Suostuin siihen että meillä kävisi perhetyöntekijä ja nyt tämä on yhtä hel""iä. Tästä piti olla apua, saan vain lisästressiä !

Niin tässä olisi sosiaalitoimisto voinut sanoa rehellisesti että heillä ei ole mitään apua antaa, että he hoitaa vain huostaanottoja, mutta eivät auta ihmisiä, eikä heillä ole käsitystä mitä tarpeita erityislapsen uupuneella vanhemmalla on, koska he ei ole terveydenhoitoalan ammattilaisia, ei kotitalousalan ammattilaisia eikä heillä ole käsitystä muuta kuin juoruilusta ja kahvin juonnista sekä perseellään istumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

No mikä sinusta olisi ratkaisu? Huostaanotto on äärimmäisen ylisukupolvinen ilmiö, asiasta ei todellakaan puhuta tarpeeksi. Huostaanotto on äärimmäinen ratkaisu ja hyvin, hyvin harva huostaanotettu lapsi selviytyy syrjäytymättä aikuiseksi. On huolestuttavaa, kuinka paljon lapsena huostaanotettujen omia lapsia huostaanotetaan. Tästä on niin paljon näyttöä etten viitsi edes linkittää. Kun aloitin sosiaalityön opinnot, ihan ekana jäi mieleen luennoitsijan avausdia: "tarkoitetaan hyvää, mutta tehdään hirmuisen paljon enemmän pahaa".

Huostaanotto on niin äärimmäinen juttu, että yhteiskunnalle olisi pidemmällä tähtäimellä paljon kannattavampaa tarjota sille potevalle äidille kaikki tuki, vaikka se olisi sitten sanotaan kahden kuukauden päivät ihan täysi kodinhoito ja se äiti vaan makaisi. Jos se äiti vaikka sitten siitä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipuu ja pystyy ottamaan vastuun niistä lapsista. Tätä edesauttaa siinä kriisissä saatu konkreettinen apu, ei se, että joku 20 v. sosionomi lässyttää voimavaroista ja lapsilähtöisyydestä sohvalla. Kahden kuukauden uhraus yhteiskunnalta "äidin potemisesta" vs. monta sukupolvea syrjäytyneenä, jos lähdetään taaperoiden huostaanottoon. Tutkimustenkin mukaan sijoituksia ja huostaanottoja puretaan äärimmäisen harvoin, vaikka olosuhteet olisivat hyvät. 

Vierailija kirjoitti:

Älkää koskaan suostuko päästämään perhetyöntekijöitä kotiinne.

Vapaus mennyttä. Kyttäävät ja kyyläävät.

Aina pitää etsiä aikaa heidän käynneilleen.

Eli istuvat juomassa kahvia ja pelaamassa lautapelejä. Mitään, mitään apua emme ole saaneet. Kyttäämässä käyvät. Pienintäkään konkreettista apua en ole saanut. Ilmoittivat heti, että eivät ole sitten mutään siivoojia.

Itselläni krooninen selkävamma( leikkausjonossa) ja pojalla adhd.

Kaduin valtavasti kun tuohon suostuin.

Nyt ei heistä pääse eroon. Jos sanon käynnit irti, pelottelevat lasulla. Silti sanovat, että ei ole ilmennyt huolenaiheita.

Miksi siis lasu?

Eikös perhetyöntekijän tehtävä juuri ole ohjata ja opastaa perhettä ulospääsyyn vaikeasta tilanteestaan ! Miksi hänen pitäisi perheenäidin puolesta tehdä kotitöitä! Ei, vaan hän kannustaa äitiä itseään kykenemään hoitamaan kotityönsä ja perheensä, eikä passivoimaan tekemällä äidin puolesta! Näinhän kuntouttava perhetyä aina menee.

Perhetyöntekijä ei ole äidin pikku apulainen eikä palvelija, vaan hän tukee kannustaa passiivista äitiä kuntoutumaan ja selviytymään itsenäisesti kotitöistään ja lastenhoidosta. Kuten aloittaja kertoikin, perhetyöstä kieltäytymisen vaihtoehto olisi ollut lasu! Ja näin käy ellei edistystä tapahdu kodin-ja lastenhoidossa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

Eihän ne siellä päivällä ole, vaan päivähoidossa ja koulussa.

Ja tuollaisen typerän turhan istujan sijaan voisi kustantaa kotiapua. Ennen sitä sai suonikohjuleikkukseenkin.

Kotiapu on tilapäisiin tilanteisiin. Vakava masennus voi kestää vuosikausia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää koskaan suostuko päästämään perhetyöntekijöitä kotiinne.

Vapaus mennyttä. Kyttäävät ja kyyläävät.

Aina pitää etsiä aikaa heidän käynneilleen.

Eli istuvat juomassa kahvia ja pelaamassa lautapelejä. Mitään, mitään apua emme ole saaneet. Kyttäämässä käyvät. Pienintäkään konkreettista apua en ole saanut. Ilmoittivat heti, että eivät ole sitten mutään siivoojia.

Itselläni krooninen selkävamma( leikkausjonossa) ja pojalla adhd.

Kaduin valtavasti kun tuohon suostuin.

Nyt ei heistä pääse eroon. Jos sanon käynnit irti, pelottelevat lasulla. Silti sanovat, että ei ole ilmennyt huolenaiheita.

Miksi siis lasu?

Eikös perhetyöntekijän tehtävä juuri ole ohjata ja opastaa perhettä ulospääsyyn vaikeasta tilanteestaan ! Miksi hänen pitäisi perheenäidin puolesta tehdä kotitöitä! Ei, vaan hän kannustaa äitiä itseään kykenemään hoitamaan kotityönsä ja perheensä, eikä passivoimaan tekemällä äidin puolesta! Näinhän kuntouttava perhetyä aina menee.

Perhetyöntekijä ei ole äidin pikku apulainen eikä palvelija, vaan hän tukee kannustaa passiivista äitiä kuntoutumaan ja selviytymään itsenäisesti kotitöistään ja lastenhoidosta. Kuten aloittaja kertoikin, perhetyöstä kieltäytymisen vaihtoehto olisi ollut lasu! Ja näin käy ellei edistystä tapahdu kodin-ja lastenhoidossa!

Ei masentunut ole passiivinen vaan sairas. Ja mitä ihmettä kukaan ihminen tekee kotonaan ylimääräisellä päällysmiehellä? Ja miksi yhteiskunnan pitää maksaa moisesta moskasta?

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Masennuksessa nimenomaan masentunutta pitää kannustaa elämänrytmiin, arjen hallintaan, pieniin puuhiin. Pahinta masentuneelle on antaa toisen vain maata sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

Eihän ne siellä päivällä ole, vaan päivähoidossa ja koulussa.

Ja tuollaisen typerän turhan istujan sijaan voisi kustantaa kotiapua. Ennen sitä sai suonikohjuleikkukseenkin.

Kotiapu on tilapäisiin tilanteisiin. Vakava masennus voi kestää vuosikausia. 

Mieluummin maksan veroja vaikka vuosia että se sairas äiti saa apua. En siitä että joku täydellinen turhake käy kiusaamassa häntä vuosikausia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Masennuksessa nimenomaan masentunutta pitää kannustaa elämänrytmiin, arjen hallintaan, pieniin puuhiin. Pahinta masentuneelle on antaa toisen vain maata sängyssä.

Paino sanalla kannustaa.

Ei tunkea järjettömiä mututoimia sinne toisen kotiin tyyliin ”syökää järjettömään aikaan ja minä tarkkailen tai että värikoodaa kirjasi”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei noita turhanpäiväisiä perhetyöntekijöitä korvata ihan kunnon siivoojilla ja lastenhoitajilla? Jos jollakulla on todella vaikeaa lapsiperheen arjen pyörittäminen, niin eikö tuollainen konkreettinen apu kotitöissä auttaisi kaikkein eniten? Kun joku siivoaisi, pesisi pyykkiä ja tiskaisi... vanhemmilla jäisi aikaa ja energiaa hoitaa lasten terveysasioita, tehdä ruokaa ja puuhata lasten kanssa. 

Joku leipominen on sitä paitsi aivan turhaa, miksi ihmeessä pitäisi leipoa jos ei meinaa perusasioitakaan jaksaa!?

Entä, jos se perheen ongelma on niiden omissa tekemisissä ja suhteissa. On vaikka pikkulapsiperhe, jossa äiti on aivan nääntynyt ja jaksamaton eikä saa lapsia hoidetuksi tai kotitöitä tehdyksi kunnolla, koska hommaa on liikaa. Ja isä ei osallistu ollenkaan. Onko se yhteiskunnan maksettava siivoojaa vai kannattaisiko tehdä perhetyötä ja yrittää saada perhettä ymmärtämään, että isänkin pitää osallistua ja äidin antaa tilaa isänkin pestä lattioita välillä tai vaihdella vaippoja. 

Ja miten tähän auttaa kirjahyllyn värikoodaaminen? Tai johonkin helvetin leipomaan painostaminen? En leivo koskaan ja kolme täyspäistä lasta on täysi-ikäiseksi kasvatettu. 

Ajattelisin, että tuossa tilanteessa, jossa ihminen on lamaantunut täysin, auttaa ihan se konkreettinen yhdessä tekeminen - tyyliin "kaappaus keittiössä" noin kärjistettynä. Että se äiti tai isä otetaan sinne pyykkikaapille ja katsotaan yhdessä läpi, että tänään me pestään nää pyyhkeet ja lakanat valkopesussa 60 astetta, ripustetaan ne yhdessä kuivumaan/laitetaan kuivausrumpuun ja myös viikataan sieltä.Ja iltapäivällä laitetaan yhdessä vielä noi punaiset, niin lapsilla on huomiseksi sukkahousuja. Minä laitan tässä tämän aamupalan jäljet keittiössä, niin jos sillä aikaa viikkaat vaikka puhtaat pyykit pinoihin, niin viedään ne sitten lasten kaappeihin. Imetä vauva ja ota pienet unet samalla, minä vahdin 3-vuotista, mennään vaikka puistoon.

Siis oletettavasti tilanne, että se vanhempi on aivan loppu ja vaikeasti masentunut. Nyt nää perhetyöntekijät tulevat ja "keitettäiskö kahvit" (=se vanhempi keittää) ja sitten istutaan sohvalla ja jutellaan "tästä teidän tilanteesta josta meillä on herännyt huoli". MItä ihmettä se auttaa, että sille uupuneelle sanotaan, että sun kannattaisi kyllä leipoa ainakin kerran viikossa ja imuroidakin ehkä voisit useammin, näyttäis olevan villakoiria tuolla nurkassa. Ja jos värikoodaat kirjahyllyn niin on kivemman näköistä. Kun se konkreettinen tekeminen, vaikka sitten yhdessä auttaisi. Tai joissain tilanteissa auttaisi ihan se, että se vanhempi pääsisi tyyliin 30 min. kävelylle kun joku katsoisi lapsia.

Keskusteluapu kuulostaa hienolta, mutta ihan oikeasti, sen konkreettinen hyöty? Mulla on kolme lasta ja pakka pysynyt hienosti kasassa ihan ilman perhetyötä, vaikka perhetyöntekijällä olisi varmasti ollut paljon huomautettavaa toimintatavoistamme. . Jos naapurissa vauvaperheessä orastaisi kriisi, niin ensiapuna käärisin hihat ja alkaisin hoitamaan sitä vauvaa ja siivousta ja muuta akuuttia, keskustelut olis ihan toisarvoisia asioita ja voisi jäädä ihan väliinkin, jos konkreettisella avulla tilanteen saisi hallintaan.

Sori lainaukset p...stä, palsta uusi hieno toiminto "lomake on vanhentunut, kopioi sisältö ja lähetä uudelleen" tjsp. Veikkaan että nyt viesti on liian pitkä tai jotain...

"Jos naapurissa vauvaperheessä orastaisi kriisi, niin ensiapuna käärisin hihat ja alkaisin hoitamaan sitä vauvaa ja siivousta ja muuta akuuttia, keskustelut olis ihan toisarvoisia asioita ja voisi jäädä ihan väliinkin, jos konkreettisella avulla tilanteen saisi hallintaan."

-> Tämä on kuitenkin vain tilapäinen apu kriisiin, kuten sanoit.

Et kuitenkaan pystyisi pitämään tuota samaa käytännön auttamista yllä vuosikausia, ja ap:n kaltaisessa tilanteessa puhutaan pitkällisestä tilanteesta. Ne lapset pysyvät erityislapsina vuosikausia ja ap:nkin toipuminen saattaa kestää kauan. Ulkopuoliset eivät voi heidän arkeaan pyörittää vuosikausia, vaan arki pitää saada pyörimään perheen voimin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

No mikä sinusta olisi ratkaisu? Huostaanotto on äärimmäisen ylisukupolvinen ilmiö, asiasta ei todellakaan puhuta tarpeeksi. Huostaanotto on äärimmäinen ratkaisu ja hyvin, hyvin harva huostaanotettu lapsi selviytyy syrjäytymättä aikuiseksi. On huolestuttavaa, kuinka paljon lapsena huostaanotettujen omia lapsia huostaanotetaan. Tästä on niin paljon näyttöä etten viitsi edes linkittää. Kun aloitin sosiaalityön opinnot, ihan ekana jäi mieleen luennoitsijan avausdia: "tarkoitetaan hyvää, mutta tehdään hirmuisen paljon enemmän pahaa".

Huostaanotto on niin äärimmäinen juttu, että yhteiskunnalle olisi pidemmällä tähtäimellä paljon kannattavampaa tarjota sille potevalle äidille kaikki tuki, vaikka se olisi sitten sanotaan kahden kuukauden päivät ihan täysi kodinhoito ja se äiti vaan makaisi. Jos se äiti vaikka sitten siitä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipuu ja pystyy ottamaan vastuun niistä lapsista. Tätä edesauttaa siinä kriisissä saatu konkreettinen apu, ei se, että joku 20 v. sosionomi lässyttää voimavaroista ja lapsilähtöisyydestä sohvalla. Kahden kuukauden uhraus yhteiskunnalta "äidin potemisesta" vs. monta sukupolvea syrjäytyneenä, jos lähdetään taaperoiden huostaanottoon. Tutkimustenkin mukaan sijoituksia ja huostaanottoja puretaan äärimmäisen harvoin, vaikka olosuhteet olisivat hyvät. 

Kertoisitko oman näkemyksesi MIKSI virkakoneisto toimii näin järjenvastaisesti. Tätä nykysysteemiä kaikessa laajuudessaan ei oikein voi enää käsittää. Tuntuu vähän siltä, että tässä ei enää edes lähtökohdista tarkoiteta mitään hyvää. Että onko se raha se ainoa asia, mikä saa näin lyhytnäköisen toiminnan aikaan.

En pysyisi olla osallinen noin raakaan toimintaan jos olisin alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää koskaan suostuko päästämään perhetyöntekijöitä kotiinne.

Vapaus mennyttä. Kyttäävät ja kyyläävät.

Aina pitää etsiä aikaa heidän käynneilleen.

Eli istuvat juomassa kahvia ja pelaamassa lautapelejä. Mitään, mitään apua emme ole saaneet. Kyttäämässä käyvät. Pienintäkään konkreettista apua en ole saanut. Ilmoittivat heti, että eivät ole sitten mutään siivoojia.

Itselläni krooninen selkävamma( leikkausjonossa) ja pojalla adhd.

Kaduin valtavasti kun tuohon suostuin.

Nyt ei heistä pääse eroon. Jos sanon käynnit irti, pelottelevat lasulla. Silti sanovat, että ei ole ilmennyt huolenaiheita.

Miksi siis lasu?

Eikös perhetyöntekijän tehtävä juuri ole ohjata ja opastaa perhettä ulospääsyyn vaikeasta tilanteestaan ! Miksi hänen pitäisi perheenäidin puolesta tehdä kotitöitä! Ei, vaan hän kannustaa äitiä itseään kykenemään hoitamaan kotityönsä ja perheensä, eikä passivoimaan tekemällä äidin puolesta! Näinhän kuntouttava perhetyä aina menee.

Perhetyöntekijä ei ole äidin pikku apulainen eikä palvelija, vaan hän tukee kannustaa passiivista äitiä kuntoutumaan ja selviytymään itsenäisesti kotitöistään ja lastenhoidosta. Kuten aloittaja kertoikin, perhetyöstä kieltäytymisen vaihtoehto olisi ollut lasu! Ja näin käy ellei edistystä tapahdu kodin-ja lastenhoidossa!

Jut kuten sanoit: perhetyöstä kieltäytyminen olisi lastensuojelun asiakkuus.

Ihan käsi sydämellä, miten ajattelet kirjahyllyn värikoodauksen ja päivällisen klo 16 olevan ulospääsy jostain tilanteesta? Miten joku kirjahyllyn siivous auttaisi äitiä?

AP:n tilanne kuulostaa perhetytötä enemmän perhekuntoutukselta ja se on ihan viimeinen steppi ennen huostaanottoa.  Kysyin opintoihini liittyvällä kurssilla, että miten tehdään jos vanhemmat ovat töissä ja "määrätään" perhekuntoutus. Vanhemman työn pitää kuulemma joustaa perhekuntoutuksen alla, esim. työmatkoja ei saa tehdä ellei ole painavaa syytä, eli työnantajalle pitää kertoa lastensuojelun asiakkuus. Tämä kuulosti niin pöyristyttävältä, että asiasta syntyi pitkä keskustelu. Esim. vanhemman työ väistyy siltä, että perhetyöntekijä opettaa tekemään makaronilaatikkoa ja vanhemman työpaikan voi laittaa alttiille YT-neuvotteluissa. Sama sossu mietti ääneen, että hän oli perhekuntoutuksessa talossa jossa ei ollut vessapaperia ja mietti tosissaan, että voiko lapsi elää taloudessa jossa ei ole vessapaperia vai pitäisikö lapsi sijoittaa kiireellisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

Et siis tajunnut yhtään mitään. Masennus on sairaus. Yhteiskunnan pitää kaikin keinoin tukea hänen toipumista eikä pakottaa häntä toimimaan sairaana, siinä on iso ero. Kokeile vaikka sinä heiluttaa kättä jos se menee katki, niin tajuat mistä puhutaan.

Nimenomaan masentuneen kuntoutukseen kuuluu kannustaminen ja jopa vaatiminen toimimaan tavoilla, jotka auttavat paranemista. Kuten saamaan rytmin arkeen ja ruokailuun sekä arkea hallintaan siivoamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää koskaan suostuko päästämään perhetyöntekijöitä kotiinne.

Vapaus mennyttä. Kyttäävät ja kyyläävät.

Aina pitää etsiä aikaa heidän käynneilleen.

Eli istuvat juomassa kahvia ja pelaamassa lautapelejä. Mitään, mitään apua emme ole saaneet. Kyttäämässä käyvät. Pienintäkään konkreettista apua en ole saanut. Ilmoittivat heti, että eivät ole sitten mutään siivoojia.

Itselläni krooninen selkävamma( leikkausjonossa) ja pojalla adhd.

Kaduin valtavasti kun tuohon suostuin.

Nyt ei heistä pääse eroon. Jos sanon käynnit irti, pelottelevat lasulla. Silti sanovat, että ei ole ilmennyt huolenaiheita.

Miksi siis lasu?

Eikös perhetyöntekijän tehtävä juuri ole ohjata ja opastaa perhettä ulospääsyyn vaikeasta tilanteestaan ! Miksi hänen pitäisi perheenäidin puolesta tehdä kotitöitä! Ei, vaan hän kannustaa äitiä itseään kykenemään hoitamaan kotityönsä ja perheensä, eikä passivoimaan tekemällä äidin puolesta! Näinhän kuntouttava perhetyä aina menee.

Perhetyöntekijä ei ole äidin pikku apulainen eikä palvelija, vaan hän tukee kannustaa passiivista äitiä kuntoutumaan ja selviytymään itsenäisesti kotitöistään ja lastenhoidosta. Kuten aloittaja kertoikin, perhetyöstä kieltäytymisen vaihtoehto olisi ollut lasu! Ja näin käy ellei edistystä tapahdu kodin-ja lastenhoidossa!

Masennus on sairaus, ei äiti tässä mikään passiivinen ole vaan uupunut. Siitä ei kuntoudu lisäämällä stressiä ja uupumusta vaan lepäämällä, kääntymällä itseensä ja pohtimalla, järjestämällä aikaa että voi miettiä asioitaan ja miten järjestää elämänsä. Opetella tunnistamaan mitkä ne omat voimat on ja missä tarvitsee apua.  Sossun turhakkeelle rätti käteen ja siivoamaan, leipomaan pullaa, sossun laiskamadot liikkeelle ja hikeä pintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Masennuksessa nimenomaan masentunutta pitää kannustaa elämänrytmiin, arjen hallintaan, pieniin puuhiin. Pahinta masentuneelle on antaa toisen vain maata sängyssä.

Paino sanalla kannustaa.

Ei tunkea järjettömiä mututoimia sinne toisen kotiin tyyliin ”syökää järjettömään aikaan ja minä tarkkailen tai että värikoodaa kirjasi”.

Ehkä "värikoodaus" on tarpeen  häiriintyneitä lapsia varten.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

Et siis tajunnut yhtään mitään. Masennus on sairaus. Yhteiskunnan pitää kaikin keinoin tukea hänen toipumista eikä pakottaa häntä toimimaan sairaana, siinä on iso ero. Kokeile vaikka sinä heiluttaa kättä jos se menee katki, niin tajuat mistä puhutaan.

Nimenomaan masentuneen kuntoutukseen kuuluu kannustaminen ja jopa vaatiminen toimimaan tavoilla, jotka auttavat paranemista. Kuten saamaan rytmin arkeen ja ruokailuun sekä arkea hallintaan siivoamalla.

Noista mikään ei auta masennukseen mitenkään. Mikään ulkoinen ei paranna masennusta vaan sisäinen henkinen työ ja siihen on saatava aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

No mikä sinusta olisi ratkaisu? Huostaanotto on äärimmäisen ylisukupolvinen ilmiö, asiasta ei todellakaan puhuta tarpeeksi. Huostaanotto on äärimmäinen ratkaisu ja hyvin, hyvin harva huostaanotettu lapsi selviytyy syrjäytymättä aikuiseksi. On huolestuttavaa, kuinka paljon lapsena huostaanotettujen omia lapsia huostaanotetaan. Tästä on niin paljon näyttöä etten viitsi edes linkittää. Kun aloitin sosiaalityön opinnot, ihan ekana jäi mieleen luennoitsijan avausdia: "tarkoitetaan hyvää, mutta tehdään hirmuisen paljon enemmän pahaa".

Huostaanotto on niin äärimmäinen juttu, että yhteiskunnalle olisi pidemmällä tähtäimellä paljon kannattavampaa tarjota sille potevalle äidille kaikki tuki, vaikka se olisi sitten sanotaan kahden kuukauden päivät ihan täysi kodinhoito ja se äiti vaan makaisi. Jos se äiti vaikka sitten siitä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipuu ja pystyy ottamaan vastuun niistä lapsista. Tätä edesauttaa siinä kriisissä saatu konkreettinen apu, ei se, että joku 20 v. sosionomi lässyttää voimavaroista ja lapsilähtöisyydestä sohvalla. Kahden kuukauden uhraus yhteiskunnalta "äidin potemisesta" vs. monta sukupolvea syrjäytyneenä, jos lähdetään taaperoiden huostaanottoon. Tutkimustenkin mukaan sijoituksia ja huostaanottoja puretaan äärimmäisen harvoin, vaikka olosuhteet olisivat hyvät. 

"Kahden kuukauden uhraus yhteiskunnalta "äidin potemisesta""

-> Oikeastiko kuvittelet, että vakavasta masennuksesta toivutaan kahdessa kuukaudessa tai että kahdessa kuukaudessa? Tuo kun ei vain ole riittävä apu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on sairaus.

Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.

Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.

Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?

Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.

Et siis tajunnut yhtään mitään. Masennus on sairaus. Yhteiskunnan pitää kaikin keinoin tukea hänen toipumista eikä pakottaa häntä toimimaan sairaana, siinä on iso ero. Kokeile vaikka sinä heiluttaa kättä jos se menee katki, niin tajuat mistä puhutaan.

Nimenomaan masentuneen kuntoutukseen kuuluu kannustaminen ja jopa vaatiminen toimimaan tavoilla, jotka auttavat paranemista. Kuten saamaan rytmin arkeen ja ruokailuun sekä arkea hallintaan siivoamalla.

Noista mikään ei auta masennukseen mitenkään. Mikään ulkoinen ei paranna masennusta vaan sisäinen henkinen työ ja siihen on saatava aikaa.

No sinä et kyllä selvästi tiedä yhtään mitään masennuksen hoidosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei noita turhanpäiväisiä perhetyöntekijöitä korvata ihan kunnon siivoojilla ja lastenhoitajilla? Jos jollakulla on todella vaikeaa lapsiperheen arjen pyörittäminen, niin eikö tuollainen konkreettinen apu kotitöissä auttaisi kaikkein eniten? Kun joku siivoaisi, pesisi pyykkiä ja tiskaisi... vanhemmilla jäisi aikaa ja energiaa hoitaa lasten terveysasioita, tehdä ruokaa ja puuhata lasten kanssa. 

Joku leipominen on sitä paitsi aivan turhaa, miksi ihmeessä pitäisi leipoa jos ei meinaa perusasioitakaan jaksaa!?

Entä, jos se perheen ongelma on niiden omissa tekemisissä ja suhteissa. On vaikka pikkulapsiperhe, jossa äiti on aivan nääntynyt ja jaksamaton eikä saa lapsia hoidetuksi tai kotitöitä tehdyksi kunnolla, koska hommaa on liikaa. Ja isä ei osallistu ollenkaan. Onko se yhteiskunnan maksettava siivoojaa vai kannattaisiko tehdä perhetyötä ja yrittää saada perhettä ymmärtämään, että isänkin pitää osallistua ja äidin antaa tilaa isänkin pestä lattioita välillä tai vaihdella vaippoja. 

Ja miten tähän auttaa kirjahyllyn värikoodaaminen? Tai johonkin helvetin leipomaan painostaminen? En leivo koskaan ja kolme täyspäistä lasta on täysi-ikäiseksi kasvatettu. 

Ajattelisin, että tuossa tilanteessa, jossa ihminen on lamaantunut täysin, auttaa ihan se konkreettinen yhdessä tekeminen - tyyliin "kaappaus keittiössä" noin kärjistettynä. Että se äiti tai isä otetaan sinne pyykkikaapille ja katsotaan yhdessä läpi, että tänään me pestään nää pyyhkeet ja lakanat valkopesussa 60 astetta, ripustetaan ne yhdessä kuivumaan/laitetaan kuivausrumpuun ja myös viikataan sieltä.Ja iltapäivällä laitetaan yhdessä vielä noi punaiset, niin lapsilla on huomiseksi sukkahousuja. Minä laitan tässä tämän aamupalan jäljet keittiössä, niin jos sillä aikaa viikkaat vaikka puhtaat pyykit pinoihin, niin viedään ne sitten lasten kaappeihin. Imetä vauva ja ota pienet unet samalla, minä vahdin 3-vuotista, mennään vaikka puistoon.

Siis oletettavasti tilanne, että se vanhempi on aivan loppu ja vaikeasti masentunut. Nyt nää perhetyöntekijät tulevat ja "keitettäiskö kahvit" (=se vanhempi keittää) ja sitten istutaan sohvalla ja jutellaan "tästä teidän tilanteesta josta meillä on herännyt huoli". MItä ihmettä se auttaa, että sille uupuneelle sanotaan, että sun kannattaisi kyllä leipoa ainakin kerran viikossa ja imuroidakin ehkä voisit useammin, näyttäis olevan villakoiria tuolla nurkassa. Ja jos värikoodaat kirjahyllyn niin on kivemman näköistä. Kun se konkreettinen tekeminen, vaikka sitten yhdessä auttaisi. Tai joissain tilanteissa auttaisi ihan se, että se vanhempi pääsisi tyyliin 30 min. kävelylle kun joku katsoisi lapsia.

Keskusteluapu kuulostaa hienolta, mutta ihan oikeasti, sen konkreettinen hyöty? Mulla on kolme lasta ja pakka pysynyt hienosti kasassa ihan ilman perhetyötä, vaikka perhetyöntekijällä olisi varmasti ollut paljon huomautettavaa toimintatavoistamme. . Jos naapurissa vauvaperheessä orastaisi kriisi, niin ensiapuna käärisin hihat ja alkaisin hoitamaan sitä vauvaa ja siivousta ja muuta akuuttia, keskustelut olis ihan toisarvoisia asioita ja voisi jäädä ihan väliinkin, jos konkreettisella avulla tilanteen saisi hallintaan.

Sori lainaukset p...stä, palsta uusi hieno toiminto "lomake on vanhentunut, kopioi sisältö ja lähetä uudelleen" tjsp. Veikkaan että nyt viesti on liian pitkä tai jotain...

"Jos naapurissa vauvaperheessä orastaisi kriisi, niin ensiapuna käärisin hihat ja alkaisin hoitamaan sitä vauvaa ja siivousta ja muuta akuuttia, keskustelut olis ihan toisarvoisia asioita ja voisi jäädä ihan väliinkin, jos konkreettisella avulla tilanteen saisi hallintaan."

-> Tämä on kuitenkin vain tilapäinen apu kriisiin, kuten sanoit.

Et kuitenkaan pystyisi pitämään tuota samaa käytännön auttamista yllä vuosikausia, ja ap:n kaltaisessa tilanteessa puhutaan pitkällisestä tilanteesta. Ne lapset pysyvät erityislapsina vuosikausia ja ap:nkin toipuminen saattaa kestää kauan. Ulkopuoliset eivät voi heidän arkeaan pyörittää vuosikausia, vaan arki pitää saada pyörimään perheen voimin.

Eli edelleen, mitä se kirjahyllyn värikoodaus auttaa? Tai keskusteluapu?

Tässähän tarvitaan sellaista apua, että konkreettisesti tehdään yhdessä sen vahemman kanssa. Ei sössötellä sohvalla, että kun sun pitäis nyt laittaa puuroa ja leipoa. Vaan että ihan yhdessä tehtäisiin sitä puuroa. 

En minä mitenkään takaa, että siitä kädestä pitäen auttamisesta olisi kaikilla hyötyä. Mutta siitä sohvalla lässyttämisestä ei taatusti ole kenellekään muulle hyötyä kuin sille perhetyöntekijälle palkan muodossa. 

Perhetyössä  pätee aivan sama kuin kehitysmaihin annettavassa avussa; ei auta että avustustyöntekijät tekevät työt kehitysmaalaisten puolesta, he vain passivoituvat. Ei, vaan kehitysmaan avustava työntekijä OPETTAA ja OHJAA asukkaat  tekemään itse työtä ja hankkimaan elantonsa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää koskaan suostuko päästämään perhetyöntekijöitä kotiinne.

Vapaus mennyttä. Kyttäävät ja kyyläävät.

Aina pitää etsiä aikaa heidän käynneilleen.

Eli istuvat juomassa kahvia ja pelaamassa lautapelejä. Mitään, mitään apua emme ole saaneet. Kyttäämässä käyvät. Pienintäkään konkreettista apua en ole saanut. Ilmoittivat heti, että eivät ole sitten mutään siivoojia.

Itselläni krooninen selkävamma( leikkausjonossa) ja pojalla adhd.

Kaduin valtavasti kun tuohon suostuin.

Nyt ei heistä pääse eroon. Jos sanon käynnit irti, pelottelevat lasulla. Silti sanovat, että ei ole ilmennyt huolenaiheita.

Miksi siis lasu?

Eikös perhetyöntekijän tehtävä juuri ole ohjata ja opastaa perhettä ulospääsyyn vaikeasta tilanteestaan ! Miksi hänen pitäisi perheenäidin puolesta tehdä kotitöitä! Ei, vaan hän kannustaa äitiä itseään kykenemään hoitamaan kotityönsä ja perheensä, eikä passivoimaan tekemällä äidin puolesta! Näinhän kuntouttava perhetyä aina menee.

Perhetyöntekijä ei ole äidin pikku apulainen eikä palvelija, vaan hän tukee kannustaa passiivista äitiä kuntoutumaan ja selviytymään itsenäisesti kotitöistään ja lastenhoidosta. Kuten aloittaja kertoikin, perhetyöstä kieltäytymisen vaihtoehto olisi ollut lasu! Ja näin käy ellei edistystä tapahdu kodin-ja lastenhoidossa!

Ei masentunut ole passiivinen vaan sairas. Ja mitä ihmettä kukaan ihminen tekee kotonaan ylimääräisellä päällysmiehellä? Ja miksi yhteiskunnan pitää maksaa moisesta moskasta?

Siksi koska lasten turvallinen elämä on vaarantunut tässä tapauksessa vaikean tilanteen ja äidin vakavan masennuksen takia. Lapsia ei yksinkertaisesti voi jättää heitteille sairauden takia vaan joku ratkaisu on keksittävä.