Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suostuin siihen että meillä kävisi perhetyöntekijä ja nyt tämä on yhtä hel""iä. Tästä piti olla apua, saan vain lisästressiä !
15.08.2019 |
Ensinnäkin se että päivällisen pitäisi olla klo 16 ja kaikkien istuttava yhtä aikaa pöytään, kauhea motkotus kun mies on töissä ja 12 v kavereillaan että kyllä kaikkien nyt pitäisi ISTUA TÄSSÄ KESKUSTELEMASSA PÄIVÄN TAPAHTUMISTA. Ja meille on ollut ihan toimiva systeemi se että syö, kun ehtii.
Tämä nainen myös tahtoisi värikoodata kirjahyllymme ja on ihan pakkomielteinen siitä että edes kerran viikossa leivon jotain. Se ei kuulemma riitä, että pari kertaa kuussa tekaisen pannarin tai sämpylöitä.
Tämä ihminen on käynyt meillä nyt kolmen viikon ajan ma , ti ja to klo 12-17 "auttamassa" arjessa. Joo itse suostuin tähän mutta ihan tätä en odottanut! Pelkään että kohta kilahdan ja sitten on lastensuojelu kimpussa.
Minulla on siis masennus ja 2 kolmesta lapsesta erityislapsia, siksi perhetyö.
Kommentit (795)
Itse olen omaishoitaja ja jouduin tekemään ruuat valmiiksi kun nämä vammaisten hoitajat ei tee ruokaa eikä mitään pikku askareita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän nyt juuri kukaan syö päivällistä klo 16. Sinne 17-18 aikaan se menee väkisinkin, että ehditään töistä kotiin.
Mutta kun sen työntekijän työaika loppuu klo 17.
Pakkoko noiden on syödä päivällinen sen työntekijän läsnäollessa? Eikö ne voi syödä päivällistä klo 18, jos silloin vasta mies on kotona ja heillä muutenkin vasta silloin nälkä.
Syököön välipalan klo 14 sen työntekijän tuijottaessa jos hänelle on niin tärkeää katsoa kun syövät jotain.
Perhetyöntekijä tarkkailee perheen vuorovaikutusta ja kirjaa ne sitten sosiaali efficaan tai vastaavaan, jossa ne ovat ikuisesti.
Voiko joku kuvitella teennäisempää tilannetta kuin äiti, isä ja kaksi teiniä syömässä päivällistä klo 16 ja keskustelemassa päivästä rakentavasti jonkun ulkopuolisen tarkkaillessa tilannetta ja tehdessä muistiinpanoja että kuka sanoi ja mitä. ja mikä oli ilme. Verrattuna vaikka tilanteeseen, jossa teini ja vanhempi juttelevat vapaasti teinin ottaessa välipalaa sen mukaan miten on päässyt koulusta / kotiutunut harrastuksista.
Siskoni sai "perhetyötä" kun katkaisi jalkansa ja oli kahden pienen lapsen kanssa miehen tehdessä reissutyötä. Perhetyöntekijä juurikin keskusteli, ei tehnyt mitään auttaakseen vaikka lasten kanssa, mutta neuvoi, että puuro olisi hyvä ja edullinen aamupala koko perheelle ja uunipuuro tulee vaikka hauduttamalla yön yli ja että pienikin ulkoilu virkistää mieltä ja saa hyvää oloa aikaan. Ihmiselle, jolla on reiteen asti kipsi jalassa ja joka elämää helpottaakseen tarjoilee joskus aamupalalla ihan muroja. Kesti hammasta purren, koska jos olisi heittänyt keskustelijan ulso, olisi seuraava steppi ollut lastensuojelun asiakkuus ja sen "tukitoimet" eli joku tukiperhe (jolle ei llut tarvetta) tai sijoitus (jolle ei ollut tarvetta).
Kannattaa pyytää perhetyön tavoitteet ihan paperilla ja aina jos työntekijä näistä jotenkin poikkeaa tai jumittaa, niin palauttaa mieleen. Voi myös pyytää, että haluaa jonkun muun koska tän kanssa kemiat eivät kohdanneet.
Tietysti on hyvä, että perheellä on yhteistä arkea myös. Mutta nipottamalla siitä, ei se etene.
Kukaan ei kuitenkaan ehdottanut mitään vaihtoehtoja. Eli mitä te itse tekisitte auttaaksenne tuollaisessa tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
No mitä teidän mielestä sitten pitäisi tehdä tuossa tapauksessa? Se konkreettinen siivoaminen, ruoanlaitto ja lastenhoito kun tässä on suljettu pois, koska tuo ei ole kotiapua. Voisi olla, että se olisi tarpeellista, mutta sitten pitää hakea sitä.
Eli mitä itse tekisitte tuossa tilanteessa auttaaksenne perhettä saamaan arjen hallintaan? Perheen äiti on VAKAVASTI MASENTUNUT – miettikää nyt vähän, miten vaikea tilanne se on. Ja hänen pitää kyetä selviytymään arjesta vaativien erityislasten kanssa, miehen ollessa paljolti poissa työn takia.
Voi olla, että perhetyö on tässä se väärä ratkaisu alun perin ja kotiapu olisi tärkeämpää.
Mutta jos olisitte vaikka kyseisen perheen ystävä, niin mitä tekisitte auttaaksenne arjen hallintaan saamisessa? Tai miten itse haluaisitte teitä autettavan, eli miettikää nyt mikä oikeasti voisi auttaa pitkällä tähtäimellä. Se konkreettinen apu siivoukseen, ruoanlaittoon yms. on kuitenkin vain tilapäinen apu eikä ratkaise vaativaa tilannetta pidemmällä tähtäimellä.
Ap:lle tsemppiä, vaikuttaa vaativalta tilanteelta!
No ei ainakaan kirjahylly tai pakkoruokailu keskellä päivää olis ekana mielessä.
Päivähoito, tukiperhe, kotiapu yms ekana. Ja kannustava, rohkaiseva, järkevä maanläheinen lähestymistapa itsellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On paljon tilanteita, missä äiti on lähtökohtaisesti ihan älykäs, taitava ja kykeneiväinen ihminen. Esim. korkeasti koulutettu, ihan taitava ruoanlaittaja ja siivooja, erittäin perillä terveellisen ruokavalion, ravitsemuksen, unen ja hygienian kulmakivistä. Hyvän uran rakentanut, elämänhallinta erittäin kunnossa.
Mutta mies ehkä tekee pitkää päivää, vauva valvottaa, taapero vaatii huomiota, äidillä yksin hoidettavana koti, imetys, ruoanlaitot ja nämä kaksi pientä lasta, omaa aikaa ei juuri ikinä koska tukiverkot puuttuu (ja mies pitkät päivät töissä).
Siinä uupuu se koulutetuinkin ihminen, taitavin ruoanlaittaja ja taitavin siivooja. Ja tarvitsee apua siihen, että saa joskus nukkua. Ja että saa joskus käydä suihkussa ilman että vauva ja taapero on mukana siinä suihkussa. Että saa joskus käydä lääkärissä yksin. Ehkä lenkillä yksin.
Mutta tällaista apua ei kunnissa ole tarjolla! On vain perhetyötä, ei kotiapua. Ja sitten sitä perhetyötä tungetaan tällaiseen perheeseen. Ja sitten se 23-vuotias lapseton lähihoitaja-perhetyöntekijä alkaa neuvomaan sitä 37-vuotiasta lääkäriäitiä siinä mihin kellonaikaan lounas tulee olla, montako perunaa tulee olla lautasella, miten tiskikone täytetään, kuinka monta kertaa taaperon pitää päästä hiekkalaatikolle. Unenpuutteesta aivan uupunutta äitiä, jolla on 15-vuotta enemmän kokemusta ja taitoa ruoanlaitosta, tiskikoneista ja 7 vuotta enemmän koulutusta esim. terveyttä palvelevasta ravitsemuksesta.
No tuotakin kannattaa miettiä ennen lapsia että mitä tekee kun ei ole tukiverkkoja ja keskustella miehen kanssa josko löytyisi muuta työtä jotta ehtisi auttamaan. Kyllä mun mieheni ehdottaisi jo itse ratkaisuja jos näkisi että aivan uupunut olen.
Sinä se harvinainen pönttö olet kyllä. Et sitten tullut ajatelleeksi, että ne tukiverkot usein katoaa kun lapsia tulee. Osa kuolee. Osa ei autakaan vaikka lupasi. Osa muuttaa muualle.
Ja oletko oikeasti sitä mieltä, että lapsia saa tehdä vain, jos on esim. lähellä asuvat ja elossa olevat isovanhemmat, jotka varmasti sitten auttaa kun lapsia tulee?
Ja nykypäivänä työtä ei vaihdeta niin vain. Saa olla onnellinen, jos on työtä!
Se on ihan valintakysymys kumpaa haluaa painottaa. Hyvää työtä ja palkkaa, vaatien pitkiä työpäiviä, jolloin ei voi osallistua perheen arkeen ja sen töihin vai sitä, että omat lapset voivat asua kotona ja tulevat hyvin hoidetuksi. Tällaisia asioita pitää perheessä sitten miettiä. Kenen ajattelit noin lähtökohtaisesti vastaavan siitä, että lapset voivat asua kotona ja he tulevat hyvin hoidetuiksi?
Ihan ohiksena, mutta minä olen nainen, olla on hyvä työ, korkea koulutus, hyvä palkka, mutta vaativa työ joka sitoo paljon. Olen uupunut ja olen nyt kaksi vuotta aktiivisesti etsinyt helpompaa kevyempää työtä (jossa tietenkin on myös pienempi palkka). Mutta en ole saanut! Olen saanut vain yhtä vaativia ja sitovia uusia töitä. Kukaan ei ole suostunut ottamaan minua työhön joka olisi alaspäin urallani.
t. lapseton, joka ei ole saanut "huonompaa" työtä millään
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ei leivo eikä tarvitse. Itse aloitin 53 v. leipomisen ja marjastamisen.
Nyt kesällä taukoa ja syksyllä taas leivon.
Jokaisella omat jutut ja niitä pitää kunnioittaa.
Nyt olen jo hyvä leipomaan. En näe leipomista mitenkään tärkeänä mutta hyvä taito se on mutta moni ei vaan halua leipoa.
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leipominen nyt on varmaan vain esimerkki, että tekisit _jotain_ konkreettista. Kerran kuussa pannukakku kyllä kuulostaa aika masentuneelta touhulta, kerran viikossa ei pitäisi liikaa rasittaa. Jos se ei onnistu niin onhan siinä aihetta huoleen. [/quote]
KUN mies ajaa rekkaa,saattaa olla kello 16 purkamassa lastiaan jossain. Ei ole ihan normi työajat rekkamiehillä!
JA MIKSI pitäisi leipoa joka viikko! Masentunut ei jaksa ajatella leipomista hyvä jos kerran vuodessa! Ei se auta että joku sanoo että leivo! Sanoisi että "huomenna leivotaan yhdessä,minä autan" Saattaisi olla enemmän apua![/quote]
Ei siihen mitään masennusta tarvita. Pidän muuten ruoanlaitosta, mutten leipomisesta. En ole siinä edes hyvä ja tuntuu aina epäonnistuvan. Joten jos kerran viikossa herkutellaan, haen leipomosta ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.
Eihän ne siellä päivällä ole, vaan päivähoidossa ja koulussa.
Ja tuollaisen typerän turhan istujan sijaan voisi kustantaa kotiapua. Ennen sitä sai suonikohjuleikkukseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei noita turhanpäiväisiä perhetyöntekijöitä korvata ihan kunnon siivoojilla ja lastenhoitajilla? Jos jollakulla on todella vaikeaa lapsiperheen arjen pyörittäminen, niin eikö tuollainen konkreettinen apu kotitöissä auttaisi kaikkein eniten? Kun joku siivoaisi, pesisi pyykkiä ja tiskaisi... vanhemmilla jäisi aikaa ja energiaa hoitaa lasten terveysasioita, tehdä ruokaa ja puuhata lasten kanssa.
Joku leipominen on sitä paitsi aivan turhaa, miksi ihmeessä pitäisi leipoa jos ei meinaa perusasioitakaan jaksaa!?
Entä, jos se perheen ongelma on niiden omissa tekemisissä ja suhteissa. On vaikka pikkulapsiperhe, jossa äiti on aivan nääntynyt ja jaksamaton eikä saa lapsia hoidetuksi tai kotitöitä tehdyksi kunnolla, koska hommaa on liikaa. Ja isä ei osallistu ollenkaan. Onko se yhteiskunnan maksettava siivoojaa vai kannattaisiko tehdä perhetyötä ja yrittää saada perhettä ymmärtämään, että isänkin pitää osallistua ja äidin antaa tilaa isänkin pestä lattioita välillä tai vaihdella vaippoja.
Ja miten tähän auttaa kirjahyllyn värikoodaaminen? Tai johonkin helvetin leipomaan painostaminen? En leivo koskaan ja kolme täyspäistä lasta on täysi-ikäiseksi kasvatettu.
Ajattelisin, että tuossa tilanteessa, jossa ihminen on lamaantunut täysin, auttaa ihan se konkreettinen yhdessä tekeminen - tyyliin "kaappaus keittiössä" noin kärjistettynä. Että se äiti tai isä otetaan sinne pyykkikaapille ja katsotaan yhdessä läpi, että tänään me pestään nää pyyhkeet ja lakanat valkopesussa 60 astetta, ripustetaan ne yhdessä kuivumaan/laitetaan kuivausrumpuun ja myös viikataan sieltä.Ja iltapäivällä laitetaan yhdessä vielä noi punaiset, niin lapsilla on huomiseksi sukkahousuja. Minä laitan tässä tämän aamupalan jäljet keittiössä, niin jos sillä aikaa viikkaat vaikka puhtaat pyykit pinoihin, niin viedään ne sitten lasten kaappeihin. Imetä vauva ja ota pienet unet samalla, minä vahdin 3-vuotista, mennään vaikka puistoon.
Siis oletettavasti tilanne, että se vanhempi on aivan loppu ja vaikeasti masentunut. Nyt nää perhetyöntekijät tulevat ja "keitettäiskö kahvit" (=se vanhempi keittää) ja sitten istutaan sohvalla ja jutellaan "tästä teidän tilanteesta josta meillä on herännyt huoli". MItä ihmettä se auttaa, että sille uupuneelle sanotaan, että sun kannattaisi kyllä leipoa ainakin kerran viikossa ja imuroidakin ehkä voisit useammin, näyttäis olevan villakoiria tuolla nurkassa. Ja jos värikoodaat kirjahyllyn niin on kivemman näköistä. Kun se konkreettinen tekeminen, vaikka sitten yhdessä auttaisi. Tai joissain tilanteissa auttaisi ihan se, että se vanhempi pääsisi tyyliin 30 min. kävelylle kun joku katsoisi lapsia.
Keskusteluapu kuulostaa hienolta, mutta ihan oikeasti, sen konkreettinen hyöty? Mulla on kolme lasta ja pakka pysynyt hienosti kasassa ihan ilman perhetyötä, vaikka perhetyöntekijällä olisi varmasti ollut paljon huomautettavaa toimintatavoistamme. . Jos naapurissa vauvaperheessä orastaisi kriisi, niin ensiapuna käärisin hihat ja alkaisin hoitamaan sitä vauvaa ja siivousta ja muuta akuuttia, keskustelut olis ihan toisarvoisia asioita ja voisi jäädä ihan väliinkin, jos konkreettisella avulla tilanteen saisi hallintaan.
Sori lainaukset p...stä, palsta uusi hieno toiminto "lomake on vanhentunut, kopioi sisältö ja lähetä uudelleen" tjsp. Veikkaan että nyt viesti on liian pitkä tai jotain...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.
Et siis tajunnut yhtään mitään. Masennus on sairaus. Yhteiskunnan pitää kaikin keinoin tukea hänen toipumista eikä pakottaa häntä toimimaan sairaana, siinä on iso ero. Kokeile vaikka sinä heiluttaa kättä jos se menee katki, niin tajuat mistä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.
Eihän ne siellä päivällä ole, vaan päivähoidossa ja koulussa.
Ja tuollaisen typerän turhan istujan sijaan voisi kustantaa kotiapua. Ennen sitä sai suonikohjuleikkukseenkin.
Kotipalveluun ei tarvitse lastensuojelun asiakkuutta. Sen kun soitatte sinne ja pyydätte apua. Homma vaan on se, että käyvät n. kerran viikossa ja korkeintaan pari kuukautta. Sen jälkeen pitäisi pärjätä omillaan. Ja kaikki lapset eivät ole päivähoidossa. Usein juuri masentuneet äidit ovat kovia "hoitamaan" lapsensa itse, koska eivät jaksa viedä niitä hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.
Et siis tajunnut yhtään mitään. Masennus on sairaus. Yhteiskunnan pitää kaikin keinoin tukea hänen toipumista eikä pakottaa häntä toimimaan sairaana, siinä on iso ero. Kokeile vaikka sinä heiluttaa kättä jos se menee katki, niin tajuat mistä puhutaan.
Sairauksia hoidetaan terveydenhuollossa, ei sosiaalitoimistossa. Myös päihdeongelma on sairaus. Oletko sitä mieltä, että jos se äiti silti hoitosuhteesta huolimatta dokaa, ne lapset vaan on siellä kotona hoitamattomina? Niin, miksi se masentuneena makoilija olisi sen parempi hoitaja?
Vierailija kirjoitti:
Eihän nyt juuri kukaan syö päivällistä klo 16. Sinne 17-18 aikaan se menee väkisinkin, että ehditään töistä kotiin.
No mutku kaikkien pitää elää ma-pe 8-16 työelämää tai lapset pois.
Pitää sädettää itsensä sillä siunaaman sekunnilla töistä tarhan ja kaupan kautta kotiin, että päivällinen on pöydässä tasan klo 16.
Me ei ikinä syödä klo 16. Amislainen pääsee koulusta 15.30, siihen bussi ja kävely, hän on kotona 16.45. Mies tulee töistä 17.15 ja minä 18.30-20.15 välisenä aikana työpäivästä riippuen.
Laitan päivällä ruuan, syön ennen töihin menoa tai töiden jälkeen. Kuopus syö silloin kun syö, joko kanssani ennen kuin lähden töihin klo 14.30 aikoihin tai viimeistään isänsä kanssa 17.15.
Hetki jolloin syömme yhdessä on iltapala. Viikonloppuisin iltapalan korvaa illallinen, jonka syömme kun tulen töistä kotiin.
18 vuotta on tämä systeemi toiminut.
Miten noloja, kaksinaamaisia vastauksia. Kun täällä on ollut aloituksia joissa äiti käy töissä ja mies on masennuksen vuoksi kotona vastaukset ovat olleet "ylös se sika-osastoa". Kukaan ei ikinä silloin ehdottelee toipumista ja perheapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on sairaus.
Se ei ole laiskuutta josta pirtsakka kanssaihminen vain riuhtaisee sairastuneen leipomaan.
Aivan järkkyä ettei terveydenhuollon ammattilainen tajua tätä.
Niin on. Masennus ja uupumus, oli ne sitten mistä tahansa syystä, voivat olla myös fyysesestä sairaudesta tai puutostiloista, niin pahinta on tuollainen toiminta. Ihan kaikkein pahinta. Mutta yhteiskunta on aivan käsittämättömän sadistinen. Se mikä auttaisi, sitä ei tietenkään tarjota missään nimessä. Ennemmin viedään lapset. Kuvitellaanko todellakin että se kotoa ottaminen auttaisi niitä lapsia, miten tämä voi olla edes mahdollista että niin voidaan ajatella?
Jos äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan vaan pötköttelee pedissä kaiket päivät, niin kenen ne lapset tulisi hoitaa? Vai ajattelitko, että on ihan ok, että ne lapset pyörivät siellä kotona oman onnensa nojassa likaisinä, nälkäisinä ja hoitamattomina? Kunhan äiti saa potea rauhassa.
Eihän ne siellä päivällä ole, vaan päivähoidossa ja koulussa.
Ja tuollaisen typerän turhan istujan sijaan voisi kustantaa kotiapua. Ennen sitä sai suonikohjuleikkukseenkin.
Kotipalveluun ei tarvitse lastensuojelun asiakkuutta. Sen kun soitatte sinne ja pyydätte apua. Homma vaan on se, että käyvät n. kerran viikossa ja korkeintaan pari kuukautta. Sen jälkeen pitäisi pärjätä omillaan. Ja kaikki lapset eivät ole päivähoidossa. Usein juuri masentuneet äidit ovat kovia "hoitamaan" lapsensa itse, koska eivät jaksa viedä niitä hoitoon.
Monessa knnassa vaaditaan. Valitettavasti.
Ja mieluummin kustannan kotiin 15 tuntia järkevää siivousta ja kokkausta kuin 15 tuntia älyvapaata kaffittelua.
Ja se turhakehan voisi sitten vaikka kuskailla niitä lapsia sinne päivähoitoon. Tekisi jotain hyödyllistä.
Alue: Aihe vapaa
Joillakin paikkakunnilla tunnutaan suorastaan tunkevan tätä pt:tä ihan automaationa olit sitten työtön, yh, ydin tai duunari perhe. Saavatko jotkut kaupungit/kunnat tästä jotain lisäprovikkaa vai miksi sitten tietyn alueen sisällä noi lähetetään melkolailla kaikkien perheisiin?