Kiusataanko yliopistossa samalla tavalla kun yläkoulussa ja lukiossa?

Toivottavasti ei...

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu myös työelämässä. Ne on ne samat tyypit, jotka päätyy kiusatuiksi, oli ympäristö mikä vaan.

Jatkuu myös työelämässä. Ne on ne samat tyypit, jotka päätyy kiusaajiksi, oli ympäristö mikä vaan.

Jotkut kokevat olevansa kiusattuja ympäristössä kuin ympäristössä, jopa työelämässä etuoikeutettujen  eduskuntaa myöten.

Ei varsinaisesti tai ainakaan (yleensä) suorasti kiusata, mutta ulkopuolelle jättämistä ja sisäpiirien ja kuppikuntien muodostumista kyllä tapahtuu paljon.

Kannattaa olla fuksisyksyllä aktiivinen, silloin ne porukat muodostuu. Itse aloitin varsinaisen tapahtumissa käymisen vasta fuksikeväällä, jolloin oli paljon vaikeampi päästä porukkaan mukaan. Lopulta minäkin sain ystäviä ja pääsin mukaan porukoihin, mutta se vaati kyllä paljon vaivaa ja aktiivista sosialisoimista.

Ja tuollaista aiemmin kuvattua eliittimeininkiä ei juuri lääkiksessä tai oikiksessa ole, mutta kauppakorkeissa kylläkin. Voit jäädä ulos piireistä vaikkapa siksi, ettet käytä kalliita merkkivaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus näissä kiusaamiskeskusteluissa on tullut esille se että kiusattu voi kokea että se on kiusaamista jos ei kutsuta mukaan. Mun mielestä jos haluaa kaveriporukoita ja osallistua yhteisöön niin ei ole varaa jäädä odottamaan mitään kutsuja. On mentävä itse sitkeästi mukaan ja aktiivisesti etsittävä seuraa vaikka aluksi olisikin vähän nihkeää.

No ehkä näinkin, mutta itse käsittäisin että kiusaamisessa ei ole kyse mistään kutsun odottamisesta, vaan sellaisesta että tahallaan pimitetään tietoa bileistä, jotta kiusattu ei tiedä niistä ennenkuin jälkeen päin. Ja erityisesti huolehditaan että kiusattu nimenomaan tietää niistä jälkikäteen. Ja en nyt puhu mistään tietyn kaveriporukkan omista bileistä, vaan että esim koko vuosikurssi kokoontuu, paitsi se yksi, joka feidataan.

Onko jollakulla kokemusta siitä että näin on ihan tahallisesti tehty alusta loppuun kiusaajien puolelta? Eli koko vuosikurssi on nimenomaan ollut yksimielisesti kiusaamassa tätä yhtä ja samaa ihmistä.... Vai voisiko tapahtuneelle löytyä muita selityksiä?

Voihan olla muitakin syitä, siis jos yksi jää kutsumatta joihinkin koko opiskeluryhmä tapahtumaan/bileisiin.

Esimerkiksi yksinkertaisesti unohtaminen, joka on inhimillistä.

Toiseksi voi olla, että kutsuja on luulleet, että toinen on jo laittanut kutsun.

Myös katkos tietoliikenteessä mahdollista, itselläni ainakin w-a on temppuillut vähän väliä niin, että esim. lähettämäni viesti on perillä vasta seuraavana päivänä, muutama viesti on jäänyt lopullisesti johonkin bittiavaruuteen.

Eli yhdestä kerrasta ei kannata vielä tehdä varmaa päätelmää, että kiusaamisesta kyse.

Heti alkuun sanon että kiusaamista tapahtuu ja se ei ole hyväksi kenellekkään. Mutta mielestäni ainakin osa tästä kiusaamisesta johtuu siitä, että toiset eivät ole niin tottuneita ronskimpaan kielenkäyttöön ja karkeampaan huumoriin (äijähuumoria?). Kokevat tuollaisen käytöksen loukkavana ja vetäytyvät joukosta, ja siitä alkaa se joukosta poikkeavuus, ja erilaisuuden pilkkaaminen. Näinhän ei tietenkään saisi tapahtua, mutta elämme epätäydellisessä maailmassa.

No, mihin sitten vedämme sen rajan, missä erotellaan mielipiteen sanominen, ja mistä alkaa haukkuminen/kiusaaminen? Olisihan se hienoa, jos aina ja kaikki miettisivät sanomisensa huolella, ja jokaisella olisi aina toisen kunnioitus päällimmäisenä mielessä, mutta nyt kuitenkin puhutaan ihmisistä eikä roboteista. Esim. yhdelle hieman ronski tai seksistinen vitsi on ihan hyvä läppä, mutta toinen kokee sen suorilla oman seksuaalisuutensa arvosteluksi?

Nämä moottoriturvat ja läpänheittäjät ovat tietenkin sitä mieltä, että mielensäpahoittajat saisivat kasvattaa paksumman nahan, eikä heidän juttunsa ollut suunnattu juuri ko. henkilöä kohti. Optimitilanteessa jokainen keskustelu olisi tietenkin mietitty huolella ja kaikilla on tiedossa vastaanottajien nahan paksuus. Tähän taitaa olla vielä matkaa, kuten tälläkin palstalla olemme nähneet, vaikka polttomoottori- vs sähköauto keskusteluissa.

Eli jonkunlaista sietokyvyn kasvattamista tarvittaisi? Toisen erilaisuuden tai mielipiteiden tai käytöksen osalta? Ja kaikkea ei tietenkään pidäkkään sietää, joten omienkin puheiden ja toimien vaikutusta pitäisi kyetä arviomaan ja tarvittaessa hieman rajoittamaan?

Ja aivan varmasti jollakin tulee nyt mieleen rajujakin poikkeuksia ja esimerkkejä, jotka eivät osu tähän käsittelemääni hyvinkin kapeaan kiusaamisen alueeseen. Ei tämä ole mikään tyhjentävä selitys asiasta, vaan nopea raapaisu ajatuksistani.

Vierailija kirjoitti:

Heti alkuun sanon että kiusaamista tapahtuu ja se ei ole hyväksi kenellekkään. Mutta mielestäni ainakin osa tästä kiusaamisesta johtuu siitä, että toiset eivät ole niin tottuneita ronskimpaan kielenkäyttöön ja karkeampaan huumoriin (äijähuumoria?). Kokevat tuollaisen käytöksen loukkavana ja vetäytyvät joukosta, ja siitä alkaa se joukosta poikkeavuus, ja erilaisuuden pilkkaaminen. Näinhän ei tietenkään saisi tapahtua, mutta elämme epätäydellisessä maailmassa.

No, mihin sitten vedämme sen rajan, missä erotellaan mielipiteen sanominen, ja mistä alkaa haukkuminen/kiusaaminen? Olisihan se hienoa, jos aina ja kaikki miettisivät sanomisensa huolella, ja jokaisella olisi aina toisen kunnioitus päällimmäisenä mielessä, mutta nyt kuitenkin puhutaan ihmisistä eikä roboteista. Esim. yhdelle hieman ronski tai seksistinen vitsi on ihan hyvä läppä, mutta toinen kokee sen suorilla oman seksuaalisuutensa arvosteluksi?

Nämä moottoriturvat ja läpänheittäjät ovat tietenkin sitä mieltä, että mielensäpahoittajat saisivat kasvattaa paksumman nahan, eikä heidän juttunsa ollut suunnattu juuri ko. henkilöä kohti. Optimitilanteessa jokainen keskustelu olisi tietenkin mietitty huolella ja kaikilla on tiedossa vastaanottajien nahan paksuus. Tähän taitaa olla vielä matkaa, kuten tälläkin palstalla olemme nähneet, vaikka polttomoottori- vs sähköauto keskusteluissa.

Eli jonkunlaista sietokyvyn kasvattamista tarvittaisi? Toisen erilaisuuden tai mielipiteiden tai käytöksen osalta? Ja kaikkea ei tietenkään pidäkkään sietää, joten omienkin puheiden ja toimien vaikutusta pitäisi kyetä arviomaan ja tarvittaessa hieman rajoittamaan?

Ja aivan varmasti jollakin tulee nyt mieleen rajujakin poikkeuksia ja esimerkkejä, jotka eivät osu tähän käsittelemääni hyvinkin kapeaan kiusaamisen alueeseen. Ei tämä ole mikään tyhjentävä selitys asiasta, vaan nopea raapaisu ajatuksistani.

No jaa. Itse olen juurikin sellainen vitsailija, tosin en hauku ketään tai muutenkaan sano mitään pahaa edes "läpällä".

Toisinaan siltikin saan kuulla kireitä kommentteja (suoraan tai seläntakana puhuttuna) hiljaisemmiltä/vakavammilta ihmisiltä.

Vierailija kirjoitti:

Heti alkuun sanon että kiusaamista tapahtuu ja se ei ole hyväksi kenellekkään. Mutta mielestäni ainakin osa tästä kiusaamisesta johtuu siitä, että toiset eivät ole niin tottuneita ronskimpaan kielenkäyttöön ja karkeampaan huumoriin (äijähuumoria?). Kokevat tuollaisen käytöksen loukkavana ja vetäytyvät joukosta, ja siitä alkaa se joukosta poikkeavuus, ja erilaisuuden pilkkaaminen. Näinhän ei tietenkään saisi tapahtua, mutta elämme epätäydellisessä maailmassa.

No, mihin sitten vedämme sen rajan, missä erotellaan mielipiteen sanominen, ja mistä alkaa haukkuminen/kiusaaminen? Olisihan se hienoa, jos aina ja kaikki miettisivät sanomisensa huolella, ja jokaisella olisi aina toisen kunnioitus päällimmäisenä mielessä, mutta nyt kuitenkin puhutaan ihmisistä eikä roboteista. Esim. yhdelle hieman ronski tai seksistinen vitsi on ihan hyvä läppä, mutta toinen kokee sen suorilla oman seksuaalisuutensa arvosteluksi?

Nämä moottoriturvat ja läpänheittäjät ovat tietenkin sitä mieltä, että mielensäpahoittajat saisivat kasvattaa paksumman nahan, eikä heidän juttunsa ollut suunnattu juuri ko. henkilöä kohti. Optimitilanteessa jokainen keskustelu olisi tietenkin mietitty huolella ja kaikilla on tiedossa vastaanottajien nahan paksuus. Tähän taitaa olla vielä matkaa, kuten tälläkin palstalla olemme nähneet, vaikka polttomoottori- vs sähköauto keskusteluissa.

Eli jonkunlaista sietokyvyn kasvattamista tarvittaisi? Toisen erilaisuuden tai mielipiteiden tai käytöksen osalta? Ja kaikkea ei tietenkään pidäkkään sietää, joten omienkin puheiden ja toimien vaikutusta pitäisi kyetä arviomaan ja tarvittaessa hieman rajoittamaan?

Ja aivan varmasti jollakin tulee nyt mieleen rajujakin poikkeuksia ja esimerkkejä, jotka eivät osu tähän käsittelemääni hyvinkin kapeaan kiusaamisen alueeseen. Ei tämä ole mikään tyhjentävä selitys asiasta, vaan nopea raapaisu ajatuksistani.

Juuri tätä varten on kehitetty käytöstavat. Ne samat joita noudatetaan muillakin julkisilla paikoilla ja esim. työpaikoilla. Jos seksistisiä, rasistisia tms. juttuja pitää kertoa niin pienemmässä porukassa joka koostuu kyseistä huumoria viljelevistä. Suuremmissa seurueissa ja luokkatiloissa tuollaisia juttuja ei voi heittää. Koska ei voi tietää keitä kaikkia on paikalla ja mitä tuollaisista jutuista ajattelevat. Eri asia jos on koko luentosalillinen samanmielisiä. Mutta jos ei ole tai ei ole varma niin ei voi käyttäytyä noin. Yliopistossa on jo aikuisia ihmisiä opikelemassa joten moottoriturvankin on aika hiljentyä putputtamaan vaimeasti vähintään luentojen ajaksi.

Jos ihan koko vuosikurssi kiusaa tai henkilö kokee näin tapahtuvan, niin mielestäni myös kiusattu joutuu siinä tapauksessa ownaamaan jotain vastuuta tilanteesta. Joko on tosiaan vetäytynyt liikaa ja samanaikaisesti ajattelee että muiden täytyisi häntä kutsua ja aktiivisesti pyytää mukaan, tai sitten sosiaaliset taidot on huonot ja niitä kannattaisi yrittää harjoittaa. Kerran täällä joku kertoi että häntä syrjitään työyhteisössä ja perustelu oli että työkaverit eivät "kutsu" häntä kahvitauolla kahvihuoneeseen. Ymmärrän että tällaista kutsumista tosiaan tapahtuu, eli hyvin keskenään toimeen tulevat työkaverit käyvät huikkasmassa toisiaan kahville, mutta jos ei ole (vielä) syntynyt tällaista kaveruutta tai ei koskaan synnykään, niin sitten on vain mentävä itse.

Miksi tollasta edes pitää miettiä?

Älkää olko riippuvaisia toisten mielipiteistä.

Ette ilmeisesti ole tyytyväisiä siihen mitä olette, jos pahoitatte mielenne moisista jutuista ja jos täytyy miettiä ja vetää jotain rajoja siihen "mikä on kiusaamista ja mikä ei".

Mitä väliä sillä on? Älkää ottako niitä loukkauksia tms vastaan.

Tiedostamattomat ihmiset kyllä käyttäyvät miten käyttäytyvät, eikä heidän porukoihinsa tai kenenkään porukkaan tarvi kuulua.

Ite ennemmin olen kiusattuna yksin ja erilainen, kuin mikään aivoton laumasielu peloissaan hyväksynnän perässä, tai toisia kiusaava ihminen.

Rakastan elämääni ja itseäni (ja myös niitä kiusaajia), vaikka olenkin erilainen ja jokseenkin kiusattu. <3

Kaikki valta tunteistani on minulla, ei muilla.

Älkää olko toisten orjia.

Kyllä yliopistoissakin on klikkejä, tiiviitä kaveriporukoita, joihin on vaikeaa itsensä saada ängettyä. Maaseutuyliopistoissa usein esim stadilaiset pitävät yhtä. Mutta riippuen tietysti pääaineesta, jos vuosikurssi on iso, sinne mahtuu kaikenlaista porukkaa ja usein myös omanoloista seuraa. Itse pitää vaan aktiivisesti ottaa yhteyttä ihmisiin, mennä ainejärjestöjen toimintaan tai harrastustoimintaan. Varsinaista kiusaamista ei ainakaan omassa opinahjossa ollut niin että olisin sen huomannut. Tuossa iässä jo ymmärretään, että kiusaaminen on todella noloa ja oksettavaa touhua.

En itse kokenut tai huomannut yliopistossa kiusaamista. Peruskoulussa olin kyllä kiusattu. Tiedän ainakin yhden henkilön, josta myöhemmin paljastui että hänestä hänet jätettiin tarkoituksella ulkopuolelle yliopistossa. Mielestäni näin ei ollut, hän vain oli kovin pois päin vetäytyvä itse ja lisäksi ehkä sosiaalisilta taidoiltaan heikko, itse ainakin oudoksuin hänen juttujaan. Itsekin ujona oli aika vaikea aloittaa keskustelua toisen hiljaisen ja olon epämukavaksi tekevän ihmisen kanssa tai hakeutua tämän seuraan. Onko tämä kiusaamista? Jos kutsuttiin isompi joukko johonkin, hänet kutsuttiin aina mukaan, eikä hänelle koskaan sanottu pahasti. Itse menin kahden kesken hänen kanssaan esim. syömään aika pitkään kunnes en vain enää jaksanut olla epämukavuusalueella. Kyllä kaikilla on oikeus olla niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa on hyvä olla.

Ja tämä seura ei ollut mitään "eliittiporukkaa" (mitä ihmettä on eliittiporukka yliopistossa? Ilmeisesti joillain tietyillä aloilla sitten ennemmin..), ihan normaali kaveri- ja tuttavapiiri. Minullakin oli fuksivuonna vain pari kaveria, kunnes aloitin toisena vuonna uuden harrastuksen.

Meillä päin kaikki kiusaajat meni amikseen joten loppui jo lukiossa. Yliopistossa en havainnut minkäänlaista kiusaamista. Voihan siellä k-päitä olla mutta kiusaamisesta ei voi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä yliopistoissakin on klikkejä, tiiviitä kaveriporukoita, joihin on vaikeaa itsensä saada ängettyä. Maaseutuyliopistoissa usein esim stadilaiset pitävät yhtä. Mutta riippuen tietysti pääaineesta, jos vuosikurssi on iso, sinne mahtuu kaikenlaista porukkaa ja usein myös omanoloista seuraa. Itse pitää vaan aktiivisesti ottaa yhteyttä ihmisiin, mennä ainejärjestöjen toimintaan tai harrastustoimintaan. Varsinaista kiusaamista ei ainakaan omassa opinahjossa ollut niin että olisin sen huomannut. Tuossa iässä jo ymmärretään, että kiusaaminen on todella noloa ja oksettavaa touhua.

Minkä takia on ihan pakko päästä ja kuulua johonkin porukkaan?

Meillä oli AMKissa sellainen Mean girls -tyylinen kolmen tytön jengi. Tavallaan en osannut suhtautua heihin kiusaajina, koska enemmän mua säälitti ja huvitti heidän toimintansa.

Lyhyesti sanottuna, tyttöjen käytös oli hyvin teinimäistä. Ei tervehditty vaikka oltiin samassa aloittaneessa ryhmässä. Kikattelivat mukasalaa muiden jutuille. Bileissä ottivat noloja kuvia muista ja yllyttivät selvästi jo liian juopuneita opiskelijakavereita juomaan lisää jne. Sellaista yleisesti asiatonta ja todella lapsellista käytöstä, joka kertoi enemmän heistä kuin muista. 

No mua kiusattiin, ja todella lapsellisesti. Olin ainoa naisopiskelija aloittamassa teknisen/matemaattis-luonnontieteellisen alani opintoja sinä vuonna kuin aloitin. Lisäksi olin asunut seurustelun ja työn takia ulkomailla jokusen vuoden joten olin vähän vanhempi kuin monet aloittajat (23, en mikään mummo). 

En mitenkään odottanut että yliopistolla kiusattaisiin. Sen tiesin, että porukoihin en todennäköisesti "pääse" koska olen sen verran erilainen sukupuolen ja ikäni takia, enkä sitä olisi ottanut edes kiusaamiseksi. Mutta minua ihan oikeasti naurettiin, minua lannistettiin kertomalla että minusta ei ikinä voi tulla alallani mitään koska olen nainen enkä ole lapsesta asti harrastanut, minua ei huolittu edes luennoitsijoiden painostuksesta mukaan ryhmätyöryhmiin mikä oli hankalaa koska niitä ei usein saanut tehdä yksin. Sitten kun luennoitsija pakotti ryhmään, käytös oli usein tosi lapsellista minua kohtaan. Esim. tapaamiset sovittiin johonkin baariin, missä kaverit joi kaljaa ja selvästi yrittivät lapsellisilla jutuillaan ja kommenteillaan savustaa minut pois paikalta. Tehtiin selväksi että pitäisi olla kiitollinen, koska he ei halua että minä teen työhön mitään vaan he hoitaa sen keskenään ja minä saan merkinnän ikään kuin olisin ollut mukana tekemässä. Minua kutsuttiin esim. "huoruliksi" ja naurettiin päälle.

Ei sillä, sinänsähän se oli tosi hyvä koulu alan työelämää varten. Toisin kuin yliopistolla, työelämässä suurin osa on asiallisia, mutta kyllä on tarvinnut kohdata sekä asiakkaita että kollegoja, jotka on sitä mieltä että koska olen nainen, en osaa ja minun ei pitäisi olla alalla. Ja esim. nykyisessä työpaikassani kyllä työtä tehdään kanssani, mutta minua ei haluta esim. koko tiimin yhteisille lounaille eikä minulle puhuta ikinä sanaakaan ylimääräistä, vaikka muuten nuo juoruaa keskenään ties mistä politiikasta ja kesälomista alkaen.

Humanistisesta tiedekunnissa esiintyy paljon kiusaamista ja kehitysvammaisten pilkkaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No on se kyllä osittain omaakin tyhmyyttä, että menee esim. köyhän työläisperheen tai pahimmassa tapauksessa jopa työttömien vanhempien kasvattina ja resuisiin kenkiin ja rääsyihin pukeutuneena opiskelemaan jotain tasokasta alaa, jossa kanssaopiskelijat ovat pääosin varakkaista ja akateemisista perheistä kotoisin ja pukeutuvat merkkivaatteisiin. Onko se silloin ihmekään, että se yksi joutuu muiden silmätikuksi?

Mielestäni lukukausimaksut voisivat olla hyvä ratkaisu tähän ongelmaan, sillä silloin opiskelija-aineksen polarisoituminen vähenisi merkittävästi ja siten myös erilaiset skismat eri opiskelijoiden välillä.

Tässä viestissä on hyvin kiteytetty se, millaista kiusaaminen yliopistossa on. Jos et sovi tiettyyn eliittiporukkaan, jätetään ulkopuolelle.

Kiusaamista on siis se, että ei pääse jonkin "eliittiporukan" sisäpiiriläiseksi?

Miksi et oma-aloitteisesti itse hanki kavereita muista ihmisistä, kuin jostain "eliittiporukoista" vai eivätkö ne kelpaa sitten itsellesi kavereiksi?

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti tai ainakaan (yleensä) suorasti kiusata, mutta ulkopuolelle jättämistä ja sisäpiirien ja kuppikuntien muodostumista kyllä tapahtuu paljon.

Kannattaa olla fuksisyksyllä aktiivinen, silloin ne porukat muodostuu. Itse aloitin varsinaisen tapahtumissa käymisen vasta fuksikeväällä, jolloin oli paljon vaikeampi päästä porukkaan mukaan. Lopulta minäkin sain ystäviä ja pääsin mukaan porukoihin, mutta se vaati kyllä paljon vaivaa ja aktiivista sosialisoimista.

Ja tuollaista aiemmin kuvattua eliittimeininkiä ei juuri lääkiksessä tai oikiksessa ole, mutta kauppakorkeissa kylläkin. Voit jäädä ulos piireistä vaikkapa siksi, ettet käytä kalliita merkkivaatteita.

Täällä oikiksessa ihmiset nauravat ääneen toisille ja puhuvat heistä pahaa niin, että toiset kuulevt. Ällöttää, että tuollaiset ihmiset ovat sitten "puolustamassa uhreja".

Vierailija kirjoitti:

Miksi tollasta edes pitää miettiä?

Älkää olko riippuvaisia toisten mielipiteistä.

Ette ilmeisesti ole tyytyväisiä siihen mitä olette, jos pahoitatte mielenne moisista jutuista ja jos täytyy miettiä ja vetää jotain rajoja siihen "mikä on kiusaamista ja mikä ei".

Mitä väliä sillä on? Älkää ottako niitä loukkauksia tms vastaan.

Tiedostamattomat ihmiset kyllä käyttäyvät miten käyttäytyvät, eikä heidän porukoihinsa tai kenenkään porukkaan tarvi kuulua.

Ite ennemmin olen kiusattuna yksin ja erilainen, kuin mikään aivoton laumasielu peloissaan hyväksynnän perässä, tai toisia kiusaava ihminen.

Rakastan elämääni ja itseäni (ja myös niitä kiusaajia), vaikka olenkin erilainen ja jokseenkin kiusattu. <3

Kaikki valta tunteistani on minulla, ei muilla.

Älkää olko toisten orjia.

Oletpa ylevä... Esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ei pääse siihen "kaikki valta on minulla"-tilanteeseen edes vuosien terapian jälkeen. Ei vastuu ole uhrilla van kiusaajilla.