Miksi perustelet mielipiteitäsi tunteilla?
Kuinka tämänlaisen ihmisen kanssa voi keskustella mistään, kun aina lopulta keskustelussa käytetään argumenttiä "musta tuntuu"? Tämä vaikuttaa siltä että ihminen on vain kopioinut mielipiteensä jostakin, ajattelematta että miks asia on näin. Keskustelun aiheella ei ole merkitystä, tät on kaikkialla. Yhteiskuntamme olisi kaaoksessa jos kaikki toimisivat tunteidensa pohjalta. Tällä palstalla tämä vielä kärjistyy.
Kommentit (114)
Miksi ketään ei vastaa suomeksi ap:lle, miksi pelleilette?
Tervettä ihmistä ohjaavat sekä arvot että logiikka, vaihdellen asian mukaan. Lisäksi on olemassa asia nimeltä tunneäly, joka on sekä kokemukseen että tutkimukseen pohjautuvaa elämän, itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämistä. Ongelma on se että kyseistä tunneälyn tietomäärää on mahdotonta saada pelkästään tutkimuksesta ja siinä kohtaa empatiakyvyttömät ihmiset kompastuvat.
Vierailija kirjoitti:
Joissakin asioissa tunteiden huomioiminen on järkevääkin, kunhan se on tietoista. Vaikkapa asuntoa ostettaessa joku kämppä voi tuntua paremmalta kuin toinen, vaikka mitään faktaa ei olisi perusteluksi. Silloin on ihan ok valita se vaihtoehto, jonka puolesta faktojen lisäksi puhuvat tunteet.
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä.
Ihmisten tunne vahvistuu jos ihminen on kärsinyt varastamisesta muiden osalta.
Jos joku on varastanut niin tunne heikkenee ja tulee entistä psykopaattisemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin asioissa tunteiden huomioiminen on järkevääkin, kunhan se on tietoista. Vaikkapa asuntoa ostettaessa joku kämppä voi tuntua paremmalta kuin toinen, vaikka mitään faktaa ei olisi perusteluksi. Silloin on ihan ok valita se vaihtoehto, jonka puolesta faktojen lisäksi puhuvat tunteet.
Tässä sanot kuitenkin, että faktojen lisäksi. Kumoat tällö oman tekstisi. Eihän tuossa ole mitään järkeä, tuntuiko sinusta tuolta? Ap.
Kaikella kunnioituksella, mutta et taida olla älyllisesti avauksesi vaamalla tasolla? Että johdollasi voisi syntyä hyvää keskustelua.
Ei mennä nyt henkilökohtaisuuksiin. Jos kumoat omat väitteesi, minun on erittäin hankala keskustella. Voisit varmaankin selventää mitä sinä tuolla lausellasi tarkoitat? Asiallisesti kiitos.
Luit kirjoituksen numero 14 ja vastasit siihen.
Vaihtoehdot jotka näin.
A) Et ymmärtänyt henkilö numero 14 kirjoitusta.
B) Aloit saivartelemaan kirjoitus numero 14.
Kun vaihtoehdot on nämä niin olin pakotettu kaikella kunnioituksella toteamaan ettet ole älyllisesti avauksesi tasolla.
Voin tietysti olla väärässä ja olet esim. kännissä, sairas, väsynyt tms.
En ymmärtänyt, koska kirjoittaja sanoi, että faktojen lisäsäksi, ja silloin päätöstä perustellaan myös faktoilla, ei pelkillä tunteilla. Jos asunto tuntuu kivalta, niin ei kai sitä osteta, jos paljastuu että alapohja on homeen takia korjauskelvoton?
Miksi sinä rakastat vanhempiasi? Tai ystäviäsi? Miksi itket kun koirasi kuoli? Tunneperäisiä asioita ei voi perustella järki-argumentein. Yrittää toki voi.
Vierailija kirjoitti:
Tervettä ihmistä ohjaavat sekä arvot että logiikka, vaihdellen asian mukaan. Lisäksi on olemassa asia nimeltä tunneäly, joka on sekä kokemukseen että tutkimukseen pohjautuvaa elämän, itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämistä. Ongelma on se että kyseistä tunneälyn tietomäärää on mahdotonta saada pelkästään tutkimuksesta ja siinä kohtaa empatiakyvyttömät ihmiset kompastuvat.
Eli perusteluita ei tarvitse ollakkaan, koska?

Empatia kyvyttömät, kuten ap:ta alapeukuttavat ja mieltä rassaavat tekevät olla vastaamatta íđíóótisti.

Asuntoa ei osteta, jos se on homeessa, ei. Siihenkin liittyy muuten tunne, eli pelko homeesta ja siitä mitä se voi tehdä itselle ja perheenjäsenille.
Mutta kahdesta varustukseltaan, kunnoltaan ja sijainniltaan samanlaisesta asunnosta valitaan se joka intuitiivisesti viehättää enemmän. Se voi olla mikä tahansa aistinvarainen asia joka tämän asian ratkaisee. Joku saattaa viehättyä siitä että asunto tuo mieleen jollain tapaa lapsuudenkodin ja haluaa siksi ostaa sen, toisellekin se tuo mieleen lapsuudenkodin mutta hän inhosi lapsuudenkotiaan ja eikä ikinä ostaisi asuntoa sen takia.
Perustelen mielipiteitäni tunteella koska Sanoma Oy manipuloi minua pedofiilisesti ja he kierrättävät mielipiteitäni jotta he voisivat kyseenalaistaa heidän tekemiään manipulaatioita minusta tunteakseen heitä itseään psykopaatiksi ídíótismiĺĺä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervettä ihmistä ohjaavat sekä arvot että logiikka, vaihdellen asian mukaan. Lisäksi on olemassa asia nimeltä tunneäly, joka on sekä kokemukseen että tutkimukseen pohjautuvaa elämän, itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämistä. Ongelma on se että kyseistä tunneälyn tietomäärää on mahdotonta saada pelkästään tutkimuksesta ja siinä kohtaa empatiakyvyttömät ihmiset kompastuvat.
Eli perusteluita ei tarvitse ollakkaan, koska?
Perusteluja päätöksistä, jotka on tehty pääosin tunteen pohjalta ei tarvitse esittää henkilölle jota ne eivät koske.
Vierailija kirjoitti:
Jos lähdetään ihan Humesta, niin asioiden tilasta ei voi vetää johtopäätöksiä siihen, kuinka asioiden pitäisi olla.
Eli aina, jos esitän moraalisen tai esteettisen kannanoton, se perustuu johonkin muuhun kuin faktaan. Se jokin muu on tunne.
Jos minulta kysytään, miksi ilmastonmuutos on mielestäni pysäytettävä, vastaan että minun mielestäni ei ole oikein jättää lapsillemme elinkelvotonta planeettaa. Se ei ole objektiivinen totuus. Ei voida objektiivisesti sanoa, että elinkelvoton planeetta olisi sen huonompi kuin elinkelpoinen. Se on tunteeseen perustuva olettamus. Haluan elää ja haluan lastenikin saavan elää. Eli ajattelen tunteella.
Moraaliset tai esteettiset kannanotot perustuvat pohjimmiltaan loppuviimeksi muuhun kuin faktaan, kyllä. Kuitenkin noihin yleensä aina liittyy faktoja ja rationaalisia perusteluja jotka voivat olla totta tai eivät. Esim. ilmastonmuutoksen kieltäjät eivät yleensä perustele näkemystään sillä että eivät jälkipolvet kiinnosta, vaan kysyttäessä useimmat varmaankin väittäisivät olevansa samaa mieltä kuin sinä jälkipolville jätettävästä planeetasta. He ovat väärässä nimenomaan faktoista (onko ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos totta, voiko sille mitään tehdä) ja rationaalisista perusteluista, asioista joissa "objektiivinen totuus" on varsin selvä.
Jos jossain keskustelussa päästään siihen pisteeseen että Humen giljotiinilla on vaikutusta, niin yleensä ollaan jo asian ytimessä. Mikä on kovin harvinainen tilanne netissä ja muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vanhempiasi? Tai ystäviäsi? Miksi itket kun koirasi kuoli? Tunneperäisiä asioita ei voi perustella järki-argumentein. Yrittää toki voi.
Rakastan, koska olen asunut heidän kanssan koko nuoruuteni. He ovat olleet aina tukenani kun sitä olen tarvinnut ja paljon muuta. Ystäviäni siksi, osittain samoista syistä, yhteiset kokemukset, luottamus ym. Itken koska koira oli minulle tärkeä. Nämä ovat minun omia subjektiivisia kokemuksia, mutta voin hyvin ne perustella niin että valtaosa ihmisistä ymmärtää mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervettä ihmistä ohjaavat sekä arvot että logiikka, vaihdellen asian mukaan. Lisäksi on olemassa asia nimeltä tunneäly, joka on sekä kokemukseen että tutkimukseen pohjautuvaa elämän, itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämistä. Ongelma on se että kyseistä tunneälyn tietomäärää on mahdotonta saada pelkästään tutkimuksesta ja siinä kohtaa empatiakyvyttömät ihmiset kompastuvat.
Eli perusteluita ei tarvitse ollakkaan, koska?
Perusteluja päätöksistä, jotka on tehty pääosin tunteen pohjalta ei tarvitse esittää henkilölle jota ne eivät koske.
Millä tavalla teidän objektiivisuus ei koske minun objektiini?
Miksi sen ei pitäisi olla kädessäni?
En ole antanut ikinä mitään objektia teille!
Tämän perusteella olemme kaikki mielisairaalassa ja mielisairaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin asioissa tunteiden huomioiminen on järkevääkin, kunhan se on tietoista. Vaikkapa asuntoa ostettaessa joku kämppä voi tuntua paremmalta kuin toinen, vaikka mitään faktaa ei olisi perusteluksi. Silloin on ihan ok valita se vaihtoehto, jonka puolesta faktojen lisäksi puhuvat tunteet.
Tässä sanot kuitenkin, että faktojen lisäksi. Kumoat tällö oman tekstisi. Eihän tuossa ole mitään järkeä, tuntuiko sinusta tuolta? Ap.
Kaikella kunnioituksella, mutta et taida olla älyllisesti avauksesi vaamalla tasolla? Että johdollasi voisi syntyä hyvää keskustelua.
Ei mennä nyt henkilökohtaisuuksiin. Jos kumoat omat väitteesi, minun on erittäin hankala keskustella. Voisit varmaankin selventää mitä sinä tuolla lausellasi tarkoitat? Asiallisesti kiitos.
Luit kirjoituksen numero 14 ja vastasit siihen.
Vaihtoehdot jotka näin.
A) Et ymmärtänyt henkilö numero 14 kirjoitusta.
B) Aloit saivartelemaan kirjoitus numero 14.
Kun vaihtoehdot on nämä niin olin pakotettu kaikella kunnioituksella toteamaan ettet ole älyllisesti avauksesi tasolla.
Voin tietysti olla väärässä ja olet esim. kännissä, sairas, väsynyt tms.
En ymmärtänyt, koska kirjoittaja sanoi, että faktojen lisäsäksi, ja silloin päätöstä perustellaan myös faktoilla, ei pelkillä tunteilla. Jos asunto tuntuu kivalta, niin ei kai sitä osteta, jos paljastuu että alapohja on homeen takia korjauskelvoton?
Asuntoa ei osteta, jos se on homeessa, ei. Siihenkin liittyy muuten tunne, eli pelko homeesta ja siitä mitä se voi tehdä itselle ja perheenjäsenille.
Mutta kahdesta varustukseltaan, kunnoltaan ja sijainniltaan samanlaisesta asunnosta valitaan se joka intuitiivisesti viehättää enemmän. Se voi olla mikä tahansa aistinvarainen asia joka tämän asian ratkaisee. Joku saattaa viehättyä siitä että asunto tuo mieleen jollain tapaa lapsuudenkodin ja haluaa siksi ostaa sen, toisellekin se tuo mieleen lapsuudenkodin mutta hän inhosi lapsuudenkotiaan ja eikä ikinä ostaisi asuntoa sen takia.
Eli kun ne faktat ovat kunnossa, niin sitten perustellaan tunteella. Tässäkin tapauksessa pohjalla ovat faktat asuntojen kunnosta, ei tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vanhempiasi? Tai ystäviäsi? Miksi itket kun koirasi kuoli? Tunneperäisiä asioita ei voi perustella järki-argumentein. Yrittää toki voi.
Rakastan, koska olen asunut heidän kanssan koko nuoruuteni. He ovat olleet aina tukenani kun sitä olen tarvinnut ja paljon muuta. Ystäviäni siksi, osittain samoista syistä, yhteiset kokemukset, luottamus ym. Itken koska koira oli minulle tärkeä. Nämä ovat minun omia subjektiivisia kokemuksia, mutta voin hyvin ne perustella niin että valtaosa ihmisistä ymmärtää mistä on kyse.
Miksi koira oli sinulle tärkeä? Mikset korvannut koiraa toisella koiralla kun se kuoli ja antanut sille vielä saman nimenkin?
Tarkoittaako tuo muuten sitä että jos ystäväsi ei joskus olisi tukenasi niin lakkaisit rakastamasta? Montako tukena olo-kertaa vaadittaisiin rakkautesi muodostumiseen ja kestämiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin asioissa tunteiden huomioiminen on järkevääkin, kunhan se on tietoista. Vaikkapa asuntoa ostettaessa joku kämppä voi tuntua paremmalta kuin toinen, vaikka mitään faktaa ei olisi perusteluksi. Silloin on ihan ok valita se vaihtoehto, jonka puolesta faktojen lisäksi puhuvat tunteet.
Tässä sanot kuitenkin, että faktojen lisäksi. Kumoat tällö oman tekstisi. Eihän tuossa ole mitään järkeä, tuntuiko sinusta tuolta? Ap.
Kaikella kunnioituksella, mutta et taida olla älyllisesti avauksesi vaamalla tasolla? Että johdollasi voisi syntyä hyvää keskustelua.
Ei mennä nyt henkilökohtaisuuksiin. Jos kumoat omat väitteesi, minun on erittäin hankala keskustella. Voisit varmaankin selventää mitä sinä tuolla lausellasi tarkoitat? Asiallisesti kiitos.
Luit kirjoituksen numero 14 ja vastasit siihen.
Vaihtoehdot jotka näin.
A) Et ymmärtänyt henkilö numero 14 kirjoitusta.
B) Aloit saivartelemaan kirjoitus numero 14.
Kun vaihtoehdot on nämä niin olin pakotettu kaikella kunnioituksella toteamaan ettet ole älyllisesti avauksesi tasolla.
Voin tietysti olla väärässä ja olet esim. kännissä, sairas, väsynyt tms.
En ymmärtänyt, koska kirjoittaja sanoi, että faktojen lisäsäksi, ja silloin päätöstä perustellaan myös faktoilla, ei pelkillä tunteilla. Jos asunto tuntuu kivalta, niin ei kai sitä osteta, jos paljastuu että alapohja on homeen takia korjauskelvoton?
Oleellista ei ole se että mitä joku sanoo vaan se että mitä hän tarkoittaa sanoa.
Hän tarkoitti sanoa että on katsottu paljon asuntoja ja kaikissa on hyviä ja huonoja puolia (faktoja) Tästä sitten päästään eteenpäin tunteilla, "Tämä se on siltä tuntuu".

Tämä ei päde ylläpidon ja palstan luonteeseen heidän johdon päästä.
Tai yksinkertaisesti ídíóóťťí, siis kaikki ap:n vastaiset asiat ketjussa.