Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saitte uusioperhekuvion onnistumaan?
01.08.2019 |
Olen vihdoin muuttamassa lasteni kanssa miesystäväni taloon ja yhteensämeillä on sitten kuusi lasta. Olen vilpittömän onnellinen tilanteestamme. Aika salarakkaana on ohi ja uusi elämä alussa! Kysymys kuuluukin, että miten olette saaneet järjestettyä omaa aikaa vanhempina uusiopeeheessä, jossa on näin paljon lapsia? Oletteko onnistuneet neuvottelemaan lapset samoina viikkoina etävanhemmille? Sitä yritämme nyt. Miehen entinen vaimo on edelleen niin vihainen pettämisestä, että pelkään sen tekevän kiusaa tässäkin asiassa. Meitä kuitenkin yhdistää miehen kanssa niin moni asia ja mies on onnellinen, kun hänellä on viimeinkin kilpailuhenkinen nainen, joka harrastaa samoja lajeja, jalkapalloa ja sählyä, kuten hänkin. Samoin minä. Onnea muillekin uusioperheille! :)
Kommentit (43)
Ihmettelen millaisia moniongelmaisia ihmiset ovat, jotka kokevat uusperhekuviot jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Toki ymmärrän jos piinaavia exiä liittyy sotkemaan asioita tahallaan, mutta nekin voi hoitaa ja sietää. Muutoinhan se on lähinnä vain kalenterihaaste, eikä sinänsä paljoa eroa lapsiydinperheen vastaavasta, missä on liuta erilaisia menoja rajoittamassa ja sanelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä otinkin miehen jolla ei ole lapsia. Minulla on kaksi. Toimii 😎
Hih hih
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
Välinpitämätön
Hmmm. Teen omiani silloin, kun miehen lapset ovat meillä käymässä, itse asiassa näen heitä ehkä puoli tuntia viikonlopun aikana. Kun herään, ovat he jo jossain ulkona isänsä kanssa. Ja kun tulen päivän päätteeksi kotiin, niin ovat he jo huoneessaan katsomassa netflixiä tms. Joskus näen heidät ruokapöydässä, jos satumme olemaan kaikki paikalla samaan aikaan.
En siis ole kiinnostunut lapsista, vaan olen ns. välinpitämätön ja poissaoleva. En näe siitä mitään haittaa lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa nähdä miten ilmapiiri kiristyy. Silloin kun olemme kaksin ei ole tällaisia ongelmia.
Ja tämä oli yllätys kenelle? Lapset kiristävät hermoja ja pilaavat parisuhteen.
No, minulle se tuli yllätyksenä. Kahden lapsen leski äitinä en olisi koskaan voinut uskoa miten raskas joku lapsi voi olla ja miten kireäksi se mies muuttuu oman lapsen seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen millaisia moniongelmaisia ihmiset ovat, jotka kokevat uusperhekuviot jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Toki ymmärrän jos piinaavia exiä liittyy sotkemaan asioita tahallaan, mutta nekin voi hoitaa ja sietää. Muutoinhan se on lähinnä vain kalenterihaaste, eikä sinänsä paljoa eroa lapsiydinperheen vastaavasta, missä on liuta erilaisia menoja rajoittamassa ja sanelemassa.
Samaa mietin. Yleensäkin elämä on ongelmallista, jos siitä itse sellaisen tekee.
Väitän, että usein suurin ongelma uusperheessä on se, että mies työntää omat lapsensa naisen harteille, ja on itse töissä ja muualla. Tämä kuvio ei vain toimi. Se toimii huonosti ydinperheessä, ja uusperheessä se tekee tilanteen mahdottomaksi. Ne uuperheet toimivat aika hyvin, kun mies hoitaa omat lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
Välinpitämätön
Hmmm. Teen omiani silloin, kun miehen lapset ovat meillä käymässä, itse asiassa näen heitä ehkä puoli tuntia viikonlopun aikana. Kun herään, ovat he jo jossain ulkona isänsä kanssa. Ja kun tulen päivän päätteeksi kotiin, niin ovat he jo huoneessaan katsomassa netflixiä tms. Joskus näen heidät ruokapöydässä, jos satumme olemaan kaikki paikalla samaan aikaan.
En siis ole kiinnostunut lapsista, vaan olen ns. välinpitämätön ja poissaoleva. En näe siitä mitään haittaa lapsille.
Minulla oli tuollainen miesystävä, siis todellakin välinpitämätön. Ja minä pöllö menin lasteni kanssa muuttamaan yhteen tämän kanssa. Kyllä siitä vaan oli haittaa lapsille, kun yksi hahmo laahustaa vältellen pitkin nurkkia ja katoaa pois aina kun mahdollista, kun lapset oli läsnä. Onneksi sitä suhdetta kesti lyhyeen, myöhemmiten pyysin lapsilta anteeksi koko kokeilua kun olivat isompia, sen jälkeen tein päätöksen,etten lähde leikkimään kotista kenenkään kanssa, ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois. Eikä ole senkään jälkeen huvittanut, parisuhteessa olen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen millaisia moniongelmaisia ihmiset ovat, jotka kokevat uusperhekuviot jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Toki ymmärrän jos piinaavia exiä liittyy sotkemaan asioita tahallaan, mutta nekin voi hoitaa ja sietää. Muutoinhan se on lähinnä vain kalenterihaaste, eikä sinänsä paljoa eroa lapsiydinperheen vastaavasta, missä on liuta erilaisia menoja rajoittamassa ja sanelemassa.
Samaa mietin. Yleensäkin elämä on ongelmallista, jos siitä itse sellaisen tekee.
Väitän, että usein suurin ongelma uusperheessä on se, että mies työntää omat lapsensa naisen harteille, ja on itse töissä ja muualla. Tämä kuvio ei vain toimi. Se toimii huonosti ydinperheessä, ja uusperheessä se tekee tilanteen mahdottomaksi. Ne uuperheet toimivat aika hyvin, kun mies hoitaa omat lapsensa.
Jep. Lähtökohtaisesti ajattelen että niin sen tulee mennäkin. Erikseen voi sopia poikkeuksia ja senkin on oltava molempien tahto, myös lasten hyväksymä, jos nämä jo sen ikäisiä ovat että osaavat ilmaista moisen. Jos tällaiseen ei taivu, niin siitä voi tulla ongelmia, mutta eihän se johdu uusperheestä sinänsä vaan omasta rajoittuneisuusesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
Välinpitämätön
Hmmm. Teen omiani silloin, kun miehen lapset ovat meillä käymässä, itse asiassa näen heitä ehkä puoli tuntia viikonlopun aikana. Kun herään, ovat he jo jossain ulkona isänsä kanssa. Ja kun tulen päivän päätteeksi kotiin, niin ovat he jo huoneessaan katsomassa netflixiä tms. Joskus näen heidät ruokapöydässä, jos satumme olemaan kaikki paikalla samaan aikaan.
En siis ole kiinnostunut lapsista, vaan olen ns. välinpitämätön ja poissaoleva. En näe siitä mitään haittaa lapsille.
Minulla oli tuollainen miesystävä, siis todellakin välinpitämätön. Ja minä pöllö menin lasteni kanssa muuttamaan yhteen tämän kanssa. Kyllä siitä vaan oli haittaa lapsille, kun yksi hahmo laahustaa vältellen pitkin nurkkia ja katoaa pois aina kun mahdollista, kun lapset oli läsnä. Onneksi sitä suhdetta kesti lyhyeen, myöhemmiten pyysin lapsilta anteeksi koko kokeilua kun olivat isompia, sen jälkeen tein päätöksen,etten lähde leikkimään kotista kenenkään kanssa, ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois. Eikä ole senkään jälkeen huvittanut, parisuhteessa olen kyllä.
Ai. Me taas menimme naimisiin, vaikka laahustan pitkin nurkkia. Se ei haittaa miestäni laisinkaan.
Toki tilanne on se, että lapset ovat miehellä 2-4 vrk/kk.
Meidän kuherruskuukausi/vuosi vietettiin taloraksalla:) Välillä karattiin kahville johonkin naapurikaupunkiin. Lapset 1. raksan aikaan 7-16v
Onnistuttiin jotenkin pitämään huoli että kahdenkeskiselle ajalle ja seksille oli joka viikko aikaa. Siitä ei tingitty
23 hyvää vuotta takana, enää yhteinen kuopus kotona
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
En tiedä semantiikasra, mutta minun isäpuoleni ei ainakaan ollut turvallinen aikuinen koska pelkäsin häntä.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
En usko, että uusperhekuvio tulee toimimaan, joten siksi emme aio muuttaa miehen kanssa yhteen niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Ei ole oikein, että toisen lapset joutuvat muuttamaan vieraaseen kotiin ja toisen lapset joutuvat luopumaan osittain omasta tilastaan vain siksi, että vanhemmat haluavat leikkiä perhettä.
Juuri näin. Liian erilaiset maailmat kohtaa ja yritetään yksinkertaistaa tyyliin "kyllä se siitä" mentaliteetilla. ymmärretä alkuunkaan mitä on tapahtumassa ja miksi asiat ovat niinkuin ovat, eli niin kuin kaikessa pitää mennä suoraan ytimeen. Pyydän teitä vanhemmat, tehkää kaikkenne ennenkuin eroatte. Elämä niinkuin kaikki on loputonta työtä ja muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
En tiedä semantiikasra, mutta minun isäpuoleni ei ainakaan ollut turvallinen aikuinen koska pelkäsin häntä.
-ohis
Juu, turvallisen aikuisen vastakohta on pelottava aikuinen. Näin itsekin ajattelen. Siksi minusta on vain outoa korostaa, että minä olen turvallinen aikuinen, minua ei siis tarvitse pelätä. Se on vähän sama kuin sanoa, että olen luotettava ihminen, en ole epärehellinen.
Turvallisuuden, ja luotettavuuden, siis pitäisi olla itsestäänselviä asioita. Miksi korostaa asiaa, joka on jokaisella terveellä yksilöllä jo olemassa?
Mikä pettämisellä alkaa se pettämiseen loppuu. Ei terveeltä kuulosta tuo kilpailuhenkinen salasuhteesta alkanut monilapsinen uusioperheenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin, koska emme aloittaneet suhdetta pettämällä. Ja olemme molemmat riittävän aikuisia ymmärtääksemme, ettei kyseessä ole mikään kilpailutilanne exien ja nyxien kanssa, vaan tärkeintä on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö, jossa kaikilla on mahdollisimman hyvä olla.
Oletko lapseni joukkueenjohtaja jalkapallossa? Samanlaiselta sekoilulta kuulostaa kuin hänellä. Miehet vaihtuvat ja nyt saatuaan yhden perheen rikottua on muuttamassa heti lasten äidin muutettua kotoa pois miehen taloon. En voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
En tiedä semantiikasra, mutta minun isäpuoleni ei ainakaan ollut turvallinen aikuinen koska pelkäsin häntä.
-ohisJuu, turvallisen aikuisen vastakohta on pelottava aikuinen. Näin itsekin ajattelen. Siksi minusta on vain outoa korostaa, että minä olen turvallinen aikuinen, minua ei siis tarvitse pelätä. Se on vähän sama kuin sanoa, että olen luotettava ihminen, en ole epärehellinen.
Turvallisuuden, ja luotettavuuden, siis pitäisi olla itsestäänselviä asioita. Miksi korostaa asiaa, joka on jokaisella terveellä yksilöllä jo olemassa?
Voisiko joku alapeukuttaja kommentoida? Olen ennenkin tätä sanahelinää turvallisesta aikuisesta pohtinut, mutta kukaan ei anna vasta-argumentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimii. Mutta me muutimmekin yhteen vasta 4 vuoden seurustelun jälkeen, kun minun lapseni oli jo muuttanut kotoa. Nyt meillä asuu joka toinen viikko miehen yläkouluikäiset lapset ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Lapsiin ehdin tutustua seurustelun aikana, samoin lasten äitiin ja meillä on kummassakin kodissa samanlaiset kasvatusperiaatteet. Lapset ovat mukavia ja reiluja, kohtelevat minua kivasti ja minä pyrin olemaan heille turvallinen aikuinen.
Minua ärsyttää käsite ”turvallinen aikuinen”. Mikä on sen vastakohta? Turvaton aikuinen?
En tiedä semantiikasra, mutta minun isäpuoleni ei ainakaan ollut turvallinen aikuinen koska pelkäsin häntä.
-ohisJuu, turvallisen aikuisen vastakohta on pelottava aikuinen. Näin itsekin ajattelen. Siksi minusta on vain outoa korostaa, että minä olen turvallinen aikuinen, minua ei siis tarvitse pelätä. Se on vähän sama kuin sanoa, että olen luotettava ihminen, en ole epärehellinen.
Turvallisuuden, ja luotettavuuden, siis pitäisi olla itsestäänselviä asioita. Miksi korostaa asiaa, joka on jokaisella terveellä yksilöllä jo olemassa?
Voisiko joku alapeukuttaja kommentoida? Olen ennenkin tätä sanahelinää turvallisesta aikuisesta pohtinut, mutta kukaan ei anna vasta-argumentteja.
En ole alapeukuttaja, mutta mä olen itse ajatellut että se tarkoittaisi omalla kohdallani sitä, että en leiki äitihahmoa saati äitipuolta, sillä lapsella on jo äiti. Olen tämän lapsen isän kumppani. Emme tosin vielä asu yhdessä, mutta kenties jossain vaiheessa. Lapsikin jo siinä iässä ettei tarvitse mitään varsinaista hoitoa ja hoivaa.
Meillä sitä perheonnea kesti 2 kuukautta.
No onnea. Jos pettämisellä alkoi niin eroprosessit ja katkeruudet voi varjostaa elämäänne pitkään. Onnea muutenkin, uusperheen kehitys kestää vuosia, ja noiden vaaleanpunaisten alku-fiilisten jälkeen alkaa sitten eri meininki. Minä elän uusperheessä, mut sen verran hanurista on välillä että en tiedä miten kauan. Ja lähes kaikki ongelmat liittyy tosiaan miehen lapsiin ja siihen miehen exään. Uusperhe on vaativa juttu, tarvitaan paljon aikuisuutta. Ja uusperhe, missä on vaan naisen lapsia, on ihan eri planeetalta kun se missä miehelläkin. Johtuu ehkä siitä et usein se lastenhankinta on ollu vaimon intressi. Eron jälkeen sitten mies on ihan kuutamolla. Tullu hankkineeksi liikaa lapsia suhteessa omaan jaksamiseensa jne.
Alue: Aihe vapaa
Välinpitämätön