Kaksisuuntainen mielialahäiriö kokemuksia? Mitä olet sekoillut maniassa?

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Ihanaa kun muistutat että kärsivää ei kaiken lisäksi kukaan kykene rakastamaan - eikä kuulukaan kyetä. Kiitos. Sinun kaltaisiasi tämä maailma taas suorastaan komppailee ja tsemppailee.

On nää niin hauskoja juttuja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Ihanaa kun muistutat että kärsivää ei kaiken lisäksi kukaan kykene rakastamaan - eikä kuulukaan kyetä. Kiitos. Sinun kaltaisiasi tämä maailma taas suorastaan komppailee ja tsemppailee.

Sivusta vastaan että, jos sairas ei edes halua sitä apua esim. ammatti-ihmisiltä, tieten tahtoen pilaa kaikki välit läheisiin, ei halua lopettaa juomista vaikka tietää ettei saisi lääkkeitten kanssa edes sitä viinaa käyttää, tuhoaa parisuhteet käymällä vieraissa ja loukkaamalla puolisoaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, niin kyllä siinä valitettavasti rakkaus pikkuhiljaa siihen sairaaseen loppuu. Ja kun luottamusta ei enää ole, niin ei ole mitään muutakaan. Tuo sinun syyllistäminen ja kyynisyys ei tehoa. Ihmisellä täytyy olla oma tahto edes yrittää hakea sitä apua. Parisuhde ei ole tässä tapauksessa hoitosuhde, koska ainakaan mun taidot eivät siihen riittäneet.

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku alapeukuttaja ei taida tietää mikä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Eiköhän suurin osa ole keksittyjä tarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku alapeukuttaja ei taida tietää mikä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Eiköhän suurin osa ole keksittyjä tarinoita.

Kuitenkin viihdyt näillä sivuilla lukemassa "keksittyjä tarinoita". Onko sulle käynyt mielessä sellainen, että kaikki täällä ei ole provoilijoita niinkun sinä. Sen verran bipon kanssa eläneenä, niin noita juttuja ei tuosta noin keksitä.

Up

Urheilin paljon, tein suursiivouksen kotona, myin paljon turhaa tavaraa, järjestin luokkakokouksen. Nuorempana irtisanouduin ja muutin ulkomaille rakkauden perässä enkä kadu sitä vieläkään :) en ikinä kuluta mitenkään älyttömästi rahaa tai käyttäydy holtittomasti, mutta saan todella paljon aikaan ja teen asiat jotka on pitänyt tehdä jo kauan.

Vierailija kirjoitti:

Urheilin paljon, tein suursiivouksen kotona, myin paljon turhaa tavaraa, järjestin luokkakokouksen. Nuorempana irtisanouduin ja muutin ulkomaille rakkauden perässä enkä kadu sitä vieläkään :) en ikinä kuluta mitenkään älyttömästi rahaa tai käyttäydy holtittomasti, mutta saan todella paljon aikaan ja teen asiat jotka on pitänyt tehdä jo kauan.

Entäs ne monttuvaiheet?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Ihanaa kun muistutat että kärsivää ei kaiken lisäksi kukaan kykene rakastamaan - eikä kuulukaan kyetä. Kiitos. Sinun kaltaisiasi tämä maailma taas suorastaan komppailee ja tsemppailee.

 

Sivusta vastaan että, jos sairas ei edes halua sitä apua esim. ammatti-ihmisiltä, tieten tahtoen pilaa kaikki välit läheisiin, ei halua lopettaa juomista vaikka tietää ettei saisi lääkkeitten kanssa edes sitä viinaa käyttää, tuhoaa parisuhteet käymällä vieraissa ja loukkaamalla puolisoaan kaikilla mahdollisilla tavoill

Totta kai vastaat sivusta sen kaikkein karmeimman leimakirveen kanssa. Tiedätkö miten moni haluaa ja hakee apua lakkaamatta, sitä saamatta? Ja miten moni kärsii hiljaa repimättä muita suohon? Et ehkä itse sitä käsitä mutta tällä kirjoittelulla lyöt lyötyä.

Nosto

Up

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Bipona vastaan. Olen nyt keski-ikään päässeenä tullut siihen tulokseen, että minä sairauksineni en ole hyvä kumppani tai sellaisen rakastamisen arvoinen, jota normaalissa parisuhteessa odotetaan. Mulla on parempina kausina tapailukumppaneita, ja olen ollut heidän kanssaan raadollisen rehellinen. En halua pakoilla sairauteni ja psykoottisten manitoitteni takana vastuuta, vaikka en niille mitään voikaan. Kerron, että manioissani petän, juon, pahimmillaan olen loukkaava. Minulle ei kannata eikä saa (!) lainata rahaa. Ei tarvitse vastata edes puhelimeen jos käyn liian raskaaksi. Sen sijaan apua saa halutessaan yrittää tarjota; jos en sitä halua tai ymmärrä vastaanottaa, niin se on herran haltuun ja voi voi. Meillä on kaikilla ristimme, mulla se on tällainen. 

Mulla on kaikki nuo oireet paitsi rahan tuhlaaminen,tietty kännissä (mikä monesti vahvistaa maniaa) ei ole köyhä eikä kipeä, siksi myös lopetin dokaamisen kokonaan vuosia sitten.

Mulla on pelkkä depressio ja ahdistuneisuushäiriö. Olen monesti toivonut hypomaniaa, että sais edes vähän kivaa oloa ja asioita aikaiseksi.  Nyt viimeisen vuoden aikana on mennyt sellaseksi , että tosiaan mm shoppaillut netissä kohtuuttoman osuuden perintörahoistani. Parhaimmillaan vaan uppoudun johonkin juttuun koko yöksi , esim haluan alkaa opetella jotain harrastusta. Viime aikoina olen alkanut kehitellä ajatusta firman perustamisesta,  särähti vaan silmään kun luin täältä että se on aika monella ollut oireena... Itse asiassa olen jo laittanut aika paljon rahaa materiaaleihin tätä varten. Luultavasti sitten vaan kyllästyn ennen kuin saan mitään aikaseksi. 

Mutta mulla siis vaihtelee ihan parin, muutaman viikon välein nää olotilat. Viimeksi just mietin että mikähän nyt , kun on ihan syyttä kummallisen hyvä olo vaikka olen masentunut. Sitä kesti noin pari viikkoa  ja sen jälkeen hirveä ahdistus ja depis taas

 Onkohan tää kuitenkin jotain lievää kaksisuuntaista, vaikkei mulla koskaan ole sellasta diagnosoitu. Elämäntilanteeni on ahdistava, itse olen ajatellut että vaan pakenen tilannetta noihin omiin innostuksiini, shoppailuun ja muuhun. Mutta pisti tämä ketju vaan miettimään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Bipona vastaan. Olen nyt keski-ikään päässeenä tullut siihen tulokseen, että minä sairauksineni en ole hyvä kumppani tai sellaisen rakastamisen arvoinen, jota normaalissa parisuhteessa odotetaan. Mulla on parempina kausina tapailukumppaneita, ja olen ollut heidän kanssaan raadollisen rehellinen. En halua pakoilla sairauteni ja psykoottisten manitoitteni takana vastuuta, vaikka en niille mitään voikaan. Kerron, että manioissani petän, juon, pahimmillaan olen loukkaava. Minulle ei kannata eikä saa (!) lainata rahaa. Ei tarvitse vastata edes puhelimeen jos käyn liian raskaaksi. Sen sijaan apua saa halutes

Tunnistan itseni tekstistä. Olen juurikin tuollainen high level-kusipää ja narsistinen paska manioissani. Silti elättelen toiveita parisuhteesta ja ehkä perheestäkin. En kyllä tiedä miten; aika toistuvasti hypoilen vahvalla lääkityksellä ja terapiallakin. Tajuan järjellä kyllä, ettei _kukaan_ tule sietämään - eikä tietysti pidäkään - järkyttävää käytöstäni, mutta silti jokin minussa kaipaa ns normaaliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Bipona vastaan. Olen nyt keski-ikään päässeenä tullut siihen tulokseen, että minä sairauksineni en ole hyvä kumppani tai sellaisen rakastamisen arvoinen, jota normaalissa parisuhteessa odotetaan. Mulla on parempina kausina tapailukumppaneita, ja olen ollut heidän kanssaan raadollisen rehellinen. En halua pakoilla sairauteni ja psykoottisten manitoitteni takana vastuuta, vaikka en niille mitään voikaan. Kerron, että manioissani petän, juon, pahimmillaan olen loukkaava. Minulle ei kannata eikä saa (!) lainata rahaa. Ei tarvitse vastata edes puhelimeen jo

Mitä lääkkeitä syötte?

Nousut ja laskut. Jumalten keinu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella karu sairaus. Miten ihmeessä kukaan - siis kukaan - jaksaa parisuhdetta tällaisen kanssa. Luottoa ei ole eikä tule, koska kyseessä on parantumaton sairaus; sekoilu alkaa taas ennemmin tai myöhemmin. Riittääkö rakkaus, ja onko sen edes tarkoitus riittää tuollaisessa. 

Bipona vastaan. Olen nyt keski-ikään päässeenä tullut siihen tulokseen, että minä sairauksineni en ole hyvä kumppani tai sellaisen rakastamisen arvoinen, jota normaalissa parisuhteessa odotetaan. Mulla on parempina kausina tapailukumppaneita, ja olen ollut heidän kanssaan raadollisen rehellinen. En halua pakoilla sairauteni ja psykoottisten manitoitteni takana vastuuta, vaikka en niille mitään voikaan. Kerron, että manioissani petän, juon, pahimmillaan olen loukkaava. Minulle ei kannata eikä saa (!) lainata rahaa. Ei tarvitse vastata edes puhelimeen jo

 

Perhetä en ehkä suosittelisi. Tulee muksuille aika raju 18 vuotta, jos ei huosta kutsu jo ennen sitä. Onko kahdesta kaksisuuntaisesta toisilleen kumppaneiksi? Luulisi, että toinen "samanlainen" ymmärtäisi sekoilut paremmin. Tosin jos molemmilla on samaan aikaan maniat päällä, niin se voisi olla jo melkoista Bonnie & Clyde meininkiä.