Mitä sairauksia teillä on, mistä ihmisillä tuntuu olevan väärät käsitykset tai eivät tiedä mitä se sairaus oikeasti on?

Minulla on perforoitunut duedenaaliulcus, appendiciitti, aap x 2, grav h 4,  pneumonia eli panomania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

IBD. Kuulemma lievää ripulia ja piereskelyä, joka paranee syömällä enemmän d-vitamiinia ja ruokasoodaa tai katsomalla tarkkaan mitä suuhunsa laittaa. Lisäksi on ihan oma syy, että olen tähän sairastunut - mitäs olen syönyt väärin tai ollut liian hygieninen! :D

Nykyään elän ilman paksusuolta J-pussilaisena.

Täällä toinen IBD-potilas ja juuri tuo! Miten voikaan ihmiset olla niin juntteja! Ja suuri osa suomalaisista ei edes tiedä miten vakavasta taudista on kyse. Ei siihen ruokavalion muutokset auta, lääkkeet ainoastaan, ja pahimmillaan nekin lakkaa toimimasta täysin. Inhottaa kun IBS:stä ja keliakiasta kärsivät kehtaa edes verrata omia ”tautejaan” tähän tautiin. Niitä ei voi mitenkään verrata tähän.

Sairauksia ei tosiaan juuri voi verrata keskenään, mutta usein niiden laittaminen pahuusjärjestykseenkin on aika turhaa, koska ne ovat ihmisillä erilaisia. Lapsellani on IBS, eikä se ole läheskään noin paha, vaikka on tänäänkin pois koulusta kivun takia. Mutta hassua kyllä, en ole juurikaan kuullut IBS-potilaiden vertaavan vaivojaan mihinkään muihin vaivoihin - se, mitä aina kuulen on valitus, että IBS-potilaiden ei pitäisi verrata vaivaansa muihin sairauksiin. Eli ainoat vertailijat tuntuvat usein olevan juuri näitä muita, useimmin keliakiaa sairastavia. Olen pahoillani siitä, että sinulla on noin vaikea sairaus, mutta olen pahoillani myös esim. lapseni sairaudesta, vaikkei se ole noin paha. En käsitä miten ihmisten empatiavarastot ovat niin rajalliset, että jos säälin ihmistä A, en voi sääliä ihmistä B, koska hän ei ole A.

Mulla on bipolaari. Monet kuvittelee että menen hulluudensekaisesta autuudesta syvimpään synkkyyteen, mutta ei se ihan niin mene (ehkä kiitos mielialalääkkeiden?). Masennuspainotteinen kun on, niin ne huiput on mulla sellaisia että olen kuin normaali ihminen. Teen töitä, tapaan ystäviä, siivoan, harrastan. En naura koko aikaa tai hymyile, mutta nautin elämästä. Masennuskauden aikana lamaannun. En saa iloa yhtään mistään, siis kirjaimellisesti yhtään mikään asia ei tunnu hyvältä tai mukavalta. Olen turta. Ja olen käsittämättömän väsynyt eikä mikään määrä unta riitä. Niinä aikoina pelkästään se, että jaksaa nousta sängystä käymään pissalla vaatii sen, että pissahätä on ollut niin monta tuntia, että tekee jo kipeää. Kaikkein ikävintä tässä on se että tiedän, että näitä kausia tulee elämässäni olemaan vielä ties kuinka monta. Niitä ei voi estää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

IBD. Kuulemma lievää ripulia ja piereskelyä, joka paranee syömällä enemmän d-vitamiinia ja ruokasoodaa tai katsomalla tarkkaan mitä suuhunsa laittaa. Lisäksi on ihan oma syy, että olen tähän sairastunut - mitäs olen syönyt väärin tai ollut liian hygieninen! :D

Nykyään elän ilman paksusuolta J-pussilaisena.

Täällä toinen IBD-potilas ja juuri tuo! Miten voikaan ihmiset olla niin juntteja! Ja suuri osa suomalaisista ei edes tiedä miten vakavasta taudista on kyse. Ei siihen ruokavalion muutokset auta, lääkkeet ainoastaan, ja pahimmillaan nekin lakkaa toimimasta täysin. Inhottaa kun IBS:stä ja keliakiasta kärsivät kehtaa edes verrata omia ”tautejaan” tähän tautiin. Niitä ei voi mitenkään verrata tähän.

Sairauksia ei tosiaan juuri voi verrata keskenään, mutta usein niiden laittaminen pahuusjärjestykseenkin on aika turhaa, koska ne ovat ihmisillä erilaisia. Lapsellani on IBS, eikä se ole läheskään noin paha, vaikka on tänäänkin pois koulusta kivun takia. Mutta hassua kyllä, en ole juurikaan kuullut IBS-potilaiden vertaavan vaivojaan mihinkään muihin vaivoihin - se, mitä aina kuulen on valitus, että IBS-potilaiden ei pitäisi verrata vaivaansa muihin sairauksiin. Eli ainoat vertailijat tuntuvat usein olevan juuri näitä muita, useimmin keliakiaa sairastavia. Olen pahoillani siitä, että sinulla on noin vaikea sairaus, mutta olen pahoillani myös esim. lapseni sairaudesta, vaikkei se ole noin paha. En käsitä miten ihmisten empatiavarastot ovat niin rajalliset, että jos säälin ihmistä A, en voi sääliä ihmistä B, koska hän ei ole A.

Hyvin sanottu.

Se, että tuskailen IBS:ääni, ei ole mitään pois IBD:tä sairastavilta. Myötätuntoni riittää kaikille.

Mulla on monirakkulaiset munasarjat ja yllättävän moni on luullu sen tarkoittavan syöpää ja et mun munasarjat poistetaan. Ymmärrän et sairaus ei ole monelle tuttu mut ihmettelen silti tätä olettamusta suoraa, ku vois vaa kysyä et mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miten se muhu vaikuttaa.

Ykköstyypin diabetes.

"Et näytä kovin lihavalta."

"Etkö saa syödä sokeria?"

Paniikkihäiriö.

"Mikä sulla nyt tän kohtauksen aiheutti, kai siihen nyt joku laukaisija on?"

"Ei uskoisi, kun oot noin sosiaalinen."

"Mikäs mussa nyt noin pelottavaa on, että paniikkikohtausta pukkaa?"

ADHD.

"Se ei kyllä näy susta yhtään."

Ei varmasti, kun lääkitys on kohdallaan.

Levottomat jalat.

"Höhö, eiks se oo vaan hauskaa kun jalat vie ja energiaa riittää niissä?"

Rytmihäiriö (svt). Joko saan kuulla, että joo kyllä mullakin muljahtelee välillä, tai sitten vihjataan, että johtuisi elämäntavoista. Flimmerihän on sellainen, mutta eri sairaus.

Kohtauksessa sykkeeni voi huidella 150-200 välillä tuntikausia, ja sen saa joskus rauhoittumaan vaan suoneen annettavalla lääkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Flunssa. Jännää, että kaikki siviilit tietävät flunssan kestävän 1-2 viikkoa, mutta työterveyslääkärit ja hoitajat eivät ole tätä tietoa saaneet. Heidän mukaan flunssa kestää 2 päivää (saikun määrä kuumeisessa flunssassa)

Kai tiesit että hoitajat eivät saa antaa kolmea päivää enempää sairaslomaa?

Kuulovamma. Laitteiden kanssa kuulen suht normaalisti paikasta riippuen. Kahvihuoneen hälinässä en saa puheesta oikein mitään selvää ja olen sen takia aika hiljaista poikaa 😊 Katsellaan, että mikä vaivaa, kuulihan se (hiljaisessa) työhuoneessakin ihan normaalisti.

Sama homma baarissa ym. hälyisissä paikoissa.

Vituttaahan se, mut minkäs teet 🤗

Vierailija kirjoitti:

Kuulovamma. Laitteiden kanssa kuulen suht normaalisti paikasta riippuen. Kahvihuoneen hälinässä en saa puheesta oikein mitään selvää ja olen sen takia aika hiljaista poikaa 😊 Katsellaan, että mikä vaivaa, kuulihan se (hiljaisessa) työhuoneessakin ihan normaalisti.

Sama homma baarissa ym. hälyisissä paikoissa.

Vituttaahan se, mut minkäs teet 🤗

Mulla ei edes ole mitään kuulovammaa, ja silti vaivaa tällainen samanlainen. Hälyä jos on, en saa monen ihmisen puheesta mitään selvää. Joskus yritän lukea huulilta, mutta ei siitä tule mitään. Ihmiset pitää tyhmänä, kun yritän sanoa, että EN KUULE. Rakastan ihmisiä, jotka puhuvat selkeästi artikuloiden ja kuuluvalla äänellä. Kuulo on testattu ja erinomaiseksi todettu. Mikä lie sitten. Sympatiat sun puolella. Yritän aina itse puhua selvästi ja kuuluvasti.

Vierailija kirjoitti:

Myös täällä migreeni. Jos en ota joka päivä estolääkettä tai kohtauksen alkaessa heti ihan kunnon reseptilääkettä ja vetäydy pimeään huoneeseen makaamaan, niin koko toinen puoli kehosta puutuu, en näe toista puolta näkökentästäni ja lopulta oksennan. Ilman lääkettä täysi toimintakyvyttömyys ja raastava päänsärke kestää itselläni noin 3 tuntia. Olen sinänsä onnekas, tiedän että joillakin kestää päiviä...

Että ei hoidu ihan buranalla ja niskavenyttelyllä tämä, ei.

Tämä. Mulle on joskus annettu neuvoksi "juo viinaa" kun olen valittanut (vasta alkavaa) päänsärkyä. Ei hyvää päivää.

Vierailija kirjoitti:

Krooninen yksinäisyys. Ei se mikään sairaus ole mutta ei ihmiset tuppaa paljoakaan ymmärtämään siitä. Kun puhut muille siitä miten kaipaat paljon ja kokoajan sellaisia kavereita joiden kanssa pitää yhteyttä, tehdä ja hengailla niin ihmiset vaan toppuuttelee vähättelevästi miten jokainen aina välillä kokee hetkittäisiä yksinäisyyden tunteita ja välillä on hyvä olla yksin. On surullista miten yksinäisiä ihmisiä ei lainkaan tmmärretä vaikka kroonistunut yksinäisyys on pahempi ja haitallisempi asia kuin se että oikeasti vetäisi askillisen tupakkaa päivässä.

No mitä sitten niiden ihmisten pitäisi tehdä?  Ja mistä sinä tiedät, että ihmiset eivät ymmärrä?  Entä jos ihan hyvin ymmärtävätkin, mutta eivät he sille mitään voi.  

Siis kerrotko ihmisille tästä yksinäisyydestäsi?

Millä lailla heidän pitäisi käyttäytyä, että he sinun mielestäsi sitten ymmärtävät sinua?

Kyllä minä ainakin ymmärrän ja tiedän täysin selvästi, että monet ihmiset maailmassa ovat yksinäisiä.  En vaan voi sille yhtään mitään.  Jos sanon, että ymmärrän tuon hyvin, niin mitä se auttaa?  Yksinäinen saattaa silti ajatella, että ei se ymmärrä kuitenkaan.

Ystävyyskään ei synny väkisin tekemällä.  Siihen tarvitaan samankaltaisuutta, ja jos sitä ei ole, niin ei kai se kenenkään syy ole?  On ihmisiä, joiden kanssa on mahdoton ystävystyä, vaikka tietäisikin heidän olevan yksinäisiä.  On minulla itsellänikin ollut kausia, jolloin tunsin olevani yksinäinen.  Ympärilläni vaan ei ollut ketään sellaista ihmistä, jonka kanssa edes olisin halunnut mitään kanssakäymistä.  Kaikki tässä maailmassa on niin suhteellista.  Kaikki ystäväni ovat tulleet maailmaani vain jotenkin luontevasti, ilman että asian eteen olisi tekemällä tehty mitään.  Sukulaisistanikin olen tekemisissä vain muutamien kanssa, koska olosuhteet vain ovat määritelleet niin paljon.  

Mitä tarkoitat kroonistuneella yksinäisyydellä?  Ihmisten keskinäinen yhteydenpito on aina vastavuoroista.  Jos joku ihminen ei milloinkaan löydä ketään toista ihmistä, joka kulkisi hänen rinnallaan edes joskus, niin täytyy olla joku syy siihen.  Inhottavaa sanoa, mutta jossain määrin ihminen on kyllä itse vastuussa omasta yksinäisyydestään, ellei siihen ole sitten ihan selvää syytä, kuten vaikka sairaus, joka estää normaalin kanssakäymisen tai joku vankisellissä istuminen ymv.  Loppujen lopuksi ihminen ei edes tarvitse suurta määrää ystäviä, yksikin riittää.  En nyt silti halua syyllistää ketään, koska onhan mahdollista, että elämässä on vain koko ajan käynyt huono tuuri ystävien suhteen, kun tosiaan ne olosuhteet vaikuttaa niin paljon elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpirauhasen toimintahäiriö. Vaikeaa päästä mihinkään tutkimukseen kun Auomen julkinen terveydenhuolto ei tunnusta sen enempää liika- kuin sen alitoimtaakaan vaan ongelmat luokitellaan "psyykkisiksi" oltaisiin hoitamassa alta pois masennuslääkkeillä. Lääkkeet olisi kuitenkin turhia sillä yhd´delläkään kontrollikäynillä ja tarkkailussa minulla ei ole todettu masennusta eikä siis tarvettaa masennuslääkkeille. Aion silti hakea niin kauan kilpirauhas tutkimuksiin kunnes ne hyväksytään Suomessa virallisiksi sairauksiksi.

Öö siis mitä tässä höpötetään? Kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkkeisiin saa Kelakorvausta ja kyseinen tauti todetaan ihan verikokeella jonka kovin moni lääkäri määrää ihan vaikka vaan siksi että väsyttää. Ei siis luulis olevan vaikeaa saada diagnoosia.

Ehkä tässä tarkoitettiin sitä, että lääkärit ovat jostain syystä haluttomia ottamaan näitä kilpirauhastestejä, joilla diagnoosiin voitaisiin päätyä.

Mäsänä kirjoitti:

Sairastan MS-tautia, jota todella monen (myös lääkärien!) on todella vaikea ymmärtää... Päällisin puolin näytän terveeltä, mutta ihon alla olen täysin rikki: aivan mäsänä, kuten moni sanoo.

Kaupassa käydessä nousen autosta useimmiten itse parkkipaikalla ulos ennen kuin istun pyörätuoliini, jonka mieheni repii auton takaa. Tämä herättää hämmästystä ja supinaa...

Miksi nuori ja terve ihminen istuu pyörätuolissa!? Hakeeko se sääliä?

Mutta kun en ole terve. En ole ollut vuosiin. Jopa lähipiirissä on välillä tajuamisen vaikeuksia, mitä tulee jaksamiseeni ja suorituskykyyni. Relapsin sattuessa en kykene tekemään mitään. En YHTÄÄN mitään.

Kehoni tuntuu jatkuvasti siltä kuin joku tuikkisi isoilla neuloilla, painelisi polttoraudalla, hakkaisi vasaralla, hankaisi hiekkapaperilla, viiltäisi puukolla tai litistäisi (päätä) ruuvipenkissä. Kokoaikaiset ja kokonaisvaltaiset kivut ovat arkipäivää, eikä niitä poista yksikään kipulääke.

Immuunivasteeni on heikko - varsinkin relapsin jälkeen, jos olen ollut kortisonipulssissa. Pulssi vaikuttaa pitkään ja sairauteni vuoksi jo tavallinen flunssa voi viedä minut pikakyydillä takaisin sairaalaan.

Osa ihmisistä ei tätä ymmärrä ollenkaan... Meille ollaan tulossa kylään, vaikka räkä valuu ja yskittää, koska "eihän pieni flunssa nyt mitään haittaa?" Kun passitat suoraan ovelta pois tällaisen henkilön, joka pyrki sisään, sanotaan sinun ylireagoivan. Tai kun vieraat pyydetään sekä tullessaan että lähtiessään pesemään kätensä, niin sekin on liioittelua. Eihän se kehon oma vastustuskyky kuulemma kasva mihinkään, jos kaikki pitää olla koko ajan mahdollisimman pöpöttömiä. Niin... Kun se minun vastustuskykyni nyt ei vaan toimi niin.

Näitä esimerkkejä eri tilanteista olisi miljoona. Mäsän kanssa on neurologisesti, psyykkisesti ja fyysisesti mahdotonta elää "normaalia" elämää. Normaalia kun ei tässä taudissa ole. Oireet ovat niin moninaisia, etten edes aloita kertomaan kaikkia. Kehossa ei ole milliäkään, mihin MS-tauti ei vaikuttaisi.

Sairaus ei näy päälle, kuten ei myöskään kipu. Seuraavaksi, kun näet henkilön, joka invalupa ikkunassa nousee itse autosta ja kävelee pyörätuoliin tai jopa sisälle kauppaan, mieti hetki. Siihen lupaan ja varsinkin tuoliin on yleensä syy. Se syy ei ole sääli.

En ole koskaan tajunnut, että miten kenellekään VOI EDES TULLA MIELEEN, että joku istuisi pyörätuolissa huvin vuoksi??!!

Samaa sarjaa kuin mitä eräs vakuutusmeklarina toimiva ystäväni joskus tokaisi, ettei ymmärrä ihmisiä jotka kitisevät, etteivät koskaan ole päässeet käyttämään tapaturmavakuutustaan. Ihan kuin olisi jäänyt jostain hohdokkaasta paitsi, kun ei ole esim. neliraajahalvaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Mäsänä kirjoitti:

Sairastan MS-tautia, jota todella monen (myös lääkärien!) on todella vaikea ymmärtää... Päällisin puolin näytän terveeltä, mutta ihon alla olen täysin rikki: aivan mäsänä, kuten moni sanoo.

Kaupassa käydessä nousen autosta useimmiten itse parkkipaikalla ulos ennen kuin istun pyörätuoliini, jonka mieheni repii auton takaa. Tämä herättää hämmästystä ja supinaa...

Miksi nuori ja terve ihminen istuu pyörätuolissa!? Hakeeko se sääliä?

Mutta kun en ole terve. En ole ollut vuosiin. Jopa lähipiirissä on välillä tajuamisen vaikeuksia, mitä tulee jaksamiseeni ja suorituskykyyni. Relapsin sattuessa en kykene tekemään mitään. En YHTÄÄN mitään.

Kehoni tuntuu jatkuvasti siltä kuin joku tuikkisi isoilla neuloilla, painelisi polttoraudalla, hakkaisi vasaralla, hankaisi hiekkapaperilla, viiltäisi puukolla tai litistäisi (päätä) ruuvipenkissä. Kokoaikaiset ja kokonaisvaltaiset kivut ovat arkipäivää, eikä niitä poista yksikään kipulääke.

Immuunivasteeni on heikko - varsinkin relapsin jälkeen, jos olen ollut kortisonipulssissa. Pulssi vaikuttaa pitkään ja sairauteni vuoksi jo tavallinen flunssa voi viedä minut pikakyydillä takaisin sairaalaan.

Osa ihmisistä ei tätä ymmärrä ollenkaan... Meille ollaan tulossa kylään, vaikka räkä valuu ja yskittää, koska "eihän pieni flunssa nyt mitään haittaa?" Kun passitat suoraan ovelta pois tällaisen henkilön, joka pyrki sisään, sanotaan sinun ylireagoivan. Tai kun vieraat pyydetään sekä tullessaan että lähtiessään pesemään kätensä, niin sekin on liioittelua. Eihän se kehon oma vastustuskyky kuulemma kasva mihinkään, jos kaikki pitää olla koko ajan mahdollisimman pöpöttömiä. Niin... Kun se minun vastustuskykyni nyt ei vaan toimi niin.

Näitä esimerkkejä eri tilanteista olisi miljoona. Mäsän kanssa on neurologisesti, psyykkisesti ja fyysisesti mahdotonta elää "normaalia" elämää. Normaalia kun ei tässä taudissa ole. Oireet ovat niin moninaisia, etten edes aloita kertomaan kaikkia. Kehossa ei ole milliäkään, mihin MS-tauti ei vaikuttaisi.

Sairaus ei näy päälle, kuten ei myöskään kipu. Seuraavaksi, kun näet henkilön, joka invalupa ikkunassa nousee itse autosta ja kävelee pyörätuoliin tai jopa sisälle kauppaan, mieti hetki. Siihen lupaan ja varsinkin tuoliin on yleensä syy. Se syy ei ole sääli.

En ole koskaan tajunnut, että miten kenellekään VOI EDES TULLA MIELEEN, että joku istuisi pyörätuolissa huvin vuoksi??!!

Samaa sarjaa kuin mitä eräs vakuutusmeklarina toimiva ystäväni joskus tokaisi, ettei ymmärrä ihmisiä jotka kitisevät, etteivät koskaan ole päässeet käyttämään tapaturmavakuutustaan. Ihan kuin olisi jäänyt jostain hohdokkaasta paitsi, kun ei ole esim. neliraajahalvaantunut.

Jotkut ns. vammattomat eivät mitenkään voi käsittää, että pyörätuolia tms. apuvälinettä käyttävä voi mahdollisesti voinnistaan riippuen välillä ottaa askeleita tahi pärjätä hetken ilman. Kuulin tarinan, jossa pyörätuolin käyttäjä oli siirtänyt tuolinsa itse lumivallin yli nousten siis tuolista. Joku järjen jättiläinen oli tullut kuvaamaan kännykällä kun pyörätuolilainen on HUIJARI.

Vaikea masennus.

Yleensä saan haukut siitä että olen yksinkertaisesti vaan laiska ja saamaton. Olen mielestäni tunnollinen ihminen ja hoitanut hommani aina kunnolla, siksi minua hävettää olla tällainen koska joudun olemaan sairaslomalla opiskeluistani koska en vaan jaksa enää. ahdistaa kun en jaksa tehdö mitään, ahdistaa kun pitäis tehdö niin paljon asioita. Tuntuu myös pahalta se miten muut minut näkevät ja ajattelevat että olen vain laiska tai en halua tehdä mitään.

Unettomuus.

Ajatellaan että kun oot tarpeeksi monta yötä nukkumatta niin kyllä se uni sieltä tulee. Lempi vinkki tähän mennessä on että ”syö iltapalaksi paljon kiivejä niin saat unta”

Jatkuva ärtyneisyys, pään ja silmien särky, kaikki itkettää ja jumalaton väsymys. Pyörit tunnista toiseen sängyssä vaihdellen asentoja ja stressaat kokoajan miten kauan vielä on aikaa herätykseen. Monesti olen aamuyöllä vaan luovuttanut ja alkanut tekemään jotain.

PTSD

Monet ajattelee että PTSD voi olla vaan jollain sotaveteraaneilla tms ”oikeasti rankkoja” asioita kokeneilla. Minulla pahimmat triggerit on esimerkiksi humalaiset miehet ja pinttynyt viinan haju, kuulostaa monista varmasti typerältä ja pieneltä. Se tunne mikä valtaa mielen ja kehon on aivan kamala, sekunnin sadasosan sen tietoisesti tuntee miten se leviää esim hajuaistin kautta mieleen ja sitä myötä koko keho menee ”hälytystilaan” ja sitten on jo myöhäistä.

Kaikesta olen kärsinyt jo lapsesta saakka ja olen vasta nuori aikuinen eikä helpotusta näy. Olen ollut osastolla, saanut jo vuosia hoitoa, testannut lukuisat lääkkeet ja käynyt lähellä psykoosia ja itsemurhaa. Pääsin vuosi sitten vihdoin psykoterapiaan jonka myötä olen pikkuhiljaa alkanut hyväksymään sairauteni ja en jaksa enää välittää siitä mitä muut ajattelevat koska eivät voi mitenkään ymmärtää tätä kaikkea.

Haluaisin että ihmiset ymmärtäisivät paremmin mt ongelmia, mutta toisaalta en halua että kukaan joutuisi käymään näitä asioita läpi vain ymmärtääkseen

Toivon kamalasti voimia kaikille sairauksien kanssa eläville!

Krooninen AKNE.

Jonninverran vituttaa kun lääkäri kysyy olenko ehkä vaihtanut jotain kosmetiikkatuotteita tai puhdistusaineita viime aikoina, joka voisi olla syynä. 

Tai tavanihminen joka suosittelee aurinkoa hoidoksi. Juupa. Pahenee auringossa ja kuumassa.

Akne on vakava ihosairaus, mutta suomalaisilla on kautta linjan vielä joku ajatus "näppylöistä" jotka kyllä paranevat kun pitää ihon puhtaana ja vaihtaa tyynyliinan puhtaaseen riittävän usein. 

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Lymfedeema. Monet ihmiset sanoo käyttää tästä kepeästi sanaa "turvottelua", useimmat lääkärit eivät tiedä tästä paljon mitään, ja ihmisten on vaikea ymmärtää, että sairaus on paheneva ja parantumaton, tai uskoa ettei sen hoitaminen ole mitenkään vapaaehtoista. Minulla on myös useita asioita, joita en pysty tekemään normaalisti tai joiden tekeminen pahentaa oireita, mutta moni suhtautuu tähän epäuskoisesti.

Itseaiheutettu kuitenkin. Kun ihmisen omat rasva varastot on täynnä, niin kasvaa näitä ulkoisia uusia. Eli olet sairaalloisen lihava.

Minä olen kärsinyt lymfadeemasta syöpähoitojen jälkeen. Painolla ei ole mitään tekemistäasian kanssa.

Ohis

No ei nyt sairaus mut ADHD. Olen ujo introvertti, ja ihmiset ei tunnu uskovan että kaltaisellani voi olla adhd, kun se yhdistetään aina sellaiseen rämäpäiseen estottomuuteen jostain syystä.

DM 1

Eihän kaikista sairauksista voi tietää, mutta usein yllätyn, kuinka tietämättömiä ihmiset voi yleistenkin sairauksien kohdalla olla.