Millä palkalla perustaisitte perheen?

Otsikosta sai kuvan että millä palkalla perustaisi perheen jos se olisi ammatti. No, jos olisi 5 päiväinen viikko 8 tunnin työpäivillä ja lomat juoksisi normaalisti eikä tarvitsisi seksiin osallistua niin 3000 euroa kuussa puhtaana käteen. Vapaa-ajat olisi tietysti vapaata eikä tarvitsisi asua työpaikalla.

nainen30v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska maailma muuttuu. 

Eikä täällä hirveän hyvin ole pärjätty jos miettii vaikka 1700-luvun nälkävuosia ja viime sotia.

Ei pelkistä musta tuntuis nyt kiva saada vauva-syistä lapsia hankita jos niille ei oo tarjota mitään. Halaukset ei maksa vuokraa.

Jos ap:n ilmoittamilla tuloilla lapsi ei saisi kuin halauksia, niin kiinnostaisi kyllä mihin se raha menee.

Meillä vastaavilla tuloilla jää rahaa reilusti joka kuukausi yli, meillä siis yksi lapsi. Lapselle myös on oma säästötili, jonne talletetaan joka kuukausi.

Minä tienaan bruttona 2600€/kk, nettona tuo on 2000€/kk. Puolisoni määräaikaisuus päättyy eikä uutta työtä ole näköpiirissä. Minun työni on Helsingissä ja näin ollen asumme Helsingissä, lapsen kanssa tarvitsisimme suuren kaksion tai mielellään pienen kolmion kun lapsi kasvaa. Katso Oikotieltä missä vuokrat liikkuu. Levottomilla alueilla pääsee alle 800€, mutta en lasta lähtisi kasvattamaan noissa ongelmalähiöissä, sanotaan että vuokraan menee 1000€/kk, eli tasan puolet kaikesta rahasta. Loput menee laskuihin, ruokaan, liikkumiseen, perustarpeisiin. Eläisimme kädestä suuhun. Tämä on omiaan aiheuttamaan stressiä, kun yksikin pieni kolaus vaatii pikavipin ottamista. Sen sijaan jos molemmilla vanhemmilla on vakituiset tulot, saamme kerrytettyä puskuria kun pesukone hajoaa tai lapsi sairastuu, pystymme hoitamaan asian ja kaikki järjestyy. Minä kutsun tätä varautumiseksi ja kumppanini on samaa mieltä kanssani. Tämä ketju yllätti totisesti siinä kuinka hiuskarvan varassa ihmiset elävät ja tekevät suuria päätöksiä (lasten hankkiminen) valmistautumatta asiaan sen kummemmin. Aivan kuin lähtisi vuodeksi Gröönlantiin vaeltamaan, matkalaukussaan vain yhdet kalsarit!! 

Miten te voitte luottaa siihen, että "elämä kantaa" kun tuntuu että kilpailu yhtä kovenee, vain kovimmat pärjäävät, kovat arvot jylläävät, tukia leikataan kovalla kädellä ja mentaliteetti on se, että jokainen saa pian pärjätä itsekseen. Olen 29v ja en näe tulevaisuutta kovinkaan valoisana, toivoisin todella että Suomeen tulisi perustulo ja pehmeämmät arvot ja että vähemmälläkin pärjäisi. Tai ehkä tämä on vaan Helsinki-kupla jossa elämä tuntuu kovalta - ehkä muutto maalle toisi mukanaan leppoisamman elämän?

ap

Niin, jos kaipaat pehmeämpiä arvoja, niin sitten alat vaan elämään niiden mukaan. Muuttakaa pois Helsingistä, ei ole pakko muuttaa maalle, Suomessa on muitakin isoja (yliopisto)kaupunkeja + suht isoja kuntia. Sun palkan lisäksi tulee vanhempainraha, sen jälkeen kotihoidontuki + hoitolisä jos sinulla on pienet tulot. Tämä tekee n. 300-500e/kk. Lapsilisä on melkein 100e/kk. Elätte hesan ulkopuolella ihan kivasti, eikä tarvitse edes muuttaa pahimpaan lähiöön. Jos siis todella haluat elää vähän pehmeimmillä arvoilla... missä ei tavoitella suurta rahallista menestystä työuralla, tavoitella 300 000 euron kivitaloja, mersuja pihalle ja vuosittaisia ulkomaanmatkoja. Vaimo voi ohessa opiskella itselleen uuden duunariammatin hyvinkin nopeasti, joka työllistää hyvin ja josta ei saa hulppeaa palkkaa, mutta sellaista että tulette toimeen ihan ok yhden taikka kahden lapsen kanssa. Ja meidän kunnassa esim. kaikki 5- ja 6-vuotiaat saa jo nyt maksutonta varhaiskasvatusta 5h/pvä, huoltajien tuloista riippumatta. Ja tämä maksuttomuus tuntuu olevan suunta mihin varhaiskasvatuksessa mennään. 

Terveydenhuolto, hammashuolto, koulutus, puheterapiat yms. on tässä maassa lapselle maksutonta tai ainakin lähes maksutonta. Kuten myös päivähoito, etenkin jos on pienet tulot. 

Mutta siis epävarmuutta ja epämukavuutta lapsi tuo mukanaan aina enemmän tai vähemmän. Eikä vain taloudellista sellaista. Se on vain pakko sietää, jos lapsia haluaa. Olen huomannut kyllä että moni omanikäiseni, saatikka minua nuorempi, ei sellaista kestä. Kaiken pitäisi olla tiptop ja ennaltasuunniteltua ja tarkkaan suunnitelmien mukaan etenevää. Muuten tulee ahdistus ja romahdus ja ties mitä. Me ollaan toki laman lapsia, en tiedä onko se sitten jättänyt moneen niin suurta turvattomuutta, ettei oikein uskalleta luottaa siihen että elämä kantaa ja asiat kyllä järjestyy ja etenee omalla painollaan. Tämä ei toki sulje pois sitä etteikö mitään voisi suunnitella tai aktiivisesti tavoitella. Toki voi, ja pitää. Mutta jossain kohtaa tarvitaan myös vain munaa uskaltaa. :P

Tuo lapsen mukanaan tuoma epävarmuus ja huoli on täysin ymmärrettävää joka tapauksesta, hyvä että ymmärsit että nämä ovat kaksi eri asiaa. Talouden kautta suurin huoleni liittyy asumiseen ja siihen, että en halua kasvattaa lasta levottomalla alueella, edullisimmat vuokrakämpät vetävät puoleensa huumeita, väkivaltaa, osattomia nuoria miehiä, jotka notkuvat pilleripäissään milloin missäkin isolla porukalla. Jollain on aina puukko kun pitää olla kovaa kundia ja sitten näillä on aina keskenään välienselvittelyä, milloin kosovolaiset, milloin afgaanit ja milloin ihan suomalaisetkin. En minä lasta tällaisessa ympäristössä kasvata. Rauhallinen naapurusto sen sijaan maksaa, ei sen tarvitse mikään Lauttasaari olla, mutta rauhallinen yhtä kaikki. Jos hypoteettisesti ajattelisi, että muuttaisi pois Helsingistä, niin itselle olisi vaikeaa / mahdotonta löytää duunia, pitäisi kouluttautua kokonaan uudelleen ja aloittaa alusta. Tai sitten heittäytyä ihan kokonaan tukien varaan ja luottaa että se riittää.

Vierailija kirjoitti:

nainen30v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska maailma muuttuu. 

Eikä täällä hirveän hyvin ole pärjätty jos miettii vaikka 1700-luvun nälkävuosia ja viime sotia.

Ei pelkistä musta tuntuis nyt kiva saada vauva-syistä lapsia hankita jos niille ei oo tarjota mitään. Halaukset ei maksa vuokraa.

Jos ap:n ilmoittamilla tuloilla lapsi ei saisi kuin halauksia, niin kiinnostaisi kyllä mihin se raha menee.

Meillä vastaavilla tuloilla jää rahaa reilusti joka kuukausi yli, meillä siis yksi lapsi. Lapselle myös on oma säästötili, jonne talletetaan joka kuukausi.

Minä tienaan bruttona 2600€/kk, nettona tuo on 2000€/kk. Puolisoni määräaikaisuus päättyy eikä uutta työtä ole näköpiirissä. Minun työni on Helsingissä ja näin ollen asumme Helsingissä, lapsen kanssa tarvitsisimme suuren kaksion tai mielellään pienen kolmion kun lapsi kasvaa. Katso Oikotieltä missä vuokrat liikkuu. Levottomilla alueilla pääsee alle 800€, mutta en lasta lähtisi kasvattamaan noissa ongelmalähiöissä, sanotaan että vuokraan menee 1000€/kk, eli tasan puolet kaikesta rahasta. Loput menee laskuihin, ruokaan, liikkumiseen, perustarpeisiin. Eläisimme kädestä suuhun. Tämä on omiaan aiheuttamaan stressiä, kun yksikin pieni kolaus vaatii pikavipin ottamista. Sen sijaan jos molemmilla vanhemmilla on vakituiset tulot, saamme kerrytettyä puskuria kun pesukone hajoaa tai lapsi sairastuu, pystymme hoitamaan asian ja kaikki järjestyy. Minä kutsun tätä varautumiseksi ja kumppanini on samaa mieltä kanssani. Tämä ketju yllätti totisesti siinä kuinka hiuskarvan varassa ihmiset elävät ja tekevät suuria päätöksiä (lasten hankkiminen) valmistautumatta asiaan sen kummemmin. Aivan kuin lähtisi vuodeksi Gröönlantiin vaeltamaan, matkalaukussaan vain yhdet kalsarit!! 

Miten te voitte luottaa siihen, että "elämä kantaa" kun tuntuu että kilpailu yhtä kovenee, vain kovimmat pärjäävät, kovat arvot jylläävät, tukia leikataan kovalla kädellä ja mentaliteetti on se, että jokainen saa pian pärjätä itsekseen. Olen 29v ja en näe tulevaisuutta kovinkaan valoisana, toivoisin todella että Suomeen tulisi perustulo ja pehmeämmät arvot ja että vähemmälläkin pärjäisi. Tai ehkä tämä on vaan Helsinki-kupla jossa elämä tuntuu kovalta - ehkä muutto maalle toisi mukanaan leppoisamman elämän?

ap

Niin, jos kaipaat pehmeämpiä arvoja, niin sitten alat vaan elämään niiden mukaan. Muuttakaa pois Helsingistä, ei ole pakko muuttaa maalle, Suomessa on muitakin isoja (yliopisto)kaupunkeja + suht isoja kuntia. Sun palkan lisäksi tulee vanhempainraha, sen jälkeen kotihoidontuki + hoitolisä jos sinulla on pienet tulot. Tämä tekee n. 300-500e/kk. Lapsilisä on melkein 100e/kk. Elätte hesan ulkopuolella ihan kivasti, eikä tarvitse edes muuttaa pahimpaan lähiöön. Jos siis todella haluat elää vähän pehmeimmillä arvoilla... missä ei tavoitella suurta rahallista menestystä työuralla, tavoitella 300 000 euron kivitaloja, mersuja pihalle ja vuosittaisia ulkomaanmatkoja. Vaimo voi ohessa opiskella itselleen uuden duunariammatin hyvinkin nopeasti, joka työllistää hyvin ja josta ei saa hulppeaa palkkaa, mutta sellaista että tulette toimeen ihan ok yhden taikka kahden lapsen kanssa. Ja meidän kunnassa esim. kaikki 5- ja 6-vuotiaat saa jo nyt maksutonta varhaiskasvatusta 5h/pvä, huoltajien tuloista riippumatta. Ja tämä maksuttomuus tuntuu olevan suunta mihin varhaiskasvatuksessa mennään. 

Terveydenhuolto, hammashuolto, koulutus, puheterapiat yms. on tässä maassa lapselle maksutonta tai ainakin lähes maksutonta. Kuten myös päivähoito, etenkin jos on pienet tulot. 

Mutta siis epävarmuutta ja epämukavuutta lapsi tuo mukanaan aina enemmän tai vähemmän. Eikä vain taloudellista sellaista. Se on vain pakko sietää, jos lapsia haluaa. Olen huomannut kyllä että moni omanikäiseni, saatikka minua nuorempi, ei sellaista kestä. Kaiken pitäisi olla tiptop ja ennaltasuunniteltua ja tarkkaan suunnitelmien mukaan etenevää. Muuten tulee ahdistus ja romahdus ja ties mitä. Me ollaan toki laman lapsia, en tiedä onko se sitten jättänyt moneen niin suurta turvattomuutta, ettei oikein uskalleta luottaa siihen että elämä kantaa ja asiat kyllä järjestyy ja etenee omalla painollaan. Tämä ei toki sulje pois sitä etteikö mitään voisi suunnitella tai aktiivisesti tavoitella. Toki voi, ja pitää. Mutta jossain kohtaa tarvitaan myös vain munaa uskaltaa. :P

Tuo lapsen mukanaan tuoma epävarmuus ja huoli on täysin ymmärrettävää joka tapauksesta, hyvä että ymmärsit että nämä ovat kaksi eri asiaa. Talouden kautta suurin huoleni liittyy asumiseen ja siihen, että en halua kasvattaa lasta levottomalla alueella, edullisimmat vuokrakämpät vetävät puoleensa huumeita, väkivaltaa, osattomia nuoria miehiä, jotka notkuvat pilleripäissään milloin missäkin isolla porukalla. Jollain on aina puukko kun pitää olla kovaa kundia ja sitten näillä on aina keskenään välienselvittelyä, milloin kosovolaiset, milloin afgaanit ja milloin ihan suomalaisetkin. En minä lasta tällaisessa ympäristössä kasvata. Rauhallinen naapurusto sen sijaan maksaa, ei sen tarvitse mikään Lauttasaari olla, mutta rauhallinen yhtä kaikki. Jos hypoteettisesti ajattelisi, että muuttaisi pois Helsingistä, niin itselle olisi vaikeaa / mahdotonta löytää duunia, pitäisi kouluttautua kokonaan uudelleen ja aloittaa alusta. Tai sitten heittäytyä ihan kokonaan tukien varaan ja luottaa että se riittää.

Hae vuokra asuntoa hyvistä kaupunginosista, jos haluat. Kyllä niistäkin löytyy halpoja vuokra asuntoja, kaupungilla on ympäriinsä hyviä asuntoja hgis.

Ja kun muksusi tulee kouluikään, vaihda kämppää "paremmalle alueelle". Katsos alle 7 vee muksua täytyy valvoa 24/7 kaupungissa, eli tiedät ja valitset itse lapsesi kaverit... Ja rajoitat lapsesi "näkökenttää", ettei näe esim. Piikityksiä. Tai voit selittää ja opettaa lastasi, jos näkee ympäristössä jotain k18 juttuja vahingossa. Tämä on parasta valistusta, esim. Ei saa lyödä toista, verta tulee, Pekka setää sattui, nyt tulee ambulanssi....

Vierailija kirjoitti:

nainen30v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska maailma muuttuu. 

Eikä täällä hirveän hyvin ole pärjätty jos miettii vaikka 1700-luvun nälkävuosia ja viime sotia.

Ei pelkistä musta tuntuis nyt kiva saada vauva-syistä lapsia hankita jos niille ei oo tarjota mitään. Halaukset ei maksa vuokraa.

Jos ap:n ilmoittamilla tuloilla lapsi ei saisi kuin halauksia, niin kiinnostaisi kyllä mihin se raha menee.

Meillä vastaavilla tuloilla jää rahaa reilusti joka kuukausi yli, meillä siis yksi lapsi. Lapselle myös on oma säästötili, jonne talletetaan joka kuukausi.

Minä tienaan bruttona 2600€/kk, nettona tuo on 2000€/kk. Puolisoni määräaikaisuus päättyy eikä uutta työtä ole näköpiirissä. Minun työni on Helsingissä ja näin ollen asumme Helsingissä, lapsen kanssa tarvitsisimme suuren kaksion tai mielellään pienen kolmion kun lapsi kasvaa. Katso Oikotieltä missä vuokrat liikkuu. Levottomilla alueilla pääsee alle 800€, mutta en lasta lähtisi kasvattamaan noissa ongelmalähiöissä, sanotaan että vuokraan menee 1000€/kk, eli tasan puolet kaikesta rahasta. Loput menee laskuihin, ruokaan, liikkumiseen, perustarpeisiin. Eläisimme kädestä suuhun. Tämä on omiaan aiheuttamaan stressiä, kun yksikin pieni kolaus vaatii pikavipin ottamista. Sen sijaan jos molemmilla vanhemmilla on vakituiset tulot, saamme kerrytettyä puskuria kun pesukone hajoaa tai lapsi sairastuu, pystymme hoitamaan asian ja kaikki järjestyy. Minä kutsun tätä varautumiseksi ja kumppanini on samaa mieltä kanssani. Tämä ketju yllätti totisesti siinä kuinka hiuskarvan varassa ihmiset elävät ja tekevät suuria päätöksiä (lasten hankkiminen) valmistautumatta asiaan sen kummemmin. Aivan kuin lähtisi vuodeksi Gröönlantiin vaeltamaan, matkalaukussaan vain yhdet kalsarit!! 

Miten te voitte luottaa siihen, että "elämä kantaa" kun tuntuu että kilpailu yhtä kovenee, vain kovimmat pärjäävät, kovat arvot jylläävät, tukia leikataan kovalla kädellä ja mentaliteetti on se, että jokainen saa pian pärjätä itsekseen. Olen 29v ja en näe tulevaisuutta kovinkaan valoisana, toivoisin todella että Suomeen tulisi perustulo ja pehmeämmät arvot ja että vähemmälläkin pärjäisi. Tai ehkä tämä on vaan Helsinki-kupla jossa elämä tuntuu kovalta - ehkä muutto maalle toisi mukanaan leppoisamman elämän?

ap

Niin, jos kaipaat pehmeämpiä arvoja, niin sitten alat vaan elämään niiden mukaan. Muuttakaa pois Helsingistä, ei ole pakko muuttaa maalle, Suomessa on muitakin isoja (yliopisto)kaupunkeja + suht isoja kuntia. Sun palkan lisäksi tulee vanhempainraha, sen jälkeen kotihoidontuki + hoitolisä jos sinulla on pienet tulot. Tämä tekee n. 300-500e/kk. Lapsilisä on melkein 100e/kk. Elätte hesan ulkopuolella ihan kivasti, eikä tarvitse edes muuttaa pahimpaan lähiöön. Jos siis todella haluat elää vähän pehmeimmillä arvoilla... missä ei tavoitella suurta rahallista menestystä työuralla, tavoitella 300 000 euron kivitaloja, mersuja pihalle ja vuosittaisia ulkomaanmatkoja. Vaimo voi ohessa opiskella itselleen uuden duunariammatin hyvinkin nopeasti, joka työllistää hyvin ja josta ei saa hulppeaa palkkaa, mutta sellaista että tulette toimeen ihan ok yhden taikka kahden lapsen kanssa. Ja meidän kunnassa esim. kaikki 5- ja 6-vuotiaat saa jo nyt maksutonta varhaiskasvatusta 5h/pvä, huoltajien tuloista riippumatta. Ja tämä maksuttomuus tuntuu olevan suunta mihin varhaiskasvatuksessa mennään. 

Terveydenhuolto, hammashuolto, koulutus, puheterapiat yms. on tässä maassa lapselle maksutonta tai ainakin lähes maksutonta. Kuten myös päivähoito, etenkin jos on pienet tulot. 

Mutta siis epävarmuutta ja epämukavuutta lapsi tuo mukanaan aina enemmän tai vähemmän. Eikä vain taloudellista sellaista. Se on vain pakko sietää, jos lapsia haluaa. Olen huomannut kyllä että moni omanikäiseni, saatikka minua nuorempi, ei sellaista kestä. Kaiken pitäisi olla tiptop ja ennaltasuunniteltua ja tarkkaan suunnitelmien mukaan etenevää. Muuten tulee ahdistus ja romahdus ja ties mitä. Me ollaan toki laman lapsia, en tiedä onko se sitten jättänyt moneen niin suurta turvattomuutta, ettei oikein uskalleta luottaa siihen että elämä kantaa ja asiat kyllä järjestyy ja etenee omalla painollaan. Tämä ei toki sulje pois sitä etteikö mitään voisi suunnitella tai aktiivisesti tavoitella. Toki voi, ja pitää. Mutta jossain kohtaa tarvitaan myös vain munaa uskaltaa. :P

Tuo lapsen mukanaan tuoma epävarmuus ja huoli on täysin ymmärrettävää joka tapauksesta, hyvä että ymmärsit että nämä ovat kaksi eri asiaa. Talouden kautta suurin huoleni liittyy asumiseen ja siihen, että en halua kasvattaa lasta levottomalla alueella, edullisimmat vuokrakämpät vetävät puoleensa huumeita, väkivaltaa, osattomia nuoria miehiä, jotka notkuvat pilleripäissään milloin missäkin isolla porukalla. Jollain on aina puukko kun pitää olla kovaa kundia ja sitten näillä on aina keskenään välienselvittelyä, milloin kosovolaiset, milloin afgaanit ja milloin ihan suomalaisetkin. En minä lasta tällaisessa ympäristössä kasvata. Rauhallinen naapurusto sen sijaan maksaa, ei sen tarvitse mikään Lauttasaari olla, mutta rauhallinen yhtä kaikki. Jos hypoteettisesti ajattelisi, että muuttaisi pois Helsingistä, niin itselle olisi vaikeaa / mahdotonta löytää duunia, pitäisi kouluttautua kokonaan uudelleen ja aloittaa alusta. Tai sitten heittäytyä ihan kokonaan tukien varaan ja luottaa että se riittää.

Miten musta tuntuu, että kaikki helsinkiläiset on aina sitä mieltä, että juuri sitä heidän duunia ei voi tehdä kertakaikkiaan missään muualla kuin Helsingissä? Just saying... Toisaalta siinä Helsingin ympärilläkin on niitä halvempia kuntia ja asuinpaikkoja, jos asia ihan oikeasti näin on. 

No, ehkä sitten pitää valita. Lapsi tai juuri_se_tietty_duuni Helsingistä. :) Esim. kolmekymppiselle terveelle ja fiksulle miehelle työmarkkinat on kuitenkin edelleen aika hyvät, jos tuntuu ettei nykyisellä paikkakunnalla ole edellytyksiä sille elämälle mitä kaipaa, se elämänmuutos kannattaisi tehdä just nyt. 

Mediaanitulot Helsingissä on noin 30 000€ / vuosi eli tällä saavuttaa sen perus elämän eikä tarvi olla niin huolissaan että riittääkö rahat, akuuttia ongelmaa ei tule! Ite en lähtis työttömänä tai pätkäduunissa perhettä perustamaan vaan jäisin ihan suosiolla ilman lasta jos ikä jo yli 35. Ei oo mulle mikään menetys. Sen sijaan jos itellä ja kumppanilla vuositulot siinä mediaanin paikkeilla ja vakituinen työ molemmilla, niin sillon vois jättää ehkäisyn pois ja antaa lapsen tulla jos on tullakseen. Tää taitaa olla aika yleinen tapa ainakin omassa kaveripiirissä.

n28

Ei se palkka, mutta tilillä pitäisi olla 30000 euroa ja asunto maksettuna ennen kuin uskaltaisi tehdä. Alkaa olla jo myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellinen stereotypia tuo "tyhmä tunteellinen nainen ja fiksu rationaalinen mies". Naiselle lapsen hankkiminen on paljon isompi panostus kuin miehelle. Terveydellinen riski, riski uran kannalta, henkinen vastuu ja paine vanhemmuudesta on usein edelleen paljon suurempi, mies voi vain lähteä lätkimään jne.

Omassa lähipiirissäni nimenomaan naiset harkitsevat lasta hyvin tarkkaan. Monelle miehelle se on vähän että jos lapsi tulee niin tulee, jos ei niin ei, katellaan mitä nainen on mieltä, eli ei ole niin vahvaa mielipidettä. Ja se on toki ihan ymmärrettävää, itsekin suhtautuisin todennäköisesti miehenä noin.

Näin naisena olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt olla hankkimatta lasta, enkä siis tekisi sitä mistään hinnasta.

Totta. Naisella lastensaanti myös vaikeutuu nopeasti 30-kymppisenä, joten ei ole samalla tavalla aikaa odottaa oikeaa hetkeä ja varallisuuden kasvua kuin miehellä. Jos vakiduunia ei tuossa vaiheessa ole, niin silloin pitää päättää, uskaltaako lisääntyä ilman sitä vai ottaako toisenlaisen riskin ja jää mahdollisesti lapsettomaksi. Miehelle tilanne on eri, koska lapsia voi saada myöhemmälläkin iällä, mikäli vaan rahkeet riittää nuorempaan puolisoon.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kolmen lapsen äiti ja esim. esikoisen syntymän aikaan 1990-luvulla minulla oli vakituinen työ, mies oli määräaikaisessa työsuhteessa. Emme ajatelleet taloudellista puolta ollenkaan, kun sovimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Taloudellista puolta ajateltiin, kun mies sai 400 km päästä vakituisen työn esikoisen ollessa kaksi kuukautta vanha. Puoli vuotta mietittiin, onko meidän taloudellisesti  mahdollista asua eri paikkakunnilla  . Minä joustin  ja irtisanoin itseni kesken äitiysloman+muutettiin perässä. 

Mielestäni yksi syy tähän nykyiseen vauvakatoon on, että asetetaan rima liian korkealle. Ajatellaan, että pitää olla tietty tulotaso, koulutus, asunto, koira jne.. ennen kuin uskalletaan edes haaveilla siitä yhdestä lapsesta. Onhan meidänkin vanhemmat/isovanhemmat selvinneet, niin miksi nykyajan nuoret lisääntymisiässä olevat eivät selviäisi?  

Ajatellaan just sen tähden että yritänyt vttu sinäkin pässi tajuta, että KETÄÄN ei kiinnosta köyhäillä kädestä suuhun koko nuoruuttaan ja parasta osaa elämästään. Se ON tulojen oltava niin isot, että oma elämä eikä varsinkaan elintaso laske pätkääkään sen kakaran takia.

Eipä siinä sen enempää laskettu. Opiskelut oli hoidettu ja kummallakin oli töitä. Minun työni ei vastannut koulutusta ja palkka oli pieni, mutta olen kyllä päässyt kotiäitivuosien jälkeen urallani eteenpäin.

2600€ riittää helposti. Se on toinen asia miksi kukaan nainen ja lisäksi työtön maalaisi itsensä sellaiseen nurkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennemmin köyhä koti, jossa pidetään huolta ja ollaan läsnä kuin rikas koti, jossa vanhempia kiinnostaa enemmän raha kuin lapsi. 

Kuvittelehan seuraava tilanne: 

Pariskunta A kouluttautuu, hankkii hyvät työpaikat, asunnon lapsiystävälliseltä alueelta, jossa hyvä koulu ja päiväkoti lähellä. Keskiluokkainen elämä takaa turvallisen eliympäristön kasvaa ja harrastaa, lapsesta kasvaa tasapainoinen ja vastuuntuntoinen aikuinen. 

Pariskunta B on kouluja käymätön kaksikko, jolla on käynyt huono tuuri työmarkkinoilla ja tällä hetkellä kaikki raha tulee tukien muodossa. Vähän läävä vuokrakämppä pahamaineiselta alueelta, jossa poliisi on tuttu näky, samoin nuorisoporukat pilleripäissään - mutta rahat riittävät vuokraan, ei jää rästejä ja siten luottotiedotkin ovat _vielä_ tallella. Kasvuympäristö ei ole lapsiystävällinen, oma kersa jää poliisin haaviin näpistelystä jo ennen kuin täyttää 15. 

Kyse ei ole siitä, että kumpi pariskunta välittää lapsestaan enemmän, molemmat varmasti välittävät. Pariskunta A on johdonmukaisesti tehnyt suunnitelmia ja määrätietoisesti pyrkinyt toteuttamaan niitä, jotta lapsi saa hyvät mahdollisuudet elämän polulla. Pariskunta B:llä taas on vähän spontaanimpi elämäntapa, ja kun ei sitä lottovoittoa tullut, niin nyt sitten pidetään sitä keskiluokkaista A pariskuntaa koppavana ja kylmänä, vaikka he ovat oikeasti nähneet vaivaa lapsensa eteen. 

Koska sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma periytyy, on myös todennäköistä, että pariskunta A:n omat vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja - ja tiedämme myös, että pitkäaikaistyöttömyys periytyy niin ikään, pariskunta B:n vanhemmat ovat ehkä myös olleet vailla töitä. Kyse on niistä malleista, jotka olemme itse saaneet. Minkälaisen mallin sinä haluat antaa omalle lapsellesi?

Tuossa sinun skenaariossa on vaan se ongelma, että kouluttautuminen ei takaa hyvää työpaikkaa eikä varsinkaan vakituista työtä. Suomessahan on puhuttu paljon nimenomaan korkeakoulutettujen vähäisestä lastenhankinnasta. Osalla se on varmasti vapaaehtoista lapsettomuutta, mutta monilla meistä se johtuu työelämän epävarmuudesta. Eli ei saada noita skenaari A:asioita, vaikks kuinka yritettäisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellinen stereotypia tuo "tyhmä tunteellinen nainen ja fiksu rationaalinen mies". Naiselle lapsen hankkiminen on paljon isompi panostus kuin miehelle. Terveydellinen riski, riski uran kannalta, henkinen vastuu ja paine vanhemmuudesta on usein edelleen paljon suurempi, mies voi vain lähteä lätkimään jne.

Omassa lähipiirissäni nimenomaan naiset harkitsevat lasta hyvin tarkkaan. Monelle miehelle se on vähän että jos lapsi tulee niin tulee, jos ei niin ei, katellaan mitä nainen on mieltä, eli ei ole niin vahvaa mielipidettä. Ja se on toki ihan ymmärrettävää, itsekin suhtautuisin todennäköisesti miehenä noin.

Näin naisena olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt olla hankkimatta lasta, enkä siis tekisi sitä mistään hinnasta.

Totta. Naisella lastensaanti myös vaikeutuu nopeasti 30-kymppisenä, joten ei ole samalla tavalla aikaa odottaa oikeaa hetkeä ja varallisuuden kasvua kuin miehellä. Jos vakiduunia ei tuossa vaiheessa ole, niin silloin pitää päättää, uskaltaako lisääntyä ilman sitä vai ottaako toisenlaisen riskin ja jää mahdollisesti lapsettomaksi. Miehelle tilanne on eri, koska lapsia voi saada myöhemmälläkin iällä, mikäli vaan rahkeet riittää nuorempaan puolisoon.

Näinhän se menee: nuo ajoittuvat muuten usein melkolailla samaan ikään, jos ajatellaan että opinnot saadaan päätökseen vaikkapa 27-vuotiaana, pari vuotta rimpuilua erilaisten määräaikaisten työsuhteiden parissa ja sitten kolmekymppisenä tarjotaan vakituista työpaikkaa. Siinä kohtaa moni pariskunta jättää ehkäisyn pois jos on ollut puhetta, että lapsi olisi "jossain vaiheessa" kiva. 

Sitten omassa ystäväpiirissä on näitä, jotka eivät halua lapsia ollenkaan vaikka olisikin vakituiset tulot. Ja sitten muutama, joka rimpuilee yhä määräaikaisesta työsuhteesta toiseen, eikä uskalla yrittää lasta, vaikka ikää on jo vähän yli 30.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kolmen lapsen äiti ja esim. esikoisen syntymän aikaan 1990-luvulla minulla oli vakituinen työ, mies oli määräaikaisessa työsuhteessa. Emme ajatelleet taloudellista puolta ollenkaan, kun sovimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Taloudellista puolta ajateltiin, kun mies sai 400 km päästä vakituisen työn esikoisen ollessa kaksi kuukautta vanha. Puoli vuotta mietittiin, onko meidän taloudellisesti  mahdollista asua eri paikkakunnilla  . Minä joustin  ja irtisanoin itseni kesken äitiysloman+muutettiin perässä. 

Mielestäni yksi syy tähän nykyiseen vauvakatoon on, että asetetaan rima liian korkealle. Ajatellaan, että pitää olla tietty tulotaso, koulutus, asunto, koira jne.. ennen kuin uskalletaan edes haaveilla siitä yhdestä lapsesta. Onhan meidänkin vanhemmat/isovanhemmat selvinneet, niin miksi nykyajan nuoret lisääntymisiässä olevat eivät selviäisi?  

Hyvä kommentti! Kuinka te pärjäsitte kun talouspuoli ei ollut ihan täysin kunnossa ja saitteko esim lähipiiriltä taloudellista tukea?

No ompa taas kommentin kehuja ! Joku keleen perseaukinen wt-lähiösiiderivalas suunnittelee alkavansa luoda "YH-uraa" Kelan ja Soskun eli veronmaksajien piikkiin. Mene töihin siitä ja sitten kun sulla jotain n. 100.000€ rahaa tililläsi, ala vasta sitten porsia. Ja muistakkin maksaa KAIKKI omasta pussistasi.

Niitä kersoja EI TEHDÄ, jos ja kun niiden elättämiseen säädyllisesti ei ole varaa. Prkele !

Me tehtiin mukula pätkätyöläisenä ja opiskelijana, asuttiin erillään vuokrakämpissä, toisella koira ja toisella kissa (ei mitään halpoja olentoja ylläpitää hyvin), ei omistettu mitään vauvakamaa saati ollu säästöjä vaikka rattaisiin tai pinnikseen. Eli koko setti ja rahatulot kovin epävarmoja. Mut me tiedettiin et pystytään siihen, elämä on valintoja täynnä ja muutettiin elämäntapoja ja menoja. Nyt lapsi iloinen ja reipas melkein kouluikäinen, kehittynyt ja terve. Ollaan alle 30vuotiaita. Eikä tienata kyl vieläkään juuri mitään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sovittiin, että vauva saa tulla kun on tullakseen. Rahaa emme miettineet lainkaan. Täysin turhaa viivyttää perheen perustamista "sitkun"-tyyliin. Siinä käy hyvin helposti niin, että se "sitkun" ei koskaan koita. Tai jos koittaa, lapsia ei enää siinä vaiheessa tulekaan. 

Sitkun lapsi syntyi, oma määrä-aikainen työsuhteeni päättyi lopullisesti ja miehen pätkä työ toi nettona 1600€ / kk. Ensimmäiseksi meni luottotiedot, vuokrat alkoi jäädä rästiin säännöllisesti, otettiin pikavippiä, joka on nyt erääntyneenä noin 50k€ ja perintäfirmat perässä. Rahapulassa mies koitti vedättää vakuutusyhtiötä ja tuomiohan siitä tuli. SUoraan sanottuna elämä on ollut sellaista alamäkiluisua että väkijuomaa kuluu enemmän ja enemmän... ei tässä näin pitänyt käydä?!? Itsellä adhd ja mies muuten vaan huolimaton / ei välitä

Näin kersa pilaa elämäsi Vol. XXXX

Onneksi olkoon ! Tuliko voittava arpa vai .........?

Köyhä lapsuus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kolmen lapsen äiti ja esim. esikoisen syntymän aikaan 1990-luvulla minulla oli vakituinen työ, mies oli määräaikaisessa työsuhteessa. Emme ajatelleet taloudellista puolta ollenkaan, kun sovimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Taloudellista puolta ajateltiin, kun mies sai 400 km päästä vakituisen työn esikoisen ollessa kaksi kuukautta vanha. Puoli vuotta mietittiin, onko meidän taloudellisesti  mahdollista asua eri paikkakunnilla  . Minä joustin  ja irtisanoin itseni kesken äitiysloman+muutettiin perässä. 

Mielestäni yksi syy tähän nykyiseen vauvakatoon on, että asetetaan rima liian korkealle. Ajatellaan, että pitää olla tietty tulotaso, koulutus, asunto, koira jne.. ennen kuin uskalletaan edes haaveilla siitä yhdestä lapsesta. Onhan meidänkin vanhemmat/isovanhemmat selvinneet, niin miksi nykyajan nuoret lisääntymisiässä olevat eivät selviäisi?  

Ennen ei juuri mietitty, ennen tehtiin! Nykynuoriso miettii liiankin kanssa ja on liian varovainen. Jos joku sanoisi niille suoraan, että kyllä suomen sosiaali turva kantaa työttömyydenkin läpi, niin uskon, että alkaisi tulla lapsia. Turhaa pelkäävät. ei ole vaan muodikasta enää kun pitää olla niin "itsenäinen" nykyään

Kun sitä on elänyt lähes koko elämänsä köyhyydessä ja koulussa sai kuulla kuittailua siitä ettei meidän perhe käy ikinä missään niin eihän sitä mielellään omalle lapselleen halua samaa kohtaloa. Joo sossu tukee ja rahaa saa varmasti vipeillä sun muilla, mutta silti.

Olihan täällä hetki sitten juttua äideistä jotka joutuvat myymään itseään elättääkseen lapsensa. Arvaa vaan haluanko ite viedä lasta mummolaan tuon takia? No en! Mua et myöskään tule näkemään missään kerjuu ryhmässä.

Lisää tällaisia älykkäitä ja realistisia naisia !!!!

Noin älykäs nainen on todennäköisesti myös kaunis ja hyvännäköinenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennemmin köyhä koti, jossa pidetään huolta ja ollaan läsnä kuin rikas koti, jossa vanhempia kiinnostaa enemmän raha kuin lapsi. 

Kuvittelehan seuraava tilanne: 

Pariskunta A kouluttautuu, hankkii hyvät työpaikat, asunnon lapsiystävälliseltä alueelta, jossa hyvä koulu ja päiväkoti lähellä. Keskiluokkainen elämä takaa turvallisen eliympäristön kasvaa ja harrastaa, lapsesta kasvaa tasapainoinen ja vastuuntuntoinen aikuinen. 

Pariskunta B on kouluja käymätön kaksikko, jolla on käynyt huono tuuri työmarkkinoilla ja tällä hetkellä kaikki raha tulee tukien muodossa. Vähän läävä vuokrakämppä pahamaineiselta alueelta, jossa poliisi on tuttu näky, samoin nuorisoporukat pilleripäissään - mutta rahat riittävät vuokraan, ei jää rästejä ja siten luottotiedotkin ovat _vielä_ tallella. Kasvuympäristö ei ole lapsiystävällinen, oma kersa jää poliisin haaviin näpistelystä jo ennen kuin täyttää 15. 

Kyse ei ole siitä, että kumpi pariskunta välittää lapsestaan enemmän, molemmat varmasti välittävät. Pariskunta A on johdonmukaisesti tehnyt suunnitelmia ja määrätietoisesti pyrkinyt toteuttamaan niitä, jotta lapsi saa hyvät mahdollisuudet elämän polulla. Pariskunta B:llä taas on vähän spontaanimpi elämäntapa, ja kun ei sitä lottovoittoa tullut, niin nyt sitten pidetään sitä keskiluokkaista A pariskuntaa koppavana ja kylmänä, vaikka he ovat oikeasti nähneet vaivaa lapsensa eteen. 

Koska sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma periytyy, on myös todennäköistä, että pariskunta A:n omat vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja - ja tiedämme myös, että pitkäaikaistyöttömyys periytyy niin ikään, pariskunta B:n vanhemmat ovat ehkä myös olleet vailla töitä. Kyse on niistä malleista, jotka olemme itse saaneet. Minkälaisen mallin sinä haluat antaa omalle lapsellesi?

Tuossa sinun skenaariossa on vaan se ongelma, että kouluttautuminen ei takaa hyvää työpaikkaa eikä varsinkaan vakituista työtä. Suomessahan on puhuttu paljon nimenomaan korkeakoulutettujen vähäisestä lastenhankinnasta. Osalla se on varmasti vapaaehtoista lapsettomuutta, mutta monilla meistä se johtuu työelämän epävarmuudesta. Eli ei saada noita skenaari A:asioita, vaikks kuinka yritettäisiin.

Mäenpään suomalaisessa aineistossa kumppaneiden sama koulutustaso pienensi eron riskiä. Erityisesti korkeasti koulutettujen kohdalla eron riski pieneni, kun kumppaneilla oli sama koulutustaso.

https://vaestoliitonblogi.com/2018/12/10/kumppanin-valinta-onko-koulutu…

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista työttömänä on alle 7 prosenttia työvoimasta, kun työttömien osuus koko työvoimasta on 12,5 prosenttia.

https://www.uusisuomi.fi/raha/193944-akava-iski-esiin-tilaston-tutkinto…

Tutkimusjulkaisu: Toimihenkilöt ja korkeasti koulutetut elävät pidempään 90-vuotiainakin

https://www.gerec.fi/tutkimusjulkaisu-toimihenkilot-ja-korkeasti-koulut…

Vanhempien koulutus vaikuttaa siihen, kuinka hyvin nuori voi. THL:n tuoreen raportin mukaan perheen koulutustason vaikutus näkyy eri-ikäisillä nuorilla selvästi. Pelkän peruskoulun suorittaneiden äitien lapset voivat huonommin kuin korkeammin koulutettujen äitien jälkikasvu. He kokevat useammin terveytensä huonoksi ja että heillä ei ole ystäviä tai harrastuksia. --- 

--- Vanhempien koulutus vaikuttaa merkittävästi nuoren koulumenestykseen ja toisen asteen koulutusvalintoihin. Lapsuuden perheen koulutustaso on yhteydessä myös nuoren saamaan toimeentulotukeen: useamman vuoden toimeentulotukea saaneiden nuorten aikuisten osuus oli suurempi vähän koulutettujen vanhempien lapsilla.

https://thl.fi/fi/-/vanhempien-koulutus-sanelee-nuoren-hyvinvointia-pit…

Summa summarum: korkea koulutus säteilee yleiseen hyvinvointiin aina terveydestä elintapoihin ja niin edelleen. Se ei ole tae vakituisesta työpaikasta, mutta todennäköisyys nousee. Mikään ei ole tietenkään 100% varmaa.

Vierailija kirjoitti:

Rahaahan ei ole ikinä tarpeeksi jos uskoo kapitalismin aivopesemiä ääliöitä. Tosiasiassa rahaa ei kuitenkaan hirveästi tarvitse jos luopuu muutamasta propagandan esittämästä vaatimuksesta. Ihminen ei tarvitse muuta kuin katon pään päälle, ruokaa ja vettä. Se ei Suomessa ihan hirveitä maksa. Lapsikin elää hyvin vähällä.

Tietenkin jos itse on niin special snowflake, että omat lapset eivät selviä ilman ratsastusharrastusta, muutamaa vuosittaista ulkomaanmatkaa ja mopoautoa, kannattaa jättää lisääntymättä, koska onhan ne lapsetkin sitten tuomittu kasvamaan täydellisen sietämättömiksi ääliöiksi.

Terkkuja sinne Kälviälle - täällä Helsingissä se katto maksaa ihan prklsti ja hinnat vaan nousee. Kaiken lisäksi jengiä muuttaa tänne kokoajan enemmän ja enemmän kun muut kaupungit kuihtuu ja työpaikat valuu stadiin. Tää on ihan globaali ilmiö eikä loppua näy, jotku tutkijat puhuu kaupungillistumisesta megatrendinä.

Perustin perheen rakkauden ja tasapainoisen parisuhteen perusteella. En rahan. Se on kiva itkeä sitten, kun se vauva ei niin vaan putkahdakaan maailmaan, kun on ensin vuosia painettu niska limassa duunia sitä vauvaa varten. Molemmat ollaan matalapalkkaisessa työssä, tosin minä hoitovapaalla. Hyvin ollaan pärjätty, syödään terveellisesti ja monipuolisesti, käytämme laadukkaita vaatteita ja käymme myös ulkona syömässä/tuulettumassa. Ei se ole niinkään rahasta kiinni, vaan siitä miten sitä osaa käyttää.

En perustaisi mistään hinnasta, sillä vapaudelle ei voi laskea hintaa. Vaikka saisin 10 000 euroa/kk, mutta minun pitäisi olla hälytysvalmiudessa ja tuntea ainaista huolta 24/7, ei se olisi sen arvoista.