Millä palkalla perustaisitte perheen?

vaimo kun tienaa n.10k kuussa niin voin harkita asiaa

Minä en niitä kahta ala elättämään

Minulla kuukausipalkasta 50% menee vuokraan, 20% ruokaan & hygieniaan, 20% laskuihin, 5% säästötilille ja 5% tuhlaan (syön ulkona, käyn leffassa, ostan vaatteita yms ). Vuosituloni ovat tasan sama kuin Helsingin mediaani, eli elän kai erittäin tavallista elämää Helsingissä. Asun siis yksin ja olen sinkku. 

Jos löytäisin kaltaiseni, uskon että taloutemme yhdessä kestäisi hyvin yhden lapsen. Toisaalta jos löytäisin itselleni työttömän kumppanin, en missään tapauksessa tekisi hänen kanssaan lasta. Kuulostaa julmalta, mutta ajattelen vain lapsen parasta. Ja olen siis mies.

Kun saimme esikoisen oli yhteiset bruttotulot n. 6500 eur/kk. Kun saimme kolmannen lapsen, yhteiset bruttotulot 10000eur/kk. Pääkaupunkiseudulla. Näillä summilla voin sanoa että esikoisen kanssa pärjättiin jo ihan hyvin, riippuu mitä kukin arvostaa, itse siis ostin ja ostan edelleen lasten vaunut, vaatteita, leluja kirpputorilta tai käytettyinä ja myyn ne tarpeen jälkeen eteenpäin jos vielä myyntikunnossa. Olemme siis vastaavasti myös matkustelleet ulkomailla lasten kanssa. Mutta näilläkin tuloilla joutuu vielä priorisoimaan ja neljättä lasta en hankkisi sillä sitten joutuisi karsimaan oikeasti myös harrastuksista. Nytkään kukaan lapsista ei harrasta jääkiekkoa, taitoluistelua tai ratsastusta, siis näitä tosi kalliita harrastuksia vaan jotain halvempia mutta mieluisia.

Esikoisen raskausaikana olin määräaikaisessa työsuhteessa (loppui äitiysloman alkuun), miehen määräaikaista sopimusta ei jatkettu, juuri saatu asuntolaina (pankkivirkailijan mielipide oli, ettei kellään ole vakitöitä, paljonko otetaan lainaa?). Kuulostaa masentavalta ja suuremmalla paikkakunnalla olisimme olleet reippaasti liemessä, mutta puolivahingossa saimme asiat kuntoon. En muista tarkkoja palkkoja, ansiosidonnaisia tai muita summia mutta talolainaa lyhensimme koko ajan elämän ollessa muuten vaatimatonta.

Nykyisin talouden nettotulot 5500, toinen lapsi syntyy ensi kuussa esikoisen ollessa neljän. Asuntolaina lyhenee itsestään ja meillä on kaikki hyvin. Toista lasta todellakin pohdittiin ja suunniteltiin enemmän kuin ensimmäistä, koen että meillä on käynyt naurettavan hyvä tuuri elämässä kun kaikki on mennyt lopulta näin hyvin. 60 kilometriä lähempänä pk-seutua emme olisi voineet kuvitellakaan saavamme asuntolainaa tai voineet harkita toista lasta.

Tienataan miehen kanssa kumpikin vajaa kaks tonnia ja vauva tulossa. Ei ole hääppöistä. Etenkin, kun ne nettotulot on sen puolentoistatonnin luokkaa ja vanhemmuusraha lähellä tonnia. Mutta kyllä tästä ajateltiin ihan hengissä selvitä.

Vakituinen työ voi ihan hyvin päättyä irtisanomiseen ja tulot tippua sitä myötä oli lapsia tai ei. Liian kauan kun jahkailee lapsen yrittämistä niin ikää vaan kertyy ja homma vaikeutuu. Ja kyllä, tiedän, että 40 vuotiaanakin on joidenkin vielä mahdollista saada lapsia mutta se, että kuuluuko itse tähän ryhmään on aina kysymysmerkki. Suosittelen tekemään lapsia heti kun niitä haluaa jos vaan olosuhteet on edes kohtuulliset. Teillä kuulostaa oikein hyvälle tuo tilanne. Ota huomioon, että lapsen yrittämiseen voi mennä aikaa jonka jälkeen raskausaika, siinä on siis hyvin aikaa järjestellä asioita. Kaksi järkevää aikuista ihmistä saa kyllä asiat järjestymään tavalla tai toisella.

Jos lasten ajattelee olevan pelkkä menoerä, niin ei liene hyvä idea niitä alkaa hankkimaankaan. 

Ei pelkästään se raha vaan aika rajoittaa. Jos töissä pitää olla joka arkipäivä 8h, matkoihin menee aikaa ja kun pääsee kotiin ei jaksaisi enää mitään niin miten sille lapselle on aikaa? Hirveä ajatus että työmatkan lisäksi pitäisi kuskata vielä lasta hoitoon ja myöhemmin harrastuksiin ja kotona iltaisin on hirveä melu, sotku ja hulina kun on itse jo aivan poikki. Pelkästään jo kaupassa käydessä riehuvat lapset saa hermot kiristymään, saati sitten jos kotona olisi aina sellainen... Jossain ihmeen vaiheessa pitäisi liikuntaakin harrastaa, koska se on terveellistä ja media jaksaa syyllistää istumisesta ja ylipainosta. Välillä omat harrastukset tekisi hyvää mielenterveydelle, samoin kahdenkeskeiset reissut miehen kanssa, mutta kumpikin jäisi todennäköisesti pois, koska ei ole lähipiirissä samalla paikkakunnalla ihmisiä, jotka voisi lasta hoitaa. Monet pitävät itsestäänselvänä, että mummot ja muut auttaa, mutta on aika paljon niitäkin joiden mummot ovat kuolleet, sairaita tai liian kaukana...

Sitten sekin jos lapsi sairastuu, olisi oikeasti kova paikka jäädä pois töistä kun en yleensä ole omankaan sairauden takia pois, jos ei ole aivan pakko. Miehellä ja minulla molemmilla on sellainen työ, että yhtäkkinen poissaolo on aika katastrofi, kun sijaisia ei ole tarjolla ja hommat on tehtävä silloin kun niitä on.

Kaiken tämän lisäksi siihen lapseen tosiaan menisi hurjan paljon rahaa. Ja kaiken tämän jälkeen sitä lasta pitäisi jaksaa kuunnella, rakastaa, olla läsnä tai siitä tulee joku mielenterveysongelmainen teini ja voi tulla vaikka kuinka hyvin kasvattaisi. Ajatus vammaisesta lapsesta pelottaa myös, ei minusta olisi omaishoitajaksi ei koskaan...

Niin haaveissa lapsi tuntuu kivalta, tärkeältä ja luonnolliselta osalta elämää, mutta kun miettii todellisuutta niin vaikeaa se on. Lapsi mahtuisi jotenkin elämään jos luopuisi kaikesta muusta. Mutta onko siinä todella mitään järkeä luopua kaikesta, mikä on itselle tärkeää ja minkä eteen on nähnyt valtavasti vaivaa, toisen ihmisen takia? Vaikka lapsi oma olisikin ja varmasti rakas niin jokaisella on myös se oma ainutkertainen elämä. Liikaa olen nähnyt niitä, jotka eivät ole enää mitään muuta kuin äitejä ja vaikka äitiys ihanaa ja tärkeää onkin niin sen huomaa, että on rankkaa kun ei ole mitään omaa elämää. Viimeistään kun viimeinenkin lapsi muuttaa pois kotoa ja noin 20v on eletty vain lapsen ehdoilla ja vain lasta varten niin melkoinen tyhjyys ja pakkomielteinen sitoutuminen jää...

En todellakaan tiedä mitä tekisin ja biologinen kello raksuttaa aivan liian lujaa.

Vierailija kirjoitti:

-Ei se rahasta ole kiinni, meillä lapsi saa paljon rakkautta :) -nainen

-Ei se lapsi pyhällä hengellä elä, ja sitä paitsi ankeat olosuhteet vaikuttavat myös siihen, millaisessa kaveriporukassa lapsi liikkuu kun kasvaa isommaksi -mies

-Lapsi tarvitsee rakkautta ja hoivaa :) -nainen

-Ympäristö muokkaa yksilöä eikä päin vastoin. Odotetaan vielä sen verran, että meillä on varaa muuttaa isompaan asuntoon ja johonkin lapsiperheille sopivaan lähiöön -mies

-Eikun taas sä vaan vätystelet, mä haluun lapsen nyt nyt nyt. Eikö sussa ole tarpeeksi miestä isäksi? :( -nainen

???

Muuten hyvä yritys, mutta tällaisilla miehillä usein se "odottelu" venyy niin pitkälle että naisella tulee eteen viimeiset vuodet raskautua ja mies vieläkin laahaa jalkojaan asian suhteen. Moni mies unohtaa täysin, että naiselle turvallisen raskautumisen viimeiset hetket on tarjolla siinä 36-39-vuotiaana ja haluaa vielä "odotella sopivaa hetkeä".  Sitten ollaan huuli pyöreänä kun nainen lähtee toisen isäehdokkaan matkaan. 

35v on ihan maksimi ikä naiselle alkaa yrittämään sitä yhtä ja ainoaa lasta. Tuolloinkaan ei enää pysty sanomaan saako ikinä ja joka tapauksessa vammaisen lapsen mahdollisuus kasvaa. Mieluummin siis viimeistään 30-34 vuotiaana.

Itse aloitimme yrittämään kun olin 30, ensimmäinen syntyi kun olin 34. Toista yritettiin ja syntyy nyt kun vielä olen nippa nappa 38. Toisen yrittämiseen menikin sitten myös +20 tonnia euroissa hoitoihin.

Eli hyvää voi sanoa että onneksi tulotaso oli kohdillaan, mutta jos jää liiaksi odottelemaan niin sillä pienemmällä tulotasolla ei sitten välttämättä tarvitse enää tietyn pisteen jälkeen yrittää edes jos ei ole varaa hoitoihin. Ts. halvemmaksi tulee tehdä ajoissa..

Meillä on vakituiset työpaikat ja brutot 3000 ja 3600e, ja odotetaan lasta. Ollaan tyytyväisiä rahatilanteeseen mutta kauhistuttaa jo etukäteen pienemmille tuloille tippuminen kun on tottunut tähän.

Jos ihan konkreettisesti haluatte laskea, niin kannattaa tutustua Oikeusministeriön laskemiin elastusapusummiin. Heillä on tutkittua tietoa siitä, kuinka paljon eri ikäiset lapset yleisesti maksavat perheelle. Näihin perustuu myös elatusapulaskelmat siten, mikä on minimikustannukset eri ikäryhmien lapsista.

Nuoremmista lapsista en muista, mutta 13-17 vuotiaista summa on noin 500€ kuukaudessa. Sillä voi laskea onko lapseen varaa. Toki heittelee paljonkin riippuen perheestä.

Meillä saa jäädä tekemättä mikäli käy niin ettemme ehdi saada häntä tietyn ajan sisään. Kasvoin lapsena sellaisella alueella jossa oli paljon levottomia nuorisoporukoita ja huumeneuloja sai oikeasti varoa jopa normaalilla kävelykadulla. Poliisi oli myöskin harvinaisen tuttu näky joten mieluiten tähtäämme siihen että saamme tietyltä alueelta ostettua talon ja tarjottua edes tälle yhdelle turvallisen sekä stressittömän lapsuuden.

nainen30v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nainen30v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska maailma muuttuu. 

Eikä täällä hirveän hyvin ole pärjätty jos miettii vaikka 1700-luvun nälkävuosia ja viime sotia.

Ei pelkistä musta tuntuis nyt kiva saada vauva-syistä lapsia hankita jos niille ei oo tarjota mitään. Halaukset ei maksa vuokraa.

Jos ap:n ilmoittamilla tuloilla lapsi ei saisi kuin halauksia, niin kiinnostaisi kyllä mihin se raha menee.

Meillä vastaavilla tuloilla jää rahaa reilusti joka kuukausi yli, meillä siis yksi lapsi. Lapselle myös on oma säästötili, jonne talletetaan joka kuukausi.

Minä tienaan bruttona 2600€/kk, nettona tuo on 2000€/kk. Puolisoni määräaikaisuus päättyy eikä uutta työtä ole näköpiirissä. Minun työni on Helsingissä ja näin ollen asumme Helsingissä, lapsen kanssa tarvitsisimme suuren kaksion tai mielellään pienen kolmion kun lapsi kasvaa. Katso Oikotieltä missä vuokrat liikkuu. Levottomilla alueilla pääsee alle 800€, mutta en lasta lähtisi kasvattamaan noissa ongelmalähiöissä, sanotaan että vuokraan menee 1000€/kk, eli tasan puolet kaikesta rahasta. Loput menee laskuihin, ruokaan, liikkumiseen, perustarpeisiin. Eläisimme kädestä suuhun. Tämä on omiaan aiheuttamaan stressiä, kun yksikin pieni kolaus vaatii pikavipin ottamista. Sen sijaan jos molemmilla vanhemmilla on vakituiset tulot, saamme kerrytettyä puskuria kun pesukone hajoaa tai lapsi sairastuu, pystymme hoitamaan asian ja kaikki järjestyy. Minä kutsun tätä varautumiseksi ja kumppanini on samaa mieltä kanssani. Tämä ketju yllätti totisesti siinä kuinka hiuskarvan varassa ihmiset elävät ja tekevät suuria päätöksiä (lasten hankkiminen) valmistautumatta asiaan sen kummemmin. Aivan kuin lähtisi vuodeksi Gröönlantiin vaeltamaan, matkalaukussaan vain yhdet kalsarit!! 

Miten te voitte luottaa siihen, että "elämä kantaa" kun tuntuu että kilpailu yhtä kovenee, vain kovimmat pärjäävät, kovat arvot jylläävät, tukia leikataan kovalla kädellä ja mentaliteetti on se, että jokainen saa pian pärjätä itsekseen. Olen 29v ja en näe tulevaisuutta kovinkaan valoisana, toivoisin todella että Suomeen tulisi perustulo ja pehmeämmät arvot ja että vähemmälläkin pärjäisi. Tai ehkä tämä on vaan Helsinki-kupla jossa elämä tuntuu kovalta - ehkä muutto maalle toisi mukanaan leppoisamman elämän?

ap

Niin, jos kaipaat pehmeämpiä arvoja, niin sitten alat vaan elämään niiden mukaan. Muuttakaa pois Helsingistä, ei ole pakko muuttaa maalle, Suomessa on muitakin isoja (yliopisto)kaupunkeja + suht isoja kuntia. Sun palkan lisäksi tulee vanhempainraha, sen jälkeen kotihoidontuki + hoitolisä jos sinulla on pienet tulot. Tämä tekee n. 300-500e/kk. Lapsilisä on melkein 100e/kk. Elätte hesan ulkopuolella ihan kivasti, eikä tarvitse edes muuttaa pahimpaan lähiöön. Jos siis todella haluat elää vähän pehmeimmillä arvoilla... missä ei tavoitella suurta rahallista menestystä työuralla, tavoitella 300 000 euron kivitaloja, mersuja pihalle ja vuosittaisia ulkomaanmatkoja. Vaimo voi ohessa opiskella itselleen uuden duunariammatin hyvinkin nopeasti, joka työllistää hyvin ja josta ei saa hulppeaa palkkaa, mutta sellaista että tulette toimeen ihan ok yhden taikka kahden lapsen kanssa. Ja meidän kunnassa esim. kaikki 5- ja 6-vuotiaat saa jo nyt maksutonta varhaiskasvatusta 5h/pvä, huoltajien tuloista riippumatta. Ja tämä maksuttomuus tuntuu olevan suunta mihin varhaiskasvatuksessa mennään. 

Terveydenhuolto, hammashuolto, koulutus, puheterapiat yms. on tässä maassa lapselle maksutonta tai ainakin lähes maksutonta. Kuten myös päivähoito, etenkin jos on pienet tulot. 

Mutta siis epävarmuutta ja epämukavuutta lapsi tuo mukanaan aina enemmän tai vähemmän. Eikä vain taloudellista sellaista. Se on vain pakko sietää, jos lapsia haluaa. Olen huomannut kyllä että moni omanikäiseni, saatikka minua nuorempi, ei sellaista kestä. Kaiken pitäisi olla tiptop ja ennaltasuunniteltua ja tarkkaan suunnitelmien mukaan etenevää. Muuten tulee ahdistus ja romahdus ja ties mitä. Me ollaan toki laman lapsia, en tiedä onko se sitten jättänyt moneen niin suurta turvattomuutta, ettei oikein uskalleta luottaa siihen että elämä kantaa ja asiat kyllä järjestyy ja etenee omalla painollaan. Tämä ei toki sulje pois sitä etteikö mitään voisi suunnitella tai aktiivisesti tavoitella. Toki voi, ja pitää. Mutta jossain kohtaa tarvitaan myös vain munaa uskaltaa. :P

Tuo lapsen mukanaan tuoma epävarmuus ja huoli on täysin ymmärrettävää joka tapauksesta, hyvä että ymmärsit että nämä ovat kaksi eri asiaa. Talouden kautta suurin huoleni liittyy asumiseen ja siihen, että en halua kasvattaa lasta levottomalla alueella, edullisimmat vuokrakämpät vetävät puoleensa huumeita, väkivaltaa, osattomia nuoria miehiä, jotka notkuvat pilleripäissään milloin missäkin isolla porukalla. Jollain on aina puukko kun pitää olla kovaa kundia ja sitten näillä on aina keskenään välienselvittelyä, milloin kosovolaiset, milloin afgaanit ja milloin ihan suomalaisetkin. En minä lasta tällaisessa ympäristössä kasvata. Rauhallinen naapurusto sen sijaan maksaa, ei sen tarvitse mikään Lauttasaari olla, mutta rauhallinen yhtä kaikki. Jos hypoteettisesti ajattelisi, että muuttaisi pois Helsingistä, niin itselle olisi vaikeaa / mahdotonta löytää duunia, pitäisi kouluttautua kokonaan uudelleen ja aloittaa alusta. Tai sitten heittäytyä ihan kokonaan tukien varaan ja luottaa että se riittää.

Miten musta tuntuu, että kaikki helsinkiläiset on aina sitä mieltä, että juuri sitä heidän duunia ei voi tehdä kertakaikkiaan missään muualla kuin Helsingissä? Just saying... Toisaalta siinä Helsingin ympärilläkin on niitä halvempia kuntia ja asuinpaikkoja, jos asia ihan oikeasti näin on. 

No, ehkä sitten pitää valita. Lapsi tai juuri_se_tietty_duuni Helsingistä. :) Esim. kolmekymppiselle terveelle ja fiksulle miehelle työmarkkinat on kuitenkin edelleen aika hyvät, jos tuntuu ettei nykyisellä paikkakunnalla ole edellytyksiä sille elämälle mitä kaipaa, se elämänmuutos kannattaisi tehdä just nyt. 

Riippuuhan se ihan duunista! Oman alan työpaikkoja on Suomessa tasan pk-seudulla, eli vaikken täällä välttämättä haluaisi asua niin pakko on jos haluaa oman alan töitä Suomesta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sovittiin, että vauva saa tulla kun on tullakseen. Rahaa emme miettineet lainkaan. Täysin turhaa viivyttää perheen perustamista "sitkun"-tyyliin. Siinä käy hyvin helposti niin, että se "sitkun" ei koskaan koita. Tai jos koittaa, lapsia ei enää siinä vaiheessa tulekaan. 

Niin ja yhteiskunta elättää muksut? Ei pitäisi mennä niin, vanhemmat elättää itse omat lapsensa, ei yhteiskunta.

142: Edelliset asunnot olivat velattomia, joten ei tarvinnut kauhean suurta lainaa anoa jotta saimme ostettua neliön. Niitäkin on eri kokoisia ja hintaisia.

Ja pointtina aplle että pienemmälläkin asunnolla pärjää hyvin monta vuotta, kunnes ehkä tulee mahdollisuus vaihtaa isompaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sovittiin, että vauva saa tulla kun on tullakseen. Rahaa emme miettineet lainkaan. Täysin turhaa viivyttää perheen perustamista "sitkun"-tyyliin. Siinä käy hyvin helposti niin, että se "sitkun" ei koskaan koita. Tai jos koittaa, lapsia ei enää siinä vaiheessa tulekaan. 

Niin ja yhteiskunta elättää muksut? Ei pitäisi mennä niin, vanhemmat elättää itse omat lapsensa, ei yhteiskunta.

Lapset ovat aina etu yhteiskunnalle, syntyvyys on voitto. Nuo perustuet tulevat takaisin mininkertsiina valtiolle, kun lapsesta kasvaa aikuinen ja veronmaksaja. Hän on se, joka huolehtii meistä, kun vanhenemme. Hän on se, joka maksaa meidän tulevat eläkkermme. Ilman lapsia meidän oma tuleva isuutemme (=vanhuus) on kurja.

Niin, että kaikki vaan tekemään lapsia.

Kyllä tuilla pärjää ja se on aina kiitoksen ja hatunnoston paikka, kun näkee jonkun työntävän vaunuja kadulla!

Liikaa ei kannata laskeskella ja pähkäillä.

Lapsi antaa aina enemmän elämääsi.

Minusta teidän kannattaisi nyt tehdä se ensimmäinen koska vaimolta on työsuhdekin päättymässä. Todennäköisesti saisi vakipaikan varmemmin kun ainakin yksi lapsi on jo tehty, harvempi tänä päivänä tekee enempää kuin kaksi lasta. Kolme alkaa olla aika maksimi joten työnantaja pitää varmempana sellaista naista, jolla jo on lapsi kuin sellaista, jolla ei ole vielä yhtään. Mikäli siis työ ei ole esim. kansainvälistymistä vaativaa jolloin tuo vaihe kannattaisi tehdä ennen lapsia. Sujuu sitten paremmin lasten kanssakin kun on asiaan jo rutiinia eikä kahta uutta elämänvaihetta samaan aikaan opeteltavana. 

Vastaan vittuilevasti, jotta; TASAISELLA!

Minä suunnittelen toiminimeä ensi vuodeksi, joojoo, tiedän että tulee olemaan rankkaa, mutta minusta vaan eiole duunariksi, tykkään mieluummin itsenäisesti olla tienaamassa, kateelliset yrittää tietysti puhua alaspäin koska tietävät että on hyvä liikeidea minulla ja eivät halua että tienaan heitä enemmän.

Sehän riippuu ihan siitä, millaisen elintason haluaa ja mitkä on menot.

Toiset saa niillä perus parin tonnin palkoilla tai vähemmälläkin kaiken mitä haluavat, toiset ei kymppitonnin kuukausiansioillakaan.

Toisille on tärkeää, että kaikkeen on varaa, toisille on ihan normaalia ettei kaikkeen ole varaa.

Ja jotkut haluavat tarjota lapselle kaiken mitä lapsi haluaa, toisille taas on ihan normaalia ettei lapsi saa kaikkea mitä keksii haluta.

Henkilökohtaisesti suosittelen panostamaan sivistykseen ja siihen, että lapsella on älylliset ja sosiaaliset valmiudet rakentaa sitten aikoinaan itselleen hyvä elämä.