Lue keskustelun säännöt.
Teinistä ja perhe-elämästä. Mitä tekisit tilanteessani?
Teini 16v istuu vaan huoneessaan ja pelaa. Hänen kanssaan ei pysty keskustelemaan vaan huutaa vaan vastaukseksi. Ei kuulemma halua keskustella mun kanssa kun mä vaan rupeen rageemaan. No totta hitossa, kun ei tee mitä käsken. Olen viikko sitten pyytänyt imuroimaan, ei ole vieläkään tehnyt sitä. Huoneensa on kun läävä, täynnä roskia. Häntä ei kiinnosta mikään muu kuin pleikkari tai puhelin (kasvanut kiinni käteen). Kulkee kotona kuulokkeet päässä puhelin kädessä.
Mä tuun hulluksi. Eilen taas huusi mulle aamulla kun yritin keskustella ja patistaa edes hetkeks ulos. Sanoin et täytyy varmaan soittaa lastensuojeluun joka saa päättää mitä tehdä.
Mies sanoo asiaan ”joo joo, katotaan”. Eli hänestä ei oo mitään apua.
Mitä tässä tekis? Olen miettinyt seuraavia vaihtoehtoja:
A)Lasuilmoitus
B) Muutan itse pois kotoa ja otan eron miehestä
C) Annan olla ja kärsin ja jatketaan samaan malliin
D) Joku muu vaihtoehto. Mikä?
Kommentit (212)
d) huoneen ovi kiinni ja annat olla, kyllä se ohi menee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60- sepä se. Kasvatus tulee aloittaa, kun lapsi syntyy.
Omat lapseni ovat 2 kk vaille 18 v eikä minun enää tarvitse sanoa heille ei. He tietävät mikä ei käy ja mikä käy. Niin makaa kuin petaa. Itse nautin elämästä.
Mutta esimerkkejä. Tytär oli 15 v ja puoli vuotta hän jänkkäsi, että hänen pitää päästä Weekendeille. Ja ihan kaikki muut sinne pääsi. Ei oli ei, vaikka teini oli ihan hirveä puolen vuoden ajan. Arvostin hänen sinnikkyyttään kovasti, mutta näin, ettei ole 15 vuotiaan paikka. Tänä kesänä hän ilmoitti, että menee Weekendiin ja minulla ei ollut siihen mitään sanomista. Luotan häneen ja tiedän, että hän selviää.
Sinä itse määräät mikä on ei. Itselläni oli hirveä nuoruus ja koin rajattomuuden rakkaudettomuutena. Itse siis tiedän, mitä niillä festareilla puuhataan. Jos sinä olet ollut kiltti, niin ehkä rajaaminen on siksi vaikeaa?
Käsittämätöntä että ap miettii eroa elämänkumppanistaan vaihtoehdoissa. Ihan kuin ydinperheen hajottaminen parantaisi mitään
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, kuinka monen mielestä on ok että teini valvoo yöt ja pysyttelee päivisinkin lähinnä huoneessaan pelikoneen ja puhelimen parissa. Ihan oikeastiko tuo on teille ihan ok? Me ainakin halutaan, että teini myös ulkoilee ja liikkuu, tekee muutakin kuin lahoaa huoneessaan.
Tätäkin viestiä on joku alapeukuttanut. Ihmettelen, miksi? Ketjussa on ollut kirjoituksia sen puolesta, että lasten kasvattaminen aloitettaisiin ihan alusta saakka. Siltä pohjalta peruspilarit ovat vakaammat ja niiden päälle on helpompi rakentaa. Kun kotitöitä on aina tehnyt jonkin verran, ei teininäkään oman huoneen siivoaminen ole ylivoimainen asia vaikka teinit tätä "joo joo, kohta" - lausettaan viljeleekin.
Loma on totta kai loma ja silloin vapauksia voi olla enemmän, mutta eikö loma voi olla loma jos sitä ei käytä vain pelaamalla ja oleilemalla huoneessaan? Eikö ole tervettä laittaa tähänkin jonkinlaista rajaa ja ohjata teiniä oikean vuorokausirytmin pariin, kun koulujenkan alkuun ei enää hirveitä ole.
Ihmettelen, onko nämä alapeukuttajat siis ihmisiä, joiden mielestä elämä on (monelle teinille tyypilliseen tapaan) pelkästään mustavalkoista? Onko tosiaan niin, että teinin on saatava pelata yöt ja lahota huoneessaan päivät osallistumatta edes niinkin alkeelliseen asiaan kuin oman huoneen siivoukseen - eikä muuta vaihtoehtoa ole? Minusta teini voi hyvin käyttää pelaamiseen aikaansa, kunhan tekee sen lisäksi muutakin, hoitaa normaalit hänelle kuuluvat hommat ja vaikka valvoisi pidempään mutta ei nyt ihan yöt kaudet pelaisi.
Jos käytäntö on aina ollut toinen, niin vaikea sitä on äkkiä muuttaa. Mutta nämä asiat pitäisikin pohjustaa hyvin. Siten, ettei tarvi huutaa teinille että voisit sinäkin sitä moppia heiluttaa - no eipä se heiluta, jos on 15 vuotta saanut luistaa asiasta.
Vierailija kirjoitti:
No, olen ehkä se paska tässä...parhaani olen yrittänyt mutta loppuu voimat ja mielenkiinto koko hommaan kun joka asiaan saa vastaukseksi huutoa ja tiuskimista. Ärsyttää vaan kun tyyppi elää kuin hotellissa.
Eilisaamusta lähtien en ole teiniä noteerannut mitenkään. Pitäköön läävänsä. Onneks astioita riittää, vaikka sitten kertisastioita käytetään jos haluaa elää keskellä homeisia astioita.
Live-kavereita ei teinillä ole, vaan siellä peleissä. Ei harrastuksia. Kouluakaan ei hoitanut. Saa nähdä miten koulun kans käy nyt syksyllä.
Meillä kotona oli tiukka kuri ja kasvatus mutta miehellä taas ihan päinvastainen kasvatus.
Olen yrittänyt keskustella säännöistä rauhallisesti ja asiallisesti, mutta ei, häipyy ovet paukkuen huoneeseensa. Hänen elämänsä on pelkkää paskaa. Juu, kiitos samoin vaan niin on minunkin.
Lähdenkin tästä aamupalalle ja suihkuun. Sit lähden anopin kanssa perunan-nostoon. Sit voiskin tulla kotiin kitkemään kukkapenkkiä ja lukemaan kirjaa.
Ap
Varmasti Tilanteessa tulee mieleen monenlaisia ajatuksia. Ne on ihan ok, anna niiden tulla. Anna itsellesi lupa tuntea ne tunteet, joita tuo tilanne herättää. Tunteiden taustalla on yleensä joku tarve. Koeta erottaa se nyt kaikesta negatiivisesta, niin voit lähteä siitä liikkeelle.
Sen perusteella mitä kerrot, olet huolissasi nuoresta, tämän koulusta ja myös muusta elämästä. Kerrot, että nuoren kaverit ovat pelimaailmassa. Onko nuorta kiusattu, kokeeko yksinäisyyttä? Nuo pelit voivat osaltaan lievittää nuoren yksinäisyyden tunnetta ja olla sitä kautta hyvä juttu. Peleissä on myös paljon kehittäviä tekijöitä ja siinä mielessä pelit eivät lainkaan ole huono harrastus.
Kerrot, että nuori ei ole hoitanut kouluaan - avaatko tätä hieman? Jos koulumenestyksen kanssa on ollut ongelmia, tähänkin asiaan saa tukea ja on varmasti olemassa ratkaisuja. Vaikka siis miten korpeaa, koeta ottaa asia rauhallisesti puheeksi nuoren kanssa. Puhukaa nykytilanteesta. Mikä koulussa takkuaa? Syksyn tullen otat härkää sarvista kiinni ja olet yhteydessä koululle, ja vaikka tarvittaessa yhdessä käytte tapaamassa sitä henkilöä, joka asioissa voi auttaa. On tärkeää, että olet yhdessä mukana, tsemppaamassa lastasi, koska motivaatio voi olla hukassa siksikin, että tilanne tuntuu toivottomalta. Ei ole hyvä asia, jos tuossa vaiheessa tippuu kelkasta - se kun vain edistää syrjäytymistä. Asiat on totta kai mahdollista saada kuntoon myöhemminkin myös koulutuksen osalta, mutta helpoin tie se ei ole.
Sosiaalinen puoli - jos nuori motivoituisi opiskelusta, eikö sieltä löytyisi ketään kaveria? Entä joku muu harrastus, jossa ikäisiään voisi tavata ihan livenä? Juttele tästäkin, luulisi, että joku juttu löytyy.
Ja sitten nuo kotityöt. Onko teillä vaadittu nuorta aiemmin siivoamaan huonettaan tai muuten osallistumaan kotitöihin? Jos ei, niin karusti sanottuna olisi ihme, jos nuori nyt saisi jonkin ahaa- elämyksen. Jos taas on, niin ehkä nyt on kyse siitä, että on loma ja siivoaminen ei vain kiinnosta, ehkä myös osin vuorokausirytmi on hukassa ja päivisin väsyttää?
Yritä olla huutamatta, vaikka mieli tekisi. Pysy rauhallisena. Kysy, miten nuori asian haluaisi hoitaa. Hoidetaanko tällä kertaa yhdessä? Vai haluaako vaikka tehdä x asiat nyt ja toisen puolen huomenna? Siivoaminen ja se, että asiat on jollakin tapaa kunnossa, liittyy myös elämänhallintaan ja siihen nähdäkseni nyt tätä teiniä pitäisi ohjata.
Mitä miehesi on tästä kaikesta mieltä, tai siis eikö tosiaan sano muuta kuin että katotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu teinistä ja sinusta, mikä toimii. Itse antasin teinille kaksi vaihtoehtoa: siivoaa huoneensa yksin tai siivotaan yhdessä. Teini saa valita kumman haluaa. Siivouspäivä sovitaan yhdessä. Puolilta päivin on varmaan hyvä aloittaa. Jos homma ei toimi, niin netti poikki.
Minä en puuttuisi siihen teinin omaan tilaan.
Se on teinin omaa tilaa, jos teini maksaa tilasta itse. Perheessä on ollut aina perheen säännöt, ja nyt teini yksipuolisesti neuvottelematta niitä muuttaa (kommunikointi, siisteys, arkisten asioittensa tekeminen kukin ikänsä ja kykyjensä mukaan). Teinin on hyvä ymmärtää, että parhaiten saa olla rauhassa, kun mukisematta tekee oman osuutensa.
Meillä samanikäisen kanssa väännettiin kolmesta vaatimuksesta: käy suihkussa sen verran, ettet haise, vie likavaatteet pyykkikoriin edes kerran viikossa, tule syömään, kun ruoka on pöydässä. Kun hän sitten täytti 18, ilmoitin, että jos nämä vaatimukset ovat liian suuria ja vaativia, voi muuttaa esim kaupungin nuorten neuvonnan tuella omilleen asumaan vaikka heti - ei muuttanut ja jaksoi ehkä kuukauden viedä niitä likavaatteita pyykkikoriin. Kai se jankkaaminen oli kuitenkin tehokasta, kun nykyisin opiskelijana ei haise ja kertoo pyykinpesuistaan. Kotona käydessään edelleen mieluiten makaa sängyllä pelaamassa. Teininä oli kuin laitosvanhus, makasi vain sängyllä, ei nenäänsä pistänyt ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu teinistä ja sinusta, mikä toimii. Itse antasin teinille kaksi vaihtoehtoa: siivoaa huoneensa yksin tai siivotaan yhdessä. Teini saa valita kumman haluaa. Siivouspäivä sovitaan yhdessä. Puolilta päivin on varmaan hyvä aloittaa. Jos homma ei toimi, niin netti poikki.
Minä en puuttuisi siihen teinin omaan tilaan.
Se on teinin omaa tilaa, jos teini maksaa tilasta itse. Perheessä on ollut aina perheen säännöt, ja nyt teini yksipuolisesti neuvottelematta niitä muuttaa (kommunikointi, siisteys, arkisten asioittensa tekeminen kukin ikänsä ja kykyjensä mukaan). Teinin on hyvä ymmärtää, että parhaiten saa olla rauhassa, kun mukisematta tekee oman osuutensa.
Meillä samanikäisen kanssa väännettiin kolmesta vaatimuksesta: käy suihkussa sen verran, ettet haise, vie likavaatteet pyykkikoriin edes kerran viikossa, tule syömään, kun ruoka on pöydässä. Kun hän sitten täytti 18, ilmoitin, että jos nämä vaatimukset ovat liian suuria ja vaativia, voi muuttaa esim kaupungin nuorten neuvonnan tuella omilleen asumaan vaikka heti - ei muuttanut ja jaksoi ehkä kuukauden viedä niitä likavaatteita pyykkikoriin. Kai se jankkaaminen oli kuitenkin tehokasta, kun nykyisin opiskelijana ei haise ja kertoo pyykinpesuistaan. Kotona käydessään edelleen mieluiten makaa sängyllä pelaamassa. Teininä oli kuin laitosvanhus, makasi vain sängyllä, ei nenäänsä pistänyt ulos.
Saanko kysyä - mitenkään v.ttuilematta - että mitä asioita näiltä teineiltä odotettiin nuorempina? Kunhan tässä koetan hahmottaa, onko oikeasti merkitystä sillä, minkä verran tai mitä on aiemmin vaadittu tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
d) huoneen ovi kiinni ja annat olla, kyllä se ohi menee
Ei välttämättä, jos taustalla on kouluongelmissa, kavereitten puuttumista, ym, josta ap avasi lisää. ap:lla on huoli lapsestaan, ja täällä lässytetään teinin omasta tilasta ja huonosta äidistä.
Itse suosittelen myös ulkopuolisen avun pyytämistä, nuorella voi olla yksinäisyyttä ja masennusta ja ärtyisyys on hätähuuto, eivätkö aikuiset näe, kuinka paskaa elämä on! Nuorelle tärkeitä asioita on kaverit, arki koulunkäynteineen ja riittävä uni. Tällä nuorella tuntui puuttuvan ainakin kaksi kolmesta, ehkä on univaikeuksiakin. Tavallisesti murrosikäisen kanssa on edes joskus ihan kivoja hetkiä, onko ap:lla?
Vierailija kirjoitti:
52. Ihanaa, jokunen järjen ääni tässä ketjussa.
Minå sain myös kuulla, miten minulla on helppoa, kun on helpot lapset 😂. Kyse on ihan simppelistå asiasta. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siitå, että sanotaan ei eikä valvota ei:n toteutumista.
Sitten nämä kädettömät tulet sanomaan, että minulla on helppoa. Itse asiassa niin on. Aloitin pohjatyön, kun lapseni syntyivät.
52 tässä vastaa:
Meillä myös ei on ei huomennakin. Kotona säännöt on olleet alusta asti samat ja simppelit. Puhtaita vaatteita saa vain se, joka tuo likaiset vaatteet pyykkikoriin. Teineillä ei ole koskaan lattia lainehtinut vaatteista, koska heille on ihan selkeää, mihin likainen vaate tuodaan. Ja jos pyykkikopassa on joku selkeästi puhdas ja käyttämätön, en ryhdy siitä riitaa kehittämään. Omassa huoneessa ei syödä, siksi likaisia astioita on vain keittiössä. Tiskit laitetaan koneeseen heti, kun on syöty. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kukaan ei keksi protestoida.
Omasta huoneestaan vastaa lapsi itse, ei äiti tai isä. Aina autetaan, kun apua tarvitaan, mutta minulle on se ja sama, onko päiväpeite suorassa ja lelut kerätty. Kun oikeudet ovat järkevässä suhteessa velvollisuuksiin, lapsi toimii fiksusti ja kas - kaikilla huoneet ovat siinä kunnossa, että isoäiti voi koska tahansa kurkistaa sisään (ja tuo oli siis metafora, mummi ei urki huoneiden ovella).
Palstan perusteella tuntuu siltä, että moni nainen näkee lapset vihollisinaan, joille pitää olla mahdollisimman ilkeä. Puhelin pois, netti seis ja nuori pihalle - samaan aikaan äiti mussuttaa tabletin ääressä sisällä munkkia. Oma esimerkki on enemmän kuin palstamammat aavistavatkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs nuorisopsykiatri sanoi kerran, että murrosikäisen lapsen vanhemman tärkein tehtävä on pysyä hengissä. Et voi tehdä mitään. Poika niittää vielä sitä mitä kylvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52. Ihanaa, jokunen järjen ääni tässä ketjussa.
Minå sain myös kuulla, miten minulla on helppoa, kun on helpot lapset 😂. Kyse on ihan simppelistå asiasta. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siitå, että sanotaan ei eikä valvota ei:n toteutumista.
Sitten nämä kädettömät tulet sanomaan, että minulla on helppoa. Itse asiassa niin on. Aloitin pohjatyön, kun lapseni syntyivät.
52 tässä vastaa:
Meillä myös ei on ei huomennakin. Kotona säännöt on olleet alusta asti samat ja simppelit. Puhtaita vaatteita saa vain se, joka tuo likaiset vaatteet pyykkikoriin. Teineillä ei ole koskaan lattia lainehtinut vaatteista, koska heille on ihan selkeää, mihin likainen vaate tuodaan. Ja jos pyykkikopassa on joku selkeästi puhdas ja käyttämätön, en ryhdy siitä riitaa kehittämään. Omassa huoneessa ei syödä, siksi likaisia astioita on vain keittiössä. Tiskit laitetaan koneeseen heti, kun on syöty. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kukaan ei keksi protestoida.
Omasta huoneestaan vastaa lapsi itse, ei äiti tai isä. Aina autetaan, kun apua tarvitaan, mutta minulle on se ja sama, onko päiväpeite suorassa ja lelut kerätty. Kun oikeudet ovat järkevässä suhteessa velvollisuuksiin, lapsi toimii fiksusti ja kas - kaikilla huoneet ovat siinä kunnossa, että isoäiti voi koska tahansa kurkistaa sisään (ja tuo oli siis metafora, mummi ei urki huoneiden ovella).
Palstan perusteella tuntuu siltä, että moni nainen näkee lapset vihollisinaan, joille pitää olla mahdollisimman ilkeä. Puhelin pois, netti seis ja nuori pihalle - samaan aikaan äiti mussuttaa tabletin ääressä sisällä munkkia. Oma esimerkki on enemmän kuin palstamammat aavistavatkaan!
Meillä on alakouluikäistenkin kanssa käytäntö, että oma huone siivotaan itse. Asioita ei tarvi tehdä täydellisesti, pääasia on, että tekee parhaansa. apua saa ja ilman muuta autetaankin. Jos imuri tuntuu painavalta niin se autetaan huoneeseen. Äiti voi pestä lattian. Isä voi auttaa pussilakanan vaihdossa, koska se on lyhyillä käsillä vaikeaa.
Vaatteet menee joka päivä pyykkikoriin, koska tietävät, että puhtaita ei muuten tule.
Yhdessä käydään lenkillä, retkillä, myös lasten aloitteista. Kotona lapset saattavat kertoa, että kaverilla oli tosi likainen ja sotkuinen huone. Meillä imurointi 2-3 kertaa viikossa, tavarat järkkäillään joka päivä. Reissuun tai kaverille ei lähdetä niin, että huone jää levälleen. Järkkäily vie ehkä 10 min päivästä, varsinainen siivous imurointeineen ehkä 20 min. Pelkkä huoneen imurointi noin 5min. Joku kerran kauhisteli, miten kohtuutonta moinen on. Ei ole, kun se ei kuormita liikaa ja kun huone sillä keinoin pysyy kunnossa.
Nämä samaiset lapset myös vievät silloin tällöin roskapussin, tyhjentävät tai täyttävät astianpesukonetta tai käyvät vaikka puistelemassa keittiön kevyen maton. Ei joka päivä kaikkea, mutta joka päivä jokin pieni juttu, joka on lopulta aika iso.
Koti on yhteinen, ei täyshoitola eikä hotelli. Tehdessään lapset myös oppivat tekemään asioita ja ymmärtävät myös sen, ettei koti pysy itsestään kunnossa. Siistissä kodissa on myös mukava olla ja sinne on mukava pyytää kavereitakin. Lapset on myös itse todenneet tämän asian.
Tietenkin asioista joskus purnataan. Huutamalla nää tilanteet ei kuitenkaan ratkea, vaan rauhallisella keskustelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52. Ihanaa, jokunen järjen ääni tässä ketjussa.
Minå sain myös kuulla, miten minulla on helppoa, kun on helpot lapset 😂. Kyse on ihan simppelistå asiasta. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siitå, että sanotaan ei eikä valvota ei:n toteutumista.
Sitten nämä kädettömät tulet sanomaan, että minulla on helppoa. Itse asiassa niin on. Aloitin pohjatyön, kun lapseni syntyivät.
52 tässä vastaa:
Meillä myös ei on ei huomennakin. Kotona säännöt on olleet alusta asti samat ja simppelit. Puhtaita vaatteita saa vain se, joka tuo likaiset vaatteet pyykkikoriin. Teineillä ei ole koskaan lattia lainehtinut vaatteista, koska heille on ihan selkeää, mihin likainen vaate tuodaan. Ja jos pyykkikopassa on joku selkeästi puhdas ja käyttämätön, en ryhdy siitä riitaa kehittämään. Omassa huoneessa ei syödä, siksi likaisia astioita on vain keittiössä. Tiskit laitetaan koneeseen heti, kun on syöty. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kukaan ei keksi protestoida.
Omasta huoneestaan vastaa lapsi itse, ei äiti tai isä. Aina autetaan, kun apua tarvitaan, mutta minulle on se ja sama, onko päiväpeite suorassa ja lelut kerätty. Kun oikeudet ovat järkevässä suhteessa velvollisuuksiin, lapsi toimii fiksusti ja kas - kaikilla huoneet ovat siinä kunnossa, että isoäiti voi koska tahansa kurkistaa sisään (ja tuo oli siis metafora, mummi ei urki huoneiden ovella).
Palstan perusteella tuntuu siltä, että moni nainen näkee lapset vihollisinaan, joille pitää olla mahdollisimman ilkeä. Puhelin pois, netti seis ja nuori pihalle - samaan aikaan äiti mussuttaa tabletin ääressä sisällä munkkia. Oma esimerkki on enemmän kuin palstamammat aavistavatkaan!
Meillä on alakouluikäistenkin kanssa käytäntö, että oma huone siivotaan itse. Asioita ei tarvi tehdä täydellisesti, pääasia on, että tekee parhaansa. apua saa ja ilman muuta autetaankin. Jos imuri tuntuu painavalta niin se autetaan huoneeseen. Äiti voi pestä lattian. Isä voi auttaa pussilakanan vaihdossa, koska se on lyhyillä käsillä vaikeaa.
Vaatteet menee joka päivä pyykkikoriin, koska tietävät, että puhtaita ei muuten tule.
Yhdessä käydään lenkillä, retkillä, myös lasten aloitteista. Kotona lapset saattavat kertoa, että kaverilla oli tosi likainen ja sotkuinen huone. Meillä imurointi 2-3 kertaa viikossa, tavarat järkkäillään joka päivä. Reissuun tai kaverille ei lähdetä niin, että huone jää levälleen. Järkkäily vie ehkä 10 min päivästä, varsinainen siivous imurointeineen ehkä 20 min. Pelkkä huoneen imurointi noin 5min. Joku kerran kauhisteli, miten kohtuutonta moinen on. Ei ole, kun se ei kuormita liikaa ja kun huone sillä keinoin pysyy kunnossa.
Nämä samaiset lapset myös vievät silloin tällöin roskapussin, tyhjentävät tai täyttävät astianpesukonetta tai käyvät vaikka puistelemassa keittiön kevyen maton. Ei joka päivä kaikkea, mutta joka päivä jokin pieni juttu, joka on lopulta aika iso.
Koti on yhteinen, ei täyshoitola eikä hotelli. Tehdessään lapset myös oppivat tekemään asioita ja ymmärtävät myös sen, ettei koti pysy itsestään kunnossa. Siistissä kodissa on myös mukava olla ja sinne on mukava pyytää kavereitakin. Lapset on myös itse todenneet tämän asian.
Tietenkin asioista joskus purnataan. Huutamalla nää tilanteet ei kuitenkaan ratkea, vaan rauhallisella keskustelulla.
Tarkennan: oman huoneen imurointi 2-3 kertaa viikossa. Järjestely myös lasten kohdalla koskee heidän omia huoneita. Muun kodin imuroivat vanhemmat :)
T. Edellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52. Ihanaa, jokunen järjen ääni tässä ketjussa.
Minå sain myös kuulla, miten minulla on helppoa, kun on helpot lapset 😂. Kyse on ihan simppelistå asiasta. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siitå, että sanotaan ei eikä valvota ei:n toteutumista.
Sitten nämä kädettömät tulet sanomaan, että minulla on helppoa. Itse asiassa niin on. Aloitin pohjatyön, kun lapseni syntyivät.
52 tässä vastaa:
Meillä myös ei on ei huomennakin. Kotona säännöt on olleet alusta asti samat ja simppelit. Puhtaita vaatteita saa vain se, joka tuo likaiset vaatteet pyykkikoriin. Teineillä ei ole koskaan lattia lainehtinut vaatteista, koska heille on ihan selkeää, mihin likainen vaate tuodaan. Ja jos pyykkikopassa on joku selkeästi puhdas ja käyttämätön, en ryhdy siitä riitaa kehittämään. Omassa huoneessa ei syödä, siksi likaisia astioita on vain keittiössä. Tiskit laitetaan koneeseen heti, kun on syöty. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kukaan ei keksi protestoida.
Omasta huoneestaan vastaa lapsi itse, ei äiti tai isä. Aina autetaan, kun apua tarvitaan, mutta minulle on se ja sama, onko päiväpeite suorassa ja lelut kerätty. Kun oikeudet ovat järkevässä suhteessa velvollisuuksiin, lapsi toimii fiksusti ja kas - kaikilla huoneet ovat siinä kunnossa, että isoäiti voi koska tahansa kurkistaa sisään (ja tuo oli siis metafora, mummi ei urki huoneiden ovella).
Palstan perusteella tuntuu siltä, että moni nainen näkee lapset vihollisinaan, joille pitää olla mahdollisimman ilkeä. Puhelin pois, netti seis ja nuori pihalle - samaan aikaan äiti mussuttaa tabletin ääressä sisällä munkkia. Oma esimerkki on enemmän kuin palstamammat aavistavatkaan!
Meillä on alakouluikäistenkin kanssa käytäntö, että oma huone siivotaan itse. Asioita ei tarvi tehdä täydellisesti, pääasia on, että tekee parhaansa. apua saa ja ilman muuta autetaankin. Jos imuri tuntuu painavalta niin se autetaan huoneeseen. Äiti voi pestä lattian. Isä voi auttaa pussilakanan vaihdossa, koska se on lyhyillä käsillä vaikeaa.
Vaatteet menee joka päivä pyykkikoriin, koska tietävät, että puhtaita ei muuten tule.
Yhdessä käydään lenkillä, retkillä, myös lasten aloitteista. Kotona lapset saattavat kertoa, että kaverilla oli tosi likainen ja sotkuinen huone. Meillä imurointi 2-3 kertaa viikossa, tavarat järkkäillään joka päivä. Reissuun tai kaverille ei lähdetä niin, että huone jää levälleen. Järkkäily vie ehkä 10 min päivästä, varsinainen siivous imurointeineen ehkä 20 min. Pelkkä huoneen imurointi noin 5min. Joku kerran kauhisteli, miten kohtuutonta moinen on. Ei ole, kun se ei kuormita liikaa ja kun huone sillä keinoin pysyy kunnossa.
Nämä samaiset lapset myös vievät silloin tällöin roskapussin, tyhjentävät tai täyttävät astianpesukonetta tai käyvät vaikka puistelemassa keittiön kevyen maton. Ei joka päivä kaikkea, mutta joka päivä jokin pieni juttu, joka on lopulta aika iso.
Koti on yhteinen, ei täyshoitola eikä hotelli. Tehdessään lapset myös oppivat tekemään asioita ja ymmärtävät myös sen, ettei koti pysy itsestään kunnossa. Siistissä kodissa on myös mukava olla ja sinne on mukava pyytää kavereitakin. Lapset on myös itse todenneet tämän asian.
Tietenkin asioista joskus purnataan. Huutamalla nää tilanteet ei kuitenkaan ratkea, vaan rauhallisella keskustelulla.
Tarkennan: oman huoneen imurointi 2-3 kertaa viikossa. Järjestely myös lasten kohdalla koskee heidän omia huoneita. Muun kodin imuroivat vanhemmat :)
T. Edellinen
Jos teillä on perussiistiä niin mistä teillä tulee sinne lasten huoneisiin imuroitavaa kahdesti kolmesti viikossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52. Ihanaa, jokunen järjen ääni tässä ketjussa.
Minå sain myös kuulla, miten minulla on helppoa, kun on helpot lapset 😂. Kyse on ihan simppelistå asiasta. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siitå, että sanotaan ei eikä valvota ei:n toteutumista.
Sitten nämä kädettömät tulet sanomaan, että minulla on helppoa. Itse asiassa niin on. Aloitin pohjatyön, kun lapseni syntyivät.
52 tässä vastaa:
Meillä myös ei on ei huomennakin. Kotona säännöt on olleet alusta asti samat ja simppelit. Puhtaita vaatteita saa vain se, joka tuo likaiset vaatteet pyykkikoriin. Teineillä ei ole koskaan lattia lainehtinut vaatteista, koska heille on ihan selkeää, mihin likainen vaate tuodaan. Ja jos pyykkikopassa on joku selkeästi puhdas ja käyttämätön, en ryhdy siitä riitaa kehittämään. Omassa huoneessa ei syödä, siksi likaisia astioita on vain keittiössä. Tiskit laitetaan koneeseen heti, kun on syöty. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kukaan ei keksi protestoida.
Omasta huoneestaan vastaa lapsi itse, ei äiti tai isä. Aina autetaan, kun apua tarvitaan, mutta minulle on se ja sama, onko päiväpeite suorassa ja lelut kerätty. Kun oikeudet ovat järkevässä suhteessa velvollisuuksiin, lapsi toimii fiksusti ja kas - kaikilla huoneet ovat siinä kunnossa, että isoäiti voi koska tahansa kurkistaa sisään (ja tuo oli siis metafora, mummi ei urki huoneiden ovella).
Palstan perusteella tuntuu siltä, että moni nainen näkee lapset vihollisinaan, joille pitää olla mahdollisimman ilkeä. Puhelin pois, netti seis ja nuori pihalle - samaan aikaan äiti mussuttaa tabletin ääressä sisällä munkkia. Oma esimerkki on enemmän kuin palstamammat aavistavatkaan!
Meillä on alakouluikäistenkin kanssa käytäntö, että oma huone siivotaan itse. Asioita ei tarvi tehdä täydellisesti, pääasia on, että tekee parhaansa. apua saa ja ilman muuta autetaankin. Jos imuri tuntuu painavalta niin se autetaan huoneeseen. Äiti voi pestä lattian. Isä voi auttaa pussilakanan vaihdossa, koska se on lyhyillä käsillä vaikeaa.
Vaatteet menee joka päivä pyykkikoriin, koska tietävät, että puhtaita ei muuten tule.
Yhdessä käydään lenkillä, retkillä, myös lasten aloitteista. Kotona lapset saattavat kertoa, että kaverilla oli tosi likainen ja sotkuinen huone. Meillä imurointi 2-3 kertaa viikossa, tavarat järkkäillään joka päivä. Reissuun tai kaverille ei lähdetä niin, että huone jää levälleen. Järkkäily vie ehkä 10 min päivästä, varsinainen siivous imurointeineen ehkä 20 min. Pelkkä huoneen imurointi noin 5min. Joku kerran kauhisteli, miten kohtuutonta moinen on. Ei ole, kun se ei kuormita liikaa ja kun huone sillä keinoin pysyy kunnossa.
Nämä samaiset lapset myös vievät silloin tällöin roskapussin, tyhjentävät tai täyttävät astianpesukonetta tai käyvät vaikka puistelemassa keittiön kevyen maton. Ei joka päivä kaikkea, mutta joka päivä jokin pieni juttu, joka on lopulta aika iso.
Koti on yhteinen, ei täyshoitola eikä hotelli. Tehdessään lapset myös oppivat tekemään asioita ja ymmärtävät myös sen, ettei koti pysy itsestään kunnossa. Siistissä kodissa on myös mukava olla ja sinne on mukava pyytää kavereitakin. Lapset on myös itse todenneet tämän asian.
Tietenkin asioista joskus purnataan. Huutamalla nää tilanteet ei kuitenkaan ratkea, vaan rauhallisella keskustelulla.
Tarkennan: oman huoneen imurointi 2-3 kertaa viikossa. Järjestely myös lasten kohdalla koskee heidän omia huoneita. Muun kodin imuroivat vanhemmat :)
T. Edellinen
Jos teillä on perussiistiä niin mistä teillä tulee sinne lasten huoneisiin imuroitavaa kahdesti kolmesti viikossa?
Ihan muruja kulkeutuu, näin kesällä hiekkaakin, joskaan ei toki paljoa. (Jaloissa, en ole aina patistelemassa jalkojen pesulle kun kulkevat edes takaisin, välillä juurikin avojaloin).
Silti mukavampi, kun se vähäkin saadaan pois. Lisäksi tykkäävät askarrella ja vaikka kuinka isommat roskat keräävät pois, niin pienempää silppua tai muuta pikkutilpehööriä tahtoo johonkin jäädä.
Meillä se perussiisti pysyy tällä hetkellä yllä juuri näin, ja vähempi ei vaan riitä. Eiköhän lasten kasvaessa tämäkin asia helpotu.
Koko ketju on minusta jollakin tapaa vinoutunut. Aivan kuin teiniys olisi jonkinlainen sairaus, jonka edessä on vain hymyiltävä ja annettava olla. Sitten ihmetellään, miksi meillä on koko ajan enemmän ja enemmän koulupudokkaita ja niitä, jotka eivät kykene nousemaan kouluun/töihin ajoissa.
Osa puhuu kasvatuksesta, jolloin teini on kuin enkeli ja samalla vaatii, ettei sitä teiniä saa kasvattaa tai on kehno vanhempi, joka vain nalkuttaa.
Minulla on kaksi teiniä ja yksi esiteini. En ole täydellinen äiti enkä täydellinen kasvattaja ja ihmisenäkin monella tapaa keskeneräinen. Työni teen teinien parissa. En ole täydellinen työntekijä mutta parhaani teen ja kaipa se on nähty, kun yli 20 vuotta olen työtäni tehnyt.
Kiltti teini ei tarkoita automaattisesti hyvinkasvatettua eikä huutava teini huonosti kasvatettua yhtään sen enempää kuin kiltti uhmaikäinen tai huutava uhmaikäinen. Lapsilla on erilaiset temperamentit mutta niin on myös vanhemmillakin ja se on hyväksyttävä. Moni kuvittelee, että ainoa oikea tapa olla vanhempi on olla kuin teflon-pannu. Lapselle ei saa korottaa ääntä, häntä ei saa kiusata ei-sanalla ja kaikessa ohjaamisessa pitää olla lempeä ja ystävällinen. Jos lapsi saa yhden kerran valmisruokaa, on lapsi lopullisesti pilalla ja se näkyy sitten huutavana teininä. Vai ehkä ne huutavat ovatkin pulloruokittuja? Tai kertakäyttövaippoja käyttäneitä? Mitäs luulette, ehkä ne onkin niitä, jotka eivät saaneet nukkua perhepedissä ja joutuivat nukkumaan päiväunia vaunuissa kantoliinan sijaan?
Minusta tärkeintä teinien opastamisessa on näyttää, että he ovat tekemisissä ihmisen kanssa. Se ihminen voi pahoittaa mielensä, jos sanotaan pahasti, voi suuttua ja voi huutaakin, kun tarpeeksi turhautuu. Mutta sen jälkeen se ihminen osaa pyytää anteeksi ja keskustelee asioista, kuuntelee, ymmärtää ja tarjoaa vaihtoehtoja.
Ei teineillä ole mikään oikeus pahoittaa muiden mieltä vain siksi, että he ovat teinejä. Yhtään sen enempää heillä ei ole oikeus elää kuin hotellissa ja vaatia palvelua. Kaikilla ihmisillä on velvollisuuksia ja oikeuksia. Jos teini ei tee velvollisuuksiaan (ja perheessä ne voivat olla kotitöitä tai pihatöitä, koulutöitä jne), niin sitten hänellä ei oikein voi olla oikeuksiakaan.
Meillä huudetaan, itketään ja nauretaan, koska olemme kaikki ihmisiä, myös teinit. Pitkää pinnaa se välillä vaatii mutta kyllä se pinna välillä katkeaakin ja silloin teinitkin tajuaa menneensä liian pitkälle. Jos olen hermostunut liian pienestä esim. työstressin takia, pyydän anteeksi. Osaan pyytää myös työlapsiltani anteeksi. En ole kaikkitietävä enkä jumalasta seuraava vaan ihan normaali ja tavallinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Koko ketju on minusta jollakin tapaa vinoutunut. Aivan kuin teiniys olisi jonkinlainen sairaus, jonka edessä on vain hymyiltävä ja annettava olla. Sitten ihmetellään, miksi meillä on koko ajan enemmän ja enemmän koulupudokkaita ja niitä, jotka eivät kykene nousemaan kouluun/töihin ajoissa.
Osa puhuu kasvatuksesta, jolloin teini on kuin enkeli ja samalla vaatii, ettei sitä teiniä saa kasvattaa tai on kehno vanhempi, joka vain nalkuttaa.
Minulla on kaksi teiniä ja yksi esiteini. En ole täydellinen äiti enkä täydellinen kasvattaja ja ihmisenäkin monella tapaa keskeneräinen. Työni teen teinien parissa. En ole täydellinen työntekijä mutta parhaani teen ja kaipa se on nähty, kun yli 20 vuotta olen työtäni tehnyt.
Kiltti teini ei tarkoita automaattisesti hyvinkasvatettua eikä huutava teini huonosti kasvatettua yhtään sen enempää kuin kiltti uhmaikäinen tai huutava uhmaikäinen. Lapsilla on erilaiset temperamentit mutta niin on myös vanhemmillakin ja se on hyväksyttävä. Moni kuvittelee, että ainoa oikea tapa olla vanhempi on olla kuin teflon-pannu. Lapselle ei saa korottaa ääntä, häntä ei saa kiusata ei-sanalla ja kaikessa ohjaamisessa pitää olla lempeä ja ystävällinen. Jos lapsi saa yhden kerran valmisruokaa, on lapsi lopullisesti pilalla ja se näkyy sitten huutavana teininä. Vai ehkä ne huutavat ovatkin pulloruokittuja? Tai kertakäyttövaippoja käyttäneitä? Mitäs luulette, ehkä ne onkin niitä, jotka eivät saaneet nukkua perhepedissä ja joutuivat nukkumaan päiväunia vaunuissa kantoliinan sijaan?
Minusta tärkeintä teinien opastamisessa on näyttää, että he ovat tekemisissä ihmisen kanssa. Se ihminen voi pahoittaa mielensä, jos sanotaan pahasti, voi suuttua ja voi huutaakin, kun tarpeeksi turhautuu. Mutta sen jälkeen se ihminen osaa pyytää anteeksi ja keskustelee asioista, kuuntelee, ymmärtää ja tarjoaa vaihtoehtoja.
Ei teineillä ole mikään oikeus pahoittaa muiden mieltä vain siksi, että he ovat teinejä. Yhtään sen enempää heillä ei ole oikeus elää kuin hotellissa ja vaatia palvelua. Kaikilla ihmisillä on velvollisuuksia ja oikeuksia. Jos teini ei tee velvollisuuksiaan (ja perheessä ne voivat olla kotitöitä tai pihatöitä, koulutöitä jne), niin sitten hänellä ei oikein voi olla oikeuksiakaan.
Meillä huudetaan, itketään ja nauretaan, koska olemme kaikki ihmisiä, myös teinit. Pitkää pinnaa se välillä vaatii mutta kyllä se pinna välillä katkeaakin ja silloin teinitkin tajuaa menneensä liian pitkälle. Jos olen hermostunut liian pienestä esim. työstressin takia, pyydän anteeksi. Osaan pyytää myös työlapsiltani anteeksi. En ole kaikkitietävä enkä jumalasta seuraava vaan ihan normaali ja tavallinen ihminen.
No nyt tuli järjen ääni tähänkin keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus vuodelta 2007... Kuka näitä nostelee?
Aloitus kirjoitettu klo 7:59 | 25.7.2019
joten taisi tulla kommenttisi väärään ketjuun
Sentään teidän teini puhuu kokonaisia lauseita. Meillä teini on taantunut kielellisesti ja sanoo parin sanan lauseita. Yleensä, ov kii, mee pois, vitt. onks ruok, ann rahaa
Yksi päivä tapahtui ihme, kun pyysin viemään roskiksen, hän sanoi "onks reiluu, kun mun täytyy tehdä kaikki kotityöt".
Ja oli niin lutunen.
Muistele ap. omaa teiniaikaa. Kiinnostiko kotityöt?
Ne on ne hormoonit ja kolmas aivolohko.
Odotahan kuinka kiukuinen sinusta ap. kuoriintuu, kun tulee vaihdevuodet ja hormoonit jyllää.
Pleikka ja puhelin pois, kunnes huone imuroitu. Thats it! Äläkä jäkätä enää, se ei vaan toimi. Haet vaan pleikan ja puhelimen tyynesti pois ja kerrot, että ne saa takaisi kun huone siivottu. Äläkä provosoi tilanteessa vaan toimi kylmän rauhallisesti.
Ei tota vaihetta kestä paria vuotta pidempään kuitenkaan. Teinit vaan on.
Minulla on ns helppo teinipoika, kodin säännöt on tehty selviksi jo ajat sitten (oman huoneen siisteys, pyykit pyykkikoriin, astiat koneeseen ym eikä niistä neuvotella koskaan vaan ne tehdään ja piste) ja nyt käytän vapaus/vastuu -yhdistelmää joka on osoittautunut toimivaksi. Teiniä ei voi enää käskyttää kuten pikkulasta eli täytyy valita taistelut sellaisista asioista jotka ovat oikeasti tärkeitä sinulle. Juttele äläkä huuda, huutaminen on ihan turhaa etkä saavuta sillä mitään. Jos teini haluaa olla koko kesän vaikka huoneessaan niin anna tehdä niin, ei se ole hengenvaarallista. Itseäkin ärsyttäisi jos joku tulisi käskyttämään ja valistamaan miten pitäisi lomailla "oikein". Kannattaa käydä myös perhetyöntekijän juttusilla, saat sieltä eväitä ja neuvoja vaikeaan tilanteeseesi.