Kertokaapa koirarotuja, joita EI ole jalostettu pilalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mites Suomenlapinkoira? Ainakin kaikki mun tuntemat on tosi terveitä, onhan kai niilläkin jotain joskus, mutta käsittääkseni ei ole jalostuksella pilattu ollenkaan. Ja ovat älykkäitä, tottelevaisia, rauhallisia, kilttejä, lapsirakkaita ja sitäpaitsi kauniita! Itse ottaisin lapparin, jos koiran ylipäätään joskus otan. 

Suomenlapinkoiristakin sitten se paimensukuinen. Näyttelylinjaisten kanssa on lähdetty liian kapealle polulle.

Ei välttämättä näinkään. Paimensukuisissa SAA käyttää vain tiettyjä linjoja jotta pidetään puhtaana paimensukuisena, muut joita vaikka näyttelylinjaisiksi nimitetään saa käyttää laajasti kaikkia. Jos katsot pentueiden sukusiitosarvioita ja alleelikatoindeksejä on nuo ns tavalliset lapparit keskimäärin parempia kuin ne paimensukuiset. Ja parasta, jos suvussa rotuunotettuja lisänä ja kasvattajat olleet vastuullisia. 

Kannattaa katsella tarkasti kenneleitä millaisia pentueita teettävät, kaikissa kasvattajissa vastuullisia, terveyteen satsaavia ja sitten joko rahan (pentutehtailua) tai maineen (yksisilmäisesti tietyn ulkomuodon tai käyttötarkoituksen mukaan jalostavat) perässä touhuavia.

Ihmiset eivät usein osaa jalostaa edes itseään. Kuinka he osaisivat jatkaa muiden aloittamaa hyvää jalostustyötä, eläinten jalostuskriteerien kokonaisvaltaisessa arvioimisessa?

Meillä on lyhytkarvainen saksanseisoja ja ne ovatmelko terveitä. Yksi syy on se, että näillä ei ole näyttelyluinjaa, joka johtaisi jonku ulkonäköominaisuuden suosimiseen muiden ominaisuuksien kustannuksella.

Hyvä yksilö on kokonaisuus. Jos haluaa vain jalostaa yhden tassun värin, tai jotain muuta kapeakatseista, täytyy samalla hyväksyä, että niihin muihin ominaisuuksiin ei kiinnittänyt huomiota.

Periaatteessa kaikki parittaminen on jalostukseen liittyvää, lajin jatkamista. Mutta jos sen tekee periaatteella "kaikki vaan", se ei ole aitoa jalostamista. Päinvastoin!

Jalostuksesta piittaamattomat tai ymmärtämättömät ovat luoneet sairaalloisten piirteiden vakiintumisen. Ei niitä ole alun perin sallittu.

Hyviin jalostusperiaatteisiin kuuluisi ehkä LISÄÄNTYMISLUPA, yhden sukupolven joustovaralla.

Jos ihminen ei näe tai välitä siitä, että rodun sisällä on paljon (kuten ihmisisssäkin!) yksilöllistä vaihtelua... hänelle rotuyksilö = myyntivoitto ja sairauksien jalostaminen sivuseikka.

Sairauksia voi oikeasti jalostaa.

Ostaja, jota ei kiinnosta jalostustyö, on rodun pilaamisen mahdollistaja.

Sairaalloiset sukulinjat ovat sivubisnes köyhille?

Vierailija kirjoitti:

Länsigöötanmaanpystykorva! Söpöjä kuin mitkä, ja elävät usein 16 vuotiaiksi. Meidän tapaus on ainakin ollut helppo kouluttaa, ja pitää sekä lapsista että muista koirista. Turkki on vaivaton, karvanlähtöaikana riittää harjaus, muuten hylkii likaa joten ei tarvi olla koko aikaa pesemässä. Seurallinen ja ystävällinen, sopivan pieni mutta silti jämäkkä, aivan ihana rotu.

Koira, jonka ihminen on jalostanut lähes jalattomaksi. Niin sairasta.

Eli jatketaan hyvää jalostustyötä - osan ihmisistä tehtaillessa omiaan, mitenkään jalostuksen laadun vaalimiseen varsinaisesti liittymättä... Kaksi leiriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Länsigöötanmaanpystykorva! Söpöjä kuin mitkä, ja elävät usein 16 vuotiaiksi. Meidän tapaus on ainakin ollut helppo kouluttaa, ja pitää sekä lapsista että muista koirista. Turkki on vaivaton, karvanlähtöaikana riittää harjaus, muuten hylkii likaa joten ei tarvi olla koko aikaa pesemässä. Seurallinen ja ystävällinen, sopivan pieni mutta silti jämäkkä, aivan ihana rotu.

Koira, jonka ihminen on jalostanut lähes jalattomaksi. Niin sairasta.

Ajatelkaa, jos jalostaisi lähes jalattoman ihmisen. :[

Nuo tutkimukset vahvistavat, että useimpien puhdasrotuisten rotujen sisäsiittoisuus on erittäin korkea. Haitat ovat huomattavasti suuremmat kuin "hyödyt" ja aiheuttavat eläimille turhaa kärsimystä.

Ja ihmisistä tässä tosiaan on hyvä esimerkki Habsburgin suvusta.

Kaarle II vanhemmat olivat toisilleen enemmän sukua kuin sisarukset. Yli 200 vuotta avioliitot olivat läheisten verisukulaisten välisiä. Kaarlella oli suuri eteenpäintyöntyvä leuka, epämuodostumia kasvoissa, sisäelimissä, koossa jne.

Laajentunut kieli, ruoansulatuskanavan ongelmat, henkinen jälkeenjääneisyys ja mahdolliset kasvuongelmat tarkoittivat, että Charles kasvoi "pikkulapsena" vielä 10-vuotiaana. Jopa ikääntyessään hän ei koskaan pystynyt hallitsemaan tehokkaasti.

https://blog.23andme.com/ancestry-reports/inbreeding-doomed-habsburg/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän löytyis vanha kunnon seropi? Pitääkö tosiaan ulkomailta tuoda?

Ulkomailta tulee myös sairaudet koirien mukana

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/2975810

Näin. Enkä ihan ole varma ovatko geneettisesti parempia ns rotukoiriin nähden. Jos pienessä kylässä koirat saavat lisääntyä keskenään sukupolvesta toiseen rikastuu tuossakin sukusiittoisuus ja alleelit katoaa vaikka ihminen ei hommaan sekaantuisi ja ohjaisi tuota jalostaen. Kenneleiden ainakin pitäisi huolehtia syntyvien pentujen rakenteellisesta terveydestä, luonteesta ja perittyjen sairauksien riskistä, eipä ne vapaana vilistävät koirat taida noista välittää vaan sisarukset pariutuvat jne.

Oikeasti osa ei vain tymmärrä, mitä hyvä yksilö tietyssä rodussa tarkoittaa. Sitä on vaikea nähdä, ellei ole kokemusta ja vertailupohjaa... Sitten ostetaan mitä sattuu, ja ajatellaan, että olisi kiva saada pentuja! Ja niin edelleen.

Tottakai puhdas rotu on sisäsiittoinen - ovathan ne kaikki jostain samoista yksilöistä peräisin! Mutta kun suku on niin runsaslukuinen, että voidaan jo puhua ses sisäisistä sukulinjoista... pitäisi jotenkin niiden puitteissa mahdollisimman paljon välttää sukurutsaa.

Keeshond koirarotu on käsittääkseni terve rotu, siksi sen valitsin. Rodun jalostuksessa on kaikkien ulkonäköpiirteiden kohdalla painotettu "kohtuullisuutta" eli mitään piirrettä ei ole viety äärimmilleen. Ainoastaan turkki on normaalia tuuheampi. Sanoisin, että turkki on samaa luokkaa kuin suomenlapinkoiralla.

Oma kokemus rodun turkista on, että se ei tarvitse hoitoa paljonkaan, vaikka rotujärjestön sivuilla luki, että olisi hyvä harjata kerran viikossa ja oli monimutkaisilta vaikuttavat ohjeet harjaukseen. Onneksi huomasin, että ei tarvitse harjata noin usein, hyvänä ja takuttomana on pysynyt harvemminkin harjaamisella. Ja harjaustekniikallakaan ei oikeastaan ole väliä, kunhan harjaa.

Ulkomaisia näyttelyitä kun olen katsellut niin harmikseni olen huomannut, että jossain päin maailmaa keeshondille on alettu jalostaan lyhyempää kuonoa, toivottavasti tuo trendi ei leviä Eurooppaan.

Luonteeltaan on helppo eli ystävällinen eikä ollenkaan agressiivinen. Miellyttämisenhalua on. Jossain luki, että sopii ensimmäiseksi koiraksi luonteensa puolesta hyvin.

Sairaalloisuus voi kuitenkin usein tulla siitä, että on jalostettu rinnakkain EI-VALIOYKSILÖITÄ. Kasataan perimään ei-niin-täydellisiä.