Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?

Vanhemmistahan tämä lähtee, nykypäivän vanhemmat eivät halua maksaa kallista harrastushintaa lajissa, jossa vaan harrastellaan. Tekemisen pitää olla tavoitteellista. Lisäksi joukkuelajeissa on ryhmänpaine, kun muun ryhmän tekemiseen vaikuttaa jos joku käy treeneissä vain joskus. Ryhmiin varmasti pääsee mukaan, mutta siellä on tosiaan selvästi ikäistään nuorempi, jos 10 vuotiaana lajissa aloittaa. Mikään ei silti harrastamista omaan tahtiin estä, jos tämä ei haittaa. Luontaisesti lahjakas voi kiriä vielä oman ikäluokkansa kiinnikin, mutta harvan lajin tekeminen on 'harrastelua', pitää tehdä tosissaan ja monta kertaa viikossa  etenkin kun kyse on jo 10 vuotiaasta. Telinevoimistelussa notkeuden rakentuminen vie vuosia, ja 10 v on jo kankeampi kuin se 5 vuotias. Aikuisenakin voi aloittaa montaa lajia.  

Mä kyllä inhoan sitä, ettäpitää kaikessa olla joku taso ja olla hyvä, jos jotain yrittää.

Rakennettiin taloa aluelle, jossa kaikki rakensivat ja eka tapaaminen yhden naapurin kanssa oli, kun hän kyseli, että mahtaako tänne muuttaa tarpeeksi korkeatasoisia lapsia🐴.

Nyt meillä kaikilla on lastenlapsia, ja ko naapurin miniä kysyi, että millä tasolla minun lapsenlapseni on voimisteluharrastuksessa?

Appi ja miniä ovatkin vallan tasokkaita🤯

Tiedän monia, joiden harrastus loppuu, kun aletaan vaatia aina vaan lisää ja lisää.

Harrastuksen pitää olla hauskaa eikä jotain pakkopullaa.

Urheilussa voi olla, mutta soittamisessa ei esim. Metallican Kirk Hammett sai ensimmäisen sähkökitaransa "vasta" 15 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Törmäsin itse tähän asiaan lapsena ysärillä. Halusin jo alle kouluikäisenä telinevoimisteluun ja pianotunneille, mutta äitini kielsi ne, sanoen että ei noin pienen tarvitse mitään harrastaa. Joka vuosi kyselin joko saisi ja kuutosluokalla äiti vihdoin suostui, että voisin aloittaa ja uskoi, että tosissaan halusin, kun olin yli 6 vuotta pyytänyt.

Ja 12-vuotias oli jo ihan liian vanha mihinkään. Pianotunneille liian vähän musikaalista taustaa, eikä löytynyt opettajaa. Sanottiin, ettei sormet enää kehity niin taitaviksi ja olisi pitänyt alottaa kauan sitten jo.

Voimisteluun ei ollut mitään asiaa, kun omanikäiset oli todella harrastaneet sitä tarhaiästä lähtien ja olivat niin älyttömän taitavia, ja notkeita, ettei kömpelöä aloittelijaa, jolla ei ole mitään liikkuvuutta, voitu siihen ottaa. Eikä 12v voinut mennä 4-5v ikäisten kanssa samaan alkaisryhmään.

En siis koskaan päässytkään harrastamaan niitä.

Omien lasten kohdalla vein ne heti vauvasta lähtien vauvauintiin, äiti-vauva-jumppaan, muskariin, sitten taaperojumppaan ja temppujumppaan. Sitten eri tanssiryhmiin, esim breikkiin, tanssilliseen voimisteluun, ja myös sirkuskouluun, taitoluistelemaan tai futikseen. Ja lisäksi piano-, viulu- ja kitaratunneille. (Meillä siis monta lasta, jokaisella oman kiinnostuksen mukaan harrastus, ei siis yhdellä näitä kaikkia, mutta jokaisella soitto ja liikuntaharrastus).

Kun liikunnan harrastaminen on aloitettu jo pienenä, on lapsen motoriikka aivan eri tasolla, ja kun harrastamista on jatkettu 4-5v iässä 1-2 lajiin, niin nyt esiteini- ja teini-ikäiset lapset voivat harrastaa mieleistään lajia ja ovat hyviä siinä, koska sitä on harrastettu jo vuosia. Lisäksi yksi poika vaihtoi futiksen parkouriin, ja on hyvä siinäkin, koska harrasti pienenpänä myös telinevoimistelua.

En halunnut omille lapsille samaa mitä itselle kävi. On oikeasti niin typerää, ettei isommat lapset pääse enää mihinkään, jos harrastamista ei ole aloitettu jo tarhaiässä.

Voi jeesus. Kyllä ne pääsee, mutta ei tuollaisiin harrastuksiin.

Aikuisetkin voi aloittaa uusia harrastuksia, tiesitkö sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä keskusteluja kun lukee, niin empä ihmettele lasten ja nuorten lisääntyviä mielenterveysongelmia ja aikuisten loppuunpalamisia.

Jos jo lapsesta asti harrastuksetkin määritellään sen mukaan ehtiikö kehittyä huipuksi, niin ompa kumma että sama suorituspaine seuraa läpi elämän.

Miksi lähtökohtana ei ole harrastuksen mielekkyys ihan vain iloa ja hyvää energiaa tuottavana tekemisenä?

Miksi lapsen pitää sitoutua aikuisen vanhemman tai valmentajan omiin toteutumattomiin toiveisiin, ja pyrkiä kohti sellaista menestystä mitä ei välttämättä ole eikä tule olemaan, kuin ehkä yhdelle tuhansista?

Hoitakaa aikuiset oikeesti päänne kuntoon ja miettikää mikä saa teidät toimimaan näin, mikä on motiivi taustalla?

Tällaisessa toiminassa ei ole mitään hyvää lapsen kannalta.

Miksi elämässä kannattaa tavoitella yhtään mitään kun suurella todennäköisyydellä se jää saavuttamatta?

On olemassa kaltaisiani ihmisiä, jotka asettavat tavoitteita ja päämääriä. Vaikka ne tavoitteet jäisivät saavutamatta niin matka tavoitetta kohden on aina silti antanut paljon enemmän kuin se on ottanut.

Suosittelen kokeilemaan.

Ja näinkö toimit myös lapsesikin kohdalla ja lataat nuo omat tavoitteesi jo pienen lapsen päähän?

Olen myös saavuttanut läjäpäin tavoitteitani ja päämääriä, vaikka en ole itseäni suostunut noihin oravanpyöriin laittamaan, enkä laita lapsianikaan. Ja siinä olen kanssasi samaa mieltä että matka tavotteisiin voi antaa paljon. Hyvin ovat koulussa pärjänneet ja monenlaisia lajeja kokeilleet ja kokeilevat edelleen. Niihin mielekkäisimpiin sitten haluavat palata uudelleen.

Minusta tuntuu että et ymmärtänyt pointtiani? Aikuisena jokainen voi toimia haluamallaan tavalla, ankarastikin ponnistellen tavotteitaan kohti. Mutta tätä et voi vaatia lapseltasi, vanhemman tehtävä on taata lapselleen kasvurauha ilman liiallisia tavotteita tulla huipuksi tms. Luulempa että ne huiput voivat raivata tiensä huipulle ilman että aikuiset heitä sinne väkisin patistavat, riittää että tarjoat mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Minä harrastan käsitöitä, erään kielen opiskelua ja retkeilyä.

Missään niistä ei ole tavoite tulla ammattilaiseksi, saati huipuksi, enkä tiedä miten se olisi mahdollistakaan, vaan pointti on nauttia niistä ja tehdä jotain mielekästä ja mieluista vapaa-ajallani. Jotain aivan erilaista kuin työni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tavoite on päästä huipulle, niin onko kyseessä enää edes harrastus? Sehän on käytännössä ammattiin opiskelua.

Niin?

Eikö ole parempi että lapsi on hyvä jossain ja osaa jonkin taidon, josta voi tulla ammatti?

Pointti onkin, että onko kyseessä harrastus vai ammattiin opiskelu, jos tavoite on ammatti? Kumpi sinusta?

Mitä väliä, anna lapsen tehdä ja kokeilla kuinka pitkälle hän pääsee.

Minulla oli ensin harrastus ja siitä tuli sitten ammattini. Olen erittäin kiitollinen että saa tehdä sitä, mitä rakastan.

Minulle kävi näin aikuisiällä. Ensin harrastin intohimoani 10 v, sitten aloin sen alan yrittäjäksi. Ja olen hyvin tyytyväinen.

Ei ole siis myöhäistä aikuisenakaan aloittaa mielekäs harrastus ja kehittyä siinä niin hyväksi että siitä tulee ammatti.

Vierailija kirjoitti:

Minä harrastan käsitöitä, erään kielen opiskelua ja retkeilyä.

Missään niistä ei ole tavoite tulla ammattilaiseksi, saati huipuksi, enkä tiedä miten se olisi mahdollistakaan, vaan pointti on nauttia niistä ja tehdä jotain mielekästä ja mieluista vapaa-ajallani. Jotain aivan erilaista kuin työni.

Ja esimerkiksi käsitöiden kohdalla vain vituttaa, kun jotkut sitten sanoo että sinähän voisit tehdä näitä ammatiksi asti. No kuule kun (paitsi että se ei edes kannattaisi) sitten se ei olisi enää harrastus, ja haluan että se on harrastus, josta nautin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Samaa olen ihmetellyt. Toki ohjatut treenit ovat tärkeitä, jos oikeasti haluaa hyväksi, mutta sittenhän tilanne on jo se, että nekään eivät riitä. Luin joskus salibandyn pelaaja Ville Lastikasta haastattelun, jossa hän kertoi, että ne hänen parhaat kykynsä ovat kehittyneet tasan lukemattomissa ja taas lukemattomissa pihapeleissä. Kun innostus oli kova, pojat pelasivat väsyksiin asti. Tämä on aika kaukana tästä, että moni ns. liikuntaa harrastava lapsi ei liiku riittävästi, koska liikunta on tasan vain ne treenit.

Täällä meillä kokeiltiin tuossa viitisen vuotta sitten systeemiä, että kouluilla oli erilaisia harrastusryhmiä heti koulun jälkeen, jolloin vanhempien ei tarvinnut kuskata. Näissä oli aika erikoisiakin juttuja, joissa oli ihan ammattilaisia ohjaamassa, siis myös kaikkea muuta kuin liikuntaa. Lapseni kävi jonkin aikaa animaatioryhmässä, mutta ei niissä ryhmissä käynyt juuri kukaan. Väitän vähän kärjistäen, että lasten hienot, tavoitteelliset harrastukset oikeassa kilparyhmässä ovat usein ihan vanhempien haave/pakkomielle. Kun lapsi voisi harrastaa helposti ja edullisesti ilman kuskausta, ilman tavoitteita, mutta kuitenkin ohjatusti ja niin, että voi taidossa kehittyä, se ei kiinnosta. Ei pääse uhriutumaan kauheasta kuskaamisesta ja mokkapalojen leipomisesta.

Lapseni sanoi kerran aika pienenä harrastavansa jalkapalloa, kun eräs aikuinen kysyi. Tämä innostui, että täkäläisessä seurassako, mutta ei, pihalla mm. veljen kanssa. Aikuisen mielenkiinto tyrehtyi siihen. Eihän se tuntien pelaaminen viikossa ollutkaan mikään harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

En kyllä usko, että missään on viidesluokkaisille ohjattuja hiihtotreenejä 6 kertaa viikossa. Kyllä ne hiihtäjät hiihtää ihan omaehtoisesti suurimmaksi osaksi, samoin kuin juoksijat juoksee ja heittäjät heittää.

En nyt jaksa lukea koko ketjua ja ap:lle vastaukseni tulee liian myöhään, mutta muille kiinnostuneille haluan sanoa, että soittoharrastuksen voi hyvin aloittaa vanhempanakin, jos vain löytää opettajan eikä tähtää ammattilaiseksi. Valitettavasti valtiontukea saavien musiikkiopistojen opetussuunnitelmat on laadittu nimenomaan ammattilaispolku mielessä, ja niihin sen takia otetaan hyvin nihkeästi vanhempia vasta-alkajia. Mutta esim. yksityisopettajan johdolla kyllä onnistuu.

Tiedän esimerkiksi harrastelijaviulustin, joka aloitti soittamisen vasta täysi-ikäisenä, mutta on siitä huolimatta päässyt tasolle, jolla pärjää ihan hyvin harrastelijasinfoniaorkesterissa. (Musiikkiopistosysteemiä tunteville voin kertoa, että ko. harrastelija kävi myös suorittamassa yksityisesti musiikkiopistossa viulunsoiton MOT-tutkinnon.) Tiedän myös 12-vuotiaina tai vanhempinakin aloittaneita muiden soittimien ammattilaisia. He ovat tosin vanhempaa ikäpolvea. Nykyisin kilpailu on niin paljon kovempaa, että ammattilaisura ei olisi välttämättä enää mahdollinen, mutta erittäin hyvätasoiseksi harrastajaksi voi olisi kaikki mahdollisuudet.

Miten sitten harrastetaan vaikka lukemista tai neulomista?

Pitääkö mennä lukupiireihin tai neulontakerhoihin, jotta kelpaa harrastamiseksi?

Entä lenkkeily, onko se harrastus vain jos lenkkeilee ohjatusti ja maksullisesti?

5v 8kk 21 päivää, sitähän aloittaja kysyi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

No kuvaavaa ehkä onkin, että kutsut tätä ääriesimerkiksi. Niin outo on monille aikuisille ajatus, että lapsi voi oma-aloitteisesti liikkua monta kertaa viikossa. Jos asuu vähän väljemmällä seudulla, hiihtämään pääsee helposti, ladun voi tehdä itsekin, ei siihen tarvita kunnan latukonetta. Moni muu liikkuminen käy vähintään yhtä helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

En kyllä usko, että missään on viidesluokkaisille ohjattuja hiihtotreenejä 6 kertaa viikossa. Kyllä ne hiihtäjät hiihtää ihan omaehtoisesti suurimmaksi osaksi, samoin kuin juoksijat juoksee ja heittäjät heittää.

Et sitten ilmeisesti ymmärtänyt pointtia. Ei siellä välttämättä olekaan joka kerralla valmentajaa paikalla, mutta jos kyse on hiihdon harrastajista, he todennäköisesti toteuttavat jotain valmentajan tekemään ohjelmaa. 

On aivan tutkittu fakta, että lapset ovat tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, että monet heistä eivät tule selviämään normaalista työelämästä ja jos he eivät ole oppineet mitään liikunnallisuutta edes pihapelien muodossa, niin ei ole helppoa lähteä aikuisena kipuamaan siitä kuopasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Samaa olen ihmetellyt. Toki ohjatut treenit ovat tärkeitä, jos oikeasti haluaa hyväksi, mutta sittenhän tilanne on jo se, että nekään eivät riitä. Luin joskus salibandyn pelaaja Ville Lastikasta haastattelun, jossa hän kertoi, että ne hänen parhaat kykynsä ovat kehittyneet tasan lukemattomissa ja taas lukemattomissa pihapeleissä. Kun innostus oli kova, pojat pelasivat väsyksiin asti. Tämä on aika kaukana tästä, että moni ns. liikuntaa harrastava lapsi ei liiku riittävästi, koska liikunta on tasan vain ne treenit.

Täällä meillä kokeiltiin tuossa viitisen vuotta sitten systeemiä, että kouluilla oli erilaisia harrastusryhmiä heti koulun jälkeen, jolloin vanhempien ei tarvinnut kuskata. Näissä oli aika erikoisiakin juttuja, joissa oli ihan ammattilaisia ohjaamassa, siis myös kaikkea muuta kuin liikuntaa. Lapseni kävi jonkin aikaa animaatioryhmässä, mutta ei niissä ryhmissä käynyt juuri kukaan. Väitän vähän kärjistäen, että lasten hienot, tavoitteelliset harrastukset oikeassa kilparyhmässä ovat usein ihan vanhempien haave/pakkomielle. Kun lapsi voisi harrastaa helposti ja edullisesti ilman kuskausta, ilman tavoitteita, mutta kuitenkin ohjatusti ja niin, että voi taidossa kehittyä, se ei kiinnosta. Ei pääse uhriutumaan kauheasta kuskaamisesta ja mokkapalojen leipomisesta.

Lapseni sanoi kerran aika pienenä harrastavansa jalkapalloa, kun eräs aikuinen kysyi. Tämä innostui, että täkäläisessä seurassako, mutta ei, pihalla mm. veljen kanssa. Aikuisen mielenkiinto tyrehtyi siihen. Eihän se tuntien pelaaminen viikossa ollutkaan mikään harrastus.

Niinpä. Vaikka pelaisit kavereiden kanssa tai kiertäisit kympin lenkin joka ilta, se ei ole mitään sen rinnalla, että käyt tekemässä samaa ohjatusti kerran viikossa. Vasta jälkimmäinen on nykymittapuulla harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tavoite on päästä huipulle, niin onko kyseessä enää edes harrastus? Sehän on käytännössä ammattiin opiskelua.

Niin?

Eikö ole parempi että lapsi on hyvä jossain ja osaa jonkin taidon, josta voi tulla ammatti?

Pointti onkin, että onko kyseessä harrastus vai ammattiin opiskelu, jos tavoite on ammatti? Kumpi sinusta?

Mitä väliä, anna lapsen tehdä ja kokeilla kuinka pitkälle hän pääsee.

Minulla oli ensin harrastus ja siitä tuli sitten ammattini. Olen erittäin kiitollinen että saa tehdä sitä, mitä rakastan.

Minulle kävi näin aikuisiällä. Ensin harrastin intohimoani 10 v, sitten aloin sen alan yrittäjäksi. Ja olen hyvin tyytyväinen.

Ei ole siis myöhäistä aikuisenakaan aloittaa mielekäs harrastus ja kehittyä siinä niin hyväksi että siitä tulee ammatti.

Niin ja mutta kun monien perheiden tavoite on, että lapsi tulee teemeuselänteeksi, niin kyllä sääliksi käy sekä lasta että vanhempia, kun mahdollisuudet ovat lottovoiton luokkaa. Liika tavoitteellisuus poistaa ilon harrastukseksta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!

On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.

Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.

Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.

Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.