Opiskelijoiden kasvavaa pahoinvointia seuraava YTHS:n ylilääkäri kypsyi ”minun nuoruudessani” jauhajiin

Minäkin olen suorittanut opintoni 90-luvun laman aikaan. Kirjatenteistä en nähnyt mitään hyötyä, joten jos niistä on luovuttu, ollaan paremmalla tolalla. Yliopiston tarkoitus on nimenomaan jakaa uusinta tietoa, ja jos siitä on tehty jo kirja, ei ole mitään järkeä lukea sitä ja tenttiä sitä, kun siitä on varmasti keskusteltu tieteellisessä yhteisössä ja joitakin kohtia ehkä jopa todistettu vääriksi tai kyseenalaistettu. Tärkeintä on oikeasti saada aiheesta monipuolista tietoa, jotta voi itse muodostaa sen oman mielipiteensä ja kantansa.

En ole ihan ajan tasalla nykyopinnoista, muutamaa sukulaista ja tuttavaa olen sivusilmällä seurannut yliopisto-opinnoissa ja vaikka varmasti on alakohtaisia eroja, niin mielestäni ei voida puhua ainakaan huomattavasta työmäärän lisääntymisestä. Valinnanvapaus on kaventunut, sen tiedän ja pidän sitä tosi ikävänä, koska parikymppisellä pitäisi olla mahdollisuus vielä vaihtaa opintojen suuntaa tarvittaessa. Mutta työmäärä ei ainakaan näy opiskelijoiden vapaa-ajassa. 90-luvun laman aikana oli vaikea saada töitä ja jos sattui saamaan, niin siinä roikuttiin. Itse siivosin laivojen vessoja ja hyttejä, oli kyllä todellista kakkahommaa mutta kun rahaa tarvittiin opiskeluun, niin roikuin niin kauan, että sain parempaa. Vapaa-ajalla ei matkusteltu vaan opiskeltiin tai tehtiin töitä. Kaurapuuroviikkoja oli yleensä kaksi kuukaudessa, kun rahat eivät vain riittäneet. Ei minulla ollut kuntosalikortteja tai rantalomia tai risteilyjä eikä hankittu lapsia kesken opiskelujen, koska lasten pitäminen nälässä samalla tavalla ei olisi ollut täysipäisen ihmisen hommaa.

Nykyopiskelijat odottavat, että heillä on heti samanlainen elämä kuin töissäkäyvilläkin. Epämukavuutta ja köyhyyttä ei olla valmiita sietämään hetkeäkään. Kun odotetaan heti hulppeaa elämää, tuntuu varmasti vaikealta sopeutua siihen epävarmuuteen, mitä opiskelu tuo tullessaan. Ja sitten masennutaan ja ahdistutaan ja itketään, miten vaikeaa meillä onkaan.

Ja kehitetään jokin superinflaatio, jonka avulla suuret ikäluokat muka opiskellut ilman tukia! Omat vanhempani ja mieheni vanhemmat (syntyneet 1944-1948) ovat kaikki opistotason koulutettuja ja jokainen on mennyt töihin 15-vuotiaana ja tehnyt myös opintojen aikana töitä. Mitään tukia eivät saaneet eivätkä kotoa saaneet rahoitusta, kun olivat köyhistä perheistä. Töitäkään ei tippunut taivaista, yksi sukulainen jäi jo tuolloin junasta pitkäaikaistyöttömäksi, ja appivanhempani olivat kolme vuotta Ruotsissa töiden takia, kun Suomesta ei niitä saanut. Yliopistoon ei vain menty, kun oli nopea tarve valmistua ja saada töitä. Vanhempani muuttivat Helsinkiin opintojen takia ja asuivat 10 neliön asunnossa, jossa ei ollut suihkua. Toinen oli töissä, kun toinen opiskeli. Kun veljeni syntyi, asui heitä kolme tuossa 10 neliössä ja vähän aikaa myös äitini sisko, joka ei löytänyt asuntoa mutta teki keikkatöitä Helsingissä. Olivat kuulemma taitavia peseytymään lavuaarin hanan alla.

Nykyihmisille muutto työn perässä on ehdoton no no, kun kaiken pitää olla käden ulottuvilla tässä ja nyt. Asuntojen pitää olla hulppeita ja kansalaisoikeuksiin kuuluu se hemmetin suihku ja rantaloma kerran vuodessa...

Kristiina xx kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, kun puhutaan, että korkeakouluopiskelijoiden pitäisi lomailla koko kesä. Jos kesäloma alkaa toukokuun puolessa välissä ja syyslukukausi alkaa syyskuun alussa, niin miksei voi olla töissä vaikka kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin? Jäähän siinä 4 viikkoa lomaa. Lisäksi korkeakoulussa opiskelijoilla on yleensä 3-4viikkoa joululomaa, ja keskellä lukuvuotta viikkoja, jolloin on lähippetustunteja vain 2-3 päivänä viikossa.

Sitä paitsi, kesäloma on hyvä aika kerryttää työkokemusta. Olisihan se aika erikoista, jos yliopistosta valmistuu 23-24-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä.

Ainakin meillä vikat tentit on toukokuun lopussa ja ekat syyskuun alussa jos on jotain rästissä. Lisäksi on pari kesätenttitilaisuutta mutta vain harvoissa aineissa.

Eipä sinänsä kyllähän opiskelijakin kerkiää lomailemaan muutaman viikon mutta se pitää vaan maksaa omista tienesteistä toisin kuin jokseenkin kenellä tahansa muulla työtätekevällä jolla on lomaa. Sama se oli ennenkin eli jos halusit parin viikon kesäloman niin lopetit kesätyöt ennen syyskuun alkua ja matkailit omilla varoillasi. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen suorittanut opintoni 90-luvun laman aikaan. Kirjatenteistä en nähnyt mitään hyötyä, joten jos niistä on luovuttu, ollaan paremmalla tolalla. Yliopiston tarkoitus on nimenomaan jakaa uusinta tietoa, ja jos siitä on tehty jo kirja, ei ole mitään järkeä lukea sitä ja tenttiä sitä, kun siitä on varmasti keskusteltu tieteellisessä yhteisössä ja joitakin kohtia ehkä jopa todistettu vääriksi tai kyseenalaistettu. Tärkeintä on oikeasti saada aiheesta monipuolista tietoa, jotta voi itse muodostaa sen oman mielipiteensä ja kantansa.

En ole ihan ajan tasalla nykyopinnoista, muutamaa sukulaista ja tuttavaa olen sivusilmällä seurannut yliopisto-opinnoissa ja vaikka varmasti on alakohtaisia eroja, niin mielestäni ei voida puhua ainakaan huomattavasta työmäärän lisääntymisestä. Valinnanvapaus on kaventunut, sen tiedän ja pidän sitä tosi ikävänä, koska parikymppisellä pitäisi olla mahdollisuus vielä vaihtaa opintojen suuntaa tarvittaessa. Mutta työmäärä ei ainakaan näy opiskelijoiden vapaa-ajassa. 90-luvun laman aikana oli vaikea saada töitä ja jos sattui saamaan, niin siinä roikuttiin. Itse siivosin laivojen vessoja ja hyttejä, oli kyllä todellista kakkahommaa mutta kun rahaa tarvittiin opiskeluun, niin roikuin niin kauan, että sain parempaa. Vapaa-ajalla ei matkusteltu vaan opiskeltiin tai tehtiin töitä. Kaurapuuroviikkoja oli yleensä kaksi kuukaudessa, kun rahat eivät vain riittäneet. Ei minulla ollut kuntosalikortteja tai rantalomia tai risteilyjä eikä hankittu lapsia kesken opiskelujen, koska lasten pitäminen nälässä samalla tavalla ei olisi ollut täysipäisen ihmisen hommaa.

Nykyopiskelijat odottavat, että heillä on heti samanlainen elämä kuin töissäkäyvilläkin. Epämukavuutta ja köyhyyttä ei olla valmiita sietämään hetkeäkään. Kun odotetaan heti hulppeaa elämää, tuntuu varmasti vaikealta sopeutua siihen epävarmuuteen, mitä opiskelu tuo tullessaan. Ja sitten masennutaan ja ahdistutaan ja itketään, miten vaikeaa meillä onkaan.

Ja kehitetään jokin superinflaatio, jonka avulla suuret ikäluokat muka opiskellut ilman tukia! Omat vanhempani ja mieheni vanhemmat (syntyneet 1944-1948) ovat kaikki opistotason koulutettuja ja jokainen on mennyt töihin 15-vuotiaana ja tehnyt myös opintojen aikana töitä. Mitään tukia eivät saaneet eivätkä kotoa saaneet rahoitusta, kun olivat köyhistä perheistä. Töitäkään ei tippunut taivaista, yksi sukulainen jäi jo tuolloin junasta pitkäaikaistyöttömäksi, ja appivanhempani olivat kolme vuotta Ruotsissa töiden takia, kun Suomesta ei niitä saanut. Yliopistoon ei vain menty, kun oli nopea tarve valmistua ja saada töitä. Vanhempani muuttivat Helsinkiin opintojen takia ja asuivat 10 neliön asunnossa, jossa ei ollut suihkua. Toinen oli töissä, kun toinen opiskeli. Kun veljeni syntyi, asui heitä kolme tuossa 10 neliössä ja vähän aikaa myös äitini sisko, joka ei löytänyt asuntoa mutta teki keikkatöitä Helsingissä. Olivat kuulemma taitavia peseytymään lavuaarin hanan alla.

Nykyihmisille muutto työn perässä on ehdoton no no, kun kaiken pitää olla käden ulottuvilla tässä ja nyt. Asuntojen pitää olla hulppeita ja kansalaisoikeuksiin kuuluu se hemmetin suihku ja rantaloma kerran vuodessa...

Älkää nyt jaksako, ei kaikki tieto vanhene parissa vuodessa ja yliopistoon sisältyy myös peruskursseja joista joihinkin asiat on tutkittu jo kymmeniä tai satoja vuosia sitten.

Itse ainakin olen aivan romahduspisteessä. Oman alan töihin on paljon hakijoita ja todella kilpailtu ala, lukemista on aivan epäinhimilliset määrät ja jos sairastut viikoksi kriittisellä hetkellä, niin joudut seuraavassa jaksossa sellaisen työtaakan alle, että todennäköisesti tentistä tulee taas hylsy ja kierre on valmis.

Tätä hullunmyllyä pitäisi jaksaa vielä useampi vuosi, puhumattakaan siitä, että raskaiden opintojen ohessa olisi lähes pakollista painaa lähes ilmaistöitä isoissa firmoissa, jotta ”verkostoidut”. Ylityötunteja ei lasketa, koska se vain kuuluu alan henkeen. Itkeskelen paljon ja koen riittämättömyyden tunteita. Pidän kyllä alastani ja se on mielenkiintoinen, mutta kaltaiselleni ujohkolle ja sisäänpäinkääntyneelle ihmiselle tuntuvat nämä vaatimukset aivan musertavilta.

T. Oikeustiede

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opiskelu on helppoa, helpottuu koko ajan. Jos katsotte jotain 80-luvun tenttejä, niin vaatimustaso oli ihan toista.

Opiskelin nelikymppisenä 2011-2014 tutkinnon yliopistossa ja oli se helppoa. Ei se tuhat sivua mitään tenttiin tee, kun niistä pääsee jauhamalla scheissea läpi. Kirjan otsikot vilkaisee parissa tunnissa, niin napsuu tentistä vähintään kolmonen.

Nuoria puolustaakseni täytyy sanoa, että ei se masentuminen ole yleistä. Suurin osa menee hyvällä fiiliksellä, touhuaa opiskeluelämänjuttuja, käy osa-aikatöissä. Se on pieni ryhmä, joiden kuuppa ei kestä.

No eihän ole mikään pieni ryhmä. Tuossa jutussa juuri sanotaan, että kolmannes yliopisto-opiskelijoista kärsii mielenterveyden ongelmista, ja määrä on kasvussa.

Ps. Muista että kaikki eivät opiskele samaa alaa kuin sinä. Esim. meillä ei todellakaan pääse tenteistä läpi "jauhamalla scheissea", eikä ole edes läheskään vaikein ala kyseessä.

/99

Voihan tuo johtua siitäkin että nykyään diagnoosia saa mitä ihmeellisemmille asioille. Eli jos ennen sanottiin että nuori on stressaantunut ja ahdistunut opiskelutaakan kanssa ja ei jaksa keskittyä aivan kaikkeen 100% niin johan tuossa on nykyään ainakin masennus + joku adhd-variaatiodiagnoosi + kasa pillereitä lääkitykseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan pärjäsi opintotuella jota ei ole korotettu vuosikymmeniin. Kiitos Sipilän hallituksen se on nyt pienempi kuin koskaan ja yhä suurempi määrä sysätään opiskelijalle pakkolainaksi.

Älä viitsi laukoa epätotuuksia. 90-luvulla opiskellessa oli pakko ottaa opintolainaa, koska opintotuki + asumistuki yhteensä riittivät juuri ja juuri vuokraan. Sosiaalitoimistokin laski lainan tuloksi, eli tuoltakaan ei irronnut mitään jos et nostanut lainaa. Töitähän ei 90-luvun lamassa ollut edes opiskelijan helppo saada.

Sain noin 1150 mk opintotukea ja asumislisää, vuokraan meni solussa noin 600 mk, nousi tosin neljässä vuodessa 850 mk. Eli kyllä olisi pärjännyt nippanappa peruselämisen, mutta ns paskahommia (parhaimmillaan kolme hommaa samaan aikaan, viikonloppuisin hommasta toiseen kiitäen väh 12h päiviä) oli tehtävä jotta pystyi kustantamaan opiskelutarvikkeet.

Ok, kiva jos löysit paskahommia 90-luvun laman aikaan, mutta voi sanoa että jopa noiden löytäminen oli erittäin vaikeaa (ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella). Vai väitätkö että nykyisin on vaikeampaa saada töitä kuin 90-luvun lamassa?

Yksi paskahommista oli lehdenjako öisin, jota oli hyvin tarjolla tuolloinkin. Toinen oli suoraan jakokeikalta pullakuskin apupojaksi. Sitten muutto/siivouskeikalle parin tunnin unien jälkeen. Tätä myös lukuvuoden aikana viikonloppuisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä valmistuin viime vuonna AMK:sta 45-vuotiaana ja se koulutus ainakin oli niin uskomattoman heppoinen kokonaisuus, että en tajua miten siitä kukaan olisi voinut rasittua. Itselläni on kaksi lasta, joiden yh olen, ja lisäksi ehdin käydä koulutuksen aikana sen verran töissäkin, että tienasin n. 15k vuodessa. Varmasti yliopisto-opiskelu on raskaampaa, mutta se oli sitä kyllä jo 20 vuotta sitten, kun suoritin yliopistotutkinnon.

Nykyisin on vaan hyväksyttyä valittaa ihan kaikesta. Itse en käsitä miten esim. AMK-koulutuksen raskaana kokeva ihminen koskaan pystyy tekemään niitä alan töitä, jotka voivat oikeasti olla raskaita.

Oliko AMK-koulutus jokin kirjoituskurssi, mistä valmistuu aihe vapaalle väsäilemään trolleja?

onko tuommoinenkin? ihan ... kaverin puolesta kyselen...

Kristiina xx kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, kun puhutaan, että korkeakouluopiskelijoiden pitäisi lomailla koko kesä. Jos kesäloma alkaa toukokuun puolessa välissä ja syyslukukausi alkaa syyskuun alussa, niin miksei voi olla töissä vaikka kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin? Jäähän siinä 4 viikkoa lomaa. Lisäksi korkeakoulussa opiskelijoilla on yleensä 3-4viikkoa joululomaa, ja keskellä lukuvuotta viikkoja, jolloin on lähippetustunteja vain 2-3 päivänä viikossa.

Sitä paitsi, kesäloma on hyvä aika kerryttää työkokemusta. Olisihan se aika erikoista, jos yliopistosta valmistuu 23-24-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä.

Kuka sanoo että pitäisi saada lomailla koko kesä?

Jos edes hetken saisi joskus levähtää kuten muutkin ihmiset, se on se mitä tässä haetaan. Ole itse pitämättä minkäänlaista lomaa vaikka nyt alkuun 5 vuotta, ja tule sitten sanomaan että työkokemus on tärkeintä. Moniko työssäkäyvä olisi ilomielin valmis luopumaan vuosilomastaan? Niinpä, ja monilla opiskelijoilla lukuvuoden kuormitus on kovempaa kuin työssäkäyvillä, sillä se koostuu sekä opiskelusta että työnteosta. Vapaa-aikaa on monilla lähinnä se aika kun nukkuu, ja senkin ajan mielessä pyörivät tulevat opintosuoritukset.

Opiskelijan toimeentulo kärsii lomailusta välittömästi, sillä lomailu on hoidettava omalla ajalla. Kukaan ei maksa opiskelijalle siitä että hän ei tee töitä.

/99

Mielestäni monen kohdalla pohjasyy pahoinvoinnille on epävarmuus tulevasta: epävarmuus siitä, että saako ikinä mieleisiä oman alan töitä ja pärjääkö. Tuo epävarmuus ja kilpailu asettaa isoja paineita opiskelulle. Epävarmuuden takia opiskelu alkaa helposti tuntuu liian rankalta ja aiheuttaa pahoinvointia.

Valmistuin pari vuotta sitten alalle, jossa on verrattain hyvä työllisyys (olen juristi), ja silti muistan erityisesti opiskelun alkuvuosien epävarmuuden ja sen aiheuttaman pelon omasta pärjäämisestä tulevaisuudessa. Voin vain kuvitella miten ahdistaa opetella alaa millä on iso kilpailu harvoista työpaikoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan pärjäsi opintotuella jota ei ole korotettu vuosikymmeniin. Kiitos Sipilän hallituksen se on nyt pienempi kuin koskaan ja yhä suurempi määrä sysätään opiskelijalle pakkolainaksi.

Älä viitsi laukoa epätotuuksia. 90-luvulla opiskellessa oli pakko ottaa opintolainaa, koska opintotuki + asumistuki yhteensä riittivät juuri ja juuri vuokraan. Sosiaalitoimistokin laski lainan tuloksi, eli tuoltakaan ei irronnut mitään jos et nostanut lainaa. Töitähän ei 90-luvun lamassa ollut edes opiskelijan helppo saada.

Sain noin 1150 mk opintotukea ja asumislisää, vuokraan meni solussa noin 600 mk, nousi tosin neljässä vuodessa 850 mk. Eli kyllä olisi pärjännyt nippanappa peruselämisen, mutta ns paskahommia (parhaimmillaan kolme hommaa samaan aikaan, viikonloppuisin hommasta toiseen kiitäen väh 12h päiviä) oli tehtävä jotta pystyi kustantamaan opiskelutarvikkeet.

Ok, kiva jos löysit paskahommia 90-luvun laman aikaan, mutta voi sanoa että jopa noiden löytäminen oli erittäin vaikeaa (ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella). Vai väitätkö että nykyisin on vaikeampaa saada töitä kuin 90-luvun lamassa?

Yksi paskahommista oli lehdenjako öisin, jota oli hyvin tarjolla tuolloinkin. Toinen oli suoraan jakokeikalta pullakuskin apupojaksi. Sitten muutto/siivouskeikalle parin tunnin unien jälkeen. Tätä myös lukuvuoden aikana viikonloppuisin.

Mitäs luulet, olisiko tuollaisia töitä mahdollista nykyopiskelijoiden saada? Sehän tässä keskustelussa oli pointtina kun joku valitteli että nykyopiskelijan elämä on taloudellisesti vaikeinta ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opiskelu on helppoa, helpottuu koko ajan. Jos katsotte jotain 80-luvun tenttejä, niin vaatimustaso oli ihan toista.

Opiskelin nelikymppisenä 2011-2014 tutkinnon yliopistossa ja oli se helppoa. Ei se tuhat sivua mitään tenttiin tee, kun niistä pääsee jauhamalla scheissea läpi. Kirjan otsikot vilkaisee parissa tunnissa, niin napsuu tentistä vähintään kolmonen.

Nuoria puolustaakseni täytyy sanoa, että ei se masentuminen ole yleistä. Suurin osa menee hyvällä fiiliksellä, touhuaa opiskeluelämänjuttuja, käy osa-aikatöissä. Se on pieni ryhmä, joiden kuuppa ei kestä.

No eihän ole mikään pieni ryhmä. Tuossa jutussa juuri sanotaan, että kolmannes yliopisto-opiskelijoista kärsii mielenterveyden ongelmista, ja määrä on kasvussa.

Ps. Muista että kaikki eivät opiskele samaa alaa kuin sinä. Esim. meillä ei todellakaan pääse tenteistä läpi "jauhamalla scheissea", eikä ole edes läheskään vaikein ala kyseessä.

/99

Voihan tuo johtua siitäkin että nykyään diagnoosia saa mitä ihmeellisemmille asioille. Eli jos ennen sanottiin että nuori on stressaantunut ja ahdistunut opiskelutaakan kanssa ja ei jaksa keskittyä aivan kaikkeen 100% niin johan tuossa on nykyään ainakin masennus + joku adhd-variaatiodiagnoosi + kasa pillereitä lääkitykseksi. 

No joo, tästä voi olla montaa mieltä. Opiskelijan oikeus- ja talousturva on diagnoosin jälkeen heikoilla kantimilla.

Sairauslomasta tulee satavarmasti rahallisesti takkiin, ja sitten saat vielä toimitella oppilaitokseen lääkärintodistuksia jotta saiken takia ei enimmäisopintoaika ylity.

Voin ihan taata, että jokainen opiskelija yrittää selvitä opinnoistaan ilman sitä diagnoosia. Tämä onkin ongelma, sillä monet hakeutuvat hoitoon vasta äärimmäisessä hädässä, kun on jo liian myöhäistä korjata asiaa pienemmällä vaivalla ja rahalla. Toisin sanoen silloin, kun ongelmien avuksi ei enää riitä tahdin keventäminen vaan ollaan jo melkein osastokunnossa.

/99

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni monen kohdalla pohjasyy pahoinvoinnille on epävarmuus tulevasta: epävarmuus siitä, että saako ikinä mieleisiä oman alan töitä ja pärjääkö. Tuo epävarmuus ja kilpailu asettaa isoja paineita opiskelulle. Epävarmuuden takia opiskelu alkaa helposti tuntuu liian rankalta ja aiheuttaa pahoinvointia.

Valmistuin pari vuotta sitten alalle, jossa on verrattain hyvä työllisyys (olen juristi), ja silti muistan erityisesti opiskelun alkuvuosien epävarmuuden ja sen aiheuttaman pelon omasta pärjäämisestä tulevaisuudessa. Voin vain kuvitella miten ahdistaa opetella alaa millä on iso kilpailu harvoista työpaikoista.

Mistä johtuu pelko tulevaisuudesta? Voisiko olla stressinkäsittelykyvyssä jotain ongelmia, tai epävarmuuden kestossa? Onko niin että epävarmuuden sietämiseen ei olla kasvettu, kun koko ajan ympäristö on entistä turvallisempi ja minitason riskejäkään ei jouduta ottamaan arkielämässä? Viitaten taas nuoruuteeni, jolloin esim. reissatessa ei ollut älypuhelinten (tai muidenkaan mobiilipuhelinten) tuomaa turvaa, vaan jouduttiin luottamaan että  kyllä asiat järjestyvät.

Tässä yhä kirjoittelee 90-luvulla opiskellut, jolloin lähes kaikki valmistuivat kortistoon, mukanaan kasa opintolainaa, eikä tuo stressannut.

Nämä kommentit ovat erikoisia, koska oma kokemukseni on ihan erilainen. Opiskeluaika oli todella rentoa ja kesätyöt toivat arkeen kivaa vaihtelua. Tenttiviikot 4 kertaa vuodessa, mikä vaati muutaman viikon ponnistelut. Välissä harkkatehtäviä hyvässä hengessä kavereiden kanssa. Ainut huoli oli, että löytyy niitä kesätöitä ja opintojen jälkeen töitä.

Opiskeluaika oli huomattavasti kiireettömämpää kuin työelämä projektitöissä. Enää ei voi lähteä esim. päivänäytökseen elokuviin eikä ylipäätään vapaa-aikaa ole enää samaan tapaan. Onko sitten opiskelijat rahkeisiinsa nähden liian haastavilla aloilla, jos jokaiseen esseeseen menee kaikki voimavarat? Miten he aikovat selvitä oikeista töistä, vaikka olisi se 4 vk lomaa välissä?

-DI 2017

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni monen kohdalla pohjasyy pahoinvoinnille on epävarmuus tulevasta: epävarmuus siitä, että saako ikinä mieleisiä oman alan töitä ja pärjääkö. Tuo epävarmuus ja kilpailu asettaa isoja paineita opiskelulle. Epävarmuuden takia opiskelu alkaa helposti tuntuu liian rankalta ja aiheuttaa pahoinvointia.

Valmistuin pari vuotta sitten alalle, jossa on verrattain hyvä työllisyys (olen juristi), ja silti muistan erityisesti opiskelun alkuvuosien epävarmuuden ja sen aiheuttaman pelon omasta pärjäämisestä tulevaisuudessa. Voin vain kuvitella miten ahdistaa opetella alaa millä on iso kilpailu harvoista työpaikoista.

Mistä johtuu pelko tulevaisuudesta? Voisiko olla stressinkäsittelykyvyssä jotain ongelmia, tai epävarmuuden kestossa? Onko niin että epävarmuuden sietämiseen ei olla kasvettu, kun koko ajan ympäristö on entistä turvallisempi ja minitason riskejäkään ei jouduta ottamaan arkielämässä? Viitaten taas nuoruuteeni, jolloin esim. reissatessa ei ollut älypuhelinten (tai muidenkaan mobiilipuhelinten) tuomaa turvaa, vaan jouduttiin luottamaan että  kyllä asiat järjestyvät.

Tässä yhä kirjoittelee 90-luvulla opiskellut, jolloin lähes kaikki valmistuivat kortistoon, mukanaan kasa opintolainaa, eikä tuo stressannut.

Ei stressannut? Sinua vai kaikkia niitä muita? Kai tiedät, että lama-aikana itsemurhat yleistyvät huimasti? Voiko joku oikeasti sanoa, että taloudellinen epävarmuus ja tietämättömyys siitä, tuleeko leipä tulevaisuudessa pöytään ei stressaa ihmistä?

Ihan tutkitusti se stressaa, aikuisia ihmisiä jopa eniten kaikista tekijöistä. En minä ainakaan pysty rentoutumaan jos joudun jatkuvasti miettimään kilahtaako ensi kuussa tilille 0 vai 1300 euroa.

Yhä yleistyvät pätkä- ja projektityöt ovat verrattain uusi ilmiö, ja jälkiä korjataan oletettavasti vielä pitkään. Sitten jotkut vielä kehtaavat ihmetellä mikseivät ihmiset lisäänny ja ostele taloja. Kyllä silloin ennenkin!

/99

Täytyy kyllä sanoa että ensimmäinen palkallinen kesäloma (oikeissa hommissa) vuosi ennen valmistumista oli jotain käsittämätöntä luxusta: ei tarvinnut säntäillä paskahommissa pitkin poikin, sai olla kotona/mökillä ja liksa juoksi, se käsittämätön vapauden tunne ilman mitään stressiä.

Itseasiassa tuli jopa vieroitusoireita, menin kaverin firmaan kesätsuppariksi sapuskapalkalla kun en keksinyt mitä kaikkea sillä luppoajalla/rahalla olisi tehnyt. (Seuraavana kesänä luppoajan/rahat vei sitten naisotuksen ylläpito, jatkynut näihin päiviin asti)

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan pärjäsi opintotuella jota ei ole korotettu vuosikymmeniin. Kiitos Sipilän hallituksen se on nyt pienempi kuin koskaan ja yhä suurempi määrä sysätään opiskelijalle pakkolainaksi.

80 luvulla opintotuki oli paljon pienempi ja kaikki opiskeli lainalla ja teki lisäksi töitä.

En selviäisi oikeustieteen opinnoista nykypäivänä tai ainakin pitäisi tehdä tuplasti töitä tutkinnon eteen. Itseasiassa en olisi pärjännyt edes nykyisessä pääsykokeessa. Sinä vuonna kun pyrin ei pääsykokeessa ollut mitään monivalintakysymyksiä, vaan vastattiin ns. esseekysymyksiin ja ratkottiin oikeustapauksia. Pääsykoekirjatkin olivat selkeitä ja keskittyivät mielestäni perusasioihin. Oma lapseni pänttäsi esimerkiksi asuntokaupan yksityiskohtia ja oikeushistorian ihmeellisyyksiä. Johan pelkkä säädösten määrä on huikea verrattuna vaikka 70-lukuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan pärjäsi opintotuella jota ei ole korotettu vuosikymmeniin. Kiitos Sipilän hallituksen se on nyt pienempi kuin koskaan ja yhä suurempi määrä sysätään opiskelijalle pakkolainaksi.

Älä viitsi laukoa epätotuuksia. 90-luvulla opiskellessa oli pakko ottaa opintolainaa, koska opintotuki + asumistuki yhteensä riittivät juuri ja juuri vuokraan. Sosiaalitoimistokin laski lainan tuloksi, eli tuoltakaan ei irronnut mitään jos et nostanut lainaa. Töitähän ei 90-luvun lamassa ollut edes opiskelijan helppo saada.

Sain noin 1150 mk opintotukea ja asumislisää, vuokraan meni solussa noin 600 mk, nousi tosin neljässä vuodessa 850 mk. Eli kyllä olisi pärjännyt nippanappa peruselämisen, mutta ns paskahommia (parhaimmillaan kolme hommaa samaan aikaan, viikonloppuisin hommasta toiseen kiitäen väh 12h päiviä) oli tehtävä jotta pystyi kustantamaan opiskelutarvikkeet.

Ok, kiva jos löysit paskahommia 90-luvun laman aikaan, mutta voi sanoa että jopa noiden löytäminen oli erittäin vaikeaa (ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella). Vai väitätkö että nykyisin on vaikeampaa saada töitä kuin 90-luvun lamassa?

Yksi paskahommista oli lehdenjako öisin, jota oli hyvin tarjolla tuolloinkin. Toinen oli suoraan jakokeikalta pullakuskin apupojaksi. Sitten muutto/siivouskeikalle parin tunnin unien jälkeen. Tätä myös lukuvuoden aikana viikonloppuisin.

Mitäs luulet, olisiko tuollaisia töitä mahdollista nykyopiskelijoiden saada? Sehän tässä keskustelussa oli pointtina kun joku valitteli että nykyopiskelijan elämä on taloudellisesti vaikeinta ikinä.

Lehdenjakajista (varhaisjakelu) ja raksasiivoojista on koko ajan haku päällä eri puolilla Suomea mitä hetki sitten tsekkasin. Olkootkin vuokrafirmohen kautta, tuohon aikaan ysärin puoliväkin tienoilla keikkahommat tuli jos oli tullakseen (gsm-kännykkä maksoi 4000 mk vuonna 1994 mutta oli loistava sijoitus töiden saamisen suhteen - tikistellen paskahommista säästäen tuokin)

Lopettakaa oikeasti valittaminen. Jokaisella on täällä vapaus valita opiskella mitä haluaa. Jos olet valinnut vaikean alan opiskeltavaksi, niin lopeta se ja vaihda toiseen. Mitä hyötyä on valittaa, kun ITSE voi tehdä elämästään mielekkäämpää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni monen kohdalla pohjasyy pahoinvoinnille on epävarmuus tulevasta: epävarmuus siitä, että saako ikinä mieleisiä oman alan töitä ja pärjääkö. Tuo epävarmuus ja kilpailu asettaa isoja paineita opiskelulle. Epävarmuuden takia opiskelu alkaa helposti tuntuu liian rankalta ja aiheuttaa pahoinvointia.

Valmistuin pari vuotta sitten alalle, jossa on verrattain hyvä työllisyys (olen juristi), ja silti muistan erityisesti opiskelun alkuvuosien epävarmuuden ja sen aiheuttaman pelon omasta pärjäämisestä tulevaisuudessa. Voin vain kuvitella miten ahdistaa opetella alaa millä on iso kilpailu harvoista työpaikoista.

Mistä johtuu pelko tulevaisuudesta? Voisiko olla stressinkäsittelykyvyssä jotain ongelmia, tai epävarmuuden kestossa? Onko niin että epävarmuuden sietämiseen ei olla kasvettu, kun koko ajan ympäristö on entistä turvallisempi ja minitason riskejäkään ei jouduta ottamaan arkielämässä? Viitaten taas nuoruuteeni, jolloin esim. reissatessa ei ollut älypuhelinten (tai muidenkaan mobiilipuhelinten) tuomaa turvaa, vaan jouduttiin luottamaan että  kyllä asiat järjestyvät.

Tässä yhä kirjoittelee 90-luvulla opiskellut, jolloin lähes kaikki valmistuivat kortistoon, mukanaan kasa opintolainaa, eikä tuo stressannut.

Ei stressannut? Sinua vai kaikkia niitä muita? Kai tiedät, että lama-aikana itsemurhat yleistyvät huimasti? Voiko joku oikeasti sanoa, että taloudellinen epävarmuus ja tietämättömyys siitä, tuleeko leipä tulevaisuudessa pöytään ei stressaa ihmistä?

Ihan tutkitusti se stressaa, aikuisia ihmisiä jopa eniten kaikista tekijöistä. En minä ainakaan pysty rentoutumaan jos joudun jatkuvasti miettimään kilahtaako ensi kuussa tilille 0 vai 1300 euroa.

Yhä yleistyvät pätkä- ja projektityöt ovat verrattain uusi ilmiö, ja jälkiä korjataan oletettavasti vielä pitkään. Sitten jotkut vielä kehtaavat ihmetellä mikseivät ihmiset lisäänny ja ostele taloja. Kyllä silloin ennenkin!

/99

Ei stressannut minua, eikä ystäviäni, tai opiskelukavereitani. Tuolloin eivät opiskelijat olleet myöskään joukolla synkistelemässä tilannettaan.  90-luvun lama koski mielestäni enemmän yrittäjiä sekä työelämässä olevia ihmisiä, jotka potkittiin pois. Tietenkin opiskelijat kärsivät työpaikkojen vähäisyydestä, mutta eivät aivan samalla tavoin. Yritin kirjoituksessani tuoda tuota esiin, että olosuhteista huolimatta suurin osa opiskelijoista oli positiivisella vireellä menossa eteenpäin, vaikka tulevaisuus näytti huomattavasti paljon huonommalta kuin nykyisin.