Opiskelijoiden kasvavaa pahoinvointia seuraava YTHS:n ylilääkäri kypsyi ”minun nuoruudessani” jauhajiin

Vierailija kirjoitti:

Suurin selittävä tekijä saattaa olla ns. liiallinen mielikuvallisuus, joka siis tarkoittaa sitä, että liian monilla on väärät mielikuvat itsestä, toisista, maailmasta ja elämästä ylipäätään. Tosiasia on se, että vain harvat voivat olla niitä akateemisia huippuja ja menestyjiä ja hyvä niin. Ahdistus saattaa liittyä myös ajatukseen omasta luuseriudesta, mikäli ei saa tarpeeksi hyviä numeroita, tarpeeksi hyviä todistuksia jne.- opiskelija/oppilas vetää johtopäätöksen omasta huonoudestaan. Häpeä lamauttaa ja ahdistaa: "Kyllähän nyt minun pitäisi pystyä parempaan, olen niin hyvä ja ainutlaauinen, kuten vanhemmat aina sanoivat" - jälleen siis pelkkä mielikuva, eikä mikään totuus, "totuus" kun enemmänkin on , että olet vain älyllisesti keskinkertainen. Tuskin kukaan meistä juoksee yhtä lujaa kuin Usain Bolt, vaikka kuinka treenaisi, samoin on asian laita akateemisessa maailmassa, näin ollen pitäisi pystyä tyytymään ja olemaan itselleen armollisempi, eikä kokea ahdistusta, syyllisyyttä ja häpeää heti, mikäli jokin tenteistä nyt sattuu menemään "vain" ykkösellä läpi. Todellinen sota kuitenkin elämässä käydään niiden luetosalien ulkopuolella. 

Ps: ihmiset tuntuvat olevan jotenkin ihan sekaisin jokaisella elämän osa-alueella.

Olen samaa mieltä että suurin osa yrittää elää mielikuvien mukaan omaa elämäänsä, verraten itseään toisiin, "täydellisiin", varsinkin näin some- aikana. Mutta en kyllä allekirjoita että olisivat vanhemien luomia nämä harhat, ei ole suomalainen tapa kehua lapsiaan ylenpalttisesti. Pikemminkin päinvatoin.

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorten aika menee netissä ja somessa. Meillä ei ennen ollut koulun jälkeen muuta tekemistä, kuin tehdä läksyjä ja kirjoittaa esseitä, vaikka niihin meni kyllä paljon enemmän aikaa käsin kirjoittaessa... Nyt seurustellaan päivä puhelimen kanssa ja yritetään välillä keskittyä kirjoittamaan pari sanaa, mutta eihän se onnistu. Vaatimuksia ollaan päinvastoin jopa laskettu. Tästähän on ollut kirjoituksia lehdissä, että todistusvalinnan myötä opiskelijoista on tullut epäkypsempiä opintoihin ja peruskursseistakaan ei päästä enää läpi.

Joo, 70-luvulla opiskelijat ei juhlineet. Kirjoitettiin vain esseitä ja luettiin kirjoja ja pääosa valmistui viidessä vuodessa. Tai sitten tuo on vaan p×skapuhetta.

🐽

Vierailija kirjoitti:

Komppasin viestiä 7, mutta näppäillessäni nuolta ylöspäin samalla tuli myös kaksi tykkäystä nuoli alaspäin -kohtaan.

Siis miten niin ennen ei ollut niin paljon luettavaa ja tehtävää niin, että nykyisin olisi muka enemmän. Järkyttävää valhetta.

Oltiin jo lukioaikoina lukuvuoden aikana töissä, varsinkin kesätöissä. Opiskelurahojen omatoiminen tienaaminen oli itsestään selvää eikä se, että vanhemmat kustantavat kaiken ja kaiken että pitää olla niin pirskatin helppoa.

Kun olen katsonut poikapuoleni elämää "lukio neljässä vuodessa", polla ei välillä meinaa kestää lukion kursseja eikä muka kesätöitä löydy, kaikki pitäisi valmiiksi vanhempien tarjoilla, todellakin ajattelen, että ennenvanhaan tehtiin paljon enemmän töitä. Ihan turhaan lääkärin on ehdottaa ymmärrystä näille valittajille, koska liika ymmärrys ei auta ketään. Helkkari, hommiin vain, sillä liian helppo ja siloiteltu elämä synnyttää näitä turhaumia ja negatiivisia psyykkisiä oireita. Lapsille opettaminen, että elämä ei todellakaan ole helppoa ja kevyttä koko ajan vaan välillä todella raskasta ja raadollista, että elämän ja asioiden eteen pitää tehdä töitä, IHAN ITSE, sekä opettaa lapselle selviytymiskeinoja vaikeuksien kanssa, siinä herkkuresepti hyvää aikuisuuteen.

Ylipäänsä elämän vaikeuksissa turhista valittaminen ei auta ketään vaan asioille täytyy tehdä jotakin, mutta nyt tuntuu, että nämä uuden sukupolven pehmeät opiskelijat odottavat muiden hoitavan heidän asioitaan, varsinkin kun vaikeuksia tulee. Hittolainen, kyse on omasta elämästä ja ihmisen, myös nuoren aikuisen, tulisi ottaa siitä täysi vastuu ihan itse. Kun ymmärtää tämän tosiasian, ei tarvitse valitella pollan prakaamista, vaikka välillä raskaalta tuntuu. Ja tottakai välillä masentaa ja ihminen on allapäin, se on elämän yksi tosiasioista. Mutta se, että odottaa tekemisten aina olevan kivaa ja helppoa, ja että muut ottavat sinun elämästäsi vastuuta, se ei vaan toimi. Itse itsensä on huollettava, muiden apu ym. ovat sitten vain bonusta, jos niitä saa,

Elämä on nykyisin liiankin helppoa monille lapsille ja nuorille, toki ei kaikille, jos kotiolot ovat huonot. Nuori ihan itse kykenee valitsemaan, mitä valintoja elämällään haluaa tehdä, kun meillä  ja Suomessa eivät esim. yliopisto-opinnotkaan kaadu lukuvuosimaksuihin. Lähimmillä ystävilläni esim. erään äiti kuoli hänen ollessaan ala-asteikäinen ja yksinhuoltajaisä oli melkoisen köyhä, toisella ystävälläni alkoholi sävytti lapsuuden perheen elämää. Näistä kokemuksista huolimatta molemmat ovat käyneet yliopiston ja ovat hyvin menestyviä sekä onnellisia elämässään, vaikkei se sekä yksityis- että työrintamalla aina helppoa ole ollutkaan. Kyse on aina ihmisen omasta tahdosta ja valinnasta.

En todellakaan tarkoita, että yliopisto-opinnot ovat elämän autuaaksi tekevä juttu. Itselleni on ihan sama, onko duunari vai akateeminen, kunhan hoitaa hommansa yhteiskuntakelpoisesti. En vaan hirveästi jaksa ymmärtää näitä valittajia, kun kaikki on meidän yhteiskunnassa opiskelujen suhteen mahdollista. Vaikeuksia tulee aina, mutta siitä huolimatta elämässä on mentävä eteenpäin. Halu hoitaa omat asiat itse, itsenäisesti, halu omalla panoksellaan luoda itselleen mielekkään elämän, vaikka välillä tulisikin turpaan, siinä tosiaan avain elämästä selviytymiseen.

PS. Tulipas pitkä purkaus, mutta vielä näin lopuksi totean, että aivan sama, vaikka alapeukkuja tulisi miljoonittain, en tule ymmärtämään tätä turhasta valitttamista, piste.

Jos joku valittaa turhasta, niin sinä, joka valitat muiden valittamisesta. Kasvaisit aikuiseksi, empatiakykyiseksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opintotukikuukausien vähäinen lukumäärä ja jako erikseen alempaan ja ylempään tutkintoon, liian paljon lainaa ja liian vähän varsinaista opintotukea ja suoritusvaatimukset. Siinä ne pääasialliset syyt.

Ei pelkästään nuo, vaan myös tämä, mikä sanotaan tuolla yhdessä kommentissa:

"Sosiaalisen median luomilla mielikuvilla on varmasti yksi suuri vaikutus. Esim. instagramissa suuressa suosiossa oleva ”vaikuttaminen” luo monille aivan väärän kuvan ns. normaalista elämästä. Tyypit poseeraa milloin missäkin eksoottisessa kohteessa ja hotellissa, milloin mikin kalliin brändin vaate, laukku tai muu hepene yllä ja annetaan kuva kuin koko elämä olisi tuollaista aamusta iltaan. Sitten yritetään tavoitella tuota kulissia, otetaan lainaa niin että korvissa soi ja murennutaan, kun korttitalo alkaa sortua. Surullista touhua seurata sivusta. Työelämän raadollisuus on toki sitten vielä asia erikseen. :/"

Tämä on valitettavasti niin totta.

No mikä tähän olisi ratkaisu? Jätetään turhanpäiväinen somessa pyöriminen ja satsataan vaan siihen, mikä on hyödyllistä, sekä kissavideoihin?

Fakta on, että opiskelijoilla on perusasiat hyvin. Opiskelusta ei tarvitse maksaa kymppitonneja vuodessa, asumiseen ja elämiseen riittää tuki, kun säästeliäästi elelee. Lainaa voi ottaa lisäksi. Asua voi yhä useammin mukavasti omassa yksiössä.  Opinnot pitää saada vietyä rajallisessa ajassa läpi ja sitä seurataan. Vaatimustaso ei ole älytön. Verrattuna vaikka USAan tilanne on vaatimusten osalta samanlainen ja opintokulut puolestaan ovat sellaiset, että monilla on lainaa jopa kuusinumeroinen summa opintojen lopulla, vaikka stipendejä on paljon jaossa. Toisaalta siellä arvostetaan opetusta ja tutkintoa, kun siitä joutuu varsinkin suosituimmissa kouluissa maksamaan paljon. Opiskelupaikoista ja työpaikoista kilpaillaan vähintään siinä missä meilläkin. Kesä- ja tuntitöissä käydään ja ns. hanttihommat kelpaavat myös.  Aina on tehty töitä ja opiskeltu samaan aikaan, siinä ei ole mitään uutta. 

Jäävätkö siis ainoiksi eroiksi somehölmöily, Suomen onnettoman huono oppilaanohjaus sekä älyttömät pääsykoerumbat, joita oppilaat jopa välttämättä vaativat ymmärtämättä, ettei se helpota kenenkään opintotaivalta? Ne samat tyypit ne opiskelupaikat kuitenkin loppupeleissä saavat, sillä hyvät ovat aina loppujen lopuksi parempia kuin huonommat. Nykysysteemillä vaan kaikki joutuvat raatamaan moninkertaisesti, ensin yo-kirjoitukset ja sitten pääsykokeet.

Tuo väitteesi pääsykokeiden turhuudesta on höpöhöpöä. Joku voi alisuoriutua ylioppilaskirjoituksissa mutta loistaa pääsykokeissa. Itse olin tällainen tapaus. Meillä tietty prosentti otettiin sisään pelkän pääsykokeen perusteella ja loput pääsykokeen ja ylioppilaskirjoitusten perusteella. Olen kohta tohtori, ja kandin ja maisterin opintoni suoritin viitosen keskiarvolla (korkein mahdollinen).

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset on koventuneet. Nykyään opiskelijan pitäisi päästä Kauko-Itään kerran vuodessa, asua omassa asunnossa yksinään, syödä eksoottisia hedelmiä ja virkistyä joogatunneilla. Elektroniikkaakin pitäisi olla monenlaista ja vieläpä aika uutta. 90-luvulla ylellisyyttä oli sekin, jos joskus oli varaa käydä parilla oluella kodin ulkopuolella. Kauko-Itä oli vielä kaukana. Puhelimena oli lankapuhelin tai joku puolen kilon nokialainen kalikka, jolla pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Jei!

Juuri tämä!

Täytyy sanoa, että olen ikionnellinen, että opiskelin 90-luvulla. Elämä oli todella yksinkertaista, vaikka itse opiskelu ei varmasti ollut sen helpompaa kuin nytkään. Ei vain ollut kaikkea nykyistä somehälyä (ekan halkokännykänkin sain vuoden valmistumiseni jälkeen :D), kulutushysteriaa yms. turhuutta. Oikkarit kantoivat lakikirjoja salkussa ja Finlex (vihreää tekstiä mustalla ruudulla...) oli vasta keksitty ja opiskelijan käytössä vain hyvin rajoitetusti muutamassa kirjastossa.

Uskokaa pois, elämänlaatu oli tuolloin paljon nykyistä parempi, vaikka taloudellisesti olikin niukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistotutkinnon työllistävyys on romahtanut. 70-luvulla ministeriöistä soiteltiin laitokselleni ja kyseltiin milloin valmistuu uusia maistereita heille hyväpalkkaisiin vakitöihin. Nykyään valmistuneet joutuvat kyntämään vuosikausia paska- ja pätkäduuneissa tai kokonaan ilman töitä. Ja työpaikan pohjustaminen täytyy aloittaa tietenkin opiskeluaikana hankkimalla oman alan kokemusta koska ilman sitä on työmarkkinoilla toivottomassa tilanteessa. Tähän vielä vuosia kestävä stressi toimeentulosta. Tällaiset olosuhteet, joista hyväosaiset oikeistolaiset eivät tajua mitään aiheuttaa järjetöntä stressiä, ahdistusta ja mielenterveysongelmia nykyopiskelijoille.

Ei väitteesi pidä paikkaansa. Asiasta on ihan tutkittua tietoa, ja edelleen työllistyminen maisterin papereilla on yli 80%.

https://www.stat.fi/til/sijk/2016/sijk_2016_2018-01-25_tie_001_fi.html

Quelle surprise, että joku isojen ikäluokkien edustaja poistatti kommenttini siitä, että juuri tämä ikäpolvi on tehnyt muiden eteen vähiten ja silti odottaa yhä muiden uhrautuvan puolestaan. Sama sukupolvi on ottanut itselleen sanelijan roolin sen suhteen, miten kaikkien muiden tulee heistä käyttäytyä.

Kysyn siis uudestaan, että kuinka moni suurten ikäluokkien edustaja huolisi alivuokralle nurkkiinsa tai ullakolleen opiskelijan? Kuinka moni ahne ja itsekäs suurten ikäluokkien edustaja hyväksyisi mukisematta itselleen saman elintason, minkä valtio mahdollisti heidän vanhemmileen? Miksi nykyopiskelijoiden olisi heistä tyydyttävä 1950-luvun sosiaalietuuksiin, vaikka he eivät itse tyydy eläkkeidensä osalta 1950-luvun etuuksia vastaaviin eläkkeisiin? Eikö koko systeemin pitäisi olla siten kuin ennen, jotta haukkumiseen olisi varaa? Miksi he nurisevat vain nuorten mahdollisuuksista verraten näitä omiin opiskeluaikoihinsa? Miksi he jatkuvasti haukkuvat nuoria?

Entä miksi nykynuorten pitäisi maksaa jättisuuria eläkkeitä niille, jotka víháavat heitä, ja joiden tietotaito ei enää työelämään eikä mihinkään muuhun kuin uhritumiseen riitä? Näiden ikäluokkien muisteloissahan sudet aina ulvoivat, kun sinne kouluun hiihdettin pelkkä pettuleipä taskussa alta sulavan järven jäällä.

Näiden syöttiläiden vanhempien ja isovanhempien taloudellisista vaikeuksista ja eläkkeiden pienuudesta sen sijaan vaietaan, koska kehityksen pitää kohdistua heihin, eikä sitä pidä ulottaa heidän lapsiinsa tai lapsenlapsiinsa.

Kellään muulla ei saisi paremmin mennä kuin heillä. Kehityksen pitää kohdistua heihin, eikä muihin. Piste. 1950-luvun eläkkeet eivät näille heikonlaisesti omia lapsia hankkineille saarnaajille kelpaa, vaikka nykyopiskelijoiden pitäisi näiden loisten mielestä majoittua heidän omia vanhempiaan muistuttavien vanhusten (joita ei enää ole) ullakkohuoneisiin puoli-ilmaiseksi. Nyky-eläkeläinen aka suurten ikäluokkien edustaja sen sijaan vaatii omaa rauhaa ja vuokraa ylimääräistä tilaa vain markkinahintaan ja kunnon voitolla.

Opiskelijan ajankäyttö on heistä opiskelijan vastuulla, koska he ovat itse opiskelleet silloin kuin pelkällä paperien vaihdolla vielä pelattiin. Läppärit ja muu kama ovat heistä yhä turhia ylellisyyksiä, joiden käyttöä he eivät koskaan kunnolla opetelleet, ja joissa heistä opiskelijan aika menee lähinnä someen, eikä opintoihin, koska he itse eivät ole altistuneet nykyajan vaatimuksille sen suhteen, eivätkä empatiakyvyttöminä osaa ajatella sitä, että joillain muilla voisi olla vaikeampaa kuin heillä.

P.S. ks. jokin 1960-luvulla tehty gradu ja vuodesta 2000 alkaen tehty gradu rinnakkain, katso niiden kysymysten asettelua, tutkimuskirjallisuuteen tehtyä panosta ja omia päätelmiä, niin huomaat, että ennen sai ilmaista itseään huomattavasti laveammin ja löysemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorten aika menee netissä ja somessa. Meillä ei ennen ollut koulun jälkeen muuta tekemistä, kuin tehdä läksyjä ja kirjoittaa esseitä, vaikka niihin meni kyllä paljon enemmän aikaa käsin kirjoittaessa... Nyt seurustellaan päivä puhelimen kanssa ja yritetään välillä keskittyä kirjoittamaan pari sanaa, mutta eihän se onnistu. Vaatimuksia ollaan päinvastoin jopa laskettu. Tästähän on ollut kirjoituksia lehdissä, että todistusvalinnan myötä opiskelijoista on tullut epäkypsempiä opintoihin ja peruskursseistakaan ei päästä enää läpi.

Joo, 70-luvulla opiskelijat ei juhlineet. Kirjoitettiin vain esseitä ja luettiin kirjoja ja pääosa valmistui viidessä vuodessa. Tai sitten tuo on vaan p×skapuhetta.

Ei kai kukaan puhunut juhlimisesta? Kaupat menivät kiinni klo 18, viikonloppuna eivät olleet edes auki, tv:ssä oli kaksi tai kolme kanavaa, joissa lähetystä tuli noin klo 17-22. Kaikilla ei ollut edes lankapuhelinta. Ainoa huvittelumuoto kotona oli käsityöt tai lukeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä valmistuin viime vuonna AMK:sta 45-vuotiaana ja se koulutus ainakin oli niin uskomattoman heppoinen kokonaisuus, että en tajua miten siitä kukaan olisi voinut rasittua. Itselläni on kaksi lasta, joiden yh olen, ja lisäksi ehdin käydä koulutuksen aikana sen verran töissäkin, että tienasin n. 15k vuodessa. Varmasti yliopisto-opiskelu on raskaampaa, mutta se oli sitä kyllä jo 20 vuotta sitten, kun suoritin yliopistotutkinnon.

Nykyisin on vaan hyväksyttyä valittaa ihan kaikesta. Itse en käsitä miten esim. AMK-koulutuksen raskaana kokeva ihminen koskaan pystyy tekemään niitä alan töitä, jotka voivat oikeasti olla raskaita.

Oliko AMK-koulutus jokin kirjoituskurssi, mistä valmistuu aihe vapaalle väsäilemään trolleja?

Hoitoalan tutkinto. Yhtään kirjaa ei tarvinnut lukea sen koulutuksen yhteydessä.

En oikein ymmärrä miksi tätä on alapeukutettu. On tosiasia, että meidän AMK-tasoisessa hoitoalan koulutuksessa ei tarvinnut lukea yhtään kirjaa. Joissakin kursseissa annettiin muutama luku jostain isommasta kirjasta luettavaksi, mutta tenteistä pääsi läpi lukemattakin. Itsekin valmistuin 3.75 keskiarvolla lukematta mitään kouluajan ulkopuolella, mitä nyt joihinkin tentteihin kävin netissä läpi opettajan antamat diat. Verrattuna aiempiin yliopisto-opintoihin, joissa sentään ei kirjatenttejä saanut parhaalla mahdollisella arvosanalla läpi lukematta, tämä koulutus oli todella helppo. Opinnäytetyö tehtiin parityönä. Vaikeaa tämä ei ollut, vaikka miten päin asiaa katsoisi, eikä meidänkään koulutuksesta ensimmäisen vuoden jälkeen kukaan lopettanut tai valittanut väsymystä.

Vaikeuksia varmasti on joillakin, mutta eivät ne opiskelun vaativuudesta johdu.

Nyt jo eläkkeellä oleva sairaanhoitaja äitini kyllä joutui lukemaan kirjoja opiskellessaan opistossa sairanhoitajaksi. Mihin amk oppimateriaalit ovat kadonneet?

Sairaanhoitajan AMK tutkinnossa luetaan kirjoja. Kirjat voi lainata kirjastosta tai kirjat ovat vastaavasti luettavissa verkkokirjoina. En ymmärrä sitä, että on kouluja, joissa ei tarvitse lukea kirjoja. Laureassa ainakin joutuu lukemaan kirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Quelle surprise, että joku isojen ikäluokkien edustaja poistatti kommenttini siitä, että juuri tämä ikäpolvi on tehnyt muiden eteen vähiten ja silti odottaa yhä muiden uhrautuvan puolestaan. Sama sukupolvi on ottanut itselleen sanelijan roolin sen suhteen, miten kaikkien muiden tulee heistä käyttäytyä.

Kysyn siis uudestaan, että kuinka moni suurten ikäluokkien edustaja huolisi alivuokralle nurkkiinsa tai ullakolleen opiskelijan? Kuinka moni ahne ja itsekäs suurten ikäluokkien edustaja hyväksyisi mukisematta itselleen saman elintason, minkä valtio mahdollisti heidän vanhemmileen? Miksi nykyopiskelijoiden olisi heistä tyydyttävä 1950-luvun sosiaalietuuksiin, vaikka he eivät itse tyydy eläkkeidensä osalta 1950-luvun etuuksia vastaaviin eläkkeisiin? Eikö koko systeemin pitäisi olla siten kuin ennen, jotta haukkumiseen olisi varaa? Miksi he nurisevat vain nuorten mahdollisuuksista verraten näitä omiin opiskeluaikoihinsa? Miksi he jatkuvasti haukkuvat nuoria?

Entä miksi nykynuorten pitäisi maksaa jättisuuria eläkkeitä niille, jotka víháavat heitä, ja joiden tietotaito ei enää työelämään eikä mihinkään muuhun kuin uhritumiseen riitä? Näiden ikäluokkien muisteloissahan sudet aina ulvoivat, kun sinne kouluun hiihdettin pelkkä pettuleipä taskussa alta sulavan järven jäällä.

Näiden syöttiläiden vanhempien ja isovanhempien taloudellisista vaikeuksista ja eläkkeiden pienuudesta sen sijaan vaietaan, koska kehityksen pitää kohdistua heihin, eikä sitä pidä ulottaa heidän lapsiinsa tai lapsenlapsiinsa.

Kellään muulla ei saisi paremmin mennä kuin heillä. Kehityksen pitää kohdistua heihin, eikä muihin. Piste. 1950-luvun eläkkeet eivät näille heikonlaisesti omia lapsia hankkineille saarnaajille kelpaa, vaikka nykyopiskelijoiden pitäisi näiden loisten mielestä majoittua heidän omia vanhempiaan muistuttavien vanhusten (joita ei enää ole) ullakkohuoneisiin puoli-ilmaiseksi. Nyky-eläkeläinen aka suurten ikäluokkien edustaja sen sijaan vaatii omaa rauhaa ja vuokraa ylimääräistä tilaa vain markkinahintaan ja kunnon voitolla.

Opiskelijan ajankäyttö on heistä opiskelijan vastuulla, koska he ovat itse opiskelleet silloin kuin pelkällä paperien vaihdolla vielä pelattiin. Läppärit ja muu kama ovat heistä yhä turhia ylellisyyksiä, joiden käyttöä he eivät koskaan kunnolla opetelleet, ja joissa heistä opiskelijan aika menee lähinnä someen, eikä opintoihin, koska he itse eivät ole altistuneet nykyajan vaatimuksille sen suhteen, eivätkä empatiakyvyttöminä osaa ajatella sitä, että joillain muilla voisi olla vaikeampaa kuin heillä.

P.S. ks. jokin 1960-luvulla tehty gradu ja vuodesta 2000 alkaen tehty gradu rinnakkain, katso niiden kysymysten asettelua, tutkimuskirjallisuuteen tehtyä panosta ja omia päätelmiä, niin huomaat, että ennen sai ilmaista itseään huomattavasti laveammin ja löysemmin.

Oot kyllä sairas tuossa suuret ikäluokat -vihassasi. Mahdatko edes tuntea ketään seitsemänkymppistä?

Vierailija kirjoitti:

Viisas lääkäri. Minulta opiskeluaika tuhosi terveyden pysyvästi.

Mitä kävi?

Vierailija kirjoitti:

Opintotukikuukausien vähäinen lukumäärä ja jako erikseen alempaan ja ylempään tutkintoon, liian paljon lainaa ja liian vähän varsinaista opintotukea ja suoritusvaatimukset. Siinä ne pääasialliset syyt.

Jos tuo muka kuvaa nykyistä tilannetta, niin tiedätkö millainen oli tutkintojärjestelmä ja opintotukijärjestelmä ennen vuotta 1992? 1980-luvulla ei ollut lainkaan alempaa korkeakoulututkintoa, vaan yliopistotutkinnosta seuraavaa perustutkinto oli filosofian kandidaatti ja sen perusteella myönnettävä filosofian maisterin arvo. HuK (humanististen tieteiden kandidaatti) ja LuK (luonnontieteiden kandidaatti) olivat pelkkiä oppiarvoja, jotka sai suoritettuaan 100 opintoviikkoa tiettyjen opintokokonaisuuksien mukaan. Mutta yliopistosta valmistuminen edellytti gradun tekemistä tai muuten jäi ns. ikuiseksi ylioppilaaksi.

Opintotukijärjestelmä muuttui v:sta 1992 lähtien selvästi vähemmän lainapainotteiseksi, jolloin opintorahan määrä kaksinkertaistui. Kultaisella kahdenkymmenluvulla lähes kaikki opiskelijat nostivat opintolainaa, jonka korko oli valtion korkotuesta huolimatta huomattavasti kovemmalla tasolla kuin nykyisin.  Yleensä ainoat opiskelijat, jotka välttivät opintolainan nostamisen asuivat opiskeluajan vanhempiensa luona eli heidän ei tarvinnut muuttaa opintojen perässä toiseen kaupunkiin.

Vierailija kirjoitti:

Suurin selittävä tekijä saattaa olla ns. liiallinen mielikuvallisuus, joka siis tarkoittaa sitä, että liian monilla on väärät mielikuvat itsestä, toisista, maailmasta ja elämästä ylipäätään. Tosiasia on se, että vain harvat voivat olla niitä akateemisia huippuja ja menestyjiä ja hyvä niin. Ahdistus saattaa liittyä myös ajatukseen omasta luuseriudesta, mikäli ei saa tarpeeksi hyviä numeroita, tarpeeksi hyviä todistuksia jne.- opiskelija/oppilas vetää johtopäätöksen omasta huonoudestaan. Häpeä lamauttaa ja ahdistaa: "Kyllähän nyt minun pitäisi pystyä parempaan, olen niin hyvä ja ainutlaauinen, kuten vanhemmat aina sanoivat" - jälleen siis pelkkä mielikuva, eikä mikään totuus, "totuus" kun enemmänkin on , että olet vain älyllisesti keskinkertainen. Tuskin kukaan meistä juoksee yhtä lujaa kuin Usain Bolt, vaikka kuinka treenaisi, samoin on asian laita akateemisessa maailmassa, näin ollen pitäisi pystyä tyytymään ja olemaan itselleen armollisempi, eikä kokea ahdistusta, syyllisyyttä ja häpeää heti, mikäli jokin tenteistä nyt sattuu menemään "vain" ykkösellä läpi. Todellinen sota kuitenkin elämässä käydään niiden luetosalien ulkopuolella. 

Ps: ihmiset tuntuvat olevan jotenkin ihan sekaisin jokaisella elämän osa-alueella.

Niitä ykkösiä täytyy selitellä työhaastatteluissa, vaikka opiskelija antaisi itselleen armoa.

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset on koventuneet. Nykyään opiskelijan pitäisi päästä Kauko-Itään kerran vuodessa, asua omassa asunnossa yksinään, syödä eksoottisia hedelmiä ja virkistyä joogatunneilla. Elektroniikkaakin pitäisi olla monenlaista ja vieläpä aika uutta. 90-luvulla ylellisyyttä oli sekin, jos joskus oli varaa käydä parilla oluella kodin ulkopuolella. Kauko-Itä oli vielä kaukana. Puhelimena oli lankapuhelin tai joku puolen kilon nokialainen kalikka, jolla pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Jei!

1990-luvulla oli juhlaa kun sai hankittua Melkon kotiviininvalmistusämpärit jne sekä kaupassa oli sokeria välillä tarjouksessa. Hedelmät ja marjat poimin sitten kaupungin puutarhasta. Siihen aikaan kaikki tekivät kotiviiniä. En muista kenenkään haaveilleen skumpasta tai lomasta kaukaisiin maihin. Jo Tukholman-risteily oli juhlaa.

70 vuotta sitten on enempi kuin ihmisikä.

Hyvä kirjoitus. Itse olen selvinnyt opiskeluajasta tähän mennessä ilman mt-ongelmia; rytmihäiriöitä ja lieviä univaikeuksia on kyllä ollut ajoittain. Noin puolet johtuu rahavaikeuksista ja puolet itse opiskelusta. Olen tehnyt lähestulkoon täyspäiväistä, alaani liittymätöntä kolmivuorotyötä koko opiskelujen ajan, mutta pienet (minusta johtumattomat) tauot työssä sekä kelan takaisinperinnät (n. 2000 e) ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Jos et tee töitä, olet rutiköyhä, jos teet, maksat tuet takaisin ja olet köyhä. Siinä opiskelijan elämä tiivistettynä.

Lomaa olen pitänyt viimeksi vuonna 2012. Hyvä puoli on se, että paska kesä ei haittaa yhtään kun painaa tuplavuoroja duunissa. Eli ensin koulua ja töitä syys-toukokuu, sitten kolmivuoroa kesä-elo ja sykli alkaa taas alusta.

En siis ihmettele yhtään että kaikki eivät selviä niin vähällä oireilulla kuin minä. Mulla suojaavina tekijöinä on että työni on helppoa eikä opiskeltava alakaan mitään rakettitiedettä (vaikka lukemista riittääkin). Lisäksi asun kaupungissa johon synnyin, en tiedä miten olisin selvinnyt jos kaikki tukiverkot olisivat jääneet opiskelun myötä kauas.

Äitini ei voi sietää ihmisiä jotka mankuvat että kyllä vaan ennen jaksettiin, pullamössöt nykyään ömmömmöm. Faktahan on se, että yhteiskuntaa ja opiskelua ei voi enää verrata muutaman vuosikymmenen takaiseen. Ensinnäkin ennen työpaikat olivat vakituisia ja kesätöitä oli helpompi saada. Nyt melkein jokaisella on tilanne, että ensin valmistut ja sitten se stressi vasta alkaakin, pätkätöiden ja jatkuvan työnhaun muodossa. Äitini omin sanoin käveli opiskelun jälkeen uuteen työpaikkaansa, ja eläköityy sieltä vuoden päästä. Tuollainen luksus on todella harvassa niillä jotka nyt opiskelevat. Ei auta stressin keskellä tieto siitä, että toimeentulo ei välttämättä parane vielä pitkään aikaan opiskelun jälkeenkään. Tai ainakaan vakiinnu.

Pakkoko sitä on opiskella niin hemmetin monta vuotta? Amistutkinnolla pääsee ihan oikeasti hyviin tuloihin, jos valitsee oikean alan. Mutta kun ei, tämä sukupolvi ei nyt vain haluu eikä viihdy esim. peltitöissä vaan pitää olla siisti sisätyö.

Moniko muistaa kun silloin nuorena opinto-oikeus oli rajattu 5-7 vuoteen, jonka jälkeen lennät yliopistolta ulos.

Toivottavasti et juuri epäonnistu kursseissa, tulee aika kiire muuten..

Vierailija kirjoitti:

Moniko muistaa kun silloin nuorena opinto-oikeus oli rajattu 5-7 vuoteen, jonka jälkeen lennät yliopistolta ulos.

Toivottavasti et juuri epäonnistu kursseissa, tulee aika kiire muuten..

Niin, ennen ei ollut sitäkään. Esim. 10 v minua ennen syntynyt veljeni olisi saanut opiskella yliopistossa käytännössä maailman tappiin asti, opintotuessa toki oli silloin jo rajaus.

Nyt maksimiaika on 7 v jonka jälkeen lisäaikaa on anottava jollain järkevällä syyllä.

/99