Lue keskustelun säännöt.
IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
06.07.2019 |
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
Meillä on vuosien saatossa riehuttu lapsen nimestä, päivähoidon aloittamisesta, kouluvalinnoista, vaatteista, ruoista, leluista, nukkumisesta, lomien vietosta, matkustelusta. Ei tule äkkipäätä mieleen mitään mistä ei olisi mäkätetty.
Varsinkin se että lasta ei pantu lähikouluun ja se että matkustelemme ovat hampaissa. Nyt vanhempi lapsi löi lopulta mummolle luurin korvaan kun tämä taas mäkätti lapsen lukiovalinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsen mummo puhuu lapsen siellä ollessa aina vain lapsen isästä, mutta ei koskaan minusta, äidistä. Ja siis yhtenä perheenä tässä ollaan ja eletään, mutta kun ei tulla toimeen, niin äidin kai voi sitten vain tuolla tavalla sulkea pois.
Mistäkö tiedän? Kun lapsi on kertonut.
Minkä ikäinen lapsi on? Ja mistä ovat isovanhempien kanssa mahtaneet puhua? Jos ovat puhuneet, millaista oli silloin kun iskä/äiti oli lapsi, niin lienee aika luonnollista, että puhutaan hänestä eikä ruveta arvuuttelemaan hänen puolisostaan mitään.
Lapsi on kuusivuotias. Jos lapsi sanoo että haluaa soittaa äidille niin isovanhempi sanoo että joo, soitetaan isälle. Jos lapsi sanoo mitä tahansa äidistä niin puhe muutetaan isään. Lapsi sanoi viimeksi kotiuduttuaan, että tulee välillä semmoinen olo, kuin ei mummolla ollessaan äitiä olisikaan kun äidistä ei saa puhua mitään ja jos puhe tulee vanhemmista niin aina vaan mummo puhuu isästä.
Totta kai tämän muistelun puitteissa ymmärtäisikin, mutta tällainen tuntuu kummalliselta- lapsestakin.
Joo, olen samaa mieltä. Mutta voi tuon ymmärtää sillä tavalla, että kun he nyt sattuvat olemaan isän vanhemmat, niin puhuttaessa kotiasioista tulee aina ensin mieleen isä, joka on se heidän "omansa" siinä perheessä. Varmaan puhuvat kavereilleenkin ja muille lapsilleen "Matin" perheestä eikä "Minnan", vaikka "Minna" niiden lasten toinen vanhempi oliskin. Mun mielestä siinä ei ole mitään outoa, omat vanhemmat ja appivanhemmat tekee tuossa samalla tavalla. Mutta joo, jos systemaattisesti aina muutetaan että ei soiteta äidille, soitetaan isälle, niin onhan se outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kohtuullisuus... okei. Koette, ettei ole kohtuullista pyytää hoitoa ja sitten odottaa hoitavan perheineen sopeutuvan hoidettavan tapoihin.
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta onhan teillä oikeus näin menetellä, eikä tuossakaan mitään vikaa ole ellei se aiheita ongelmia tai pahaa mieltä. Ilmeisesti ei ole aiheuttanut.
Entäs, jos isovanhempi itse pyytää lapsen hoitoon? Onko asia tällöin eri, vai liittyykö tämä mitenkään asiaan?
Asian vierestä, mutta mielenkiinnosta.
Minä ymmärrän kyllä ettei halua mukautua ihan kaikkiin pyyntöihin vaan talossa talon tavalla, kuitenkin oleelliset (ne allergiat mm.) huomioiden.
Tämä johtuu siitä, että lähipiirissä on lapsiperhe, jotka eivät jousta missään. Vaatimuksia on suuntaan ja toiseen, mutta muita ei huomioida. Mikäli olemme heillä käymässä, aikataulut menevät heidän mukaansa täysin (mikä on fine, koska heillä omat sääntönsä, voimme siellä sopeutua asiaan, olemmehan kylässä).
Tämä sama kuvio oli myös silloin kun vierailivat meillä, kaikkien olisi pitänyt tanssia heidän pillinsä mukaan ja täyden palvelun pelata (täysi palvelu ei kuitenkaan toimi heillä, jos et itse käy jossain ulkona syömässä, niin saat olla nälissäsi).
Mummu kyllä seisoo vaikka päällään että saisi olla lastenlasten kanssa ja tekee kaiken prikulleen ettei tuu sanomista ja on puhki väsynyt tapaamisten jälkeen. Tekee sen omasta halustaan ja saa tehdä. Kaikkien ei kuitenkaan tarvi muuttaa omaa arkeaan heidän takiaan.
Meillä oli lapsilla myös säännöt ja aikataulut kotona, en kuitenkaan koskaan väittänyt että ne on kiveen hakattu (jos lapsi nukkuu päivällä tupla pitkät unet, ehkä ei tarvi toisia päikkäreitä jne.). Soveltamisen varaa tilanteen mukaan oli ja hyvin toimi. Lapsilla, meillä ja isovanhemmilla on hyvät rennot välit. Kukaan ei kävellyt kenenkään ylitse vaikka meillä meidän säännöt, mummun luona mummun säännöt jne.
Myös tämä kuulostaa järkevältä, ja oletettavasti jokainen osaa joustaa silloin kun joustonvaraa on... tuntuisi oudolta jos tuossa vaadittaisiin että on pakko nukkua toiset päikkärit tai muuta yhtä typerää. Mutta tietyt peruslinjaukset pitäisi mielestäni huomioida, vaikkapa sen kasvissyönnin tai uskonnollisen vakaumuksen osalta (siinä määrin, että lapsella on hyvä olla hoitopaikassa, eikä koe oloaan vaikeaksi siksi, että joutuu toimimaan kotona opetettuja peruspilareita vastaan).
Meillä isoäiti arvosteli aina ja kaikkea. Nielin kiukkuni. Kunnes tuli se päivä, että arvosteli 1-vuotiasta liian riippuvaiseksi ja huonosti kasvatetuksi. Suutuin ja sanoin vastaan. Sen jälkeen hän päätti että hänellä ei sitten ole enää lapsenlasta. Ja niin kova hän on, että edelleen vuosien jälkeen välit poikki. Sovitteluyrityksiä on ollut, mutta haukkuminen ja arvostelu ei lopu. Hän ei myönnä tehneensä mitään väärää.
Mitä nämä täysin ehdottomat ja mahdottomat säännöt, joita ei voida noudattaa?
Mä olen pyytänyt mun lasten isovanhemmilta, että lapsille ei syötetä jatkuvasti jotain sokerista herkkua, telkkarin ohjelmien ikärajoista pidetään kiinni, ja unirytmiin ei tarvitsisi ihan hirveästi tulla muutoksia. Ja kädet pestään ennen ruokailua ja pidetään kiinni hyvistä tavoista (kiitos, ole hyvä jne). Eikö nuo ole aika itsestään selvyyksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tämä. Että eivät vanhemmat pakosti mitään ihmeellisyyksiä vaadi isovanhempia tekemään kotonaan, silloin kun lapsi on isovanhempiensa luona.
Jossain määrin säännöt voivatkin olla erilaiset, tehdäänhän eri kodeissa muutenkin eri tavalla. Toki asioita on hyvä pyrkiä huomioimaan, jos jostain aiheutuu lapselle kohtuutonta hämmennystä tai ristiriitaa. Oikeasti haitalliset asiat erikseen, mutta nämähän normaali ihminen ottaa huomioon ilman erillistä kehotusta, jos asioista tietää, ja yleensä nuo asiat kyllä saatetaan isovanhempienkin tietoon.
Mutta tosiaan se, että osa isovanhemmista haluaisi määrätä myös aikuisten lastensa kodeissa. Lastensa elämää, näiden kotia, näiden perhettä. Toimintatapoja lapsenlapsen kohdalla.
Määräilyä ei mielestäni ole esim. kysymys: "Oletteko kokeilleet toimia lapsen kanssa näin?" esimerkiksi jossain ongelmakohdassa tai ikävaiheessa, jossa joku perusasia on haasteellinen.
Määräilyä sen sijaan on tulla ilmoittamaan että jatkossa lapsen kanssa sitten toimitaan näin ja piste. Saatetaan jopa loukkaantua, jos vastalauseita esitetään- tai mikäli kaikessa hiljaisuudessa toimitaan toisin.
Tunnen ihmisen, jonka appivanhemmat vetivät herneen nenään hääkutsujen tyylistä ja siinä olevista liitteistä. En muista, olivatko olevinaan vääränlaiset, vai mikä tuossa oli takana, mutta varmaan mukavat muistot tuosta häiden järjestelystäkin kaverille jäi, kun aivan joka asiaan puututtiin ja joka asiaa arvosteltiin. Kauniit häät ne olivat, sen vieraana muistan.
Mä taas olen saanut taistella lapseni ristiäisistä mieheni lähisukulaisten kanssa. Anoppia ja appiukon siskoja myöten meille soiteltiin, että mikä on kun ei suvun kastemekko kelpaa. No voi vattu sanon minä. Olin aiemmin kysellyt mieheltä tästä kastemekkoasiasta, ja mies sanoi että suvussa on kyllä kastemekko mutta ostetaan mieluummin oma. Niin me sitten teimme. Ja kun oma oli ostettu niin halusimme sitten käyttää sitä. Tämä ei mennyt sukulaisille jakeluun vaan ihan viime tipassa vielä tyrkytettiin suvun kastemekkoa ja oltiin loukkaantuneita, kun meillä oli oma.
Miehen sisar ja äiti taas halusivat väkisin tuoda ristiäisiin tarjottavia. Kerroin heille, mitä olen itse aikeissa tehdä ja sanoin, että jotain muuta saa toki halutessaan tuoda. Yllättäen molemmat tekikin aikalailla samoja leivonnaisia kuin minä ja lopulta sain suurinpiirtein anella lupaa, että saan laittaa itse tekemäni tarjottavat omaan pöytääni, omassa kodissani, oman lapseni ristiäisiin.
Lisäksi he arvostelivat koristeita. Onko kastekimpussa pakko olla näitä kukkia, täytyykö tosiaan kastemaljan ympärillä olla kranssi.
Meillä kriisi oli kastemaljasta. Sen olisi ehdottomasti pitänyt olla ruma jälkiruoka-tarjoilukulho, joka on toiminut myös mieheni ja hänen sisarustensa kastemaljana joskus 70-luvulla. Ja mikä parasta, tuosta kulhosta on useampi pala pois reunoista, ja reunassa on todella teräviä kohtia. Olisihan se toki ollut kiva lisä ristiäisiin, kun pappi olisi avannut ranteensa siihen kastemaljaan... Ja tarjoiluja tuli ihan pyytämättä lisää, ja paljon. Ja suututtiin verisesti, kun en pistänyt kilpailevaa evästyssettiä tarjolle omien viereen (siihen pöytään ei olisi mahtunut, eikä muutenkaan mitään sellaista pistetä tarjolle, josta ei ole etukäteen sovittu).
Tämä tuntuu niin käsittämättömältä, että aina näitä kokemuksia (myös omiani) lukiessani mietin, että miten sitä itse osaisi aikanaan käyttäytyä toisin? Ja että mistä tämä tämmöinen oikein kumpuaa? Onko isovanhwmmaksi tulo niin iso juttu, että mopo karkaa väkisinkin käsistä? Iso asiahan se on, totta kai, ja isovanhemmuus on tärkeä rooli. Mutta nimenomaan tuossa pitäisi ymmärtää sen olevan täysin uusi rooli: ei toimita enää vanhempana, vaan mummona tai ukkina.
Jos halutaan auttaa, se voidaan tehdä omilla ehdoilla, mutta myös kuunnellen, millaista apua perhe kaipaa. Jos perhe haluaa itse järjestää tarjottavat lapsensa ristiäisiin, niin he tekevät sen. Jos apua kaivataan vaikka pöydän järjestelemiseen tms, niin siihen kannattaisi tarttua; niin vähäpätöiseltä kuin asia voi tuntuakin, niin siitä voi olla iso apu. Vanhempia tarkkaan kuunnellen ei myöskään yleensä tule työntäneeksi vanhempia syrjään ja kaapanneeksi vanhemmilta heidän rooliaan.
Ristiäiset ovat varmasti iso ja tärkeä asia myös isovanhemmille, mutta kyllä heidän pitäisi ymmärtää että suurin juhla tämä on ennen muuta vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että meillä isovanhempi on jatkuvasti ikään kuin kilpasilla vanhempien kanssa. Hänellä on pakkomielle ostaa lapselle tietyt asiat, vaikka lapsen kanssa on ennalta sovittu että mennään ostamaan niitä yhdessä tiettynä ajankohtana. Saahan sitä ostaa, mutta jos aina käy niin, että isovanhempi pyrkii ehtimään ensin tai vastaavasti ostamaan tilalle jotain parempaa, niin eikö tämä nyt vähän kummallista ole?
Tämä sama meillä, samaistuin kirjoitukseesi. Anoppi myös jatkuvasti vähättelee minua lapseni kuullen, korostaa kuinka hänen lapsensa (puolisoni) on halunnut tulla hänen syliinsä kun on tullut kyläilijöitä käymään, että ilmeisesti kaikilla äideillä ja taaperoilla ei ole yhtä läheiset välit. Sanoi tämän äänellä, joka oli täynnä itseensä tyytyväisyyttä, tilanteessa jossa olivat juuri tulleet meille miehensä kanssa ja miehen ja minun 2v esikoinen innolla hääräsi heidän ympärillään. Esikoisemme on muutenkin selkeästi ekstrovertti-luonne ja mieheni taas oli lapsena ja on edelleen introvertti. Näitä esimerkkejä on miljoonia..
Meillä kaikki lapsen hyväksi näkemänsä puolet anoppi kertoo olevan hänen suvustaan. Kerran tuli käymään mun lapsi istui ja mökötti nurkassa. Kuulemma on juuri kuin mä :D Mä olen enempi sellainen tuli ja leimaus -ihminen, mies taas pitkän linjan mököttäjä.... Ja meillä on miehen kanssa yhtäläisiä vahvuuksia (esim. musiikki ja matematiikka), mutta vain mieheltä perittyjä ominaisuuksia. No, onneksi mun miehelle eikä meidän lapsille ole periytynyt anopin ylimielisyys ja ilkeys.
Tuohan on ihan tavallista. Mun äiti on periyttänyt kaiken hyvän meidän lapsiin, pesäpallotaidoista lähtien, paitsi kaiken sen joka on tullut mun mieheltä - äiti on pistellyt viimeiset 30 vuotta, miten olen saanut niiiiin paljon paremman miehen kuin olisin ikinä ansainnut. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus) perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne.
Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.
Nyt en ymmärtänyt, missä sanotaan että 30 vuotta vanhoilla tiedoilla mennään? Eli jos sairaanhoitaja on omia lapsia hoitanut ja tiennyt jo silloin huomioida allergiat asiaankuuluvalla tavalla 30 vuotta sitten, niin hän ei osaa tehdä sitä nyt. Mikä opitaan opiskellessa sairaanhoitajaksi on se ainoa tieto mikä tulee olemaan? Siltä tuo sun vastauksesi kuulostaa.
Eiköhän sairaanhoitajat osaa päivittää tietojaan asianmukaisella tavalla vuosien varrella.
Hän itse vetosi siihen että on aikoinaan omansa kasvattanut ja siksi osaa. Itse en kyllä sairaanhoitajaa kovin kummoisena allergia-asiantuntijana pidä muutenkaan.
Edelleen eiköhän sairaanhoitaja osaa päivittää osaamisensa myös allergia-asioissa niinkuin muissakin ko. työhön liittyvässä ahantasalke. Hän ei kirjoituksessaan väittänyt toimivansa VAIN niiden vanhojen oppien mukaan ja sanoi myös myöhemmin että tekee kyllä kuten lääkäri määrää allergioihin liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isoäiti arvosteli aina ja kaikkea. Nielin kiukkuni. Kunnes tuli se päivä, että arvosteli 1-vuotiasta liian riippuvaiseksi ja huonosti kasvatetuksi. Suutuin ja sanoin vastaan. Sen jälkeen hän päätti että hänellä ei sitten ole enää lapsenlasta. Ja niin kova hän on, että edelleen vuosien jälkeen välit poikki. Sovitteluyrityksiä on ollut, mutta haukkuminen ja arvostelu ei lopu. Hän ei myönnä tehneensä mitään väärää.
Tämä. Ensin per*eillään ja yrjötään omaa pahaa oloaan lapsilleen/heidän puolisoilleen muka isovanhemman roolissa ja sitten kun palaa käämit ja sanoo että nyt jumaliste sentään riittää tuollainen vuositolkulla kestänyt veetuilu niin sitten se oletkin sinä joka olet syyllinen ja pahis ja nämä mummot ja papat itkevät iltapäivälehdissä kuinka eivät ymmärrä miksi eivät saa lapsenlasta itselleen hoitoon. Nyt valoja päälle! Ei isovanhemmaksi tuleminen tarkoita että saa oksentaa omaa pahaa oloaan lasten vanhempien niskaan ja jos siitä sanotaan niin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä _oikeasti_ sitä omaa käytöstä eikä olla marttyyri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viittä vaille tuoreena isovanhempana on kyllä kauheaa lukea näitä juttuja.
Yritän itse pitää periaatteena sitä, että ainoa, jonka käyttäytymiseen ja suhtautumiseen voi vaikuttaa on oma itse. Jos appikset tai omat vanhemmat on raivostuttavia, ei pidä langeta samanlaiseen käyttäytymiseen. Ei pidä vajota samalle tasolle.
Asiasta voi sanoa, ja voi sanoa, että minusta tuo ei ole asiallista tai olen tästä eri mieltä tai huomaatko, että x saa tehdä noin, mutta y ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsen mummo puhuu lapsen siellä ollessa aina vain lapsen isästä, mutta ei koskaan minusta, äidistä. Ja siis yhtenä perheenä tässä ollaan ja eletään, mutta kun ei tulla toimeen, niin äidin kai voi sitten vain tuolla tavalla sulkea pois.
Mistäkö tiedän? Kun lapsi on kertonut.
Minkä ikäinen lapsi on? Ja mistä ovat isovanhempien kanssa mahtaneet puhua? Jos ovat puhuneet, millaista oli silloin kun iskä/äiti oli lapsi, niin lienee aika luonnollista, että puhutaan hänestä eikä ruveta arvuuttelemaan hänen puolisostaan mitään.
Lapsi on kuusivuotias. Jos lapsi sanoo että haluaa soittaa äidille niin isovanhempi sanoo että joo, soitetaan isälle. Jos lapsi sanoo mitä tahansa äidistä niin puhe muutetaan isään. Lapsi sanoi viimeksi kotiuduttuaan, että tulee välillä semmoinen olo, kuin ei mummolla ollessaan äitiä olisikaan kun äidistä ei saa puhua mitään ja jos puhe tulee vanhemmista niin aina vaan mummo puhuu isästä.
Totta kai tämän muistelun puitteissa ymmärtäisikin, mutta tällainen tuntuu kummalliselta- lapsestakin.
Meillä tapahtuu tätä aivan samaa. Anoppi on alusta alkaen jotenkin inhonnut minua (tulee fiilis, että kokee, että olen varastanut hänen poikansa..). Sulkee puheessa ja elein myös minut täysin tilanteissa pois. Hämmentävää lapselle..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus) perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne.
Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.
Nyt en ymmärtänyt, missä sanotaan että 30 vuotta vanhoilla tiedoilla mennään? Eli jos sairaanhoitaja on omia lapsia hoitanut ja tiennyt jo silloin huomioida allergiat asiaankuuluvalla tavalla 30 vuotta sitten, niin hän ei osaa tehdä sitä nyt. Mikä opitaan opiskellessa sairaanhoitajaksi on se ainoa tieto mikä tulee olemaan? Siltä tuo sun vastauksesi kuulostaa.
Eiköhän sairaanhoitajat osaa päivittää tietojaan asianmukaisella tavalla vuosien varrella.
Hän itse vetosi siihen että on aikoinaan omansa kasvattanut ja siksi osaa. Itse en kyllä sairaanhoitajaa kovin kummoisena allergia-asiantuntijana pidä muutenkaan.
Edelleen eiköhän sairaanhoitaja osaa päivittää osaamisensa myös allergia-asioissa niinkuin muissakin ko. työhön liittyvässä ahantasalke. Hän ei kirjoituksessaan väittänyt toimivansa VAIN niiden vanhojen oppien mukaan ja sanoi myös myöhemmin että tekee kyllä kuten lääkäri määrää allergioihin liittyen.
Samaa mieltä. Se viittaus vanhaan tarkoitti ymmärtääkseni ihan vaan sitä, että hän oli sairaanhoitaja jo omien lasten syntyessä, ja todennäköisesti on ollut siitä eteenkin päin, ja ammatissaan päivittänyt osaamisensa ajan tasalle jo moneen kertaan.
Mun anoppi on terkkari ja vaikka hän monessa asiassa on ihan hömelö ja tosi raivostuttavakin, niin lasten hoidossa olen saanut häneltä valtavasti hyviä toimivia vinkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nämä täysin ehdottomat ja mahdottomat säännöt, joita ei voida noudattaa?
Mä olen pyytänyt mun lasten isovanhemmilta, että lapsille ei syötetä jatkuvasti jotain sokerista herkkua, telkkarin ohjelmien ikärajoista pidetään kiinni, ja unirytmiin ei tarvitsisi ihan hirveästi tulla muutoksia. Ja kädet pestään ennen ruokailua ja pidetään kiinni hyvistä tavoista (kiitos, ole hyvä jne). Eikö nuo ole aika itsestään selvyyksiä?
Joku mainitsi yllä esimerkiksi isovanhemman olevan tekemisissä jonkun sellaisen osapuolen kanssa, joka oli kirjoittajaa kohtaa toiminut väärin ja julmasti tämän lapsuudessa. Kirjoittaja oli ilmeisesti kieltänyt isovanhempaa toimimasta näin, mutta isovanhempi ei ollut kuunnellut. Kirjoittaja kertoo laittaneensa välit poikki, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Isovanhempi ei siltikään tätä kirjoittajan mukaan ymmärrä.
Että varmasti nämä "kohtuuttomat" vaatimukset on juuri näitä. Voihan se toki olla että joku vetää herneen nenäänsä jos lapsi ei ole ollut nukkumassa tasan klo 20, mutta normaali ihminen ymmärtää että nukahtaminen kylässä on oma juttunsa ja jos lasta nyt ei tarkoituksella valvoteta johonkin klo 24 saakka (joku juhla voi olla asia erikseen, esim. uusivuosi ilotulituksineen) niin en kyllä näe tuossa mitään suuttumisen aihetta.
Olisi kyllä kiva kuulla isovanhempienkin näkemyksiä asiasta. Tai sitten vanhempien kertomana, että mitä on pidetty kohtuuttomana. Mitä te itse kokisitte kohtuuttomaksi, jos nyt lähdette asiaa ajattelemaan? Itse en nyt oikein keksi mitään 🤔
Allergiat on moneen kertaan ketjussa mainittu ja hyvin moni kertoo todellakin noudattavansa niihin liittyviä rajoituksia. Mutta ilmeisesti osa isovanhemmista kokee allergiatkin vain höpöhöpönä ja kai sitten kohtuuttomana vaateena välttää niitä. Eräs tuttu tyttö sai aikanaan anafylaktisen reaktion pienestäkin määrästä erästä ruoka-ainetra, kyllä ihan kylmää ajatella että jos siinä olisi isovanhemmat olleet sitä mieltä että tarkka huolenpito asiasta on kohtuuton vaatimus (isovanhemmat kun hoitivat tyttöä hyvin paljon).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä isoäiti arvosteli aina ja kaikkea. Nielin kiukkuni. Kunnes tuli se päivä, että arvosteli 1-vuotiasta liian riippuvaiseksi ja huonosti kasvatetuksi. Suutuin ja sanoin vastaan. Sen jälkeen hän päätti että hänellä ei sitten ole enää lapsenlasta. Ja niin kova hän on, että edelleen vuosien jälkeen välit poikki. Sovitteluyrityksiä on ollut, mutta haukkuminen ja arvostelu ei lopu. Hän ei myönnä tehneensä mitään väärää.
Tämä. Ensin per*eillään ja yrjötään omaa pahaa oloaan lapsilleen/heidän puolisoilleen muka isovanhemman roolissa ja sitten kun palaa käämit ja sanoo että nyt jumaliste sentään riittää tuollainen vuositolkulla kestänyt veetuilu niin sitten se oletkin sinä joka olet syyllinen ja pahis ja nämä mummot ja papat itkevät iltapäivälehdissä kuinka eivät ymmärrä miksi eivät saa lapsenlasta itselleen hoitoon. Nyt valoja päälle! Ei isovanhemmaksi tuleminen tarkoita että saa oksentaa omaa pahaa oloaan lasten vanhempien niskaan ja jos siitä sanotaan niin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä _oikeasti_ sitä omaa käytöstä eikä olla marttyyri.
Meillä on yksi lapsi. Jouduimme yhdessä vaiheessa tekemään pesäeron isovanhempiin vuodeksi, mikä oli kurja ratkaisu poikamme kannalta. Homma isovanhempien kanssa ei vain toiminut ollenkaan, koska he kokivat oikeudekseen määrätä elämäämme ja haukkua ja arvostella jatkuvasti meitä vanhempina, ja totta kai etenkin minua, huonoa miniää. Kun puhe ei auttanut, emme nähneet muuta vaihtoehtoa, pakkohan se ona mielenterveyskin olisi säilyttää.
Suorastaan vitutti kuunnella miehen muun suvun jeesustelua, että miten se Anna (minä) ei anna Kerkon mennä mummille, voi hyvänen aika sentään, en kyllä ymmärrä... Kerkolta (pojalta) itseltäänkin oli joku asiaa kysynyt, jolloin poika oli vastannut että siksi en käy, kun sielä haukutaan joka kerta äitiä ja se ei tunnu minusta yhtään kivalta. Siihen loppui se kysely sillä kertaa. Myöhemmin tilanne korjaantui, ja viileän etäiset välit ovat nyt kuitenkin sellaiset, että Kerkolla on hyvä yhteys isovanhempiinsa. Tätä pidämme itse tärkeänä ja muuten kuin lapsen takia emme olisi tilannetta kiinnostuneet selvittämäänkään.
Mutta tarkoitan, että sivusta on helppo ihmetellä ja taivastella, arvostellakin sitä että mikä niitä Annaa ja Villeä vaivaa kun ei lasta päästetä mumminsa ja vaarinsa tykö, kyllä on kummallisia ihmisiä. Päivitellään ja annetaan ymmärtää että syy olisi jotenkin miniän ja pojan. Kun totuus voi olla, että poika ja miniä ovat vuosikausia yrittäneet luovia ja kärsiä hiljaa, koska ei olla haluttu välien rikkoutuvan.
Vierailija kirjoitti:
Mä uskallan sanoa ihan suoraan. Isovanhempien alkoholismi aiheutti välirikon. Olen kauhulla lukenut näitä vouhotuksia, että lasten tapaamisoikeudet pitäisi laajentaa isovanhempiin. Ei pidä.
Niin että sulle olisi kauhistuttavaa se, että joku täysin normaali, aiemmin aktiivisesti lapsen elämässä läsnä ollut isovanhempi joka on lapselle läheinen aikuinen, saisi lasta tavata vaikka esim. eron jälkeen lapsen äiti olisi sitä mieltä että kaikki siteet on exän sukuun katkaistava? No nyt on outoa jo av.nkin mittakaavassa.
Missäänhän ei _koskaan_ ole ollut puhetta mistään isovanhempien automaattisesta tapaamisoikeudesta lapseen. Sellaista ei ole kaavailtu eikä sellaista ole tulossa. Mutta sellainen uudistus on kyllä lainsäädäntöön tulossa (vai jopa tullut jo) että jos lapsella on elämässään ollut joku tärkeä aikuinen aktiivisesti läsnä, esim. isäpuoli pikkulapsesta lähtien, äitipuoli joka on hoitanut lasta vuosia, täysipäiset isovanhemmat, aktiivisesti lasta hoitanut kummi yms. niin näillä tällaisilla LAPSEN ELÄMÄSSÄ PIDEMPÄÄN LÄSNÄ OLLEILLA ihmisillä on oikeus, tai pikemminkinhän se on lapsen oikeus, säilyttää tämä merkityksellinen ihmissuhde.
Ja ennenkuin joku alkaa vängätä vastaan että ei tuommoisia lapsia ole niin miettikääpä hetkinen. Uusperhekuvioita on koko ajan enemmän ja enemmän. Ja todellakin on niitä äitejä jotka ei osaa siinä omassa erokriisissään ajatella vaikka nyt sen lapsen tarvetta tavata sitä ihmistä, jota lapsi isänään on oppinut pitämään vaikka mies ei olisikaan biologinen isä. Biologinen isä on voinut tavata lasta vaikka on täysin lapsesta vieraantunut eikä mitenkään arkielämässä läsnä mutta jotain 7v päivittäin lapsen elämässä läsnä ollutta isäpuolta lapsella ei muka olisi syytä eron jälkeen tavata? Lisäksi on vaikka kuinka ja monta ongelmaperhettä jossa vanhempien mt-, päihde- ym. ongelmien vuoksi lapset on paljon esimerkiksi vaikka isovanhempien vastuulla. Siinä kun sitten narkkiäiti päättää että jos et anna mutsi rahaa, et näe enää näitä mun lapsikaan niin kas, taas on mahdollinen tilanne että tämä uudistus onkin hyvä juttu. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka mutta tuli jo varmaan selväksi? Ihan niinkuin on olemassa isovanhempia jotka eivät ymmärrä sitä lapsen parasta vaan rajattomina yrittävät tunkea hyvin toimivan perheen elämään mukaan niin on vastaavasti myös niitä vanhempia jotka eivät sitä vanhemmuuttaan niin kovin hyvin hoida ja lapsille kasvun ja kehityksen vuoksi on aivan äärettömän tärkeää että lapsien muut, turvalliset ihmissuhteet säilyvät.
On varmasti raskasta jos omat vanhemmat on rajattomia alkkiksia ja ne pitää sulkea perheestä ulos mutta siihen ei ole tulossa yhtään mitään muutosta etteikö näin voisi tarvittaessa tehdä jatkossakin. Että lopettakaa nyt ihmeessä asian vierestä vänkääminen tämän "tapaamisuudistuksen" kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus) perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne.
Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.
Nyt en ymmärtänyt, missä sanotaan että 30 vuotta vanhoilla tiedoilla mennään? Eli jos sairaanhoitaja on omia lapsia hoitanut ja tiennyt jo silloin huomioida allergiat asiaankuuluvalla tavalla 30 vuotta sitten, niin hän ei osaa tehdä sitä nyt. Mikä opitaan opiskellessa sairaanhoitajaksi on se ainoa tieto mikä tulee olemaan? Siltä tuo sun vastauksesi kuulostaa.
Eiköhän sairaanhoitajat osaa päivittää tietojaan asianmukaisella tavalla vuosien varrella.
Hän itse vetosi siihen että on aikoinaan omansa kasvattanut ja siksi osaa. Itse en kyllä sairaanhoitajaa kovin kummoisena allergia-asiantuntijana pidä muutenkaan.
Edelleen eiköhän sairaanhoitaja osaa päivittää osaamisensa myös allergia-asioissa niinkuin muissakin ko. työhön liittyvässä ahantasalke. Hän ei kirjoituksessaan väittänyt toimivansa VAIN niiden vanhojen oppien mukaan ja sanoi myös myöhemmin että tekee kyllä kuten lääkäri määrää allergioihin liittyen.
Hän sanoi että hän tietää ja tekee kuten parhaaksi itse katsoo. Ei siis kuuntele vanhempia joiden ohjeet tulee lääkäriltä.
Herra paratkoon meitä näiltä jumalahoitajilta!
Niinkuin moni kirjoitti, kukaan normaali vanhempi ei laita välejä poikki isovanhempiin huvin vuoksi. Itsekin olen vähentänyt anopin kanssa asioinnin aika harvoihin kertoihin vuodessa ja hyvästä syystä. Koko pikkulapsiajan kuuntelin jatkuvaa nokkimista kaikesta lapsiini liittyvästä. Hän esiintyi opettajana ja toisinaan siinä olivat hänen tyttärensä mukana myös. Sanoi myös poikani pitävän häntä äitinään. Hänen ”huolehtimiselleen” ei ollut mitään perusteita. Olen korkeasti koulutettu nainen ja todella tunnollinen kaikessa lapsiin liittyvässä. Olen oppinut tässä 15 vuoden aikana, että hän ei pidä muita naisia kuin itseään hyvänä vanhempana. Hän on kateellinen muille naisille ja kilpailee ja haluaa kaikessa olla paras. Kun lapsemme oppivat esimerkiksi kävelemään ja puhumaan varhain, hän sanoi aina, että hänen lapsensa olivat kaiken oppineet aikanaan aiemmin (miten niin tarkasti voikaan muistaa vuosikymmenten taakse, minä kun en muista enää 10 vuodenkaan taakse kovin tarkkaan).
Minun äitini oli sietämätön kilpailija kun olin lapsi ja nuori. Koko ajan korosti miten paljon parempi äiti hän on kuin kukaan muu ja miten hyvin meillä lapsilla menee jne. Hän ei ikinä oikeasti ollut kanssamme. Se ulkoinen kilpailu oli tärkeämpää.
Nyt kun minulla on lapsia, hän alkoi kilpailla heistä. Ja tokihan hän on superäiti ja superkodinhengetär minuun verrattuna ja minua piti nyppiä ja närppiä kaikesta ja järjestää työnäytöksiä ”näin lapsi puetaan” ja ”näin lapsi otetaan oikeaoppisesti syliin” ja ”näin liinavaatekaappi värikoodataan”.
Kukaan ihminen sellaista jaksa omassa kodissaan!
Mieheni yritti syödä kokonaan ulos lastemme elämästä, aiavn kuten isäni oli pelkkä statisti lapsuudenkodissani.
Vierailija kirjoitti:
On se joillakin vaikeaa. Minulla on eri tilanne. Minä määrään lapsenlapsen asioista, mutta kyllä vanhempienkin toiveet otan huomioon. Kun on selvät rajat ja homma toimii. Vähän aiheen vierestä tämä kommentti siksi, että joskus kyllä isovanhempi on se, joka määrää.
Eihän tämä tavallisin tilanne ole, mutta ihmettelen runsasta alapeukkujen määrää. Miksi niitä on laitettu?
Meillä kriisi oli kastemaljasta. Sen olisi ehdottomasti pitänyt olla ruma jälkiruoka-tarjoilukulho, joka on toiminut myös mieheni ja hänen sisarustensa kastemaljana joskus 70-luvulla. Ja mikä parasta, tuosta kulhosta on useampi pala pois reunoista, ja reunassa on todella teräviä kohtia. Olisihan se toki ollut kiva lisä ristiäisiin, kun pappi olisi avannut ranteensa siihen kastemaljaan... Ja tarjoiluja tuli ihan pyytämättä lisää, ja paljon. Ja suututtiin verisesti, kun en pistänyt kilpailevaa evästyssettiä tarjolle omien viereen (siihen pöytään ei olisi mahtunut, eikä muutenkaan mitään sellaista pistetä tarjolle, josta ei ole etukäteen sovittu).