Lue keskustelun säännöt.
IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
06.07.2019 |
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Minun anoppini myös selkeästi suosii tytärtään. On aina suosinut. Poika kun on hankala (= ajattelee omilla aivoilla). Anoppi oikein esitteli ensikäynneilläni minulle kotonaan antiikki- huonekalujaan ja sanoi aina erikseen huonekalun esittelyn jälkeen "tämä senkki tulee sitten aikanaan Heidille" (tyttärelleen) ..Mikähän tarkoitus tuollaisessakin käytöksessä on, koittaa saada aikaiseksi kateutta ja kitkaa sisarusten välille?
Omituista toimintaa. Meillä taas appivanhempien mielestä lapset eivät saisi tehdä omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja neuvottelematta ensin hänen kanssaan. Lisäksi ratkaisut tulisi tehdä hänen tavallaan, muuta vaihtoehtoa ei ole tai ne ovat surkeita vaihtoehtoja. Appisten tulisi saada haukkua esteettä miniöitään ja vävyjään ja auta armias, jos joku puolustaa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu että meillä isovanhempi on jatkuvasti ikään kuin kilpasilla vanhempien kanssa. Hänellä on pakkomielle ostaa lapselle tietyt asiat, vaikka lapsen kanssa on ennalta sovittu että mennään ostamaan niitä yhdessä tiettynä ajankohtana. Saahan sitä ostaa, mutta jos aina käy niin, että isovanhempi pyrkii ehtimään ensin tai vastaavasti ostamaan tilalle jotain parempaa, niin eikö tämä nyt vähän kummallista ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Sivusta seuraajana: Antaisitko esimerkkejä näistä säännöistä? Onhan se niin, että jos sääntöjä on tosi paljon, niin homma voi olla vaikeaa. Toisaalta riippuu vähän, mitä nuo säännöt ovat - tällöin kyse voi olla joko siitä, että sääntöjä on oikeasti paljon ja osa niistä joustamattomuudesaan älyttömiä, tai sitten siitä että isovanhempi on joustamaton ja uhriutuu turhaan.
Ja tuo, joka kirjoitti että antaa omille lapsilleen karkkia vaikka sitä joku toinen ei saisikaan syödä... Entä esim. diabeetikko? Hänkö vain katselee sivusta, kun toiset syö ja herkuttelee? Oikeastiko ihmiset on noin välinpitämättömiä ja itsekkäitä ja kaikki on saatava heti - eikä esimerkiksi kolmen tunnin tai yhden yön kuluttua, kun lapsenlapsi tai vieras on lähtenyt? Mun mielestä joku karkin syömisen siirtäminen ei millään voi aiheuttaa kohtuutonta epämukavuutta ellei sitten kyseessä ole joku addiktio. 🤔
Esimerkkinä vaikka vuorokausirytmi. Ymmärrän sen, jos lapsella on seuraavana aamuna aikainen herätys (esim kouluun lähtö). Mutta jos alakouluikäisen pitää nousta ylös ja mennä nukkumaan samaan aikaan myös juhannuksena, niin kiitos ei. En laita herätyskelloani soimaan sen vuoksi. Ulkomaanreissuillakin mennään aina fiiliksen ja tilanteen mukaan. Joskus valvotaan myöhempään ja nukutaan myöhempään. Reissussa myös syödään silloin, kun tulee nälkä ja se sopii sen päivän ohjelmaan. Ei silloin, kun on tietty kellonaika. Jos tämä ei vanhemmille sovi, niin ei sitten, Voivat mennä reissuun noudattamaan haluamaansa vuorokausirytmiä, mutta minun ei tarvitse omilla reissuillani ja omilla lomillani tehdä sitä. Tyttäreni on aina ollut paljon joustavampi lastensa suhteen kuin poikani, mutta ei tästä ole koskaan tehty mitään ongelmaa. Lapsen vanhemmat päättävät.
En ole tuo, joka puhui karkin syöttämisestä omille lapsilleen, mutta mun toisella lapsellani on ollut allergioita ja toisella ei. Ihan lapsesta oppivat, että toinen sai syödä suklaata, pähkinöitä, herneitä, mansikoita yms ja toinen ei. Ei siitä mitään numeroa tehty enkä myöskään kieltänyt allergiatonta syömästä niitä. Allerginen sai sitten jotain muuta. Tässä lienee se juju, minkä vuoksi omat lapseni eivät ota nokkiinsa, vaikka toisella heidän lapsistaan on jotain ja toisella ei. Ymmärtävät sen, että jos on jotain kiellettyä - ihan vaikka vain vanhempien kieltämää - se ei velvoita muita olemaan ilman.
Ajatuksesi kuulostavat järkeviltä, en näe tuossa mitään "uhriutumista". :)
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että meillä isovanhempi on jatkuvasti ikään kuin kilpasilla vanhempien kanssa. Hänellä on pakkomielle ostaa lapselle tietyt asiat, vaikka lapsen kanssa on ennalta sovittu että mennään ostamaan niitä yhdessä tiettynä ajankohtana. Saahan sitä ostaa, mutta jos aina käy niin, että isovanhempi pyrkii ehtimään ensin tai vastaavasti ostamaan tilalle jotain parempaa, niin eikö tämä nyt vähän kummallista ole?
Meillä oli tätä samaa.
Ihan naurettaavuuksiin asti. Talvihaalari piti saada ostaa ja synttärikakku. Marsipaanipäällysteinen ponikakku. Lapsi inhoaa marsipaania eikä ole ponifani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että meillä isovanhempi on jatkuvasti ikään kuin kilpasilla vanhempien kanssa. Hänellä on pakkomielle ostaa lapselle tietyt asiat, vaikka lapsen kanssa on ennalta sovittu että mennään ostamaan niitä yhdessä tiettynä ajankohtana. Saahan sitä ostaa, mutta jos aina käy niin, että isovanhempi pyrkii ehtimään ensin tai vastaavasti ostamaan tilalle jotain parempaa, niin eikö tämä nyt vähän kummallista ole?
Meillä oli tätä samaa.
Ihan naurettaavuuksiin asti. Talvihaalari piti saada ostaa ja synttärikakku. Marsipaanipäällysteinen ponikakku. Lapsi inhoaa marsipaania eikä ole ponifani.
Meillä synttärit pidetään erikseen isovanhemmilla ja sanotaan lapselle että "kun meitä ei kutsuttu". Niin. Kun ei he halunneet vävyään paikalle apin 50v synttäreille eikä tyttären siskon valmistujaisiin ja kun välit on muutenkin kehnot niin miksi oltaisiin kutsuttu? Me menemme koko perhe, tai sitten emme kukaan, ja jos emme kelpaa perheenä, niin antaa sitten olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille tuli anopin ja appiukon kanssa jo ihan hirvittävä riita siitä, että miehen ja minun olisi pitänyt heiltä kysyä lupaa että mieheni saa ottaa minun sukunimeni. En edes haluaisi tietää millainen show lasten nimistä tulisi. Luonnollisesti ei olla missään tekemisissä, eivätkä koskaan tule saamaan tietoa meidän lapsista. Miehen sisaren lapsia ovat muutaman kerran tavanneet (teinejä) ja jos ei sisko toimi niinkuin he haluavat, alkaa uhkailu tarinoiden sepittämisestä lastensuojeluun.
Omat vanhempani taas kuuluvat ryhmään tavaroilla kiristäjät. Heidän huonoa käytöstään pitää sietää, muuten olet kiittämätön koska he ostivat sitä ja tätä. Kaikki kiva kelpaa lasten lasten kanssa, mutta esimerkiksi hoitoapua on turha pyytää, koska "ovat oman osansa tehneet". Ymmärrettävästi myös heihin ovat välit viilentyneet.
Kauhulla myös itse luen näitä iltapäivälehtien ehdottelua siitä, että isovanhemmille pitäisi taata tapaamisoikeus.. EI PIDÄ!
N30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että meillä isovanhempi on jatkuvasti ikään kuin kilpasilla vanhempien kanssa. Hänellä on pakkomielle ostaa lapselle tietyt asiat, vaikka lapsen kanssa on ennalta sovittu että mennään ostamaan niitä yhdessä tiettynä ajankohtana. Saahan sitä ostaa, mutta jos aina käy niin, että isovanhempi pyrkii ehtimään ensin tai vastaavasti ostamaan tilalle jotain parempaa, niin eikö tämä nyt vähän kummallista ole?
Meillä oli tätä samaa.
Ihan naurettaavuuksiin asti. Talvihaalari piti saada ostaa ja synttärikakku. Marsipaanipäällysteinen ponikakku. Lapsi inhoaa marsipaania eikä ole ponifani.
Meillä synttärit pidetään erikseen isovanhemmilla ja sanotaan lapselle että "kun meitä ei kutsuttu". Niin. Kun ei he halunneet vävyään paikalle apin 50v synttäreille eikä tyttären siskon valmistujaisiin ja kun välit on muutenkin kehnot niin miksi oltaisiin kutsuttu? Me menemme koko perhe, tai sitten emme kukaan, ja jos emme kelpaa perheenä, niin antaa sitten olla.
Meillä kyllä kutsuttiin mutta hän ei voinut tulla koska olin niin mäntti että sanoin itse leipovani lapseni kakun.
Hänelle piti siksi järjestää ona audienssi johon toi tuon ”paremman kakun”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että lehti otti esille asian myös isovanhempien puolesta. Useimmiten palstoilla näkee asiasta avatun keskustelun miniän puolesta. Haukkumalla kaikki isovanhemmat. Varmaan on syytä molemmissa, mutta keskustelut pyörivät usein anoppeja haukkuen. Tasapuolisuutta tarvitaan keskusteluihin. Ja lasten kokemukset, ei ainoastaan miniöiden loukkaantuminen omasta puolestaan, kun tulkitsee kaikki asiat itselleen epäedulliseksi, tahalliseksi kiusaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kohtuullisuus... okei. Koette, ettei ole kohtuullista pyytää hoitoa ja sitten odottaa hoitavan perheineen sopeutuvan hoidettavan tapoihin.
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta onhan teillä oikeus näin menetellä, eikä tuossakaan mitään vikaa ole ellei se aiheita ongelmia tai pahaa mieltä. Ilmeisesti ei ole aiheuttanut.
Entäs, jos isovanhempi itse pyytää lapsen hoitoon? Onko asia tällöin eri, vai liittyykö tämä mitenkään asiaan?
Asian vierestä, mutta mielenkiinnosta.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja heillä on lapsiakin. Jos aikoinaan olisin pyytänyt siskoani tai ystävääni lapsenvahdiksi, hän olisi suostunut ja sitten olisin alkanut vaatimaan, että hänen, hänen miehensä ja hänen lastensa pitää lapseni siellä ollessa elää kuten meillä eletään, siskoni/ystäväni olisi purskahtanut raikuvaan nauruun ja kysynyt, olenko menettänyt järkeni. Aiemmin kun oli ihan normaalia, että perheissä elettiin omien tapojen mukaan ja jos joku lapsi tuli perheeseen hoitoon tai yökylään, lapsi noudatti silloin isäntäperheen sääntöjä ja tapoja. Lapsia kiellettiin kyläpaikassa tekemästä asioita, jotka kyläpaikassa oli kiellettyjä. Ihan riippumatta siitä, oliko asia kotona sallittu vai ei. Samoin sallittujen asioiden kanssa. Tietenkin jo 1980-luvulla huomioitiin lasten allergiat ja sairaudet, mutta noin muuten kyläpaikassa vierailu oli lapsille juuri siksikin antoisaa, että näki vähän toisenlaistakin elämää kuin mitä kotona oli.
Ja ihan sama oli isovanhempienkin kohdalla. Omat lapseni ovat nauttineet suuresti siitä, että mummolassa oli aina paljon hauskempaa kuin kotona. Samoja muistoja itsellänikin mummolasta 1960-luvulta. Äidin ja isän tehtävä oli kasvattaa, mummon ja vaarin tehtävä hemmotella.
Kenenkään ei ole pakko antaa lastaan kenellekään hoitoon (poislukien lastensuojeluviranomaisten tekemät päätökset). Jos isovanhempi pyytää, mutta vanhempi katsoo isovanhemman huonoksi hoitajaksi, on täysi oikeus kieltäytyä. Tai vaikka isovanhempi olisi täydellinen isovanhempi, siltikin saa kieltäytyä. Eikä ole edes selityksiä velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kohtuullisuus... okei. Koette, ettei ole kohtuullista pyytää hoitoa ja sitten odottaa hoitavan perheineen sopeutuvan hoidettavan tapoihin.
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta onhan teillä oikeus näin menetellä, eikä tuossakaan mitään vikaa ole ellei se aiheita ongelmia tai pahaa mieltä. Ilmeisesti ei ole aiheuttanut.
Entäs, jos isovanhempi itse pyytää lapsen hoitoon? Onko asia tällöin eri, vai liittyykö tämä mitenkään asiaan?
Asian vierestä, mutta mielenkiinnosta.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja heillä on lapsiakin. Jos aikoinaan olisin pyytänyt siskoani tai ystävääni lapsenvahdiksi, hän olisi suostunut ja sitten olisin alkanut vaatimaan, että hänen, hänen miehensä ja hänen lastensa pitää lapseni siellä ollessa elää kuten meillä eletään, siskoni/ystäväni olisi purskahtanut raikuvaan nauruun ja kysynyt, olenko menettänyt järkeni. Aiemmin kun oli ihan normaalia, että perheissä elettiin omien tapojen mukaan ja jos joku lapsi tuli perheeseen hoitoon tai yökylään, lapsi noudatti silloin isäntäperheen sääntöjä ja tapoja. Lapsia kiellettiin kyläpaikassa tekemästä asioita, jotka kyläpaikassa oli kiellettyjä. Ihan riippumatta siitä, oliko asia kotona sallittu vai ei. Samoin sallittujen asioiden kanssa. Tietenkin jo 1980-luvulla huomioitiin lasten allergiat ja sairaudet, mutta noin muuten kyläpaikassa vierailu oli lapsille juuri siksikin antoisaa, että näki vähän toisenlaistakin elämää kuin mitä kotona oli.
Ja ihan sama oli isovanhempienkin kohdalla. Omat lapseni ovat nauttineet suuresti siitä, että mummolassa oli aina paljon hauskempaa kuin kotona. Samoja muistoja itsellänikin mummolasta 1960-luvulta. Äidin ja isän tehtävä oli kasvattaa, mummon ja vaarin tehtävä hemmotella.
Kenenkään ei ole pakko antaa lastaan kenellekään hoitoon (poislukien lastensuojeluviranomaisten tekemät päätökset). Jos isovanhempi pyytää, mutta vanhempi katsoo isovanhemman huonoksi hoitajaksi, on täysi oikeus kieltäytyä. Tai vaikka isovanhempi olisi täydellinen isovanhempi, siltikin saa kieltäytyä. Eikä ole edes selityksiä velkaa.
Monet eivät ymmärrä tätä epänormaalia kuviota mistä täällä oikeasti puhutaan eikä mistään sellaisesta mihin tässäkin vastauksessa viitataan. On kyse siitä että vaikka ostaessaan talvihaalarin, isovanhempi kuvittelee että tämän varjolla pystyy tunkeutumaan aikuisen lapsensa perheeseen ja alkaa sanella siellä jotain omia sääntöjään esimerkiksi milloin lapselle aletaan syöttää minkäkinlaista ruokaa. Tuo isovanhemman mielipide on sieltä jostain hänen oman lapsuutensa ajalta tai omien lastensa ajalta mikä ei mitenkään vastaa nykyajan suosituksia. Tällöin mummo (yleensä se on naispuolinen isovanhempi) suuttuu kun hänen ohjeitaan ei kuunnella tai noudateta ja jopa vie tämän lahjaksi ostamansa haalarin pois! Pienituloiset vanhemmat olisivat mielihyvin ottaneet haalarin lahjana vastataan mutta mummon käytöksen hyväksyminen on liian suuri hinta siitä.
Äitini halusi ja myös yritti tappaa minut kirveellä kun olin teini. Rauhoittelemalla häntä pääsin tilanteesta pakoon. Hän on diagnosoidusti psyykkisesti sairas ja todella häijy ihminen, tuomittu väkivaltarikoksista. Sen lisäksi että yritti listiä minut, oli hänellä myös tappamisfantasioita tuntemattomia lapsia kohtaan. Katkaisin välit heti kun muutin pois, eivätkä lapseni ole tavanneet häntä koskaan. En yksinkertaisesti uskalla sallia sitä, sillä lapseni ovat minulle maailman rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset. En tiedä mitä äiti konkreettisesti heille tekisi, mutta liiallinen riski on jo suhteiden lämmittely, sillä se voisi johtaa siihen että lapset ja hän olisivat keskenään ja valvomatta. Äiti fantasioi aikoinaan mm. lasten tukehduttamisesta ja hukuttamisesta, eikä tuota kirvesjuttua käsitelty koskaan. Äiti väittää, ettei sitä tapahtunut eikä ole tapahtunut mitään muutakaan pahaa, vaan minä olen paha ihminen joka keksii kaiken. Sielua särkee lasten kysellessä mummosta ja miksei voida tavata, mutta en pysty siihen.
Anopin kanssa on omat, pahatkin hankauksensa, mutta eipä ole koskaan tarvinnut miettiä välien katkaisemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kohtuullisuus... okei. Koette, ettei ole kohtuullista pyytää hoitoa ja sitten odottaa hoitavan perheineen sopeutuvan hoidettavan tapoihin.
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta onhan teillä oikeus näin menetellä, eikä tuossakaan mitään vikaa ole ellei se aiheita ongelmia tai pahaa mieltä. Ilmeisesti ei ole aiheuttanut.
Entäs, jos isovanhempi itse pyytää lapsen hoitoon? Onko asia tällöin eri, vai liittyykö tämä mitenkään asiaan?
Asian vierestä, mutta mielenkiinnosta.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja heillä on lapsiakin. Jos aikoinaan olisin pyytänyt siskoani tai ystävääni lapsenvahdiksi, hän olisi suostunut ja sitten olisin alkanut vaatimaan, että hänen, hänen miehensä ja hänen lastensa pitää lapseni siellä ollessa elää kuten meillä eletään, siskoni/ystäväni olisi purskahtanut raikuvaan nauruun ja kysynyt, olenko menettänyt järkeni. Aiemmin kun oli ihan normaalia, että perheissä elettiin omien tapojen mukaan ja jos joku lapsi tuli perheeseen hoitoon tai yökylään, lapsi noudatti silloin isäntäperheen sääntöjä ja tapoja. Lapsia kiellettiin kyläpaikassa tekemästä asioita, jotka kyläpaikassa oli kiellettyjä. Ihan riippumatta siitä, oliko asia kotona sallittu vai ei. Samoin sallittujen asioiden kanssa. Tietenkin jo 1980-luvulla huomioitiin lasten allergiat ja sairaudet, mutta noin muuten kyläpaikassa vierailu oli lapsille juuri siksikin antoisaa, että näki vähän toisenlaistakin elämää kuin mitä kotona oli.
Ja ihan sama oli isovanhempienkin kohdalla. Omat lapseni ovat nauttineet suuresti siitä, että mummolassa oli aina paljon hauskempaa kuin kotona. Samoja muistoja itsellänikin mummolasta 1960-luvulta. Äidin ja isän tehtävä oli kasvattaa, mummon ja vaarin tehtävä hemmotella.
Kenenkään ei ole pakko antaa lastaan kenellekään hoitoon (poislukien lastensuojeluviranomaisten tekemät päätökset). Jos isovanhempi pyytää, mutta vanhempi katsoo isovanhemman huonoksi hoitajaksi, on täysi oikeus kieltäytyä. Tai vaikka isovanhempi olisi täydellinen isovanhempi, siltikin saa kieltäytyä. Eikä ole edes selityksiä velkaa.
Monet eivät ymmärrä tätä epänormaalia kuviota mistä täällä oikeasti puhutaan eikä mistään sellaisesta mihin tässäkin vastauksessa viitataan. On kyse siitä että vaikka ostaessaan talvihaalarin, isovanhempi kuvittelee että tämän varjolla pystyy tunkeutumaan aikuisen lapsensa perheeseen ja alkaa sanella siellä jotain omia sääntöjään esimerkiksi milloin lapselle aletaan syöttää minkäkinlaista ruokaa. Tuo isovanhemman mielipide on sieltä jostain hänen oman lapsuutensa ajalta tai omien lastensa ajalta mikä ei mitenkään vastaa nykyajan suosituksia. Tällöin mummo (yleensä se on naispuolinen isovanhempi) suuttuu kun hänen ohjeitaan ei kuunnella tai noudateta ja jopa vie tämän lahjaksi ostamansa haalarin pois! Pienituloiset vanhemmat olisivat mielihyvin ottaneet haalarin lahjana vastataan mutta mummon käytöksen hyväksyminen on liian suuri hinta siitä.
Meinasinsin jo aiemmin kirjoittaa, että nämä omat kommenttinihan eivät liity mitenkään näihin isovanhempiin, jotka haluavat asettua vanhempien rooliin suhteessaan lapsenlapsiinsa. Ja oikeastaan siksi olenkin toistanut samaa asiaa useamman kerran, että vanhemmat päättävät. Mulla on 5 lastenlasta enkä ole koskaan ostanut heille yhtäkään vaatetta. Mielestäni vaatteiden ostaminen kun kuuluu vanhempien tehtäviin siinä missä ruuan, hygieniatuotteiden, lääkkeiden yms ostaminenkin. Isovanhempi voi halutessaan tarjota lapsenlapsilleen jotain extraa, mutta peruselämisen sekä rahoittaa että päättää lapsen vanhemmat. Ja siitä extrastakin sitten neuvotellaan ja jos ei päästä yhteisymmärrykseen, lapsi pärjää ihan hyvin ilman extraakin tai vanhemmat tarjoavat lapselleen sen extran itse.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.
Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.
Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.
Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.
Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).
En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?
Ne konkreettiset esimerkit yksittäin saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta kun niitä vanhemmuuden vuosia kertyy niin alkavathan ne tuntua jossain.
Anoppi tuli heti ensimmäisellä kerralla katsomaan esikoista sillä asenteella, että tuli hoitamaan "lastaan". Kun näki vauvan hihkaisi: minulla on ollut niin ikävä sinua. Tuo on jäänyt mieleeni vahvasti sillä se oli outo kommentti, koska se oli ensitapaaminen. Anopilla oli ollut enemmänkin ikävä mielikuvaa saa omista lapsistaan ja itsestä äitinä. Yritti saada samalla kerralla meidät kauppaan ja jäädä itse hoitamaan pariviikkoista vauvaa. Loukkaantui näkyvästi kun emme suostuneet. Kuulostaa varmaan vielä vähän vaan yli-innokkaalta touhulta ja nipolta miniältä vai mitä? No tuolloin jo muutama sananen puolison kanssa vaihdettiin, sillä minulla jäi aivan yksiselitteisesti outo ja ulkopuolinen olo koko tapaamisesta.
Noh tapaaminen toisensa perään meni samalla kaavalla. Anoppi seurasi minua tai miestä kuin hai laivaa että saisi vauvan syliinsä. Jos paikalla oli muita sukulaisia, niin komenteli miestäni kenelle nyt pitää vauva antaa syliin. Alkoi myös tuo äidiksi itsensä kutsuminen, ei onneksi jatkunut neljää vuotta, vain kaksi, heh. Ristiäiset.. en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Anoppi halusi asetella kaiken itse esille, toi reilusti sovitun yli tarjottavia (ei meinannut mahtua omani esille) ja taas juoksi miehen perässä komentelemassa kenelle nyt pitäisi vauva antaa. Tuon jälkeen vaihdettiin ja muutama kovempi sananen ukon kanssa, ja vaadin rajoja. Vaadin että mies puuttuu esimerkiksi tuohon, että anoppi yrittää komennella kenen syliin vauvan pitäisi mennä.
No sitten alkoi hoitoon ruikuttaminen toden teolla. Ei annettu, eikä olla vielä tänä päiväkään annettu. Yksi juttu mitä anoppi harrasti oli kun esikoinen oli 1-3v. Hän jatkuvasti tunki fyysiseen kontaktiin lapsen kanssa ja koko vierailun ajan pyysi lasta syliin. Vaikka lapsi jännitti ja ei halunnut. Siis tunnin vierailun aikana kymmeniä kertoja. Lapsi ei saanut olla rauhassa ja mummo jopa sanoi että hän alkaa itkeä jos lapsi ei tule syliin. Ja sitten todella alkoi tekoitkeä :D vein lapsen toiseen huoneeseen leikkimään. Tuolloin mieskin jo alkoi ymmärtämään, että äitinsä käytös on haitallista lapselle. Lapsen tulee oppia ettei hänen keho ole tarkoitettu toisen miellyttämiseen. Jos joku aikuinen haluaa jatkuvaa fyysistä kontaktia lapsen kanssa vaikka tämä on vastentahtoinen, niin sen pitäisi soittaa lapsella hälytyskelloja eikä olla mikään "normaali".
Tästä tulee aivan liian pitkä jos vielä jatkan tähän päivään (lapsi nyt 5) tai ylipäätään kerron kaiken. Nyt kun lapsi on isompi on alkanut "voi kun minä antaisin sinulle tätä ja tätä mutta äitisi ei varmasti halua" -peli. Viisivuotiaaseen toimii, joten tavataan vähemmän. Olen sanonut tuhansia kertoja, että kysy suoraan minulta jos tuntuu että on kyseessä sellainen asia joka mietityttää. Usein kyseessä ei ole mikään kielletty asia. Anoppi vain joko tietoisesti tai tiedostomattaan manipuloi lasta siihen, että hän on hyvä ja minä olen paha. Anopin lempifraasi muuten on: mummo itkee jos teet sitä tai tätä. Tai: rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa (ihan todellako, omia lapsia enemmän, lasta jota ei ole ikinä hoitanut ja tavannutkin melko rajatusti?). Kerran sanoi meille, että ainoastaan lapsen avulla jaksaa. Ei kenelläkään voi sellaista taakkaa ladata, vähiten pienelle lapselle.
Minun anoppini siis ihan oikeasti haluaisi olla lapseni äiti. Hänellä on omia kipupisteitä omassa äitiydessään joten pieni osa minusta ymmärtää, mutta edes murto-osa ei hyväksy. Tavataan nykyään Max 3-4kertaa vuodessa. Ennen enemmän ja se kyllä kaduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on jatkunut jo useita vuosia. Lapseni on kertonut, että äitini, lapsen mummo, kyselee lapselta kahden kesken, mitä me puhumme kotona hänestä. Mummo oli taas puhunut lapselleen pahaa omasta äidistään, kuinka on joutunut pelkäämään omaa äitiään ja oma äiti oli paha ja kamala. Hän on haukkunut lapselleni minua, omaa tytärtään ja kehottanut lasta muuttamaan mieluummin mummolaan. Lisäksi on pelotellut lasta, että hänellä saattaa olla jokin vakava sairaus, syöpä tai aivokasvain, joista hän käy tutkimuksissa, mutta meille vanhemmille ei saa kertoa. Muistakaan hänen puhumistaan asioista ei saa puhua meille vanhemmille, tai mummolta ei saa enää rahaa ja lahjoja. Kysyin, onko pappa kuullut mummon juttuja, niin ei ole, mummo puhuu niitä aina papan ollessa jossain muualla.
Uskon täysin lastani, 11v poikaa, koska tunnen ja tiedän äitini.
Nuo samat jutut on puhuttu myös minulle, kun olin lapsi ja on peloteltu ties millä asioilla.
Nyt tämä oli viimeinen kerta, en päästä enää lastani mummon luo niin, että mummo on kahdestaan lapsen kanssa. Suoraan sanottuna en haluaisi enää nähdä äitiäni lainkaan.
Olen aiemmin ottanut tämän esille äitini kanssa, mutta keskustelusta ei tullut mitään. Lapsi kärsi asiasta, koska mummo oli seuraavan kerran heidän ollessaan kahden, saanut järjettömän raivokohtauksen lapselle, kun lapsi on mennyt lavertelemaan heidän salaisista jutuistaan vanhemmille ja mummo oli taas uhkaillut ties millä lasta.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Ei kukaan katkaise välejä pikkujutun takia.
Onpa todella naiivi näkemys.
Toisaalta sinä et varmaan itse tee niin kun et usko että kukaan muukaan niin tekisi.
Usko tai ole uskomatta mutta myös vanhemmissa on tavalla tai toisella" kajahtaneita" ja rajattomia eivätkä kaikki vanhemmat ensisijaisesti ajattele lapsen parasta vaan omaa egoaan.
Valta ja vastuu toki on silti heidän.
Ja joskus pelkkä valta , vastuun kanssa saattaa olla vähän niin ja näin.Yleensä vanhemmat menee solmuun asti pitääkseen ne välit isovanhempiin. Sietää ja sietää, nielee ja nielee.
Monesti. Mutta on se toisinkin päin monesti. Isovanhemmat yrittävät miellyttää loputtomiin aikuisia lapsiaan, jotta saisivat lapsenlapsia nähdä. Aika usein se on niin, että toinen osapuoli on heikolla itsetunnolla varustettu miellyttäjä ja toinen itsekäs jyrääjä.
Jommin kummin päin, kyllä. Sitten on kovapäiset muulit, jotka lyövät päätä yhteen kaikesta, ja piittaamattomat tai tekopyhät minäminät (vanhat ET-tyypit ja sellaisiksi aikanaan kasvavat), joita eivät muut kiinnosta pätkän vertaa - ehkä kerran kesässä laitetaan golffireissulta kortti jossa itketään kuinka ikävä on mutta on se auringonlasku Meksikossa sentään UPEE.
Onneksi on niitäkin ihan normaaleja ihmisiä, joilla ei ole kiusan vuoksi älyttömiä vaatimuksia eikä pohjatonta tarvetta opettaa, miten asiat pitää hoitaa. Ihmisiä, joiden lapsilla ei ole nippua diagnooseja, joiden mukaan pitää tanssia. Ei valtavia kerättyjä romuläjiä, jotka pitää kyörätä nuoren sukupolven kiusaksi. ei tarvetta opettaa, että kaappien päällykset ja jääkaapin takuset pitää putsata kerran viikossa, tai tulkita, että jos tunnin imuroinnin jälkeen lapsen kotona imurissa ei ole jätöksiä, imuri on rikki vaan - HEIJAA! - Siellä on imuroitu vähän aikaa sitten!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Meillä mummu väittää, että välit katkaistiin pikkujutun vuoksi. Tämä pikkujuttu oli se oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän. Vuosien mitätöinti, kritisointi ja ihan jatkuva ylikävely ovat kai ihan mun mielikuvitusta, kun hyvällähän se mummeli esim syötti lapselle ihan vain muutaman ruissipsin, vaikka asia oli lapsen viljayliherkkyyden takia kielletty. Ei tullut samalla sekunnilla oireet -> mä olen valehdelllut. Ja sain sit sen vatsakipuisen, ripuloivan lapsen kanssa valvoa seuraavan yön.... Jatkuvasti haukkui mua ja lapsen isää lapsen kuullen, kertoi lapselle että ei "Piian ja Petrin" säännöistä tarvitse välittää. niin, mehän ollaan vain lapsen isä ja äiti, mitä väliä meillä on lapsen elämässä.... Eikä tämä mummu vahingossakaan kutsunut meitä äidiksi ja isäksi lapselle puhuessaan, vaikka asiasta monta kertaa mainittiin. Kävi myös vierailemassa välillä useita kertoja päivässä kysymättä kertaakaan, että sopiiko meille.
Vierailija kirjoitti:
Tätä on jatkunut jo useita vuosia. Lapseni on kertonut, että äitini, lapsen mummo, kyselee lapselta kahden kesken, mitä me puhumme kotona hänestä. Mummo oli taas puhunut lapselleen pahaa omasta äidistään, kuinka on joutunut pelkäämään omaa äitiään ja oma äiti oli paha ja kamala. Hän on haukkunut lapselleni minua, omaa tytärtään ja kehottanut lasta muuttamaan mieluummin mummolaan. Lisäksi on pelotellut lasta, että hänellä saattaa olla jokin vakava sairaus, syöpä tai aivokasvain, joista hän käy tutkimuksissa, mutta meille vanhemmille ei saa kertoa. Muistakaan hänen puhumistaan asioista ei saa puhua meille vanhemmille, tai mummolta ei saa enää rahaa ja lahjoja. Kysyin, onko pappa kuullut mummon juttuja, niin ei ole, mummo puhuu niitä aina papan ollessa jossain muualla.
Uskon täysin lastani, 11v poikaa, koska tunnen ja tiedän äitini.
Nuo samat jutut on puhuttu myös minulle, kun olin lapsi ja on peloteltu ties millä asioilla.
Nyt tämä oli viimeinen kerta, en päästä enää lastani mummon luo niin, että mummo on kahdestaan lapsen kanssa. Suoraan sanottuna en haluaisi enää nähdä äitiäni lainkaan.
Olen aiemmin ottanut tämän esille äitini kanssa, mutta keskustelusta ei tullut mitään. Lapsi kärsi asiasta, koska mummo oli seuraavan kerran heidän ollessaan kahden, saanut järjettömän raivokohtauksen lapselle, kun lapsi on mennyt lavertelemaan heidän salaisista jutuistaan vanhemmille ja mummo oli taas uhkaillut ties millä lasta.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
En päästäisi enää lasta yksin mummolle ja koko perheen kesken käytäisiin myös rajatusti. Mummolle sanoisin ihan suoraan syyn ja lapselleni korostaisin, että mummo tekee väärin kun puhuu tuollaisia asioita lapsille. Aikuiset kuuntelevat lasten murheita - ei päinvastoin.
Meillä lapsen mummo puhuu lapsen siellä ollessa aina vain lapsen isästä, mutta ei koskaan minusta, äidistä. Ja siis yhtenä perheenä tässä ollaan ja eletään, mutta kun ei tulla toimeen, niin äidin kai voi sitten vain tuolla tavalla sulkea pois.
Mistäkö tiedän? Kun lapsi on kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus) perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne.
Onko sun nimikirjaimet A.N.? Kuulostat ihan mun ihmishirviöanopilta.
Isovanhempi alkaa toimia kuin äiti tai isä. Tällöin hän vie tilan vanhemmuudelta. Tiedän muutaman tapauksen, jossa lapsi on tällaisessa tilanteessa (kun toinen vanhempi on ensin saatu pois kuvioista) jäänyt kokonaan isovanhemmille kasvatetttavaksi.