Lue keskustelun säännöt.
IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
06.07.2019 |
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Jos puhutaan lapsen ja isovanhempien suhteedta (joka on ketjun aihe) niin isovanhemmat on lasta varten, lapsi ei ole heitä varten.
Lapsenlapsi ei ole heidän jatkeensa, ei elämänillan valopilkku, ei syy jaksaa elää.
Ei uusi tilaisuus vnhemmuuteen.
Tämä on se mitä isovanhemmat ei tajua ja miksi ne välit menee.
miten niin lapsenlapsi ei ole valopilkku? Eikö lapsenlapsi saa olla tärkeä ja ilon aihe?
Isovanhempi on itse vastuussa elämästään ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Lapsenlapsi ei sitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
Katkaisin välini minua lapsesta asti syrjineeseen ja kiusanneeseen vanhempaani. Tämä oli ihan suunniteltu juttu. Odotin siihen asti, että lapseni ovat kaikki aikuisia, jolloin päättävät itse asiasta. Kerroin heille (kyllä tiesivätkin jo jotain ja olivat itse havainneet), että minulla ei ole mitään sitä vastaan että te olette yhteydessä, mutta oma mittani vain täyttyi. En koskaan haukkunut kuitenkaan häntä lapsilleni.
Kaikki on sujunut ihan suunnitellusti jo muutaman vuoden. Vanhempani yrittää joskus ottaa yhteyttä, mutta ei saa minulta vastakaikua. Miksi lähtisin taas mukaan samaan vääntöön ja pahoittamaan jatkuvasti mieltäni?
Liika on liikaa. Vanhemmallani on muita lapsia itseni lisäksi. He kyllä huolehtivat. Ja ovat tietenkin myös testamentissa mainittuina. Minä en ole, mutta siitä en välitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
Tämä on käsitelty ketjussa jo sataan kertaan. Ei se ole ongelma, jos kerran tapahtuu jotain tällaista. Ongelma on, kun vastaavaa käy joka *%&# asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
Ei sitten voi vaan soittaa ja tarkistaa?
Ja ainakin meillä se ei todellakaan jäänyt yhteen reppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Jos puhutaan lapsen ja isovanhempien suhteedta (joka on ketjun aihe) niin isovanhemmat on lasta varten, lapsi ei ole heitä varten.
Lapsenlapsi ei ole heidän jatkeensa, ei elämänillan valopilkku, ei syy jaksaa elää.
Ei uusi tilaisuus vnhemmuuteen.
Tämä on se mitä isovanhemmat ei tajua ja miksi ne välit menee.
miten niin lapsenlapsi ei ole valopilkku? Eikö lapsenlapsi saa olla tärkeä ja ilon aihe?
Isovanhempi on itse vastuussa elämästään ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Lapsenlapsi ei sitä ole.
Täh? Eikö lapsenlapsesta saa iloita? Vai onko sulla sanan merkitys hukassa? Valopilkku tarkoittaa jotain positiivista asiaa, ei se tarkoita että se on ainoa merkittävä asia elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
Ei sitten voi vaan soittaa ja tarkistaa?
Ja ainakin meillä se ei todellakaan jäänyt yhteen reppuun.
Ei kaikki kuljeta kännykkää mukana, eikä ihan oikeasti välttämättä osaa ajatella reppua jonain isona asiana, saati ylikävelynä. Sitten toki olisi typerää jos tietäisi että repulka on joku iso merkitys vanhemmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Jos puhutaan lapsen ja isovanhempien suhteedta (joka on ketjun aihe) niin isovanhemmat on lasta varten, lapsi ei ole heitä varten.
Lapsenlapsi ei ole heidän jatkeensa, ei elämänillan valopilkku, ei syy jaksaa elää.
Ei uusi tilaisuus vnhemmuuteen.
Tämä on se mitä isovanhemmat ei tajua ja miksi ne välit menee.
miten niin lapsenlapsi ei ole valopilkku? Eikö lapsenlapsi saa olla tärkeä ja ilon aihe?
Isovanhempi on itse vastuussa elämästään ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Lapsenlapsi ei sitä ole.
Täh? Eikö lapsenlapsesta saa iloita? Vai onko sulla sanan merkitys hukassa? Valopilkku tarkoittaa jotain positiivista asiaa, ei se tarkoita että se on ainoa merkittävä asia elämässä.
Lue sinä nyt toi koko kappale ensin. Sen sijaan että takerrut yhteen sanaan ja alat saivarrella.
Rautalangasta: lapsenlapselle ei saa sälyttää vastuuta isovanhemman tunteista, elämänhalusta tai elämän sisällöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
Ei sitten voi vaan soittaa ja tarkistaa?
Ja ainakin meillä se ei todellakaan jäänyt yhteen reppuun.
Ei kaikki kuljeta kännykkää mukana, eikä ihan oikeasti välttämättä osaa ajatella reppua jonain isona asiana, saati ylikävelynä. Sitten toki olisi typerää jos tietäisi että repulka on joku iso merkitys vanhemmalle.
No jos ei sulla ole, niin kyllä sillä koululaisella on.
Ja ehkä sun tarttee vaan skarpata. Ei se että on tietämätön ja tai hölmö riitä ayyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus) perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne.
Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.
Tämän päivän allergiatiedoilla. Oikeastiko kuvittelet, että sairaanhoitajana ei pidä olla perillä uusimmista asioista vaan 30 vuotta vanha tieto riittää tekemään nykypäivänä töitä?
Perustelit silti osaamisesi nimenomaan vanhoilla tiedoilla.
Ja kyllä minä esim luotan enemmän allergialääkäriin kuin vanhaan perussairaanhoitajaan.
No sittenhän sä viet lapsesi hoitoon allergialääkärille,. No problem.
Kuten aiemmin kirjoitin, jos joku ei luota mun kykyyni hoitaa lapsiaan, silloin ei pidä antaa lapsiaan mulle hoitoon. Eikä edes pyytää, että hoitaisin. Hyvin yksinkertainen asia.
Tietenkin se lapsi on käytetty allergialääkärillä. Mutta sinäkö et noudattaisi lääkärin ohjeita vaan pungertaidit menemään ysärituedoillasi silti? Et ole tosissasi.
Voi hyvä päivää taas! Tietenkin noudattaisin lääkärin ohjetta. Mutta vain lääkärin ohjetta. En vanhemman näkemystä siitä, mihin kellonaikaan pitää olla ruoka (paitsi jos on kyse diabeetikosta), montako tuntia saa olla ulkona ja missä, mistä asiosta saa kieltää ja mistä ei, mitä lapsi saa tehdä mummolassa ollessaan, mihin aikaan lapsi pitää laittaa illalla nukkumaan jne jne. Mummolassa on mummolan säännöt ja lapsen allergiat kuitenkin huomioidaan, Jos mummolan muut säännöt ei kelpaa, ei tarvitse tuoda lasta mummolaan. Ihan sama kuin lapsen kaveriperheissäkin...talossa talon tavoilla.
Juurihan sinä sössötit että sinä osaat hoitaa allergiatkin parhsiten.
Taidat olla yksinäinen vanhus.
Voi taivaan vallat, nyt en kyllä ihmettele enää mitään. Jos jonkun miniä on tuollainen jankkaaja ja kaikesta vääntävä, niin onko se ihme, jos on huonot välit?
Eikö sullekaan tullut mieleen, että tämä sairaanhoitaja voi aivan hyvin olla vielä työelämässä? Siinä olet tyrkyttämässä hänelle yksinäisen vanhuksen roolia, vaikka mitään tukea sille ajatukselle ei ole. Mikä sua vaivaa?
Hän kirjoitti, että sairaanhoitajana osaa kyllä ottaa huomioon lapsen allergiat. Siihen piti heti tarttua ja alkaa jankata vanhoista metodeista. Entä sitten ne isovanhemmat, jotka EI ole edes sairaanhoitajia? Oletko sitä mieltä, että heillä ei voi olla sitäkään vähää käsitystä koko asiasta? Oletko sinä lääkäri? Vain lääkärihän voi ymmärtää asiasta jotain, vai kuinka?
Kenelle tässä kukaan voi viedä allergista lastaan hoitoon, kun siellä ei välttämättä tiedetä allergioista yhtään mitään? Juuri niin, hoitakaa ihmeessä sitten ne lapsenne ihan itse. Jos lapsi on niin vaikeasti allerginen, ettei kukaan muu, kuin lääkäri ja hänen informoimansa vanhemmat voi ymmärtää asian päälle mitään, niin eihän sellaista lasta voi kukaan vieras ikinä hoitoonsa ottaakaan eikä häntä pidä muille hoitoon viedäkään.
Minun lapsenlapseni on eräälle asialle allerginen. Se hoituu sillä, että sitä asiaa kartetaan kokonaan. Jos vahinko pääsee kuitenkin sattumaan (ei ole päässyt, mutta teoriahan on aina olemassa), niin sitten on lääkkeet olemassa sitä varten ja lasta tarkkaillaan vielä sittenkin, että onko tarvetta lähteä lääkäriin. Onko siinä jotain niin vaikeaselkoista, että sitä ei näin ilman lääkärin tutkintoa pystyisi ymmärtämään? Ihan tällainen tavallinen isovanhempikin, on sitten sairaanhoitaja ammatiltaan tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus) perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne.
Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.
Tämän päivän allergiatiedoilla. Oikeastiko kuvittelet, että sairaanhoitajana ei pidä olla perillä uusimmista asioista vaan 30 vuotta vanha tieto riittää tekemään nykypäivänä töitä?
Perustelit silti osaamisesi nimenomaan vanhoilla tiedoilla.
Ja kyllä minä esim luotan enemmän allergialääkäriin kuin vanhaan perussairaanhoitajaan.
No sittenhän sä viet lapsesi hoitoon allergialääkärille,. No problem.
Kuten aiemmin kirjoitin, jos joku ei luota mun kykyyni hoitaa lapsiaan, silloin ei pidä antaa lapsiaan mulle hoitoon. Eikä edes pyytää, että hoitaisin. Hyvin yksinkertainen asia.
Tietenkin se lapsi on käytetty allergialääkärillä. Mutta sinäkö et noudattaisi lääkärin ohjeita vaan pungertaidit menemään ysärituedoillasi silti? Et ole tosissasi.
Voi hyvä päivää taas! Tietenkin noudattaisin lääkärin ohjetta. Mutta vain lääkärin ohjetta. En vanhemman näkemystä siitä, mihin kellonaikaan pitää olla ruoka (paitsi jos on kyse diabeetikosta), montako tuntia saa olla ulkona ja missä, mistä asiosta saa kieltää ja mistä ei, mitä lapsi saa tehdä mummolassa ollessaan, mihin aikaan lapsi pitää laittaa illalla nukkumaan jne jne. Mummolassa on mummolan säännöt ja lapsen allergiat kuitenkin huomioidaan, Jos mummolan muut säännöt ei kelpaa, ei tarvitse tuoda lasta mummolaan. Ihan sama kuin lapsen kaveriperheissäkin...talossa talon tavoilla.
Juurihan sinä sössötit että sinä osaat hoitaa allergiatkin parhsiten.
Taidat olla yksinäinen vanhus.
Voi taivaan vallat, nyt en kyllä ihmettele enää mitään. Jos jonkun miniä on tuollainen jankkaaja ja kaikesta vääntävä, niin onko se ihme, jos on huonot välit?
Eikö sullekaan tullut mieleen, että tämä sairaanhoitaja voi aivan hyvin olla vielä työelämässä? Siinä olet tyrkyttämässä hänelle yksinäisen vanhuksen roolia, vaikka mitään tukea sille ajatukselle ei ole. Mikä sua vaivaa?
Hän kirjoitti, että sairaanhoitajana osaa kyllä ottaa huomioon lapsen allergiat. Siihen piti heti tarttua ja alkaa jankata vanhoista metodeista. Entä sitten ne isovanhemmat, jotka EI ole edes sairaanhoitajia? Oletko sitä mieltä, että heillä ei voi olla sitäkään vähää käsitystä koko asiasta? Oletko sinä lääkäri? Vain lääkärihän voi ymmärtää asiasta jotain, vai kuinka?
Kenelle tässä kukaan voi viedä allergista lastaan hoitoon, kun siellä ei välttämättä tiedetä allergioista yhtään mitään? Juuri niin, hoitakaa ihmeessä sitten ne lapsenne ihan itse. Jos lapsi on niin vaikeasti allerginen, ettei kukaan muu, kuin lääkäri ja hänen informoimansa vanhemmat voi ymmärtää asian päälle mitään, niin eihän sellaista lasta voi kukaan vieras ikinä hoitoonsa ottaakaan eikä häntä pidä muille hoitoon viedäkään.
Minun lapsenlapseni on eräälle asialle allerginen. Se hoituu sillä, että sitä asiaa kartetaan kokonaan. Jos vahinko pääsee kuitenkin sattumaan (ei ole päässyt, mutta teoriahan on aina olemassa), niin sitten on lääkkeet olemassa sitä varten ja lasta tarkkaillaan vielä sittenkin, että onko tarvetta lähteä lääkäriin. Onko siinä jotain niin vaikeaselkoista, että sitä ei näin ilman lääkärin tutkintoa pystyisi ymmärtämään? Ihan tällainen tavallinen isovanhempikin, on sitten sairaanhoitaja ammatiltaan tai ei.
Se riittää että noudattaa vanhempien ohjeistusta lapsen allergioista. Eikä ala itse säveltää. Tuo hoitaja nimenomaan ilmoitti, ettei kykene tähän vaan itse päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex miniä katkaisi välit koska hänen mielestään asetuin liikaa poikani puolelle asioissa jotka katkaisivat heidän suhteensa . Lastenlapsia en saa tavata osittain tästä syystä . Muut syyt ovat todennäköisesti kosto ja suunnaton viha minua kohtaan .
Tosiasiassa en asettunut puolustamaan ex miniää ja ilmoitin etten ole kummankaan puolella vaan setvikää itse sotkunne minkä olivat
Itse ihan järjestäneet . Myöhemmin kyllä puolustin pojan oikeutta lapsiin liittyvissä asioissa. Ja kyllä isällä on oikeus olla isä ennenkuin joku älähtää että lapsen oikeus jne.
No pitäköön ipanansa , aikani surin ja päätin että omaa elämääni en uhraa suuremalla asiaa kun en tätä näin päättänytkään . Lastenlapset ovat teknisesti lastenlapsia mutta eivät henkisesti vaan vieraita joita kohtaan minulla ei mitään tunteita .
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
No minusta olisi hyvä perusoletus, että vanhemmat haluavat ostaa/tehdä kaikki "isot ekat jutut". Jos vanhemmat eivät halua, niin sitten muut voivat ostaa/tehdä, mutta olisi hyvää käytöstä kysyä etukäteen.
Mutta luulen, että niillä jotka valittavat tällaisesta, on ollut toistuvia ongelmia asian kanssa ja isovanhemmat ostavat kielloista huolimatta juttuja jotka vanhemmat haluaisivat ostaa. Eli eri tilanne kuin tuo minkä sinä kuvaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tämä. Että eivät vanhemmat pakosti mitään ihmeellisyyksiä vaadi isovanhempia tekemään kotonaan, silloin kun lapsi on isovanhempiensa luona.
Jossain määrin säännöt voivatkin olla erilaiset, tehdäänhän eri kodeissa muutenkin eri tavalla. Toki asioita on hyvä pyrkiä huomioimaan, jos jostain aiheutuu lapselle kohtuutonta hämmennystä tai ristiriitaa. Oikeasti haitalliset asiat erikseen, mutta nämähän normaali ihminen ottaa huomioon ilman erillistä kehotusta, jos asioista tietää, ja yleensä nuo asiat kyllä saatetaan isovanhempienkin tietoon.
Mutta tosiaan se, että osa isovanhemmista haluaisi määrätä myös aikuisten lastensa kodeissa. Lastensa elämää, näiden kotia, näiden perhettä. Toimintatapoja lapsenlapsen kohdalla.
Määräilyä ei mielestäni ole esim. kysymys: "Oletteko kokeilleet toimia lapsen kanssa näin?" esimerkiksi jossain ongelmakohdassa tai ikävaiheessa, jossa joku perusasia on haasteellinen.
Määräilyä sen sijaan on tulla ilmoittamaan että jatkossa lapsen kanssa sitten toimitaan näin ja piste. Saatetaan jopa loukkaantua, jos vastalauseita esitetään- tai mikäli kaikessa hiljaisuudessa toimitaan toisin.
Tunnen ihmisen, jonka appivanhemmat vetivät herneen nenään hääkutsujen tyylistä ja siinä olevista liitteistä. En muista, olivatko olevinaan vääränlaiset, vai mikä tuossa oli takana, mutta varmaan mukavat muistot tuosta häiden järjestelystäkin kaverille jäi, kun aivan joka asiaan puututtiin ja joka asiaa arvosteltiin. Kauniit häät ne olivat, sen vieraana muistan.
Mä taas olen saanut taistella lapseni ristiäisistä mieheni lähisukulaisten kanssa. Anoppia ja appiukon siskoja myöten meille soiteltiin, että mikä on kun ei suvun kastemekko kelpaa. No voi vattu sanon minä. Olin aiemmin kysellyt mieheltä tästä kastemekkoasiasta, ja mies sanoi että suvussa on kyllä kastemekko mutta ostetaan mieluummin oma. Niin me sitten teimme. Ja kun oma oli ostettu niin halusimme sitten käyttää sitä. Tämä ei mennyt sukulaisille jakeluun vaan ihan viime tipassa vielä tyrkytettiin suvun kastemekkoa ja oltiin loukkaantuneita, kun meillä oli oma.
Miehen sisar ja äiti taas halusivat väkisin tuoda ristiäisiin tarjottavia. Kerroin heille, mitä olen itse aikeissa tehdä ja sanoin, että jotain muuta saa toki halutessaan tuoda. Yllättäen molemmat tekikin aikalailla samoja leivonnaisia kuin minä ja lopulta sain suurinpiirtein anella lupaa, että saan laittaa itse tekemäni tarjottavat omaan pöytääni, omassa kodissani, oman lapseni ristiäisiin.
Lisäksi he arvostelivat koristeita. Onko kastekimpussa pakko olla näitä kukkia, täytyykö tosiaan kastemaljan ympärillä olla kranssi.
Meillä kriisi oli kastemaljasta. Sen olisi ehdottomasti pitänyt olla ruma jälkiruoka-tarjoilukulho, joka on toiminut myös mieheni ja hänen sisarustensa kastemaljana joskus 70-luvulla. Ja mikä parasta, tuosta kulhosta on useampi pala pois reunoista, ja reunassa on todella teräviä kohtia. Olisihan se toki ollut kiva lisä ristiäisiin, kun pappi olisi avannut ranteensa siihen kastemaljaan... Ja tarjoiluja tuli ihan pyytämättä lisää, ja paljon. Ja suututtiin verisesti, kun en pistänyt kilpailevaa evästyssettiä tarjolle omien viereen (siihen pöytään ei olisi mahtunut, eikä muutenkaan mitään sellaista pistetä tarjolle, josta ei ole etukäteen sovittu).
Meillä oli minun vanha kastemaljani 60-luvulta kastemaljana, ei ollut kristallia ei, pappikin on elossa. Äitini teki kaikki tarjoilut yhdessä mieheni kanssa, olin itse tuossa vaiheessa aika toipilaskunnossa.
Sekä mieheni että minä ilahduimme avusta.
Vierailija kirjoitti:
Viittä vaille tuoreena isovanhempana on kyllä kauheaa lukea näitä juttuja.
Yritän itse pitää periaatteena sitä, että ainoa, jonka käyttäytymiseen ja suhtautumiseen voi vaikuttaa on oma itse. Jos appikset tai omat vanhemmat on raivostuttavia, ei pidä langeta samanlaiseen käyttäytymiseen. Ei pidä vajota samalle tasolle.
Asiasta voi sanoa, ja voi sanoa, että minusta tuo ei ole asiallista tai olen tästä eri mieltä tai huomaatko, että x saa tehdä noin, mutta y ei saa.
Mitä sä siis tarkoitat sillä, että ei pidä vajota samalle tasolle? Ja nimenomaan niiden lasten (välisukupolven) ei pidä? Jos isovanhemmat toistuvasti nauraisivat sille miten toimin lasten kanssa ja pilkkaisivat minua, niin saattaisin kyllä nauraa takaisin, enkä pitäisi sitä mitenkään huonona käytöksenä. Enkä sitäkään, jos vähentäisin heidän tapaamistaan roimasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
No minusta olisi hyvä perusoletus, että vanhemmat haluavat ostaa/tehdä kaikki "isot ekat jutut". Jos vanhemmat eivät halua, niin sitten muut voivat ostaa/tehdä, mutta olisi hyvää käytöstä kysyä etukäteen.
Mutta luulen, että niillä jotka valittavat tällaisesta, on ollut toistuvia ongelmia asian kanssa ja isovanhemmat ostavat kielloista huolimatta juttuja jotka vanhemmat haluaisivat ostaa. Eli eri tilanne kuin tuo minkä sinä kuvaat.
Minulla ja veljelläni on ikä eroa 11 v. Samat vanhemmat. Veljen mennessä kouluun oli äiti ostanut repun, josta pikkuveli ei pitänyt yhtään. Minulla oli kesätöistä rahaa ja käydessäni kotona opiskelupaikkakunnalta, ostin veljen kanssa yhdessä hänen kaipaamansa repun :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
No minusta olisi hyvä perusoletus, että vanhemmat haluavat ostaa/tehdä kaikki "isot ekat jutut". Jos vanhemmat eivät halua, niin sitten muut voivat ostaa/tehdä, mutta olisi hyvää käytöstä kysyä etukäteen.
Mutta luulen, että niillä jotka valittavat tällaisesta, on ollut toistuvia ongelmia asian kanssa ja isovanhemmat ostavat kielloista huolimatta juttuja jotka vanhemmat haluaisivat ostaa. Eli eri tilanne kuin tuo minkä sinä kuvaat.
Minulla ja veljelläni on ikä eroa 11 v. Samat vanhemmat. Veljen mennessä kouluun oli äiti ostanut repun, josta pikkuveli ei pitänyt yhtään. Minulla oli kesätöistä rahaa ja käydessäni kotona opiskelupaikkakunnalta, ostin veljen kanssa yhdessä hänen kaipaamansa repun :D
No tuossahan äitisi oli jo saanut ostaa sen "ekan koulurepun" veljellesi, sinä et ostanut sitä noin vain ajattelematta haluaisiko äitisi/isäsi ostaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.
Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.
Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.
Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.
Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).
En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?
Ne konkreettiset esimerkit yksittäin saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta kun niitä vanhemmuuden vuosia kertyy niin alkavathan ne tuntua jossain.
Anoppi tuli heti ensimmäisellä kerralla katsomaan esikoista sillä asenteella, että tuli hoitamaan "lastaan". Kun näki vauvan hihkaisi: minulla on ollut niin ikävä sinua. Tuo on jäänyt mieleeni vahvasti sillä se oli outo kommentti, koska se oli ensitapaaminen. Anopilla oli ollut enemmänkin ikävä mielikuvaa saa omista lapsistaan ja itsestä äitinä. Yritti saada samalla kerralla meidät kauppaan ja jäädä itse hoitamaan pariviikkoista vauvaa. Loukkaantui näkyvästi kun emme suostuneet. Kuulostaa varmaan vielä vähän vaan yli-innokkaalta touhulta ja nipolta miniältä vai mitä? No tuolloin jo muutama sananen puolison kanssa vaihdettiin, sillä minulla jäi aivan yksiselitteisesti outo ja ulkopuolinen olo koko tapaamisesta.
Noh tapaaminen toisensa perään meni samalla kaavalla. Anoppi seurasi minua tai miestä kuin hai laivaa että saisi vauvan syliinsä. Jos paikalla oli muita sukulaisia, niin komenteli miestäni kenelle nyt pitää vauva antaa syliin. Alkoi myös tuo äidiksi itsensä kutsuminen, ei onneksi jatkunut neljää vuotta, vain kaksi, heh. Ristiäiset.. en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Anoppi halusi asetella kaiken itse esille, toi reilusti sovitun yli tarjottavia (ei meinannut mahtua omani esille) ja taas juoksi miehen perässä komentelemassa kenelle nyt pitäisi vauva antaa. Tuon jälkeen vaihdettiin ja muutama kovempi sananen ukon kanssa, ja vaadin rajoja. Vaadin että mies puuttuu esimerkiksi tuohon, että anoppi yrittää komennella kenen syliin vauvan pitäisi mennä.
No sitten alkoi hoitoon ruikuttaminen toden teolla. Ei annettu, eikä olla vielä tänä päiväkään annettu. Yksi juttu mitä anoppi harrasti oli kun esikoinen oli 1-3v. Hän jatkuvasti tunki fyysiseen kontaktiin lapsen kanssa ja koko vierailun ajan pyysi lasta syliin. Vaikka lapsi jännitti ja ei halunnut. Siis tunnin vierailun aikana kymmeniä kertoja. Lapsi ei saanut olla rauhassa ja mummo jopa sanoi että hän alkaa itkeä jos lapsi ei tule syliin. Ja sitten todella alkoi tekoitkeä :D vein lapsen toiseen huoneeseen leikkimään. Tuolloin mieskin jo alkoi ymmärtämään, että äitinsä käytös on haitallista lapselle. Lapsen tulee oppia ettei hänen keho ole tarkoitettu toisen miellyttämiseen. Jos joku aikuinen haluaa jatkuvaa fyysistä kontaktia lapsen kanssa vaikka tämä on vastentahtoinen, niin sen pitäisi soittaa lapsella hälytyskelloja eikä olla mikään "normaali".
Tästä tulee aivan liian pitkä jos vielä jatkan tähän päivään (lapsi nyt 5) tai ylipäätään kerron kaiken. Nyt kun lapsi on isompi on alkanut "voi kun minä antaisin sinulle tätä ja tätä mutta äitisi ei varmasti halua" -peli. Viisivuotiaaseen toimii, joten tavataan vähemmän. Olen sanonut tuhansia kertoja, että kysy suoraan minulta jos tuntuu että on kyseessä sellainen asia joka mietityttää. Usein kyseessä ei ole mikään kielletty asia. Anoppi vain joko tietoisesti tai tiedostomattaan manipuloi lasta siihen, että hän on hyvä ja minä olen paha. Anopin lempifraasi muuten on: mummo itkee jos teet sitä tai tätä. Tai: rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa (ihan todellako, omia lapsia enemmän, lasta jota ei ole ikinä hoitanut ja tavannutkin melko rajatusti?). Kerran sanoi meille, että ainoastaan lapsen avulla jaksaa. Ei kenelläkään voi sellaista taakkaa ladata, vähiten pienelle lapselle.
Minun anoppini siis ihan oikeasti haluaisi olla lapseni äiti. Hänellä on omia kipupisteitä omassa äitiydessään joten pieni osa minusta ymmärtää, mutta edes murto-osa ei hyväksy. Tavataan nykyään Max 3-4kertaa vuodessa. Ennen enemmän ja se kyllä kaduttaa.
No onhan tuossa tarinaa kerrakseen ja innokasta mummia myös, mutta vähän jää mietityttämään se, että lapsi jännittää mummiaan eikä halua tälle syliin, kun ei ole koskaan saanut edes luoda suhdetta tähän. Sehän on lapselta täysin jäävätty. Anoppi on pyytänyt lasta luokseen hoitoon, mutta kertaakaan ei ole siihen suostuttu.
Joten onko ihme?
Ihan tarkalleen ei selvinnyt, miksi anoppi olisi huono hoitaja. Entä jos häneen olisi vain luotettu ja annettu heidän viettää aikaa kahdestaan, kenties anoppikin olisi saanut luotua luontevan suhteen lapseen ja pystynyt toimimaan ihan normaaliin tapaan. Mitä pahaa anoppi olisi voinut lapselle tehdä? Tässä tapauksessa mummi ei ole saanut toteuttaa rooliaan aidosti lainkaan, vaan hänet on täydellisesti dissattu. Tapaamisia lapseen rajoitetaan. Ei ketkään ihmiset ole täydellisiä.
Minun ex-anoppini oli tunnekylmä ihminen ja monella tavalla erikoinenkin, mutta kyllä minä annoin hänen hoitaa lastani ja lapsen muutenkin olla hänen kanssaan. Ei hän mitään pahaa olisi lapselle päästänyt tapahtumaan. Lapsi oppi tuntemaan mummonsa sellaisena kuin tämä oli ja se oli ihan ok. Sellaisenahan me muutkin hänet tunsimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota reppuasiaa. Entä jos isovanhempi ostaa vahingossa jotain jota ei olisi saanut ostaa? Ovat yhdessä kauppareissulla ja lapsi ihastuu reppuun ja saa sen. Isovanhempi ei tiennyt että tämä on joku "juttu" jota ei saa omia vanhemmalta. Esim. itse en ole tajunnut pahastua että kummi antoi synttärilahjaksi sen ensimmäisen koulurepun.
No minusta olisi hyvä perusoletus, että vanhemmat haluavat ostaa/tehdä kaikki "isot ekat jutut". Jos vanhemmat eivät halua, niin sitten muut voivat ostaa/tehdä, mutta olisi hyvää käytöstä kysyä etukäteen.
Mutta luulen, että niillä jotka valittavat tällaisesta, on ollut toistuvia ongelmia asian kanssa ja isovanhemmat ostavat kielloista huolimatta juttuja jotka vanhemmat haluaisivat ostaa. Eli eri tilanne kuin tuo minkä sinä kuvaat.
Minulla ja veljelläni on ikä eroa 11 v. Samat vanhemmat. Veljen mennessä kouluun oli äiti ostanut repun, josta pikkuveli ei pitänyt yhtään. Minulla oli kesätöistä rahaa ja käydessäni kotona opiskelupaikkakunnalta, ostin veljen kanssa yhdessä hänen kaipaamansa repun :D
No tuossahan äitisi oli jo saanut ostaa sen "ekan koulurepun" veljellesi, sinä et ostanut sitä noin vain ajattelematta haluaisiko äitisi/isäsi ostaa sen.
Eli mummokin voi ostaa paremman? Tuskin... jos toinen on epävarma omasta vanhemmuudestaan, niin silloin ollaan herneenpalko otsassa jatkuvasti.
miten niin lapsenlapsi ei ole valopilkku? Eikö lapsenlapsi saa olla tärkeä ja ilon aihe?