IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta

Kyllä on niitä miniöitä jotka loputtomilla vaatimuksillaankin osaavat olla veemäisiä! Ensin vingutaan merkkivaatteet , hoitoapua ja muita palveluksia loputtomiin . Ristiäisiin vaaditaan maksumiehiksi , myöhemmin harrastuksien rahoittajiksi jne. Sitten kun isovanhemmat yrittäjät rajoittaa johonkin ” ruotuun ” päätetään katkaista välit .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset  jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi  sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus)  perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne. 

Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.

Tämän päivän allergiatiedoilla. Oikeastiko kuvittelet, että sairaanhoitajana ei pidä olla perillä uusimmista asioista vaan 30 vuotta vanha tieto riittää tekemään nykypäivänä töitä? 

Eivät kaikki hoitajat tai lääkäritkään tiedä hirveästi allergioista (ihan niinkuin eivät tiedä miljoonasta muustakaan vaivasta).

Yleensä tietävät perusasioita monista sairauksista, mutta eivät yhtä hyvin kuin erikoislääkärit tai hoitajat, jotka ovat erikoistuneet jollekin kapealla osaamisalueelle.

Yhdellä lapsistani on harvinainen allergia, joka oireilee vasta pari päivää altistuksen jälkeen. Ei hänen allergiastaan tavalliset hoitajat tai yleislääkärit ole mitään tienneet. Kaikessa mennään aina allergiakääkärin ohjeiden mukaan. Ja muut lääkärit ja hoitajat kysyvät suoraan miten tulee menetellä.

Mummon kommentti allergiasta oli, että ei sellaista allergiaa ole ja salaa altisti lapsen. Sanoi vielä, että "eipä tullut oireita". Eikä usko kun hänelle sanoo että oireet tulevat vasta ylihuomenna.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on niitä miniöitä jotka loputtomilla vaatimuksillaankin osaavat olla veemäisiä! Ensin vingutaan merkkivaatteet , hoitoapua ja muita palveluksia loputtomiin . Ristiäisiin vaaditaan maksumiehiksi , myöhemmin harrastuksien rahoittajiksi jne. Sitten kun isovanhemmat yrittäjät rajoittaa johonkin ” ruotuun ” päätetään katkaista välit .

No eikö se ole hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on niitä miniöitä jotka loputtomilla vaatimuksillaankin osaavat olla veemäisiä! Ensin vingutaan merkkivaatteet , hoitoapua ja muita palveluksia loputtomiin . Ristiäisiin vaaditaan maksumiehiksi , myöhemmin harrastuksien rahoittajiksi jne. Sitten kun isovanhemmat yrittäjät rajoittaa johonkin ” ruotuun ” päätetään katkaista välit .

Onhan varmasti niitäkin, tunnen itsekin tällaisen äidin. Tämä kerjuu ja vaatimukset eivät tässä tapauksessa rajoitu isovanhempiin, vaan osansa saavat myös lapsen tädit, sedät, kummit jne. Ja kun ei tipu kummeilta lahjaksi juuri niitä tiettyjä talvikenkiä, niin sitten itketään, kun kummit eivät kummilapsestaan välitä.

Itse en ole pyytänyt lasteni isän äidiltä ikinä mitään, vaan tavaraa on tungettu ovista ja ikkunoista ihan pyytämättä, ihan järkyttäviä määriä. Suurin osa jäänyt käyttämättä. Lopulta kiellettiin tavaroiden roudaaminen meille, ja jos kiellosta huolimatta toi, niin sai mennä tavaroineen kotiinsa. Synttäriksi ja jouluksi saa tuoda lahjat lapsille, ja silloinkin panostetaan siihen, että lahja on mahdollisimman iso ja näyttävä. Se on toissijainen asia, miellyttääkö lahja saajaansa.

Omalta äidiltä paria juttua, mutta nekin ovat lähinnä tyyliin "jos näet kirppiksellä hyväkuntoisen Risto Räppääjä -kirjan, niin se olisi meille tervetullut". Ja tietysti tarjoudun maksamaan, jos/kun pyydetty asia löytyy. Jos äitini löytää jotain mielestään sopivaa, niin silloin soittaa, niin keskustelemme asiasta. Äitini ei halua omaa kotiaan täyteen turhaa tavaraa, ja ymmärtää sen, että minäkään en halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.

Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.

Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.

Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.

Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).

En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?

Ne konkreettiset esimerkit yksittäin saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta kun niitä vanhemmuuden vuosia kertyy niin alkavathan ne tuntua jossain.

Anoppi tuli heti ensimmäisellä kerralla katsomaan esikoista sillä asenteella, että tuli hoitamaan "lastaan". Kun näki vauvan hihkaisi: minulla on ollut niin ikävä sinua. Tuo on jäänyt mieleeni vahvasti sillä se oli outo kommentti, koska se oli ensitapaaminen. Anopilla oli ollut enemmänkin ikävä mielikuvaa saa omista lapsistaan ja itsestä äitinä. Yritti saada samalla kerralla meidät kauppaan ja jäädä itse hoitamaan pariviikkoista vauvaa. Loukkaantui näkyvästi kun emme suostuneet. Kuulostaa varmaan vielä vähän vaan yli-innokkaalta touhulta ja nipolta miniältä vai mitä? No tuolloin jo muutama sananen puolison kanssa vaihdettiin, sillä minulla jäi aivan yksiselitteisesti outo ja ulkopuolinen olo koko tapaamisesta.

Noh tapaaminen toisensa perään meni samalla kaavalla. Anoppi seurasi minua tai miestä kuin hai laivaa että saisi vauvan syliinsä. Jos paikalla oli muita sukulaisia, niin komenteli miestäni kenelle nyt pitää vauva antaa syliin. Alkoi myös tuo äidiksi itsensä kutsuminen, ei onneksi jatkunut neljää vuotta, vain kaksi, heh. Ristiäiset.. en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Anoppi halusi asetella kaiken itse esille, toi reilusti sovitun yli tarjottavia (ei meinannut mahtua omani esille) ja taas juoksi miehen perässä komentelemassa kenelle nyt pitäisi vauva antaa. Tuon jälkeen vaihdettiin ja muutama kovempi sananen ukon kanssa, ja vaadin rajoja. Vaadin että mies puuttuu esimerkiksi tuohon, että anoppi yrittää komennella kenen syliin vauvan pitäisi mennä.

No sitten alkoi hoitoon ruikuttaminen toden teolla. Ei annettu, eikä olla vielä tänä päiväkään annettu. Yksi juttu mitä anoppi harrasti oli kun esikoinen oli 1-3v. Hän jatkuvasti tunki fyysiseen kontaktiin lapsen kanssa ja koko vierailun ajan pyysi lasta syliin. Vaikka lapsi jännitti ja ei halunnut. Siis tunnin vierailun aikana kymmeniä kertoja. Lapsi ei saanut olla rauhassa ja mummo jopa sanoi että hän alkaa itkeä jos lapsi ei tule syliin. Ja sitten todella alkoi tekoitkeä :D vein lapsen toiseen huoneeseen leikkimään. Tuolloin mieskin jo alkoi ymmärtämään, että äitinsä käytös on haitallista lapselle. Lapsen tulee oppia ettei hänen keho ole tarkoitettu toisen miellyttämiseen. Jos joku aikuinen haluaa jatkuvaa fyysistä kontaktia lapsen kanssa vaikka tämä on vastentahtoinen, niin sen pitäisi soittaa lapsella hälytyskelloja eikä olla mikään "normaali".

Tästä tulee aivan liian pitkä jos vielä jatkan tähän päivään (lapsi nyt 5) tai ylipäätään kerron kaiken. Nyt kun lapsi on isompi on alkanut "voi kun minä antaisin sinulle tätä ja tätä mutta äitisi ei varmasti halua" -peli. Viisivuotiaaseen toimii, joten tavataan vähemmän. Olen sanonut tuhansia kertoja, että kysy suoraan minulta jos tuntuu että on kyseessä sellainen asia joka mietityttää. Usein kyseessä ei ole mikään kielletty asia. Anoppi vain joko tietoisesti tai tiedostomattaan manipuloi lasta siihen, että hän on hyvä ja minä olen paha. Anopin lempifraasi muuten on: mummo itkee jos teet sitä tai tätä. Tai: rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa (ihan todellako, omia lapsia enemmän, lasta jota ei ole ikinä hoitanut ja tavannutkin melko rajatusti?). Kerran sanoi meille, että ainoastaan lapsen avulla jaksaa. Ei kenelläkään voi sellaista taakkaa ladata, vähiten pienelle lapselle.

Minun anoppini siis ihan oikeasti haluaisi olla lapseni äiti. Hänellä on omia kipupisteitä omassa äitiydessään joten pieni osa minusta ymmärtää, mutta edes murto-osa ei hyväksy. Tavataan nykyään Max 3-4kertaa vuodessa. Ennen enemmän ja se kyllä kaduttaa.

No onhan tuossa tarinaa kerrakseen ja innokasta mummia myös, mutta vähän jää mietityttämään se, että lapsi jännittää mummiaan eikä halua tälle syliin, kun ei ole koskaan saanut edes luoda suhdetta tähän.  Sehän on lapselta täysin jäävätty.  Anoppi on pyytänyt lasta luokseen hoitoon, mutta kertaakaan ei ole siihen suostuttu.

Joten onko ihme?

Ihan tarkalleen ei selvinnyt, miksi anoppi olisi huono hoitaja.  Entä jos häneen olisi vain luotettu ja annettu heidän viettää aikaa kahdestaan, kenties anoppikin olisi saanut luotua luontevan suhteen lapseen ja pystynyt toimimaan ihan normaaliin tapaan.  Mitä pahaa anoppi olisi voinut lapselle tehdä?  Tässä tapauksessa mummi ei ole saanut toteuttaa rooliaan aidosti lainkaan, vaan hänet on täydellisesti dissattu.  Tapaamisia lapseen rajoitetaan.   Ei ketkään ihmiset ole täydellisiä.  

Minun ex-anoppini oli tunnekylmä ihminen ja monella tavalla erikoinenkin, mutta kyllä minä annoin hänen hoitaa lastani ja lapsen muutenkin olla hänen kanssaan.  Ei hän mitään pahaa olisi lapselle päästänyt tapahtumaan.  Lapsi oppi tuntemaan mummonsa sellaisena kuin tämä oli ja se oli ihan ok.  Sellaisenahan me muutkin hänet tunsimme.   

Ei isovanhemman lastenhoito ole mikään automaatio, joka tulee tarjota. Lapsi ei ole mikään objekti, lelu tai nukke, jonka avulla isovanhempi saa kokea itsensä hyväksi. Lapsi ei tarvitse isovanhempia. Lapsi tarvitsee vanhemmat ja lisäksi muita luotettavia ihmissuhteita aikuisiin (nämä aikuiset voivat olla ketä vain, jotka herättävät luottamuksen vanhemmissa).

Luottamusta ei hankita hoitamalla lasta ilman vanhempia, vaan se hankitaan aina omalla käytöksellä vanhemman edessä. Pienet lapset vierastavat tuttujakin isovanhempia, ja on luonnollista että esim. 1-2-vuotias ei halua kuin sellaisen ihmisen syliin, joka hoitaa häntä päivittäin.

Vanhemman luottamusta toiseen aikuiseen (isovanhempi, kummi, täti kuka tahansa) rikkoo aivan varmasti ja perusteellisesti, jos:

-ihminen ei ymmärrä omaa rooliaan suhteessa lapseen ja vanhempiin

-ihminen yrittää viedä jomman kumman vanhemman vanhemmuuden tilaa, esimerkiksi nimittämällä itseä isäksi/äidiksi, yrittämällä kontrolloida sellaisia asioita jotka saivat yksiselitteisesti vain vanhemman "alueella" (esim. kuka vauvaa sylittelee).

-Ihminen ei kykene lukemaan lapsen eleitä tai on välittämättä niistä

-ihminen toistuvasti rikkoo lapsen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen

-ihminen toistuvasti esittää tämän vanhemman ikävässä valossa lapselle

Kaikki nämä rikkovat luottamusta, sillä ne ovat vahingollisia tekoja lapselle. Kaikki toiminta, mikä rikkoo lapsen ja vanhemman välistä luottamussuhdetta on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on niitä miniöitä jotka loputtomilla vaatimuksillaankin osaavat olla veemäisiä! Ensin vingutaan merkkivaatteet , hoitoapua ja muita palveluksia loputtomiin . Ristiäisiin vaaditaan maksumiehiksi , myöhemmin harrastuksien rahoittajiksi jne. Sitten kun isovanhemmat yrittäjät rajoittaa johonkin ” ruotuun ” päätetään katkaista välit .

Onhan varmasti niitäkin, tunnen itsekin tällaisen äidin. Tämä kerjuu ja vaatimukset eivät tässä tapauksessa rajoitu isovanhempiin, vaan osansa saavat myös lapsen tädit, sedät, kummit jne. Ja kun ei tipu kummeilta lahjaksi juuri niitä tiettyjä talvikenkiä, niin sitten itketään, kun kummit eivät kummilapsestaan välitä.

Itse en ole pyytänyt lasteni isän äidiltä ikinä mitään, vaan tavaraa on tungettu ovista ja ikkunoista ihan pyytämättä, ihan järkyttäviä määriä. Suurin osa jäänyt käyttämättä. Lopulta kiellettiin tavaroiden roudaaminen meille, ja jos kiellosta huolimatta toi, niin sai mennä tavaroineen kotiinsa. Synttäriksi ja jouluksi saa tuoda lahjat lapsille, ja silloinkin panostetaan siihen, että lahja on mahdollisimman iso ja näyttävä. Se on toissijainen asia, miellyttääkö lahja saajaansa.

Omalta äidiltä paria juttua, mutta nekin ovat lähinnä tyyliin "jos näet kirppiksellä hyväkuntoisen Risto Räppääjä -kirjan, niin se olisi meille tervetullut". Ja tietysti tarjoudun maksamaan, jos/kun pyydetty asia löytyy. Jos äitini löytää jotain mielestään sopivaa, niin silloin soittaa, niin keskustelemme asiasta. Äitini ei halua omaa kotiaan täyteen turhaa tavaraa, ja ymmärtää sen, että minäkään en halua.

Niin. Niitä tiettyjä juttuja voidaan pyytää ihan siksi että tilanne pysyisi hallinnassa. Itse kysyn aina tarkasti, mitä tarvitaan ja motä toivotaan. Haluan että lahja on oikeasti järkevä ja mieleinen.

Vierailija kirjoitti:

Ex miniä katkaisi välit koska hänen mielestään asetuin liikaa poikani puolelle asioissa jotka katkaisivat heidän suhteensa . Lastenlapsia en saa tavata osittain tästä syystä . Muut syyt ovat todennäköisesti kosto ja suunnaton viha minua kohtaan .

Tosiasiassa en asettunut puolustamaan ex miniää ja ilmoitin etten ole kummankaan puolella vaan setvikää itse sotkunne minkä olivat

Itse ihan järjestäneet . Myöhemmin kyllä puolustin pojan oikeutta lapsiin liittyvissä asioissa. Ja kyllä isällä on oikeus olla isä ennenkuin joku älähtää että lapsen oikeus jne.

No pitäköön ipanansa , aikani surin ja päätin että omaa elämääni en uhraa suuremalla asiaa kun en tätä näin päättänytkään . Lastenlapset ovat teknisesti lastenlapsia mutta eivät henkisesti vaan vieraita joita kohtaan minulla ei mitään tunteita .

Miksi ex-miniän pitäisi olla sinuun yhteydessä? Miksi poikasi ei käy sinua moikkaamassa lasten kanssa?

Lahjoista.

Meidän lapsemme saavat kahdenlaisia vääränlaisia lahjoja:

A) sellaisia joista näkee että idea on ollut vain tuottaa mielihyvä antajalle. Ei ole mietitty lainkaan lahjan saajaa. Tyyliin kaksivuotiaalle tarjouslegot joiden ikäraja on 7.

B) sellaisia joilla osoitetaan mieltä meille vanhemmille tai pyritään ylikävelemään. Tyyliin että tiedetään mitä mieltä olen mässy-övereistä ja annetaan ainoastaan siksi 10 kilon suklaasäkki.

Tapaamisia on harvennettu, koska isovanhemmat eivät välitä perheemme säännöistä, yrittävät puuttua joka asiaan (esim. Minun olisi pitänyt lähteä töihin, kun lapsi oli 6 kk vanha ja jättää lapsi mummolle hoitoon), ostavat koko ajan lapselle kaikkea mahdollista vaatteista polkupyörään (toki liian isoja, koska kokoa ei meiltä kysytä), meitä vanhempia arvostellaan myös omille tuttaville (kiva kuulla kyliltä myöhemmin, miten huono on) ja ei välitetä lapsen turvallisuudesta. Jännä juttu, että en tahdo antaa lasta hoitoon, vaikka pyyntöjä tulee viikoittain.

Meillä ovat isovanhemmat saaneet ottaa lapsenlapset hoitoon kun ovat halunneet.

Harvemmin pitivät, ehkäpä 4 kertaa vuodessa.

Tosin muuttivat 60 v etelään, siellä aika mennyt rattoisasti elämästä nauttien.

Nyt lapsenlapset aikuisia eikä kumpaakaan suuntaan enää kiinnostusta.

Nyt 75 v. Alkaneet puhumaan takasin muutosta, yritämme että jäävät etelään.

Ovat vaativia muita kohtaan, sillon kun ovat täällä meidän pitäisi taipua heidän tahdon mukaan, tapailla jne.

Sori vaan, mutta vaikeita ovat. Haluaisinkin kysyä miksi eläkeläiset pitävät selviönä että lapset tanssivat heidän pillin mukaan?

Eivät itse tanssineet aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Ex miniä katkaisi välit koska hänen mielestään asetuin liikaa poikani puolelle asioissa jotka katkaisivat heidän suhteensa . Lastenlapsia en saa tavata osittain tästä syystä . Muut syyt ovat todennäköisesti kosto ja suunnaton viha minua kohtaan .

Tosiasiassa en asettunut puolustamaan ex miniää ja ilmoitin etten ole kummankaan puolella vaan setvikää itse sotkunne minkä olivat

Itse ihan järjestäneet . Myöhemmin kyllä puolustin pojan oikeutta lapsiin liittyvissä asioissa. Ja kyllä isällä on oikeus olla isä ennenkuin joku älähtää että lapsen oikeus jne.

No pitäköön ipanansa , aikani surin ja päätin että omaa elämääni en uhraa suuremalla asiaa kun en tätä näin päättänytkään . Lastenlapset ovat teknisesti lastenlapsia mutta eivät henkisesti vaan vieraita joita kohtaan minulla ei mitään tunteita .

Miksi et tapaa lapsenlapsiasi kun ovat isällään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tämä. Että eivät vanhemmat pakosti mitään ihmeellisyyksiä vaadi isovanhempia tekemään kotonaan, silloin kun lapsi on isovanhempiensa luona.

Jossain määrin säännöt voivatkin olla erilaiset, tehdäänhän eri kodeissa muutenkin eri tavalla. Toki asioita on hyvä pyrkiä huomioimaan, jos jostain aiheutuu lapselle kohtuutonta hämmennystä tai ristiriitaa. Oikeasti haitalliset asiat erikseen, mutta nämähän normaali ihminen ottaa huomioon ilman erillistä kehotusta, jos asioista tietää, ja yleensä nuo asiat kyllä saatetaan isovanhempienkin tietoon.

Mutta tosiaan se, että osa isovanhemmista haluaisi määrätä myös aikuisten lastensa kodeissa. Lastensa elämää, näiden kotia, näiden perhettä. Toimintatapoja lapsenlapsen kohdalla.

Määräilyä ei mielestäni ole esim. kysymys: "Oletteko kokeilleet toimia lapsen kanssa näin?" esimerkiksi jossain ongelmakohdassa tai ikävaiheessa, jossa joku perusasia on haasteellinen.

Määräilyä sen sijaan on tulla ilmoittamaan että jatkossa lapsen kanssa sitten toimitaan näin ja piste. Saatetaan jopa loukkaantua, jos vastalauseita esitetään- tai mikäli kaikessa hiljaisuudessa toimitaan toisin.

Tunnen ihmisen, jonka appivanhemmat vetivät herneen nenään hääkutsujen tyylistä ja siinä olevista liitteistä. En muista, olivatko olevinaan vääränlaiset, vai mikä tuossa oli takana, mutta varmaan mukavat muistot tuosta häiden järjestelystäkin kaverille jäi, kun aivan joka asiaan puututtiin ja joka asiaa arvosteltiin. Kauniit häät ne olivat, sen vieraana muistan.

Mä taas olen saanut taistella lapseni ristiäisistä mieheni lähisukulaisten kanssa. Anoppia ja appiukon siskoja myöten meille soiteltiin, että mikä on kun ei suvun kastemekko kelpaa. No voi vattu sanon minä. Olin aiemmin kysellyt mieheltä tästä kastemekkoasiasta, ja mies sanoi että suvussa on kyllä kastemekko mutta ostetaan mieluummin oma. Niin me sitten teimme. Ja kun oma oli ostettu niin halusimme sitten käyttää sitä. Tämä ei mennyt sukulaisille jakeluun vaan ihan viime tipassa vielä tyrkytettiin suvun kastemekkoa ja oltiin loukkaantuneita, kun meillä oli oma.

Miehen sisar ja äiti taas halusivat väkisin tuoda ristiäisiin tarjottavia. Kerroin heille, mitä olen itse aikeissa tehdä ja sanoin, että jotain muuta saa toki halutessaan tuoda. Yllättäen molemmat tekikin aikalailla samoja leivonnaisia kuin minä ja lopulta sain suurinpiirtein anella lupaa, että saan laittaa itse tekemäni tarjottavat omaan pöytääni, omassa kodissani, oman lapseni ristiäisiin.

Lisäksi he arvostelivat koristeita. Onko kastekimpussa pakko olla näitä kukkia, täytyykö tosiaan kastemaljan ympärillä olla kranssi.

Meillä kriisi oli kastemaljasta. Sen olisi ehdottomasti pitänyt olla ruma jälkiruoka-tarjoilukulho, joka on toiminut myös mieheni ja hänen sisarustensa kastemaljana joskus 70-luvulla. Ja mikä parasta, tuosta kulhosta on useampi pala pois reunoista, ja reunassa on todella teräviä kohtia. Olisihan se toki ollut kiva lisä ristiäisiin, kun pappi olisi avannut ranteensa siihen kastemaljaan... Ja tarjoiluja tuli ihan pyytämättä lisää, ja paljon. Ja suututtiin verisesti, kun en pistänyt kilpailevaa evästyssettiä tarjolle omien viereen (siihen pöytään ei olisi mahtunut, eikä muutenkaan mitään sellaista pistetä tarjolle, josta ei ole etukäteen sovittu).

Meillä oli minun vanha kastemaljani 60-luvulta kastemaljana, ei ollut kristallia ei, pappikin on elossa. Äitini teki kaikki tarjoilut yhdessä mieheni kanssa, olin itse tuossa vaiheessa aika toipilaskunnossa.

Sekä mieheni että minä ilahduimme avusta.

Meilläkin oli miehen suvussa kulkenut kastemalja ja kastemekkokin.

Niitä tarjottiin fiksusti.

Ensin kysyttiin onko meillä nämä tarvikkeet jo valmiina, ja kun ei ollut niin kysyttiin ovatko suvun vanhat sellaista tyyliä joka sopisi meille.

Annettiin mahdollisuus valita käytetäänkö niitä vai ei.

Muutenkin osasivat kysyä, saako tuoda / saako antaa.

Ei tultu vaan ilmoittaen, että toin tällaisia vaikka tiedän että et tykkää, niinkuin äitini teki. Ei haukuttu hulluksi jos toimi eri tavalla kuin he, eikä huudettu että koko suvun maine menee jos laitatte lapset siihen tarhaan ettekä tuohon jonka minä valitsin.

Ei tultu huutamaan ja reuhaamaan siitä että eletään itse omaa elämäämme, niinkuin äitini teki.

Ulospäin asetelma näytti siltä kuin miehen vanhemmat olisivat olleet kylmiä ja välinpitämättömiä ja äitini se rakastava ja huolehtiva mummo. Ne huutoreuhaamiset kun tulivat vain silloin kun kukaan muu ei ollut paikalla. Ja toisaalta anoppi ei suurieleisesti tarjonnut apua, varsinkaan silloin kun muita oli paikalla.

Äitini joskus hoitikin lapsia, mutta se oli pakko lopettaa kun lapset alkoivat sanomaan että mummo on ilkeä, eivätkä halunneet mennä hänen luokseen.

Meillä on hyvät välit isovanhempiin, mutta mökille ei päästetty lapsia olemaan keskenään isovanhempien kanssa, koska isovanhemmat olivat siellä koko ajan enemmän tai vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena (eivät tietenkään itse pidä minkäänlaisena ongelmana, että on koko ajan oluttökki kädessä ja illalla vähän väkevämpääkin). Eivät huolehtineet esim. siitä, että aina olisi yksi ajokuntoinen, jos jotain vaikka sattuisi ja pitäisi lähteä ensiapuun tms. Eivät myöskään katsoneet _huolella ja koko ajan_ lasten perään rannalla.

Mukavia ihmisiä, mutta tässä on varmaan sellaista sukupolvien välistä eroakin, miten huolella lasten perään katsotaan tai ei katsota. Heidän ajatus on, että "kyllä ne lapset siinä sivussa menee".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.

Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.

Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.

Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.

Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).

En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?

Ne konkreettiset esimerkit yksittäin saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta kun niitä vanhemmuuden vuosia kertyy niin alkavathan ne tuntua jossain.

Anoppi tuli heti ensimmäisellä kerralla katsomaan esikoista sillä asenteella, että tuli hoitamaan "lastaan". Kun näki vauvan hihkaisi: minulla on ollut niin ikävä sinua. Tuo on jäänyt mieleeni vahvasti sillä se oli outo kommentti, koska se oli ensitapaaminen. Anopilla oli ollut enemmänkin ikävä mielikuvaa saa omista lapsistaan ja itsestä äitinä. Yritti saada samalla kerralla meidät kauppaan ja jäädä itse hoitamaan pariviikkoista vauvaa. Loukkaantui näkyvästi kun emme suostuneet. Kuulostaa varmaan vielä vähän vaan yli-innokkaalta touhulta ja nipolta miniältä vai mitä? No tuolloin jo muutama sananen puolison kanssa vaihdettiin, sillä minulla jäi aivan yksiselitteisesti outo ja ulkopuolinen olo koko tapaamisesta.

Noh tapaaminen toisensa perään meni samalla kaavalla. Anoppi seurasi minua tai miestä kuin hai laivaa että saisi vauvan syliinsä. Jos paikalla oli muita sukulaisia, niin komenteli miestäni kenelle nyt pitää vauva antaa syliin. Alkoi myös tuo äidiksi itsensä kutsuminen, ei onneksi jatkunut neljää vuotta, vain kaksi, heh. Ristiäiset.. en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Anoppi halusi asetella kaiken itse esille, toi reilusti sovitun yli tarjottavia (ei meinannut mahtua omani esille) ja taas juoksi miehen perässä komentelemassa kenelle nyt pitäisi vauva antaa. Tuon jälkeen vaihdettiin ja muutama kovempi sananen ukon kanssa, ja vaadin rajoja. Vaadin että mies puuttuu esimerkiksi tuohon, että anoppi yrittää komennella kenen syliin vauvan pitäisi mennä.

No sitten alkoi hoitoon ruikuttaminen toden teolla. Ei annettu, eikä olla vielä tänä päiväkään annettu. Yksi juttu mitä anoppi harrasti oli kun esikoinen oli 1-3v. Hän jatkuvasti tunki fyysiseen kontaktiin lapsen kanssa ja koko vierailun ajan pyysi lasta syliin. Vaikka lapsi jännitti ja ei halunnut. Siis tunnin vierailun aikana kymmeniä kertoja. Lapsi ei saanut olla rauhassa ja mummo jopa sanoi että hän alkaa itkeä jos lapsi ei tule syliin. Ja sitten todella alkoi tekoitkeä :D vein lapsen toiseen huoneeseen leikkimään. Tuolloin mieskin jo alkoi ymmärtämään, että äitinsä käytös on haitallista lapselle. Lapsen tulee oppia ettei hänen keho ole tarkoitettu toisen miellyttämiseen. Jos joku aikuinen haluaa jatkuvaa fyysistä kontaktia lapsen kanssa vaikka tämä on vastentahtoinen, niin sen pitäisi soittaa lapsella hälytyskelloja eikä olla mikään "normaali".

Tästä tulee aivan liian pitkä jos vielä jatkan tähän päivään (lapsi nyt 5) tai ylipäätään kerron kaiken. Nyt kun lapsi on isompi on alkanut "voi kun minä antaisin sinulle tätä ja tätä mutta äitisi ei varmasti halua" -peli. Viisivuotiaaseen toimii, joten tavataan vähemmän. Olen sanonut tuhansia kertoja, että kysy suoraan minulta jos tuntuu että on kyseessä sellainen asia joka mietityttää. Usein kyseessä ei ole mikään kielletty asia. Anoppi vain joko tietoisesti tai tiedostomattaan manipuloi lasta siihen, että hän on hyvä ja minä olen paha. Anopin lempifraasi muuten on: mummo itkee jos teet sitä tai tätä. Tai: rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa (ihan todellako, omia lapsia enemmän, lasta jota ei ole ikinä hoitanut ja tavannutkin melko rajatusti?). Kerran sanoi meille, että ainoastaan lapsen avulla jaksaa. Ei kenelläkään voi sellaista taakkaa ladata, vähiten pienelle lapselle.

Minun anoppini siis ihan oikeasti haluaisi olla lapseni äiti. Hänellä on omia kipupisteitä omassa äitiydessään joten pieni osa minusta ymmärtää, mutta edes murto-osa ei hyväksy. Tavataan nykyään Max 3-4kertaa vuodessa. Ennen enemmän ja se kyllä kaduttaa.

No onhan tuossa tarinaa kerrakseen ja innokasta mummia myös, mutta vähän jää mietityttämään se, että lapsi jännittää mummiaan eikä halua tälle syliin, kun ei ole koskaan saanut edes luoda suhdetta tähän.  Sehän on lapselta täysin jäävätty.  Anoppi on pyytänyt lasta luokseen hoitoon, mutta kertaakaan ei ole siihen suostuttu.

Joten onko ihme?

Ihan tarkalleen ei selvinnyt, miksi anoppi olisi huono hoitaja.  Entä jos häneen olisi vain luotettu ja annettu heidän viettää aikaa kahdestaan, kenties anoppikin olisi saanut luotua luontevan suhteen lapseen ja pystynyt toimimaan ihan normaaliin tapaan.  Mitä pahaa anoppi olisi voinut lapselle tehdä?  Tässä tapauksessa mummi ei ole saanut toteuttaa rooliaan aidosti lainkaan, vaan hänet on täydellisesti dissattu.  Tapaamisia lapseen rajoitetaan.   Ei ketkään ihmiset ole täydellisiä.  

Minun ex-anoppini oli tunnekylmä ihminen ja monella tavalla erikoinenkin, mutta kyllä minä annoin hänen hoitaa lastani ja lapsen muutenkin olla hänen kanssaan.  Ei hän mitään pahaa olisi lapselle päästänyt tapahtumaan.  Lapsi oppi tuntemaan mummonsa sellaisena kuin tämä oli ja se oli ihan ok.  Sellaisenahan me muutkin hänet tunsimme.   

Ei isovanhemman lastenhoito ole mikään automaatio, joka tulee tarjota. Lapsi ei ole mikään objekti, lelu tai nukke, jonka avulla isovanhempi saa kokea itsensä hyväksi. Lapsi ei tarvitse isovanhempia. Lapsi tarvitsee vanhemmat ja lisäksi muita luotettavia ihmissuhteita aikuisiin (nämä aikuiset voivat olla ketä vain, jotka herättävät luottamuksen vanhemmissa).

Luottamusta ei hankita hoitamalla lasta ilman vanhempia, vaan se hankitaan aina omalla käytöksellä vanhemman edessä. Pienet lapset vierastavat tuttujakin isovanhempia, ja on luonnollista että esim. 1-2-vuotias ei halua kuin sellaisen ihmisen syliin, joka hoitaa häntä päivittäin.

Vanhemman luottamusta toiseen aikuiseen (isovanhempi, kummi, täti kuka tahansa) rikkoo aivan varmasti ja perusteellisesti, jos:

-ihminen ei ymmärrä omaa rooliaan suhteessa lapseen ja vanhempiin

-ihminen yrittää viedä jomman kumman vanhemman vanhemmuuden tilaa, esimerkiksi nimittämällä itseä isäksi/äidiksi, yrittämällä kontrolloida sellaisia asioita jotka saivat yksiselitteisesti vain vanhemman "alueella" (esim. kuka vauvaa sylittelee).

-Ihminen ei kykene lukemaan lapsen eleitä tai on välittämättä niistä

-ihminen toistuvasti rikkoo lapsen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen

-ihminen toistuvasti esittää tämän vanhemman ikävässä valossa lapselle

Kaikki nämä rikkovat luottamusta, sillä ne ovat vahingollisia tekoja lapselle. Kaikki toiminta, mikä rikkoo lapsen ja vanhemman välistä luottamussuhdetta on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan.

Todella hyvä kirjoitus! Juuri tämä on ketjun vanhempien ongelma, että joku kävelee heidän ylitseen. Miksi isoäiti kuvittelee että on jotenkin tärkeässä asemassa määräämään lapsenlapsen asioista tai ottamaan niihin edes kantaa? Harvoin kummit tai muut sukulaiset alkavat samaan show'hun.

Anopit, mummot, aika paljo taas kaadetaan miniän harteille.

Esimerkiksi se että erotilanteissa ex miniä ei anna nähdä lastenlasta.

Tätä ihmettelen, miten miniä voi päättää mitä tapahtuu isäviikolla?

Ymmärrän hyvin että ex miniällä ei ole tarvetta seurustella ex appien kanssa. Mutta se oma poika, joutas ottaa vastuuta tässä tilanteessa, vai eikö pidä omia lapsiaan enää ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tämä. Että eivät vanhemmat pakosti mitään ihmeellisyyksiä vaadi isovanhempia tekemään kotonaan, silloin kun lapsi on isovanhempiensa luona.

Jossain määrin säännöt voivatkin olla erilaiset, tehdäänhän eri kodeissa muutenkin eri tavalla. Toki asioita on hyvä pyrkiä huomioimaan, jos jostain aiheutuu lapselle kohtuutonta hämmennystä tai ristiriitaa. Oikeasti haitalliset asiat erikseen, mutta nämähän normaali ihminen ottaa huomioon ilman erillistä kehotusta, jos asioista tietää, ja yleensä nuo asiat kyllä saatetaan isovanhempienkin tietoon.

Mutta tosiaan se, että osa isovanhemmista haluaisi määrätä myös aikuisten lastensa kodeissa. Lastensa elämää, näiden kotia, näiden perhettä. Toimintatapoja lapsenlapsen kohdalla.

Määräilyä ei mielestäni ole esim. kysymys: "Oletteko kokeilleet toimia lapsen kanssa näin?" esimerkiksi jossain ongelmakohdassa tai ikävaiheessa, jossa joku perusasia on haasteellinen.

Määräilyä sen sijaan on tulla ilmoittamaan että jatkossa lapsen kanssa sitten toimitaan näin ja piste. Saatetaan jopa loukkaantua, jos vastalauseita esitetään- tai mikäli kaikessa hiljaisuudessa toimitaan toisin.

Tunnen ihmisen, jonka appivanhemmat vetivät herneen nenään hääkutsujen tyylistä ja siinä olevista liitteistä. En muista, olivatko olevinaan vääränlaiset, vai mikä tuossa oli takana, mutta varmaan mukavat muistot tuosta häiden järjestelystäkin kaverille jäi, kun aivan joka asiaan puututtiin ja joka asiaa arvosteltiin. Kauniit häät ne olivat, sen vieraana muistan.

Mä taas olen saanut taistella lapseni ristiäisistä mieheni lähisukulaisten kanssa. Anoppia ja appiukon siskoja myöten meille soiteltiin, että mikä on kun ei suvun kastemekko kelpaa. No voi vattu sanon minä. Olin aiemmin kysellyt mieheltä tästä kastemekkoasiasta, ja mies sanoi että suvussa on kyllä kastemekko mutta ostetaan mieluummin oma. Niin me sitten teimme. Ja kun oma oli ostettu niin halusimme sitten käyttää sitä. Tämä ei mennyt sukulaisille jakeluun vaan ihan viime tipassa vielä tyrkytettiin suvun kastemekkoa ja oltiin loukkaantuneita, kun meillä oli oma.

Miehen sisar ja äiti taas halusivat väkisin tuoda ristiäisiin tarjottavia. Kerroin heille, mitä olen itse aikeissa tehdä ja sanoin, että jotain muuta saa toki halutessaan tuoda. Yllättäen molemmat tekikin aikalailla samoja leivonnaisia kuin minä ja lopulta sain suurinpiirtein anella lupaa, että saan laittaa itse tekemäni tarjottavat omaan pöytääni, omassa kodissani, oman lapseni ristiäisiin.

Lisäksi he arvostelivat koristeita. Onko kastekimpussa pakko olla näitä kukkia, täytyykö tosiaan kastemaljan ympärillä olla kranssi.

Meillä kriisi oli kastemaljasta. Sen olisi ehdottomasti pitänyt olla ruma jälkiruoka-tarjoilukulho, joka on toiminut myös mieheni ja hänen sisarustensa kastemaljana joskus 70-luvulla. Ja mikä parasta, tuosta kulhosta on useampi pala pois reunoista, ja reunassa on todella teräviä kohtia. Olisihan se toki ollut kiva lisä ristiäisiin, kun pappi olisi avannut ranteensa siihen kastemaljaan... Ja tarjoiluja tuli ihan pyytämättä lisää, ja paljon. Ja suututtiin verisesti, kun en pistänyt kilpailevaa evästyssettiä tarjolle omien viereen (siihen pöytään ei olisi mahtunut, eikä muutenkaan mitään sellaista pistetä tarjolle, josta ei ole etukäteen sovittu).

Meillä oli minun vanha kastemaljani 60-luvulta kastemaljana, ei ollut kristallia ei, pappikin on elossa. Äitini teki kaikki tarjoilut yhdessä mieheni kanssa, olin itse tuossa vaiheessa aika toipilaskunnossa.

Sekä mieheni että minä ilahduimme avusta.

Niin, ihan sama vaikka olisi tuohikippo kastelmaljana. Mutta se, että väkisin tyrkytetään tavaraa ja "apua", ja vielä haukutaan päälle kun "mikään ei kelpaa", esim se rikkinäinen kulho kastelmaljaksi, on täysin eri asia kuin tuo, mistä sinä kerroit. Minä siinä pienen vauvan äitinä lähinnä ahdistuin, kun ihan joka ikisestä asiasta joutui taistelemaan jyrä-anopin kanssa. Olin kohtuullisen hyvässä kunnossa ja tykkään leipoa ja laittaa juhlia. Minulta vietiin tuo ilo jatkuvalla kritisoinnilla, haukuttiin tarjoilut jo etukäteen, vieraitakin oli liikaa ja tyhmiä oltiin kun haluttiin ristiäiset pitää kotona, kun kirkossa olisi pitänyt olla. Ja sitten vielä loput.

Vierailija kirjoitti:

Anopit, mummot, aika paljo taas kaadetaan miniän harteille.

Esimerkiksi se että erotilanteissa ex miniä ei anna nähdä lastenlasta.

Tätä ihmettelen, miten miniä voi päättää mitä tapahtuu isäviikolla?

Ymmärrän hyvin että ex miniällä ei ole tarvetta seurustella ex appien kanssa. Mutta se oma poika, joutas ottaa vastuuta tässä tilanteessa, vai eikö pidä omia lapsiaan enää ollenkaan?

Tarkennan vielä, isäviikolla voi lapsi hyvinkin tavata isänpuolen mummoa ja vaaria.

Tai jos vaan pitää viikonloppuisin, niin sillon.

Ei tartte sotkea sitä ex miniää tähän.

Joillakin sovinisteilla elää sitkeässä se miniän kyykyttäminen. Minäkin sain anopilta postitse paksun osoitekirjan johon oli kirjattu koko valtavan suvun kaikki syntymäpäivät, nimipäivät, hääpäivät jne.

Siis minä. Ei poikansa. Se on ainoa ns henk koht lahja jonka ikinä sain.

Ja sanomattakin on selvää että kukaan ei koskaan edes kysynyt minä VUONNA minä olen syntynyt tms.

Jos se isovanhempi ei ole mikään aivan paatunut narsisti, moniin näihin ylikävelyihin on ihan syynä se, että ne lapsuuden roolit ovat jääneet päälle. Eli itse tai kumppani ei ole kunnolla itsenäistynyt tunnetasolla vanhemmistaan. Siksi se mummo/vaari kohtelee kuin lasta vielä ja itse reagoi siihen kuin pettynyt lapsi.

Parhaat suhteet on yleensä niissä perheissä, missä on ehkä ollut vähän rankkakin irtiotto teininä, mutta kaikki ovat rauhassa muodostaneet ne uudenlaiset ja tasavertaisten aikuisten väliset suhteet jo ennen lastenlapsia.

Onneksi näihinkin auttaa napakasti rajojen vetäminen ja se, että itse ottaa sen aikuisen roolin suhteessa vanhempiinsa. Jollekin riittää keskustelu, joku kovapäisempi vaatii tilapäistä tapaamisten harventamista tai lopettamista. Poislukien ne pahimmat narsistitapaukset, joihin ainoa keino on pitää mahdollisimman pitkää välimatkaa. Mutta olennaista on siis itse tehdä selväksi ne rajansa, ei kukaan kunnioita rajoja, joiden olemassaoloa ei tiedosta.

Vierailija kirjoitti:

Selvennyt: Tapasi siis henkilöä X silloin, kun lapseni oli hänen luonaan. 

Voisi olla minun kirjoittamaani. Henkilö x on siis sukulaispedofiili, jonka kähmimiset ja raiskausyritys varjostivat lapsuuttani. Mutta äidin mielestähän minä olin hullu, valehtelija ja pikkujutuista valittaja jo 6 v alkaen kun pyysin apua ja kantelin. X:hän on "Piip"sukulainen ja pitäähän häntä tavata ja olisihan se tärkeää lapselle tutustua X:ään. Todellisuudessa X:ästä on aina ollut äidilleni monenlaista taloudellista ja käytännön hyötyä ja hän osaa olla oikein mukavaa seuraa aikuisille, mutta haluaa tietysti tätä vastaan viettää aikaa lasten kanssa.

Tästä johtuen äidinkin kanssa on vaikea olla ja lapsi sai häntä tavata vain sillä ehdolla, ettei koskaan joudu tekemisiin X:n kanssa. Näin turvallisuussyistä. Äiti lupasi, mutta ei sitten pystynyt lupausta pitämään ja nyt ihmettelee katkenneita välejä.

Että sellaisia pikkusyitä.