Lue keskustelun säännöt.
IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
06.07.2019 |
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Ei kukaan katkaise välejä pikkujutun takia.
Onpa todella naiivi näkemys.
Toisaalta sinä et varmaan itse tee niin kun et usko että kukaan muukaan niin tekisi.
Usko tai ole uskomatta mutta myös vanhemmissa on tavalla tai toisella" kajahtaneita" ja rajattomia eivätkä kaikki vanhemmat ensisijaisesti ajattele lapsen parasta vaan omaa egoaan.
Valta ja vastuu toki on silti heidän.
Ja joskus pelkkä valta , vastuun kanssa saattaa olla vähän niin ja näin.Yleensä vanhemmat menee solmuun asti pitääkseen ne välit isovanhempiin. Sietää ja sietää, nielee ja nielee.
Monesti. Mutta on se toisinkin päin monesti. Isovanhemmat yrittävät miellyttää loputtomiin aikuisia lapsiaan, jotta saisivat lapsenlapsia nähdä. Aika usein se on niin, että toinen osapuoli on heikolla itsetunnolla varustettu miellyttäjä ja toinen itsekäs jyrääjä.
Yleisimmin on kyllä kyse narsistista ja tämän jälkeläisistä.
Ja itsehän nuo isovanhemmat aina ovat nuo vanhemmat kasvattaneet eli omien kätten töitä niittävät aina.
Kukaan ei varmasti tiedä mikä on yleisin tilanne, kun välit ovat hankalia. Kasvatus toki näyttelee yhtä osaa tässä, mutta ei sekään ole aivan yksiselitteistä. Kukaan meistä ei ole tyhjä taulu joka muovataan täysin halutunlaiseksi tai elä tyhjiössä, jossa vain vanhemmat vaikuttavat persoonan kehitykseen.
Ai nyt se syypää on taas joku muu kuin vittumaiset isovanhemmat jotka ei ikinä oo vastuussa mistään, edes omasta käytöksestään. Voi uhriparkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Juu, tää on se isovanhempien versio. Että kunnolliset isovanhemmat ihan vaan syyttä suorta jäädytetään.😂😂😂
Ja lasten versio on, kuinka oma vanhempi on narsisti. Näissä on aina kaksi puolta, aina, vaikka toinen voikin olla enemmän tarinan pahis kuin toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Ei kukaan katkaise välejä pikkujutun takia.
Onpa todella naiivi näkemys.
Toisaalta sinä et varmaan itse tee niin kun et usko että kukaan muukaan niin tekisi.
Usko tai ole uskomatta mutta myös vanhemmissa on tavalla tai toisella" kajahtaneita" ja rajattomia eivätkä kaikki vanhemmat ensisijaisesti ajattele lapsen parasta vaan omaa egoaan.
Valta ja vastuu toki on silti heidän.
Ja joskus pelkkä valta , vastuun kanssa saattaa olla vähän niin ja näin.Yleensä vanhemmat menee solmuun asti pitääkseen ne välit isovanhempiin. Sietää ja sietää, nielee ja nielee.
Monesti. Mutta on se toisinkin päin monesti. Isovanhemmat yrittävät miellyttää loputtomiin aikuisia lapsiaan, jotta saisivat lapsenlapsia nähdä. Aika usein se on niin, että toinen osapuoli on heikolla itsetunnolla varustettu miellyttäjä ja toinen itsekäs jyrääjä.
Yleisimmin on kyllä kyse narsistista ja tämän jälkeläisistä.
Ja itsehän nuo isovanhemmat aina ovat nuo vanhemmat kasvattaneet eli omien kätten töitä niittävät aina.
Kukaan ei varmasti tiedä mikä on yleisin tilanne, kun välit ovat hankalia. Kasvatus toki näyttelee yhtä osaa tässä, mutta ei sekään ole aivan yksiselitteistä. Kukaan meistä ei ole tyhjä taulu joka muovataan täysin halutunlaiseksi tai elä tyhjiössä, jossa vain vanhemmat vaikuttavat persoonan kehitykseen.
Ai nyt se syypää on taas joku muu kuin vittumaiset isovanhemmat jotka ei ikinä oo vastuussa mistään, edes omasta käytöksestään. Voi uhriparkoja.
Sanoinko niin? Mutta väitätkö tosiaan, että yhdessäkään tapauksessa roolit eivät voi olla toisinpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Ei kukaan katkaise välejä pikkujutun takia.
Onpa todella naiivi näkemys.
Toisaalta sinä et varmaan itse tee niin kun et usko että kukaan muukaan niin tekisi.
Usko tai ole uskomatta mutta myös vanhemmissa on tavalla tai toisella" kajahtaneita" ja rajattomia eivätkä kaikki vanhemmat ensisijaisesti ajattele lapsen parasta vaan omaa egoaan.
Valta ja vastuu toki on silti heidän.
Ja joskus pelkkä valta , vastuun kanssa saattaa olla vähän niin ja näin.Yleensä vanhemmat menee solmuun asti pitääkseen ne välit isovanhempiin. Sietää ja sietää, nielee ja nielee.
Monesti. Mutta on se toisinkin päin monesti. Isovanhemmat yrittävät miellyttää loputtomiin aikuisia lapsiaan, jotta saisivat lapsenlapsia nähdä. Aika usein se on niin, että toinen osapuoli on heikolla itsetunnolla varustettu miellyttäjä ja toinen itsekäs jyrääjä.
Puhut asiaa, meillä minä miniä olen se mielyttäjä. Nyt alkaa mulla sarvet vihdoinkin kasvamaan, johtuu varmasti iästä, kohta 50 v. Jokunlainen kynnysmatto ollut mieheni suvulle. Hävettää ihan. Mun apet riitantuvat ennemmin tai myöhemmin kaikkien kanssa, myös lapsiensa. Mä olen ainoa joka ei ole tätä tehnyt koska joustan.
Nyt saa riittää.1
Tartteeko edes kirjottaa että ei lastenlapset kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Juu, tää on se isovanhempien versio. Että kunnolliset isovanhemmat ihan vaan syyttä suorta jäädytetään.😂😂😂
Ja lasten versio on, kuinka oma vanhempi on narsisti. Näissä on aina kaksi puolta, aina, vaikka toinen voikin olla enemmän tarinan pahis kuin toinen.
MIKSI lapsi jäädyttäisi omasta ja lastenlasten elämästä kunnollisen isovanhemman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?
Kukaan normaali ja tervejärkinen ei oikeasti yhden pikkujutun takia laita välejä poikki. Ja ne jotka eivät em. ole, niin niitä ei sinun kirjoituksesi hetkauta. Aika usein näissä isovanhempi-vanhempi-lapsenlapsi ongelmissa on sellaista haitallista vuorovaikutusta, jota se vanhempi ei edes itse osaa kuvailla. Ulkopuoliselle se näkyy lähinnä pikkujuttuina, kun ei millään pystytä näkemään sitä kokonaiskuvioita.
Tuohan on se pahin ase vanhempaa vastaan. Lapsenlapsen rakkaus ja kiintymys. Harva vanhempi todellakin katkaisee sellaisen täysin minkään mitättömän asian vuoksi. Toki aina joku niin tekee, mutta nämä eivät ole ns. normaaleja tapauksia.
"Onnekkaita"ovat ne vanhemmat, jotka huomaavat isovanhemman vahingollisen käytöksen riittävän aikaisin, ja rajoittavat tuota suhdetta alusta alkaen niin, ettei lapsi ainakaan käy hoidossa siellä käy. Lainausmerkit siksi, että paras onni on kuitenkin sellaiset isovanhemmat joiden kanssa on ilo vetää yhtä köyttä ja luottamus löytyy puolin toisin. Minäkin olen sitä mieltä, että on ihan sama vaikka lapsi nukahtaa hoidossa klo 20 vai 21, mutta ongelma on suuri jos isovanhempi tahallaan ja vanhempien auktoriteettiä murentaakseen tekee jatkuvasti toisin kuin pyydetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?
Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Oikein paraatiesimerkki sairaasta uhriutumisesta ja äärimmilleen viedystä taloudellisesta ja henkisestä kiristämisestä. Mutta provohan tämä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Oikein paraatiesimerkki sairaasta uhriutumisesta ja äärimmilleen viedystä taloudellisesta ja henkisestä kiristämisestä. Mutta provohan tämä onkin.
Mistä ihmeen uhriutumisesta? Ei mulla ole mitään pakottavaa tarvetta tehdä vastoin poikani perheen toiveita, Hyväksyn sen, että he haluavat elää ja toimia eri tavalla kuin tyttäreni perhe. Mulla on molempiin lapsiini oikein hyvät välit. En myöskään ymmärrä kommenttiasi kiristämisestä. Kun poikani haluaa lastensa pääsevän mökilleni, he tulevat sinne koko perhe. En ole koskaan kieltänyt heitä tulemasta. Aina ovat olleet tervetulleita ja monta viikonloppua ovatkin joka kesä. Poikani myös reissaa ulkomailla perheensä kanssa, jopa useammin kuin tyttäreni perhe ja minä tyttäreni lasten kanssa yhteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Oikein paraatiesimerkki sairaasta uhriutumisesta ja äärimmilleen viedystä taloudellisesta ja henkisestä kiristämisestä. Mutta provohan tämä onkin.
Mistä ihmeen uhriutumisesta? Ei mulla ole mitään pakottavaa tarvetta tehdä vastoin poikani perheen toiveita, Hyväksyn sen, että he haluavat elää ja toimia eri tavalla kuin tyttäreni perhe. Mulla on molempiin lapsiini oikein hyvät välit. En myöskään ymmärrä kommenttiasi kiristämisestä. Kun poikani haluaa lastensa pääsevän mökilleni, he tulevat sinne koko perhe. En ole koskaan kieltänyt heitä tulemasta. Aina ovat olleet tervetulleita ja monta viikonloppua ovatkin joka kesä. Poikani myös reissaa ulkomailla perheensä kanssa, jopa useammin kuin tyttäreni perhe ja minä tyttäreni lasten kanssa yhteensä.
Provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Sivusta seuraajana: Antaisitko esimerkkejä näistä säännöistä? Onhan se niin, että jos sääntöjä on tosi paljon, niin homma voi olla vaikeaa. Toisaalta riippuu vähän, mitä nuo säännöt ovat - tällöin kyse voi olla joko siitä, että sääntöjä on oikeasti paljon ja osa niistä joustamattomuudesaan älyttömiä, tai sitten siitä että isovanhempi on joustamaton ja uhriutuu turhaan.
Ja tuo, joka kirjoitti että antaa omille lapsilleen karkkia vaikka sitä joku toinen ei saisikaan syödä... Entä esim. diabeetikko? Hänkö vain katselee sivusta, kun toiset syö ja herkuttelee? Oikeastiko ihmiset on noin välinpitämättömiä ja itsekkäitä ja kaikki on saatava heti - eikä esimerkiksi kolmen tunnin tai yhden yön kuluttua, kun lapsenlapsi tai vieras on lähtenyt? Mun mielestä joku karkin syömisen siirtäminen ei millään voi aiheuttaa kohtuutonta epämukavuutta ellei sitten kyseessä ole joku addiktio. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Sivusta seuraajana: Antaisitko esimerkkejä näistä säännöistä? Onhan se niin, että jos sääntöjä on tosi paljon, niin homma voi olla vaikeaa. Toisaalta riippuu vähän, mitä nuo säännöt ovat - tällöin kyse voi olla joko siitä, että sääntöjä on oikeasti paljon ja osa niistä joustamattomuudesaan älyttömiä, tai sitten siitä että isovanhempi on joustamaton ja uhriutuu turhaan.
Ja tuo, joka kirjoitti että antaa omille lapsilleen karkkia vaikka sitä joku toinen ei saisikaan syödä... Entä esim. diabeetikko? Hänkö vain katselee sivusta, kun toiset syö ja herkuttelee? Oikeastiko ihmiset on noin välinpitämättömiä ja itsekkäitä ja kaikki on saatava heti - eikä esimerkiksi kolmen tunnin tai yhden yön kuluttua, kun lapsenlapsi tai vieras on lähtenyt? Mun mielestä joku karkin syömisen siirtäminen ei millään voi aiheuttaa kohtuutonta epämukavuutta ellei sitten kyseessä ole joku addiktio. 🤔
Minä kirjoitin tuon, että en siirrä omien lasteni karkkipäivää, jos meille tulisi lapsi, jonka vanhemmat eivät halua tämän syövän karkkia. Ja pysyn tässä mielipiteessä. Diabeetikon kohdalla katsottaisiin erikseen, mikä olisi mielekästä.
Ei ole kyse siitä, etteikö karkkipäiviä voisi siirtää, vaan siitä ettei ole kohtuullista pyytää hoitoa ja olettaa, että meillä tavat sopeutetaan hoidettavan mukaan. Oli ne pieniä tai isoja asioita ja aiheuttavat ne vähän tai paljon epämukavuutta meille. Ruuat toki valmistan sen mukaan onko allergioita ja mahdolliset lääkkeet huolehdin, että tulee otetuksi jne mutta sellaiset enemmän periaatteen säännöt voin huolehtia mutten oleta omien lasteni muokkaavan käytöstään niiden vuoksi.
Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.
Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.
Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.
Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.
Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).
En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.
Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.
Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.
Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.
Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).
En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?
Siinä on ihan vaan vallasta kyse. Isovanhempi ei suostu hyväksymään vanhemman asemaa eikä omaa alempaa rooliaan. Hän haluaa ylikävellä ja kilpailla.
Tuo kohtuullisuus... okei. Koette, ettei ole kohtuullista pyytää hoitoa ja sitten odottaa hoitavan perheineen sopeutuvan hoidettavan tapoihin.
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta onhan teillä oikeus näin menetellä, eikä tuossakaan mitään vikaa ole ellei se aiheita ongelmia tai pahaa mieltä. Ilmeisesti ei ole aiheuttanut.
Entäs, jos isovanhempi itse pyytää lapsen hoitoon? Onko asia tällöin eri, vai liittyykö tämä mitenkään asiaan?
Asian vierestä, mutta mielenkiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.
Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.
Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.
Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.
Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).
En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?
Siinä on ihan vaan vallasta kyse. Isovanhempi ei suostu hyväksymään vanhemman asemaa eikä omaa alempaa rooliaan. Hän haluaa ylikävellä ja kilpailla.
Ymmärrän tämän totta kai, itselläkin valitettavasti kokemusta tällaisesta isovanhemmasta. Mutta kiinnostaisi kuulla enemmänkin näitä konkreettisia esimerkkejä. Noin niin kuin vertaistuen merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin isovanhemmat eivät ole kunnioittamaan lastensa perheiden rajoja? Tästä puhutaan paljon, ja ketjun alkupäässä tästä oli jonkin verran esimerkkejäkin, mutta aihe on todella tärkeä ja siitä olisi siksi tärkeää puhua lisääkin.
Tosi on, etteivät asiat aina ole yksipuolisia. Totta kai asiassa on isovanhempienkin puoli. Mutta joskus kyse on siitä, että vaikka vanhemmat kuinka kertovat, perustelevat, selvittelevät ja sovittelevat, se ei auta ja entinen toiminta jatkuu ennallaan. Jos kyse ei ole kohtuuttomista vaatimuksista vaan normaaliin elämään kuuluvista asioista, niin vanhemmilla ei oikein liene muuta keinoa, kuin rajata tekemisissä oloa.
Itse tunnen perheen, jolla on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan perheessä eletään. Ihan tavallisia ihmisiä ovat, mutta totta kai heidän uskonsa näkyy arkielämässä. En itse ole kokenut ongelmaksi toimia heidän kanssaan tai esimerkiksi ottaa heidän lapsiaan meille kyläilemään tai hoitoon - tai päästää omiani heille. Ollaan kuitenkin käyty perusasiat läpi puhumalla ihan siksi, että haluamme molemmat osapuolet kunnioittaa toisiamme. Oikeasti, kyläilyt tai lasten hoidossa olot ei puolin tai toisin ole niin pitkällisiä, että jostain asiasta hetkellinen irtautuminen mitään kohtuutonta epämukavuutta tai katastrofia aiheuttaisi.
Allergiat toki ovat aika itsestäänselvä asia, mutta lisäksi ollaan puhuttu myös esim. nukkumaanmenoajoista, herkuttelusta ja taas asioista, jotka liittyy heidän uskoonsa ja jotka he toivoisivat otettavan huomioon. Nukkumaanmenoajat ovat aika samanlaiset kuin meilläkin ja molemmille riittää, kun tässä käyttää järkeään. Jos lapset eivät nukahda nätisti, niin ei ongelmaa. Herkuttelusta ollaan sovittu, että leivonnaisia tms. hyvää saa tarjota jos siltä tuntuu mutta ei sokeriövereitä kun ne ei kummankaan lapselle oikein sovi (=levottomuus). Sitten nää uskoon liittyvät jutut. Lähinnä tää perhe on toivonut, että lasten kynsiä ei lakattaisi tai että alkoholia ei käytettäisi lasten läsnäollessa. Tässä ei ole ongelmaa; mies voi ottaa saunaoluensa joskus toistekin, kun sitä alkoholia ei meillä muuten kulu.
Myös tämä perhe kyselee meiltä, jos on epävarma jostain asiasta. Nykyisin kummankaan ei juuri tarvi kysellä, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta asioista avoimesti jutteleminen ja toisten toiveiden kunnioittaminen on todellakin luonut molemmille luottamusta. Molempien on mukava päästää lapsi toiselle kylään ja hoitoon, kun voi olla varma, että lapsi tulee huomioiduksi yksilönä ja rajoista ei tarvi taistella lapsen kanssa tämän kotiuduttua (kun ne kylässäkin on melko samanlaiset).
En siksi ymmärräkään, miten tämä tuntuu niin monelle olevan vaikeaa. Onko se tätä nykyajan minä minä minä- ajattelua, jossa tehdään mitä tahansa jotta itsellä olisi hyvä olla mutta vastaavasti ei olla valmiita tekemään mitään toisten puolesta?
Siinä on ihan vaan vallasta kyse. Isovanhempi ei suostu hyväksymään vanhemman asemaa eikä omaa alempaa rooliaan. Hän haluaa ylikävellä ja kilpailla.
Ymmärrän tämän totta kai, itselläkin valitettavasti kokemusta tällaisesta isovanhemmasta. Mutta kiinnostaisi kuulla enemmänkin näitä konkreettisia esimerkkejä. Noin niin kuin vertaistuen merkeissä.
Niitä on täällä tullut pilvin pimein.
Ylikävelyä on isoissa asioissa ja pienissä asioissa. Meillä mm minun väitettiin keksineen koko lapsen refluksin ja toisaalta koskaan ei vahingossakaan pidetty sovittua aikaa. Aina heitti vartin tai puoli tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Minun anoppini myös selkeästi suosii tytärtään. On aina suosinut. Poika kun on hankala (= ajattelee omilla aivoilla). Anoppi oikein esitteli ensikäynneilläni minulle kotonaan antiikki- huonekalujaan ja sanoi aina erikseen huonekalun esittelyn jälkeen "tämä senkki tulee sitten aikanaan Heidille" (tyttärelleen) ..Mikähän tarkoitus tuollaisessakin käytöksessä on, koittaa saada aikaiseksi kateutta ja kitkaa sisarusten välille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Pidätkö yhtään tärkeänä sitä mikä on lapselle hyväksi?
Että jos lapsi rakastaa ihan kunnollisia isovanhempiaan mutta nämä ovat erehtyneet jossain äidille tärkeässä pikkuasiassa niin kanssakäymistä on rajoitettava koska äidin tarvetta määrätä pikkuasioista on loukattu?Vanhemmat päättävät, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Mulla on sekä poika että tytär, Molemmilla lapsia. Poikani lapsilla on sata kertaa enemmän erilaisia sääntöjä kuin tyttäreni lapsilla. Hyväksyn tämän ja kunniotan lasteni päätöksiä, koska he ajattelevat omien lastensa parasta. Tai ainakin luotan siihen, että ajattelevat. En kuitenkaan voi esim ottaa poikani lapsia mökille mukaan enkä tehdä heidän kanssaan ulkomaanmatkoja. Sääntöjä ja rajoituksia on liikaa, jotta reissut olisivat kaikille mukavia. Tyttäreni lasten kohdalla tilanne on ihan toinen. Tyttäreni luottaa siihen, ettei hänen lapsilleen mun kanssani tapahdu mitään pahaa ja vaikka reissusta ehkä palaavatkin väsyneinä, ovat kuitenkin nauttineet ihan älyttömästi reissusta ja kokeneet jotain, mitä ei kotioloissa koe ja mistä jää muistoja. Todella, todella monessa asiassa joudun toimimaan poikani ja tyttäreni lasten kohdalla ihan eri tavoin. En kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa, koska nimenomaan lapsen vanhemmat katsovat, mikä heidän lapsilleen on hyvää ja mikä ei. MInä mummina tyydyn heidän päätöksiinsä.
Sivusta seuraajana: Antaisitko esimerkkejä näistä säännöistä? Onhan se niin, että jos sääntöjä on tosi paljon, niin homma voi olla vaikeaa. Toisaalta riippuu vähän, mitä nuo säännöt ovat - tällöin kyse voi olla joko siitä, että sääntöjä on oikeasti paljon ja osa niistä joustamattomuudesaan älyttömiä, tai sitten siitä että isovanhempi on joustamaton ja uhriutuu turhaan.
Ja tuo, joka kirjoitti että antaa omille lapsilleen karkkia vaikka sitä joku toinen ei saisikaan syödä... Entä esim. diabeetikko? Hänkö vain katselee sivusta, kun toiset syö ja herkuttelee? Oikeastiko ihmiset on noin välinpitämättömiä ja itsekkäitä ja kaikki on saatava heti - eikä esimerkiksi kolmen tunnin tai yhden yön kuluttua, kun lapsenlapsi tai vieras on lähtenyt? Mun mielestä joku karkin syömisen siirtäminen ei millään voi aiheuttaa kohtuutonta epämukavuutta ellei sitten kyseessä ole joku addiktio. 🤔
Esimerkkinä vaikka vuorokausirytmi. Ymmärrän sen, jos lapsella on seuraavana aamuna aikainen herätys (esim kouluun lähtö). Mutta jos alakouluikäisen pitää nousta ylös ja mennä nukkumaan samaan aikaan myös juhannuksena, niin kiitos ei. En laita herätyskelloani soimaan sen vuoksi. Ulkomaanreissuillakin mennään aina fiiliksen ja tilanteen mukaan. Joskus valvotaan myöhempään ja nukutaan myöhempään. Reissussa myös syödään silloin, kun tulee nälkä ja se sopii sen päivän ohjelmaan. Ei silloin, kun on tietty kellonaika. Jos tämä ei vanhemmille sovi, niin ei sitten, Voivat mennä reissuun noudattamaan haluamaansa vuorokausirytmiä, mutta minun ei tarvitse omilla reissuillani ja omilla lomillani tehdä sitä. Tyttäreni on aina ollut paljon joustavampi lastensa suhteen kuin poikani, mutta ei tästä ole koskaan tehty mitään ongelmaa. Lapsen vanhemmat päättävät.
En ole tuo, joka puhui karkin syöttämisestä omille lapsilleen, mutta mun toisella lapsellani on ollut allergioita ja toisella ei. Ihan lapsesta oppivat, että toinen sai syödä suklaata, pähkinöitä, herneitä, mansikoita yms ja toinen ei. Ei siitä mitään numeroa tehty enkä myöskään kieltänyt allergiatonta syömästä niitä. Allerginen sai sitten jotain muuta. Tässä lienee se juju, minkä vuoksi omat lapseni eivät ota nokkiinsa, vaikka toisella heidän lapsistaan on jotain ja toisella ei. Ymmärtävät sen, että jos on jotain kiellettyä - ihan vaikka vain vanhempien kieltämää - se ei velvoita muita olemaan ilman.
Ei tainnut sinun kohdallasi mennä ihan putkeen että saattaa tosiaan olla parempi ettet ole liikaa tekemisissä.
Muuten luitko äskettäin uutista jossa sanottiin että älykkäät ihmiset ovat rauhallisia eivätkä helposti provosoidu.