Tajusin tänään ettei minulla riitä henkinen eikä fyysinen kapasiteetti mihinkään omaan tavoitteelliseen tekemiseen niin kauan kuin olen perheenäiti

Mulla on samanlaista, mutta lapset on vasta ihan pieniä, joten musta tää on ihan normaali vaihe. Elin niin pitkään vaan itselleni ja nyt elänkin lähes 24/7 vaan toisia varten, joten onhan tässä rehellisesti sanottuna hemmetisti sopeutumista ollut.

Mutta elämä on vaiheita täynnä, nyt on tämä vaihe.Haaveilen, että kun saan tämän tulossa olevan synnytettyä, laihdutan taas entisiin mittoihin. Mutta voi olla ettei energiaa riitä ihan heti siihenkään ja sekin on ihan ok. Ulkonäkö on aina ollut itselleni tärkeää mutta siihenkin panostamisen aika tulee vielä. Onneksi mulla on sellaisiakin omia juttuja, mitä voi tehdä ihan kotona silloin, kun lapset esim. nukkuu, etten ihan totaalisesti hävitä itseäni.

Ja kun en lapsia saanut helposti, niin näen niissä kuitenkin vuosien yrittämisen ja työn jäljen. Ne on ikään kuin luovuuteni suurin tuotos, jos näin voi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minua vituta lasten olemassaolo lainkaan todellakaan. Ja hyväksyn kyllä kaiken tässä elämäntilanteessa. Paitsi sen, jos mies ei halua enää seksiä kanssani siksi että alkaa pitää minua tylsänä. Se on todellinen uhka ainakin niin kauan kuin itse pidän itseäni tylsänä koska en saa mitään kiinnostavaa tehtyä. Ap

Pitääkö tästä nyt päätellä että sun mielestä teidän lapset on tylsiä, heidän kasvattamisensa ja kehittymisensä seuraaminen ei ole kiinnostavaa eikä tärkeää? Ja myös mies on tätä mieltä koska teidän tylsät lapset tekee sun elämästä niin tylsää ettei se halua enää edes panna sua?

Lapset eivät todellakaan ole tylsiä, päin vastoin. Kyse on siitä että ennen perhettä tein asioita jotka tekivät minusta erityisemmän. Enää en tee, enkä siksi ole erityinen. Mies ei ole sanonut noin, mutta tietenkin huomaan ettei ole minusta enää siten kiinnostunut kuten suhteen alussa. Ap

Minä sain lapset todella helposti ja vahinkoraskaus on aina ollut pahin pelkoni. Ap

Up

Minä odottelen että lapsi muuttaa pois niin saan alkaa elää.

Voinko mielestänne edellyttää säännöllistä seksiä jos pysyn niissä mitoissa kuin parikymppisenä tavatessa ja muutenkin panostan ulkonäköön sen verran kuin kapasiteettia on, itse asiassa koko ajan enemmän kun ikääntymistä vastaan on taisteltava? Ap

Vierailija kirjoitti:

Voinko mielestänne edellyttää säännöllistä seksiä jos pysyn niissä mitoissa kuin parikymppisenä tavatessa ja muutenkin panostan ulkonäköön sen verran kuin kapasiteettia on, itse asiassa koko ajan enemmän kun ikääntymistä vastaan on taisteltava? Ap

Mä luulen että aliarvioit miestäsi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voinko mielestänne edellyttää säännöllistä seksiä jos pysyn niissä mitoissa kuin parikymppisenä tavatessa ja muutenkin panostan ulkonäköön sen verran kuin kapasiteettia on, itse asiassa koko ajan enemmän kun ikääntymistä vastaan on taisteltava? Ap

Mä luulen että aliarvioit miestäsi...

Miten aliarvioin mielestäsi? Haluaisin vain jotkut takeet itselleni siitä että jotakin mukavaa elämässäni on vastapainoksi sille että oma aikani ja jaksamiseni menee lähes täysin muiden hyväksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Voinko mielestänne edellyttää säännöllistä seksiä jos pysyn niissä mitoissa kuin parikymppisenä tavatessa ja muutenkin panostan ulkonäköön sen verran kuin kapasiteettia on, itse asiassa koko ajan enemmän kun ikääntymistä vastaan on taisteltava? Ap

Te molemmat vanhenette ja teidän parisuhde vanhenee. Se on aivan normaalia ettei nelikymppisenä harrasteta seksiä enää niin usein kun parikymppisenä jos se koko aika on oltu yhdessä. Jos sun mies haluaa sua vain sun painon/ulkonäön takia, niin ei se sua ole koskaan rakastanut, sinähän olet pelkkä panonukke. Eihän mieskään pysy samanlaisena vuosikymmenestä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minua vituta lasten olemassaolo lainkaan todellakaan. Ja hyväksyn kyllä kaiken tässä elämäntilanteessa. Paitsi sen, jos mies ei halua enää seksiä kanssani siksi että alkaa pitää minua tylsänä. Se on todellinen uhka ainakin niin kauan kuin itse pidän itseäni tylsänä koska en saa mitään kiinnostavaa tehtyä. Ap

Pitääkö tästä nyt päätellä että sun mielestä teidän lapset on tylsiä, heidän kasvattamisensa ja kehittymisensä seuraaminen ei ole kiinnostavaa eikä tärkeää? Ja myös mies on tätä mieltä koska teidän tylsät lapset tekee sun elämästä niin tylsää ettei se halua enää edes panna sua?

Lapset eivät todellakaan ole tylsiä, päin vastoin. Kyse on siitä että ennen perhettä tein asioita jotka tekivät minusta erityisemmän. Enää en tee, enkä siksi ole erityinen. Mies ei ole sanonut noin, mutta tietenkin huomaan ettei ole minusta enää siten kiinnostunut kuten suhteen alussa. Ap

Tietenkään ole. Kaikille pitkäaikaisille pareille käy samoin.

Niin. Tätäkin asiaa ei olisi toki kannattanut harkita ennenkuin tekee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minua vituta lasten olemassaolo lainkaan todellakaan. Ja hyväksyn kyllä kaiken tässä elämäntilanteessa. Paitsi sen, jos mies ei halua enää seksiä kanssani siksi että alkaa pitää minua tylsänä. Se on todellinen uhka ainakin niin kauan kuin itse pidän itseäni tylsänä koska en saa mitään kiinnostavaa tehtyä. Ap

Pitääkö tästä nyt päätellä että sun mielestä teidän lapset on tylsiä, heidän kasvattamisensa ja kehittymisensä seuraaminen ei ole kiinnostavaa eikä tärkeää? Ja myös mies on tätä mieltä koska teidän tylsät lapset tekee sun elämästä niin tylsää ettei se halua enää edes panna sua?

Lapset eivät todellakaan ole tylsiä, päin vastoin. Kyse on siitä että ennen perhettä tein asioita jotka tekivät minusta erityisemmän. Enää en tee, enkä siksi ole erityinen. Mies ei ole sanonut noin, mutta tietenkin huomaan ettei ole minusta enää siten kiinnostunut kuten suhteen alussa. Ap

Kun puolisoa rakastaa näkee hänet erityisenä, sitä se rakkaus on, ei sitä että teetkö sinä aina ja ikuisesti jotain todella erityistä ja kiinnostavaa. Onko sun ukkos todellakin niin ääliö puusilmä ettei tajua että teidän elämä on nyt vähän erilaista kun lapset on pieniä ja sitten se pian taas muuttuu? Kumpi teistä ei tajua että ihminen muuttuu vanhentuessaan ja eri elämäntilanteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minua vituta lasten olemassaolo lainkaan todellakaan. Ja hyväksyn kyllä kaiken tässä elämäntilanteessa. Paitsi sen, jos mies ei halua enää seksiä kanssani siksi että alkaa pitää minua tylsänä. Se on todellinen uhka ainakin niin kauan kuin itse pidän itseäni tylsänä koska en saa mitään kiinnostavaa tehtyä. Ap

Pitääkö tästä nyt päätellä että sun mielestä teidän lapset on tylsiä, heidän kasvattamisensa ja kehittymisensä seuraaminen ei ole kiinnostavaa eikä tärkeää? Ja myös mies on tätä mieltä koska teidän tylsät lapset tekee sun elämästä niin tylsää ettei se halua enää edes panna sua?

Lapset eivät todellakaan ole tylsiä, päin vastoin. Kyse on siitä että ennen perhettä tein asioita jotka tekivät minusta erityisemmän. Enää en tee, enkä siksi ole erityinen. Mies ei ole sanonut noin, mutta tietenkin huomaan ettei ole minusta enää siten kiinnostunut kuten suhteen alussa. Ap

Kun puolisoa rakastaa näkee hänet erityisenä, sitä se rakkaus on, ei sitä että teetkö sinä aina ja ikuisesti jotain todella erityistä ja kiinnostavaa. Onko sun ukkos todellakin niin ääliö puusilmä ettei tajua että teidän elämä on nyt vähän erilaista kun lapset on pieniä ja sitten se pian taas muuttuu? Kumpi teistä ei tajua että ihminen muuttuu vanhentuessaan ja eri elämäntilanteissa?

Minä en hyväksy sitä. Ap

Tästä nyt puuttuu oleellisia tietoja, esim lasten iät, parisuhteen kesto ja ne erikoisuudet, joita ennen lapsia harrastit. On vaikea ehdottaa sinulle ajankäyttöä niin, että harrastukselle jäisi tilaa, kun ei tiedä riittäisikö kerran päivässä 30min, kerran viikossa 4h, kerran kuukaudessa koko viikonloppu pe-su. No tavoitteellinen treenaaminen vaatii ainakin tunnin neljästi viikossa, jakakaa lasten isän kanssa arki-illat ja viikonloput, jokatoinen toiselle ja yksi viikonlopun päivä koko perheen yhteiselle tekemiselle. Jos mies ei tuohon tasajakoon suostu, ei hänelle ole tärkeää sinun navanympärys tai erityisyys.

Jokaiseen parisuhteeseen myös tulee niitä alamäkiä, jolloin mietitään suhdetta ja kyseenalaistetaan kumppanivalintaa. Se on täysin normaalia. Olikos yksi rajapyykki 3kk seurustelun jälkeen kun alkuhuuma alkaa väistyä, 3v jälkeen kun rakastuminen muuntuu rakastamiseksi ja ainakin vielä noin 7v, jolloin monella on se suurin kriisi ja eroja tulee. Tuolloin sitä kai tuntee toisen jo niin hyvin ja ehkä oma vanheneminen vaikuttaa myös. Kyllä ihminen on esimerkiksi 27-vuotiaana jo hivenen muuttunut 20-vuotiaaseen minäänsä verraten. Toiset parit kasvavat tiukemmin yhteen, toiset erilleen ja joissakin tapauksissa vain toinen muuntuu (esim nainen vastuulliseksi äidiksi ja mies jatkaa huoletonta "poikamieselämää"). Se on ihan normaalia. Muutos. Niin kehossa kuin mielessä. Libidossakin.

Meillä mies ei todella ymmärtänyt, että minulta menee kaikki kapasiteetti arkeen. Katson haikeasti puutarhaa, keskeneräisiä huonekaluja ja maalausvälineitä. Jos joskus saan aikaa olla yksin, se tulee yllättäen, jolloin ei pysty heti keskittymään omiin juttuihin.

Mies ei tätä ymmärrä ja kertoi, että "me ollaan kasvettua erilleen" ja että "et ole se nainen, johon rakastuin". En olekaan, olen kahden pienen lapsen äiti ja parissa vuodessa helpottaa. Mieheni ei vaan näköjään ymmärtänyt tämän olevan normaali vaihe. Hän päätteli, ettei kumpikaan meistä yritä pitää parisuhdetta yllä. Tosiasiassa olen huomioinut häntä kaikessa. Hän on saanut harrastaa, hänellä on epäsäännölliset ja yllättävät työajat, häneltä ei lopu ruoka tai puhtaat vaatteet.

Todellisuudessa hän ei ole koskaan kotona, mutta minun pitäisi taianomaisesti viettää aikaa hänen kanssaan, jotta hän tuntisi olonsa tärkeäksi. Hän ei kuulemma enää halua minua. P*skanv*tut!

Jos joku siis ymmärtää AP:n huolen ja tietää miten siitä selvitään ennen kuin on myöhäistä, niin vinkkejä otetaan vastaan. Ehkä tämän voi vielä korjata.

Sanon nyt AP vähän tökerösti, mutta kuulostaa siltä että vika on korviesi välissä. Muutut miehesi mielessä tylsäksi jos et ole missin mitoissa? Onko mies joskus sanonut "Oot vähän tylsä kun on tota painoa enemmän". Onko käynyt mielessä että ehkä se mies saattaa olla itse niin väsynyt ettei seksiä jaksa niin paljon kuin aiemmin? Niin kauan kuin mies ei itse sano että sussa on jotain vikaa, niin kallistuisin vahvasti omien ajatuskuvioiden puolelle syyn etsimisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tää ei nyt oikeen lähe...

0/5

Ei ole provo, ihan oikeasti ajattelen nyt tällaisia ja heti ketjuun tuli toinenkin joka tajuaa mistä puhun.

Ennen perhettä olin paljon kiinnostavampi nainen joka teki useita luovia kiinnostavia asioita jne. Enää en vain jaksa, enkä ehdi, enkä pysty keskittymään. Olen olemassa vain palvellakseni muita. Vaikka koko ajan en tietenkään palvele, palveluvalmiudessa on velvollisuus olla. Mistä syystä tilanne on kuten kuvasin.

Ap

Mä en tajua miten joku äiti voi ja kehtaa ajatella, että on palvellakseen muita. Se ei ehkä ajan käyttöä muuta, mutta mun ajatuksissa muut tekevät kotona just niin kuin mä sanon, tai "palvelu" loppuu. Mua ei pompotella, enkä mä palvele ketään. Aika pitkälle samat paskaiset hommathan siinä saa tehdä, mutta en vois ikinä alistua ajattelemaan, että mä palvelen muita. Hyi olkoon. Esim. aamupala ei ole palvelu, se on velvollisuus, jonka mä hoidan. Jos joku ei syö tai tule ajoissa, niin nyyh nyyh se on hänen ongelmansa.

Mutta mies pilasi kaiken, se on just tuollainen palvelija asenteella kulkeva p*ska. Sitten se ei enää päässyt omaan harrastukseensa, juoksemaan, koska opetti lapset kuvittelemaan, että mä olen niiden palvelija. Tai siis ei opettanut, että lapsillakin on vastuunsa perheessä. Sen takia mä en suostunut enää katsomaan lasten perään, vaan sanoin miehelle, että hoida sä niitä. Eikä mies pääse enää minnekään, kjäh kjäh. Mitäs kasvatti lapsista niin vaikeita.

Saman olet tainnut tehdä sinä, ap.

Voisit ainakin lopettaa itsellesi valehtelun.

Kumma miten aikaa löytyy sohvalla makaamiseen (juu peset pyykkiä, ihanko käsin sen teet?) ja eron tullessa treenataan kostokroppa vaikka vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt puuttuu oleellisia tietoja, esim lasten iät, parisuhteen kesto ja ne erikoisuudet, joita ennen lapsia harrastit. On vaikea ehdottaa sinulle ajankäyttöä niin, että harrastukselle jäisi tilaa, kun ei tiedä riittäisikö kerran päivässä 30min, kerran viikossa 4h, kerran kuukaudessa koko viikonloppu pe-su. No tavoitteellinen treenaaminen vaatii ainakin tunnin neljästi viikossa, jakakaa lasten isän kanssa arki-illat ja viikonloput, jokatoinen toiselle ja yksi viikonlopun päivä koko perheen yhteiselle tekemiselle. Jos mies ei tuohon tasajakoon suostu, ei hänelle ole tärkeää sinun navanympärys tai erityisyys.

Jokaiseen parisuhteeseen myös tulee niitä alamäkiä, jolloin mietitään suhdetta ja kyseenalaistetaan kumppanivalintaa. Se on täysin normaalia. Olikos yksi rajapyykki 3kk seurustelun jälkeen kun alkuhuuma alkaa väistyä, 3v jälkeen kun rakastuminen muuntuu rakastamiseksi ja ainakin vielä noin 7v, jolloin monella on se suurin kriisi ja eroja tulee. Tuolloin sitä kai tuntee toisen jo niin hyvin ja ehkä oma vanheneminen vaikuttaa myös. Kyllä ihminen on esimerkiksi 27-vuotiaana jo hivenen muuttunut 20-vuotiaaseen minäänsä verraten. Toiset parit kasvavat tiukemmin yhteen, toiset erilleen ja joissakin tapauksissa vain toinen muuntuu (esim nainen vastuulliseksi äidiksi ja mies jatkaa huoletonta "poikamieselämää"). Se on ihan normaalia. Muutos. Niin kehossa kuin mielessä. Libidossakin.

No sehän se on just se huono asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voinko mielestänne edellyttää säännöllistä seksiä jos pysyn niissä mitoissa kuin parikymppisenä tavatessa ja muutenkin panostan ulkonäköön sen verran kuin kapasiteettia on, itse asiassa koko ajan enemmän kun ikääntymistä vastaan on taisteltava? Ap

Mä luulen että aliarvioit miestäsi...

Miten aliarvioin mielestäsi? Haluaisin vain jotkut takeet itselleni siitä että jotakin mukavaa elämässäni on vastapainoksi sille että oma aikani ja jaksamiseni menee lähes täysin muiden hyväksi. Ap

Miksi ihmeessä elät lähes täysin muiden hyväksi? Opetat lapset tyytymään siihen mitä saavat, etkä anna niiden natista ja arvostella ja vaatia kaikenlaista ja syyllistää sinua.