Minkä asian osalta kasvoitte lapsuutenne tynnyrissä?

Minä elin siivous- ja kodinhoitopimennossa. Pyyhin pölyt ja imuroin kyllä oman huoneeni pienestä asti ja tyhjensin tiskikonetta, muut hommat teki äiti. Jouduin aikuisena opettelemaan monenmoista taitoa, kuten viemärin avaamisen/puhdistuksen, vessan pesun, uunin pesun. En osaa vaihtaa sulaketta saati auton renkaita. Opettelin myös kokkaamaan vasta omilleni muutettua - tätäkin vastuuta olisi meille sisaruksille voinut antaa viimeistään yläasteiässä, mutta ei. Osasin sentään tehdä Knorrin pussibolognesen (sitä en ole kyllä sitten lapsuudenkodin syönytkään), mutta olen aikoinaan googlannut miten keittää kananmunia.

Vierailija kirjoitti:

Kyseenalaistamisen ja itsenäisen ajattelun taitoon ei annettu eväitä - lähtökohta oli että aikuisia pitää totella ja piste. Vasta aikuisena tajusin kunnolla, että ei todellakaan tarvitse miellyttää kaikkia.

Minun kohdalla oli ihan samoin. Aikuisena tajusin, miten helposti minut olisi saanut mukaan laittomuuksiin, eihän siihen olisi tarvittu kuin komentaa, että piilota tämä pussi asuntoosi. Kun on opetettu tottelemaan kyselemättä, ei osaa toimia toisin parikymppisenäkään saati teininä.

Urheilu. Meidän perheessä harrastettiin vain musiikkia ja teatteria, ei koskaan urheiltu mitään. En edelleenkään osaa aloittaa kuntoilua, vaikka pitäisi. Musiikkia harrastan edelleen :)

Kun kävimme reissussa ja näin elämäni ensimmäistä kertaa ihmisen joka tonki roskista. Kodittoman.,

Muistan sen kun eilisen päivän. Järkytyin.

Olen saanut elää hyvää ja onnellinen elämän. Molemmat vanhemmat teki kovasti töitä ja saatiin elää nuoruus tosi leveesti. Edelleenkin kun näen kodittoman tuntuu ihan kamalalle!! Miksi täällä meillä Suomessa menee asiat koko ajan huonommin ja huonommin!?

Sen, miten tyhmiä ihmiset ovat.

Äitini yritti kasvattaa minusta "perinteisen vaimon". Eli minun olisi pitänyt palvella mieshiä mukaanlukien veljeni. Tämäteki minusta lähes miestenvihaajan. Mitään ulkomaanreissuja ei tietenkään tehty eikä harrastuksia missä olisi joutunut kuljettamaan meitä. Nämä tulivat vasta kun kasvoimme aikuisiksi ja pääsimme itse päättämään asiositamme.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä outoa jos 70-luvulla syntynyt ei ole käynyt edes grillillä tai ruotsinlaivalla.

Ruotsinlaiva saattaa olla monelle aika kaukana.

Grilliä ei ollut välttämättä kuin kirkonkylällä j ja sitä saatettiin pitää turhana tuhlauksena.

Kommunistiperheissä hampurilaisia saatettiin dissatata amerikkalaisena hapstuksena.

Tosin kävin mummon kanssa seuramatkalla Pietarsaaresta Skellefteå:on.

Jos asui jossain maaseudun sivukylällä, koti, elämä ja asenneilmapiiiri saattoi muistuttaa 70- luvulla enemmän 50- lukua.

Vierailija kirjoitti:

Valtavat odotukset teillä on omia vanhempia kohtaan, kaikki pitäisi näyttää ja käyttää. Mun vanhemmat ei puhu vieraita kieliä (sen aikaisessa kansakoulussa ei opetettu), eivät ole käyneet ulkomailla paitsi tyyliin Haaparanta ja pohjois-Norja, hotellissa ei yövytty lapsena koskaan, asuntoa eivät ole vuokranneet, kaupunkibusseilla ajelleet jne. Mutta en minä sitä heiltä odottanutkaan! Olen vieläpä perusluonteeltani ujo ja arka, mutta vanhemmillani oli kyky kannustaa mua yrittämään itse uusia asioita (siis jo pienenä) ja luontainen uteliaisuus auttoi muuten eteenpäin. Nyt on tehty ja reissattu, jopa ollen niillä vanhemmilla oppaana. Osaksi olen opetellut katsomalla, osaksi kokeilemalla ja kysymällä. Jos en ole jotain uskaltanut, niin itsestähän se on kiinni.

Oon syntynyt -66, vanhemmat ennen sotia syntyneitä. Lapseton, mutta en omasta syystäni.

Olen saman ikäinen kuin sinä, vanhempani ovat syntyneet 30-luvulla. Omat vanhemmat tekivät muutamia pakettimatkoja etelään 80-luvun alkupuolella, mutta kertaakaan he eivät kysyneet meiltä lapsilta haluttaisiinko me mukaan. Omat vanhemmat eivät rohkaisseet meitä mitenkään ja epäonnistuminen oli häpeä, kaikki olisi pitänyt osata kylmiltään. Rahasta ei puhuttu muuta kuin kiellettiin käyttämästä rahaa mihinkään. Kyllä minä koen, että vanhemmat eivät opettaneet meille mitään taitoja elämään. Olisi joskus ollut kiva tietää jotain eikä opetella kaikkea kantapään kautta.

Sen osalta että ihmisissä on järkyttävää pahuutta sisällä.

Omassa perheessäni oli elämä mennyt jo pois raiteiltaan jos hampaat jäi illalla pesemättä. Niinpä lapsena kuuntelin korvat höröllään oven takana juttua kuinka tuttavaperheen mies oli kännipäissään heittänyt alastoman vaimonsa hankeen. Ja ihmettelin mitä kummaa tapahtui kun sama nainen erään kännipahoinpitelyn jälkeen käveli paljain jaloin kotiimme monen kilometrin matkan.

Paljonpa tuolloin tiesin että naisin itse alkoholistin, joka pahoinpitelisi minut.

Läheisyyden. Kotona oli kylmää ja etäistä ja kaikenlaista tunteellisuutta jopa hävettiin. Olin aivan järkyttynyt, kun kerran kaverin luona näin hänen vanhempiensa halaavan häntä. Minulle sellaista oli olemassa vain joissain imelissä jenkkileffoissa ja sitäkin kuului pitää ällöttävänä.

Ja kyllä, olen pahasti mielenterveysongelmainen nyt aikuisena.

Vanhemmat eivät koskaan sanoneet "minä rakastan sinua". Kyllä minulla oli (ja on edelleen) rakastettu olo ja hyvä perhe, mutta noita sanoja ei vaan käytetty.

Itse sanon joka ilta omille lapsilleni että rakastan heitä. Omille vanhemmilleni en varmaan osaisi sanoa, tai no ehkä kuolinvuoteella sitten.

Ulkonäöstä huolehtiminen.

Vasta nyt kahdenkympin reilummalla puolella "opin" pitämään ulkonäön huoliteltuna.

Lapsena ja nuorena aina epäsiistin näköisenä, kun ei kotona pidetty tärkeänä huoliteltua tai siistiä ulkonäköä.

Käytiin kyllä siskon kanssa kampaajalla teininä, mutta esimerkiksi kengät saattoivat olla vaikka kuinka likaiset, vaatteet nukkavierun näköiset jne.

Hävettää muistella kuinka likaisessa toppatakissa tuli liikuttua tai kuinka ikälopuilla ja epäsiisteillä kengillä liikuinkaan.

Nyt opetan omalle lapselle jo naperosta lähtien, että ihmisten ilmoille mennään siisteissä vaatteissa, vaatteita ja kenkiä huolletaan ja kuinka esimerkiksi juhlaa kunnioitetaan pukeutumalla asianmukaisella tavalla. Jos tästä pojasta polvi paranisi...

Kuinka vanhoja te olette kun tuntuu olevan ravintolakäynnit näin iso asia? olin itse jo 5 vuotiaana (ehkä jopa nuorempanakin) ensimmäisiä kertoja raflassa. Myös eka ulkomaanmatka oli jo 5 vuotiaana.

Onpa outoja kokemuksia.

Ikinä en ole käynyt vanhempieni kanssa ulkomailla, mutta toisaalta ei matkailu silloin ollutkaan sellainen maan tapa kuin nykyään.

Työttömyyden suhteen kasvoin tynnyrissä. Luulin että kun hoitaa opintonsa kunnialla niin ilman muuta saa sitten töitäkin.

,

Sama mulla. Koskaan ei kotona opetettu itsensä puolustamisen olevan ok. Opin kääntämään toisen posken.

Opin ja uskaltauduin puolustamaan itseäni vasta reilusti yli kolmekymppisenä, koska kyllästyin olemaan se joka aina joutui kynnysmatoksi.

Julkisessa vessassa kävin ensimmäisen kerran vasta aloitettuani koulun. En osannut laittaa ovea lukkoon joten kärsin hädästä loppupäivän.

Perheessäni ei myös koskaan matkusteltu. Ei edes kotimaassa. Joskus kävimme sukulaisilla kylässä viereisellä paikkakunnalla. Myös ravintolassa ei käyty koskaan. Pöytätavat tosin opetettiin kotona. Siinä mielessä elämäni ensimmäinen käynti ravintolassa oli helppo.

Lakanoiden vaihto minulle opetettiin vasta 12-vuotiaana, kun pyysin. Ruoan kokkaamisen opettelin muutettuani pois kotoa.

Myös rahankäytön (mm. säästämisen) jouduin itse opettelemaan kantapään kautta.

Vierailija kirjoitti:

Minä elin siivous- ja kodinhoitopimennossa. Pyyhin pölyt ja imuroin kyllä oman huoneeni pienestä asti ja tyhjensin tiskikonetta, muut hommat teki äiti. Jouduin aikuisena opettelemaan monenmoista taitoa, kuten viemärin avaamisen/puhdistuksen, vessan pesun, uunin pesun. En osaa vaihtaa sulaketta saati auton renkaita. Opettelin myös kokkaamaan vasta omilleni muutettua - tätäkin vastuuta olisi meille sisaruksille voinut antaa viimeistään yläasteiässä, mutta ei. Osasin sentään tehdä Knorrin pussibolognesen (sitä en ole kyllä sitten lapsuudenkodin syönytkään), mutta olen aikoinaan googlannut miten keittää kananmunia.

Kai sinä nyt näit mitä äitisi ja isäsi teki vaikka itse et niitä hommia tehnytkään?

Joku uunin pesu, mitä vaikeaa siinä on? Ohje on purkin kyljessä.

Auton renkaiden vaihto nyt ei ole mikään pakollinen taito.

Iskelmämusiikki. Meillä kuunneltiin ja soitettiin lähinnä klassisista. Olen vasta aikuisena kuunnellut Spotifystä 70- ja 80-luvun kotimaisia iskelmiä, ihan uteliaisuudesta.

Olin todella tynnyrissä kasvanut pitkään. Sitten onneksi nuorena tuli internet ja osan asioista sai paikattua itse.

- ravintolat, kuten monella muullakin. Hienoin paikka, jossa joskus kävimme, oli pitseria. Emme koskaan käyneet muualla ja edelleen panikoidun jos joudun töiden tms. puolesta ravintolaan. En osaa toimia ollenkaan, en tiedä miten tilataan, millä haarukalla syödään jne. Kysymällä selviäisi, mutta ahdistaa silti. Nyt olen pikkuhiljaa yrittänyt rohkaistua ja äskettäin mies ehdotti, että alettaisiin yhdessä käydä enemmän syömässä ravintoloissa. Hän osaa niissä toimia, idea ei ole jostain syystä tullut mieleeni mutta onneksi hänelle tuli, kun tietää miten vaikea asia minulle on :D

- särky/kipulääkkeet. Olen aina kärsinyt kamalista menkkakivuista, jotka alkupäivinään lähes halvaannuttavat jos lääkettä ei ota (ajoissa). Nuorena  vain kestin, koska äitini uskoi luonnonmukaisiin hoitokeinoihin kaikessa. Meillä ei särkylääkkeitä syöty. Kuumavesityyny ei minua auttanut, eikä sellaista voinut kouluunkaan ottaa vaikka äiti sellaistakin (!!!!) ehdotti... Elin siis joka kuukausi kauhun hetkiä, kun tajusin että menkat alkavat, ja tulossa oli esim. pitkä automatka, juhla tai ihan vaikka vaan koulupäivä. Äiti oli kertonut, että hänelläkin oli nuorena kovat kivut kuukautisten aikaan joten ajattelin, että se oli ihan normaalia ja kaikkien muidenkin sisällä tuntuu puukonsahaamista joka kuukausi.

Olin 20, kun jouduin pieneen onnettomuuteen ja jouduin syömään kipulääkkeitä. Menkat osuivat samaan hetkeen ja koska söin kipulääkkeitä, en tuntenut kipua. Silloin ensimmäistä kertaa KAHDEKSAAN (!!!) vuoteen ymmärsin, että kivun saa pois, eikä ole mikään pakko kärsiä. Siitä lähtien olen aina menkkojen alkaessa ottanut burana-parasetamoli-kombon enkä ole kärsinyt kivuista enää. Tämä ei välttämättä ole edes tynnyrissä kasvamista, vaan jossain kidutuskammiossa kasvamista. En ymmärrä, miksi vanhempani antoivat minun kärsiä kaikki ne vuodet. Nykyäänkin kynnys lähteä lääkäriin on valtavan suuri koska kestän todella kovaa kipua ja jos "kestän" ei minulla ole oikeutta mennä lääkäriin...

- tv-ohjelmat. Perheeni ei ollut uskonnollinen, mutta sain katsoa vain tv2 ja sen lastenohjelmia. Jäin siis paitsi kaikista niistä ohjelmista, joita kaverit ala-astella ja varsinkin yläasteela katsoivat.

- kyläilykulttuuri. Lapsena toki kyläiltiin kavereiden kanssa toistemme luona, mutta ihan eri asia on aikuisena kyläileminen. Emme koskaan käyneet perheenä missään, minne vietäisiin jotakin eikä meillä käynyt muita kuin perhetuttuja. Alkuun olin aikuisena kauhuissani, mitä viedä "tuliaisiksi" kun menee käymään, koska en käytä alkoholia enkä tiedä mitään siitä mitä ihmisen yleensä juovat. Nyt olen oppinut kysymään, tuonko jotakin. Jos mitään spesifiä ei anneta, on minulla "vakiotuotavia" joita aina vähän varioin. Mutta alkuun se oli kamalaa, kun en tiennyt että ylipäätään jotain on tapana viedä ja sittenkin kun tiesin, en keksinyt mitään.

Ja sitten on varmasti kasa muita juttuja, mutta nämä ovat ne itselleni isoimmat kipukohdat.

N28

Up!