IL: Tuntematon mies kähmi naista haarovälistä - ”Et sä tollasesta voi suuttua, ooksä joku kommunisti”
Jyväskylä. IL uutisoi:
"Tuntemattomista miehistä toinen lyöttäytyi naiskaksikon seuraan, nojasi toista naista kohden ja kehui tätä söpöksi.
Nainen ei kehuista syttynyt vaan vetäytyi kaverinsa luokse. Mies seurasi perässä, tuli luokse ja naisen mukaan kosketteli häntä haaravälistä sormillaan.
Naisen ystävä ei itse tekoa nähnyt, mutta hän kuuli ystävänsä huudon: ”et sä voi tehdä tuollaista!”
Mies ei kiellosta lannistunut.
– Et sä tollasesta voi suuttua, ooksä joku kommunisti, mies täräytti.
Aiemminkin seksuaalisen rikoksen kohteeksi joutunut nainen järkyttyi. Hän meni järjestyksenvalvojan luo, jolle osoitti ahdistelijansa. Hän pyysi miestä poistettavaksi paikalta.
Järjestyksenvalvoja kuitenkin totesi, ettei ollut nähnyt tilannetta. Nainen meni toisen portsarin luo, mutta tämä kertoi, ettei henkilökunta ollut nähnyt tilannetta, He eivät voi miestä poistaa.
Naisen mukaan yksi järjestyksenvalvojista meni kuitenkin huomauttamaan miehelle tämän käytöksestä.
Uhriksi joutunut nainen oli pettynyt. Ilta oli pilalla. Hän ei halunnut olla enää paikalla vaan lähti ulos ystävänsä kanssa."
Lopulta mies tuli kuitenkin rangaistuksi:
"Rangaistus seksuaalisesta ahdistelusta on 40 päiväsakkoa. Suhteellisen hyvätuloisen miehen sakkosumma on 1400 euroa.
Uhrilleen tuomitun tulee korvata loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 600 euroa sekä tilapäisestä psyykkisestä haitasta 2500 euroa."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d2e78e97-70a6-40a3-82b8-df5da7bc8d27
Tällaista Jyväskylässä. Kallis yökerhokeikka, sen viitisen tuhatta euroa.
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata alle 9/10 jän.nä.miehenä koskea naisiin yökerhoissa, tulee syytteet päälle. Mutta jos naamaa ja pituutta riittää niin silloin voit vaikka panna per.se.eseen keskellä tanssilattiaa.
Sinä et voi hoitaa muuta kuin oman tonttisi. Olet ihan oikein päätellyt että naisiin ei kosketa ilman naisen suostumusta. Ei ole mitään mistä kinata.
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen kiihottuu kun vaivihkaa kosketellaan. Turha väittää muuta. Ainoastaan joku vanha piika asiasta ulisee, joka ei ole edes koskaan nähnyt siitintä.
Kerrankin on ulina tepsinyt niinkuin pitää Sitähän se vanhapiika on koko elämänsä toistellut, että ei halua nähdä mokomaa :)
Jumalan Henkäys kirjoitti:
Luonto ja Jumala on tarkoittanut siten, että mies on naisen yläpuolella. Naisen tulee alistua miehelle, jotta luonnollinen tasapaino säilyy. Nainen antautuu ja mies siittää lapsia ja elämä jatkuu. Joten voitte lopettaa sen ulinan tai teen teistä rikosilmoituksen ja myöskin otan yhteyttä teidän uskonnollisiin johtajiinne. Tässä maailmassa ei naiset kyllä hyvi silmille se on ihan 1000% varma asia. Johan tämä menee sairaaksi.
Juuri uutisoitiin, että miesten kastraatiot aloitetaan ylikansoittumisen hillitsemiseksi.
Silppu kirjoitti:
Kunnon kommari eukko. Voi luoja ulvoo tuollaisesta ja taatusti hymyillyt naiselle mikä tarkoittaa sitä että miehelle on hymyilevaa naista lupa naida
Ai sen takia miehet aina käskee naisia hymyilemään! Nyt selvis tämäkin, naista saa naida jos se hymyilee, joten täytyyhän niitä käskeä hymyilemään.
Oikein kusipäälle. Täällä Helsingissä lentää vähemmästäkin häirinnästä ulos jos on täysipäinen poke.
Vierailija kirjoitti:
Fiksuja asiakkaita riittää, kourijat ulos kirjoitti:
Aina kun olen järjestyksenvalvojalle kertonut vastaavasta, on asianomainen poistettu yökerhosta. Omituisia järkkäreitä tuolla. Onneksi poliisit ottivat tilanteen haltuun.
Ei kukaan huvikseen tuollaista keksi, ahdistu, hätäänny ja pilaa omaa iltaansa.
Kerran kun olin itse töissä nuorena ravintolassa, joku mies kävi tisseihin kiinni. Sanoin asiasta häkeltyneenä baarimikolle, keskustelevaan sävyyn. Tämä käski heti sanomaan järkkärille, koska " meillä ei henkilökuntaan kajota. "
Näin toimii vastuullinen työnantaja ja samaa henkeä olisi pitänyt tämän tapauksen järkkäreillä olla. Itse olisin antanut asian olla, nuorena kynnysmattona.
Jos jollain (naisella) on valta järjestyksenvalvojalle pelkästään ilkeyttään sanomalla saada joku viatonkin ulos mestasta, ilman että tämä olisi tehnyt mitään, niin luuletko tosiaan ettei moista käytettäisi väärin? Niinjoo tosiaan, eihän ne naiset koskaan mitään pahaa tee.
No ei kai nyt naiset mitään pahaa koskaan tee!
"Tytöt on sokeria, pojat käärmeitä!"
https://en.wikipedia.org/wiki/Women_are_wonderful_effect
Heh, asia menee todellisuudessa vain toisinpäin. ^lue tuo psykologinen ilmiö, johon sinäkin tätä lukeva menet.
Mutta joo asiaan: jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Siksi ketään ei pidä heittää pihalle vain jonkun "käskystä" ennen kuin asia todistetaan. Tuossa jutussa toimittiin täysin oikein. Olisi täysin järjetöntä, että naiset voisi heitättää kenet tahansa pihalle vain sanomalla. Toivottavasti ymmärretään, mihin se johtaisi. Toistan: https://en.wikipedia.org/wiki/Women_are_wonderful_effect
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriltä nuppitodistuksen vedättämällä saatuaan sai lopulta kolme tonnia vahingonkorvauksia - you go girl! Kelpaa taas bilettää pari iltaa.
Mutta jos henkilö on oikeasti niin heikkomielinen ja päävammainen, että alapään hipaisusta menee elämä nurin, niin oikea osoite oli jo alun alkaen mielisairaala. Sad but true :(
Mitähän tohtori ja viranomaiset sanoisivat siihen, jos joku lukuisista baari-illan tiimellyksessä genitaalialueilleen kouraisun tai kosketuksen saaneista miehistä purskahtaisi post-traumassaan vastaavaan tekoitkuun?
Siinäpä kunnon pläjäys toksista maskuliinisuutta. Ei tällaista jaksa edes alkaa purkamaan. Ehkä suakin se viisi tonnia sitten opettaa paremmin kuin itsestään selvien asioiden toistaminen uudestaan ja uudestaan.
Miksi syyllistyt vihapuheeseen, maskuliinisen ihmisryhmän leimaamiseen niinkin negatiivisesti kuin toksiseksi eli myrkylliseksi nimittäen? Miltä kuulostaisi myrkyllinen naisellisuus?
Ei ole mitenkään itsestään selvää, että elävässä elämässä silmiemme nähtävissä olevat tuplastandardit lakkaisivat olemasta sinun kommenttiesi myötä.
Kyllä tässä maailmassa sitä myrkyllistä naisellisuuttakin riittää. Miksi muuten naiset valittaisivat etenkin toisten naisten taholta asetetuista suorituspaineista? Pitäisi olla täydellinen äiti, vaimo, ja työntekijä kaiken aikaa yhtä aikaa. Kyllä se aika myrkyllistä naisellisuutta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriltä nuppitodistuksen vedättämällä saatuaan sai lopulta kolme tonnia vahingonkorvauksia - you go girl! Kelpaa taas bilettää pari iltaa.
Mutta jos henkilö on oikeasti niin heikkomielinen ja päävammainen, että alapään hipaisusta menee elämä nurin, niin oikea osoite oli jo alun alkaen mielisairaala. Sad but true :(
Mitähän tohtori ja viranomaiset sanoisivat siihen, jos joku lukuisista baari-illan tiimellyksessä genitaalialueilleen kouraisun tai kosketuksen saaneista miehistä purskahtaisi post-traumassaan vastaavaan tekoitkuun?
Tykkäätkö sä että miehet tulee rassaamaan vehkeitäsi ja reikääsi yökerhossa?
Miksi sillä pitäisi olla merkitystä mitä sukupuolta rassaaja on? Miksi samat pelisäännöt eivät kelpaa? Tasa-arvo?
Ei toki pitäisi ollakaan eikä minulle ole merkitystä, minuun ei saa koskea ilman lupaa kukaan. Mutta ahdistelua puolustavat miehet käyttävät usein argumenttina sitä että ei heitä haittaisi vaikka nainen koskisi muniin. Joten kysyn että haittaisiko kun toinen mies koskisi?
Vierailija kirjoitti:
Oikein kusipäälle. Täällä Helsingissä lentää vähemmästäkin häirinnästä ulos jos on täysipäinen poke.
Toivottavasti pimulla oli oikeasti jotain näyttöä tapahtumasta eikä oikeus uskonut pelkkiä räpytteleviä tekoripsiä.
Ja taas miehet vaan puolustamassa ja vähättelemässä naisen vapauteen puuttumista. Kovasti ne ukot välittää vapaudestanne kun valitsette heidän nimensä, muuten ei heitä naisen valinnat ja vapaus kauheasti kiinnosta. Mitä se kertoo miehistä että täällä taaskaan kukaan ei asiaa tuomitse, vaan miehet vain puolustelee miestä? Kyllä miehiä saa yleistää ahdistelijoiksi.
Ja olen iloinen että tulee perättömiä ilmoituksia. Se on hauskaa. Pikkujuttu. Eihän siitä nyt pidä loukkaantua. Ihan itse kerjäätte takaisin kun ette mitään tee naisten asioiden edistämiseksi.
Mä en pidä siitä että muhun kosketaan tarkoituksellisesti. En pidä edes sisarusten tai vanhempien kanssa halaamisesta tai ahtaasti istumisesta. Mieheni saa koskea, tosin siihenkin meni vuosia aikaa opetella. Vahingossa toki voi tulla tönäistyksi tms, ja se on ihan ok, puhe on nimen omaan tarkoituksellisesta koskemisesta.
Suurin syy miksi en käy kauheasti missään on nämä hemmetin luvatta hiplailijat. Ja jos jonnekin yksin menen, pyrin esiintymään mahdollisimman luotaantyöntävästi. En hymyile, katselen halveksuvasti ympärilleni, olen mahdollisimman vaikeasti lähestyttävä, ihan vaan saadakseni olla rauhassa. On toiminut hyvin. Ärsyttää kuitenkin, kun ei voi koskaan vaan simppelisti viihtyä festareilla tai tapahtumissa, kun aina pitää varoa apinoita jotka eivät osaa kunnioittaa kanssaihmisiään.
Miksi nainen joka on miehiä vastaan on heti koko feminismin kasvot, mutta miehet saa yllyttää väkivaltaan eikä heidän maine mene? Miksi naisten maine menee jo ykislöistä, mutta miehet saa suoltaa naisvihaa koko maailman täydeltä ja silti miehiä puolustetaan?
Nauran jokaiselle perättömälle ilmoitukselle. Olette ne ansainneet. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on uutisissa joka päivälle, jopa pikkutyttöjä vedetään väkisin.
En yhtään ihmettele että feministit eivät voi sietää miehiä. En ikinä ajaisi miesten oikeuksia.
Paljon sanotaan, että miehet nyt vaan on sellaisia, ei sille voi mitään. Omituinen puolustus miehiltä, sehän alentaa miehen eläinten kanssa samalle tasolle. Kun ne nyt vaan toimii niinkuin ne toimii, ihan vaiston varassa, ei sille mitään voi. Onneksi mun tuttavapiirissä on miehiä jotka käyttäytyvät kuin ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuja asiakkaita riittää, kourijat ulos kirjoitti:
Aina kun olen järjestyksenvalvojalle kertonut vastaavasta, on asianomainen poistettu yökerhosta. Omituisia järkkäreitä tuolla. Onneksi poliisit ottivat tilanteen haltuun.
Ei kukaan huvikseen tuollaista keksi, ahdistu, hätäänny ja pilaa omaa iltaansa.
Kerran kun olin itse töissä nuorena ravintolassa, joku mies kävi tisseihin kiinni. Sanoin asiasta häkeltyneenä baarimikolle, keskustelevaan sävyyn. Tämä käski heti sanomaan järkkärille, koska " meillä ei henkilökuntaan kajota. "
Näin toimii vastuullinen työnantaja ja samaa henkeä olisi pitänyt tämän tapauksen järkkäreillä olla. Itse olisin antanut asian olla, nuorena kynnysmattona.
Jos jollain (naisella) on valta järjestyksenvalvojalle pelkästään ilkeyttään sanomalla saada joku viatonkin ulos mestasta, ilman että tämä olisi tehnyt mitään, niin luuletko tosiaan ettei moista käytettäisi väärin? Niinjoo tosiaan, eihän ne naiset koskaan mitään pahaa tee.
No ei kai nyt naiset mitään pahaa koskaan tee!
"Tytöt on sokeria, pojat käärmeitä!"
https://en.wikipedia.org/wiki/Women_are_wonderful_effect
Heh, asia menee todellisuudessa vain toisinpäin. ^lue tuo psykologinen ilmiö, johon sinäkin tätä lukeva menet.
Mutta joo asiaan: jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Siksi ketään ei pidä heittää pihalle vain jonkun "käskystä" ennen kuin asia todistetaan. Tuossa jutussa toimittiin täysin oikein. Olisi täysin järjetöntä, että naiset voisi heitättää kenet tahansa pihalle vain sanomalla. Toivottavasti ymmärretään, mihin se johtaisi. Toistan: https://en.wikipedia.org/wiki/Women_are_wonderful_effect
Asiaa. Educate yourself, guys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi kauheeta. Kyllä mäkin kourin naisia suurissa baareissa nuorempana. Päissäni tietysti olin, mut mitäs sitten. Hauskaahan se on. Ei pidä ottaa niin vakavasti. Peppuvakoa on kiihoittavaa sormeilla.
Juu, pitäähän persu-Pentin humoristista kähmintää ymmärtää kun hän kiihottuu siitä (mikä id iootti!)
Pitääkö raiskauskin ottaa huumorin kannalta, kun sen tekee persu-Pentti? Mikäs tekee teon tuomittavaksi, jos tekijä onkin Mahmoud? Onko huumori ja rikosseuraamukset kiinni passista/ihonväristä/uskonnosta/siitä, miten paljon peniksessä on ihoa?
Uhrin näkökulmasta teko on sama.
Värillä on valtavasti väliä. Kun Helsingissä poikajoukko kouri tyttöä, poikaporukka tuomittiin joukkoråiskauksesta, vaikka kyseessä oli (itsessään tietysti ikävä rikos) käsillä kouriminen. Tämä oliko se Tapanilan tapaus tuomittiin tälläkin palstalla miesten toimesta yksimielisen järkytyksen ja suuren vihan vallassa.
Nyt sitten valkoinen mies tekee samaa, ja samat palstaidiootit pitävät nyt tätä huumorina ja kauheana miehen elämän häiritsemisenä, että sellaisesta tuomitaan.
Naisen näkökulmasta kaikki ahdistelu on yhtä väärää.
Vierailija kirjoitti:
Siinä se nyt taas nähdään että minkälaisia vihervassarikommareita ne naiset ovat ! Itse ollaan kyllä kaikkea vailla muiden piikkiin, mutta kun pitäisi itse antaa jotain vastineeksi, kuten nyt esim. pinppiä, niin alkaa tuollainen nihilisti puljaaminen ja omiminen. Kyllä se pinppi on käyttöä varten naisiin asennettu, ei tuollainen omiminen ole reilua ! Ei se järvikään käytössä eli soutamalla kulu.
No näin o! Naisten pitää vaan baarissa vetää hame ylös ja housut alas ja asettua lattialle makaamaan haarat auki. Onhan se nyt ihan törkeää jos nainen kuvittelee voivansa ihan itse päättää kenen kanssa panee. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Nainen sai yli kolme tonnia siitä, että joku vähän koitti sormella ✌️😁
Ei hassummin tienattu.
Nainen sai korvauksen koska hänen koskemattomuuttaan rikottiin. Sinua ei ilmeisesti haittaa että ihmiset joiden kanssa et halua olla tekemisissä käyvät sinuun käsiksi? Ihan kuka vaan saa siis sinua kouria ja vielä sen jälkeen kun olet ilmaissut ettet halua tuttavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen sai yli kolme tonnia siitä, että joku vähän koitti sormella ✌️😁
Ei hassummin tienattu.Nainen sai korvauksen koska hänen koskemattomuuttaan rikottiin. Sinua ei ilmeisesti haittaa että ihmiset joiden kanssa et halua olla tekemisissä käyvät sinuun käsiksi? Ihan kuka vaan saa siis sinua kouria ja vielä sen jälkeen kun olet ilmaissut ettet halua tuttavuutta.
Aika paljon mokomasta. Siihen hintaan saa jo tehdä paljon oikeaa pahaa - vaikka potkia jo useampaakin mummoa.

Ketään ei kiinnosta sun mielipide. Herra on hyvä vaan ja menee baariin hankkiutumaan eroon rahoistaan.
Ei kannata alle 9/10 jän.nä.miehenä koskea naisiin yökerhoissa, tulee syytteet päälle. Mutta jos naamaa ja pituutta riittää niin silloin voit vaikka panna per.se.eseen keskellä tanssilattiaa.