Perheellinen nainen, mitä miettisit jos joku nainen lähestyisi sua ja väittäisi seurustelevansa miehesi kanssa?!!

Kuuntelisin jutun jos jaksaisin, kiittelisin tiedosta ja lopettaisin puhelun.

Meillä ei varsinaisesti ole avoin liitto, mutta ollaan molemmat humaaneja ja avarakatseisia ihmisiä, joilla on hyvä itsetunto. Normaalit elämän asiat, kuten ihastuminen ulkopuoliseen pitkässä liitossa ei saa meistä kumpaakaan hysteeriseksi ja raiteiltaan. Elämä on, sellaista sattuu. Itsekin olen ollut todella ihastunut ulkopuoliseen ja mieheni tietää asian.

Kävisimme tietysti puhelun asiat mieheni kanssa läpi. Jos naisen juttu olisi totta ja seurustelua olisi oikeasti kestänyt vuoden, itselleni heräisi kysymys, merkitseekö se toinen miehelleni jo aika paljon. Kysyisin mieheltäni, tuntuuko hänestä vaikealta elää kanssani, ikävöikö hän sitä toista liikaa? Jos niin olisi, hän olisi tottakai vapaa menemään. Minkä hän sille voi, jos rakastuu toiseen? En kantaisi kaunaa sellaisesta. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Mutta kyllä minä häntä kovasti ikävöisin.

Taloudellisesti pärjäisimme kumpikin oikein hyvin myös ilman toista.

Toistaiseksi kummankaan elämäntielle ei ole osunut ketään niin merkityksellistä, että yhteiselämämme olisi tullut kyseenalaistetuksi. Nautin jokaisesta päivästä hänen kanssaan, hän on ihana mies <3

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Kysyisin, onko mieheni kanssa sovittu, että hän ottaa yhteyttä minuun. Jos vastaus olisi ei, ehdottaisin, että hän puhuu ensin mieheni kanssa ja ottaa selvää, miten mies tähän yhteydenottoon suhtautuu.

Jos vastaus olisi kyllä, ehdottaisin, että jutellaanpa tästä sitten kaikki kolme yhdessä, eikä tällä tavalla ikävästi kolmannen osapuolen selän takana.

Kummassakin tapauksessa kertoisin miehelle, että sain tyttöystävältäsi heippa-soiton. Kummassakin tapauksessa kertoisin myös, että miehellä taitaa olla molemmissa suunnissa hieman selontekoa ja jonkunlaista sääntöjen rukkaamista tekemättä. Että mahtaako itse olla tilanteen tasalla, kenen kanssa menee ja missä. Toisin sanoen, onko jotain jäänyt kertomatta ihan molemmissakin suunnissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Revisiitä kirjoitti:

Mä, ikävä kyllä, tuhoaisin sen naisen elämän. Kertoisin nimettömänä sen työpaikalle, vanhemmille, sukulaisille, facebook-kavereille, lapsille ja lemmikkieläimille. Eläisin kotona mieheni kanssa kuin en tietäisi mitään. Mies jättäisi hyvin pian hysteerisesti elämänsä siruja kokoon keräävän letukan ja meidän rakkauselämä kukoistaisi pikku syrjähypyn jälkeen parempana kuin ikinä. Edessä on vielä lasten rippijuhlat, häät, lastelasten syntymät, yhteinen vanhuus ja hautapaikka. Se toinen nainen menettää kaiken. Eikä mua kaduta. 

Mielenkiintoista.

Luulisi, ettei pettämisen, siis kokonaisen suhteen eikä yksittäisen hairahduksen, jälkeen enää tekisi mieli elellä kulissiliitossa. Miten tuossa voi enää katsoa toista syvälle silmiin ja uskoa, kun mies vannoo rakastavansa ja pitävänsä sinua kauneimpana ja parhainpana asiana elämässään "Missä olisinkaan ilman sinua?" - No sen toisen naisen kanssa.

Kyllä tämä seurustelu olisi ihan sen toisen naisen mielikuvitusta, joten ei aiheuta toimenpiteitä. Jos taas on totta jatkaminen kuten ennen tarjoaa parhaat mahdollisuudet ko pariskunnan henkiseen kiduttamiseen.

Kyllä sinusta eroon päästään, jos niin vain halutaan. Tuollainen edesauttaisi asiaa kummasti haluta sinusta hullusta eroon.

Höpö höpö. Minulla on tukeva ote miehen palleista, sillä ero tietäisi hänelle ja hänen perheyritykselleen konkurssia. Btw murhaankaan ei kannata ryhtyä. Se ei auta tilannetta miehen kannalta. Mitäs ajattelit asialle voida?

Mistä näitä "jos mun mies mut jättäisi, niin tuhoaisin sen niin taloudellisesti kuin henkisestikin"-naisia on nyt tänne ilmaantunut? Vai onko se sama tyyppi, joka kirjoitteli tuohon toiseen threadiin myös.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Olisin ihmeissään, missä välissä he tapaavat mieheni kanssa, kun hän on aina joko töissä tai perheen kanssa. Toki siinä vaiheessa olisi selvää, että nainen on työpaikalta ja hänellä olisi varmasti esittää todisteet heidän suhteesta.

Olen itse ollut ns toinen nainen joten kyllä uskon, että sivusuhteet ovat ihan mahdollisia jopa hyvissä suhteissa. Jos nykyisessä suhteessa kävisi noin, kysyisin naiselta lisää tietoa, sitten keskustelisin miehen kanssa ja jos sivusuhde olisi totta, varaisin ajan lääkäriltä (haluaisin rauhoittavia lääkkeitä pahimpaan ahdistukseen), psykologilta (apua omaan pidempikestoiseen ahdistukseen) ja lopulta ajan pariterapeutilta (joko suhteen korjaaminen tai lopetus).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Lisään vielä sen, että olen tätä nykyä asian kanssa jo niin hyvässä balanssissa ja elämääni ja parisuhteeseeni tyytyväinen, että jopa toivoisin, että sillä toisellakin naisella alkaisi vihdoin mennä vähän paremmin. En ole enää hänelle vihainen. Enemmänkin melkein säälin häntä.

Kysyisin milloin vaimoni on vaihtanut sukupuolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Lisään vielä sen, että olen tätä nykyä asian kanssa jo niin hyvässä balanssissa ja elämääni ja parisuhteeseeni tyytyväinen, että jopa toivoisin, että sillä toisellakin naisella alkaisi vihdoin mennä vähän paremmin. En ole enää hänelle vihainen. Enemmänkin melkein säälin häntä.

Eli ummistit silmäsi täysin siltä tosiasialta, että ukkos kävi aktiivisesti vieraissa. Äijä haistoi porsaanreiän (hehheh), ja kostosuorituksella sai sivupaneskelut anteeksi ja unohdetuksi. Jahka pöly laskeutuu niin uudestaan sitten, etköhän sä tule sittenkin jollain kostamisella taas onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Lisään vielä sen, että olen tätä nykyä asian kanssa jo niin hyvässä balanssissa ja elämääni ja parisuhteeseeni tyytyväinen, että jopa toivoisin, että sillä toisellakin naisella alkaisi vihdoin mennä vähän paremmin. En ole enää hänelle vihainen. Enemmänkin melkein säälin häntä.

Siis oikeasti sua loukkasi enemmän tuntematon ihminen, kuin oma miehesi? Tai siis, sua loukkasi enemmän se, että tuntematon ihminen otti yhteyttä ja kertoi, mitä miehesi on tehnyt eikä se, mitä miehesi teki?

Vai oliko kyseessä joku perhetutut/kaverit-kuvio, joka on tietty vähän eri asia?

Itselläni ei ylpeys ikinä antaisi sortua mihinkään kostotoimiin. Voin vain kuvitella, miten kiemurtelisin häpeästä järkiini tullessani kun muistaisin, mitä on tullut tehtyä. Jos mieheni vielä olisin saanut mukaan moiseen häslinkiin, menettäisin kunnioitukseni häntäkin kohtaan.

Mitä mulle kuuluisi sen toisen naisen onnet tai onnettomuudet, en käsitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Miten kosti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Kyllä tästä tarinasta tulee aika selväksi, että sinä ja miehesi tässä ne todelliset häviäjät olette. Sinä olet menettänyt jotain oleellista omasta ihmisyydestäsi ja miehesi joutuu jakamaan elämänsä psykopaattipiirteisen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Aina sitä jaksaa hämmästyä, kuinka usealla eritavalla mielensairaudet voi ilmentyä. Tämänkin kirjoittanut nainen varmaan näyttää ulospäin ihan normaalilta, mutta kun lukee tuon tekstin..huh 🤔

Haluaisin tietää kaikki mitä suhteessa on tapahtunut. Ottaisin mielelläni keskustelumme nauhalle jos se olisi mahdollista. Sitten haastattelisin miestäni asioista ja jos minkäänlaista kaunistelua, vähättelyä tai oman toimintansa syyntakeettomuutta ilmenisi, saisi kuulla kunniansa ja tiemme erkanisivat. Mies on kyllä äärimmäisen hyvä puhumaan, joten hyvin voisi puhua meidät molemmat pyörryksiin. Siksi voisi olla nauhoite tukemassa itseäni.

Lapset onneksi ei enää ihan pieniä, kirpaisisi kyllä kaikkia, mutta en näkisi muuta vaihtoehtoa.

Kertoisin, että olen päättänyt, että jos ero tulee, niin lapset jäävät isälleen.

t. 7 lapsen äiti

Pyytäisin naista lähettämään mulle kuvia hänen ja mieheni välisistä keskusteluista ja kertomaan asiasta tarkemmin. Todennäköisesti uskoisin, jos tulisi pettämisväitteen lisäksi edes jonkinlaista todistusaineistoa. Ei ole ennenkuulumatonta, että luotettavalta ja ihanalta vaikuttava ihminenkin pettää. En ainakaan olisi se idiootti, joka haukkuisi oikopäätä naisen valehtelijaksi ja hulluksi. Puhuisin ensin asiasta asiallisesti naisen kanssa ja kiittäisin häntä siitä, että tuli kertomaan mulle. Sitten keskustelisin asiasta perinpohjin mieheni kanssa. Jos salasuhde osoittautuisi todeksi, jättäisin mieheni. En haluaisi jäädä surkeaan suhteeseen kitumaan vain lasten takia. Yksittäinen syrjähyppy voisi _ehkä_ olla annettavissa anteeksi, mutta sivusuhde ei todellakaan.

Juuri sain selville, että mies oli viestitellyt pari kk naapurin perheellisen naisen kanssa. Koko ajan pieni paha olo, ihan turta. Alkuun en voinut uskoa silmiäni, ei vastannut yhtään mun kuvaa miehestä, olin jopa luullut, että meillä kriisin jälkeen menee ihan ok. Seksikin oli parempaa kuin koskaan. Vatsasta vääntää, kun ajattelen. Jos olisi tullut puheluna, en tiedä olisinko uskonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ilmotella, sen jälkeen sen/sun toisen naisen elämä on puhdasta helvettiä.

Mulle tapahtui tuollainen juttu. Mies halusi jatkaa mun kanssa joten laitoin jatkamisen ehdoksi sen, että hän kostaa toiselle naiselle sen, että tämä loukkasi minua. Heidän käytännön kuvionsa olivat sellaiset, että kostaminen onnistui helposti, ei sisältänyt tietenkään mitään laittomuuksia tms. mutta todella kirpaisi tuota toista naista. Olen kuullut että itkee vieläkin silloista mieheni järjestämää menetystään, vuosien päästä eikä meinaa päästä asiasta yli ollenkaan.

Se lohdutti mua ihan käsittämättömän paljon. Laitettiin ikään kuin kivun puntit tasan sen naisen kanssa. Tai mä jopa voitin loppujen lopuksi, suurin kipu meni aika nopeeta ohi. Ja mieheni kanssa taas saatiin syrjähypystä paljon seksuaalista potkua meidän välille ja siinä kiimassa annoin mennä vaan, enempää miettimättä, kun se "sovintoseksi" on ollut niin ihanaa.

Ihmeen helppo on ollut antaa miehelle anteeksi :) Miksi tekisin itse siitä sen vaikeampaa? Meillä on yhteiselämän paras vaihe meneillään! Tuolla toisella naisella taas pyyhkii kuulema vähän huonommin.

Lisään vielä sen, että olen tätä nykyä asian kanssa jo niin hyvässä balanssissa ja elämääni ja parisuhteeseeni tyytyväinen, että jopa toivoisin, että sillä toisellakin naisella alkaisi vihdoin mennä vähän paremmin. En ole enää hänelle vihainen. Enemmänkin melkein säälin häntä.

Siis oikeasti sua loukkasi enemmän tuntematon ihminen, kuin oma miehesi? Tai siis, sua loukkasi enemmän se, että tuntematon ihminen otti yhteyttä ja kertoi, mitä miehesi on tehnyt eikä se, mitä miehesi teki?

Vai oliko kyseessä joku perhetutut/kaverit-kuvio, joka on tietty vähän eri asia?

Itselläni ei ylpeys ikinä antaisi sortua mihinkään kostotoimiin. Voin vain kuvitella, miten kiemurtelisin häpeästä järkiini tullessani kun muistaisin, mitä on tullut tehtyä. Jos mieheni vielä olisin saanut mukaan moiseen häslinkiin, menettäisin kunnioitukseni häntäkin kohtaan.

Mitä mulle kuuluisi sen toisen naisen onnet tai onnettomuudet, en käsitä.

Logiikka siinä on se, että tuo nainen (tietysti yhdessä mun miehen kanssa) häiritsi pahasti mun mielenrauhaa ja aiheutti siinä alussa myös henkistä kipua. Eli mä jouduin maksamaan sellaisen hinnan heidän seikkailusta ihan viattomana sivullisena. Se ei olis ollut reilua.

Nyt kun myös tuo toinen nainen joutui maksamaan hinnan mun miehen "lainaamisesta" ja itse asiassa varmaan ajan oloon kovemman hinnan kuin mä (niinkuin kuuluukin, hänhän teki sen valinnan, mä en) niin mä sain mieleeni ihmeellisen rauhan. Ei uskoisikaan, kuinka hyvää palsamia se oli mielen haavoille.

Myös mieheni pakotettuna toimeenpanemaan "kosto" (ei sitä tietenkään sillä nimellä kutsuttu, oli vaan "pieni ikävä yhteensattuma" siinä ohessa, mutta kaipa nainenkin tajusi asioiden yhteyden) joutui maksamaan mielestäni sopivan hinnan seikkailustaan. 

Tietenkään ei olis ollut kohtuullista että vain mä maksoin hinnan, joka en edes koko saikkinaa ollut järjestänyt!

Niiden suhde ei kestänyt kuin kolme viikkoa mutta nainen ehti rakastua ja alkaa haaveilla paljon enemmästä. Ei ollut perhetuttuja mutta kyllä mä hänet tiesin ja olen joskus aiemminkin hänen kanssaan jutellutkin. Eli hän kyllä myös tiesi minut.

Eikä todellakaan hävetä yhtään, miksi ihmeessä MUA hävettäisi?? Mullahan on todellinen voittajan fiilis ja elämä on rullannut sen jälkeen oikein mukavasti.

Mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia, teillä saa olla omat näkemyksenne ja tunteenne ja mulla on omani.

Olen usein miettinyt, poistaisinko tuon tapahtuman elämänhistoriastani jos voisin. Alussa kelasin että totta hemmetissä, ihan heti. Nyt en enää ole ollenkaan niin varma. Jo pelkästään uudelleen rakastuminen mieheni kanssa ja sitä seurannut pitkä, villi huuma on kaiken arvoista. En täysin ymmärrä, mistä se huuma tuli, mutta enpä viitsi liiaksi miettiäkään. Annan mennä vaan ja nautin elämästä :)

Mä pyytäisin sen naisen osoitetta, johon voisin lähettää miehen tavarat - saman tien.