IL: Tuntematon mies kähmi naista haarovälistä - ”Et sä tollasesta voi suuttua, ooksä joku kommunisti”
Jyväskylä. IL uutisoi:
"Tuntemattomista miehistä toinen lyöttäytyi naiskaksikon seuraan, nojasi toista naista kohden ja kehui tätä söpöksi.
Nainen ei kehuista syttynyt vaan vetäytyi kaverinsa luokse. Mies seurasi perässä, tuli luokse ja naisen mukaan kosketteli häntä haaravälistä sormillaan.
Naisen ystävä ei itse tekoa nähnyt, mutta hän kuuli ystävänsä huudon: ”et sä voi tehdä tuollaista!”
Mies ei kiellosta lannistunut.
– Et sä tollasesta voi suuttua, ooksä joku kommunisti, mies täräytti.
Aiemminkin seksuaalisen rikoksen kohteeksi joutunut nainen järkyttyi. Hän meni järjestyksenvalvojan luo, jolle osoitti ahdistelijansa. Hän pyysi miestä poistettavaksi paikalta.
Järjestyksenvalvoja kuitenkin totesi, ettei ollut nähnyt tilannetta. Nainen meni toisen portsarin luo, mutta tämä kertoi, ettei henkilökunta ollut nähnyt tilannetta, He eivät voi miestä poistaa.
Naisen mukaan yksi järjestyksenvalvojista meni kuitenkin huomauttamaan miehelle tämän käytöksestä.
Uhriksi joutunut nainen oli pettynyt. Ilta oli pilalla. Hän ei halunnut olla enää paikalla vaan lähti ulos ystävänsä kanssa."
Lopulta mies tuli kuitenkin rangaistuksi:
"Rangaistus seksuaalisesta ahdistelusta on 40 päiväsakkoa. Suhteellisen hyvätuloisen miehen sakkosumma on 1400 euroa.
Uhrilleen tuomitun tulee korvata loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 600 euroa sekä tilapäisestä psyykkisestä haitasta 2500 euroa."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d2e78e97-70a6-40a3-82b8-df5da7bc8d27
Tällaista Jyväskylässä. Kallis yökerhokeikka, sen viitisen tuhatta euroa.
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Säälitkö siis maksamaan joutunutta kun sen nostit uutisen päällimmäiseksi asiaksi? Pitäiskö pystyä vieraita naisia kourimaan haarovälistä halvemmalla?
Sinun mielestäsi näköjään näin pitää tehdä, kun tällaisen asian itse toit esiin. Projektoi lisää. Mitä muuta sairasta sinulla on mielessäsi?
Veikkaan että pokelta kysytty myös
Vierailija kirjoitti:
Veikkaanpa että tämä metoo aika ei tuo yökerhoille ainakaan lisää asiakkaita. Jokainen baarireissu voi olla potentiaalisesti viiden tonnin tappion tuova reissu. Ei ikinä voi tietää minkä päähän pistoksen humalainen nainen saa ja syyttää miestä normaalista fyysisestä kosketuksesta tanssilattialla.
Long Tinder, Short the nightclubs.
Et sitten viitsinyt lukea uutista.
Vierailija kirjoitti:
Säälitkö siis maksamaan joutunutta kun sen nostit uutisen päällimmäiseksi asiaksi? Pitäiskö pystyä vieraita naisia kourimaan haarovälistä halvemmalla?
Huomaatko itse, mitä tämä kommenttisi kertoo sinusta? Miten tästä uutisesta sait tällaisen ajatuksen mieleesi? Kannattaa vähän itsetutkiskella omaa mieltäsi, kuulostaa vähän kummalliselta.
Onkohan aiemminkin ollut sana sanaa vastaan? Kun nainen on ennenkin joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Vähän epäilyttävää.

Huomaatko itse ettei ykkösen kommentti koskenut uutista vaan aloittajan kommenttia uutisesta. Siinä se kourimisen hinta nostettiin pääasiaksi, eikä suinkaan naisen tilanteen välttely-yritykset, kourijamiehen naisen seurailu tai pokejen asian välttely.

Kenties mies myönsi tekonsa. Sen verran selkärankaa löytyi.

Niin. Olihan tuo kallis yökerhokeikka kyseiselle henkilölle. Miten faktan mainitseminen herättää tuollaisen ajatuksen. Miksi täällä vedetään jokainen tokaisu out-of-context mielessä irti ja aletaan tehdä jotain oletuksia?
Vierailija kirjoitti:
Veikkaanpa että tämä metoo aika ei tuo yökerhoille ainakaan lisää asiakkaita. Jokainen baarireissu voi olla potentiaalisesti viiden tonnin tappion tuova reissu. Ei ikinä voi tietää minkä päähän pistoksen humalainen nainen saa ja syyttää miestä normaalista fyysisestä kosketuksesta tanssilattialla.
Long Tinder, Short the nightclubs.
Parempi kun pysyt kotona. Ei kellekään NORMAALILLE tuota vaikeuksia se, ettei käpälöi ja raiskaa.
Ongelmia on vain teillä sosiaalisesti tunareilla, jotka ette osaa kunnioittaa toista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan aiemminkin ollut sana sanaa vastaan? Kun nainen on ennenkin joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Vähän epäilyttävää.
Kenties mies myönsi tekonsa. Sen verran selkärankaa löytyi.
Tai löytyi sivullinen silminnäkijä tai kähmijän toinen uhri.
Kas kun törttö toistaa käytöstään.
Milloin ihmiset oppii, ettei toiseen saa koskea ilman lupaa edes humalassa.
Itse olen tullut ahdistelluksi ja en ryhdy vanhaa elämää penkomaan, sillä ennen oli maailma juntimpi. Nykyisin on ihmiset sivistyneitä ja harvassa näitä ahdistelijoita. Ahdistelut ei kohdistu pelkästään naisiin ja varmaan pian alkaa myös naiset joutua korvaamaan ahdisteluja.
Itse koen ahdisteluksi myös televisiosta tulevat asiat ja minusta minun pitäisi voida katsoa elokuvaa ja yleensäkin tv ilman alastomuuden pelkoa, joka ahdistaa minua kovasti ja pilaa päiväni. Koti on ihmisen rauhan ja turvan paikka ja siellä pitäisi pystyä katsomaan tv ilman ahdistelluksi tulemista. Älkää yhtään vähätelkö silmille tulevaa seksuaalista ahdistelua.
Se mihin maailma on mennyt ihmisoikeuksien puolesta on hyvä asia ja toivotaan kaikille tasapainoista kasvuympäristöä ja elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ilman todistajia ja todisteita noin vaan tuomittiin, aikamoinen valta naisilla. Riitti vaan että lekurin silmään näytti ahdistuneelta.
Yrityksissä varsinkin USA:ssa miehet ovat lirissä naisten kanssa. Milloin tahansa voi tulla ahdistelusyyte.
Tämä Kavanaugh-keissi hyvä esimerkki.

Kun on raisk#aaja niin kannattaakin pelätä milloin jää kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman todistajia ja todisteita noin vaan tuomittiin, aikamoinen valta naisilla. Riitti vaan että lekurin silmään näytti ahdistuneelta.
Yrityksissä varsinkin USA:ssa miehet ovat lirissä naisten kanssa. Milloin tahansa voi tulla ahdistelusyyte.
Tämä Kavanaugh-keissi hyvä esimerkki.
Niin, jos ahdistelee naista, tämä voi nostaa ahdistelusyytteen. Mitä ihmettelemistä tässä on? Jos mies ei osaa hahmottaa ahdistelun ja normaalin kanssakäymisen eroa, kannattaa tosiaan pysyä kaukana naisista.
Vierailija kirjoitti:
No voi kauheeta. Kyllä mäkin kourin naisia suurissa baareissa nuorempana. Päissäni tietysti olin, mut mitäs sitten. Hauskaahan se on. Ei pidä ottaa niin vakavasti. Peppuvakoa on kiihoittavaa sormeilla.
Kenestä oli hauskaa? Sinusta? Se ei oikeasti ole hauskaa, kun ventovieras tunkee kätensä vaatteiden alle. Jos se on kourijasta normaalia, niin varmaan myös r*iskaaminen on hänelle normaalia. Ihan syystä tyttöjä ja naisia varoitellaan jokaisesta miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman todistajia ja todisteita noin vaan tuomittiin, aikamoinen valta naisilla. Riitti vaan että lekurin silmään näytti ahdistuneelta.
Yrityksissä varsinkin USA:ssa miehet ovat lirissä naisten kanssa. Milloin tahansa voi tulla ahdistelusyyte.
Tämä Kavanaugh-keissi hyvä esimerkki.
Niin, jos ahdistelee naista, tämä voi nostaa ahdistelusyytteen. Mitä ihmettelemistä tässä on? Jos mies ei osaa hahmottaa ahdistelun ja normaalin kanssakäymisen eroa, kannattaa tosiaan pysyä kaukana naisista.
Aiheeton ahdistelusyyte eikä tuomiota tästä perättömästä ilmoituksesta?
Oikeusjärjestelmässä lienee motto syytön kunnes toisin todistetaan.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaanpa että tämä metoo aika ei tuo yökerhoille ainakaan lisää asiakkaita. Jokainen baarireissu voi olla potentiaalisesti viiden tonnin tappion tuova reissu. Ei ikinä voi tietää minkä päähän pistoksen humalainen nainen saa ja syyttää miestä normaalista fyysisestä kosketuksesta tanssilattialla.
Long Tinder, Short the nightclubs.
Totta on ,että ainakin naiset karttavat paikkoja, joista käy ilmi, ettei ahdistelun suhtauduta riittävällä vakavuudella. Miten pitkään luulet puljun pysyvän pystyssä jos siellä pelkästään miehet käy? Toki homoi#llakin voi omia yökerhoja olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman todistajia ja todisteita noin vaan tuomittiin, aikamoinen valta naisilla. Riitti vaan että lekurin silmään näytti ahdistuneelta.
Yrityksissä varsinkin USA:ssa miehet ovat lirissä naisten kanssa. Milloin tahansa voi tulla ahdistelusyyte.
Tämä Kavanaugh-keissi hyvä esimerkki.
Niin, jos ahdistelee naista, tämä voi nostaa ahdistelusyytteen. Mitä ihmettelemistä tässä on? Jos mies ei osaa hahmottaa ahdistelun ja normaalin kanssakäymisen eroa, kannattaa tosiaan pysyä kaukana naisista.
Aiheeton ahdistelusyyte eikä tuomiota tästä perättömästä ilmoituksesta?
Oikeusjärjestelmässä lienee motto syytön kunnes toisin todistetaan.
Tässä tapauksessa oli selkeät todisteet. Tekijä vaan heittäytyi muistamattomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman todistajia ja todisteita noin vaan tuomittiin, aikamoinen valta naisilla. Riitti vaan että lekurin silmään näytti ahdistuneelta.
Yrityksissä varsinkin USA:ssa miehet ovat lirissä naisten kanssa. Milloin tahansa voi tulla ahdistelusyyte.
Tämä Kavanaugh-keissi hyvä esimerkki.
Niin, jos ahdistelee naista, tämä voi nostaa ahdistelusyytteen. Mitä ihmettelemistä tässä on? Jos mies ei osaa hahmottaa ahdistelun ja normaalin kanssakäymisen eroa, kannattaa tosiaan pysyä kaukana naisista.
Aiheeton ahdistelusyyte eikä tuomiota tästä perättömästä ilmoituksesta?
Oikeusjärjestelmässä lienee motto syytön kunnes toisin todistetaan.
Jenkkien oikeusjärjestelmä, joten ei niinkään. Eikä se, että tuomiota ei tullut tarkoita että kyseessä oli aiheeton syytös.