Lue keskustelun säännöt.
Entä jos mies ei halua jäädä isyyslomalle eikä hoitovapaalle?
13.06.2019 |
Mitä ajattelet miehestä, joka ei oikeasti halua jäädä vauvan tai pienen lapsen kanssa kotiin? Isyyslomaa haluaa pitää vain sen verran ihan alussa minkä lapsen äitikin on siinä kotona, mutta siis ihan kiinni imettämisessä ja toipumassa synnytyksestä mutta vastaa vauvan hoidosta (mies voi siinä apuna laittaa ruokaa äidille ja siivota ym.). Eli miestä ei saisi jäämään puolivuotiaan kanssa edes pariksi viikoksi kotiin ilman että lapsen äiti on kotona eikä muutamaksi kuukaudeksi saati puoleksi vuodeksi hoitovapaalle lapsen ollessa vuoden tai kahden.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri tuollainen mies. Olen aika stressaantunut noista isäkiintiösuunnitelmista, kun tiedän että mies ei kotiin jäisi ja itse taas haluaisin jäädä. Meillä ei ole lapsia mutta kuumeilen.
Voithan sinä jäädä palkattomalle vapaalle siihen asti, että alkaa kotihoidontuki juosta.
Palkattomalle? Kai kotihoidontuki alkaisi suoraan äidille kiintiöityjen vapaiden jälkeen, jos isä ei halua pitää omiansa? Vai onko tosiaan kaavailtu noin? En ole tuo aiempi kommentoija, mutta meilläkään tuskin mies haluaisi vapaita pitää, joten toi skenaario olisi tosi huono homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa lapsia, niin kyllä niitä pitää sit hoitaakin
Koskee siis vaan miehiä?
Kyllä, juuri näin. Ymmärsit täysin oikein.
Voin kertoa ihan omasta kokemuksesta, että ilman miehen tukea ja vuorovaikutuksen hakemista meille olisi tullut ero vauva-aikana. Ei se ollut kummallekkaan kovinkaan helppoa, kun vuorotellen kannettiin huutavaa ja itkevää vauvaa. Ensimmäiset 6kk olin tietenkin pääasiallinen lähivanhempi täysimetyksen takia. Mutta onhan päivässä muutakin, kuin imetys. Isä oli sitten aktviinen esimerkiksi kylvetyksissä, vei vaunulenkille ja näytti omia mielenkiinnon juttuja vauvalle (esimerkiksi pyörän korjaamista, tms).
Minä vain odotin koko ajan sitä hetkeä, että saisi lapsen kanssa aktiivisempaa vuorovaikutusta ja itsellisempää käyttäytymistä. Mulle naureskeltiin, kun oikein odotin, että lapsi oppii kävelemään ja juoksemaan, jotta ulkonaolemisessa olisi minulle jotain mielekkyyttä. En voinut olla sen iloisempi tästä kehitysvaiheesta.
Nyt lapsi on 2-vuotias ja edelleen molemmat vanhemmat olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Se ensimmäisen vuoden h elvetti (en todella kaipaa enää vauva-aikaa) oli kuitenkin perusta sille, että nyt lapsella on hyvät suhteet molempiin vanhempiinsa ja molemmista aikuisista tuki ja turva arjessa. Isot linjat me kasvatamme lasta yhdessä, mutta isän ja äidin kanssa ollessaan kahdestaan on sitten ne omat jutut. Surullista olisi ollut, jos mies ei olisi osallistunut alusta saakka ja sen johtaman väsymyksen takia olisi tullut ero, kun ei vain jaksa hoitaa yksin.
Ennen vanhaa yhteisö kasvatti, oli mummoja, pappoja, lähipiirin muita vanhempia. Silloin äidin ei tarvinnut pärjätä yksin, vaan tukena oli muita aikuisia, vaikka ne pääsääntöisesti koostuikin muista naisista. Nykyaikana tukiverkostot ovat suppeammat tässä mielessä ja yhteisön odotukset superäideistä ruokkii tätä asiaa. Lapsen kasvatus on kahden kauppa.
Meillä minä halusin aikoinaan hoitaa vauvaa. Mies käy työssä ja tuo rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri tuollainen mies. Olen aika stressaantunut noista isäkiintiösuunnitelmista, kun tiedän että mies ei kotiin jäisi ja itse taas haluaisin jäädä. Meillä ei ole lapsia mutta kuumeilen.
Mikä sopii teidän perheelle on ok. Älä välitä muista javniin jos sinä haluat hoitaa vauvaa. Tee niin ja et tule katumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletat että mies haluaisi? Tuliko yllätyksenä että se ei ole lakisääteinen pakko :D
On kai vanhemmilla jonkinlainen lakisääteinen pakko huolehtia omista lapsistaan. Vähintään nyt ainakin moraalinen velvollisuus. Eikä pelkästään äidillä vaan ihan yhtäläiseen isällä myös.
Minusta jo ajatuksena täysin pöyristyttävää hankkia lapsi tähän maailmaan ja sitten kieltäytyä hoitamasta.
Mies voi hoitaa vapaa-ajallaxja viikonloppuna. Ei voi pakottaa. Asiat täytyy keskustella ennenku paneee siementä vakoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä ole merkitystä.
5+5+5 -mallissa äiti on ensin vauvan kanssa, sen jälkeen voi valita ja äiti on vauvan kanssa ne jaettavat kuukaudetkin. Kun olisi isän vuoro, tulee yhteiskunta vastaan ja kysyy, meneekö vauva hoitoon päiväkotiin vai hoitaako isä. Siihen asti toisen vanhemman on lasta hoidettava tai maksettava itse hoitaja.
Minusta aika mielenkiintoista, että isän valinnassa mukana ei enää ole äiti hoitajana vaan kunnallinen p'äivähoitopaikka.
No näinhän sen on oltava, tai YHTÄÄN_MIKÄÄN_ ei muutu. Edelleen "perheiden valinta" on se, että äiti jää käytännössä aina kotiin.
Mun mielestä taas on käsittämätöntä, että ihmiset ei tunnu ymmärtävän miten iso etu se on kaikille, että vanhempainvapaat jaetaan tasan. Se kun hyödyttää molempia sukupuolia: naisia niin, että työelämässä ei olla enää niitä pätkätyöläisiä raskausriskin takia, ja miehiä niin, että erotilanteessa ei olla aina se vähän vähempiarvoinen vanhempi.
Huomaathan, että kun äidin 5 kk päättyy, ei ole vaihtoehtona päivähoitoa vaan joko kotiin jää isä tai äiti. Vauvalla on ikää 4 kk, se on aika pieni ja osaimetyksellä, joten äiti jää lapsen kanssa vielä 5 kk ajaksi. Kun hän haluaa töihin, ei isän tarvitse ottaa omaa vapaataan, koska lapsi pääsee päivähoitoon.
Huomaatko: isän 5 kk osalta ei ole yhteiskunnan antamaa "pakkoa" hoitaa lasta, koska vaihtoehtona on päiväkoti. Vain antamalla vasta 1v 2 kk ikäisille päivähoito-oikeus saadaan isät jäämään kotiin.
Äitin ei ole pakko jäädä kotiin. JOMMANKUMMAN vanhemman pitää jäädä TAI maksaa yksityinen hoitaja.
Jos lomien jaosta ei päästä yksimielisyyteen ja se on kynnyskysymys, lapsia ei kannata tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein vahingossa lapset tai vahingossa ensimmäisen, tuollaisen miehen kanssa, vahingossa koska ei kertonut, että hänen isyytensä alkaakin vasta kun lapsi on Xv vanha. Toisen lapsen synnyttyä tiesin, että olen käytännössä yksinhuoltaja ja nyt 30v myöhemmin mies näkee lapsiaan kerran vuodessa. Välillä mietin mistä kaikesta ilosta hän on jäänyt paitsi ja olen ylpeä miten hienoja vanhempia on pojistani tullut.
Vierailija kirjoitti:
Nostan hattua yhdelle kaverilleni. Hän jäi 3 kkn ikäisen vauvan kanssa kotiin vuoden alusta. En tiedä miksi vaimon piti palata niin aikaisin töihin (hän on USAsta kotoisin) täällä Suomessa. Kaverini on nauttinut pitkistä vaunulenkeistä eikä lapsen hoito ole todellakaan ollut mikään 'ongelma' - päinvastoin. Heidän perheelleen tämä oli paras vaihtoehto.
Nostat hattua, koska kyseessä on mies? Jännä juttu että naisten oletetaan automaattisesti osaavan hoitaa pientä vauvaa, vaikkei olisi moista koskaan edes koskenut. Miehille se omankin vauvan hoitaminen on jotaikin ihmeellistä ja kaikki ihailevat. Vastenmielinen ajatusmaailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostan hattua yhdelle kaverilleni. Hän jäi 3 kkn ikäisen vauvan kanssa kotiin vuoden alusta. En tiedä miksi vaimon piti palata niin aikaisin töihin (hän on USAsta kotoisin) täällä Suomessa. Kaverini on nauttinut pitkistä vaunulenkeistä eikä lapsen hoito ole todellakaan ollut mikään 'ongelma' - päinvastoin. Heidän perheelleen tämä oli paras vaihtoehto.
Nostat hattua, koska kyseessä on mies? Jännä juttu että naisten oletetaan automaattisesti osaavan hoitaa pientä vauvaa, vaikkei olisi moista koskaan edes koskenut. Miehille se omankin vauvan hoitaminen on jotaikin ihmeellistä ja kaikki ihailevat. Vastenmielinen ajatusmaailma.
On tuossa sellainen hatunnoston arvoinen asia, että mies ei kertakaikkiaan voi imettää, naisella siihen on useimmiten mahdollisuus. Pulloruokinta on aivan järkyttävä rumba, ja tietyllä tapaa nostan hattua kaikille, jotka siihen viitsii ryhtyä.
Lisäksi tuo on nyky-yhteiskunnassa sen verran valtavirrasta poikkeavaa toimintaa, että kyllä se tietynlaista rohkeutta isältä vaatii. Kai sekin ihan hatunnoston arvoinen juttu on.
Mitä ap jos se vaimosikaan ei halua hoitaa vastasyntynyttä? Mitä jos lapsi on sairas, tai itkee ensimmäiset kuukaudet lähes tauotta ja vaimo ei vain enää jaksa. Mitä jos vaimo ilman sinun apuasi vain uupuu taakkansa alla ja päättää häipyä tai sairastuu? Annatko vauvan adoptoitavaksi vai mitä ihmettä sitten teet?
Entä minkä ikäinen mahtaa olla riittävän vanha? Kyllä 1-vuotiaankin kanssa voi jo kommunikoida, leikkiä ja retkeillä. Ei toki samalla tavalla kuin isompien kanssa, mutta isommilla alkaa sitten olla jo ne omat mielenkiinnon kohteet. Joku 4-vuotias voi jo olla aivan intona jalkapallon pelaamisesta eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa retkeily, tai päinvastoin. Joku tykkää pyöräilystä, toinen vihaa sitä. Kun ne lapset on jo pienenäkin ihan omia persoonia haluineen ja toiveineen, eikä lempijutut todellakaan välttämättä ole niitä, joista vanhemmat pitävät. Mitä ap jos se lapsi ei halua retkeillä vaan haluaa vain leikkiä nukeilla ulkonakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies oli kotona sen 3 viikkoa mitä sai olla mun kanssa yhtäaikaa, heti silloin kun vauva syntyi. En olisi yksin pärjännytkään, pahat repeymät kun estivät normaalin elämän ne ekat viikot. Miehen apu oli välttämätöntä.
Kolmen viikon jälkeen mies palasi töihin, ja kotiin tullessaan (noin klo 16.30) auttoi mua joka päivä koko illan, laittoi ruokaa, kävi kaupassa kun minä en pystynyt, jne. Viikonloput hoidettiin yhdessä.
Vauva ei nukkunut yli 20min päikkäreitä ennenkuin oli noin 8kk ikäinen, oli allergiaa (nämä selvisivät myöhemmin) ja itkuisuutta. Eli suomeksi sanottuna vauva oli kiukkuinen ja huusi kaikenpäivää yli puoli vuotta. En saanut koskaan levätä hetkeäkään. Monena päivänä laitoin miehelle töihin itkuisia viestejä että voisiko hän tulla aiemmin kotiin, koska en vaan jaksa enää, enkä ole syönyt mitään koko päivänä. Selkä tuntuu että katkeaa siitä vauvan kanniskelusta ja hytkyttelystä. Illat hytkyteltiin vauvaa vuorotellen kun molemmilla oli selät jo niin kipeät.
Aloittaja ilmeisesti kuvittelee että kaikki synnytykset sujuu kuin oppikirjoissa ja kaikki vauvat on sellaisia kilttejä, hymyileviä, tuhisevia palleroita, jotka nukkuu 3-5h päikkäreitä? No, ei ne ole. Et voi tietää etukäteen miten synnytys sujuu, ja millainen vauva sieltä tulee. Joskus käy huono tuuri niinkuin meillä. Molempien on PAKKO osallistua, koska kumpikaan ei jaksa eikä pysty tuohon yksin!
Ja kummallakaan meistä ei ollut minkäänlaista pienintäkään kokemusta vauvoista ennen tätä omaa lasta. Joten pakko oli molempien opetella, ei siinä äiti eikä isä osannut yhtään sen paremmin että miten vauvaa hoidetaan.
Positiivista tässä on se, että nyt kun lapsi on pian 2v niin voin sanoa että hänelle on aina kelvannut sekä äiti että isi. Ei siis suosi kumpaakaan vanhempaansa toisen edelle, kun molemmat ovat hoitaneet häntä yhtä paljon. Päiväkoti on heinäkuun kiinni, ja mies on nyt päättänyt viettää heinäkuun isyysvapaata lapsen kanssa, jotta molemmat voimme säästää kesälomamme syksyyn kun toinen lapsemme syntyy. Näin mies pystyy olla kanssani kauemman kotona auttamassa, jos toisen lapsen syntymässä käy yhtä huono tuuri kuin ekalla kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostan hattua yhdelle kaverilleni. Hän jäi 3 kkn ikäisen vauvan kanssa kotiin vuoden alusta. En tiedä miksi vaimon piti palata niin aikaisin töihin (hän on USAsta kotoisin) täällä Suomessa. Kaverini on nauttinut pitkistä vaunulenkeistä eikä lapsen hoito ole todellakaan ollut mikään 'ongelma' - päinvastoin. Heidän perheelleen tämä oli paras vaihtoehto.
Nostat hattua, koska kyseessä on mies? Jännä juttu että naisten oletetaan automaattisesti osaavan hoitaa pientä vauvaa, vaikkei olisi moista koskaan edes koskenut. Miehille se omankin vauvan hoitaminen on jotaikin ihmeellistä ja kaikki ihailevat. Vastenmielinen ajatusmaailma.
On tuossa sellainen hatunnoston arvoinen asia, että mies ei kertakaikkiaan voi imettää, naisella siihen on useimmiten mahdollisuus. Pulloruokinta on aivan järkyttävä rumba, ja tietyllä tapaa nostan hattua kaikille, jotka siihen viitsii ryhtyä.
Lisäksi tuo on nyky-yhteiskunnassa sen verran valtavirrasta poikkeavaa toimintaa, että kyllä se tietynlaista rohkeutta isältä vaatii. Kai sekin ihan hatunnoston arvoinen juttu on.
Mies voi jättää imettämisen naiselle ja hoitaa kaiken muun. Imettäminen ei ole aina helppoa, minullakin yksi imetyskerta kesti pari tuntia ja niitä oli useita vuorokaudessa. Jos mies olisi hoitanut kaiken kotona, olisin minä voinut keskittyä lapsen ruokkimiseen ja lepäämiseen. Varmaan imetyskin olisi silloin onnistunut eikä olisi tarvinnut siirtyä korvikkeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessani en voi kuin olla onnellinen omasta miehestäni ja lapseni isästä.
Sama homma. Muutenkin koko keskustelu jokseenkin naurettava. Ihmiset riitelee yhden miehen mielipiteestä hoitaa perheensä asioita, joista mies ei kykene vaimonsa kanssa keskustelemaan. Taitaa jäädä vauva haaveeksi :D
Ei helvet.ti mikä miesvauva AP on... Ai kamalaa, käy sääliksi hänen vaimoaan jos hänellä sellainen oikeasti on.
Ehkä ap:ta on hieman ylitulkittu.
Ehdottomasti olen kyllä sitä mieltä, että sekä isän että vanhemman tulisi osallistua vauvan ja lasten hoitamiseen yhtä paljon silloin, kun molemmat ovat kotona. Ihan aina ei valitettavasti taida mennä näin, ei edes omassa parisuhteessani. Meillä on useampia lapsia ja minä olen hoitanut pääasiassa aina vauvoina ja taaperoina. Mitä enemmän lapset ovat kasvaneet, sitä enemmän isä on ottanut vastuuta. Silti edelleen koululaisten kanssa, minä teen varsinaista kasvatustyötä enemmän, keskustelen, pidän sylissä, lohdutan, opetan tunnesäätelyä, puhutaan murheista ja iloista sekä kaveriongelmista. Kaikki edellä mainittu on mielestäni sitä raskainta lasten kanssa eli silloin kun kaikki ei mene oppikirjan mukaisesti, meillä mies vähän vetäytyy.
En tiedä mistä johtuu. Ei oikeastaan ole koskaan pitänyt pienistä lapsista. Kuulemma tuntui luonnottomalta hoitaa heitä jne. Silti kyllä jos jonnekin halusin lähteä, sain aina mennä vapaasti ja harrastaa iltaisin ja vaikka kavereiden kanssa reissuun viikonlopuksi. Mies kyllä hoiti lapsia pieninä, mutta selvästikään ei siitä nauttinut samalla tavalla kuin minä. Enemmän juuri touhusi ja liikkui lasten kanssa, mutta ongelmien tullessa jotenkin vastuu siirtyi minulle. Ehkä miehen puutteet empatiakyvyssä on olleet hidasteena varsinaiselle kasvatukselle. Paljon ollaan keskusteltu ja opeteltu miehen kanssa ihan ulkoa, että kun lapsi toimii näin ja näin, tee silloin näin.
Ehkä ap tarkoittaa tällaista, että ei halua hoitaa vauvaansa kuin pakon edestä. Tavallaan ymmärrän, sillä on itsellänikin lasten kanssa vähän sellaisia ikävaiheita, jotka haluaisin ohittaa nopeasti. Toisaalta taas vanhempana mielestäni täytyy vain kantaa vastuunsa ja hoitaa homma. Mieheni on mielestäni ihan ok tehnytkin sen, mutta tosiaan aika isoja puutteita mielestäni hänellä on liittyen vanhemmuuteen. Kenelläpä meillä ei olisi.
Eli olet miesvauva, joka haluaa vain kivan pikkusisaruksen itselleen. Sen kanssa voi miesvauva sitten leikkiä ja pelata mielensä mukaan silloin kun jaksaa ja kun pikkusisarus on tarpeeksi hyvällä tuulella. Kun vähänkään alkaa sisarusta itkettää tai peppu pitää pyyhkiä tai tulee tehdä jotain vähänkin tylsää niin siinä vaiheessa miesvauva voi huutaa Äidin paikalle tekemään likaisen työn ja livistää itse takaisin omiin leikkeihinsä.
Älä hanki lapsia. Ikinä.
Minunkin lapseni isällä oli ilmeisesti tämänkaltainen ajatus, että hän alkaa viettää aikaa lapsen kanssa sitten, kun lapsi on isompi. Ennen lapsen syntymää tosin vakuutti hoitavansa tasa-arvoisesti ja halusi olla myös vanhempainvapaalla. Lapsen synnyttyä oli todella kipeä ja väsynyt pitkän sektioon johtaneen synnytyksen jäljiltä. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen mies muutti sohvalle nukkumaan ja vietti koko isyyslomansa autotallissa, vaikka en pystynyt nostamaan lasta itse kovien kipujen vuoksi useaan viikkoon. Lapsi nukkui todella huonosti pienissä pätkissä, ja olin aivan kuolemanväsynyt. Siitä huolimatta apua ei herunut, vaan mies touhuil illat ja viikonloput omiaan.
Muutin lapsen kanssa kahdestaan asumaan ensimmäisen kerran lapsen ollessa 9 kk. Muutimme vielä hetkeksi takaisin yhteiseen asuntoomme, kun sekä minä että lapsen isä palasimme kokopäivätöihin, mutta muutimme lopullisesti pois muutaman kuukauden päästä, kun selvisi, että mies ei edelleenkään aio hoitaa lasta kuin ne ihan pakolliset hetket, kun minä en ehtinyt hakea lasta hoidosta. Tässä vaiheessa minulla ei ollut enää minkäänlaista kunnioitusta lapsen isää kohtaan, vaan pelkkää halveksuntaa, kun hän pystyi niin törkeästi jättämään minut yksin hoitamaan yhteistä velvollisuuttamme.
Eksä oli todella pöyristynyt erosta ja olisi halunnut lapsen luokseen kirjoille, että saisi lapsilisät ja elatusavun, sillä minulla on suurempi palkka. En tietenkään suostunut siihen, sillä eksä jaksoi hoitaa lasta korkeintaan muutaman tunnin viikossa.
Jos olisin etukäteen tiennyt eksän suhtautumisen, olisin hankkinut lapsen ennemmin yksin, sillä kiukutteleva mies on viimeinen asia, mitä kaipaa, kun on kuolemanväsynyt kuukausien valvomisesta. Pääsen paljon helpommalla kahdestaan lapsen kanssa.
Meillä kaikki vauvanhoitotoimenpiteet näytettiin sairaalassa isälle, sillä olik itse aivan liian kipeä hoitamaan lasta. En myöskään kritisoinut miehen tapaa hoitaa lasta, mutta hän sen sijaan kritisoi kaikkia minun tekemisiäni imetyksestä alkaen. Pyysin ja vaadin myös usein hyvin selväsanaisesti, että mies hoitaa lasta, kauniisti ja myöhemmin vähemmän kauniisti. Kävimme myös pariterapiassa ja meillä kävi perheneuvolan työntekijä, mutta mikään ei saanut miestä muuttumaan, sillä autotallissa puuhastelu oli hänestä kivempaa kuin pienen lapsen hoito. Nämä vastauksena palstan perussyytöksiin, että on äidin vika, jos isä ei hoida lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et ole vielä raskaana.
Olen se mies. Haluan vaimoni kanssa perheen ja lapsia ja tykkään kyllä lapsista paljon, mutta en halua hoitaa pieniä lapsia. Sitten vähän isompien kanssa harrastan ja retkeilen ja luen ja sellaista.
Aloittaja
Minäkin haluan lapsia mutta en osallistua ennen kuin ne voi toimia juoppokuskeina ja saa ostettua minulle tuopin.
Nostan hattua yhdelle kaverilleni. Hän jäi 3 kkn ikäisen vauvan kanssa kotiin vuoden alusta. En tiedä miksi vaimon piti palata niin aikaisin töihin (hän on USAsta kotoisin) täällä Suomessa. Kaverini on nauttinut pitkistä vaunulenkeistä eikä lapsen hoito ole todellakaan ollut mikään 'ongelma' - päinvastoin. Heidän perheelleen tämä oli paras vaihtoehto.