Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Minulla on lapsesta asti ollut loistava numeromuisti. Olisin varmaan voinut osallistua johonkin tv shouhun tai muistikilpailuunkin, muttei koskaan tullut tilaisuutta. En vieläkään tiedä, missä ammatissa erityistaitoni olisi voinut olla hyödyllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli kykyjä ja halua taiteilijaksi, mutta realismi tunki siihen väliin. Kuvittelin, että taiteilijana elää kituuttaisin koko elämäni miten kuten, ja kun kuolisin, niin joku muu rikastuisi työlläni. Ei houkuttanut se ajatus. Onneksi minulla oli ja on muitakin kykyjä ja kiinnostuksen kohteita, joten monen mutkan kautta suuntauduin sanataiteen pariin. En juuri enää maalaa edes harrastuksena, ehkä eläkkeellä sitten.
Oma paskiaissiskoni oli töissä YLE:llä. Musiikista ei ymmärtänyt mitään, yhtä paljon kuin sika tuulimyllyistä.
Vaan saipahan estettyä minua.
Mulla oli aina kuvis 10. Voitin lähes aina kaikki koulun/koulujen kuviskisat etc. Se vaan jotenkin jäi, enkä suurta paloa tunne enää piirtämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiaikaa varsinkin taidealalla merkitsi eniten röyhkeys sekä tarve olla esillä. Kovaääniset liehui boheemina ja pitivät itseään erityisyksilöinä, halveksivat taviksia, muiden ideoita kierrättäen. Taidekouluihin pääsi jos (isä)maksoi.
Sillä ei ollut yhtään mitään tekemistä lahjakkuuden kanssa. Ei yhtään mitään.
Muhaha! Mihin tuo tieto perustuu, kaverin tutun serkun kertomaan? Ja sinä itse tietenkin olisit mielestäsi se oikeasti lahjakas.
Minustakin olisi tullut se maailman kovin rokkari, mutta perhanan John Lennon meni varastamaan ideani.
Tulipa näitä ihan elävänä tavattua.
Jätin taidekoulun kesken 90-luvulla ja vaihdoin varmempaan ammattiin.
Taide on säilynyt harrastuksena mutta ei ole mikään pakkomielle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nojuu, kaipa sitä olisi taiteellisia lahjoja, mutten ole niitä käyttänyt yli 10 vuoteen juurikaan. Kun ne inspiraatiot vaan hävisi eikä se nyt ainakaan pakottamalla toimi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa huomaaa, että aika monella on suuret käsitykset itsestään. Niin kuin se jolla oli "kymppi kuvaamataidossa", mutta ei ryhtynyt taiteilijaksi. Hohoijaa, joka lukiossa on pari oppilasta joilla on kuviksesta kymppi eikä heistä taiteilijoita tule. Taide on kova leipä. Samaa koskee montaa muutakin alaa. Se että on kohtuufiksu oppilas tuppukylän lukiossa ei tässä maailmassa merkitse vielä yhtään mitään.
Myös päinvastoin, nähty 60-vuotiaan elämänkokemuksella, taiteellinen ihminen on myös herkkä, liian paljon merkitsee kun ihmiset lyttäävät. En tosiaan puhu itsestäni, olen aina ollut tavallinen.
On lisäksi taiteilijoita jotka eivät itsekään halua "olla mitään" neroudestaan huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä.
Olin , ja olen mielestäni vieläkin, todella fiksu ja nopea oppimaan. Lukiossa kävin 14 kurssia joista jokaisesta sain arvosanaksi 9 tai 10. Sitten jätin sen kesken, koska olin nuori, rakastunut ja tyhmä! Voi että kaduttaa! Sain lapsen tosi nuorena ja koin sitten helpommaksi vaan kouluttautua ammattiin ammattikoulussa. Uskon, että olisin kirjoittanut ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin ja päässyt samantien myös yliopistoon. Minusta olisi voinut tulla niin paljon enemmän kuin perheenäiti ja duunari.. Eipä nekään huonoja asioita ole, itse vain koen katkeruutta omista valinnoistani.
Jätän käyttämättä lahjojani. Alisuoriudun, koska pelkään tekeväni virheitä, olen myös perfektionisti, sekä samalla minulla on adhd piirteitä = erittäin hankala yhtälö toisinaan. Minulla on mielestäni ihan hyvät sosiaaliset taidot ja olen hyvä lukemaan ihmisiä, paljon varmasti vaikuttaa se, että olen alkoholistiperheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä jätän lahjojani hyödyntämättä jatkuvasti, koska en halua lisää työtaakkaa samalla palkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa huomaaa, että aika monella on suuret käsitykset itsestään. Niin kuin se jolla oli "kymppi kuvaamataidossa", mutta ei ryhtynyt taiteilijaksi. Hohoijaa, joka lukiossa on pari oppilasta joilla on kuviksesta kymppi eikä heistä taiteilijoita tule. Taide on kova leipä. Samaa koskee montaa muutakin alaa. Se että on kohtuufiksu oppilas tuppukylän lukiossa ei tässä maailmassa merkitse vielä yhtään mitään.
Myös päinvastoin, nähty 60-vuotiaan elämänkokemuksella, taiteellinen ihminen on myös herkkä, liian paljon merkitsee kun ihmiset lyttäävät. En tosiaan puhu itsestäni, olen aina ollut tavallinen.
On lisäksi taiteilijoita jotka eivät itsekään halua "olla mitään" neroudestaan huolimatta.
90-luvulla TaiK:ssä huomiohakuiset mitättömyydet sai heilua kännissä koulussa. Yöllä oli sitten koulun baarista tultu muidenkin työpisteille hillumaan. Erottaa ne olisi pitänyt.
Ei ollut herkille se maailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi tullut panomies. Kyproksen TANTTA vei kuitenkin voiton ja tulevaisuudessa hässin vain hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi tullut panomies. Kyproksen TANTTA vei kuitenkin voiton ja tulevaisuudessa hässin vain hänen kanssaan.
Oma käsi se taitaa tulla tutummaksi todellisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin yläasteella hyvä aika monessa urheilulajissa, mm. koris, jalkapallo, jääkiekko ja pesäpallo joissa kaikissa olin koulujoukkueessa. Lisäksi sulkapallossa olin luokkani paras (oli pieni turnausmuotoinen kisa), sähly ja yleisurheilukin sujuivat ihan hyvin. Voitin pari kertaa koulujen välisen kuulantyöntömestaruuden.
Eli maailma on menettänyt minussa jonkun urheilulajin huippulahjakkuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa huomaaa, että aika monella on suuret käsitykset itsestään. Niin kuin se jolla oli "kymppi kuvaamataidossa", mutta ei ryhtynyt taiteilijaksi. Hohoijaa, joka lukiossa on pari oppilasta joilla on kuviksesta kymppi eikä heistä taiteilijoita tule. Taide on kova leipä. Samaa koskee montaa muutakin alaa. Se että on kohtuufiksu oppilas tuppukylän lukiossa ei tässä maailmassa merkitse vielä yhtään mitään.
Myös päinvastoin, nähty 60-vuotiaan elämänkokemuksella, taiteellinen ihminen on myös herkkä, liian paljon merkitsee kun ihmiset lyttäävät. En tosiaan puhu itsestäni, olen aina ollut tavallinen.
On lisäksi taiteilijoita jotka eivät itsekään halua "olla mitään" neroudestaan huolimatta.
90-luvulla TaiK:ssä huomiohakuiset mitättömyydet sai heilua kännissä koulussa. Yöllä oli sitten koulun baarista tultu muidenkin työpisteille hillumaan. Erottaa ne olisi pitänyt.
Ei ollut herkille se maailma.
Mua kans oksetti se että kaikki se kiusaaminen, nöyryyttäminen huumeiden veto ja kännääminen (myös opettajien toimesta) laitettiin luovuuden ja herkkyyden syyksi. Musta tuli heti koulun ulkopuolinen ja opettajien inhokki, kun en suostunut osallistumaan niihin "luovuusretriitteihin". Tämä johti siihen, että mun jo selätetty paniikkihäiriö puhkesi uudelleen enkä 10 vuoden jälkeen ole parantunut siitä. Samaten tuli inho taiteen tekemiseen ja vaihdoin alaa. En itse opiskellut TaiKissa.
Mulla laulu, niin kuin monella muullakin. Koulussa mm. musiikinopettajat kehuivat laulutaitoani (musiikki taisi olla ainoa 10 minulla), lauloin kuorossa soolo-osuuksia, olin vähän aikaa bändissä ja oli meillä joskus muinoin maksaneita katsojiakin. Lauluani ovat kehuneet tutut ja tuntemattomat ja käsittääkseni minulla on ok ääniala näin mieheksi samoin heleä ja kantava. Pääsen ilmeisesti suht alas ja myös ylös ilman huutamista tai puristamista. En ole koskaan uskaltanut myöntää kuin lähimmille, että pidän myös esiintymisestä. Se on jotenkin huumaavaa olla lavalla ja ns. unohtaa itsensä sekä antaa samalla kaikkien tunteiden tulla ulos äänen muodossa. Toki etukäteen jännitän, mutta se fiilis esiintymisessä on sähköistä ja täynnä energiaa. Muuten olen sellainen moniosaaja (en täydellisesti kaikkea, mutta aina hyvin). Olen satunnaisesti saanut esiintyä (ei todellakaan mitään, mistä kukaan olisi kuullutkaan) ja nauttinut. Pidän myös käistöistä, erityisesti puukäsityöt ovat sellaisia. En osaa sanoa miksi, enkä tiedä olenko lahjakas vai en, mutta ainakin pidän siitä. Minun sanotaan myös olevan hyvä puhumaan sekä pitämään esitelmiä ja olenkin saanut kiitosta. Miksi sitten en lähtenyt kokeilemaan siipiäni? Epävarmuus onnistumisesta, kun musiikintekijöitä ja esiintyjiä on maailma täynnä. Puusepän töistä ei tietääkseni rikkauksiin ole päästy. Ts. ei ollut munaa haaveilemiini asioihin. Nyt sitten puurran hiljaa toimistohommissa ja haaveilen näistä asioista. Koitankin tukea lapsiani niin, että he tekisivät sitä mistä nauttivat ja saisivat siitä itselleen myöhemmin mahdollisesti ammatin.
Minä olen taitava piirtämään ja kuvataiteellisesti lahjakas. Nykyään piirrän ja maalaan harvakseltaan, mutta tekeleeni ovat ihan kelpoja ja kunnon harjoittelulla voisin tulla erittäin hyväksi.
Varhaisteini-iän jälkeen minulla ei ole ollut mitään palavaa halua piirtää ja "tehdä taidetta" ja jokin palo kai siihen tarvitaan, että voi olla ammattilainen kuvataiteilija. Opiskelin itselleni varman ammatin, josta saa ainakin säännöllistä palkkaa ja töitä riittää.
Hyviä piirtäjiä ja loistavia (kuva)taiteilijoita on maailma pullollaan, mutta elannon saaminen sillä alalla olisi hyvin epävarmaa.
Toki joskus haaveilen, että jos voisin lopettaa päivätyön ja rauhassa vaan keskittyä maalaamiseen, niin mitä saisinkaan aikaan...
Olen aina ollut huippulahjakas filosofi. Väikkäri työn ohessa jäi viittä vaille valmiiksi.
Syitä on pari: huono ohjaus, yliopiston byrokratia ja se, että nykyinen työni puhelinapinana on vakaampi ja rahakkaampi kuin filosofin ura. Ja saahan sitä omalla ajallaan lukea mitä haluaa :)
Olen ylikriittinen omaa suoriutumistani kohtaan sekä omaan niin pahan esiintymiskammon, etten pystynyt jatkamaan opintoja jatkuvien esitelmien ja ryhmätyöesitysten takia. Sain lintsattua niistä aika pitkään, mutta jäin lopulta ilman kavereita ja koko touhu kävi henkisesti kuormittavaksi ja kärsin masennuksesta ja uniongelmista, kunnes lopetin opinnot.
Sen jälkeen olen tehnyt aspahommia ja muita perusduunarijuttuja. Yrittävät joka työpaikassa leipoa minusta lähes heti jonkun sortin esimiestä tai tiiminvetäjää tai vähintään tilausten tekijää, mutta joudun aina kieltäytymään, koska tiedän, miten paljon stressaan turhasta. Usein noista hommista ei edes makseta mitenkään suuremmin, joten mielummin teen sitä alimman tason suorittajahommaa ja nukun yöni hyvin.
Tää voi olla monellakin. Kiinnostus haarautuu ja jos ei ole jotain ulkoista painetta tiettyyn, niin jää aasina viiden heinäkasan väliin.