Hyviä kevyitä ja keväisiä ruokia perheelle
Meidän perheen olisi syytä vähän keventää ruokavaliota. Liikaa menee pastaa, lasagnea, kiusauksia, muusia, lihapullia yms kermalla höystettyjä raskaita ja talvisia ruokia, ja se näkyy kaikkien vyötäröllä.
Ongelmana on, että keksin tasan kolme tällaista kevyttä ja keväistä ruokaa, jotka maistuvat koko perheelle: Pinaattikeitto kananmunalla, pinaattiletut puolukkahillolla ja raejuustolla, keitetyt perunat & kalapihvi ja kermaviilikastike & kurkku ja tomaatti. Ja ehkä neljäntenä jonkinlainen salaattilautanen eli erilaisia kasviksia ja hedelmiä omissa kasoissaan paloiteltuina ja proteiiniksi lihapullia kylkeen.
Onko ideoita kevyempiin kesäisiin ruokiin? 3/5 perheenjäsentä kasvissyöjiä, kalaa kyllä syövät, mutta liharuoat siis poissa laskuista.
Kommentit (22)
Vihersalaatit ovat kevyitä ja niistä voi tehdä vaikka sellaisia että perheenjäsenet voivat itse koostaa salaattinsa.
Nizzan salaatti ja jauhelihapata kirkkaalla liemellä eli vihanneksia mukaan paljon ja se vähärasvaisin jauheliha.
Eivät nuo alussa mainitsemasi ruuat lihota. Minä syön sellaisia päivittäin, lisäksi paljon leipää ja voita, ja olen hoikka.
Täysjyvä tortillat, täytteeksi reilusti kasviksia ja proteiinina pavut tai kana, kastike vaikka kermaviiliin. Linssi-, kala, äyriäis, kana ja kasviskeitto, Erilaiset ruokaisat salaatit samaan kulhoon, niin ei porsastella lihaa puolta lautasta ja ronkita esim pelkkää kurkkua viereen. Uusista asioista oppii pitämään lapsetkin kun harjoittelee. Raastesalaatteja ruokien kylkeen ja puolet lautasesta täytetään sillä, jos on raskaampaa ruokaa tarjolla. Hedelmät ja marjat jälkkärinä, sokerittomat rahkat...
Osaavatko ihmiset lukea?
AP kirjoitti, että perheessä 3/5 kasvisyöjiä, ei siis liharuokia.
Täällä ehdotetaan jauhelihapataa ja grillattua kanaa.
Ja kun ymmärsin, että kyse on lapsiperheestä, niin en tiedä kuinka hyvin vihersalaatit ja joku Nizzan salaatti uppoavat. Joku voi tietysti tykätäkin, mutta jos nyt ajattelen omia 6, 9 ja 12 vuotiaitani, niin lautaselle jäisi.
Vierailija kirjoitti:

ihme juttuja puputat.Ei kukaan tällästä syö.
Osta aitoja nakkeja ja tee hodareita!! Väliin sinappii ja kedarii.
Kirkas lohikeitto, tortillat lohi-kasvistäytteellä ja kermaviilikastikkeella, kasvissosekeitto & raejuusto.
Helpoin tapa meillä on ollut keventää jättämällä pasta ja nuudelit pois. Bolognesekastike sopii ihan hyvin keitettyjen perunoiden kanssa. Perunassa selkeesti vähemmän kaloreita kuin pastassa.
lihapullien tilalle broileripyöryköitä, kermaisen pastakastikkeen tilalle tomaattipohjainen kastike (bolognese, arrabiata tms), reilusti kasviksia lihan tilalle, eli vain vähän esim. lihapullia ja muusia (jota voi tehdä myös veteen tai kevytmaitoon) ja paljon kasviksia. Esim. uunissa tehdyt, paahdetut kasvikset on hyviä ja voisi maistua lapsillekin. Ne voi myös pyöritellä esim.oliiviöljy-hunajamarinadissa, hyvää rasvaa tarvitaan ja aina kun mahdollista, kannattaa kova rasva korvata pehmeällä. Myös rasvaa tarvitaan, sitä ei saa kokonaan jättää pois (mutta siis mielummin pehmeää kuin kovaa rasvaa).
Kalapuekot ja pottumuusia kylkeen.

pahoittelut, minäkään en huomannut, että ei saa olla liharuokia, oletin että ilman muuta lihaa, kun syötiin lihapullia ja muusia, lasagnea kermakastikkeita yms.
Luulisi, että kasvisruuasta saisi terveellisempää ihan vaan jättämällä sen kerman pois ja korvaamalla se muilla mausteilla. Ei kerma ole ruuassa mitenkään pakollista.
Eikö saa olla vai liharuoikia? Miksi kaikki ovat laittaneet liharuokia sitten?
Ei se kasvissyönti näköjään hoikkana pidä, jos ap:n perheestä kolme on sellaisia ja silti ovat paksuja.
Vierailija kirjoitti:
Eikö saa olla vai liharuoikia? Miksi kaikki ovat laittaneet liharuokia sitten?
Kaksi oli sekasyöjiä.
Kala ei ole kasvis. Eivät siis voi olla kasvissyöjiä jos vetävät kalaa.
Vierailija kirjoitti:
Osaavatko ihmiset lukea?
AP kirjoitti, että perheessä 3/5 kasvisyöjiä, ei siis liharuokia.
Täällä ehdotetaan jauhelihapataa ja grillattua kanaa.
Ja kun ymmärsin, että kyse on lapsiperheestä, niin en tiedä kuinka hyvin vihersalaatit ja joku Nizzan salaatti uppoavat. Joku voi tietysti tykätäkin, mutta jos nyt ajattelen omia 6, 9 ja 12 vuotiaitani, niin lautaselle jäisi.
Olihan siellä lihapullat mainittu, Mussolini. Tekee sitten soijarouheesta tai porkkalasta patansa ja salaattinsa.
Savulohisalaatti, grillattu kana ja vihersalaatti, lohikeitto veteen tehtynä, siinä aluksi