Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut lahjakas kirjoittaja ja koulussa kirjoitin aina taitavia tekstejä, esseitä ja tarinoita ja sain niistä aina kehuja ja hyviä arvosanoja.
Oikeasti inhosin kirjoittamista yli kaiken.
Kirjoitustaidosta on kuitenkin hyötyä itseilmaisussa.
Ei kaikkien tarvitse kirjoittaa pitkiä latteita romaaneja, päinvastoin moni yliarvioi tämän kykynsä, jolloin kyse ei olekaan kyvystä, vaan itsekritiikistä tai sen puuttumisesta. Halusta "näyttää", olla esillä tms.
Sisällön pitäisi ratkaista, ei ulkomusiikillisten seikkojen tai sen että on näyttävästi "taiteilija" vaikkei ole mitään annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa huomaaa, että aika monella on suuret käsitykset itsestään. Niin kuin se jolla oli "kymppi kuvaamataidossa", mutta ei ryhtynyt taiteilijaksi. Hohoijaa, joka lukiossa on pari oppilasta joilla on kuviksesta kymppi eikä heistä taiteilijoita tule. Taide on kova leipä. Samaa koskee montaa muutakin alaa. Se että on kohtuufiksu oppilas tuppukylän lukiossa ei tässä maailmassa merkitse vielä yhtään mitää
n.
Myös päinvastoin, nähty 60-vuotiaan elämänkokemuksella, taiteellinen ihminen on myös herkkä, liian paljon merkitsee kun ihmiset lyttäävät. En tosiaan puhu itsestäni, olen aina ollut tavallinen.
On lisäksi taiteilijoita jotka eivät itsekään halua "olla mitään" neroudestaan huolimatta.
90-luvulla TaiK:ssä huomiohakuiset mitättömyydet sai heilua kännissä koulussa. Yöllä oli sitten koulun baarista tultu muidenkin työpisteille hillumaan. Erottaa ne olisi pitänyt.
Ei ollut herkille se maailma.Mua kans oksetti se että kaikki se kiusaaminen, nöyryyttäminen huumeiden veto ja kännääminen (myös opettajien toimesta) laitettiin luovuuden ja herkkyyden syyksi. Musta tuli heti koulun ulkopuolinen ja opettajien inhokki, kun en suostunut osallistumaan niihin "luovuusretriitteihin". Tämä johti siihen, että mun jo selätetty paniikkihäiriö puhkesi uudelleen enkä 10 vuoden jälkeen ole parantunut siitä. Samaten tuli inho taiteen tekemiseen ja vaihdoin alaa. En itse opiskellut TaiKissa.
Aloin voimaan tosi huonosti, kun silloinen poikaystävä oli taideopiskelija. Opiskelukavereilleen hän oli kiva mutta kiusasi minut melkein henkihieveriin silloin kun kukaan muu ei ollut näkemässä.
Jatkuva solvaaminen siitä kuinka en ole mitään (vaikka maksoin asumisen käymällä normaalitöissä).
Olin herkkä mutta en koskaan nähnyt hänessä mitään sisäistä elämää.
Kesti kauan toipua tuon maailmannavan jäljiltä.
Opin kieliä kuin vettä vain ja luinkin ranskaa, saksaa, englantia ja ruotsia lukiossa. Sillä kielipäällä ja motivaatiolla olisin varmasti pärjännyt hyvin yliopistolla kieltenopiskelijana. No, menin kuitenkin opiskelemaan jotain ihan muuta ja kielet ovat enää rakas harrastus.
Täällä myös yksi, joka on lapsesta asti rakastanut musiikkia ja laulamista ja on laulamisessa melko hyvä. Aloin laulamaan tosi pienenä jo, olin mukana koulun musiikkiesityksissä ja monesti minut valittiin päärooliinkin. Olen aina saanut kuulla sitä, että minulla on kaunis ja hyvä ääni. Kuitenkin yläasteen jälkeen sairastuin syömishäiriöön ja se veti niin pohjille, että menetin itseluottamukseni siinä ohessa täysin. En uskalla enää laulaa kenenkään kuullen, en vain usko itseeni enää. Asiaa ei auta se, että olen perusluonteeltani tosi itsekriittinen, jopa perfektionisti. Kärsin lisäksi nykyään sos. tilanteiden pelosta. En myöskään uskonut edes ennen sairastumistani, että Suomessa voisin pärjätä muusikkona.
Toinen missä tiedän ja olen kuullut olevani erittäin lahjakas, on psykologia ja ylipäätään ihmistuntemus. Kaikki aina sanovat, että koska olen niin fiksu ja omaan loistavat puhetaidot, olen sydämellinen sekä empaattinen ja olen hyvin luonnollinen ihmisten kanssa, pärjäisin esim hoitajana tai vaikka psykologina. En kuitenkaan ainakaan toistaiseksi koe että se olisi oma juttuni, ainakaan ennen kuin olen selättänyt omat raskaat ongelmani.
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiaikaa varsinkin taidealalla merkitsi eniten röyhkeys sekä tarve olla esillä. Kovaääniset liehui boheemina ja pitivät itseään erityisyksilöinä, halveksivat taviksia, muiden ideoita kierrättäen. Taidekouluihin pääsi jos (isä)maksoi.
Sillä ei ollut yhtään mitään tekemistä lahjakkuuden kanssa. Ei yhtään mitään.
Kaikkein tunnetuimmat muusikot olivat introvertteja, ujoja tai arkoja kuten Elvis, Rauli Badding ja Juice Leskinen.
Enpä olisi siis entisaikoihin pärjännyt introverttina sarjakuvapiirtäjänä, joka ei keksi helposti sanottavaa. Jos hyödyntäisin piirtotaitoani, niin todennäköisesti tekisin mustaa huumoria sisältäviä sarjakuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanottiin etten ole Jumalalle siitä vastuussa.
Mitä tää niinku tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Olin melkoisen lahjakas rumpali, ja monet tämän minulle myöskin suoraan sanoivat; vanhemmat patistivat jo pienestä musiikkiluokalle ja niin edespäin, sillä sain ensimmäiset rumpuni jo neljä viisivuotiaana. Mutta mitä tapahtui? Vielä kuusitoistavuotiaana olin monia ylivoimaisesti musiikillisesti edellä (lue: lähinnä bändisoitossa) ja tämän vuoksi sain myös runsaasti asian tiimoilta arvostusta ja ihailua (kyllä, tytöiltä myös). Sitten kehitykseni kuitenkin pysähtyi kuin seinään ja eritoten mitä tuli identiteetin omaksumiseen ja sitoutumiseen. Milloinkaan en mielessäni tehnyt kunnollista päätöstä muusikoksi ryhtymisestä (olisi ehdottomasti pitänyt) ja jätin myös lukion tällöin kesken. Kavereiden kanssa tuli kyllä soiteltua enemmän tahi vähemmän vakavasti aina tuonne 25:eksi asti, jolloin koko hommaan tuli kertakaikkinen kyllästymien ja jotain muuta piti elämään keksiä, sillä jokainen bändiviritelmäni oli tyyliä amatööritaso, - muutamia hyviä keikkoja ja biisejä erään bändin kanssa teimme, muttemme kuitenkaan saaneet aikaan mitään kovinkaan merkittävää, vaikkakin toki omalla paikkakunnalla oltiin melko ihailtu ja suosittu bändi. Mutta eihän tuollaista kellarisoittelua kuitenkaan juuri kukaan jaksa lopun elämäänsä tehdä, kyllä se breikkaus on viimeistään kaksvitosena tapahduttava, mikäli milloinkaan on tapahtuakseen.
Myöhemmin olen tajunnut esteeni olleen rohkeuden puute, vaatimaton luonne, ujous, epävarmuus ja liiallinen itsekritiikki ja juurikin johtuen näistä "ominaisuuksista", mieluummin luovutin ja jätin itseni vähän kuin avoimeksi tapaukseksi , sellaiseksi, joka haluaa vain siirtää päätöksiään hamaan tulevaisuuteen, koska ei siedä epävarmuutta ja niihin liittyviä riskejä ja pelkoja.
Mitä tästä opimme? Älä mieti liikaa, vaan seuraa sydäntäsi ja intuitiotasi - yleensä se ensimmäien tunne on se oikea. Älä kuuntele liikaa muita ihmisiä, kysymys kuitenkin on SINUN elämästäsi, ei muiden. Seuraa unelmiasi ja hyväksi se että niihin kuuluu sitten riski, epävarmuus ja pelko epäonnistumisesta, mutta yhtä kaikki, on riski parempi ottaa,kuin jäädä rannalle iäisyydeksi ruikuttamaan ja katua koko loppuelämä: miksi en ottanut riskiä ja tyydyin niin vähään? Niinpä niin ja syvä huokaus.
Ei. Ole. Liian. Myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laulaminen on Suomessa umpipaska ammatti.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En ole käynyt kielissä yliopisto-opintoja, koska etäopiskelu on tehty mahdottomaksi. Olen kuitenkin oppinut hyvin monia kieliä ja käynyt kursseja todella paljon.
Elämässäni ei ole ollut ihmisiä, jotka muistaisivat kovin montaa tuntia mitä oikein elämälläni teen ja kannustus on puuttunut.
Olisi sitten muitakin juttuja vähän, mutta on vaikea sanoa onko potentiaali jäänyt käyttämättä. Olen kyllä itse pyrkinyt erilaisiin juttuihin, mutta monesti itseä vähemmän lahjakkaat ihmiset ovat olleet päättämässä ja torpanneet hommat. Tämän takia pitäisi ennen pitää perustaa oma yritys tai yhdistys, että ei tarvitsisi kenenkään ahteria nuolla päästäkseen helppoihin hommiin.
Tähän piti antaa alapeukku, mutta sitten tajusin, että onko se sulle henkilökohtaista? Nimimerkillä tehnyt verkkokursseina yliopistoissa tietotekniikkaa, matikkaa, kieliä....alkeita voi opiskella erilaisten kurssien avulla ja niitä löytyy netistä. Mielestäni juuri kieliä on helpointa opiskella itsenäisesti. Matikka ja tietotekniikka ovat niin laaja-alaisia, että itsenäisesti ilman mitään ohjausta olisi vaikeampaa löytää se punainen lanka. Esim. espanjan voit aloittaa vaikka tästä: http://www02.oph.fi/etalukio/espanja/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsitinen vanhempi nujersi itseluottamuksen ja tuhosi yritykset kehittää itseään millään alalla. Keski-ikäisenä nyt sitten pitkäaikaistyöttömänä istuskellaan.
Olen matemaattisesti lahjakas ja rakastan matematiikkaa, mutta haluan tehdä ihmissuhdetyötä enkä ole keksinyt miten nämä mahtuisi samaan (opettaa en halua!).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En ole käynyt kielissä yliopisto-opintoja, koska etäopiskelu on tehty mahdottomaksi. Olen kuitenkin oppinut hyvin monia kieliä ja käynyt kursseja todella paljon.
Elämässäni ei ole ollut ihmisiä, jotka muistaisivat kovin montaa tuntia mitä oikein elämälläni teen ja kannustus on puuttunut.
Olisi sitten muitakin juttuja vähän, mutta on vaikea sanoa onko potentiaali jäänyt käyttämättä. Olen kyllä itse pyrkinyt erilaisiin juttuihin, mutta monesti itseä vähemmän lahjakkaat ihmiset ovat olleet päättämässä ja torpanneet hommat. Tämän takia pitäisi ennen pitää perustaa oma yritys tai yhdistys, että ei tarvitsisi kenenkään ahteria nuolla päästäkseen helppoihin hommiin.
Tähän piti antaa alapeukku, mutta sitten tajusin, että onko se sulle henkilökohtaista? Nimimerkillä tehnyt verkkokursseina yliopistoissa tietotekniikkaa, matikkaa, kieliä....alkeita voi opiskella erilaisten kurssien avulla ja niitä löytyy netistä. Mielestäni juuri kieliä on helpointa opiskella itsenäisesti. Matikka ja tietotekniikka ovat niin laaja-alaisia, että itsenäisesti ilman mitään ohjausta olisi vaikeampaa löytää se punainen lanka. Esim. espanjan voit aloittaa vaikka tästä: http://www02.oph.fi/etalukio/espanja/
Yliopisto ja lukio ovat eri asioita. Yliopistoilla ei juurikaan ole verkkokurssitarjontaa kielissä, ihan kuten alkuperäinen kirjoittaja sanoi. Etälukio on toisen asteen kieltenopiskelua.
Olisin yläasteen jälkeen halunnut ammattikouluun autoasentajalinjalle mutta äiti ja isä eivät päästäneet. Pakottivat lukioon ja toivoivat lääkäriä. No ei tullut lääkäriä ja lukion suoritin b:n papereilla. Minusta olisi tullut niin hyvä automekaanikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sp.korj.prosessiin meni 8 vuotta, ei ollut enää motivaatiota ja jaksamista yliopistoon sen jälkeen. Toki varaston yötyöntekijänä tienaa ihan mukavasti, mutta älyllisyys on tästä kaukana. Lukiossakaan ei hirveästi jaksanut pingottaa, kun oli kuulemma niin hienoa, että kerrankin tyttö on huippuhyvä tässä aineessa.
Vierailija kirjoitti:
Olisin yläasteen jälkeen halunnut ammattikouluun autoasentajalinjalle mutta äiti ja isä eivät päästäneet. Pakottivat lukioon ja toivoivat lääkäriä. No ei tullut lääkäriä ja lukion suoritin b:n papereilla. Minusta olisi tullut niin hyvä automekaanikko.
Tunnen tytön, joka opiskeli lukion jälkeen automekaanikoksi. Eihän lukiosta edes valmistu ammattiin.
Miten sen nyt ottaa.. Koulussa olin aina 10 oppilas, lukiossa sitten kiinnostivat enemmän kaverit, amista käyvä poikakaveri jne, enkä käytännössä lukenut ollenkaan. Tosi typerää, joskin ymmärrettävääkin perheolosuhteet huomioiden.
Kirjoitin kuitenkin E:n paperit, lisäksi oli kuvaamataito ja musiikki 10. Musiikkiopistossa suoritin myös 3/3 eräässä soittimessa, mutta jostain syystä en tajunnut jatkaa pidemmälle ja miettiä musiikista ammattia itselleni. Perhe-elämä vei niin paljon voimia varmaan, ja tuntuu että olen lähinnä ajelehtinut elämässäni.
Nykyään AMK-tutkinto, periaatteessa hyvä työ ja oma perhe, joka tärkeä. Työn voisin vaihtaa koska vaan johonkin itselleni mielekkäämpään, mutta nyt lähemmäs 40v hankala vaihtaa. Toisaalta täytyy kuitenkin olla onnellinen, että itselläni asiat näinkin hyvin, koska pikkusiskoni teki itsemurhan päälle 30v todennäköisesti lapsuuden perheolosuhteista johtuen.
En tiedä olenko missään hirveän lahjakas, mutta koulutusalan valitsin selvästi siten, ettei minulla ollut juuri sille alalle taipumuksia eikä kiinnostusta. Kummallista on sekin, että huonoudestani huolimatta pääsin sisään, vaikka hakijoitakin oli paljon. Kohtalo teki tepposet.
hain erääseen työpaikkaan alalle X. sain paikan ja vajan vuodenpäästä pomo yllytti hakemaan paikka korkeammalta. en ollut järin innostunut mutta hain kuitenkin. valittiin tehtävään ja valtakunnallisesa pääsykokeessa, olisiko meitä ollut 30 silloin, oli kokeen järjestäjä innostunut. sanoi että osan ajatella laajemman skaalan, syyt ja seuraukset.
mulle kuitenkin työntekona se oli mielenkiintoista. pohdin ja ratkaisin omissa oloissani. työkaveri kuiten, mies, alkoi mustamaalata minua enkä tiedä miksi. asiat ja kiusaaminen ajautui niin pitkälle että irtisanoin itseni. vaikka olin tuossa hommassa luontaisesti lahjakas, superhyvä, ei se maailma minua kaipaa.
Sain keikkafirman kautta aikanaan lyhyen roolin ylen tv-sarjaan. Ihastuivat näyttelyyn heittäytymisestäni ja halusivat ottaa yhteystietoni tarkemmin muistiin. Menin armeijaan ja yhtenä päivänä Yleltä soitettiin ja tarjottiin roolihahmoa kotikatu-sarjaan mutta kieltäydyin koska halusin suorittaa keskeytyksettä varusmiespalveluksen loppuun. Muutoin olisin aloittanut näyttelijäuran. Minulla oli vakituinen työpaikka tiedossa armeijan jälkeen hoitoalalla jonne palasin enkä enää ole näytellyt vaan perustin perheen ja unelmat sekä intressit vaihtuneet
Olen aina ollut lahjakas kirjoittaja ja koulussa kirjoitin aina taitavia tekstejä, esseitä ja tarinoita ja sain niistä aina kehuja ja hyviä arvosanoja.
Oikeasti inhosin kirjoittamista yli kaiken.