Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Voi sen niinkin tulkita. Osaan soittaa hyvin viulua, mutten ikinä lapsena enkä aikuisena ole uskaltanut esiintyä. Olen aina ollut ujo ja esiintymiskammoinen.
Samasta syystä en koskaan oikein osannut/uskaltanut hyödyntää yliopistotutkintoani. Valitsin vähemmän stressaavan alan, jossa ei tarvitse olla esillä tai myydä tuotoksiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä kyllä AP in ihan paras. Minkä Räppärin maailma on hänessä menetätnyt, vaikka itse ei voi sietää räppiä. Toinen hyvä lahjakuus on hyvä säveltämään, eikä osaa nuottejakaan. ? ? mutta vakavampi asia on se että sos. tilanteiden pelko on Suomessa niin tavallista. Eikös siihen kuitenkin lääkäreillä ole apuja, mutta kun pojat ei auta toisiaan , vois vaikka saattaa kaverin lääkäriin. Kotona on se itsetunto jo isän polkemana jossain lattian raossa.
Olen tehnyt jo 15 vuotta musiikkia osaamatta nuotteja. Kyllä sitä ihan säveltämiseksi kutsutaan.
2amk.tutkintoa, 1 ryskähommista. Ikä 45. 1v.kolmivuoroa nippelin kasauksessa ennen armeijaa, sissi. Ei ole kukaan tarvinnut. Eläkettä odottelen. Terkkuja pekalle, sannulle ja muille ylipäälliköille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lahjakas matematiikassa ja luonnontieteissä. Tein valmiiksi alan yliopistotutkinnon, mutta töitä en saanutkaan, ja ajauduin pienipalkkaiseen pätkätyöhön. Muut opiskelijat olivat professoreiden lapsia, jotka verkostoituivat tehokkaasti jo opiskeluaikana. Olisipa minuakin kotoa neuvottu ja kannustettu, niin olisi ollut voimia yrittää lisää.
Annoin alapeukun siitä hyvästä, että väität (kaikkien) muiden opiskelijoiden olleen professoreiden lapsia. Todennäköisesti et vain kiinnittänyt kateuksissasi niihin muihin mitään huomiota.
En ollut kateellinen muille, vaan innoissani opintojen aloituksesta. Ei vain ollut yhtä hyvät eväät. "Hyvien perheiden" lapsia on kannustettu ihan eri tavalla kuin omassa alkoholismin riivaamassa pitkäaikaistyöttömien vanhempien kodissa. Ja opetettu käytöstapoja. Minun piti selviytyä yksin.
Monet puhuvat kiusaamisen kokemuksista. On tietysti hyvä kun rohkaistaan, pelkkä kehuminen ei tuo lisää itsetuntoa. Ehkä kannattaa tsempata itseään.
Moni sanonut minusta että olen kätevä käytännön asioissa. Kun on edes itsestään oppinut huolehtimaan on paljon sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liian älykäs käymään läpi kaiken vaadittavan koulutuksen.
Olen. Akateemisesta koulutuksesta huolimatta olen pahasti alisuoriutunut elämässäni. One word: ADHD. Olisinpa saanut diagnoosin ja apua jo lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen matemaattisesti lahjakas ja rakastan matematiikkaa, mutta haluan tehdä ihmissuhdetyötä enkä ole keksinyt miten nämä mahtuisi samaan (opettaa en halua!).
Opettaja.
Näitä on aika paljonkin kun alkaa miettiä: Jossain toisessa ketjussa mainitsinkin, että alakoulussa voitin kestävyysjuoksukisoja harjoittelematta. No minusta tuli aika lyhytjalkainen aikuinen lopulta niin ehkä hyvä etten satsannut juoksuun.
Olin myös joskus tyyliin 10-vuotiaana tosi hyvä piirtämään, mulla oli mielenkiintoinen, hyvin vapaa viiva, mutta kuvistunneilla olin pulassa, koska osasin piirtää vain ihmisiä ja hevosia ja koska A3-paperin täyttäminen oli yllättävän haastavaa. Joskus 15-vuotiaana en enää ollutkaan ikäisiini mestaripiirtäjiin verrattuna hyvä, koska vaikka piirsin paljon, koska en ollut kovinkaan paljon jaksanut treenata varjostamista y.m. edistyneempiä juttuja.
Olen aina ollut hyvin verbaalinen ja pitänyt kirjoittamisesta, mutta kirjanhan ehtii kirjoittaa vielä, että eletään toivossa. Nyt en kuitenkaan ole millään kirjoitusalalla, joten toistaiseksi en ole hyödyntänyt tätä.
Menin aikuisena laulutunneille ja selvisi, että mulla on hyvin laaja ääniala ja muutenkin hyvä ääni. Nyt harmittaa, kun en panostanut lauluun nuorena. Tykkäsin silloin laulaa, mutta kun ei ollut mitään musiikkiharrastustaustaa, olisin tarvinnut niitä laulutunteja, että lahjakkuus olisi puhjennut esiin.
Ylipäätään olin nuorena hyvin luova ja musta varmaan odotettiin jotain taiteilijaa.
Mutta lopuksi sanottava, että olen kuitenkin töissä unelma-alallani. Kaikkea ei ihminen vaan elämässään ehdi. Työ ei ole varsinaisesti luovaa ja se tuntuu yllättävän ihanalta. Joskus ihmettelen asiaa ja pohdin, onko joskus myöhemmin vielä luovuuden aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa huomaaa, että aika monella on suuret käsitykset itsestään. Niin kuin se jolla oli "kymppi kuvaamataidossa", mutta ei ryhtynyt taiteilijaksi. Hohoijaa, joka lukiossa on pari oppilasta joilla on kuviksesta kymppi eikä heistä taiteilijoita tule. Taide on kova leipä. Samaa koskee montaa muutakin alaa. Se että on kohtuufiksu oppilas tuppukylän lukiossa ei tässä maailmassa merkitse vielä yhtään mitään.
99% lahjakkuutta, 99% työtä.
Vierailija kirjoitti:
Olen. Akateemisesta koulutuksesta huolimatta olen pahasti alisuoriutunut elämässäni. One word: ADHD. Olisinpa saanut diagnoosin ja apua jo lapsena.
Mulla diagnosoitiin pari vuotta sitten ADD. Olen aloittanut yliopiston 7 kertaa, pääaineita oli neljä. Tosin onnistuin tuossa rytäkässä myös valmistumaan kahteen maisterintutkintoon. Työelämässä on ollut tuulista ja olen ollut muutamaankin otteeseen pitkäaikaistyöttömänä. Viime syksynä, 45-vuotiaana, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni vakituiseen kokopäivätyöhön. Stressin määrä on melkoinen, koska toiminnanohjaukseni on hanurista. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi voinut tulla kilpa-ampuja, mutta en tajunnut lahjakkuuttani ajoissa, eikä kotona juuri kannustettu mihinkään. Nyt sitten turhaudun tylsällä työuralla, jossa keskinkertainenkin pärjää.
koulukiusaaminen.
se on kaiken pahan alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin nuorena naimisiin, mies halusi heti lapsia. ÄO 150, lukion pääkkärissä ka yli 9. Koko työikä meni suoritusportaassa, maisteriksi opiskelin vasta eläkeiässä. Olis varmaan paremminkin voinut mennä...
Vierailija kirjoitti:
Minä olen Mensa-tason älykkyyden omaava matemaattisesti lahjakas henkilö. Minua jos olisi kotona vähän tyrkytetty, niin olisi ehkä tullut enemmän kunnianhimoa. Yläaste meni ilman läksyjen tekoa ja yliopistonkin aina parin päivän viimehetken tenttiin lukemisella. Ei sillä tavalla tule syvällistä osaamista, jonka lisäksi en oppinut näkemään oikeasti vaivaa ja tekemään ahkerasti töitä. Haaveilen siitä, että olisin haastanut itseäni äärirajoille ja katsonut minne se tie vie. Ihan hyvin on toki nytkin asiat.
Mullakin on Mensa-tasoinen älykkyys (98) ja munkin koulumenestys oli tommoinen. Tosin jätin lukion kesken parin vuoden kuluttua ja ryhdyin yrittäjäksi; meni konkkaan ja velkavankeudessa lopun ikää, vankilassa, kun yritin ryöstöä ja tuli tapettua joku siinä ohessa.
Olen päässyt haastamaan itseni näissä ympäristöissä täysin, sen verran kovat piirit, että useampi musta vyö ja yli 200 kg nousee penkiltä, ja teen hyvää bisnestä vankilasta käsin.
Olen jättänyt käyttämättä, koska lahjakkuuksiani on haukuttu, väheksytty ja mitätöity. Äiti teki kotona selväksi, ettei sinusta käsityöläistä, taiteilijaa tai kirjailijaa tule, eivät ole oikeita ammatteja. Opettajat tukivat koulussa ja tsemppasivat, että kannattaa hyödyntää selvät lahjat, mutta en uskaltanut kapinoida äitiä vastaan. Nuorena aikuisena yritin uudelleen ja ilmoittauduin kansalaisopistoon kursseille. Ne lopetin, kun anoppini sanoi suoraan, että vain huonot äidit ovat yhtä itsekkäitä kuin minä, ja lapsen kustannuksella harrastelevat omiaan. Jätin kaiken kesken siinä pelossa, että lapseni oikeasti menee rikki jos julkaisen lupaavan kirjani, tai pidän taidenäyttelyn edes pikkukirjaston aulassa, jonne minua pyydettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen harrastanut valokuvausta vuosia. Työkykyäni tarkastellessa todettiin että kuvani ovat reilusti yli perus ammattitason ja kysyttiin miksen kuvaisi ammatikseni. Totesin että olin hakenut alan töitä, mutta sanottiin että "hakemuksia on tullut paljon ja käsittelimme vain ensimmäiset 50, hakemuksesi ei osunut niihin hyvää jatkoa" toinen: "Haemme kokenutta kuvaajaa joka on tottunut kuvaamaan itsenäisesti ulkomailla".
Olisin voinut kiertää maailmalla itse kuvaamassa ja pitänyt nettisivuja ja striimannut kävelyvideoita samalla, mutta siihen ei ollut varaa.
Missä paikassa tarkastellaan työkykyä katselemalla ottamiasi valokuvia?
Valokuvata voi kotimaassakin, mutta sinä olet jumiutunut ajattelemaan, että vain ulkomailla voi ottaa hyviä kuvia tai striimata kävelyvideoita.
Sosiaalisten tilanteiden pelon takia kartotettiin ammatteja joissa olisi mahdollista "ehkä" toimia ilman lähikontaktia ihmisiin. Erikois osaamista mihin ei ollut koulutusta selvitettiin harrastusten kautta ja kirjan kirjoittamisen lisäksi esiin nousi valokuvaus. Mukaan saatiin muutama ulkomalainen valokuvakriitikko ja yksi ammatti kuvaaja psykiatrin kautta (en tiedä millä suhteilla) he siis arvioivat 75 000 otetusta kuvasta sitä varten valittuja 500:aa kuvaa.
En kykene kanssakäymiseen suomalaisten kanssa, en pysty liikkumaan pihalla lähes ollenkaan 30 vuoden köyhyyden tuomien ahdistuksen ja itsetunto-ongelmien takia, mutta en koe samoja oireita kokeilluissa videokeskusteluissa ulkomaalaisten kanssa. Sillä oli jokin yhteys myös ajanmyötä syntyneeseen suomi vihaani. Sen pohjalta osa uskoi että toisenlainen ympäristö (toinen kulttuuri) voisi toimia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monta tutkintoa (AMK, kandi, maisteri) sekä paljon kursseja mistä sain oikeuden vetää ryhmiä ja opettaa muita.
En käytä näitä taitoja.
Tietoja.
Koska elämässä ei ehdi tekemään kaikkea. Aika ei riitä. On pakko valita ja jotain on jätettävä pois. Mutta ei sitä jotakin juttua missä on ollut tosi hyvä, tarvitse hylätä lopullisesti: mahdollisesti siihen voi palata joskus myöhemmin elämän aikana. Haluan kirjoittaa kirjan, mutta juuri nyt se on jäissä. Ei kirjoittaminen vaan mahdu töiden ja opiskelun täyttämään elämääni juuri nyt.
Ensimmäiset 20 vuotta elämässä pelkkää väkivaltaa.
Olin matikkanero, huippulaulaja ja musiikillisesti lahjakas,
menikin sitten aikuistuttua 15 vuotta pelkästään vakavien traumojen hoitoon, etten tappaisi itseäni.
Kaikki lahjani meni kuin kankkulan kaivoon väkivaltaisten häiriintyneiden ihmisten takia.
Aika katkeraa ja ennenkaikkea äärimmäisen surullista.