Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Minua on jäänyt hitusen harmittamaan, että luovuin rimakauhun vuoksi haaveestani opiskella toimittajaksi. En luottanut itseeni ja omiin kykyihini yhtään nuorena. Nykyisin olen vaan laiska ja matelen paikoista, missä aita on kaikkein matalin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lahjakas matematiikassa ja luonnontieteissä. Tein valmiiksi alan yliopistotutkinnon, mutta töitä en saanutkaan, ja ajauduin pienipalkkaiseen pätkätyöhön. Muut opiskelijat olivat professoreiden lapsia, jotka verkostoituivat tehokkaasti jo opiskeluaikana. Olisipa minuakin kotoa neuvottu ja kannustettu, niin olisi ollut voimia yrittää lisää.
Asiat ovat muuten hyvin ja onnellisesti, mutta joka kuukausi palkastani puuttuu noin kolme tonnia verrattuna vuosikurssikavereihin. Toisaalta stressikin on vähäistä. Täytyy vain keskittyä hyviin asioihin ja perheeseen. Itse osaan opastaa lapsiani paremmin.
Bohemi saamaton asenne vamma valtasi minut 2010 ja olen vain nauttinut aikaisemmista runsauden hedelmistä. Nämä hedelmät suorastaan tulivat luokseni, kuin oikein pingoitin rahanperässä, kyrpäotsassa lahjakkaana ja kunniankukkoa tavoitellen.
Mitäpä siitä, tämä on vain elämää, ei sen enepää tai vähempää.
Menestys on monen epäonnistumisen ja siitä oppimisen ja pitkäjänteisyyden summa. Eli epäonnistumalla oppii eniten.
Löysin ammatin jossa enemmän vahvuuksia :) .
Minusta olisi voinut tulla lisäksi hyvä kirjailija, ainut vaan että on tämä synnynnäinen dysfasia. Vaikka olen saanut häivennettyä sitä niin se vaikuttaa kirjoittamisessa oikeaoppisesti aika paljon, joten aika ison summan pitää pulittaa että joku katsoo läpi tekstisi
Minä teen erakkomaista etätyötä yksinyrittäjänä, mutta huomaan, että kukoistan tilanteissa joissa pääsen ihmisten seuraan työasioissa. Olen pitänyt erikoisalastani joitakin kursseja ja luentoja, ja käynyt asiakastapaamisissa asiantuntijaroolissa.
Olen näiden jälkeen aivan poikki loppupäivän, mutta itse tilanteissa olen hyvä, vaikka itse sanonkin. En siis tiedä, olisiko kannattanut suunnata sosiaalisempaan työhön, toisaalta nyt tuo puoli toteutuu osittain ja se ehkä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateellisen sisaren vuoksi, jonka piti aina olla paras ja kaunein. Ein vaan kestänyt sen kateutta ja mustasukkaisuutta!
Olen harrastanut valokuvausta vuosia. Työkykyäni tarkastellessa todettiin että kuvani ovat reilusti yli perus ammattitason ja kysyttiin miksen kuvaisi ammatikseni. Totesin että olin hakenut alan töitä, mutta sanottiin että "hakemuksia on tullut paljon ja käsittelimme vain ensimmäiset 50, hakemuksesi ei osunut niihin hyvää jatkoa" toinen: "Haemme kokenutta kuvaajaa joka on tottunut kuvaamaan itsenäisesti ulkomailla".
Olisin voinut kiertää maailmalla itse kuvaamassa ja pitänyt nettisivuja ja striimannut kävelyvideoita samalla, mutta siihen ei ollut varaa.
Ennen ikänäköä ja ahdistuksen aiheuttamaa keskittymis ongelmaa myös piirsin paljon ja niitä on joitakin myyty, mutta en nähnyt miten sen olisi voinut hyödyntää ammatiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kyllä AP in ihan paras. Minkä Räppärin maailma on hänessä menetätnyt, vaikka itse ei voi sietää räppiä. Toinen hyvä lahjakuus on hyvä säveltämään, eikä osaa nuottejakaan. ? ? mutta vakavampi asia on se että sos. tilanteiden pelko on Suomessa niin tavallista. Eikös siihen kuitenkin lääkäreillä ole apuja, mutta kun pojat ei auta toisiaan , vois vaikka saattaa kaverin lääkäriin. Kotona on se itsetunto jo isän polkemana jossain lattian raossa.
"oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?"
Varmaan moni käyttää päivittäin lahajakkuuttaan jokapäiväisessä elämässä, mutta se näkyy vain jos sitä käyttää kunnianhimon rahan tai maineen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen elänyt synnynnäisten kykyjen mukaisesti ja ottanut kykypotentiaalin täysimääräiseen käyttöön, omaksunut elinikäisen oppimisen perusajatuksen ja kehittänyt itseäni jatkuvasti.
Nykyään olenkin kognitiivisesti huippulahjakas ihminen. On helppo rakastaa itseään tässä mielessä, koska tietää, että on tehnyt parhaansa. Ja se riittää minulle.
Itserakkaus on kaikkein tärkeintä. Se ei tietenkään riitä eikä sillä yksistään elä, mutta se on välttämätöntä ja kaiken pohja ja perusta.
Jos ei rakasta itseään, niin kuinka voi odottaa, että joku toinen rakastaisi sinua.
Toisenlaisessa ohjauksessa ja pienellä valmennuksella minusta olisi voinut tulla muusikko. Tuskin mikään huipputähti vaan tavallinen rivimuusikko. Tykkäsin koulussa laulaa ja jopa soittaa nokkahuilua. Opettelin soittamaan pianoa vasta lähellä aikuisikää. Kävin musiikkikoulun pääsykokeissa, en tullut valituksi kun en ymmärtänyt teoriasta mitään. Osasin vain laulaa siinä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut liikunnallisesti lahjakas ja pääsin ensi yrittämällä yliopistoon tavoitteena tulla liikunnan opettajaksi. Kävi kuitenkin niin, että yrittäjä-isäni kuoli yllättäen ja minusta tulikin hetkessä hänen yrityksensä jatkaja. Siihen jäi ne opiskelut, mutta yrittämiseen ja taloushallintoon liittyviä opintoja on nyt vuoisenmittaan kertynyt.
Vierailija kirjoitti:
Minua on jäänyt hitusen harmittamaan, että luovuin rimakauhun vuoksi haaveestani opiskella toimittajaksi. En luottanut itseeni ja omiin kykyihini yhtään nuorena. Nykyisin olen vaan laiska ja matelen paikoista, missä aita on kaikkein matalin
Ei kannata harmitella. Harkitsin itsekin alaa, mutta onneksi kohtalo päätti toisin. Toimittajia on työttömänä pilvin pimein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko Sumessa jotain ammatteja jossa maksetaan ampumisesta, Ja nyt otte köyhiä kun ex ei antanut pitää aseita kotona. Olet itse omituinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen lahjakas matematiikassa ja luonnontieteissä. Tein valmiiksi alan yliopistotutkinnon, mutta töitä en saanutkaan, ja ajauduin pienipalkkaiseen pätkätyöhön. Muut opiskelijat olivat professoreiden lapsia, jotka verkostoituivat tehokkaasti jo opiskeluaikana. Olisipa minuakin kotoa neuvottu ja kannustettu, niin olisi ollut voimia yrittää lisää.
Annoin alapeukun siitä hyvästä, että väität (kaikkien) muiden opiskelijoiden olleen professoreiden lapsia. Todennäköisesti et vain kiinnittänyt kateuksissasi niihin muihin mitään huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Olen harrastanut valokuvausta vuosia. Työkykyäni tarkastellessa todettiin että kuvani ovat reilusti yli perus ammattitason ja kysyttiin miksen kuvaisi ammatikseni. Totesin että olin hakenut alan töitä, mutta sanottiin että "hakemuksia on tullut paljon ja käsittelimme vain ensimmäiset 50, hakemuksesi ei osunut niihin hyvää jatkoa" toinen: "Haemme kokenutta kuvaajaa joka on tottunut kuvaamaan itsenäisesti ulkomailla".
Olisin voinut kiertää maailmalla itse kuvaamassa ja pitänyt nettisivuja ja striimannut kävelyvideoita samalla, mutta siihen ei ollut varaa.
Missä paikassa tarkastellaan työkykyä katselemalla ottamiasi valokuvia?
Valokuvata voi kotimaassakin, mutta sinä olet jumiutunut ajattelemaan, että vain ulkomailla voi ottaa hyviä kuvia tai striimata kävelyvideoita.
olen multilahjakas, ilman irvailuja, kotoa ei 70-luvulla kannustettu opiskeluun, mahdollisimman pian töihin ja kotiin rahaa, olisinpa syntynyt 20 vuotta myöhemmin, olisi ollut paremmat mahdollisuudet
Lahjakkuus on yksi kapea kaistale siitä kokonaisuudesta, jota tarvitaan, jotta lahjakkuudesta olisi "hyötyä" (taloudellisesta näkökulmasta). Ilman jonkin asteista sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyyttä lahjakkuus ei useinkaan kehity hyödynnettäviksi taidoiksi tai muiksi ominaisuuksiksi, joita "menestys" edellyttää.
Minulla juuri lyhytjänteisyys, poukkoilu, omapäisyys ja äärimmäinen ehdottomuus yhdistettynä rajattomaan itsekritiikkiin aika tehokkaasti leikkasi siivet muusikonuralta, joka oli 90-luvulla hetken menossa oikeaan suuntaan. Olin/olen siis musiikillisesti poikkeuksellisen lahjakas.
En ymmärtänyt verkostojen ja yhteistyön merkitystä, vaan elin jonkinlaisessa romantisoidussa auteur-kuplassa. Kyllä se niin vaan on, että tiimityöllä saa enemmän ja parempaa aikaan, eikä kaikki vastuu silloin myöskään kasaudu yksin omile harteille. Olisi pitänyt hyväksyä, että musiikki on myös bisnestä, joka vaatii aina myönnytyksiä ja periaatteistaan tinkimistä, mikäli sitä työkseen aikoo tehdä.
No, nyt olen jonkinlaisena insinöörinä automaatioalalla, enkä koe sitä omakseni, koska en ole numero-, taulukko- enkä matikkaihminen.
Musiikinsaralla, kaikissa mahdollisissa siihen liittyvissä asioissa musan tekemisessä, sanoittamisessa, sovittamisessa, tuottamisessa ja soittamisessa. Lapsuudessa sain harrastaa vain nokkahuilunsoittoa, ja pääsin siitä hevletistä irti vain sillä että sanoin ettei musiikki kiinnosta minua.
Osaan ampua. Pääsen kokeilemaan sitä nykyään harvemmin mutta pärjään siinä poikkeuksellisen hyvin (erityisesti reaktiolajeissa).
Tämä oli lapsena ja nuorena suuri kiinnostuksen kohde mutta jäi vanhempien köyhyyden ja vähättelyn vuoksi. Sittemmin tuli opiskelu (ja sen myötä jälleen köyhyys) ja sen jälkeen paikkakunta rajoitti harrastuksen aloittamista. Ex-vaimo ei halunnut aseita taloon missään nimessä. Nykyään kaikki rahat menevät uusioperheen tarpeisiin (jälleen siis köyhyys).
SM-tason valmentaja totesi aikanaan että minun pitäisi oikeasti aloittaa uudelleen. Mahdollisuudet olisi vaikka mihin. Nykyään vieressä ampuvat alan harrastajat kiinnittävät huomionsa tuloksiini ja kyselevät missä käyn yleensä ampumassa. Kuittaavat sen yleensä hyväksi tuuriksi.