oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?

Kyllä. Varmaan siksi, että minulta puuttuu kunnianhimo eikä esim. rahakaan kiinnosta tai motivoi tarpeeksi.

Olen lukenut erään nimeltä mainitsemattoman naisen muutamia kirjoja, ja todennut että hittolainen tällaista tekstiä pystyy ihan melkein kuka vaan tuottamaan. Sellaista hyvin arkipäiväistä, kuin mistä tahansa lähiöstä parvekkeelta kuuluvaa sanahelinää. Tarinankertomista, missä vain kokoajan kuvaillaan hiukan yksinkertaiseen malliin, mitä voisi tarinoida missä työpaikan kahvihuoneessa vaan. Ehkä pitäisi vaan joskus sitten keksiä aihe, ja alkaa kirjoittamaan jonkinlainen kirjantekele. Eri asia on, miten sen kustantaisi ja ennenkaikkea mihin se menisi myyntiin jne. Like-kustannus ainakin julkaisee aika tuntemattomienkin kirjoittajien tekeleitä. Ja sitten, kun ei tunne kirjallisuuspiireistä ei sitten ketään. Eli pöytälaatikkokirjailijaksi sitten vaan. Olenpa pessimistinen....

Taiteellisuus jäi hyödyntämättä tai oikeammin sai jäädä harrastuksen tasolle. Vuosikymmeniä opettanut opettajani kerran paljasti, ettei ole yhtä lahjakasta oppilasta ennen nähnyt. Kehystäjät luulevat töitäni taiteilijalta tilatuiksi. Helposti ahdistuvana en kokenut taiteilijan uraa itselleni sopivana. Toimeentulo on hankalampaa ja kk-palkan nauttiminen monelle vain kaukainen unelma.

Minä olen helvetin hyvä piirtämään ja lukioaikana piirsin paljonkin. Sitten äitini sai tietää tästä lahjakkuudestani ja alkoi kertomaan kaikille ja yritti saada minua piirtämään kavereilleen tilauksesta. Suuttui kun en suostunut. Pikkuhiljaa alkoi ahdistaa koko piirtäminen ja nyt en ole koskenut värikyniin useampaan vuoteen. Ehkä vielä joku päivä :)

Monet kirjailijat/kirjoittajat elävätkin miltei nälkäkuoleman rajoilla. Ja jos ei halua turvautua mihinkään yhteiskunnan tukiin. Se on sitä boheemia elämää sitten, toimeentulon murunen tuolta toinen täältä. Kyllä on helpompaa kirjoitella, jos on toimeentulo muuten turvattu taloudessa. Harrastuksena voisi aloittaa kirjoittamisen, ja katsoa siitä eteenpäin jatkoa. Ja aika monilla on pitkiäkin taukoja luovilla aloilla, ja saavat sitten toimeentulonsa esim. kolumneista ym. Ehkä suurin este kuitenkin on itsensä vähättely. Jos joku tuttu kehuu esim jotain tekemääsi taidetta, sen kyseenalaistaa jo melkein sen takia kun kehuja on liian läheinen.

Itse olen salaa ihaillut esim Sourin teoksia, viimeisin lukemani sarana teos oli helppoa luettavaa ja hänen tekemänsä jotkin taulut on todella hienoja. Itselläni maalaukset olleet lähinnä jotain mielentilan purkamista akryyliväreillä, mikä on tietty erittäinkin terapeuttista. Eri asia sitten, olisiko niistä mihinkään muuhun. Mielessä oli yhdessä vaiheessa sellainen tekniikka, missä ensin (acrylic pouring) siis akryyliväreillä luodaan kaatamalla eri kuvioita ja siihen vaikka hilettä päälle. Voimat on vaan taas sillä tasolla, että nämä vain ajatuksen tasolla.

Raha on ainut este. Kaikki taiteeseen liittyvät: harrastevälineet, kurssit, näkyvyys. Sidottu rahaan.

Intohimoni on taiteissa: kirjoittamisessa, laulamisessa, kuvaamisessa jne.

Nuorena oli helppo elää ilmalla ja juosta mm; laulukilpailuissa, joissa oli sisäänpääsymaksun lisäksi kaikkea muuta juoksevaa kulua. Pienituloisena perheellisenä sellainen ei ole enää mahdollista. Moniin kilpailuihin on ikärajakin. Ei saa ottaa lapsia mukaan edes kannustamaan yleisöön.

Netissä näkyvyyskin perustuu suhteisiin. Youtube ei nosta esille, kun vain muutaman hassun henkilön, monesti julkkisten sukulaisia.

Alkaa usko muutenkin loppua omiin taitoihin. Kaikkea vaan ei ole tarkoitettu.

Olisin ollut hyvä muusikko, minulla oli lahjoja laulamiseen ja soittamiseen, tanssimiseen ja erityisesti esiintymiseen. Koulukiusaaminen ja muut ikävät itsetuntoa alentavat tapahtumat saivat kiinnostuksen esilläolosta loppumaan.

Samoin olisin aika hyvä vaatesuunnittelija, mutta en ole uskaltanut seurata unelmaani samoista syistä, mitkä on yllä mainittu.

Ehkä vielä uskallan.

Olen näköjään myös taitava palstailija, pääsin ensimmäistä kertaa poimintoihin :D -ap

Olen todella taitava piirtämään ja maalaamaan, ja keksimään tarinoita. Pelkästään oma laiskuus esteenä lastenkirjan tekemiseen. Ajattelen aina, että "sitten joskus". Tiedän, että sitä päivää ei vaan tule.

Lauluääntäni kehuttiin lapsena paljon ja lauloin kuoroissa. Myöhemmin tuli esiintymispelko ja tunne siitä, etten loppujen lopuksi ole kovin kiinnostunut musiikista. Mieluummin kuuntelen poppia kuin laulan sitä. En tiedä olisiko minusta ollut oikeasti laulajan uralle, mutta en halunnut edes kokeilla sitä. Enkä kadu asiaa mitenkään.

Se vähän harmittaa, että minulla oli lukiossa hyvä saksan ja ranskan taito, mutta molemmat ovat nuutuneet kun en ole 20 vuoteen käyttänyt niitä. Olisi kiva osata Euroopan isoja kieliä ja myös espanjaa. Jotenkin ei vaan ole jaksaminen riittänyt ja olen keskittynyt liikaa englantiin ja ruotsiin.

Kielipäätä olisi, mutta mahtaako aikuisena enää oppia niin hyvin?

Yksi sana: Laiskuus. Mainetta ja pätäkkää pitäis tulla helpolla. En jaksa ponnistella enkä ahkeroida.

Huono itsetunto, kunnianhimottomuus ja masennus ovat syynä, etten saa työkuviotani vauhtiin. Olen lahjakas muotoilun ja taiteen alalla ja takana alalle kaksi korkeakoulututkintoakin. Tässä vain juuri ja juuri toimeentulon rajoilla junnaan ja häpeän sitä, etten saa hyödynnettyä ammattiani. Säästöt on syöty, isoäiti avustanut rahallisesti, kohta takaseinä häämöttää taloudellisesti ja oon ihan lamaantunut. Helvetin helvetti.

Laulu. Laulan paljon ja mielelläni ja kuulemma vielä todella hyvin. Muut tosin ovat kuulleet minua vain vahingossa, koska en ikinä laulaisi muiden kuullen.

Pienenä olin vielä esiintyjä, mutta kotona käskettiin olemaan hiljaa tai naurettiin varsinkin jos lauloin. Nauruni oli myös "vääränlainen" ja liian kovaääninen.

Välillä harmittaa, mutta se häpeä on vaan liian suuri.

Vierailija kirjoitti:

Huono itsetunto, kunnianhimottomuus ja masennus ovat syynä, etten saa työkuviotani vauhtiin. Olen lahjakas muotoilun ja taiteen alalla ja takana alalle kaksi korkeakoulututkintoakin. Tässä vain juuri ja juuri toimeentulon rajoilla junnaan ja häpeän sitä, etten saa hyödynnettyä ammattiani. Säästöt on syöty, isoäiti avustanut rahallisesti, kohta takaseinä häämöttää taloudellisesti ja oon ihan lamaantunut. Helvetin helvetti.

Jatkan vielä, että arvatkaa hävettääkö tämä tilanne, kun oon hulluna opiskellut, opintovelat päällä ja kaikki oottaa, että nyt vaan homma pyörimään. Opiskeluaikanani olin jo niin masentunut, että halusin vain eristäytyä muista, enkä siis mitään verkostoja ole luonut, jotka voisivat minua hyödyttää. Olen täydellisen epäonnistunut ja haluttais vain hävitä johonkin.

Olen erittäin taitava piirtämään yksityiskohtaisia ja realistisia piirroksia. Kuvataidetunneilta pelkkiä kymppejä sekä kuvataidediplomi suoritettu. Moni pyytänyt tekemään heille rahasta tauluja, levynkansia sekä kehoittanut ryhtymään tatuoijaksi. Muutamassa näyttelyssä ollut töitäni näytillä. Piirrän omaksi ilokseni mutta olen liian perfektionisti että voisin tehdä piirustuksia työkseni ja koen muutenkin taloudellisesti turvallisemmalta tehdä muun kuin taidealan töitä

Minulla on komea lauluääni ja pysyn myös nuotissa. Olen vain auttamattoman ujo! Hain nuorempana musiikkiopistoonkin, mutta hakutilanne oli niin jännittävä, että luulin kuolevani siihen paikkaan. Pianisti otti sävelen joka minun piti toistaa, mutta suustani pääsi vain onnetonta korinaa. Ei sopinut mulle sitten, harmi!

Minulla olisi lahjoja laulajana ja muusikkona, ja ammattiin olen opiskellutkin. Itseluottamus on kuitenkin huono negatiivisten kokemusten vuoksi. Nyt ikääkin tuntuu olevan jo liikaa, jotta voisin mihinkään päästä. Tuntuu, ettei se edes ole itsestä kiinni, vaikka kuinka yrittäisin.

Niinhän se on, että ihmiset yleensä kuolinvuoteella katuu enemmän sitä, mitä eivät tehneet, kuin sitä, mitä tekivät elämässään.

Kokemuksesta sanon, että voi niitä lahjojaan ottaa käyttöön vähän vanhempanakin. Ja jos on nuorena ollut ujo, voi ujoudesta päästä yli. Vaatii vain kovaa harjoittelua, jotta saa varmuutta tekemiseensä.

Ei riitä rahat toteuttamiseen.

Osaan suunnitella todella erilaisia, hienoja siltoja jotka teknisesti korkealla tasolla, mutta ei mikään maa sellasia summia maksaisi mitä toteuttamiseen menisi.

Joten suunnittelen tylsiä betonikuutioita joita sokea kanakin osaisi piirtää.

Minulla on monta tutkintoa (AMK, kandi, maisteri) sekä paljon kursseja mistä sain oikeuden vetää ryhmiä ja opettaa muita.

En käytä näitä taitoja.