Antaisitko lapsena anteeksi tämän?

Narsistihan nimenomaan ei näkisi tässä mitään puitavaa, eikä mitään ongelmaa, ja palstalla ne, jotka huutelevat, miksi tästä pitää jauhaa ovat tunnekylmiä narsisteja.

Ap

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti lapsetkin haukkuvat isäänsä, varsinkin teineinä aikanaan, koska tämä onkin varsinainen mokaaja. Ei osaa edes aikuisena viestiä lähettää, soittaa, eikä keskustella ja neuvotella tai sopia asioista jos tilanne muuttuu! Ti siis taas kerran lähinnä jos ei kestä lapsen harmia siitä, että ovat jossain mikä ei lapselle kelpaa...

Ap

Ehkä tietämättäsi olet kuitenkin loppupeleissä toiminut aivan oikein.

Et itse näytä ymmärtävän kuinka sekaisin (ehkä tyylipuhdas narsisti) olet, joten teit mielestäni oikean ratkaisun jättäessäsi perheesi.

Mikäli minä yhtään mielenterveysongelmia tunnen, mahdollisuutesi ymmärtää omaa sekavaa käytöstäsi on lähestulkoon nolla ja parantuminen tilastasi mahdotonta.

On parempi että olet lastesi kanssa vain silloin kun voit hyvin ja käsittääkseni miehesi on huomannut saman ja suojelee lapsia huonoilta kausiltasi.

Anna lasten tehdä omat johtopäätöksensä siitä kuinka suhtautuvat sinuun tulevaisuudessa.

Ehkä he jo tietävät sairaudestasi ja kyvyttömyydestäsi huolehtia heistä, sillä lapset ovat yllättävän tarkkanäköisiä ja vainuavat kyllä elleivät he ole tervetulleita jonnekin.

Lopeta murehtimasta muiden murheita ja ole sekaisin kuin seinäkello. Ellet ole vaaraksi itsellesi tai muille, pakkohoitokaan ei kohdallasi tule kyseeseen.

Anna kaiken mennä omalla painollaan ja kokemuksesta tiedät, että jotenkinhan se menee jos on mennäkseen :-)

Ikävää, ettet kykene käsittelemään asioitasi pääkoppasi sisältä ja leimaat sen takia herkkiä ihmisiä narsisteiksi. Mun elämässä ei todellakaan asiat mene omalla painollaan, se, joka on niin välinpitämätön kaikesta olet ihan sinä itse. Joka et kasva etkä kehitä itseäsi ihmienä, äitinä etkä yhtään minään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Ei ole, käyn ainoastaan psykoterapiassa. Lisäksi on lapsemme masennusdiagnoosin takia prheterapiaa. Käyn töissä.

Ap

Siis toisen lapsen, kuin nyt kyseessäolevan.

Ap

Tää on niin pimeetä. Miks haluut täällä uhriutua ja valittaa, vaikka olet syypää kaikkiin ihmissuhdeongelmiisi äitisi, miehesi ja lastesi kanssa? Luultavasti myös työssä ja kaverisuhteissa. En usko että saat täältä apua.

Hieno ilma ulkona, tervepäiset ymmärtävät.

Ap, et ole herkkä, vaan häiriintynyt. Et voi ajatella että mut ovat vastuussa sinun tunteistasi ja sinä et vastaavasti kenenkään. Se ei ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Narsistihan nimenomaan ei näkisi tässä mitään puitavaa, eikä mitään ongelmaa, ja palstalla ne, jotka huutelevat, miksi tästä pitää jauhaa ovat tunnekylmiä narsisteja.

Ap

Et ole kuitenkaan itse valmis tekemään mitään asioiden saamiseksi paremmalle tolalle. Et ole huolissasi muista kuin itsestäsi. Kaikki aloituksedi pohjaavat vain ja ainoastaan siihen, että muut ovat tehneet jotain väärää sinulle

Kivis, joko olet käsitellyt tämän yhden tuhansista ketjuistasi sisällön?:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3058275/onko-mulla-enaa-aitia?page=38#c…

Vierailija kirjoitti:

Heh! Miten kukaan voi uskoa tähän juttuun?

En usko, että AP olisi mikään trolli. Ihan tosissaan kirjoittelee. Vastaavia monologeja samoista aiheista, jaksaa pari päivää yleensä kerrallaan. Tunnetaan lempinimellä kivikissa tai äitihullu. Välillä hiljaiseloa, sitten saa jostain taas kimmokkeen. Kukaan trolli tuskin jaksaisi kannata vuosia samoja teemoja sivu tolkulla. Veikkaan, että jättää välillä lääkkeet ottamatta tms. kun iso pyörä lähtee vauhtiin.

Narsistiset ihmiset on hyvin herkkiä loukkaantuu, ja kaikki on aina muiden vika, ja mä itse on tärkein, omii lapsiaki voi olla vaikea ottaa huomioon. Monil on ollu narsistinen vanhempi itsellää.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ihmettelisi, jos lapseni ei rakasta minua tai ole koskaan voinutkaan rakastaa. Näin mies estää sen kokonaan.

Ap

Kysymys kuuluu rakastatko sinä lastasi, vai vain siedät vaivoin sunnuntaisin. Onneksi lapsella on huolehtiva läsnäoleva isä. Tämä ei voi totta, miksi promoat näin vakavalla asialla.

Narsistit ne vasta herkkiä ovat!

For real

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Ei ole, käyn ainoastaan psykoterapiassa. Lisäksi on lapsemme masennusdiagnoosin takia prheterapiaa. Käyn töissä.

Ap

Työelämässä joutuu väistämättä kohtaamaan kritiikkiä ja toimimaan osana työyhteisöä. Miten selviydyt niistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Ei ole, käyn ainoastaan psykoterapiassa. Lisäksi on lapsemme masennusdiagnoosin takia prheterapiaa. Käyn töissä.

Ap

Onko teillä tai terapeutilla käsitystä siitä, miksi lapsesi voisi olla masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mä lähinnä mietin, mitä se vaatii tilanteelta, että lapsi antaisi anteeksi, en edes ajattele, etteikö saisi annettua. Mutta se on minusta kiinni, ei lapsesta. Että kiitti, mies, mulla ei muita suruja tässä jo ollutkaan!

Ap

Eniten se ehkä vaatisi lapsen tunteiden ymmärtämistä ja niiden vastaanottamista. Koska totta helkatissa mä tajuan, miltä se mahtoi tuntua :(

Tietenkin lapsi voi sitten ihmetellä, että no että miten niin en sitten tullut. No, niinpä. Olenkin tällainen paska. Mutta en sinun takiasi. Vaan mummin. Hehe.

Ap"

Et ymmärtänyt kysymystä.

Noissa molemmissa syytät joko miestä tai äitiäisi. Ja naurat vielä päälle.

Olet lapsellinen.

Mies on syyllinen. Mies teki väärin. Jos sinulle saa tehdä miten vain, se ei kiusaa minua, mutta mä itse päätän, miten minua kohdellaan.

Ap

Etkö ymmärrä sitä suurta kauneutta mitä tuossa on?

Mies koitti ilahduttaa järkkäämällä epäonnistunut tapaaminen ja sinä kiukustut kuin olisi tamppooni poikittain, ihan vaan sen takia kun KIRJA jää kesken. Ei se kirja minnekkään lähde jos näät lastasi pari tuntia.

En kirjan takia, vaan siksi, että MUA EI INFORMOITU. Mä en ole kuka tahansa, jota kohdellaan noin. Mä en halunnut tavata lasta, koska siitä ei ollut sovittu, piste. Koska mulla oli MUUTA, TÄRKEÄMPÄÄ, tekemistä. Joka nimenomaan liittyi omaan hyvinvointiini. Mies ei siis välitä siitä, että mä olisin onnellinen ja hyvinvoiva? Eipä tietenkään. Se, että pitää kiinni omista tarpeistaan ei ole itsekästä, koska asioista EI OLLUT SOVITTU. Mitä ihmeen oikeutta minua on käskeä siitä yhtään mihinkään? Sä et tiedä, miten mua on lapsena tuossa loukattu. Se oli silloin. Nyt en enää suostu, vaikka käskijä olisi LAPSENI!

Ap

Hei AP:

Mainitset toistuvasti, miten äitisi on sinua loukannut lapsena. Antaisiko esimerkkejä äitisi teoista, sanoista tms?

No esim. jos tämä tilanne olisi jonkinlainen kolmiodraama kavereitni kesken, niin MÄ olisin tässä syypää siihen, että lapsen osassa ollut loukkaantui, koska en ois joustanut. Eli MÄ olisinkin yhtäkkiä se, joka halusin muille pahaa.

Ap

Onkohan sinulla jokin autismin muoto, koska vaikeaa joustaa ja muuttaa rutiineja. Kannattaisi tutkia, että olosi helpottuisi.

Vastastin jo kerran samanlaiseen (lähes identtiseen) ketjuun, joka ilmeisesti poistettiin.

Kuulostaa siltä ettet rakasta lastasi, etkä halua nähdä häntä ikinä. Tämä on sinun ongelmasi, eikä miehesi syytä.

Lapsesi kaipaa sinua ja haluaa viettää aikaa yhdessä. Hän ei halunnut menettää yhteistä päiväänne. Äiti on lapselle usein tärkein ihminen, vaikka olisikin vaikea. Muilla lapsilla on äidit, jotka ovat 24/7 lasten luona.

Jos sinulla on 6 päivää viikossa omaa aikaa, ehtisit kyllä lukea sen kirjasi jonain toisenakin päivänä, ja olisit voinut toteuttaa lapsen toiveen ja nähdä edes vähän aikaa. Vaikka vain pari tuntia.

Kyllä, lapset pitävät ääntä ja vaativat huomiota. Se kuuluu asiaan. Lapsi haluaa huomiota äidiltä, juttelee ja ottaa kontaktia. Varsinkin jos näet häntä noin harvoin.

Jos olisin lapsesi, olisin tosi pettynyt ja käytöksesi satuttaisi. Todennäköisesti itkisin isän sylissä. Koko päivä menisi pilalle.

Muutaman vuoden päästä 9-vuotiaasi on teini-ikäinen ja jos tuotat nyt pettymyksiä, hän alkaa vielä vihata sinua. Hän ei ehkä koskaan halua pitää yhteyttä. Hänelle syntyy omia lapsia, joita ei tuo sinun luoksesi kylään, kun et jaksanut olla äiti hänellekään. Sitten on myöhäistä itkeä, että sinut hylättiin.

Jospa äitiäsi on alistettu jostain syystä, jota et tunne. Miit vetävät pointsit kotiin vielä haukkumalla äitiäsi. Kieroja ihmisiä on pilvin pimein.

Ootpas sekasin. Nyky-yhteiskunnan tuottamaa jätettä, joka laittaa itsensä lapsen edelle. Vain omalla hyvinvoinnilla on merkitys. Mitäs synnytit. Ihan kamalaa tekstiä. Lapsen ois parempi olla ilman ja kaukana sinusta. Et ansaitse äiti titteliä.