Antaisitko lapsena anteeksi tämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Ei ole, käyn ainoastaan psykoterapiassa. Lisäksi on lapsemme masennusdiagnoosin takia prheterapiaa. Käyn töissä.

Ap

Työelämässä joutuu väistämättä kohtaamaan kritiikkiä ja toimimaan osana työyhteisöä. Miten selviydyt niistä?

En ole kohdannut kritiikkiä. Etkö oikein osaa töitäsi tai kohdella ihmisiä kunnolla, jos sua on kritisoitu syystä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Ei ole, käyn ainoastaan psykoterapiassa. Lisäksi on lapsemme masennusdiagnoosin takia prheterapiaa. Käyn töissä.

Ap

Työelämässä joutuu väistämättä kohtaamaan kritiikkiä ja toimimaan osana työyhteisöä. Miten selviydyt niistä?

Toisekseen, asiallisesta sanomisesta ei ole mitään syytä ottaa nokkiinsa. Mutta se, jos on jotain sanottu, on ollut HYVIN pientä. Kaikesta on aina selvitty sillä, että asioista vain tiedotetaan ja sen jälkeen toimitaan siten.

Ap

Mielestäni olemme vanhempina kunnioittaneet lastemme omaa tahtoa, mun omaa tahtoa ei kunnioitettu kotonani lähes lainkaan. Se oli äidille vitsailun aihe, ja näin. Mä en tee lapselle niin, mutta se tarkouttaa samalla sitä, että hän ei mene oman tahtoni yläpuolelle missään asiassa. Jos en salli. Enkä oikein salli, ei ole syytä.

Ap

Minusta sellaiset vanhemmat on ohan nössöjä, joita lapsi pompottelee. Aivan kuin nyt lapsikin ei kestäisi pettymyksiä. Tämä oli mieheltä toki ihan turha ja melkein kuin tahallisesti ilkeydellä luotu iva-nolaus.

Ap

Ja jos olen joskus kokenut jonkun työkaverin ilkeänä olen käsitellyt senkin terapiassani. Aiemmissa. Ei tulisi mieleenkään mennä itkemään pomolle, ihmiset ovat erilaisia ja itse herkkänä loukkaannun vaikkei olisi tarkoitetukaan. Ei siinä auta kuin haukkua sellaiset p*skiaiset terapiassa ja saada tukea asiaan sieltä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olemme vanhempina kunnioittaneet lastemme omaa tahtoa, mun omaa tahtoa ei kunnioitettu kotonani lähes lainkaan. Se oli äidille vitsailun aihe, ja näin. Mä en tee lapselle niin, mutta se tarkouttaa samalla sitä, että hän ei mene oman tahtoni yläpuolelle missään asiassa. Jos en salli. Enkä oikein salli, ei ole syytä.

Ap

Anna esimerkkejä, joissa lapsen omaa tahtoa kunnioitetaan tilanteissa, joissa sinun tahtoasi ei lapsena kunnioitettu. Millä tavalla sinun lapsellasi on vapaampi oma tahto kuin sinulla oli lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sai nyt kärsiä tyhmyydestään, toivottavasti oppii, että muakin informoidaan, ihan aikuisten kesken, jos asiat muuttuu.

Ap

Luin ajanpuutteen vuoksi vain ketjun alun ja lopun, niin jaksatko briiffata millä tavalla se mies kärsi?

Sinänsä olen jopa samaa mieltä, että minuakin olisi harmittanut äkillinen suunnitelmien muutos, josta mies ei olisi soittanut. (Mutta olisin silti tavannut lapsen.)

Toivottavasti empatisoi lapsen mielipahaa ja kärsi sen verran kuin sitä oli siitä, että pidin puoliani. On tietenkin väärin pitää puoliaan lapsen kustannuksella, mutta kun mokaaja oli mies, niin puoliaan ei voinut luovuttaa.

Ap

Tuli mieleen, että ootko ajatellut, että mies ihan varta vasten olisi ollut soittamatta ja tiesi, että noin tulee käymään ja reagoit noin? Kyllähän isätkin vieraannuttaa lapsia äideistä. Kolme vuotta vielä, niin tyttö voi päättää haluaako tavata sinua enää lainkaan. (En ole varma oletteko eronneet vai vain asumuserossa, mutta kuulostaa siltä, että virallinenkin ero on tulossa jossain vaiheessa?)

Mähän se tässä nytkin olen sen roolissa, joka kritisoi ja aivan aiheesta, vieläpä. Miksi ihmeessä kuvittelet, että töissäni olisin se, jolle sanotaan? En todellakaan ole.

Ap

Taitaa olla vähän asiat sekaisin. Päässä ja elämässä. En tajunnut koko jutusta yhtään mitään !

Jotenkin en usko, että mies tässä on mitenkään kärsinyt. Hänhän on sankari-isä, johon lapsi nyt turvaa pettymyksen hetkellä. Kun tyttö on 12-vuotias, niin hän saa itsenäisesti päättää tapaako sinua enää lainkaan. Ehkä mies jopa pelaa tilannetta siihen suuntaan, mene ja tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sai nyt kärsiä tyhmyydestään, toivottavasti oppii, että muakin informoidaan, ihan aikuisten kesken, jos asiat muuttuu.

Ap

Luin ajanpuutteen vuoksi vain ketjun alun ja lopun, niin jaksatko briiffata millä tavalla se mies kärsi?

Sinänsä olen jopa samaa mieltä, että minuakin olisi harmittanut äkillinen suunnitelmien muutos, josta mies ei olisi soittanut. (Mutta olisin silti tavannut lapsen.)

Toivottavasti empatisoi lapsen mielipahaa ja kärsi sen verran kuin sitä oli siitä, että pidin puoliani. On tietenkin väärin pitää puoliaan lapsen kustannuksella, mutta kun mokaaja oli mies, niin puoliaan ei voinut luovuttaa.

Ap

Tuli mieleen, että ootko ajatellut, että mies ihan varta vasten olisi ollut soittamatta ja tiesi, että noin tulee käymään ja reagoit noin? Kyllähän isätkin vieraannuttaa lapsia äideistä. Kolme vuotta vielä, niin tyttö voi päättää haluaako tavata sinua enää lainkaan. (En ole varma oletteko eronneet vai vain asumuserossa, mutta kuulostaa siltä, että virallinenkin ero on tulossa jossain vaiheessa?)

Ei oltu naimissa. Eli mitään eroja ei tämän ihmeemmin ole tulossa. Lapset reagoivat muuten jokin aika sitten hämmästyneesti, kun sanoin, että mekin olemme eronneet. Heistä me emme ole. En oikeastaan itsekään ajatellut pitkään niin, eikä varmaan mieskään. Olen asunut kuitenkin jo vajaat kaksi vuotta eri paikassa.

Itse asiassa en usko, että mies teki sen tarkoituksenaan olla ainakaan paha tai ilkeä, mutta en silti osaa laittaa ajattelemattomuudenkaan piikkiin, koska ei edes pahoitellut, kun sanoin, että olisit soittanut tai että mikset sä soittanut!!!! Normaali ihminen olisi ollut kamalan pahoillaan, että ei tehnyt sitä, koska se olisi todella paljon auttanut. Mies on ilmeisesti jotenkin ihan keha ri, kun tämä ei mene jakeluun. Tai sitten ajattelee jotenkin niin häiriintyneesti ta rajattomasti itse, että mä tuun hulluksi. Tai tulisin, jos asuttais yhdessä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin en usko, että mies tässä on mitenkään kärsinyt. Hänhän on sankari-isä, johon lapsi nyt turvaa pettymyksen hetkellä. Kun tyttö on 12-vuotias, niin hän saa itsenäisesti päättää tapaako sinua enää lainkaan. Ehkä mies jopa pelaa tilannetta siihen suuntaan, mene ja tiedä.

Sanoin hänelle tuon. Että eipä saa siitä nyt ainakaan salaa nauttia, jos niin olisikin. Ja siis en silti usko sitä, mies on kuitenkin hyväntahtoinen, vaikkei kykene pahoittelemaan, ja ilmeisesti ei osaa rajata lasta vaan lapsen odotus ja ilo määritti miehen aivoja. Ärsyttävää. Aivan kuin ei se, miten mä jaksan olisi yhtä tärkeää, jos meinaa lasta minulla ilahduttaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olemme vanhempina kunnioittaneet lastemme omaa tahtoa, mun omaa tahtoa ei kunnioitettu kotonani lähes lainkaan. Se oli äidille vitsailun aihe, ja näin. Mä en tee lapselle niin, mutta se tarkouttaa samalla sitä, että hän ei mene oman tahtoni yläpuolelle missään asiassa. Jos en salli. Enkä oikein salli, ei ole syytä.

Ap

Anna esimerkkejä, joissa lapsen omaa tahtoa kunnioitetaan tilanteissa, joissa sinun tahtoasi ei lapsena kunnioitettu. Millä tavalla sinun lapsellasi on vapaampi oma tahto kuin sinulla oli lapsena?

Saa möykätä vaikka se häiritsee minua (ei saisikaan, jos asuisin kotona) ja kai se häiritsee veljeäkin, mutta saa silti möykätä. Veljeään häiritsee myös pikkusiskon jatkuva kaveripäivystys ja sekin saa tapahtua aivan rajoitta, tai siis mä en kestäisi sitä vierailumäärää, minkä kanssa mies ei sano yhtään mitään. Lisäksi jos lapset eivät tahdo pysähtyä kauppaan ajetaan ensin kotiin, ettei heidän tarvitse pitkästyä kaupassa (=opetella olemaan siellä vaikka on tylsää) jne. Koska mies ei jaksa eli ei osaa eikä viitsi, näe syytä kasvattaa.

Ap

Kyllä myös muilla tavoilla kunnioitetaan lasten omaa tahtoa, ehkä kans siinä, että jos lapsi on jotain mieltä, ollaan enemmän että ahaa, kuin ainakin mun vanhemmat väitteli vastaankin, mikä ei ole minusta ok liian pienelle.

Ap

Kyllä, olet epäonnistunut tehtävässäsi olla luotettava, vakaa ja rakastava aikuinen. Nyt vaan on peiliin katsomisen paikka, vinkuminen täällä ei tilannettasi vie eteenpäin, ellet halua tuntea näin koko lopun elämääsi.

Mitä lapseesi tulee, kaikkea hyvää hänelle ja voimia. Toivottavasti löytää aikuisena voimavarat hyödyntää kokemustaan huonosta äidistä ja löytää onnen itsestään.

Jos mies ois ollut vain ajattelematon hän pahoittelisi heti tajuttuaan toimineensa tyhmästi, mutta mies ei ole vieläkään myöntänyt toimineensa tyhmästi!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olet epäonnistunut tehtävässäsi olla luotettava, vakaa ja rakastava aikuinen. Nyt vaan on peiliin katsomisen paikka, vinkuminen täällä ei tilannettasi vie eteenpäin, ellet halua tuntea näin koko lopun elämääsi.

Mitä lapseesi tulee, kaikkea hyvää hänelle ja voimia. Toivottavasti löytää aikuisena voimavarat hyödyntää kokemustaan huonosta äidistä ja löytää onnen itsestään.

Mä osaan ainakin löytää onnen itsestäni, mutta sikäli toivotuksesi on täysin p*rse, että onnellisimmillaan ihminen on jos saa rakkautta myös muilta. Ei lapsi mikään hyvin voiva ole, jos yksin jää. Siis noin periaatteessa. Ja huonoja parisuhteitahan maailmalla riittää.

Ap

Tapaatko siis yhtenä päivänä viikossa tyttöä? Miten se poika, onko samana päivänä vai eri päivänä vai miten teillä on tuo tapaamispuoli järjestetty - jos saa udella? Mitä yleensä puuhailette? Tuleeko lapset sun luo vai meetkö sinä heidän kotiin?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olet epäonnistunut tehtävässäsi olla luotettava, vakaa ja rakastava aikuinen. Nyt vaan on peiliin katsomisen paikka, vinkuminen täällä ei tilannettasi vie eteenpäin, ellet halua tuntea näin koko lopun elämääsi.

Mitä lapseesi tulee, kaikkea hyvää hänelle ja voimia. Toivottavasti löytää aikuisena voimavarat hyödyntää kokemustaan huonosta äidistä ja löytää onnen itsestään.

Ja niin epäonnistui äitinikin, paljon itseäni pahemmin vielä. Häntä sain pelätä 24/7.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olet epäonnistunut tehtävässäsi olla luotettava, vakaa ja rakastava aikuinen. Nyt vaan on peiliin katsomisen paikka, vinkuminen täällä ei tilannettasi vie eteenpäin, ellet halua tuntea näin koko lopun elämääsi.

Mitä lapseesi tulee, kaikkea hyvää hänelle ja voimia. Toivottavasti löytää aikuisena voimavarat hyödyntää kokemustaan huonosta äidistä ja löytää onnen itsestään.

Mä osaan ainakin löytää onnen itsestäni, mutta sikäli toivotuksesi on täysin p*rse, että onnellisimmillaan ihminen on jos saa rakkautta myös muilta. Ei lapsi mikään hyvin voiva ole, jos yksin jää. Siis noin periaatteessa. Ja huonoja parisuhteitahan maailmalla riittää.

Ap

Voi pieni, onnellisuus ennen kaikkea lähtee sisältä, ei kukaan rakasta toista onnelliseksi.