Antaisitko lapsena anteeksi tämän?

Tulin vain katsomaan, vieläkö tämä hulluus jatkuu.

Näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiraukat, koko lapsuus on aina tällaista paskamaisten aikuisten kestäjänä olemista, mies olisi estänyt tilanteen olemalla jämäkkä aikuinen ja kantamalla itse syyllisyyden(???) siitä, ettei lapsi nyt nyyyh, tavannut äitiä tiettynä päivänä. Mutta ei. Laitetaans se lapsen niskaan, koko pettymys. Mä en taas voinut joustaa siksi, että raivostuin miehen toiminnasta, eikä raivoissaan oleva äiti ole lapselle hyvää seuraa. Minusta on lapsuudenkodissani aina tehty vastaavissa tilanteissa syntipukki (ei siis tuon lapsen asemassa tässä vaan kolmiodraamoissa vaikka kavereitten kesken.) kuulemma se, etten mä jousta tekee minusta koko tilanteen ainoan viallisen ihmisen. Kotini mukaan. Silloinkin, kun kyse ei ole mistään minulle lapsista, vaan samanikäisistä. Se, etten mä korjaa jonkun mokia uhrautumalla teki minusta muka paskan toisten silmissä. Näin mua on kasvatettu. Siksi en varmana jousta, nyt annan takaisin sille, joka tässä mokasi, eli mies.

Ap

Onko sulla jotain diagnooseja? Et kuullosta täysjärkiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Jos käymme esim. kirppiksellä 9-vuotiaan kanssa, niin koko ajan se s**tana valittaa, jos katson jotain. Ainoa, joka siellä saisi mitään tutkia on hän. Ja koko ajan pitää olla vieressä. Yksin ei uskalla liikkua ja mennä ollenkaan. Isänsä hienoa kasvatusta sekin. Paapoo ja tekee miten LAPSI haluaa. Olenkin hänelle sanonut, että en halua mennä sinne hänen perässään vain kulkemaan. Että jos mennään, niin sitten äiti katselee kanssa.

Ap

Miten terapian kanssa menee?

Vierailija kirjoitti:

Tää on niin pimeetä. Miks haluut täällä uhriutua ja valittaa, vaikka olet syypää kaikkiin ihmissuhdeongelmiisi äitisi, miehesi ja lastesi kanssa? Luultavasti myös työssä ja kaverisuhteissa. En usko että saat täältä apua.

En ole syypää. Mies on epäoikeudenmukainen ja epäreilu. Vai mitä reilu asetelmassa mielestäsi oli? Toisekseen äitini on tunteeton sekopää narsisti, hänestä esim. lapsella ei ole tuossa mitään mielipahaa jälkikäteen. Auta armias, jos lapsi olisi hänen ja suuttunut tuosta nyt! Sehän olisi äidistäni täysin lapsen vika! Mä sen sijaan mietin itku kurkussa antaako lapsi anteeksi. Olen ainoa normaali ja terve tässä.

Ja jos olisin tullut lapsena kohdelluksi noin, olisin vetänyt todellakin herneet nenään! Kenen oikeus oli loukata tuossa lasta!??? Mies sen kuitenkin YKSIN sai aikaan, en minä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiraukat, koko lapsuus on aina tällaista paskamaisten aikuisten kestäjänä olemista, mies olisi estänyt tilanteen olemalla jämäkkä aikuinen ja kantamalla itse syyllisyyden(???) siitä, ettei lapsi nyt nyyyh, tavannut äitiä tiettynä päivänä. Mutta ei. Laitetaans se lapsen niskaan, koko pettymys. Mä en taas voinut joustaa siksi, että raivostuin miehen toiminnasta, eikä raivoissaan oleva äiti ole lapselle hyvää seuraa. Minusta on lapsuudenkodissani aina tehty vastaavissa tilanteissa syntipukki (ei siis tuon lapsen asemassa tässä vaan kolmiodraamoissa vaikka kavereitten kesken.) kuulemma se, etten mä jousta tekee minusta koko tilanteen ainoan viallisen ihmisen. Kotini mukaan. Silloinkin, kun kyse ei ole mistään minulle lapsista, vaan samanikäisistä. Se, etten mä korjaa jonkun mokia uhrautumalla teki minusta muka paskan toisten silmissä. Näin mua on kasvatettu. Siksi en varmana jousta, nyt annan takaisin sille, joka tässä mokasi, eli mies.

Ap

Onko sulla jotain diagnooseja? Et kuullosta täysjärkiseltä.

Onko itselläsi? Joku lukihäiriö? Vai etkö osaa muuten kirjoittaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos käymme esim. kirppiksellä 9-vuotiaan kanssa, niin koko ajan se s**tana valittaa, jos katson jotain. Ainoa, joka siellä saisi mitään tutkia on hän. Ja koko ajan pitää olla vieressä. Yksin ei uskalla liikkua ja mennä ollenkaan. Isänsä hienoa kasvatusta sekin. Paapoo ja tekee miten LAPSI haluaa. Olenkin hänelle sanonut, että en halua mennä sinne hänen perässään vain kulkemaan. Että jos mennään, niin sitten äiti katselee kanssa.

Ap

Miten terapian kanssa menee?

Mielestäni ihan hyvin. Tosin ihmissuhdeongelmiani se ei ole onnistunut vielä ratkaisemaan, eli mistä löytäisin parempaa seuraa, joka arvostaisi minua, ja joihin voisin luottaa, eivätkä loukattuaan vain olisi suu mutrussa, että "mulla oli oikeus", mutta suhdetta itseeni se on parantanut paljonkin tai siis palauttanut sille tasolle, jossa sen kuuluukin olla. Mutta ei kai se suhde itseen täysin kunnossa ole, jos vielä ei luota kelpaavansa sellaisille ihmisille, joita kuitenkin itse arvostaa. Eli kunnon ihmisille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vastastin jo kerran samanlaiseen (lähes identtiseen) ketjuun, joka ilmeisesti poistettiin.

Kuulostaa siltä ettet rakasta lastasi, etkä halua nähdä häntä ikinä. Tämä on sinun ongelmasi, eikä miehesi syytä.

Lapsesi kaipaa sinua ja haluaa viettää aikaa yhdessä. Hän ei halunnut menettää yhteistä päiväänne. Äiti on lapselle usein tärkein ihminen, vaikka olisikin vaikea. Muilla lapsilla on äidit, jotka ovat 24/7 lasten luona.

Jos sinulla on 6 päivää viikossa omaa aikaa, ehtisit kyllä lukea sen kirjasi jonain toisenakin päivänä, ja olisit voinut toteuttaa lapsen toiveen ja nähdä edes vähän aikaa. Vaikka vain pari tuntia.

Kyllä, lapset pitävät ääntä ja vaativat huomiota. Se kuuluu asiaan. Lapsi haluaa huomiota äidiltä, juttelee ja ottaa kontaktia. Varsinkin jos näet häntä noin harvoin.

Jos olisin lapsesi, olisin tosi pettynyt ja käytöksesi satuttaisi. Todennäköisesti itkisin isän sylissä. Koko päivä menisi pilalle.

Muutaman vuoden päästä 9-vuotiaasi on teini-ikäinen ja jos tuotat nyt pettymyksiä, hän alkaa vielä vihata sinua. Hän ei ehkä koskaan halua pitää yhteyttä. Hänelle syntyy omia lapsia, joita ei tuo sinun luoksesi kylään, kun et jaksanut olla äiti hänellekään. Sitten on myöhäistä itkeä, että sinut hylättiin.

Toimimalla noin kun sanot olisin opettanut miehelle, että minua voi kohdella noin. Siksi se ei käynyt.

Ap

Mies sai nyt kärsiä tyhmyydestään, toivottavasti oppii, että muakin informoidaan, ihan aikuisten kesken, jos asiat muuttuu.

Ap

Silloin jos se ei kertakaikkiaan olisi sopinut minulle niin mies ei olisi nostattanut lapsessa turhia ja häntä loukkaamaan tulevia toiveita, kun mies olisi kuullut asian minulta ja olisi joutunut, voi miten ikävää, olemaan kypsä aikuinenja selittämään tilanteen lapselle. Koska alunperinkään ei ollut mikään tapaamispäivä enää siinä. Se muuttui. Mies muutti itse sen.

Ap

Sen takia tuollaoset jutut keskustellaan aikuisten kesken ensin, eikä laiteta lasta pettymään muuttuneiden suunnitelmien toivossa. Mä en voinut tehdä sitä siksi, ettei mies kuvittele, ettei tuollainen haittaa minua. Siis että yks kaks onkin jotain muuta, kuin mitä on sovittu, KYSYMÄTTÄ minulta. Se ei käy. Toivottavasti nyt jo oppi. Tosin en usko.

Mitäänhän itseni ei ollut tarkoitus opettaa, kuvittelin, että kenellekään ei tule mieleenkään ohittaa lapsen toista vanhempaa tapaamiskysymyksissä!!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies sai nyt kärsiä tyhmyydestään, toivottavasti oppii, että muakin informoidaan, ihan aikuisten kesken, jos asiat muuttuu.

Ap

Luin ajanpuutteen vuoksi vain ketjun alun ja lopun, niin jaksatko briiffata millä tavalla se mies kärsi?

Sinänsä olen jopa samaa mieltä, että minuakin olisi harmittanut äkillinen suunnitelmien muutos, josta mies ei olisi soittanut. (Mutta olisin silti tavannut lapsen.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mä lähinnä mietin, mitä se vaatii tilanteelta, että lapsi antaisi anteeksi, en edes ajattele, etteikö saisi annettua. Mutta se on minusta kiinni, ei lapsesta. Että kiitti, mies, mulla ei muita suruja tässä jo ollutkaan!

Ap

Eniten se ehkä vaatisi lapsen tunteiden ymmärtämistä ja niiden vastaanottamista. Koska totta helkatissa mä tajuan, miltä se mahtoi tuntua :(

Tietenkin lapsi voi sitten ihmetellä, että no että miten niin en sitten tullut. No, niinpä. Olenkin tällainen paska. Mutta en sinun takiasi. Vaan mummin. Hehe.

Ap"

Et ymmärtänyt kysymystä.

Noissa molemmissa syytät joko miestä tai äitiäisi. Ja naurat vielä päälle.

Olet lapsellinen.

Mies on syyllinen. Mies teki väärin. Jos sinulle saa tehdä miten vain, se ei kiusaa minua, mutta mä itse päätän, miten minua kohdellaan.

Ap

Etkö ymmärrä sitä suurta kauneutta mitä tuossa on?

Mies koitti ilahduttaa järkkäämällä epäonnistunut tapaaminen ja sinä kiukustut kuin olisi tamppooni poikittain, ihan vaan sen takia kun KIRJA jää kesken. Ei se kirja minnekkään lähde jos näät lastasi pari tuntia.

En kirjan takia, vaan siksi, että MUA EI INFORMOITU. Mä en ole kuka tahansa, jota kohdellaan noin. Mä en halunnut tavata lasta, koska siitä ei ollut sovittu, piste. Koska mulla oli MUUTA, TÄRKEÄMPÄÄ, tekemistä. Joka nimenomaan liittyi omaan hyvinvointiini. Mies ei siis välitä siitä, että mä olisin onnellinen ja hyvinvoiva? Eipä tietenkään. Se, että pitää kiinni omista tarpeistaan ei ole itsekästä, koska asioista EI OLLUT SOVITTU. Mitä ihmeen oikeutta minua on käskeä siitä yhtään mihinkään? Sä et tiedä, miten mua on lapsena tuossa loukattu. Se oli silloin. Nyt en enää suostu, vaikka käskijä olisi LAPSENI!

Ap

Hei AP:

Mainitset toistuvasti, miten äitisi on sinua loukannut lapsena. Antaisiko esimerkkejä äitisi teoista, sanoista tms?

No esim. jos tämä tilanne olisi jonkinlainen kolmiodraama kavereitni kesken, niin MÄ olisin tässä syypää siihen, että lapsen osassa ollut loukkaantui, koska en ois joustanut. Eli MÄ olisinkin yhtäkkiä se, joka halusin muille pahaa.

Ap

Onkohan sinulla jokin autismin muoto, koska vaikeaa joustaa ja muuttaa rutiineja. Kannattaisi tutkia, että olosi helpottuisi.

Olen käynyt add-tutkimuksissa, ei ollut sitä, eikä aspergeria sen lääkärin mukaan. Mä luulisin, että jos mua ei ois lapsena pakotettu, se ois niin, että muutan, jos haluan. Ja jos en halua, asia ei vaivaisi minua. Mutta kun on pakotettu, ja sitten syytetty minua, kun toimitan mua kohtaan väärin ja raivoan siitä, niin siksi en tee mitään kenenkään hyväksi, ellen itsekin ilahdu siitä. Mutta tilanne pahoittaa mieleni, koskalapsuudessa oman päänsä pitämisen puolustaminen (vaikka hävisin sen kyllä) oli haukunnan ja paheksunnan ja mitätöinnin aihe.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sai nyt kärsiä tyhmyydestään, toivottavasti oppii, että muakin informoidaan, ihan aikuisten kesken, jos asiat muuttuu.

Ap

Luin ajanpuutteen vuoksi vain ketjun alun ja lopun, niin jaksatko briiffata millä tavalla se mies kärsi?

Sinänsä olen jopa samaa mieltä, että minuakin olisi harmittanut äkillinen suunnitelmien muutos, josta mies ei olisi soittanut. (Mutta olisin silti tavannut lapsen.)

Toivottavasti empatisoi lapsen mielipahaa ja kärsi sen verran kuin sitä oli siitä, että pidin puoliani. On tietenkin väärin pitää puoliaan lapsen kustannuksella, mutta kun mokaaja oli mies, niin puoliaan ei voinut luovuttaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sai nyt kärsiä tyhmyydestään, toivottavasti oppii, että muakin informoidaan, ihan aikuisten kesken, jos asiat muuttuu.

Ap

Luin ajanpuutteen vuoksi vain ketjun alun ja lopun, niin jaksatko briiffata millä tavalla se mies kärsi?

Sinänsä olen jopa samaa mieltä, että minuakin olisi harmittanut äkillinen suunnitelmien muutos, josta mies ei olisi soittanut. (Mutta olisin silti tavannut lapsen.)

Ja siis olisin mäkin tavannutlaåsen, ellisiitä ois tullut paha olla, että mua määräillään kuin lasta (mies).

Ap

Jos lapsi on yhtään äitiinsä tullut, niin ei varmasti anna anteeksi, ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet AP joskus muissa ketjuissasi kertonut, että sinulla on (tai on ollut) mt-hoitosuhde. Mikä diagnoosi sinulla on? Oletko työelämässä yhä?

Ei ole, käyn ainoastaan psykoterapiassa. Lisäksi on lapsemme masennusdiagnoosin takia prheterapiaa. Käyn töissä.

Ap

Onko teillä tai terapeutilla käsitystä siitä, miksi lapsesi voisi olla masentunut?

Ei ole ollut mitään puhetta, ja diagnosoinutkaan lääkäri ei osannut sanoa muuta kuin että lapsen hermosto on herkkä ja taipuvainen masennusoireille. Vähän kuten astmaatikolla keuhkoputki on herkkä sairastumiselle. Elimellinen ominaisuus siis. Koitin kyllä tarjoilla käytöstäni syyksi, mutta eivät tarttuneet siihen kuitenkaan. Ja sikäli se ei yksin asiaa selitäkään, ettätämä tyttö tässä ketjussa ei ole masennusdiagnoosia saanut. Eikä oireile lainkaan samoin, kuin poika. Poika on herkkä, tavallaan ikävä kyllä, koska loukkaantuu ja pahoittaa mielensä hyvin herkästi ja se tekee tietenkin hyvänä ihmisenä häntä kohtaan olemisesta haastavampaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on yhtään äitiinsä tullut, niin ei varmasti anna anteeksi, ikinä.

Miten niin, mä annan kyllä anteeksi, jos asioita käsitellään, ja syylinen ottaa vastuun loukkaamisestaan ja vioistaan joilla satutti minua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ootpas sekasin. Nyky-yhteiskunnan tuottamaa jätettä, joka laittaa itsensä lapsen edelle. Vain omalla hyvinvoinnilla on merkitys. Mitäs synnytit. Ihan kamalaa tekstiä. Lapsen ois parempi olla ilman ja kaukana sinusta. Et ansaitse äiti titteliä.

Ei ole helppoa laittaa itseään lapsen edelle, mutta sellaisten, joita itseään on loukattu se on pakko tehdä, ettei kosta tai valuta tahtomattaan omaa pahaa oloaan lapselle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistihan nimenomaan ei näkisi tässä mitään puitavaa, eikä mitään ongelmaa, ja palstalla ne, jotka huutelevat, miksi tästä pitää jauhaa ovat tunnekylmiä narsisteja.

Ap

Et ole kuitenkaan itse valmis tekemään mitään asioiden saamiseksi paremmalle tolalle. Et ole huolissasi muista kuin itsestäsi. Kaikki aloituksedi pohjaavat vain ja ainoastaan siihen, että muut ovat tehneet jotain väärää sinulle

No mitä ihmettä tässä voisi tehdä??? Se, että puhuin asiasta perheterapeutille on hyvä asia, ja MINUN meille hankkimaa. Toinen asia on se, että mietin asian selvittämistä lapsen kanssa kyllä, jos hän ei ole antanut asiaa anteeksi itsestään, mitä epäilen. Tekisitkö sä vastaavaa? Tuskin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, et ole herkkä, vaan häiriintynyt. Et voi ajatella että mut ovat vastuussa sinun tunteistasi ja sinä et vastaavasti kenenkään. Se ei ole normaalia.

Sä olet nyt ymmärtänyt jotain väärin, jos et tajua, että tiedän olevani vastuussa lapseni tunteista. Hän ei vain pompota minua millään pillillä, vaan mulla on oma tahto. Ja lapsen on vain opittava siihen. Isänsä jos ei tarvitse tahtonsa kunnioittamista, niin se on HUONO malli lapselle elämää ajatellen. Ei opi kunnioittamaan muiden rajoja.

Ap