Lue keskustelun säännöt.
Olen jämäkkä eli taitava sanomaan ei. Aluksi miehet ihailee minua mutta myöhemmin suuttuvat ja yrittävät alistaa
03.06.2019 |
En ole kynnysmatto tai muukaan alistuva hiirulainen vaan olen taitava ja reipas sanomaan suoraan ei. Jos kukaan muu ei uskalla sanoa johonkin asiaan ei, niin minä olen se joka uskaltaa. En ole kuitenkaan mikään kiroileva rääväsuu bitch vaan kiva ja kohtelias nainen. Miehet tuntuu jotenkin ihastuvan tuohon kun uskallan niin reippaasti ja suoraan sanoa ei. Minulle on useampi tapailukumppani ja seurustelukumppani, jopa avomieskin sanonut, että ihastui minuun koska olen niin jämäkkä. Mutta en ymmärrä asiaa, koska lopulta se kääntyy vain riidaksi, he itse suuttuvat minulle kun sanon ei tai ryhtyvät suunnilleen elämän tehtävänään yrittämään alistaa minua, jotenkin voittaakseen kykyni sanoa ei, kuin olisin joku ihmeellinen haaste. Ja tämä tällainen pilaa parisuhteitani, koska en halua riitaisaa suhdetta. Selittäkää mikä siinä on, että miksi tähän piirteeseen ihastutaan mutta ennen pitkää se yritetään kitkeä minusta pois?
Kommentit (105)
Minulle käy myös aina näin, vaikka en olekaan jämäkkä. Miehet ihastuvat minussa boheemiin rentouteen, siihen etten välitä vaikka tukka olisi kampaamatta ja koti ei ole tiptop, en hirveästi suunnittele elämää ja menen virran mukana, välillä teen ihan impulsiivisia ratkaisuja hetken mielijohteesta. Kaipa se sitten ulkopuoliselle näyttäytyy viehättävältä, että on ikään kuin vapaa sielu tai jotain.
Parisuhteen edetessä näitä samoja miehiä alkaa kuitenkin ärsyttää se että kotona ei olekaan aina siistiä tai pyykit pestynä, ettei minulla ole säännöllisiä työaikoja ja että käytän omat (!) rahani mieluiten matkusteluun ja elämyksiin enkä esimerkiksi autoon ja kesämökkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Ehkä me ollaan uusi luokka? Queer-hetero-naiset?
Tunnistan nuo asetelmat itsekin.
Tai oltaisiinko niitä muunmuunsukupuolisia - itse tiedetään, että ollaan heteronaisia, mutta muut eivät tiedä?
Elämäntyylini tuntuu arveluttavan niitä, jotka eivät tunne minua kovin hyvin. Harva kysyy mitään suoraan, mutta kiertoteitse yritetään saada selville, miksi en mahdu mihinkään tavallisempaan lokeroon enkä perinteiseen rooliin, vaikka kuitenkin näytän ihan selvästi naiselta.
Voin mainita yhden aivan selvän asian, joka harmittaa joitakin miehiä kovasti: pitkä nainen katsomassa miestä hieman alaviistoon. Pienestä fyysisestä erosta voi seurata iso alistamisen tarve. Tämä ei kuitenkaan ole minun ongelmani, vaan sen, jonka ego ei kestä. Olen vuosien myötä kuitenkin oppinut sekä rauhoittelemaan (hellää käytännön huumoria) että provosoimaan (selkä ja sanat suoriksi) tilanteen ja tarpeen mukaan.
Kuulostaa että sinulla on terve itsetunto. Jota sitten kadehditaan.
Tuo haastaminen on tuttua.
Terveessä suhteessa ei ole valta-asettelua, joten et ole vielä tavannut sitä oikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Minun miestäni ärsyttää minun naispuolisissa kavereissa he, jotka pyrkivät meidän kahden väliin, he jotka kohtelevat mieheni mielestä minua huonosti, he jotka pyrkivät hänen mielestä viemään minua pahoille teille, he jotka kohtelevat häntä kuin pakollinen kylkiäinen, he joiden mielestä hän ei ollut oikea minulle, prinsessa kuvitelmissa elävät ja miesvihaajat.
Sinun kohdalla on minun tietenkin vaikeaa sanoa tarkka syy, mutta ehkä joku noista voisi osua oikeaan.Mikähän ihmeen lapsi sinä olet että tarvitsen jonkun iskänkorvikkeen rinnallesi näyttämään että kuka kavereistasi kelpaa ja kuka ei?
Aikuisissa ystävyyssuhteissa on ihan yleistä että tunnetaan ne ystävien hyvät ja huonot puolet jo pitkältä ajalta, ja otetaan se ihminen pakettina. Ei puolison tietenkään tarvitse diggailla mun ystävistäni, mutta sais kyllä lemput heti jos alkais heitä jotenkin kyräilemään ja arvostelemaan.
En minä tarvitse ketään näyttämään ketä kelpaa ja ketä ei, kunhan listasin millaiset asiat ystäväpiirissä olevien naisten suhteen häntä ärsyttävät. Ehkä hän on helposti ärsyyntyvää tyyppiä, ehkä hän edustaa laajemminkin näitä miehiä, joita kirjoittaja kertoo kohdanneensa.
Kyllä minä tiedän ystävieni huonot ja hyvät puolet. Eivätkä ne minua ärsytä yhtään, mutta minä ja mieheni ollaan kaksi eri asiaa ja häntä nyt jotkut jutut ärsyttävät. Se ettei mieheni tai joku ystävä tule toimeen keskenään ei johda kummankaan lemppaamiseen. Mutta jos johtaisi., niin kyllä se taitaisi se kaveri olla sitten. Sen verran tärkeämpi tuo oma puoliso nyt kuitenkin on ja paljon kauemmin matkassa ollut, kun nuo ystävät.
Musta miehet pitäämysö sen takia että olen niin virkistävän eriainen, kun en ole tuuliviiri, olen sanani mittainen, ja jos sanon jotain niin se pitää paikkansa, eikä muutu hovissakaan, minulla on periaatteita, eikä ne muutu seuran mukana, tai siksi kun joku niin käskee.
Enemmän ongelmia tästä on koitunut kuitenkin itselleni kuin muille. Jos haluan puhua jostain todella tärkeästä, ja minulle vakavasta aiheesta, ja että minua on nyt todella tärkeä kuunnella, niin sanon miehelle että haluan puhua todella tärkeästä, ja minulle vakavasta aiheesta, että nyt hänen on tärkeä kuunnella. Yleensä mies ei siltikään ymmärrä (eli siis ei usko minun olevan tosissani) että kyse on sellaisesta asiasta kuin minä juuri sanoin. Hän siis olettaa että voi kävellä ylitseni määrittelemällä minun puolestani sen mitä minä pidän tärkeänä asiana. Tämä ei minulle käy, ja olen hyvin jämäkänä asian suhteen. Itsekin arvostan miehessä jämäkkyyttä, mutta harvasta sitä tuntuu löytyvän. Nykyinen miehenikin on pehmo, mutta se on myös yksi syy miksi olemme olleet jo vuosia yhdessä. Hän kuuntelee, eikä päätä puolestani, ja hän tekee niin luultavasti siksi, että hän on pehmeäluonteinen. Jämäkkyyttä voisi olla enemmänkin, vaikka minua kohtaan sitä ei tarvitsekaan. Monta muuta tahoa kohtaan sen sijaan tarvitsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei muuten, kuinka moni muu teistä ilmiön tunnistavista on pitkiä naisia?
Itse olen 179, eli en mikään mahdoton hujoppi, mutta yksikin exä luuli olevansa minua pitempi vaikka oli ihan silminnähtävästi muutaman sentin lyhyempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Minun miestäni ärsyttää minun naispuolisissa kavereissa he, jotka pyrkivät meidän kahden väliin, he jotka kohtelevat mieheni mielestä minua huonosti, he jotka pyrkivät hänen mielestä viemään minua pahoille teille, he jotka kohtelevat häntä kuin pakollinen kylkiäinen, he joiden mielestä hän ei ollut oikea minulle, prinsessa kuvitelmissa elävät ja miesvihaajat.
Sinun kohdalla on minun tietenkin vaikeaa sanoa tarkka syy, mutta ehkä joku noista voisi osua oikeaan.Mikähän ihmeen lapsi sinä olet että tarvitsen jonkun iskänkorvikkeen rinnallesi näyttämään että kuka kavereistasi kelpaa ja kuka ei?
Aikuisissa ystävyyssuhteissa on ihan yleistä että tunnetaan ne ystävien hyvät ja huonot puolet jo pitkältä ajalta, ja otetaan se ihminen pakettina. Ei puolison tietenkään tarvitse diggailla mun ystävistäni, mutta sais kyllä lemput heti jos alkais heitä jotenkin kyräilemään ja arvostelemaan.
En minä tarvitse ketään näyttämään ketä kelpaa ja ketä ei, kunhan listasin millaiset asiat ystäväpiirissä olevien naisten suhteen häntä ärsyttävät. Ehkä hän on helposti ärsyyntyvää tyyppiä, ehkä hän edustaa laajemminkin näitä miehiä, joita kirjoittaja kertoo kohdanneensa.
Kyllä minä tiedän ystävieni huonot ja hyvät puolet. Eivätkä ne minua ärsytä yhtään, mutta minä ja mieheni ollaan kaksi eri asiaa ja häntä nyt jotkut jutut ärsyttävät. Se ettei mieheni tai joku ystävä tule toimeen keskenään ei johda kummankaan lemppaamiseen. Mutta jos johtaisi., niin kyllä se taitaisi se kaveri olla sitten. Sen verran tärkeämpi tuo oma puoliso nyt kuitenkin on ja paljon kauemmin matkassa ollut, kun nuo ystävät.
Onhan se ymmärrettävää että jotkut lyhytaikaiset tuttavuudet eivät ole niin tärkeitä kuin pitkäaikainen elämänkumppani.
Mutta mitä sun lapsuudenystäville oikein on käynyt? Vai tapasitko miehesi jo päiväkodissa?
Mulla kaikki puolisot ovat aikuisina löydettyjä, ystävissä sen sijaan on ihmisiä 30:kin vuoden takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei muuten, kuinka moni muu teistä ilmiön tunnistavista on pitkiä naisia?
Itse olen 179, eli en mikään mahdoton hujoppi, mutta yksikin exä luuli olevansa minua pitempi vaikka oli ihan silminnähtävästi muutaman sentin lyhyempi.
Minä.
Useimpia ihmisiä ei toisten pituus tai lyhyys liikuta, mutta niiltä, joita se liikuttaa, saakin kuulla kummia. Ilmeisesti on ihan ookoo olla pitkä nainen, jos vain ymmärtää hävetä sitä ja kulkea selkä köyryssä. Minä teen itsestäni jalkinevalinnoillani vieläkin pitemmän ja vastaan kommentteihin kiittämällä. "Mitä, kirahviko, oi miten söpö elikko!" ei miellytä kaikkia. :)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että sinulla on terve itsetunto. Jota sitten kadehditaan.
Tuo haastaminen on tuttua.
Terveessä suhteessa ei ole valta-asettelua, joten et ole vielä tavannut sitä oikeaa.
Mullekin tuli lähinnä mieleen että kyse on itsetunnosta. Jos ap on kohtuujämäkkä ja hänellä on kohtuuhyvä itsetunto, voi hän vetää puoleensa hiljaisempia ja huonoitsetuntoisempia miehiä kuin hyttysiä. Nämä miehet eivät kuitenkaan ole lainkaan oikeanlaisia ap:lle joka pärjäisi parhaiten toisen hyväitsetuntoisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun näitä lukee, kysyisin oletteko varmoja että nuo asiat ärsyttävät miehiä yleisesti, vai niitä tiettyjä miehiä joista te kiinnostutte?
Olen huomannut sellaisen ilmiön että pitkät, assertiiviset, itsevarmat, kaavoihin sopimattomat naiset kuitenkin haluavat parisuhteessa samaa kaavaa kuin muutkin. Mies on pidempi, vielä itsevarmempi, vielä assertiivisempi, vielä kunnianhimoisempi, jne. Tai ei ainakaan näissä maskuliinisina pidetyissä ominaisuuksissa naista heikompi.
Jos nainen on näissä vahva, se jättää kiinnostaviksi ainoastaan erittäin maskuliiniset miehet, jotka kuitenkin yleensä hakevat omaa vastakappalettaan eikä "vertaistaan" naista joka haastaa miestä.
Ihan samoin toimii hyvin feminiinisien kodin hengettärien kohdalla. Hakevat yleensä maskuliinista miestä joka hoitaa sen miehen tontin.
On paljonkin meitä miehiä joita ei haittaa jos nainen on kuin ap, ja vielä lisäksi meitä pidempi. Kiintymys on kuitenkin harvoin molemminpuolista. Minustakin kiinnostuvat näemmä lähinnä reippaasti nuoremmat, erittäin lyhyet naiset jotka ovat niin epävarmoja, hiljaisia ja herkkiä että verrattuna heihin olen se perinteinen rohkea mies joka tekee aloitteen, turva ja suojelee, ja ottaa tilanteen haltuun. Itse en tätä roolia halua. Pidän itsenäisistä ja vahvoista naisista joilla on omia mielipiteitä, en perässä vedettävistä ylöspäin tuijottajista.
Tulee myös mieleen sen markkina-arvoteoreetikon sääntö.
Jos nainen on perinteisellä tavalla feminiininen, hänelle sopii perinteisellä tavalla maskuliininen mies (vastakohdat täydentävät toisiaan).
Jos nainen ei sovi perinteiseen muotiin, hänelle sopii perinteisellä tavalla maskuliininen mies koska lika barn leka best.
Jotenkin outoa että kuitenkin väitetään miesten olevan se osapuoli joka kiinnostuu vain perinteisellä tavalla feminiinisistä naisiata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap:n näkisi näissä tilanteissa asia selviäisi silmänräpäyksessa, koska nyt hän kertoo omaa versiotaan. Tottakai hän tekee jotain, joka ärsyttää. Ei se tule tyhjästä.
Olet vain haaste. Voitettu ja voittamaton haaste on arvoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen presidenttimme Tavja Halonen on sanonut ainakin muutamassa haastattelussa, jossa kysytään parisuhteesta yms., että "mihin ihastut, siihen myös vihastut". Tällä hän tarkoittanee luonteenpiirteitä. Eli, jos puoliso on alussa suorasanainen ja hänellä on hyvä ulosanti, on hän sellainen myös riidellessä 😀 Samoin, jos puoliso rauhallinen ja leppoisa, in hän sitä myös lähdön hetkellä (siis hidas). Että silleen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:n näkisi näissä tilanteissa asia selviäisi silmänräpäyksessa, koska nyt hän kertoo omaa versiotaan. Tottakai hän tekee jotain, joka ärsyttää. Ei se tule tyhjästä.
Tilanteessa jossa sen itsevalitun puolison piirteet ärsyttävät, on ärsyyntyminen on ärsyyntyjän vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Minun miestäni ärsyttää minun naispuolisissa kavereissa he, jotka pyrkivät meidän kahden väliin, he jotka kohtelevat mieheni mielestä minua huonosti, he jotka pyrkivät hänen mielestä viemään minua pahoille teille, he jotka kohtelevat häntä kuin pakollinen kylkiäinen, he joiden mielestä hän ei ollut oikea minulle, prinsessa kuvitelmissa elävät ja miesvihaajat.
Sinun kohdalla on minun tietenkin vaikeaa sanoa tarkka syy, mutta ehkä joku noista voisi osua oikeaan.Mikähän ihmeen lapsi sinä olet että tarvitsen jonkun iskänkorvikkeen rinnallesi näyttämään että kuka kavereistasi kelpaa ja kuka ei?
Aikuisissa ystävyyssuhteissa on ihan yleistä että tunnetaan ne ystävien hyvät ja huonot puolet jo pitkältä ajalta, ja otetaan se ihminen pakettina. Ei puolison tietenkään tarvitse diggailla mun ystävistäni, mutta sais kyllä lemput heti jos alkais heitä jotenkin kyräilemään ja arvostelemaan.
En minä tarvitse ketään näyttämään ketä kelpaa ja ketä ei, kunhan listasin millaiset asiat ystäväpiirissä olevien naisten suhteen häntä ärsyttävät. Ehkä hän on helposti ärsyyntyvää tyyppiä, ehkä hän edustaa laajemminkin näitä miehiä, joita kirjoittaja kertoo kohdanneensa.
Kyllä minä tiedän ystävieni huonot ja hyvät puolet. Eivätkä ne minua ärsytä yhtään, mutta minä ja mieheni ollaan kaksi eri asiaa ja häntä nyt jotkut jutut ärsyttävät. Se ettei mieheni tai joku ystävä tule toimeen keskenään ei johda kummankaan lemppaamiseen. Mutta jos johtaisi., niin kyllä se taitaisi se kaveri olla sitten. Sen verran tärkeämpi tuo oma puoliso nyt kuitenkin on ja paljon kauemmin matkassa ollut, kun nuo ystävät.Onhan se ymmärrettävää että jotkut lyhytaikaiset tuttavuudet eivät ole niin tärkeitä kuin pitkäaikainen elämänkumppani.
Mutta mitä sun lapsuudenystäville oikein on käynyt? Vai tapasitko miehesi jo päiväkodissa?
Mulla kaikki puolisot ovat aikuisina löydettyjä, ystävissä sen sijaan on ihmisiä 30:kin vuoden takaa.
Noille lapsuudenystäville on käynnit vähän kaikkea. Lähinnä aika, välimatka, eri koulut ja elämäntilanteet on johtanut ettei heitä ole enää kuvioissa. Pisimmät muutamat ystävyyssuhteeni on yli 20 vuotta, joka on suunnilleen sen saman verran minkä tunnen mieheni.
Yhdessä heistä miestäni ärsyttää se, että mieheni mielestä ystävini kohtelee sekä minua, että häntä epäkunnioittavasti. Ja rehellisesti sanottuna hän tekee sitä, mutta kaikkien näiden vuosien johdosta en halua katkaista ystävyyttämme sen takia.
Sitten on näitä kavereita, jotka ovat miesvihaajia ja prinsessaharhoissa eläviä.
Onhan se surullista kuulla omilta ystäviltä, kun itsellä on sekä poikalapsia, että mies, kuinka hirveitä ja pahoja ihmisiä kaikki miehet muka on tai kuinka tavismies (mieheni) ei ole mitään, kun he kertovat millaisen prinssimiehen he hyväksyisivät itselleen. Ystäväni ovat arvostelleet hänen sukunimeään, hänen pituuttaan, hänen koulutustaan jne. Olematta itse yhtään sen ihmeellisempiä. Miestäni se ärsyttää, minut se tekee lähinnä surulliseksi.
Ja sitten on muutama, joille hän on kuin kylkiäinen. Sanovat suoraan minulle, vaikka hän seisoo vieressä, että voisinko sanoa hänelle, että hän lähtisi pois, jotta voimme olla kahdestaan. Tämä, jos joku ärsyttää häntä suunnattomasti. Pyrin tietenkin ennalta estämään nämä tilanteet, mutta aina se ei ole mahdollista. Sanoisivat edes suoraan hänelle, mutta ei. Ehkä häntä ärsyttäisi vähemmän.
Ja sitten nämä pahoille teille viejät. Minulla oli kaveri, joka oli alkanut pettämään miestään. Hän soitti sitten ja käytti minua välillä alibina miehensä edessä ja vähitellen alkoi sitten ehdottelemaan, jos haluaisin tutustua hänen miestuttuihinsa ja tietenkin bilettämään aina kahdestaan hänen kanssaan. Tämä ärsytti suunnattomasti miestäni. Mutta niin se olisi varmaan ärsyttänyt minuakin, jos mieheni kaveri olisi tehnyt tuota miehelleni.
Vastasin vain omiin kokemuksiin perustuviin ärsytyksen aiheisiin. En minä tiedä mitä ärsyttävää tämä alkuperäinen kysyjä tekee, mutta tällaiset asiat nyt tätä omaa miestäni ärsyttää. Mitä niiden kysyjien kavereiden miehiä ärsyttää, en voi varmuudella vastata. Mutta tällaisista mitä luettelin, niin ainakin yksi mies ärsyyntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Minun miestäni ärsyttää minun naispuolisissa kavereissa he, jotka pyrkivät meidän kahden väliin, he jotka kohtelevat mieheni mielestä minua huonosti, he jotka pyrkivät hänen mielestä viemään minua pahoille teille, he jotka kohtelevat häntä kuin pakollinen kylkiäinen, he joiden mielestä hän ei ollut oikea minulle, prinsessa kuvitelmissa elävät ja miesvihaajat.
Sinun kohdalla on minun tietenkin vaikeaa sanoa tarkka syy, mutta ehkä joku noista voisi osua oikeaan.Mikähän ihmeen lapsi sinä olet että tarvitsen jonkun iskänkorvikkeen rinnallesi näyttämään että kuka kavereistasi kelpaa ja kuka ei?
Aikuisissa ystävyyssuhteissa on ihan yleistä että tunnetaan ne ystävien hyvät ja huonot puolet jo pitkältä ajalta, ja otetaan se ihminen pakettina. Ei puolison tietenkään tarvitse diggailla mun ystävistäni, mutta sais kyllä lemput heti jos alkais heitä jotenkin kyräilemään ja arvostelemaan.
En minä tarvitse ketään näyttämään ketä kelpaa ja ketä ei, kunhan listasin millaiset asiat ystäväpiirissä olevien naisten suhteen häntä ärsyttävät. Ehkä hän on helposti ärsyyntyvää tyyppiä, ehkä hän edustaa laajemminkin näitä miehiä, joita kirjoittaja kertoo kohdanneensa.
Kyllä minä tiedän ystävieni huonot ja hyvät puolet. Eivätkä ne minua ärsytä yhtään, mutta minä ja mieheni ollaan kaksi eri asiaa ja häntä nyt jotkut jutut ärsyttävät. Se ettei mieheni tai joku ystävä tule toimeen keskenään ei johda kummankaan lemppaamiseen. Mutta jos johtaisi., niin kyllä se taitaisi se kaveri olla sitten. Sen verran tärkeämpi tuo oma puoliso nyt kuitenkin on ja paljon kauemmin matkassa ollut, kun nuo ystävät.Onhan se ymmärrettävää että jotkut lyhytaikaiset tuttavuudet eivät ole niin tärkeitä kuin pitkäaikainen elämänkumppani.
Mutta mitä sun lapsuudenystäville oikein on käynyt? Vai tapasitko miehesi jo päiväkodissa?
Mulla kaikki puolisot ovat aikuisina löydettyjä, ystävissä sen sijaan on ihmisiä 30:kin vuoden takaa.
Noille lapsuudenystäville on käynnit vähän kaikkea. Lähinnä aika, välimatka, eri koulut ja elämäntilanteet on johtanut ettei heitä ole enää kuvioissa. Pisimmät muutamat ystävyyssuhteeni on yli 20 vuotta, joka on suunnilleen sen saman verran minkä tunnen mieheni.
Yhdessä heistä miestäni ärsyttää se, että mieheni mielestä ystävini kohtelee sekä minua, että häntä epäkunnioittavasti. Ja rehellisesti sanottuna hän tekee sitä, mutta kaikkien näiden vuosien johdosta en halua katkaista ystävyyttämme sen takia.
Sitten on näitä kavereita, jotka ovat miesvihaajia ja prinsessaharhoissa eläviä.Onhan se surullista kuulla omilta ystäviltä, kun itsellä on sekä poikalapsia, että mies, kuinka hirveitä ja pahoja ihmisiä kaikki miehet muka on tai kuinka tavismies (mieheni) ei ole mitään, kun he kertovat millaisen prinssimiehen he hyväksyisivät itselleen. Ystäväni ovat arvostelleet hänen sukunimeään, hänen pituuttaan, hänen koulutustaan jne. Olematta itse yhtään sen ihmeellisempiä. Miestäni se ärsyttää, minut se tekee lähinnä surulliseksi.
Ja sitten on muutama, joille hän on kuin kylkiäinen. Sanovat suoraan minulle, vaikka hän seisoo vieressä, että voisinko sanoa hänelle, että hän lähtisi pois, jotta voimme olla kahdestaan. Tämä, jos joku ärsyttää häntä suunnattomasti. Pyrin tietenkin ennalta estämään nämä tilanteet, mutta aina se ei ole mahdollista. Sanoisivat edes suoraan hänelle, mutta ei. Ehkä häntä ärsyttäisi vähemmän.
Ja sitten nämä pahoille teille viejät. Minulla oli kaveri, joka oli alkanut pettämään miestään. Hän soitti sitten ja käytti minua välillä alibina miehensä edessä ja vähitellen alkoi sitten ehdottelemaan, jos haluaisin tutustua hänen miestuttuihinsa ja tietenkin bilettämään aina kahdestaan hänen kanssaan. Tämä ärsytti suunnattomasti miestäni. Mutta niin se olisi varmaan ärsyttänyt minuakin, jos mieheni kaveri olisi tehnyt tuota miehelleni.
Vastasin vain omiin kokemuksiin perustuviin ärsytyksen aiheisiin. En minä tiedä mitä ärsyttävää tämä alkuperäinen kysyjä tekee, mutta tällaiset asiat nyt tätä omaa miestäni ärsyttää. Mitä niiden kysyjien kavereiden miehiä ärsyttää, en voi varmuudella vastata. Mutta tällaisista mitä luettelin, niin ainakin yksi mies ärsyyntyy.
Sinulla on kummallinen ystäväpiiri.
Mikä oli viimeisimmän suhteesi riidan aihhet, joohin suhde sitten päättyi?
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä lukee, kysyisin oletteko varmoja että nuo asiat ärsyttävät miehiä yleisesti, vai niitä tiettyjä miehiä joista te kiinnostutte?
Olen huomannut sellaisen ilmiön että pitkät, assertiiviset, itsevarmat, kaavoihin sopimattomat naiset kuitenkin haluavat parisuhteessa samaa kaavaa kuin muutkin. Mies on pidempi, vielä itsevarmempi, vielä assertiivisempi, vielä kunnianhimoisempi, jne. Tai ei ainakaan näissä maskuliinisina pidetyissä ominaisuuksissa naista heikompi.
Jos nainen on näissä vahva, se jättää kiinnostaviksi ainoastaan erittäin maskuliiniset miehet, jotka kuitenkin yleensä hakevat omaa vastakappalettaan eikä "vertaistaan" naista joka haastaa miestä.
Ihan samoin toimii hyvin feminiinisien kodin hengettärien kohdalla. Hakevat yleensä maskuliinista miestä joka hoitaa sen miehen tontin.
On paljonkin meitä miehiä joita ei haittaa jos nainen on kuin ap, ja vielä lisäksi meitä pidempi. Kiintymys on kuitenkin harvoin molemminpuolista. Minustakin kiinnostuvat näemmä lähinnä reippaasti nuoremmat, erittäin lyhyet naiset jotka ovat niin epävarmoja, hiljaisia ja herkkiä että verrattuna heihin olen se perinteinen rohkea mies joka tekee aloitteen, turva ja suojelee, ja ottaa tilanteen haltuun. Itse en tätä roolia halua. Pidän itsenäisistä ja vahvoista naisista joilla on omia mielipiteitä, en perässä vedettävistä ylöspäin tuijottajista.
Tämä osuu maaliin.
Naisena olen oppinut ettei mies halua kisata naisen kanssa. Kunnianhimoiset, määrätietoiset, vahvat naiset usein haluavat "haastaa" miehen ja suhteen joka on jatkuvaa sparraamista.
Vastaavat miehet haluavat naisen joka alistuu ja ottaa naisen roolin. Yleensä heti, mutta jotkut miehet tykkäävät ensin valloittaa ja voittaa naisen. Sen jälkeen nainen on naisen roolissa sitten.
Tämä ei muuten ole yksi yhteen miehen sosioekonominen asema. Juuri johtavassa asemassa olevissa miehissä on paljon kotioloissa ja etenkin seksissä submissiivisia, koska se tuo vastapainoa vallan tuomalle vastuulle.
Kysyntä ja tarjonta ei mene yksiin kun melkein kaikki naiset lopulta haluavat melko samanlaisia miehiä, vain eri syistä. Miehissä on enemmän tapauksia jotka olisivat valmiita kääntämään roolit päälaelleen.
Minulle tämä ei ole ongelma. Olen mielelläni pomo. Juuri siksi en ole tyranni, koska viihdyn pomona. Ei tarvitse purkaa turhautumista mieheen joka ei ota ohjia käsiinsä.
Ei ole koskaan ollut pulaa kivoista ja fiksuista miehistä, vaikka olen kaukana ulkonäköihanteista.
Mikähän ihmeen lapsi sinä olet että tarvitsen jonkun iskänkorvikkeen rinnallesi näyttämään että kuka kavereistasi kelpaa ja kuka ei?
Aikuisissa ystävyyssuhteissa on ihan yleistä että tunnetaan ne ystävien hyvät ja huonot puolet jo pitkältä ajalta, ja otetaan se ihminen pakettina. Ei puolison tietenkään tarvitse diggailla mun ystävistäni, mutta sais kyllä lemput heti jos alkais heitä jotenkin kyräilemään ja arvostelemaan.