Lue keskustelun säännöt.
Olen jämäkkä eli taitava sanomaan ei. Aluksi miehet ihailee minua mutta myöhemmin suuttuvat ja yrittävät alistaa
03.06.2019 |
En ole kynnysmatto tai muukaan alistuva hiirulainen vaan olen taitava ja reipas sanomaan suoraan ei. Jos kukaan muu ei uskalla sanoa johonkin asiaan ei, niin minä olen se joka uskaltaa. En ole kuitenkaan mikään kiroileva rääväsuu bitch vaan kiva ja kohtelias nainen. Miehet tuntuu jotenkin ihastuvan tuohon kun uskallan niin reippaasti ja suoraan sanoa ei. Minulle on useampi tapailukumppani ja seurustelukumppani, jopa avomieskin sanonut, että ihastui minuun koska olen niin jämäkkä. Mutta en ymmärrä asiaa, koska lopulta se kääntyy vain riidaksi, he itse suuttuvat minulle kun sanon ei tai ryhtyvät suunnilleen elämän tehtävänään yrittämään alistaa minua, jotenkin voittaakseen kykyni sanoa ei, kuin olisin joku ihmeellinen haaste. Ja tämä tällainen pilaa parisuhteitani, koska en halua riitaisaa suhdetta. Selittäkää mikä siinä on, että miksi tähän piirteeseen ihastutaan mutta ennen pitkää se yritetään kitkeä minusta pois?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt pääse oikein kiinni tuohon että miksi ap sä niin kovasti korostat sitä että olet jämäkkä ja miehet ihastuu siihen jämäkkyyteen. Eikö se ole ihan normaalia että osaa sanoa myös ei? Kuvailet muuten itseäsi ihan normaaliksi ihmiseksi kun onnistuu kompromissit jne. mikä sinusta sitten tekee jotenkin erikoisen jämäkän? Ehkä se johtuu siitä että olen eteläpohjalainen ja siellä kaikki ihmiset on yleensä sellaisia jotka osaa sanoa ei tarpeen vaatiessa, en tiedä minkälaisia kynnysmattoja kuvittelet että naiset yleensä on.
En ole eläissäni kuullut että joku mies olisi ihastunut naisen jämäkkyyteen, jo pelkästään se termi kuulostaa kovin maskuliiniselta piirteeltä tai sellaiselta justiinatyyppiseltä pirttihirmulta, miten siihen joku ihastuisi?
Miehet ovat itse sanoneet minulle että ihastuvat siihen jämäkkyyteen.
En tunne ketään eteläpohjalaista, voi olla että siellä kaikki naiset ovatkin jämäkkiä. Enkä halua tehdä tästä mitään "kaikki naiset on tietynlaisia" -yleistysketjua. Mutta esim. omassa tuttavapiirissäni on paljonkin naisia, jotka eivät uskalla sanoa ei toisille ihmisille. Jos he vaikka saavat ravintolassa huonon annoksen, niin he eivät uskalla valittaa siitä. Jos joku kaupittelee heille tunteisiin vetoamalla jotain turhaa ja kallista, niin he eivät uskalla kieltäytyä siitä vaan ostavat sen asian, jotta kaupittelijalle ei tulisi paha mieli. Jne. Ap
On totta, että on paljon naisia, mutta myös miehiä, jotka eivät osaa sanoa ei, mutta kun näistä jämäköistä periaatteen ihmisistä puhutaan, niin kyse ei ole tästä. Otetaan esimerkki. Sinulla (joku jämäkkä ihminen siis) on auto ja olet periaatteeksi ottanut, ettet vie työkavereitasi kotiin. Ajat siitä työkaverisi talon edestä joka päivä. Eräänä päivänä työkaverisi voi huonosti, hänestä tuntuu, että hänellä voisi olla tulossa mahatauti. Ulkona sataa vettä. Työkaverisi kysyy, jos voisit heittää hänet kotiin. Jämäkkänä ihmisen vastaat, että sinulla on periaate, ettet kuskaa työkavereitasi, koska se olisi ensin epäreilua muita kohtaan. Pelkäät,että tästä vois syntyä kuvitelma työkaverillesi ja muille, että tästä lähdin kyyditset häntä aina. Periaatteessa et ota vieraita ihmisiä autoosi, eikä hän maksaisi kuitenkaan bensarahaa ja vielä periaatteesta et halua ottaa riskiä, että tauti tarttuisi sinuun.
Joten, koska se ei ole sinun edun mukaista, työkaverisi saa kävellä ihan itse sinne pysäkille huonovointisen vesisateessa, koska eihän se ole sinun vikasi ettei hän ole ostanut autoa itselleen.
Mutta hienoa, olet jämäkkänä ihmisenä osannut sanoa ei, eikä kukaan ole kävellyt ylitsesi.Tämä ei ole jämäkkyyttä. Olet ymmärtänyt käsitteen aivan väärin.
Kyllä, se on juuri tällaista mitä jämäkät ihmiset harrastavat. Tilanteet vain vaihtelevat. Tällä tavoin luettuna se kuulostaa juuri aika inhottavalta, mutta miksi luulet, että näitä jämäkän ihmisen kohteita ärsyttäisi, jos se mitä ne jämäkät tekevät, ei heistä ole aika inhottavaa?
Näitä miehiä ja muitakin ärsyttää määrätyt asiat jämäköissä? Se on tosiasia ja sitä tosiasiaa ap, nyt valittaa. Ja minä vaan yritän avat millaisena se jämäkän käytös näyttäytyy monelle ärsyyntyneelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä se mikä heistä ensin vaikutti jämäkyydeltä, osoittautuukin vain narttumaisuudeksi.
Siis mitä! " Jämäkkyys eli kyky sanoa ei".
Nyt olet tainnut jotain ymmärtää asian pahasti väärin. Jämäkkyys on sitä, että pystyy tekemään ja pysymään päätöksissään. Ei on erittäin harvoin käyttökelpoinen sana jämäkän henkilön työkalupakissa. Eitä jauhavat yleisimmin epävarmat ja pelokkaat tai hyvin itsekkäät ihmiset.
Ap, mikä oikein lienet?
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt pääse oikein kiinni tuohon että miksi ap sä niin kovasti korostat sitä että olet jämäkkä ja miehet ihastuu siihen jämäkkyyteen. Eikö se ole ihan normaalia että osaa sanoa myös ei? Kuvailet muuten itseäsi ihan normaaliksi ihmiseksi kun onnistuu kompromissit jne. mikä sinusta sitten tekee jotenkin erikoisen jämäkän? Ehkä se johtuu siitä että olen eteläpohjalainen ja siellä kaikki ihmiset on yleensä sellaisia jotka osaa sanoa ei tarpeen vaatiessa, en tiedä minkälaisia kynnysmattoja kuvittelet että naiset yleensä on.
En ole eläissäni kuullut että joku mies olisi ihastunut naisen jämäkkyyteen, jo pelkästään se termi kuulostaa kovin maskuliiniselta piirteeltä tai sellaiselta justiinatyyppiseltä pirttihirmulta, miten siihen joku ihastuisi?
Vmp.
"Kyllä me eteläpohjalaiset naiset osataan olla jämäkkiä, paitsi että me ei olla sellaisia epäfeminiinisiä hirviöitä kuin ap".
Hyh.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä! " Jämäkkyys eli kyky sanoa ei".
Nyt olet tainnut jotain ymmärtää asian pahasti väärin. Jämäkkyys on sitä, että pystyy tekemään ja pysymään päätöksissään. Ei on erittäin harvoin käyttökelpoinen sana jämäkän henkilön työkalupakissa. Eitä jauhavat yleisimmin epävarmat ja pelokkaat tai hyvin itsekkäät ihmiset.
Ap, mikä oikein lienet?
Otsikko oli tarkoituksella provosoiva, jotta ihmiset avaisivat ketjun. Jos olet viitsinyt lukea ketjun, niin olet nähnyt kommenttini, joissa kerron mitä jämäkkyys mielestäni on. Olen kaikki viestini allerjoittanut Ap:na, joten ne kyllä erottuvat täältä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä! " Jämäkkyys eli kyky sanoa ei".
Nyt olet tainnut jotain ymmärtää asian pahasti väärin. Jämäkkyys on sitä, että pystyy tekemään ja pysymään päätöksissään. Ei on erittäin harvoin käyttökelpoinen sana jämäkän henkilön työkalupakissa. Eitä jauhavat yleisimmin epävarmat ja pelokkaat tai hyvin itsekkäät ihmiset.
Ap, mikä oikein lienet?
Otsikko oli tarkoituksella provosoiva, jotta ihmiset avaisivat ketjun. Jos olet viitsinyt lukea ketjun, niin olet nähnyt kommenttini, joissa kerron mitä jämäkkyys mielestäni on. Olen kaikki viestini allerjoittanut Ap:na, joten ne kyllä erottuvat täältä. Ap
Oletko "tarkoituksella provosoiva" myös suhteissasi?
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisiin miehiin ihastut?
Haluatko vahvana naisena vielä vahvemman miehen tunteaksesi itsesi naiseksi mieheen verrattuna? Sellainen mies sitten luultavasti näkee sinut haasteena joka pitää kesyttää ja alistaa.
Vai sellaisen miehen joka on ok vahvan naisen kanssa? Silloin kysymys on siitä oletko viisas kuningatar vai kotityranni.
Täsmälleen sama kokemus. Äijä ensin saalisti ryhmäänsä lähetteei kaljapäissään tekstaria ja kosti kun en lämmennyt. Minä olinkin ollut esimiehelleen se joka ahdisti :) Melkoinen neiti se äijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä! " Jämäkkyys eli kyky sanoa ei".
Nyt olet tainnut jotain ymmärtää asian pahasti väärin. Jämäkkyys on sitä, että pystyy tekemään ja pysymään päätöksissään. Ei on erittäin harvoin käyttökelpoinen sana jämäkän henkilön työkalupakissa. Eitä jauhavat yleisimmin epävarmat ja pelokkaat tai hyvin itsekkäät ihmiset.
Ap, mikä oikein lienet?
Otsikko oli tarkoituksella provosoiva, jotta ihmiset avaisivat ketjun. Jos olet viitsinyt lukea ketjun, niin olet nähnyt kommenttini, joissa kerron mitä jämäkkyys mielestäni on. Olen kaikki viestini allerjoittanut Ap:na, joten ne kyllä erottuvat täältä. Ap
Oletko "tarkoituksella provosoiva" myös suhteissasi?
En tietenkään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä! " Jämäkkyys eli kyky sanoa ei".
Nyt olet tainnut jotain ymmärtää asian pahasti väärin. Jämäkkyys on sitä, että pystyy tekemään ja pysymään päätöksissään. Ei on erittäin harvoin käyttökelpoinen sana jämäkän henkilön työkalupakissa. Eitä jauhavat yleisimmin epävarmat ja pelokkaat tai hyvin itsekkäät ihmiset.
Ap, mikä oikein lienet?
Otsikko oli tarkoituksella provosoiva, jotta ihmiset avaisivat ketjun. Jos olet viitsinyt lukea ketjun, niin olet nähnyt kommenttini, joissa kerron mitä jämäkkyys mielestäni on. Olen kaikki viestini allerjoittanut Ap:na, joten ne kyllä erottuvat täältä. Ap
Sinulla on selkeä kuva mitä jämäkkyys on ja itse näet sen myös positiivisena asiana, jostain syystä nyt jokin mitä teet, nyt kuitenkin aiheuttaa ärsyyntymistä muissa.
Eli joko se ei ole se jämäkkyys tai jos se on, niin sitä sinun jämäkkyyttä ei koeta positiivisesti vaan ärsyttävänä asiana varsinkin ajan myötä.
Ketjussa on ihmisiä joilla on kokemusta näistä ”omasta mielestä positiivisesti jämäköistä” naisista. Ei tarvitse kuin lukea viestit ja näet miksi muut ärsyyntyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mulla on samankaltainen ongelma kuin ap:llä.
Miehet ensin ihastuvat minuun, että en ole mikään kodin hengetär, eriskummalliseen ulkonäkööni ja siihen miltä kantilta maailmaa katselen.
Sitten näitä neropatteja alkaa ärsyttää että en ole kodin hengetär, että en pukeudu feminiinisesti ja että saatan ajoittain haastaa Herra Miehen näkökulmia asioista.
Vika on tällöin miehissä: ovat katsoneet liikaa niitä leffoja joissa sankarin suudelma muuttaa rillisammakon hemaisevaksi seksipupuksi.
Se että kolme kertaa vuodessa bileissä panee vähän maskaraa naamaan ja pukee päälleen sen yhden mekkonsa saattaa tietysti olla se hirveä petos jolla nämä pahaa-aavistamattomat tampiot on pyydystetty, mutta minkäs teet. Heteronaiselle joku frakki-smokki-tummapuku-juhla-asuratkaisu ei oikein toimi sekään.
Vierailija kirjoitti:
Millaisiin miehiin ihastut?
Haluatko vahvana naisena vielä vahvemman miehen tunteaksesi itsesi naiseksi mieheen verrattuna? Sellainen mies sitten luultavasti näkee sinut haasteena joka pitää kesyttää ja alistaa.
Vai sellaisen miehen joka on ok vahvan naisen kanssa? Silloin kysymys on siitä oletko viisas kuningatar vai kotityranni.
Tämä.
Ap vaikuttaisi olevan kotityranni. Jos miehet ovat kerran olleet erilaisia mutta aintulee riita, ja riita tulee jopa tässä keskustelussakin, syyllinen löytynee peiliin katsomalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä! " Jämäkkyys eli kyky sanoa ei".
Nyt olet tainnut jotain ymmärtää asian pahasti väärin. Jämäkkyys on sitä, että pystyy tekemään ja pysymään päätöksissään. Ei on erittäin harvoin käyttökelpoinen sana jämäkän henkilön työkalupakissa. Eitä jauhavat yleisimmin epävarmat ja pelokkaat tai hyvin itsekkäät ihmiset.
Ap, mikä oikein lienet?
Otsikko oli tarkoituksella provosoiva, jotta ihmiset avaisivat ketjun. Jos olet viitsinyt lukea ketjun, niin olet nähnyt kommenttini, joissa kerron mitä jämäkkyys mielestäni on. Olen kaikki viestini allerjoittanut Ap:na, joten ne kyllä erottuvat täältä. Ap
Sinulla on selkeä kuva mitä jämäkkyys on ja itse näet sen myös positiivisena asiana, jostain syystä nyt jokin mitä teet, nyt kuitenkin aiheuttaa ärsyyntymistä muissa.
Eli joko se ei ole se jämäkkyys tai jos se on, niin sitä sinun jämäkkyyttä ei koeta positiivisesti vaan ärsyttävänä asiana varsinkin ajan myötä.
Ketjussa on ihmisiä joilla on kokemusta näistä ”omasta mielestä positiivisesti jämäköistä” naisista. Ei tarvitse kuin lukea viestit ja näet miksi muut ärsyyntyvät.
Kokeile miettiä nanosekunti asiaa siltä kantilta että naiset sosiaalistetaan lapsesta asti pyöristämään omaa kantaansa ja ottamaan aina muut huomioon.
Kohteliaisuus on omalla kohdallani johtanut lähes raiskaukseen kun etenkään kohtelias kieltäytyminen ei joillekin miehille rekisteröidy mitenkään.
Näin naisen näkökulmasta tämä on kuin olisin näkymätön. Minut huomioidaan vain jos huudan, mutta silloinkin se on sitä huutavan hullun saamaa huomiota.
Olen miettinyt että pitäisi olla joku opas siihen miten miesten kanssa kommunikoidaan niin että ne jurpot kuuntelisivat asiaani eivätkä miettisi että mitähän minä seuraavaksi sanoisin että saisin tuota pimperoa tuossa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Minun miestäni ärsyttää minun naispuolisissa kavereissa he, jotka pyrkivät meidän kahden väliin, he jotka kohtelevat mieheni mielestä minua huonosti, he jotka pyrkivät hänen mielestä viemään minua pahoille teille, he jotka kohtelevat häntä kuin pakollinen kylkiäinen, he joiden mielestä hän ei ollut oikea minulle, prinsessa kuvitelmissa elävät ja miesvihaajat.
Sinun kohdalla on minun tietenkin vaikeaa sanoa tarkka syy, mutta ehkä joku noista voisi osua oikeaan.
Vierailija kirjoitti:
No, mulla on samankaltainen ongelma kuin ap:llä.
Miehet ensin ihastuvat minuun, että en ole mikään kodin hengetär, eriskummalliseen ulkonäkööni ja siihen miltä kantilta maailmaa katselen.
Sitten näitä neropatteja alkaa ärsyttää että en ole kodin hengetär, että en pukeudu feminiinisesti ja että saatan ajoittain haastaa Herra Miehen näkökulmia asioista.
Vika on tällöin miehissä: ovat katsoneet liikaa niitä leffoja joissa sankarin suudelma muuttaa rillisammakon hemaisevaksi seksipupuksi.
Se että kolme kertaa vuodessa bileissä panee vähän maskaraa naamaan ja pukee päälleen sen yhden mekkonsa saattaa tietysti olla se hirveä petos jolla nämä pahaa-aavistamattomat tampiot on pyydystetty, mutta minkäs teet. Heteronaiselle joku frakki-smokki-tummapuku-juhla-asuratkaisu ei oikein toimi sekään.
Heh. Toimii myös toisin päin.
Naiset kertovat olevansa vahvoja, ja kuinka inhoavat äijäilyä.
Sitten kuitenkin odotetaan että rauhallinen mies murtautuu kahleistaan, näyttää tunteensa korottamalla ääntään (ei huutamista = passiivis-aggressiivinen) ja ottaa naisensa ihanan dominoivasti.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Ehkä me ollaan uusi luokka? Queer-hetero-naiset?
Tunnistan nuo asetelmat itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mulla on samankaltainen ongelma kuin ap:llä.
Miehet ensin ihastuvat minuun, että en ole mikään kodin hengetär, eriskummalliseen ulkonäkööni ja siihen miltä kantilta maailmaa katselen.
Sitten näitä neropatteja alkaa ärsyttää että en ole kodin hengetär, että en pukeudu feminiinisesti ja että saatan ajoittain haastaa Herra Miehen näkökulmia asioista.
Vika on tällöin miehissä: ovat katsoneet liikaa niitä leffoja joissa sankarin suudelma muuttaa rillisammakon hemaisevaksi seksipupuksi.
Se että kolme kertaa vuodessa bileissä panee vähän maskaraa naamaan ja pukee päälleen sen yhden mekkonsa saattaa tietysti olla se hirveä petos jolla nämä pahaa-aavistamattomat tampiot on pyydystetty, mutta minkäs teet. Heteronaiselle joku frakki-smokki-tummapuku-juhla-asuratkaisu ei oikein toimi sekään.
Heh. Toimii myös toisin päin.
Naiset kertovat olevansa vahvoja, ja kuinka inhoavat äijäilyä.
Sitten kuitenkin odotetaan että rauhallinen mies murtautuu kahleistaan, näyttää tunteensa korottamalla ääntään (ei huutamista = passiivis-aggressiivinen) ja ottaa naisensa ihanan dominoivasti.
Jep, yksilöön pätemättömät sukupuolirooliodotukset ovat ihan helvettiä etenkin kun osuvat omaan nilkkaan siellä kotona sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa. Kokeiltu on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mistä tuo johtuu. Nuorena 80-90-luvuilla olin miesten mielestä hyvin kiinnostava henkilö, mutta ne puolet, joihin ensinäkemältä oli ihastuttu kääntyivät hyvin nopeasti ominaisuuksiksi, joita minusta yritettiin karsia. Ulkonäköni, opiskelualani, harrastukseni, autoni, musiikkimakuni ja elämänsuunnitelmani hiersivät, ja erityisesti hiersi se, että minussa ei ollut minkäänlaista herranpelkoa. Minusta ei ole järkevää takertua ihmiseen, joka poikkeaa halutusta mallista monella tavalla, ja sitten ryhtyä painostamaan tätä muuttumaan halutun kaltaiseksi, mutta olen kokenut tätä ihan liian paljon.
Ehkä jotakin asiasta paljastaa se, että en ole oikeastaan koskaan ollut tyttökaverieni poikaystävien suosiossa. Olen uusien tuttavuuksien seurassa normaalia vähäpuheisempi tarkkailija enkä missään tapauksessa puhelias tai päällekäyvä, mutta silti minua on joko ruvettu hieman piikittelemään tai sitten on ihan suoraan haastettu riitaa. Ihan pahimmat tapaukset ovat hankkiutuneet johonkin terassinnurkkaan öykkäröimään minulle kahden kesken lähes ihotuntumalla, ja paras kaveruussuhteeni päättyi yksinomaan sen vuoksi, ettei kaverini mies sietänyt minua.
Homo- ja lesbokavereideni kumppanit sen sijaan ovat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja perusystävällisesti. Teen töitä pienten mies-, nais- ja sekaryhmien sekä yksittäisten ihmisten ohjaajana vaikeuksitta. Ongelma esiintyy vain heteromiesten kohdalla silloin, kun nämä ovat joko kaverieni miehiä tai minusta kiinnostuneita sinkkuja (minusta kiinnostuneet ukkomiehet, minusta kiinnostumattomat miehet ja ammatillisesti tuntemani miehet eivät ole pyrkineet nälvimään tai haastamaan riitaa). Olenko jonkinlainen uhka tai kilpailija, joka pitää survoa muottiin, vai onko minussa vain jotakin sellaista, joka v***ttaa?
Minun miestäni ärsyttää minun naispuolisissa kavereissa he, jotka pyrkivät meidän kahden väliin, he jotka kohtelevat mieheni mielestä minua huonosti, he jotka pyrkivät hänen mielestä viemään minua pahoille teille, he jotka kohtelevat häntä kuin pakollinen kylkiäinen, he joiden mielestä hän ei ollut oikea minulle, prinsessa kuvitelmissa elävät ja miesvihaajat.
Sinun kohdalla on minun tietenkin vaikeaa sanoa tarkka syy, mutta ehkä joku noista voisi osua oikeaan.
Ei osu yksikään oikeaan. Paitsi jos "pahoille teille johtaminen" tarkoittaa esimerkin antamista siitä, että nainen pärjää ja viihtyy sinkkunakin. Siitä on muutama mies pahoittanut mielensä oikein kunnolla.
Kuitenkin olet lopettanut useita suhteita jämäkästi. Niiden miesten olisi pitänyt sopeutua jämäkkyyteesi, mitä se sitten onkaan. Tässä ei kaikki oikein natsaa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta miehet ne vaan suuttuu ja taas alkaa uusi kierros. Tämä ei ole sattumaa. Haluatko oikeastaan parisuhdetta? Voisit kertoa luonteenpiirteestä heti sille uudelle, ettei synny uutta draamaa jälleen.