Miten suhtaudutte siihen nyt, jos kuritettiin lapsena?
Olen nyt 20v (nainen) ja jotenkin nyt ruvennut vaivaamaan se, että lapsena kuritettiin vyöllä. Muistaakseni ei ihan pienenä, mutta ala-asteikäisenä ja sitten ei enää yläasteella ollut. Aiemmin en ole juuri miettinyt. Muuten ei ollut väkivaltaa ja ihan hyvät vanhemmat mielestäni. Mutta jostain syystä välillä kuritettiin ihan tolla tavalla. Enkä ollut mikään hankala tapaus. Syyt oli kai aika pieniä, jotain huonoa käytöstä tai vastaavaa. Ootteko muut miettineet tällaista juuri tässä iässä, miksiköhän nyt?
Kommentit (11)
Suhtaudun siihen samoin kuin tapahtumahetkellä, eli hyvin kielteisesti ja tuomitsevasti.
Kyllä mua ainakin kuritettiin ihan aiheesta jos tarkemmin miettii. Tukasta ainakin otettiin, tosin kostoksi mä rääyin ihan tahalleni. Mitä enemmän mua yritettiin ojentaa sen hankalammaksi tulin. Periksi en antanut vaikka oli mikä. Olin kyllä varsinainen pikkupiru. Sääliksi kävi mun vanhempia kun nyt miettii. Ei mitään kaunoja jäänyt noista kurituksista.
Suhtaudun kielteisesti. Huonoa vanhemmuuttahan se (tuolta osin) oli.
Ei saa hyväksyä yläpeukut, saa hyväksyä alapeukut. Mikä järki tässä? Kai nyt rehellinen saa olla, vai pitääkö mielistellä.
Ehdottoman kielteisesti!
En vuosiin ajatellut koko asiaa, mutta nyt vanhemmiten olen tarkoituksella etääntynyt vanhemmistani. En näe aiheelliseksi kertoa syytä, mutta en ole enää viime vuosina pahemmin vieraillut heidän luonaan, enkä soittele koskaan muuten vaan. En vain halua.
Ahdistaa. En ymmärrä miten isäni on voinut kerran tukistaa minua niin, että päänahkaani tuli kalju kohta jonka parturi-kampaaja huomasi. Olin silloin joku 3v :(
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin kuritettiin ihan aiheesta jos tarkemmin miettii. Tukasta ainakin otettiin, tosin kostoksi mä rääyin ihan tahalleni. Mitä enemmän mua yritettiin ojentaa sen hankalammaksi tulin. Periksi en antanut vaikka oli mikä. Olin kyllä varsinainen pikkupiru. Sääliksi kävi mun vanhempia kun nyt miettii. Ei mitään kaunoja jäänyt noista kurituksista.
No sanonpa jatkoksi vielä että ainakaan siitä kurittamisesta ei ollut mitään hyötyä. Eli ei jatkoon.
Hmm. Voiko sanoa, että oli hyvä lapsuus, vaikka sai vyöstä? Itsestä tämä tuntuu vähän ristiriitaiselta. Meillä oli kyllä paljon rakkautta ja lämpöä, mutta sitten esim. tahallisesta tottelemattomuudesta tuli aika herkästi vyöstä. Ei usein, mutta aina välillä. Ja vielä aika isonakin, varmaan vielä 11-12-vuotiaana. Olen 90-luvun alussa syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Voiko sanoa, että oli hyvä lapsuus, vaikka sai vyöstä? Itsestä tämä tuntuu vähän ristiriitaiselta. Meillä oli kyllä paljon rakkautta ja lämpöä, mutta sitten esim. tahallisesta tottelemattomuudesta tuli aika herkästi vyöstä. Ei usein, mutta aina välillä. Ja vielä aika isonakin, varmaan vielä 11-12-vuotiaana. Olen 90-luvun alussa syntynyt.
Minua ei ole kuritettu, joten olen erittäin huono antamaan kommentteja, mutta kommentoin silti :)
Luulisin, että lapsuuden koetun hyvyyden kannalta on merkityksellistä, onko rangaistuksissa johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta vai tuleeko rangaistuksia miten sattuu sen mukaan, millä tuulella vanhemmat on.
Sitten toinen asia on tietysti se, miten rangaistiin. Vyö kuulostaa kyllä aika kamalalta. :(
Miten sinä koet? Koitko erityisesti vääränä rangaistusperusteet vai rangaistustavan?
Näissäkin asioissa tulisi ottaa huomioon aikakausi, jolloin on tapahtunut. On todella huono verrata menneisyyden asioita nykypäivään, sillä niin moni asia on muuttunut. Itse ymmärrän kurittamiseni, siihen aikaan se on ollut luonnollinen osa kasvatusta. Silmitöntä lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, esim. että tulee näkyviä tai pysyviä vammoja, en voi ymmärtää enkä hyväksyä.
Luulisin, että viimeistään silloin, kun oman lapsen teko rupeaa olemaan ajankohtaista, tulee oman lapsuuden juttuja mieleen.