Lopultakin! Lasten vuoroviikkoasumisessa lapsi saa kaksi virallista osoitetta.

Vierailija kirjoitti:

Yksikään tuntemani vuoroviikkolapsi ei ole jatkanut vuoroasumista peruskoulun tai viimeistään 18v jälkeen, vaan kotiutunut kokonaan jomman kumman vanhemman luo, useimmiten sinne missä käytettävissä on oma huone. Toisella vanhemmalla sitten käydään noukkimassa rusinat pullasta: syömään, hakemaan rahaa tai autoa lainaan....

Miksi yli 18-vuotiaan pitäisikään jatkaa vuoroasumista enää sen jälkeen, kun muuttaa omilleen? Ja mitä tuo nyt todistaa? Minun isäni oli viikonloppuisä, enkä minä hänenkään viikonloppuvierailuja enää jatkanut täysi-ikäisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, tämäkin on noin sata kertaa selitetty, mutta aina vain joku jaksaa ihmetellä. Vanhempien vuoroasuminen ei onnistu, koska vanhemmilla ei ole kahta kotia, joiden välissä seilata vaan yksi. Jos eroon päädytään, siinä on usein sellainen tilanne, että yhteiselämä ei suju, joten miten ihmeessä yhteinen asuntokaan olisi vaihtoehto enää siinä vaiheessa. Ja olisihan se hullua, että lapset isännöivät sitä yhtä kotia ja vanhemmilla on sitten molemmilla omat asunnot, joissa sitten asuvat oikeasti ja lapset eivät koskaan käy niissä vanhempien kodeissa. 

Ja mitä siihen rankkuuteen tulee, minulle ainakin olisi ihan ok, jos minulla olisi kaksi kotia, jos molemmissa kodeissa on minulle tarpeelliset tavarat ja esimerkiksi jääkaappi täynnä ruokaa eikä minun tarvitse siivota jonkun toisen sotkuja tai maksella sähkölaskua, jonka toinen lupasi maksaa. Tällaiset asiathan siinä aikuisten kannalta olisi hankalia eikä se, että herääkin nyt eri sängystä kuin viime viikolla. 

Aika nopeastihan sitä haluaa poikakaverinkin kanssa laittaa hynttyyt yhteen eikä kulkea kassin kanssa asuntojen välillä.... Lapsilta sitten vaaditaan samaa kassielämää vaikka 15 vuotta?

No ei minulle ole ainakaan ollut ongelma kulkea kassin kanssa asuntojen välillä nuorempana opiskeluaikana ja nyt uuden miesystävän kanssa. Ja tuohan ei ole mitenkään verrannollinen, koska tuolloin kyse on taloudellisesta hyödystä. Tottakai yhteenmuutto kannattaa, jos joka tapauksessa toinen kämppä on koko ajan tyhjillään. Tässä vanhemmuustilanteessa molemmissa asunnoissa on kuitenkin perhe, joissa eletään vuorotellen. Eli toinen kämppä ei ole tyhjillään, vaan siellä on koko ajan joku, jonka kanssa haluat ja saat asua. Aikuisilla harvemmin on tällaista tilannetta, että perheenjäseniä asuu kahdessa eri osoitteessa ja niiden molempien kanssa haluaa asua. Siksi vähän huono nyt verrata aikuisia tähän. 

Jos ajatellaan esimerkiksi yksinhuoltajaäitiä, joka tekee rankkaa vuorotyötä. Vuorot olisivat sellaisia, että joka toinen viikko on pitkiä ilta- ja yövuoroja ja joka toinen viikko on vapaa tai vain pari päivävuoroa. Jos isovanhemmat sattuvat asumaan samalla paikkakunnalla, tässähän olisi aivan ideaalitilanne, että lapset saavat asua ne yövuoroviikot isovanhemmilla, eikä heille tarvitse järjestää yöhoitopaikkaa tai hoitajaa. Tällaista tilannetta kukaan ei kritisoi millään tavalla, vaan ihaillaan, miten hyvin lasten elämä on järjestetty ja lapset ovat onnekkaita, kun isovanhemmat ovat käytettävissä. Mutta herranjumala, jos siinä isovanhempien tilalla onkin isä, kyllä ovat lapset täysin pilalla ja traumatisoituneita ja vaikka mitä, kun joutuvat seilaamaan juurettomina jatkuvasti missä sattuu. 

Taloudellinen hyöty? Kyllä mä ehdotin poikkikselle yhteisasumista nimenomaan sen vuoksi, että tavarat on silloin siellä missä niitä tarvitsee ja että on paikka mitä kutsua kodiksi eikä paria kämppää joissa kummassakaan ei ehdi olla kun taas siirrytään. Mä ennemmin ajoin 80km työmatkaa kuin vaihtelin puhtaita alushousuja kassiin.

Olen erolapsi, silloin 80- luvulla ei onneksi vuoroasumista ollut keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään tuntemani vuoroviikkolapsi ei ole jatkanut vuoroasumista peruskoulun tai viimeistään 18v jälkeen, vaan kotiutunut kokonaan jomman kumman vanhemman luo, useimmiten sinne missä käytettävissä on oma huone. Toisella vanhemmalla sitten käydään noukkimassa rusinat pullasta: syömään, hakemaan rahaa tai autoa lainaan....

Miksi yli 18-vuotiaan pitäisikään jatkaa vuoroasumista enää sen jälkeen, kun muuttaa omilleen? Ja mitä tuo nyt todistaa? Minun isäni oli viikonloppuisä, enkä minä hänenkään viikonloppuvierailuja enää jatkanut täysi-ikäisenä. 

Luepa uudelleen, lapset eivät muuttaneet omilleen, lakkasivat vaan reissaamasta kassin kanssa asuntojen väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, tämäkin on noin sata kertaa selitetty, mutta aina vain joku jaksaa ihmetellä. Vanhempien vuoroasuminen ei onnistu, koska vanhemmilla ei ole kahta kotia, joiden välissä seilata vaan yksi. Jos eroon päädytään, siinä on usein sellainen tilanne, että yhteiselämä ei suju, joten miten ihmeessä yhteinen asuntokaan olisi vaihtoehto enää siinä vaiheessa. Ja olisihan se hullua, että lapset isännöivät sitä yhtä kotia ja vanhemmilla on sitten molemmilla omat asunnot, joissa sitten asuvat oikeasti ja lapset eivät koskaan käy niissä vanhempien kodeissa. 

Ja mitä siihen rankkuuteen tulee, minulle ainakin olisi ihan ok, jos minulla olisi kaksi kotia, jos molemmissa kodeissa on minulle tarpeelliset tavarat ja esimerkiksi jääkaappi täynnä ruokaa eikä minun tarvitse siivota jonkun toisen sotkuja tai maksella sähkölaskua, jonka toinen lupasi maksaa. Tällaiset asiathan siinä aikuisten kannalta olisi hankalia eikä se, että herääkin nyt eri sängystä kuin viime viikolla. 

Aika nopeastihan sitä haluaa poikakaverinkin kanssa laittaa hynttyyt yhteen eikä kulkea kassin kanssa asuntojen välillä.... Lapsilta sitten vaaditaan samaa kassielämää vaikka 15 vuotta?

No ei minulle ole ainakaan ollut ongelma kulkea kassin kanssa asuntojen välillä nuorempana opiskeluaikana ja nyt uuden miesystävän kanssa. Ja tuohan ei ole mitenkään verrannollinen, koska tuolloin kyse on taloudellisesta hyödystä. Tottakai yhteenmuutto kannattaa, jos joka tapauksessa toinen kämppä on koko ajan tyhjillään. Tässä vanhemmuustilanteessa molemmissa asunnoissa on kuitenkin perhe, joissa eletään vuorotellen. Eli toinen kämppä ei ole tyhjillään, vaan siellä on koko ajan joku, jonka kanssa haluat ja saat asua. Aikuisilla harvemmin on tällaista tilannetta, että perheenjäseniä asuu kahdessa eri osoitteessa ja niiden molempien kanssa haluaa asua. Siksi vähän huono nyt verrata aikuisia tähän. 

Jos ajatellaan esimerkiksi yksinhuoltajaäitiä, joka tekee rankkaa vuorotyötä. Vuorot olisivat sellaisia, että joka toinen viikko on pitkiä ilta- ja yövuoroja ja joka toinen viikko on vapaa tai vain pari päivävuoroa. Jos isovanhemmat sattuvat asumaan samalla paikkakunnalla, tässähän olisi aivan ideaalitilanne, että lapset saavat asua ne yövuoroviikot isovanhemmilla, eikä heille tarvitse järjestää yöhoitopaikkaa tai hoitajaa. Tällaista tilannetta kukaan ei kritisoi millään tavalla, vaan ihaillaan, miten hyvin lasten elämä on järjestetty ja lapset ovat onnekkaita, kun isovanhemmat ovat käytettävissä. Mutta herranjumala, jos siinä isovanhempien tilalla onkin isä, kyllä ovat lapset täysin pilalla ja traumatisoituneita ja vaikka mitä, kun joutuvat seilaamaan juurettomina jatkuvasti missä sattuu. 

Taloudellinen hyöty? Kyllä mä ehdotin poikkikselle yhteisasumista nimenomaan sen vuoksi, että tavarat on silloin siellä missä niitä tarvitsee ja että on paikka mitä kutsua kodiksi eikä paria kämppää joissa kummassakaan ei ehdi olla kun taas siirrytään. Mä ennemmin ajoin 80km työmatkaa kuin vaihtelin puhtaita alushousuja kassiin.

Olen erolapsi, silloin 80- luvulla ei onneksi vuoroasumista ollut keksitty.

Niin, taloudellinen hyöty. Pariskunta, joka käytännössä asuu yhdessä ja jolla on kaksi asuntoa, voi hyvin luopua toisesta asunnosta, koska ei ole järkeä maksaa kahdesta asunnosta, joista jompikumpi on koko ajan tyhjillään. Mitä kohtaa et ymmärrä? 

Enkä ihan ymmärrä, miten "kummassakaan ei ehdi olla kun taas siirrytään". Siis ne kaksi asuntoahan ovat samat ihan koko ajan. Miten niissä ei ehdi olemaan ja mikseivät ne tunnu kodilta? Minulle kyllä lapsuudenkotikin tuntuu edelleen ihan kodilta, samoin äitini kesämökki ja poikaystäväni asunto, vaikka en niissä montaa päivää kerrallaan olekaan. Ei ole mitään kulttuurishokkia kyllä koskaan ollut, kun näiden väliä on seilannut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään tuntemani vuoroviikkolapsi ei ole jatkanut vuoroasumista peruskoulun tai viimeistään 18v jälkeen, vaan kotiutunut kokonaan jomman kumman vanhemman luo, useimmiten sinne missä käytettävissä on oma huone. Toisella vanhemmalla sitten käydään noukkimassa rusinat pullasta: syömään, hakemaan rahaa tai autoa lainaan....

Miksi yli 18-vuotiaan pitäisikään jatkaa vuoroasumista enää sen jälkeen, kun muuttaa omilleen? Ja mitä tuo nyt todistaa? Minun isäni oli viikonloppuisä, enkä minä hänenkään viikonloppuvierailuja enää jatkanut täysi-ikäisenä. 

Luepa uudelleen, lapset eivät muuttaneet omilleen, lakkasivat vaan reissaamasta kassin kanssa asuntojen väliä.

No eikö 18-19 -vuotiaana yleensä muuteta omilleen? Opiskelemaan lähtiessä? 

Voisiko joku nyt sitten kertoa, mikä olisi vuoroviikkoasumista parempi ratkaisu eroperheille? Yhdessä pysyminen ja yhteinen asunto ei ole vaihtoehto. Kovasti vastustetaan vuoroviikkoasumista, mutta mitään vaihtoehtoja ei kuitenkaan ehdoteta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään tuntemani vuoroviikkolapsi ei ole jatkanut vuoroasumista peruskoulun tai viimeistään 18v jälkeen, vaan kotiutunut kokonaan jomman kumman vanhemman luo, useimmiten sinne missä käytettävissä on oma huone. Toisella vanhemmalla sitten käydään noukkimassa rusinat pullasta: syömään, hakemaan rahaa tai autoa lainaan....

Miksi yli 18-vuotiaan pitäisikään jatkaa vuoroasumista enää sen jälkeen, kun muuttaa omilleen? Ja mitä tuo nyt todistaa? Minun isäni oli viikonloppuisä, enkä minä hänenkään viikonloppuvierailuja enää jatkanut täysi-ikäisenä. 

Luepa uudelleen, lapset eivät muuttaneet omilleen, lakkasivat vaan reissaamasta kassin kanssa asuntojen väliä.

No kuka täysi-ikäinen lapsi reissaisi kahden kodin väliä? Miksi hän tekisi niin? Todennäköisesti tällaiset vuoroviikkolapset muuttavat nopeasti omilleen, kun täyttävät 18 vuotta. Eihän heidän edes tarvitse enää noudattaa mitään tapaamissopimusta, koska ovat aikuisia lain mukaan. Saavat tehdä mitä haluavat. Millä vanhemmat pakottaisivat tuon ikäiset vuoroviikkoasumiseen? 

(ohis)

Tärkeintä tässä ketjussa on nimenomaan vanhemmuuden tasaaminen. Nyt toinen vanhemmista on ollut sätkynukke ja pelkkä maksaja.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, tämäkin on noin sata kertaa selitetty, mutta aina vain joku jaksaa ihmetellä. Vanhempien vuoroasuminen ei onnistu, koska vanhemmilla ei ole kahta kotia, joiden välissä seilata vaan yksi. Jos eroon päädytään, siinä on usein sellainen tilanne, että yhteiselämä ei suju, joten miten ihmeessä yhteinen asuntokaan olisi vaihtoehto enää siinä vaiheessa. Ja olisihan se hullua, että lapset isännöivät sitä yhtä kotia ja vanhemmilla on sitten molemmilla omat asunnot, joissa sitten asuvat oikeasti ja lapset eivät koskaan käy niissä vanhempien kodeissa. 

Ja mitä siihen rankkuuteen tulee, minulle ainakin olisi ihan ok, jos minulla olisi kaksi kotia, jos molemmissa kodeissa on minulle tarpeelliset tavarat ja esimerkiksi jääkaappi täynnä ruokaa eikä minun tarvitse siivota jonkun toisen sotkuja tai maksella sähkölaskua, jonka toinen lupasi maksaa. Tällaiset asiathan siinä aikuisten kannalta olisi hankalia eikä se, että herääkin nyt eri sängystä kuin viime viikolla. 

Vanhemmat voivat hankkia pienen asunnon tai vaikka soluhuoneen, kun lapsia ei sinne tarvitse ottaa vaan lapset saavat jäädä asumaan omaan kotiinsa. Lasten koti on vanhempien osalta nk. yhteinen tila, jota käytetään vain eri aikaan. Vähän niin kuin toinen vanhempi olisi aina työmatkalla. Tämä toimii parikymppisillä opiskelijoilla, joten miksei se toimisi ihan aikuisilla ihmisillä? 

Mielestäni on jotenkin absurdi ajatus, että eroon ainoa syytön osapuoli joutuu kärsimään kaikki seuraamukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, miksi nuo vuoroviikkovanhemmat haluavan laittaa lapsensa kärsimään. Mikseivät itse vaihda kotia viikottain?

Viuoroviikkoperheissä jaksaminen on usein parempaa. Tunnen monia onnettomia ydinperheitä, joissa kaikilla on elämänlaatu parantunut eron ja vuoroviikkoihin siirtymiseen jälkeen. Kun ennen vanhemmat ovat molemmat olleet täysin kypsiä toisiinsa, lapsiinsa ja arkeensa, joka ei koskaan muutu, vuoroviikoissa kumpikin vanhemmista saa lepoviikon ja lapsiakin tulee vain sopivasti ikävä viikossa, niin että jälleennäkeminen on aina ilahduttava. Ja viikon heitä jaksaa hoitaa hyväntuulisena, kun tietää, että sitten saa taas taukoa. Ydinperheessä lepoa ei tule ikinä ja arki alkaa ahdistaa, kun lapset ja se rasittava puoliso ovat AINA siinä, JOKA päivä.

Et tainnut ymmärtää kysymyksen pointtia. Miksi lapsella pitää olla kaksi "kotia" ja olla heittopussina? Miksi lapsi ei voi asua yhdessä paikassa, ja vanhemmat olla siellä vuoroviikoin?

Muuttaako uudelleen avioituneet kumppanitkin ja pikkusisarukset kahden viikon välein?

No miksei? Ihan yhtälailla hekin siihen kykenee, kuin se yksi heittopussi. Mieti tilannetta sen heittopussin silmin? Äiti ja isä uusine perheineen asuu kodeissaan ja sinä olet aina se vuoroviikoin vieraileva vieras. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisää kuluja veronmaksajille. Jos toinen koti on 700 km päässä, koulukuljetukset lentokoneella tulee yhteiskunnalle tosi kalliiksi. Lähikouluperiaate tietysti mahdollistaisi lapsen vaihtamaaan koulua viikon välein? Tai kulkemaan lentokoneella?

No jos on vuoroviikot, niin tuskinpa on etäisyyttä ihan noin paljon ja koulukin pysyy kuule ihan siinä yhdessä. Järjenkäyttö on sallittua. Kyse on lähinnä lapsilisän reilummasta jakamisesta tasan vanhempien kesken.

Ja asumis- ynnä muiden tukien.

Tukia, tukia, tukia. Miksi köyhät lisääntyy?

Niin, mikäs se olisi se tuloraja että saisi lisääntyä? Olen kuitenkin ihan korkeakoulututkinnon omaava ja täyspäiväisesti työssäkäyvä ihminen ja silti saan asumistukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, miksi nuo vuoroviikkovanhemmat haluavan laittaa lapsensa kärsimään. Mikseivät itse vaihda kotia viikottain?

Viuoroviikkoperheissä jaksaminen on usein parempaa. Tunnen monia onnettomia ydinperheitä, joissa kaikilla on elämänlaatu parantunut eron ja vuoroviikkoihin siirtymiseen jälkeen. Kun ennen vanhemmat ovat molemmat olleet täysin kypsiä toisiinsa, lapsiinsa ja arkeensa, joka ei koskaan muutu, vuoroviikoissa kumpikin vanhemmista saa lepoviikon ja lapsiakin tulee vain sopivasti ikävä viikossa, niin että jälleennäkeminen on aina ilahduttava. Ja viikon heitä jaksaa hoitaa hyväntuulisena, kun tietää, että sitten saa taas taukoa. Ydinperheessä lepoa ei tule ikinä ja arki alkaa ahdistaa, kun lapset ja se rasittava puoliso ovat AINA siinä, JOKA päivä.

Et tainnut ymmärtää kysymyksen pointtia. Miksi lapsella pitää olla kaksi "kotia" ja olla heittopussina? Miksi lapsi ei voi asua yhdessä paikassa, ja vanhemmat olla siellä vuoroviikoin?

Muuttaako uudelleen avioituneet kumppanitkin ja pikkusisarukset kahden viikon välein?

No miksei? Ihan yhtälailla hekin siihen kykenee, kuin se yksi heittopussi. Mieti tilannetta sen heittopussin silmin? Äiti ja isä uusine perheineen asuu kodeissaan ja sinä olet aina se vuoroviikoin vieraileva vieras. 

Veljen perheessä lapsella on oma huone, jonka hän on sisustanut mieleisekseen. Käy mieluusti isän luona.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku nyt sitten kertoa, mikä olisi vuoroviikkoasumista parempi ratkaisu eroperheille? Yhdessä pysyminen ja yhteinen asunto ei ole vaihtoehto. Kovasti vastustetaan vuoroviikkoasumista, mutta mitään vaihtoehtoja ei kuitenkaan ehdoteta. 

Vastauksia ei näköjään tule. Minusta tuntuu, että vuoroviikkoasumista kauhistelevat eivät tiedä asiasta yhtään mitään ja asiaan liitetään asioita, jotka eivät liity tähän järjestelyyn varsinaisesti millään tavalla. Tuntuu, että halutaan vain paheksua eronneita ja ehkä mahdollisia uusia suhteita ja se sitten kohdistetaan vain tähän järjestelyyn.

Minä olen itse eronnut muutama vuosi sitten ja ihan käsi sydämellä sanon, että olen todellakin yrittänyt parhaani enkä tätä järjestelyä ole tehnyt ilkeyttäni tai itsekkyyttäni. Erotessamme minulla oli erittäin epäsäännölliset työvuorot ja se oli varmasti lapsille tosi rankkaa, kun olivat pari päivää minulla, sitten taas isällään ja sitten taas minulla. Nyt kun työvuoroni ovat säännölliset, on varmasti kaikin puolin lapsillekin helpompi ja selkeämpi, että on se viikko ja viikko eikä sompailla sinne tänne työvuorolistojen heittelemänä. Exälläni on uusi kumppani, joka myös asuu hänen luonaan. Minullakin on nyt vuoden ollut uusi kumppani, mutta yhteen emme ole muuttamassa. Lapsille ei ole siis raahattu esittelyyn uusia kumppaneita jatkuvasti eikä sisarpuoliakaan ole vielä ollut ajankohtaista tavata. Pystymme exän kanssa sopimaan lasten asioista ihan sovinnolla. Asumme alle kilometrin päässä toisistamme, joten mitään koulu/kaveriongelmia ei ole. Isovanhemmat ovat lähellä ja auttavat tarvittaessa. Lapsilla on kaikki "mukavuudet", mitä heillä olisi siinäkin tapauksessa, että olisimme vielä yhdessä. Molemmilla on omat huoneet molemmissa asunnoissa jne. Eroperheissä on niin paljon eri palasia ja asuinjärjestely on niistä vain pieni osuus. En vain ole vielä keksinyt, miten olisin itse tämän paremmin voinut järjestää. Vuorotyötä tehdessäni mietin, että parempi lasten on kuitenkin olla isällään kuin etsiä heille joku hoitopaikka tai palkata hoitaja tai viedä mummolle. Ehkä jollakulla palstatietäjällä tähän olisi sitten joku paljon parempi ratkaisu, mutta minä en sellaista keksinyt. 

Joskus sitä asiaa voisi miettiä ihan sen käytännönkin tasolla tämän kauhistelun ja moralisoinnin sijaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, tämäkin on noin sata kertaa selitetty, mutta aina vain joku jaksaa ihmetellä. Vanhempien vuoroasuminen ei onnistu, koska vanhemmilla ei ole kahta kotia, joiden välissä seilata vaan yksi. Jos eroon päädytään, siinä on usein sellainen tilanne, että yhteiselämä ei suju, joten miten ihmeessä yhteinen asuntokaan olisi vaihtoehto enää siinä vaiheessa. Ja olisihan se hullua, että lapset isännöivät sitä yhtä kotia ja vanhemmilla on sitten molemmilla omat asunnot, joissa sitten asuvat oikeasti ja lapset eivät koskaan käy niissä vanhempien kodeissa. 

Ja mitä siihen rankkuuteen tulee, minulle ainakin olisi ihan ok, jos minulla olisi kaksi kotia, jos molemmissa kodeissa on minulle tarpeelliset tavarat ja esimerkiksi jääkaappi täynnä ruokaa eikä minun tarvitse siivota jonkun toisen sotkuja tai maksella sähkölaskua, jonka toinen lupasi maksaa. Tällaiset asiathan siinä aikuisten kannalta olisi hankalia eikä se, että herääkin nyt eri sängystä kuin viime viikolla. 

Vanhemmat voivat hankkia pienen asunnon tai vaikka soluhuoneen, kun lapsia ei sinne tarvitse ottaa vaan lapset saavat jäädä asumaan omaan kotiinsa. Lasten koti on vanhempien osalta nk. yhteinen tila, jota käytetään vain eri aikaan. Vähän niin kuin toinen vanhempi olisi aina työmatkalla. Tämä toimii parikymppisillä opiskelijoilla, joten miksei se toimisi ihan aikuisilla ihmisillä? 

Mielestäni on jotenkin absurdi ajatus, että eroon ainoa syytön osapuoli joutuu kärsimään kaikki seuraamukset

Harvalla on varaa pitää 2 kotia. Ja entäs sitten kun löytää uuden kumppanin jolla mahdollisesti hänelläkin lapsia? Asutaan erillään ikuisesti? Sitten onkin jo kolme kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, tämäkin on noin sata kertaa selitetty, mutta aina vain joku jaksaa ihmetellä. Vanhempien vuoroasuminen ei onnistu, koska vanhemmilla ei ole kahta kotia, joiden välissä seilata vaan yksi. Jos eroon päädytään, siinä on usein sellainen tilanne, että yhteiselämä ei suju, joten miten ihmeessä yhteinen asuntokaan olisi vaihtoehto enää siinä vaiheessa. Ja olisihan se hullua, että lapset isännöivät sitä yhtä kotia ja vanhemmilla on sitten molemmilla omat asunnot, joissa sitten asuvat oikeasti ja lapset eivät koskaan käy niissä vanhempien kodeissa. 

Ja mitä siihen rankkuuteen tulee, minulle ainakin olisi ihan ok, jos minulla olisi kaksi kotia, jos molemmissa kodeissa on minulle tarpeelliset tavarat ja esimerkiksi jääkaappi täynnä ruokaa eikä minun tarvitse siivota jonkun toisen sotkuja tai maksella sähkölaskua, jonka toinen lupasi maksaa. Tällaiset asiathan siinä aikuisten kannalta olisi hankalia eikä se, että herääkin nyt eri sängystä kuin viime viikolla. 

Vanhemmat voivat hankkia pienen asunnon tai vaikka soluhuoneen, kun lapsia ei sinne tarvitse ottaa vaan lapset saavat jäädä asumaan omaan kotiinsa. Lasten koti on vanhempien osalta nk. yhteinen tila, jota käytetään vain eri aikaan. Vähän niin kuin toinen vanhempi olisi aina työmatkalla. Tämä toimii parikymppisillä opiskelijoilla, joten miksei se toimisi ihan aikuisilla ihmisillä? 

Mielestäni on jotenkin absurdi ajatus, että eroon ainoa syytön osapuoli joutuu kärsimään kaikki seuraamukset

Minusta taas on absurdi ajatus, että lapsilla on oma koti ja vanhemmilla omansa, jonne lapset eivät tule koskaan. 

Minä maksajaisä, etävanhemmaksi pakotettu olen todella helpottunut, että asemani lasteni huoltajana lopultakin virallistetaan. Minulla ei ole ollut mitään sanomista edes siihen, mitä lapsille hankitaan vaikka maksan lasteni elatuksesta suurimman osan.

No, hyvä että edes nyt!

Eikö muovitukat ole vielä tajunneet että lapsilisät ja elatustuki puolittuu? Kohta lapsivapaat on saatanasta ja mikä vuoroviikkoasuminen??! 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, tämäkin on noin sata kertaa selitetty, mutta aina vain joku jaksaa ihmetellä. Vanhempien vuoroasuminen ei onnistu, koska vanhemmilla ei ole kahta kotia, joiden välissä seilata vaan yksi. Jos eroon päädytään, siinä on usein sellainen tilanne, että yhteiselämä ei suju, joten miten ihmeessä yhteinen asuntokaan olisi vaihtoehto enää siinä vaiheessa. Ja olisihan se hullua, että lapset isännöivät sitä yhtä kotia ja vanhemmilla on sitten molemmilla omat asunnot, joissa sitten asuvat oikeasti ja lapset eivät koskaan käy niissä vanhempien kodeissa. 

Ja mitä siihen rankkuuteen tulee, minulle ainakin olisi ihan ok, jos minulla olisi kaksi kotia, jos molemmissa kodeissa on minulle tarpeelliset tavarat ja esimerkiksi jääkaappi täynnä ruokaa eikä minun tarvitse siivota jonkun toisen sotkuja tai maksella sähkölaskua, jonka toinen lupasi maksaa. Tällaiset asiathan siinä aikuisten kannalta olisi hankalia eikä se, että herääkin nyt eri sängystä kuin viime viikolla. 

Vanhemmat voivat hankkia pienen asunnon tai vaikka soluhuoneen, kun lapsia ei sinne tarvitse ottaa vaan lapset saavat jäädä asumaan omaan kotiinsa. Lasten koti on vanhempien osalta nk. yhteinen tila, jota käytetään vain eri aikaan. Vähän niin kuin toinen vanhempi olisi aina työmatkalla. Tämä toimii parikymppisillä opiskelijoilla, joten miksei se toimisi ihan aikuisilla ihmisillä? 

Mielestäni on jotenkin absurdi ajatus, että eroon ainoa syytön osapuoli joutuu kärsimään kaikki seuraamukset

Käsitätkö, että erotessa nimenomaan on se ajatus, että ei ole enää sen exän kanssa mitään yhteistä tilaa? En minä ainakaan haluaisi siivota enää exän sotkuja ja maksella hänen laskujaan tai neuvotella uudesta telkkarista tai pesukoneesta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä maksajaisä, etävanhemmaksi pakotettu olen todella helpottunut, että asemani lasteni huoltajana lopultakin virallistetaan. Minulla ei ole ollut mitään sanomista edes siihen, mitä lapsille hankitaan vaikka maksan lasteni elatuksesta suurimman osan.

No, hyvä että edes nyt!

Opettele aluksi edes termit oikein. Etävanhempi voi ja usein on _myös_ lapsen huoltaja. Hän omaa siis päätösvaltaa lapsen asioihin yhtä lailla kuin se lähivanhempikin. Elatus taas jakautuu maksukyvyn mukaan. On niitäkin perheitä, joissa etävanhempi ei maksa juuri mitään kun ei ole varaa.

Katkeruudesta kannattaa opetella eroon. Se vaan pitää ihmistä paikallaan ja estää olemasta aidosti onnellinen.

Julmimmat kommentit tähän asiaan liittyen tulee aina niiltä, jotka itse elävät siinä onnettomassa kulissiliitossa, jota viimeiseen saakka ydinperheeksi kutsutaan. Tai jotka ei siitä uskaltaneet lähteä senkään jälkeen kun lapset lensi pesästä. 

Vanhempien vuoroviikkoasuminen ei toimi, koska onnistuneen eron yksi keskeinen tekijä on mielestäni se, että molemmat vanhemmat saavat uuden arkensa toimimaan ja rakennettua sen uuden elämän tyydyttäväksi eron jälkeen. Se olisi todella hankalaa mennä elämässä eteenpäin, jos pitäisi exän kanssa koluta edelleen samoja nurkkia, olla yhdessä edelleen vastuussa laskuista yms. Lasten onni nyt vain on riippuvainen hyvin pitkälti vanhempien onnesta. Kun vanhemmat voivat hyvin, lapsetkin voivat silloin keskimäärin paremmin, riippumatta siitä minkä neliöiden sisällä he vanhempiensa kanssa aikaa viettävät. 

Meidän eroperheessä ei ole vuoroviikkoja exän epäsäännöllisestä työstä johtuen. Mutta ihan mieluusti sellaiseen vaihtaisin. Ei se ole helppoa lapsillekkaan että on 2 päivää äidillä, päivän isällä, 6 päivää äidillä, 2 päivää isällä, 4 päivää äidillä jne. Vaihdot keskellä kouluviikkoa ja miten sattuu ja lasten on niitä vaikea hahmottaa (tottakai kun jopa minun, aikuisen, on vaikea sitä hahmottaa). Ja pitempiä taukoja ei oikein voi ottaa, kun sit taas tulee lapsille sitä isää kova ikävä. Esim. joka toinen viikonloppu systeemi ei toimisi meidän lapsilla ollenkaan! Viikko on lapsille kuitenkin helpommin hahmotettava aikamääre, siinä ehtii toiseen kotiin asettua, ja jos tulee kova ikävä voi keskellä viikkoa nähdä toista vanhempaa vaikka yhden illan ajan. 

Periaatteessa olen samaa mieltä että on hyvä jos etävanhemman asema ja mahdolliset tuet paranee. Mutta sitä ei saa tehdä lähivanhemman kustannuksella. Se että lapsella olisi jatkossa esim. kaksi köyhää kotia (lähivanhemman tuista siirretään osa etälle) ei kuitenkaan ole lapsen etu. Etää tulee kohdella erillisenä kotitaloutena esim. asumistuen suhteen, niinkuin se onkin.