Yhteen muuttaminen EI OLE suhteen syventämistä

Ennen ku muutin yhteen muijan kanssa suhde oli todella kiihkeä ja yökyläilyissä oli todella sitä jotain. Yhteen muutettuamme suhde oli taas todella syvältä joten kai se jollain tapaa syveni.

Kuulostaa ihanteelliselta suhteelta etenkin, jos asutaan suht lähekkäin. Mikäli uuteen parisuhteeseen vielä päädyn, se on varmasti erillissuhde.

Älkää muuttako yhteen jos ette halua. Mikä tarve sitä on täällä vatvoa, että toiset tekevät toisin. Aika vaikea esim. perustaa perhettä jos ei aio ikinä muuttaa saman katon alle. Jotkut haluavat sen perheen silläkin hinnalla, että suhteeseen astuu myös se arki. Voi ei, eihän se suhde tai elämä ole sitten enää minkään arvoinen.

Puhut niin totta ap. Jos olisin rikas niin haluisin muuttaa erilleen ja jatkaa yhdessä eri osotteissa. Nyt yhteinen asuntolaina sitoo. Kuinka moni pareista muuttaa yhteen pelkästään taloudellisen edun takia.

Vierailija kirjoitti:

Älkää muuttako yhteen jos ette halua. Mikä tarve sitä on täällä vatvoa, että toiset tekevät toisin. Aika vaikea esim. perustaa perhettä jos ei aio ikinä muuttaa saman katon alle. Jotkut haluavat sen perheen silläkin hinnalla, että suhteeseen astuu myös se arki. Voi ei, eihän se suhde tai elämä ole sitten enää minkään arvoinen.

Mikään lapsiperhearjessa ei voita sitä tunnetta, että saa tulla töiden jälkeen kotiin ja olla siellä YKSIN tasan niin kauan kuin haluaa ja tarvitsee (ja sen jälkeen mennä vaikka kaljalle rakastajan kanssa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää muuttako yhteen jos ette halua. Mikä tarve sitä on täällä vatvoa, että toiset tekevät toisin. Aika vaikea esim. perustaa perhettä jos ei aio ikinä muuttaa saman katon alle. Jotkut haluavat sen perheen silläkin hinnalla, että suhteeseen astuu myös se arki. Voi ei, eihän se suhde tai elämä ole sitten enää minkään arvoinen.

Mikään lapsiperhearjessa ei voita sitä tunnetta, että saa tulla töiden jälkeen kotiin ja olla siellä YKSIN tasan niin kauan kuin haluaa ja tarvitsee (ja sen jälkeen mennä vaikka kaljalle rakastajan kanssa).

Ei varmaan sinusta, meitä on moneksi. Itse kaipasin perhettä, halusin miehen ja lapsia. Taitaa olla niin, että onnetomimpia ovat ne naiset, jotka menettävät lapsensa (toiseen ketjuun liittyen). Eli nainen, jolla on lapsia harvoin vaihtaisi lapsensa hiljaisuuteen ja kaljoitteluun vaikka se vapaa vela olisi kuinka onnellinen terdellä rakastajansa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Puhut niin totta ap. Jos olisin rikas niin haluisin muuttaa erilleen ja jatkaa yhdessä eri osotteissa. Nyt yhteinen asuntolaina sitoo. Kuinka moni pareista muuttaa yhteen pelkästään taloudellisen edun takia.

Ihmisen todellinen elintaso on se, mihin hänellä on varaa yksin ja omien tulojensa perusteella. Kämppis voi tuoda parannusta elintasoon, mutta tuo parannus on aina lainassa. Se kannattaa muistaa. Etenkään naisen ei koskaan pitäisi laskea mitään sen varaan, että kumppani kyllä elättää.

En elä, mutta se tärkein pointti omissa asunnoissa on, että voi "syventää" useampaa suhdetta yhtä aikaa.

Arkikumppanuushan on suhteen syvin muoto, kun se parisuhde on itsestäänselvä asia. Siitä ei pääse syvemmälle kun toinen on niin kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa.

Vierailija kirjoitti:

Arkikumppanuushan on suhteen syvin muoto, kun se parisuhde on itsestäänselvä asia. Siitä ei pääse syvemmälle kun toinen on niin kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa.

Parisuhteen pitäminen tsestäänselvyytenä on varmasti huonoin asia, jonka parisuhteelle voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arkikumppanuushan on suhteen syvin muoto, kun se parisuhde on itsestäänselvä asia. Siitä ei pääse syvemmälle kun toinen on niin kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa.

Parisuhteen pitäminen tsestäänselvyytenä on varmasti huonoin asia, jonka parisuhteelle voi tehdä.

Rasittavaa on sekin, jos joka päivä töistä palatessa pitää arpoa, onko se toinen ottanut kamansa ja muuttanut pois vai ei.

"Suhteita on monenlaisia ja niin on myös tapoja olla onnellinen suhteessa."

Lopputeksti olikin sitten ap:n oman elämistavan kehumista ja yhdessä asumisen kutsumista latteaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arkikumppanuushan on suhteen syvin muoto, kun se parisuhde on itsestäänselvä asia. Siitä ei pääse syvemmälle kun toinen on niin kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa.

Parisuhteen pitäminen tsestäänselvyytenä on varmasti huonoin asia, jonka parisuhteelle voi tehdä.

Rasittavaa on sekin, jos joka päivä töistä palatessa pitää arpoa, onko se toinen ottanut kamansa ja muuttanut pois vai ei.

Niin varmasti onkin. Mutta aika outo parisuhdekäsitys saisi olla, jos näiden väliltä pitäisi valita.

Kuulostaa toisen naisen aloitukselta. Keksii tukea olemattomalle kumppanuudelle ja kuvitellulle rakkaudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arkikumppanuushan on suhteen syvin muoto, kun se parisuhde on itsestäänselvä asia. Siitä ei pääse syvemmälle kun toinen on niin kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa.

Parisuhteen pitäminen tsestäänselvyytenä on varmasti huonoin asia, jonka parisuhteelle voi tehdä.

Miten niin? Olen aivan täysin eri mieltä.

Minusta on täysin itsestäänselvää, että elämme miehen kanssa onnellisena yhdessä kunnes kuolema erottaa. Sitä ei tule kyseenalaistettua kertakaikkisen mitenkään. Tieto tästä tuo syvää turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta elämään. Se ei tarkoita, että kohtelisimme toisiamme huonosti, vaan on itsestään selvää, että toisesta pidetään huolta ja panostetaan, sehän on olennainen osa parisuhdetta, että pidetään kiihkoa yllä, hemmotellaan, keskustellaan ja vietetään aikaa yhdessä. Sellaisia asioita ei tarvitse edes miettiä. Ennemminkin olisi outoa, että parisuhde ei olisi täysin selviö ja täysin luonnollinen osa elämää ja järjestelyn pysyvyyttä joutuisi epäilemään... 

Ehdottomasti näin. Omat asunnot molemmilla. Oma tila, oma rauha. Ja sitten kiihkeää yhdessäoloa pari-viisi kertaa viikossa. Sitten pari päivää omaa aikaa per viikko, vähintään.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa toisen naisen aloitukselta. Keksii tukea olemattomalle kumppanuudelle ja kuvitellulle rakkaudelle.

Voimia sinne.

Tosiaan suhteen laatu ei millään lailla parane siitä, että asuu saman katon alla. Ei se välttämättä oleellisesti huononekaan, mutta en enää kolmikymppisenä olisi valmis ottamaan sitä riskiä (ja luopumaan omasta kodista), kun voitettavaa ei oikein ole. Jos kaipaisin parempaa elintasoa, tekisin täyttä työviikkoa ennemminkin kuin muuttaisin toisen ihmisen luokse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arkikumppanuushan on suhteen syvin muoto, kun se parisuhde on itsestäänselvä asia. Siitä ei pääse syvemmälle kun toinen on niin kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa.

Parisuhteen pitäminen tsestäänselvyytenä on varmasti huonoin asia, jonka parisuhteelle voi tehdä.

Miten niin? Olen aivan täysin eri mieltä.

Minusta on täysin itsestäänselvää, että elämme miehen kanssa onnellisena yhdessä kunnes kuolema erottaa. Sitä ei tule kyseenalaistettua kertakaikkisen mitenkään. Tieto tästä tuo syvää turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta elämään. Se ei tarkoita, että kohtelisimme toisiamme huonosti, vaan on itsestään selvää, että toisesta pidetään huolta ja panostetaan, sehän on olennainen osa parisuhdetta, että pidetään kiihkoa yllä, hemmotellaan, keskustellaan ja vietetään aikaa yhdessä. Sellaisia asioita ei tarvitse edes miettiä. Ennemminkin olisi outoa, että parisuhde ei olisi täysin selviö ja täysin luonnollinen osa elämää ja järjestelyn pysyvyyttä joutuisi epäilemään... 

Kerrankin oli suosituksissa oikeasti aiheeseen sopiva juttu: https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/kuinka-kauan-alk…

Elämäni ei ole muutenkaan tavanomaista niin mikäs ihme se sitten, ettei parisuhde-elämänikään ole mikään rivari, pari lasta ja noutaja -kuvio. Kyky tehdä itseni näköisiä ratkaisuja on aina ollut minulle vahvuus. Minulle sopii kahden itsenäisen aikuisen ihmisen suhde. Sellainen perheyksikkönä hääriminen olisi ihan no no.