Aikuisiän ADHD

Minä en ainakaan tunne itseäni häiriöiseksi tai sairaaksi. On vaan ominaisuudet, jotka ei sovi optimaalisesti nykymaailman keskimääräiseen menoon.

Vierailija kirjoitti:

Tuulinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella surullista, että Suomessakin on näin paljon aivotoiminnaltaan sairaita (häiriintyneitä) ihmisiä. Tsemppiä teille kaikille ADHD:sta/ADD:stä itse kärsiville että heidän läheisilleen, jotka joutuvat miettimään, mikä on mennyt tuonkin ihmisen kasvatuksessa ja kehityksessä pieleen. Lisää tietoa tarvitaan tästä aiheesta, jotta ulkopuoliset ymmärtävät, että kyse on todella pahasta häiriötilanteesta ihmisten aivoissa. Että ei ole tahallista se toiminta (aina), vaikka se siltä saattaa vaikuttaa, eikä kyse epäkohteliaisuudesta.

Minun sukulaiseni ja läheiseni muistelevat aina, miten ihana, vilkas, pirteä ja sosiaalinen tyttölapsi olin, vaikka olinkin myös aina tekemässä kepposia ja koiruuksia, sekä katoilemassa omille teilleni, kun silmä vältti! Opiskeluun keskittyminenkin oli aivan olematonta. Onneksi riitti, että edes osittain kuunteli tunneilla. Ei silloin mistään ADHD-diagnooseista ollut tietoakaan, mutta aikuisena olen saanut diagnoosin sekä lääkityksen. Vakiokaavalla metyylifenidaatit (lyhyt-&pitkävaikutteinen)->kiukutti, ärsytti, raivostutti. Dekstroamfetamiini-> toimi hyvin aikuisopinnoissa, minkä johdosta nuoruuden keskivertonumeroni vaihtuivat lähes pelkkiin kiitettäviin, mutta lääkkeen vaikutukset aiheuttivat liikaa ylös/alas poukkoilua henkisesti. Nyt käytössä Elvanse adult 50mg. Ei tauotuksia. Toiminut jo pitkään tasaisesti ja mieltä keskittävästi. Joskus, kun jää ottamatta muuten vaan, on tuloksena melko uninen ja nälkäinen päivä. Siitäkin voi ottaa ilon irti! Tsemppiä tämän keskittymisongelman kanssa painiskeleville!

Kiitos. Sitä en ymmärrä, miksi moni ADHD-diagnoosin saanut ja lääkkeitä siihen syövä ihminen ei hyväksy sitä, että hänen (mitä sanaa tähän saisi käyttää?) "tilastaan" käyttäisi sanaa häiriö tai sairaus. Jos kerran ei ole normaaliaivoinen ja lääkkeet auttavat saamaan aivot normaalitilaan, miten sitä "tilaa" sitten pitäisi kutsua? Sen ymmärrän, ettei kyse ole mielenterveyden häiriöstä -vaikka "tila" sellaiseenkin saattaa johtaa, itsetunto-ongelmat ym.- mutta jos ihminen itsekin tietää, että hänen aivotoimintansa on epätyypillistä ja lääkkeet auttavat, eikö silloin olisi reilua puhua sairaudesta tai häiriöstä? Onko se sen kummempi juttu kuin mikään aivan selkeästi muu fysiologinen sairaus? Ymmärrän, että stigmaa on saattanut olla vuosien saatossa, mutta luulisi "tilasta" kärsivää itseäänkin helpottavan, että hän ei ole tyhmä, laiska tai hullu ja huonokäytöksinen (omasta halustaan) vaan kyse on tosiaan sairaudesta. Ja lääkkeet auttavat.

Vai onko tässä jotakin perustavanlaatuista, mitä en itse ymmärrä? Pahoittelen, jos loukkaan.

Sitä voidaan kutsua poikkeamaksi eikä sairaudeksi. Osa pystyy elämään oireidensa kanssa ja osa haluaa hakea helpotusta tilanteeseensa. ADHD ihminen ei ole tyhmä.

Katsoitteko Perjantai-ohjelmaa aiheesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla keskittymisen vaikeudet näkyvät myös siinä, etten välillä ymmärrä tai kuule muiden puhetta. Joudun sitten tarkentamaan ja kysymään uudelleen, että "hetkinen, sanotko uudelleen?"

Tarkoititko jotakin tämän tyyppistä vai jotakin muuta?

Juuri tällaista. Monesti myöskin vastaan kysymyksiin väärin koska tulkitsen tai ajattelen ihmeellisesti asioista. Äh, vaikea selittää.

Sama :D Välillä sitä tuntee itsensä niin tolloksi, kun vastaa mitä sattuu joko impulsiivisesti tai ajatuksissaan.

Eli ette luota kommunikointiin?

Oletteko ajatelleet, millaista häiriökysyntää ja kuormitusta tuotatte julkiselle terveydenhuollolle, kun haette omalle normeista poikkeavalle käytöksellenne pseudotieteellistä diagnoosia? Lääkeyhtiöt ja teidän yksinkertaisuuttanne hyväksikäyttävät puoskarit nettoavat valtavasti veronmaksajien rahaa, joka pitäisi sijoittaa vanhenevaan väestöön eikä infantiileihin luusereihin, jotka eivät osaa käsitellä epäonnistumistaan omissa kehityshaasteissaan. Monien tutkimusten mukaan lapsuuden ADHD diagnoosi eikä hoito edes paranna akateemista itsetuntoa eikä toimintakykyä pitkällä aikavälillä,  vaan on yhteydessä heikompiin tuloksiin: 

"These findings suggest that childhood ADHD diagnosis may not result in any improvements in quality of life measures in adolescents and may negatively impact some outcomes, such as risk of self-harm.t."

https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259

Lääkehoidon vastetta on tutkittu hyvin lyhytkestoisissa, hyvin heikkolaatuisissa lääkekokeissa, joista ei voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä lääkkeiden tehosta ADHD:n hoidossa: 

"For pharmacotherapy, the largest metaanalysis reported a small to medium SMD in comparison with placebo (0.45, see Figure Figure22) 99 . Considering all metaanalyses, the effects of pharmacotherapy were heterogeneous (from 0.16 to 0.97)98, 99, 100, 101, 102. Large SMDs were found for amphetamines98, 100, 102, small to medium SMDs for methylphenidate100, 101. Risk of bias was often high or unclear, and level of evidence was low to very low98, 100"

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8751557/

Jos perinteisesti lasten käytöshäiriöksi mielletty diagnoosi tuottaa noin epäluotettavia ja heikkoja hoitotuloksia, niin mitenköhän ne mahtavat vaikuttaa aikuisilla, joiden keskittymisen ja toiminnanohjauksen juurisyyt ovat vieläkin kompleksisempia kuin lasten? 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, millaista häiriökysyntää ja kuormitusta tuotatte julkiselle terveydenhuollolle, kun haette omalle normeista poikkeavalle käytöksellenne pseudotieteellistä diagnoosia? Lääkeyhtiöt ja teidän yksinkertaisuuttanne hyväksikäyttävät puoskarit nettoavat valtavasti veronmaksajien rahaa, joka pitäisi sijoittaa vanhenevaan väestöön eikä infantiileihin luusereihin, jotka eivät osaa käsitellä epäonnistumistaan omissa kehityshaasteissaan. Monien tutkimusten mukaan lapsuuden ADHD diagnoosi eikä hoito edes paranna akateemista itsetuntoa eikä toimintakykyä pitkällä aikavälillä,  vaan on yhteydessä heikompiin tuloksiin: 

"These findings suggest that childhood ADHD diagnosis may not result in any improvements in quality of life measures in adolescents and may negatively impact some outcomes, such as risk of self-harm.t."

https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259

Lääkehoidon vastetta on tutkittu hyvin lyhytkestoisissa, hyvin heikkolaatuisissa lääkekokeissa, joista ei voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä lääkkeiden tehosta ADHD:n hoidossa: 

"For pharmacotherapy, the largest metaanalysis reported a small to medium SMD in comparison with placebo (0.45, see Figure Figure22) 99 . Considering all metaanalyses, the effects of pharmacotherapy were heterogeneous (from 0.16 to 0.97)98, 99, 100, 101, 102. Large SMDs were found for amphetamines98, 100, 102, small to medium SMDs for methylphenidate100, 101. Risk of bias was often high or unclear, and level of evidence was low to very low98, 100"

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8751557/

Jos perinteisesti lasten käytöshäiriöksi mielletty diagnoosi tuottaa noin epäluotettavia ja heikkoja hoitotuloksia, niin mitenköhän ne mahtavat vaikuttaa aikuisilla, joiden keskittymisen ja toiminnanohjauksen juurisyyt ovat vieläkin kompleksisempia kuin lasten? 

Hyvää pohdintaa! (ja sain tästä hyvät naurutkin... "infantiili luuseri", ei niin pientä vitsiä etteikö puolet totta. Tuskin ajattelevat kuormitusta, se ei olisi enää infantiilia.)

Korvataanko nimitys Attention-Deficit-Hyperactivity-Disorder (ADHD) nimityksellä Infantiili Luuseri (IL)?

Vierailija kirjoitti:

Lääkehoidon vastetta on tutkittu hyvin lyhytkestoisissa, hyvin heikkolaatuisissa lääkekokeissa, joista ei voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä lääkkeiden tehosta ADHD:n hoidossa: 

Jos perinteisesti lasten käytöshäiriöksi mielletty diagnoosi tuottaa noin epäluotettavia ja heikkoja hoitotuloksia, niin mitenköhän ne mahtavat vaikuttaa aikuisilla, joiden keskittymisen ja toiminnanohjauksen juurisyyt ovat vieläkin kompleksisempia kuin lasten? 

Kommenttistasi huomaa sen, että sinulla ei ole mitään käytännön tietoa aiheesta. Itse ADHD:n kanssa elävänä allekirjoitan sen, että varmasti terveydenhuoltoa kuormitetaan asialla liikaa, koska nykyään jokainen, jolla on mielenterveyden tai elämänhallinnan kanssa haasteita on automaattisesti omasta mielestään ADHD. Kuinka monta kommenttia olenkaan kuullut, että ai sullakin on ADHD, mullakin varmaan kun en pysty keskittymään asiaan x tai suorittamaan asiaa y! Se vähättely tuntuu iskulta päin kasvoja, koska jos ongelmani elämäni aikana todella olisi aina ollut niin pieniä, niin en koskaan olisi hakeutunut edes avun piiriin.

Mutta uskomuksesi ADHD-lääkityksestä on mielestäni vinksallaan. Lääkitys on helppo avain onneen jos henkilöllä oikeasti on ADHD, mutta se on täysin hyödytön jos diagnosi on väärä. Lääkitys pelastaa monien elämän ja tämän kaltaiset kommentit on silmissäni täysin turhia, etkä tulisi tällaiselle kanavalle kertomaan mielipiteitäsi perustuen internetin artikkeleihin, jos sinulla tai perheenjäsenelläsi olisi kyseinen haaste elämässään.

Lastenkäytöshäiriönä ADHDta pidettiin silloin, kun siitä ei vielä tiedetty juuri mitään, nyt se on jo kaukana siitä. Ja ADHD-lääkkeiden tehosta kertoo ADHD:n omaavien ihmisten kokemus, ja se on se, että tehoaa. Yhdellä pillerillä pystyt hetken elämään normaaleilla aivoilla ja suorittamaan normaalia elämää ilman erinäisiä haasteita, sen enempää tehoa ei pystytä tieteellisesti todistamaan. Itse en pysty edes pitämään huolta kodistani, kunnes otan lääkkeet ja ihan normaalit askareet alkavat sujumaan kuten varmaan sinullakin, ihan vaan, että imurin ottaa käteen ja laittaa sen päälle. Se ei ole minulle muuten mahdollista.

ADHD ei ole käytöshäiriö, lastentauti, mielenterveysongelma tai trendi, se on oikea neuropsykologinen haaste ja sen kanssa oppii elämään, kunhan sen diagnoosin saa ja löytää omat tapansa toimia. Monelle lääkitys ei aikuisiällä ole enää tarpeellinen päivittäin, mutta hyvä apu jos muutoin elämä sakkaa, eikä aivot tunnu pelittävän mielen kanssa samalla aaltopituudella.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, millaista häiriökysyntää ja kuormitusta tuotatte julkiselle terveydenhuollolle, kun haette omalle normeista poikkeavalle käytöksellenne pseudotieteellistä diagnoosia? Lääkeyhtiöt ja teidän yksinkertaisuuttanne hyväksikäyttävät puoskarit nettoavat valtavasti veronmaksajien rahaa, joka pitäisi sijoittaa vanhenevaan väestöön eikä infantiileihin luusereihin, jotka eivät osaa käsitellä epäonnistumistaan omissa kehityshaasteissaan. Monien tutkimusten mukaan lapsuuden ADHD diagnoosi eikä hoito edes paranna akateemista itsetuntoa eikä toimintakykyä pitkällä aikavälillä,  vaan on yhteydessä heikompiin tuloksiin: 

"These findings suggest that childhood ADHD diagnosis may not result in any improvements in quality of life measures in adolescents and may negatively impact some outcomes, such as risk of self-harm.t."

https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259

Lääkehoidon vastetta on tutkittu hyvin lyhytkestoisissa, hyvin heikkolaatuisissa lääkekokeissa, joista ei voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä lääkkeiden tehosta ADHD:n hoidossa: 

"For pharmacotherapy, the largest metaanalysis reported a small to medium SMD in comparison with placebo (0.45, see Figure Figure22) 99 . Considering all metaanalyses, the effects of pharmacotherapy were heterogeneous (from 0.16 to 0.97)98, 99, 100, 101, 102. Large SMDs were found for amphetamines98, 100, 102, small to medium SMDs for methylphenidate100, 101. Risk of bias was often high or unclear, and level of evidence was low to very low98, 100"

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8751557/

Jos perinteisesti lasten käytöshäiriöksi mielletty diagnoosi tuottaa noin epäluotettavia ja heikkoja hoitotuloksia, niin mitenköhän ne mahtavat vaikuttaa aikuisilla, joiden keskittymisen ja toiminnanohjauksen juurisyyt ovat vieläkin kompleksisempia kuin lasten? 

Eli tuossa ensimmäisessä tutkimuksessa oli vertailu samanlaiset tulokset impulsiivisis- ja hyperaktiivisuus oireista saaneista diagnosoiduista ja ei-diagnosoiduista. "- compared with children who had grown up experiencing the same levels of H/I behaviors but had not been given an ADHD diagnosis." Tästä kyselystä, sen ajankohdasta tai lähteestä ei ole kuitenkaan mainintaa missään kohdassa tutkimusta. Trust me -tasoa. Oletushan siis on, että kaikilla heistä on adhd, mutta vain osalla diagnoosi. Mutta miten oireita on mitattu? Milloin? Siinä hetkessä kun adhd-tapauksella on jo diagnoosi ja ehkä lääkitys? Miksi samanlaiset oireet ei-diagnosoiduilla ole aiheuttaneet samanlaista haittaa tai aihetta hakeutua tutkimuksiin? Millä hitolla nämä "samanlaiset" oireet on mitattu?!

Vai olisiko kuitenkin niin, että oikea adhd aiheuttaa usein tutkimuksessa mainittuja haittavaikutuksia ja tutkimuksessa mainitut verrokit eivät tosiasiassa olekaan diagnosoimattomia adhd-lapsia? Vaan lapsia, joilla on ilmennyt samanlaista käytöstä (kenen raportoimana?) ilman että se kuitenkaan on aiheuttanut niin merkittävää haittaa kuin diagnosoiduille. Jolloin voi olla, että kyseessä on jokin kausi/kasvatus/kokemus, muttei adhd. Ja silloin seurauksien tarkastelun lopputuloksetkin olisivat juuri niin, kuin muussakin tutkimuksessa on todettu, adhd aiheuttaa näitä haittoja.

Diagnoosilla niitä voidaan jonkin verran ehkäistä, mutta tottakai tilanne on silti erilainen, kuin ihmisillä, joilla näitä vaikeuksia ei alunperin ole tai ne johtuvat jostain muusta. Eihän diagnoosin hyödyistä voida sanoa mitään, jos vertailuryhmä ei täsmää. Ei diagnoosi sentään itsessään paranna adhdta, joten täytyisi rajata myös sen myötä toteutuneet tukitoimet tai niiden puute. Ja olla vertaamatta neuronormaaleihin, niin että se olisi muka se diagnoosi mikä vaikeudet aiheuttaa, eikä ihan se syy, mikä diagnoosiin oikeuttaa.

Jos haluat todisteita siitä, ettei dg:llä teet mitään, etsit jonkun yhden aussitutkimuksen jossa edes perimiisit eivät ole kunnossa. Ok. Ja puhut vielä monista tutkimuksista, kuin yleisesti tunnustettuna totuutena.

Lääkityksestä taas:

Tutkimus johon viittaat, käsittelee adhdn lääkityksestä tehtyä tutkimusta kappaleen verran ja ainoa (tieteellinen?) johtopäätös on, että vaikka stimulantit tehtyjen tutkimusten mukaan ovat tehokkaita plaseboon verrattuna, ovat tutkimukset kyllä huonoja ja väärässä. Tässä kolme lähdettä viitteksi. Jeah.

Tieteessä on se ongelma, että silläkin saa aina sen vastauksen, minkä haluaa jos ei ole kauhean tarkka perusteista, läpinäkyvyydestä ja kaikesta sellaisesta, mikä liittyy tieteenfilosofiaan. Mikä oli toisen ketjun perusteella yllättävästi usein mielletty vaikeaksi kurssiksi yliopisto-opinnoissa. Siihen liittyy tutkimuksen etiikka ja kaikki tällainen turha.

Ikä-ihmisten adhdn hoito on myös asia jota tutkitaan yhä enemmän, se kun vaikuttaa siellä vanhustenhoidon puolellakin omine ominaispiirteineen ja tähänkin on pikkuhiljaa alettu heräillä.

"Vaikka ADHD:n kohdalla usein puhutaan siitä, että se olisi pysyvä ominaisuus ei näin tutkimusten valossa näytä olevan, vaan oireet lievenevät ja usein myös kokonaan poistuvat iän myötä. Aikuisilla ADHD:n esiintyvyyden on arvioitu olevan n. 2,5%-2,8% eli puolet siitä mitä lapsilla. Joidenkin ADHD lasten kohdalla tämä on havaittu aivojen tasolla eli löydetty ero aivojen massassa tavallisesti kehittyviin nähden, mutta tuo ero on muutaman vuoden jälkeen tullut kurotuksi kiinni."

"ADHD ei siis todellakaan aina ole pysyvä elinikäinen häiriö, miksi se usein tahdotaan mieltää."

Lähde: https://mielipalvelut.fi/artikkelit/adhd-mita-se-on-ja-ei-ole/

Jos ADHD ihminen ei ilman pillereitä saa tikkua ristiin niin totta pirussa silloin on parempi syödä sitten niitä pillereitä tähän vaivaan.

Kiitoksia kaikille pandemian aikana tylsistyneille ja ahdistuneille, jotka nyt venyttävät tutkimusjonoja.

Vierailija kirjoitti:

Kiitoksia kaikille pandemian aikana tylsistyneille ja ahdistuneille, jotka nyt venyttävät tutkimusjonoja.

Olin itse tosi yllättynyt, kun pandemian aikaan tästä alettiin puhua yhtäkkiä. Itse hakeuduin tutkimuksiin pitkän yrityksen ja pohdinnan jälkeen juuri ennen sen puhkeamista, onneksi. Toisin sanoen, ulkoiset tekijät eivät koskaan ole vaikuttaneet juurikaan oireisiin, ja tämä on vaikeuttanut sopeutumista myöskin kun puhutaan suotuisasta ympäristöstä. Ne ovat olleet aika pysyviä, vaikka itse on yrittänyt kehitellä olosuhteita pärjäämistä tukeviksi. Auttaa vain tiettyyn pisteeseen.

En silti epäile, etteikö nykyiset olosuhteet tuottaisi myös neurotyypillisille samankaltaisia vaikeuksia. Jatkuva stressi ja rutiinien puute on kuin adhdn tyypillinen elämä milloin vain. Tilanteet ovat epävarmoja ja levällään. Siinä missä nyt maailman tilanne tuntuu kaoottiselta, tulee adhdlle se kaaoksen tunne oman muistini ja havainnoinin satunnaisuudesta. Ja siitä syntyy stressi.

Tuntuu melkein, että adhd-ihmiset ovat saattaneet pärjäillä paremmin, kun muutos aiempaan ei ole ollut niin suuri. Enenkin ollut säätämistä, epävarmuutta ja sopeutumista. Ja isot muutokset herättelevät aivoja unesta, niitä ei tarvitse itse aiheuttaa kun tapahtuu muutenkin. Ehkäpä tässä jopa nähdään kerrankin ne adhdn hyödyt erikoistilanteissa, mikä ei aina pääse muuten esille. Jostavuus, luovuus ja sopeutumiskyky.

Vierailija kirjoitti:

"Vaikka ADHD:n kohdalla usein puhutaan siitä, että se olisi pysyvä ominaisuus ei näin tutkimusten valossa näytä olevan, vaan oireet lievenevät ja usein myös kokonaan poistuvat iän myötä. Aikuisilla ADHD:n esiintyvyyden on arvioitu olevan n. 2,5%-2,8% eli puolet siitä mitä lapsilla. Joidenkin ADHD lasten kohdalla tämä on havaittu aivojen tasolla eli löydetty ero aivojen massassa tavallisesti kehittyviin nähden, mutta tuo ero on muutaman vuoden jälkeen tullut kurotuksi kiinni."

"ADHD ei siis todellakaan aina ole pysyvä elinikäinen häiriö, miksi se usein tahdotaan mieltää."

Lähde: https://mielipalvelut.fi/artikkelit/adhd-mita-se-on-ja-ei-ole/

Tuo oli jotenkin aika liikuttava teksti. On kiinnostuttu aiheesta ja sitten pyritty löytämään siihen uutta, luovaa ja kekseliästä tulokulmaa. Ihana kognitiivinen dissonanssi, "me voidaan kertoa teille miten tää menee". Sitten debunkkaukseen.

Häiriön ja oireiden ilmenemisen väheneminen aikuisilla ei välttämättä tarkoita, että oireet ovat poistuneet. Se voi tarkoittaa, että niitä on opittu kompensoimaan. Tämä olisi dg:n kannalta tietysti ok, tarvetta sille ei enää ole. Paitsi. Monet uupuvat. Vaikka oireet eivät näy, niiden kompensointi kuluttaa ja onkin tyypillistä, että taustalla on masennus- ja työuupumusjaksoja, jos diagnoosia ei ole. Tämähän on sinänsä turha yhteiskunnallinen kulu, jos tilannetta voidaan auttaa, vaikka ihmiset pärjäilevätkin joten kuten.

Sitten kapea-alainen pohdinta yhteiskuntakelpoisuudesta peilaten koulussa pärjäämiseen. Minkä monet aihetta ulkopuolelta tarkastelevat jättävät usein huomioitta, on ettei häiriö vaikeuta ainoastaan koulu- ja työelämän suoriutumista. Se vaikuttaa pahimmillaan myös mahdollisuuksiin toteuttaa haluamiaan asioita muilla elämän alueilla, kuten ihmissuhteissa, kotona ja harrastuksissa. Se vaikeuttaa arjen organisointia, nukkumista, onnettomuksiilta välttymistä, yleistä elämänhallintaa. Altistaa päihdeongelmille ja muille vaikeuksille. Vaikutukset itsetuntoon ja minäpystyvyyden käsitykseen.

Käsitykseni mukaan aikuisten diagnoosit muutenkin noudattelisivat tuota prosenttiosuutta, eli sikälikään ylidiagnosoinnista ei olisi kyse. Oireiden väheneminenkin huomioiden. Edes he eivät lähteneet väittämään, että oireet helpottuisivat kaikilla ajan kuluessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitoksia kaikille pandemian aikana tylsistyneille ja ahdistuneille, jotka nyt venyttävät tutkimusjonoja.

Olin itse tosi yllättynyt, kun pandemian aikaan tästä alettiin puhua yhtäkkiä. Itse hakeuduin tutkimuksiin pitkän yrityksen ja pohdinnan jälkeen juuri ennen sen puhkeamista, onneksi. Toisin sanoen, ulkoiset tekijät eivät koskaan ole vaikuttaneet juurikaan oireisiin, ja tämä on vaikeuttanut sopeutumista myöskin kun puhutaan suotuisasta ympäristöstä. Ne ovat olleet aika pysyviä, vaikka itse on yrittänyt kehitellä olosuhteita pärjäämistä tukeviksi. Auttaa vain tiettyyn pisteeseen.

En silti epäile, etteikö nykyiset olosuhteet tuottaisi myös neurotyypillisille samankaltaisia vaikeuksia. Jatkuva stressi ja rutiinien puute on kuin adhdn tyypillinen elämä milloin vain. Tilanteet ovat epävarmoja ja levällään. Siinä missä nyt maailman tilanne tuntuu kaoottiselta, tulee adhdlle se kaaoksen tunne oman muistini ja havainnoinin satunnaisuudesta. Ja siitä syntyy stressi.

Tuntuu melkein, että adhd-ihmiset ovat saattaneet pärjäillä paremmin, kun muutos aiempaan ei ole ollut niin suuri. Enenkin ollut säätämistä, epävarmuutta ja sopeutumista. Ja isot muutokset herättelevät aivoja unesta, niitä ei tarvitse itse aiheuttaa kun tapahtuu muutenkin. Ehkäpä tässä jopa nähdään kerrankin ne adhdn hyödyt erikoistilanteissa, mikä ei aina pääse muuten esille. Jostavuus, luovuus ja sopeutumiskyky.

Hyvin sanottu. Olenkin ihmetellyt, miksi oon ottanut niin rauhallisesti viime vuodet, kun ihmiset vouhkaavat ympärillä. Onhan mulle sattunut yksityiselämässä pahempiakin juttuja kuin plandemia tai naapurimaan sota tai hyperinflaatio. Silloin vain olen ollut yksin niiden massiivisten huolieni kanssa. Kaaosta on ollut aina, nyt on hienoa, että se on enimmäkseen muilla, ulkopuolella, ei mulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vaikka ADHD:n kohdalla usein puhutaan siitä, että se olisi pysyvä ominaisuus ei näin tutkimusten valossa näytä olevan, vaan oireet lievenevät ja usein myös kokonaan poistuvat iän myötä. Aikuisilla ADHD:n esiintyvyyden on arvioitu olevan n. 2,5%-2,8% eli puolet siitä mitä lapsilla. Joidenkin ADHD lasten kohdalla tämä on havaittu aivojen tasolla eli löydetty ero aivojen massassa tavallisesti kehittyviin nähden, mutta tuo ero on muutaman vuoden jälkeen tullut kurotuksi kiinni."

"ADHD ei siis todellakaan aina ole pysyvä elinikäinen häiriö, miksi se usein tahdotaan mieltää."

Lähde: https://mielipalvelut.fi/artikkelit/adhd-mita-se-on-ja-ei-ole/

Tuo oli jotenkin aika liikuttava teksti. On kiinnostuttu aiheesta ja sitten pyritty löytämään siihen uutta, luovaa ja kekseliästä tulokulmaa. Ihana kognitiivinen dissonanssi, "me voidaan kertoa teille miten tää menee". Sitten debunkkaukseen.

Häiriön ja oireiden ilmenemisen väheneminen aikuisilla ei välttämättä tarkoita, että oireet ovat poistuneet. Se voi tarkoittaa, että niitä on opittu kompensoimaan. Tämä olisi dg:n kannalta tietysti ok, tarvetta sille ei enää ole. Paitsi. Monet uupuvat. Vaikka oireet eivät näy, niiden kompensointi kuluttaa ja onkin tyypillistä, että taustalla on masennus- ja työuupumusjaksoja, jos diagnoosia ei ole. Tämähän on sinänsä turha yhteiskunnallinen kulu, jos tilannetta voidaan auttaa, vaikka ihmiset pärjäilevätkin joten kuten.

Sitten kapea-alainen pohdinta yhteiskuntakelpoisuudesta peilaten koulussa pärjäämiseen. Minkä monet aihetta ulkopuolelta tarkastelevat jättävät usein huomioitta, on ettei häiriö vaikeuta ainoastaan koulu- ja työelämän suoriutumista. Se vaikuttaa pahimmillaan myös mahdollisuuksiin toteuttaa haluamiaan asioita muilla elämän alueilla, kuten ihmissuhteissa, kotona ja harrastuksissa. Se vaikeuttaa arjen organisointia, nukkumista, onnettomuksiilta välttymistä, yleistä elämänhallintaa. Altistaa päihdeongelmille ja muille vaikeuksille. Vaikutukset itsetuntoon ja minäpystyvyyden käsitykseen.

Käsitykseni mukaan aikuisten diagnoosit muutenkin noudattelisivat tuota prosenttiosuutta, eli sikälikään ylidiagnosoinnista ei olisi kyse. Oireiden väheneminenkin huomioiden. Edes he eivät lähteneet väittämään, että oireet helpottuisivat kaikilla ajan kuluessa.

Lisään vielä artikkelin herättämiä ajatuksia. Sen olivat laatineet psykologi ja alan opiskelija. Tiedän, että niin heidän alalla, kuin muilla akateemisilla aloilla, lääkitys on mahdollistanut aiempaa paremmin myös adhd-häiriöisten hakeutumisen opintoihin. Aiemmin tämä on ollut tilastollisesti harvinaisempaa, mielestäni ihan ymmärrettävistä syistä. Mutta kun adhdsta kärsivät pääsevät entistä paremmin tuomaan näkökulmaansa myös ammattialojen sisään, saattavat käsitykset ajan myötä laajentua. Vaikka mitä oikeasti tarkoittaa, kun mistään elämään vaikuttavasta erityispiirteestä kärsimätön ihminen sanoo ymmärtäväisesti "kaikki me ollaan erilaisia ja se on ihan ok". Tavallaan totta. Tavallaan graavia vähättelyä ilmiöiden vaikutuksista ihmisten elämään ja normaalista poikkevien, pysyvien ongelmien typistä normaalivaihtelun piiriin. Joo, kaikilla meillä on yksilöllinen verenpaine. Ei se silti tarkoita, että haittoja aiheuttaviin arvoihin ei kannattaisi hoidollisesti puuttua.

Rapsaan nopeesti, että ensimmäisestä jaksosta yliopistolla selvitty enemmän tai vähemmän kunnialla. Ekaa kertaa elämässäni olen pystynyt käyttämään opisleluun kunnolla aikaa. Alussa oli vähän heikompaa, mutta pääsin nopeasti rytmiin kiinni, kun nepsyvalmentajan kanssa laitoin unirytmin kuntoon ja aamukahvilta siirtymän muihin hommiin.

On tässä opiskelemisessa vielä opettelemista, mutta olen tosi iloinen jo siitä, mihin olen nyt päässyt. Otin kesällä vähän varaslähtöä opintoihin ja mulla on nyt jo enemmän suorituksia, kuin mitä sain nuorena fuksina ilman diagnoosia ja lääkitystä.

Eikä oo ihan hirveesti haitannu pyöriä viisikymppisenä siellä nuorten seassa. ADHD-kohtalotovereitakin olen tavannut opintojen parissa. Hienoa, että nuoret aikuiset puhuu näistä avoimesti <3

Korvaako Kela toimeentulotuessa lääkkeitä? Diagnoosi saatu aikuisiällä. Vielä olen töissä, mutta kohta saatan taas joutua turvautumaan toimeentulotukeen (toivottavasti vain) hetkellisesti...

Korvaa,jos  lääkkeellä on myös kela-korvaus.

Katso kela 331,ei kaikki adhd-lääkkeet siis tarvi tuota etes.

Vierailija kirjoitti:

Jos ADHD ihminen ei ilman pillereitä saa tikkua ristiin niin totta pirussa silloin on parempi syödä sitten niitä pillereitä tähän vaivaan.

Täysin samaa mieltä! En ymmärrä, kertakaikkisesti, miksi tästä kohkataan niin paljon. Jos epäilee itsellään olevan, hankkiutuu testeihin, mutta ensin kannattaa ehkä selvittää muut vaihtoehdot ja laittaa ns. peruselämäntavat kuntoon.

Toinen kysymys on kuitenkin, se seuraava askel jos sen diagnoosin ja lääkkeet saa, mikä osa ihmisen epäsosiaalista käytöstä selittyy tuolla diagnoosilla ja mikä osa huonoilla käytöstavoilla. Tästä asiasta niin paljon keskustelua ja erimielisyksiä, että olisi hyvä että jotkut asiantuntijat ottaisivat asiakseen avata tätä mediassa.