Aikuisiän ADHD

Mulla diagnosoitiin ADHD sekä Tic oireet jo pienenä. Lääkitys mahdollisuus olisi ollut, mutta ei lähdetty siihen. Ala -/ yläaste olivat ehdottomasti pahinta ja vaikeinta aikaa keskittymisen, ylivilkkauden ja runsaiden tic oireiluiden kanssa. Hieman kun ikää rupesi tulemaan, oireetkin sen myötä on helpottanut sekä olen oppinut hallitsemaan ja elämään adhdn kanssa.

Olen jo vuosia sitten hyväksynyt sen tosiasian että tulen lähtökohtaisesti tekemään aina vähän enemmän kuin muut oppimisen ja keskittymisen kanssa. Elämässä olen adhdsta huolimatta pärjännyt hyvin vaikka aina se ei ole helppoa. Lääkkeetkään eivät aina ole se ensimmäinen asia mitä vaatia kun ADHD "todetaan" tai joskus tuntuu että ei pysty keskittymään tai rauhoittumaan. Omasta mielestä on hyvä oppia ensin elämään tämän kanssa ja hyväksymään faktat. Adhdta pystyy kuitenkin kontrolloimaan ja tämän tiedän omasta kokemuksesta, helppoa se ei kuitenkaan aina ole.

Omalla kohdalla adhdsta on ollut myös paljon hyötyä, esimerkiksi työelämässä. Mutta me kaikki ollaan kuitenkin erilaisia 🙂

Harvoin kahta samanlaista adhd-tapausta, eli joillakin onnistuu kontrolli itseltään, joillakin ei.

Onhan se kärsimystä jos joutuu taistelemaan jokainen sekunti koulun penkillä, vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon! :) Omana ongelmanani onkin aina ollut asioiden vähättely niin muille kuin itsellenikin. Pelkään myös todella paljon sitä häpeän tunnetta, joka tulee, jos menen ADHD-tutkimuksiin ja olenkin aivan väärässä. Tämän vuoksi avun hakeminen on minulle henkilökohtaisesti haastavaa. Vaikka olisinkin kotona suunnitellut asiat, jotka haluan sanoa, viimeistään vastaanotolla pääni tyhjenee ja päädyn vain sönköttämään jotain motivaation puutteesta, vaikka se on vain murto-osa ongelmistani :/

Sama

Ehdottomasti kannattaa kirjoittaa paperille ylös, minkälaisia ongelmia omassa elämässä on.

Itselleni oli yllätys, miten moneen asiaan ADHD vaikuttaa. Toiminnanohjaus oli sana, jonka olin kuullut, mutta en minä tiennyt mitä sillä tarkoitetaan. Kun netistä joltain sivulta luin, minkälaisia toiminnanohjauksen vaikeuksia ADHD-ihmisellä voi olla, sitten vasta ymmärsin, miksi omassakin elämässä on ollut niin vaikeaa. 

Kannattaa sinunkin lukea tästä tietoa, että pystyt paremmin hahmottamaan minkälaisia oireita omalla kohdallasi on. Ja voit kirjoittaa ylös jotain tilanteitakin, joissa ADHD sinulla on näkynyt. Unohtelu, myöhästely ja tavaroiden hukkaaminen on tietenkin yksi. Mutta toiminnanohjauksen ongelmat näkyvät siinäkin, että kun ryhtyy tekemään jotain asiaa X ja siinä puuhassa huomaa asian Y, niin alkaakin tekemään Y:tä ja siinä huomaa, että Z pitäisi tehdä ja alkaa tekemään sitä ja siinä meneekin koko loppupäivä. Eikä sen puuhan jälkeen välttämättä edes muista, että varsinaisesti oli tarkoituksena saada asia X hoidettua. 

Ne toiminnanohjauksen ongelmat näkyy myös siinä, miten aivot prosessoivat tietoa. Minä olen asperger-tutkimusten puitteissa suorittanut laaja-alaisia kognitiivisia testejä ja yksi testi oli sellainen, joka tehtävänantona kuulosti todella helpolta: Saat minuutin aikaa luetella eläimiä, jotka alkavat s-kirjaimella. Kuvittelin, että ongelmana on lähinnä se, kuinka nopeasti pystyy niitä luettelemaan, kyllähän minä nyt s-alkuisia eläimiä tiedän vaikka kuinka paljon! Mutta kun aika alkoi, sain lueteltua noin 12 eläintä ja sen jälkeen aivot löivät aivan tyhjää ja tunsin itseni aivan idiootiksi. Testin jälkeen psykologi selitti, että tämä on yksi missä ne toiminnan ohjauksen vaikeudet näkyvät. Aivot eivät osaa tällaisessa tehtävänannossa hakea sitä tietoa sieltä muistista. Ne eläimet on ehkä talletettu siellä aivoissa jonkinlaisiin kategorioihin, ja aivot eivät vain osaa hakea niitä sillä alkukirjaimella. 

12 on jo paljon. Sain kaksi: seepra ja simpanssi.

Sä oot selvästi lähteny Afrikasta liikkeelle :-D Minä aloitin lähempää ja tuli siili, susi ja mitähän muuta. Enkä ole ollenkaan varma että sain 12, se määrä saattoi jäädä pienemmäksi. Itselle se vaan oli yllätys, miten nopeasti alkoi lyödä tyhjää, vaikka etukäteen kuvitteli tehtävän helpoksi.

Yksi tehtävä, mikä testasi impulssikontrollia, oli tosi paha. Siinä näytettiin ensin paperia, missä oli eri värisiä pallukoita ja piti luetella ne pallukoiden värit (tyyliin sininen, punainen, keltainen). Sitten oli paperi, jossa oli niillä väreillä kirjoitettu värien nimet ja siitä paperista piti luetella niitä värejä. Oli siis keltaisella fontilla "keltainen", sinisellä "sininen" jne.

Mutta sitten se varsinainen tehtävä: Piti luetella ne värit, mutta ne sanat oli väärin! Oli siis esim. sinisellä fontilla "keltainen" ja se piti sanoa siniseksi. Kauheaa pinnistelyä koko ajan, ettei sano sitä mitä lukee, vaan sen värin. Kuulemma jollain ei onnistu ollenkaan, kun on niin heikko impulssikontrolli. Ahdistava tehtävä oli se, kun aivot kävi koko ajan sisäistä taistelua. 

Vierailija kirjoitti:

Elvanse käytössä 4 pv, ihan mieletön ero. Jaksan tehdä enemmän kuin yhden asian päivässä. Junassa istuminen ei ahdista. Olen energinen, ihan kuin huppu olisi nostettu pois päästä. Nyt vaan pelottaa, että jos kehittyy toleranssi tälle. Alkuannostus 30 mg. Lääkärin soittoaika kahden viikon päästä. 

Mulla on oikeasti tosi toiveikas olo. Haluaisin puhua tästä koko ajan kaikille. Jotenkin ihan käsittämätöntä että saan diagnoosin 50-vuotiaana. Että tää selviytysmistaistelu vois olla nyt ohi? En tajua!

Kuulostaa lääkityksen alkuhuumalta :-D Tuollaista se on, kaikki sujuu ja alkaa tuntua, että minustahan voi tulla mitä vain!

Itselläni oli nyt huhtikuun lopulla tapaaminen lääkärin kanssa. Vuosi diagnoosista ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tavattiin ihan livenä! Diagnostiikkatapaamiset oli videotapaamisia ja myöhemmin lääkityksen säätöön liittyvät puitiin puhelimessa. Minä olen jo aika pitkään syönyt Elvansea 50mg annostuksella, välillä olen tauottanut Concertalla (josta tuli pidemmässä käytössä kauheita ahdistuskohtauksia).

Muistin joskus syksyllä pitäneeni lääkkeestä välipäivän ja se meni ihan itkemiseksi, kun elämä tuntui surkealta ja toivottomalta. Sen vuoksi en ollut uskaltanut pitää taukoa, paitsi juuri ennen lääkärin puhelua pidin yhden päivän, enkä joutunut niin synkkiin tunnelmiin. Lääkärin kanssa jutellessa kävi kuitenkin ilmi, että kaikesta päätellen olen kehittänyt toleranssin. 

Sain ohjeet aloittaa viikon tauolla ja kokeilla sitten, kuinka monena päivänä pystyn syömään, ennen kuin vaikutus alkaa hiipua. En pystynyt pitämään neljää päivää pidempää taukoa, kun tuntui että syön ihan jatkuvasti ja paino nousee pystysuoraan ylöspäin :-D Halusin siis neljän päivän jälkeen kokeilla, joko se lääke taas toimisi, ja toimi! Nyt olen kokeillut vähän erilaisia tauotuksia, 5+2 ja 4+3. Sitä sopivaa annosta ja sopivaa rytmitystä saa näköjään hakea pitkään. Kesäkuun lopulla on seuraava puhelinaika. 

Mutta onnea sulle! Olin itsekin juuri siinä 50-51v rajamailla kun sain diagnoosin ja kyllähän ne ensimmäiset päivät lääkkeen vaikutuksen alaisena oli jotain mahtavaa. Siinä oli jotenkin vähän ylihyvällä tuulella ja kaikki sujui kuin tanssi eikä hermo mennyt mistään. 

Tässä on vaan vielä monenlaista opettelua edessä, kun ADHD:n myötä on muodostunut haitallisia toiminta- ja ajatusmalleja. Välillä innostuu jostain kovasti ja touhottaa asiaa eteenpäin, sitten tulee taas kauhea epäusko ja lamaannus ja epäonnistumisen pelko. Mutta kyllähän tässä on ainekset parempaan elämään ja tulevaisuuteen, se lääke ei vaan ihan kaikkeen riitä, vaikka paljon auttaakin.

Umpikujassa jumittaja kirjoitti:

Miten te muut olette keksineet mitä opiskelette tai teette työksi?

Kun se motivaatio on niin tärkeä että jaksaa mitään. Vaikea keksiä edes mihin sopii.

Loppuelämä työttömänä työkyvyttömänä?

Asiat ei suju, itsetunto romahtanut ja ajattelu negatiivista (eli realistista omaan tilanteeseen)

Tämä vaikuttaa jaksamiseen. Miten jaksaa ajaa omia asioita? Lääkkeisiin ei edes varaa ilman kokopäivätyötä.

Innostuksen perässähän sitä mennään. Toki olen nyt itsekin huomannut ongelmaa, että innostus tuntuu kestävän noin kolme päivää kerrallaan, eikä siinä ajassa kummoistakaan ammattitaitoa rakenneta. 

Sen jälkeen kun aloin saada kommenttia, että ihmiset pitävät minua myös autistina ja hakeuduin sen puolen diagnostisiin tutkimuksiin, olen yrittänyt saada itseäni kiinnostumaan ohjelmoinnista. Menestys on ollut vaihtelevaa. Tiedän, ettei tuolla alalla päälle 50v juniori ole mitään kuuminta hottia ja oma tapani oppia ei tunnu kauhean hyvin sopivan tälle alalle. Mutta olen nyt jumittunut ajattelemaan, että kun olen älykäs ja luultavasti myös autisti, niin minusta pitäisi tulla koodaaja, koska koodaus on autistien pelastus :-D 

Minulla on myös kokemusta siitä, että kiinnostus voi syntyä sitä kautta, kun saa ensin tietoa jostain asiasta. Tai jos innostava opettaja osuu kohdalle. Ei pidä ehkä siis liikaa miettiä sitä omaa kiinnostusta, koska kiinnostuksen kohteet vaihtelevat elämän mittaan muutenkin.

Hain tällaisen tilapäisen innostuksen varassa yhteishaussa opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä. Välillä olen unohtanut hakeneeni. Välillä olen etsinyt tietoa pääsykokeista yliopiston sivuilla ja alkanut itkeä, kun en löytänyt ja ajattelin, että ei minusta ole opiskelijaksi kun en löydä edes tietoa pääsykokeista. Sitten tuli sähköpostia asiasta ja linkki, jonka takana oli tietoa ja harjoituskoe, ja innostuin taas. 

Tänään huomasin Opintopolussa, että siellä näkyy mun vanhat opinnot. Olen siis ikiteekkari 80-90-luvulta ja siellä näkyi mun suorittamat opinnot. Aloin melkein itkeä onnesta kun näin, että olen suorittanut kurssin nimeltä Tietorakenteet ja algoritmit. En muistanut ollenkaan, että olen sellaisenkin suorittanut. Siitä tuli jotenkin sellainen olo, että kyllä mulla on vielä toivoa. 

Ja mitä sitten, jos mua ei huolita töihin? Ei mua nytkään huolita. Jos en pärjää pääsykokeissa, niin sitten tulee kyllä nolous ja hävetys, mutta eipähän tarvitse jäädä jossittelemaan. Noita asioita voisi opiskella itsekin, mutta ei minusta vaan sellaiseen ole. Tarviin jonkinlaista opetusta ja struktuuria, että pääsen alkuun.

Hyvässä lykyssä saan opiskelupaikan ja innostun ja opin ja kehityn. Mutta kyllä multa taas pääsi itku, kun tajusin, että hyvässäkin lykyssä ennen eläkeikää ehtisin olla töissä sellaiset kymmenen vuotta. Eihän siinä asiassa ehdi kehittyä miksikään kovan tason osaajaksi :-( Tää oli mulle jotenkin kauhean kova pala, kun tajusin. Kun sitä haluaisi kuitenkin olla hyvä edes jossain. Kun omaa olemista varjostaa se, että "minusta ei tullut mitään". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin vielä kerran ADD:n eri "oireista" ja että miten se ilmenee teillä. Tuosta ADHD:sta on paljon enemmän tietoa ja en ole paljon ADD kuvauksia mistään löytänyt. Itseni puolesta kysyn. En tarvitse edes mitään pitkää viestiä vaan jos joku edes, vaikka listaisi kokemiaan juttuja siihen liittyen. Kiitos jos joku viitsii. Samoin mietin itse sitä, että miten tutkimuksien käy jos vanhemmat eivät ole mukana tässä ja eivät edes myönnä minussa olevan mitään "vikaa". Miten sitten ne kaikki lapsuuden kuvaukset yms jos ne jäävät vain minun todistettavikseni. Voiko diagnoosia sitten edes saada tai eteneekö se tutkimus lainkaan jos ei ole "todistajia".

Minä taidan olla myös tällainen ADD-painotteinen tapaus. Olen päiväunelmoija, helposti vietän tuntikausia sohvalla vain katsoen maalausta tai maisemaa, uppoutuen ajatuksiini syvemmälle ja syvemmälle. Mieluiten en yleensä juurikaan tekisi paljon mitään. Asiat, mitkä muita ihmisiä tuntuvat kiinnostavan, eivät juuri kiinnosta minua. Pääasiassa rauhallinen elo ja luonto kiinnostavat, tai jotkut tv-ohjelmat välillä. Kyllä se spontaani elementtikin elämässä toki joskus on..

Pohdiskelen paljon hitaita filosofisia/abstrakteja asioita ja ihmettelen miksi ihmiset käyttäytyvät pääosin aika epäloogisesti, kun asiat voisi monesti päätellä jos vaan käyttäisi aivojaan. Sitten ihmiset mieluummin riitelevät ihan tyhmistä asioista. Haluavatkohan he riidellä vaan riitelyn takia vai miksi? Joskus seikkailen mielessäni muissa maailmoissa. Aistit on ehkä yliherkät, erityisesti kuulo. Ihmispaljous ei ole mukavaa ja käynkin esim. mieluiten yleensä yöllä kaupassa. (voi olisipa muitakin palveluja, jotka olisi auki 24h) En erityisen paljoa tykkää ihmisten kohtaamisesta, mutta muutama aika luottokaveri on, jotka eivät ole kuormittavia.

Ajelen myös yöllä autolla tyhjiä moottoriteitä musiikit kovalla ja se on mulle paljon mieluisampaa ja merkityksellisempää kuin vaikka kuuluisan artistin vip-keikka. En tiedä miksi näin on, vain on.

Toiminnanohjaus on huonoa, siksi esimerkiksi hankin paljon helppoja snack-ruokia kotiin koska tiedän että hienoista suunnitelmista huolimatta isoja ruokia ei usein valmisteta. Työelämässä olen saanut asemoitua itseni kohtalaisen toimivaan ruutuun. Parisuhteessahan tämä on näkynyt niin, että jotkut ex-tyttöystävät ovat olleet jatkuvasti tyytymättömiä kun olen "poissaoleva", minua ei kiinnosta liiallinen siivous eikä tapahtumien järjestäminen. Vain mukava rento elämä. Eivät hekään minun maailmaani tulleet, tai pyytäneet kertomaan siitä. Olen kohta nelikymppinen mies. Viime aikoina olen ajatellut, että taitaa olla aika hankala kombinaatio parisuhteeseen tällaiset aivot, joten en stressaa siitä enää ihan niin paljoa. Onpahan ainakin tullut kokeiltua.

Ja sitten editoin tätä tekstiä ainakin 10 kertaa, koska tulee aina uutta mieleen. :D

Tutulta kuulostaa. Voin uppoutua tunti/päiväkausiksi omiin ajatuksiini ja maailmoihini. Tunnistan myös, että en ole kiinnostunut sopuliasioista siinä määrin kuin enemmistö. Monet ilmiöt ovat kyllä kiinnostavia, filosofisella tasolla. Saatan myös ajella välillä huvikseni yömyöhällä ja kuunnella radiosta musiikkia ja pääsen tunnelmiin, joihin livekeikat eivät minua saa. Vaikka nautin hyvästä ruoasta, niin en pidä ruoanlaitosta ja vihaan tapahtumien järjestämistä. Työelämä ja opinnot ovat menneet omalla painollaan älyn ja hyvän muistin kombolla. Kaaos elää silti päässäni. Perhekin löytyy, vaikka jälkikäteen ajateltuna se oli minulle virhe, jonka annoin vain tapahtua. Olen nelikymppinen nainen ja äitiydessä olen jumittava ja romahteleva katastrofi. Nykyisin joka päivä ihmettelen, että onkohan puolisoni jotenkin vajaaälyinen kun halusi parisuhteen ja perheen kanssani varoitusmerkeistä huolimatta.

Sellainenkin tuli vielä mieleen, että hitto että mulle on vaikeaa asioida isoissa marketeissa. Saatan haahuilla tuntikausia siellä löytämättä mitään ja lopulta unohtaa sen olennaisen jota tulin hakemaan. Vaikka se lukisi lapussa. Varsinkin, jos kaupassa on normaalimäärä muita ihmisiä. Puolisolla on todella vaikeaa ymmärtää tätä. Käyn joko pienissä kaupoissa tai marketissa tuntia ennen sulkemisaikaa. Mutta haasteita on silloinkin jään vaateosastolle kun pitäisi katsoa ruokia, tai kosmetiikkaosastolle kun pitäisi etsiä jotain muuta.

Samoin kaupunkisuunnistaminen on yhtä sekopäistä. Jumitun johonkin kiinnostavan kohteen ympärille joko fyysisesti tai ajatuksissani. En hahmota ympäristöäni, jos siellä ei ole mitään erityistä mieleenpainuvaa. Ihmisenä jota kiinnosta kaikki ja ei mikään, tämä on kuormittavaa. Vihaan työmatkoja ja ulkomaanreissuja, jos mukana ei ole ihmistä, joka pitää kulkemisen ruodussa. En ole siis täysin avuton, mutta ahdistun tästä ominaisuudesta ja saatan saada yksinollessani paniikkikohtauksia ahdistuksen vuoksi.

Nykytyöelämä on vaikeaa juuri tämän vuoksi, että pitäisi reissata, olla aktiivinen verkostoituja ja tuoda itseään esille. Kuitenkin kun on addmainen tarkkailija, oman pään sisällä elävä eikä hirveän kiinnostunut suurimmasta osasta ihmisiä, niin ei ole helpoin yhtälö. Olen kyllä normisosiaalinen kasvotusten, mutta harvoin tulee vastaan ihmisiä, joista olen aidosti kiinnostunut saati tavoittelen heistä hyötyjä. Jaksan myös ihmetellä tätä somemaailmaa, joka oli alussa ihan hauska uutuus, mutta itse kyllästyin täysin muutamassa vuodessa. Erityisesti rasittaa somessa se, että suurin osa tuntuu ottavan siellä kaiken tosi vakavasti. Itse vastailin aikanaan moniin kysymyksiin pilke silmäkulmassa mitä sattui ja läpällä ja olikin järkytys tajuta jossain vaiheessa, että tosi moni otti kaiken kirjaimellisesti. Tämä on ehkä jonkinlainen osoitus sosiaalisista taidoistani. En vaan ymmärrä tällaista somenormia ja siksi mulle esim siellä verkostoituminen on myös ahdistavaa. Kun se add todellisuus on jotenkin vivahteikkaampi, jos joku ymmärtää mitä tarkoitan

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

Hei. Julkisen puolen tutkimukset tuntuvat ottavan niin pitkän ajan, että olisi syytä suorittaa ne yksityisellä, siitäkin huolimatta että jo tutkimusten alussa oli lähestulkoon selvä, mistä on kyse.

Osaako joku neuvoa Turun seudulta psykiatria tmv tahoa, jolta diagnoosin voisi kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella hinnalla (= ei lukuisia käyntejä) saada ?

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

Epävakaiden tunteet heittelevät jopa kymmeniä kertoja vuorokaudessa. Ns. Välitiloja ei ole, he tuntevat pelkästään äärimmäistä iloa ja epätoivoa. He ovat myös itsetuhoisia ja yrittävät elämänsä aikana riistää hengen itseltään useasti. Ovat myös huomiohakuisia. Mutta muuten oireisto on sama kuin adhd:ssa, esim. Toiminnanohjauksen ja rahankäytön pulmat, riskinotto, keskittymisvaikeudet.

Monet lääkärit sekoittavat nämä häiriöt keskenään varsinkin naisten kohdalla, se on totta.

Ilmiantakaa oulun alueen parhaat adhd lääkärit . Minulla diagnoosi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

Epävakaiden tunteet heittelevät jopa kymmeniä kertoja vuorokaudessa. Ns. Välitiloja ei ole, he tuntevat pelkästään äärimmäistä iloa ja epätoivoa. He ovat myös itsetuhoisia ja yrittävät elämänsä aikana riistää hengen itseltään useasti. Ovat myös huomiohakuisia. Mutta muuten oireisto on sama kuin adhd:ssa, esim. Toiminnanohjauksen ja rahankäytön pulmat, riskinotto, keskittymisvaikeudet.

Monet lääkärit sekoittavat nämä häiriöt keskenään varsinkin naisten kohdalla, se on totta.

Tätä se on adhd:ssakin, tunteet myllertävät joinain päivinä useita kertoja. En tunne muuta kuin äärimmäistä iloa/innostusta ja äärimmäistä surua/vihaa. Aivot käyvät niin pahasti ylikierroksilla. Olen perustanut elämäni aikana useamman yrityksen ja kaikki kaatuneet. Olen myös itsetuhoinen ja alisuoriutumisen ja meltdownien vuoksi menettänyt kolme työpaikkaa. 

Usein kyllä mietin, miten kukaan uskaltaa ja jaksaa olla psykiatrian alalla, kun on tuhansia mielen sairauksia ja useissa niissä samat oireet keskenään.

Terkuin ensin epävakaaksi diagnosoitu adhd.

Vierailija kirjoitti:

Hain tällaisen tilapäisen innostuksen varassa yhteishaussa opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä. Välillä olen unohtanut hakeneeni. Välillä olen etsinyt tietoa pääsykokeista yliopiston sivuilla ja alkanut itkeä, kun en löytänyt ja ajattelin, että ei minusta ole opiskelijaksi kun en löydä edes tietoa pääsykokeista. Sitten tuli sähköpostia asiasta ja linkki, jonka takana oli tietoa ja harjoituskoe, ja innostuin taas. 

Tän kanssa kävi niin, et olin lukenu huonosti ne yo-todistuksen pistelaskusäännöt. Mähän pääsin heittämällä sisään todistusvalinnassa :-D Mut en meinannu uskoa Opintopolkua, olin ihan ärsyyntyny, kun siellä luki et oon saanu opiskelupaikan, kun olin niin varma että ne on laskenu mun pisteet väärin. Sit kun tavasin laskusääntöjä uusiks, jouduin toteamaan et eihän täs mitään virhettä oo, ne säännöt vaan on tällaset. Oon siis kirjottanu aikana ennen E:tä ja mun vanhat laudaturit laskettiin laudatureiksi. Reaalista en saanu mitään, mut olihan mulla viis muutakin laudaturia (mukaanlukien pitkä matikka) ja ne riitti kevyesti.

Tietenkin myös mietin, et onko tää jotenkin epäreilua. Ja sen takia menin pääsykokeeseen. Aattelin etukäteen, et voisin sit kokea ansainneeni sen opiskelupaikan, jos pärjäisin pääsykokeissakin. No ei ne menny ihan putkeen, oli ongelmia ajanhallinnassa ja käytin liikaa aikaa tehtävään, joka oli mulle hankala. Olis pitäny kattoo alussa, millasia ne tehtävät on. Eniten harmitti kun vikan tehtävän kanssa loppui aika kesken, sitä olis ollu kiva jatkaakin kun oli kiinnostava. 

Oon nyt kuitenkin menossa opiskelemaan ihan hyvällä omallatunnolla. Ei oo mun vika, että säännöt on mitkä on. Jos sieltä nyt joku nuori mun takia tippui pois, niin se on viel niin nuori et ehtii alottaa ens vuonnakin :-D Mä oon jo tässä elämän ehtoopuolella, niin pitää päästä nyt alottamaan. 

Lukiomatikkaa oon kertaillu Mafynetin paketilla ja on aika uskomatonta, miten hyvässä muistissa on jotkut +30v sitten tahkotut asiat! Aloin tätä kertaamaan, kun katsoin et Johdatus yliopistomatematiikkaan -kurssin tiedoissa sanottiin et lukiomatikka pitäis olla hyvin hallussa. Ton kurssin opiskelumoniste löytyi netistä ja sen perusteella ei tarvii edes ihan kaikkia aihealueita kerrata. Ja yhdeltä tutulta opiskelijalta kuulin, et siellä voi tehdä tehtäviä paperillekin ja ottaa niistä kuvat. Alan pikku hiljaa tottua tuohon kaavaeditoriinkin, mut en haluais joutua opettelemaan LaTexia. 

Sain jo jonkun sähköpostinkin, joka oli uusille opiskelijoille. Siinä oli eri linkkejä ja yhden linkin takaa löytyi tosi hyvä sivusto tietokonejuttujen opetteluun. Oon ollu vähän sellanen, ettei kiinnosta opetella mitään ylimääräistä, mut nyt oon ihan intona opiskellu mitä se tietokone on syöny, mikä on prosessori ja keskusmuisti jne :-o 

Facebookissa en oo kehdannu vielä huudella, et oon kouluun menossa. Jotenkin hävettää ja nolottaa, vaikka ne joille oon kertonu, on ottanu tosi hyvin. Oon jopa saanu onnitteluja opiskelupaikasta ja noi on mulle vaikeita tilanteita, kun en oo ite ihan varma onko tässä nyt mitään onniteltavaa.

Mut jotenkin kiva, että oli nyt tässä kohtaa elämää jotain iloa siitä, että on aikanaan kirjottanu 6L ja voi saada uuden mahdollisuuden opiskeluun!

Meillä avioliittoa takana kohtalaisen monta vuotta, luultavasti miehelläni on jokin näistä adhd/add tai

Ihan hirveää sähellystä koko ajan, projektit jää kesken, tapaturma-alttiutta, nykyään tuhlaa rahoja ja ostelee (en tiedä etukäteen) kaikenmoisia koneita, autoja ihan turhaa. Kuulemma tienaa sitte ku myi eteen päin.

Kauhistaa se päivä kun valittaa että rahat on loppu, itse olen pienellä eläkkeellä just päässyt, shokissa kun rahaa on niin vähän.

Maanista puuhaa tuo ennemmin jos nyt vasta alkanut tuo shoppailu

Mulle psykiatri sano että 5-7 päivän jälkeen voi conserta annostusta nostaa 18mg:sta 36mg:n jos tarve vaatii ja jos toi 36mg ei ole riittävä, niin noin viikon jälkeen voi nostaa maksimiin 54mg:n

loppudiagnoosi  kaikki ihmiset ovat paskoja

adhd on laiskojen luulotauti

Suosittelen kyllä kaikkia, jotka epäilevät AD(H)D:ta hakeutumaan tutkimuksiin. Mitä nuorempana saatte diagnoosin, sen parempi.

Itse hakeuduin näin 48 -vuotiaana yksityiselle neurologille/psykiatrille työkyvyttömyyseläkettä hakemaan. Minulla on aiemmin todettu masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Halusin myös sulkea pois ADHD:n. Hieman yllättäen minulla todellakin todettiin ADHD. Minulle tehtiin Diva -haastattelut, ja tuntui, että monet niistä ADHD oireista eivät sopineet minulle lainkaan. Isäänikin haastateltiin ja ennen haastattelua hän sanoi minulle, ettei sinulla mitään ADHD:ta ole ollut. Olen kuitenkin ollut elämässäni impulsiivinen ja selviytymismekanismit olleet hakusessa. Keskittymiskykyni on ollut vaihtelevaa, kesti esim 10 vuotta saada edes kandin paperit yliopistosta.

Mitään lääkitystä ei minulle voida verenkiertohäiriöiden vuoksi aloittaa. Otin kuitenkin riskin ja kokeilin Elvansea viime viikonloppuna. Täytyy sanoa, että melkein itku pääsi. Tuli niin rauhallinen ja fokusoitunut olo. En voinut olla ajattelematta, että voi jospa olisin saanut diagnoosin ja lääkityksen 30 vuotta sitten, niin elämästäni olisi tullut hyvin erilainen. En myöskään olisi ollut sellainen taakka läheisilleni ja yhteiskunnalle.

Olen kuitenkin rakentanut ihan tyydyttävän elämän itselleni, joten pärjään kyllä ilman lääkitystäkin. ADHD diagnoosi ei siis sinällään muuttanut mitään, pitäisi kai koittaa ajatella lempeämmin, kun vanhoja syntejä pulpahtaa mieleen ja jatkaa parempana versiona itsestäni :)

Tsemppiä kaikille ja hakeutukaa niihin tutkimuksiin ! :)

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

En tiedä. Minulle on vain sanottu, että olen poikkeuksellisen kyvykäs ja poissuljettu kaikki mielialahäiriöt, mitä ymmärtääkseni epävakaa persoonallisuushäiriö on. ADHD on taas aivojen kehityshäiriö, joka oireilee eri ihmisillä eri tavalla, joten useimmat pärjää arjessa ihan tasapainoisesti oireista huolimatta, kun on löytänyt parhaan toiminnonohjaukseen liittyvät rutiinit jne.