Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon! :) Omana ongelmanani onkin aina ollut asioiden vähättely niin muille kuin itsellenikin. Pelkään myös todella paljon sitä häpeän tunnetta, joka tulee, jos menen ADHD-tutkimuksiin ja olenkin aivan väärässä. Tämän vuoksi avun hakeminen on minulle henkilökohtaisesti haastavaa. Vaikka olisinkin kotona suunnitellut asiat, jotka haluan sanoa, viimeistään vastaanotolla pääni tyhjenee ja päädyn vain sönköttämään jotain motivaation puutteesta, vaikka se on vain murto-osa ongelmistani :/

Sama

Ehdottomasti kannattaa kirjoittaa paperille ylös, minkälaisia ongelmia omassa elämässä on.

Itselleni oli yllätys, miten moneen asiaan ADHD vaikuttaa. Toiminnanohjaus oli sana, jonka olin kuullut, mutta en minä tiennyt mitä sillä tarkoitetaan. Kun netistä joltain sivulta luin, minkälaisia toiminnanohjauksen vaikeuksia ADHD-ihmisellä voi olla, sitten vasta ymmärsin, miksi omassakin elämässä on ollut niin vaikeaa. 

Kannattaa sinunkin lukea tästä tietoa, että pystyt paremmin hahmottamaan minkälaisia oireita omalla kohdallasi on. Ja voit kirjoittaa ylös jotain tilanteitakin, joissa ADHD sinulla on näkynyt. Unohtelu, myöhästely ja tavaroiden hukkaaminen on tietenkin yksi. Mutta toiminnanohjauksen ongelmat näkyvät siinäkin, että kun ryhtyy tekemään jotain asiaa X ja siinä puuhassa huomaa asian Y, niin alkaakin tekemään Y:tä ja siinä huomaa, että Z pitäisi tehdä ja alkaa tekemään sitä ja siinä meneekin koko loppupäivä. Eikä sen puuhan jälkeen välttämättä edes muista, että varsinaisesti oli tarkoituksena saada asia X hoidettua. 

Ne toiminnanohjauksen ongelmat näkyy myös siinä, miten aivot prosessoivat tietoa. Minä olen asperger-tutkimusten puitteissa suorittanut laaja-alaisia kognitiivisia testejä ja yksi testi oli sellainen, joka tehtävänantona kuulosti todella helpolta: Saat minuutin aikaa luetella eläimiä, jotka alkavat s-kirjaimella. Kuvittelin, että ongelmana on lähinnä se, kuinka nopeasti pystyy niitä luettelemaan, kyllähän minä nyt s-alkuisia eläimiä tiedän vaikka kuinka paljon! Mutta kun aika alkoi, sain lueteltua noin 12 eläintä ja sen jälkeen aivot löivät aivan tyhjää ja tunsin itseni aivan idiootiksi. Testin jälkeen psykologi selitti, että tämä on yksi missä ne toiminnan ohjauksen vaikeudet näkyvät. Aivot eivät osaa tällaisessa tehtävänannossa hakea sitä tietoa sieltä muistista. Ne eläimet on ehkä talletettu siellä aivoissa jonkinlaisiin kategorioihin, ja aivot eivät vain osaa hakea niitä sillä alkukirjaimella. 

12 on jo paljon. Sain kaksi: seepra ja simpanssi.

Sika

Sakemanni

Sooo..soooo....sormi!

Onkohan olemassa sormiapinaa?

Tehtävänanto unohtuu ja jää miettimään sormiapinan syvintä olemista

Saako olla rotuja vai pelkästään lajeja? Käykö esimerkiksi syyhypunkki?vai kelpaako vain pelkkä punkki? Entä sirkka?

Te joilla Elvanse on aloitettu 30 mg:llä (tai 20 mg:llä) - kuinka nopeasti huomasitte toleranssin kehittyvän, jos ollenkaan?

Minulla 30 mg toimi loistavasti reilun viikon, ja muihin kokeiltuihin lääkkeisiin vertaamalla uskallan sanoa, ettei vaikutus ollut plaseboa. Mutta nyt (odotetusti?) vaikutus on alkanut olla selvästi vähäisempi.

Positiivista on, että toisin kuin Voxrassa tai Concertassa, sivuvaikutuksia ei ole oikeastaan yhtään. Ehkä pitää sitten vain kokeilla annoksen nostoa, kun lääkärin kanssa seuraavan kerran keskustelen.

Vuoden verran menny elvansea 70mg joka päivä, en ole huomannut toleranssia, edelleen vaikuttaa kuten pitääkin. Onhan sitä puolet päivästä ilman lääkettä kuitenki aina.

Te jotka työttmöminä tän diagnoosin kans, miten uusi "aktiivimalli"  tulee toimimaan?

Itsellä useita kesken jääneitä koulutuksia, ja pätkätöitä,koskaan ne pätkät eivät jatku.

Saa nähä mihin sitä  yrittäs ,tai yrittävät  laittaa tällä kertaa,  kukaan ei tunnu huomioivan  asiaaa yksilönä,vaan pusketaan massan mukana. Minulla siis tuo adhd haittaa paljon asioita, sisäisesti,ulkoisesti puitteet kunnossa.

EDIT: Kääk, foorumi sanoi että teksti liian pitkä :) Leikkaan ja liimaan... elikkä:

Avaudunpa minäkin tilanteestani. Toivottavasti joku voisi kommentoida jotain. Olen 43-vuotias mies ja olen jo toistakymmentä vuotta aktiivisesti epäillyt itselläni ADHD:tä mutta en ole uskaltanut jostain syystä mennä psykiatrille asian tiimoilta. Tai ehkä "uskaltaminen" on väärä termi, olen lykännyt ja lykännyt tätäkin asiaa siksi että olen omasta mielestäni koko aikuisikäni ajan suoriutunut elämästäni hyvin ja kaikki on ok mutta nyt kun olen saanut enemmän vapaa-aikaa  ja pystynyt irtautumaan oravanpyörästä katsomaan elämääni ja historiaani kriittisen objektiivisesti niin olen huomannut, että ihan päin persettähän tässä on lähes kaikki mennyt isossa mittakaavassa - kun mitataan asioita nimenomaan ei sen kannalta miten paljon on tullut touhuttua vaan sen kannalta mitä on aidosti saavutettu. Esimerkiksi:

-Opiskeluja aloitettu useampiakin, kaikki kesken.

-Yritystoimintoja aloitettu useampi, kaikki kesken.

-Ammateissa ollut useimmissa, kaikki vaihtuneet syystä tai toisesta

Näissä aina käynyt niin että innostun ihan helvetisti uudesta opiskelu/yritys/työmahdollisuudesta mutta sitten kun arki alkaa niin ei vaan saa asiosta koppia, ei pysty keskittymään, alkaa tapahtumaan virheitä jne. ja kaikki paska kumuloituu ja homma vaan jää kesken.

En edes viitsi kertoa montako harrastusprojektia on tällä hetkellä hujan hajan levällään aloitetuista maalauksista kodin "nopeisiin" pienremontteihin.

Nyt laitoin soittopyynnön yksityiselle terveysasemalle ja tulen kysymään heiltä takaisinsoiton yhteydessä aikuisten ADHD:n tuntevaa psykiatria ja käyn juttusilla. Omadiagnooseja olen tehnyt useita vuosittain eri lomakkeilla (suomi, englanti) ja aina saan korkeat pisteet (valitettavasti). Viime vuosina häslääminen ja ylienergisyys on jotenkin jäänyt taka-alalle ja keskittymishäiriöt ja erityisesti asioiden aloittaminen on muuttunut todella vaikeaksi ja tämä on nyt katkaissut kamelin selän ja haluan apua. Eli kun aikaisempina vuosina "vauhti on korjannut virheet" ja "eikun vaan uutta matoa koukkuun ja kaasua" niin kyllä se siitä, niin nyt tuntuu että kun se perhanan vauhtikin alkaa hiipumaan ja jäljelle jää vain mieli joka ei pysty keskittymään ja kroppa joka ei suostu liikahtamaan. Tosin edelleen onneksi on väläyksiä siitä ominaisuudestani että kun vauhtiin pääsee niin asiat etenee ja vauhdilla. Esimerkkinä vapaa-ajalta: kirjojen lukeminen ei enää suju kun pystyy keskittymään tekstiin korkeintaan yhden tai kaksi sivua ja sitten huomaakin puolen tunnin päästä että on olevinaan lukenut 40 sivua mutta ei tiedä yhtään mitä on lukenut; ja eikun takaisin ja uusiksi koko paska. Työ- / yritystoiminnassa pitäisi aloittaa tekemään jokin asia mutta se vaan jää ja jää ja jää kun ei pysty pakottamaan itseään alkuun kunnes viime tipalla huitelen asian kasaan, ja jos tuuri käy niin saan tehtävän valmiiksi juuri ennen deadlinea painamalla 12+ tuntista päivää kunnes asia on hoidettu viime tipassa rimaa hipoen.

jatkuu...

...jatkuu:

Huolestuttaa sekin, että kävin psykiatrilla n. kuusi-seitsemän vuotta sitten kertomassa näistä asioista ja sain sieltä masennusdiagnoosin, joka mielestäni oli aivan väärä diagnoosi, mutta luotin ammattilaiseen ja ajattelin että unohdan nyt omat mielipiteeni ja mm. psykologian (kesken jääneet) opintoni ja sen kautta saadun ymmärryksen asioista ja teen niin kuin ammattilainen sanoo. Sain psykiatrilta jotain "rauhoittavaa" lääkitystä joka tosiaankin rauhoitti mm. puhettani ja jatkuvia maneereitani (viheltely, sormilla naputtelu jne.) mutta lääkitys teki kaikesta arkisesta tekemisestä entistäkin vaikeampaa kun koko maailmani hidastui ja koko maailma jotenkin latistui ja kaikesta tuli pirun tylsää ja tasapaksua. Ja sen päälle vielä visuaaliset ongelmat kun aivot olivat koko ajan sekunnin kymmenyksen jäljessä siitä mitä tapahtui. Noh se siitä, tein sitten oman päätökseni ja lopetin lääkityksen pitkän Pubmedin selaamisen ja Googletuksen tuloksena pienentämällä annosta kuukausien ajan täydestä annostuksesta nollaan, enkä virkkanut hoitavalle psykiatrille asiasta mitään enkä ole missään yhteydessä tähän toimijaan ollut sen jälkeen. Arvelin että omin päin tästä selvitään. No, selvittiin toki mutta mahtaako tästä "hiljaisesta kapinastani" tulla sanomista nyt jos ADHD-lääkehoitoa aletaan edes harkitsemaan? 

Enhän minä siis edes tiedä onko diagnoosini ADHD mutta kaikki merkit ovat kyllä linjassaan. Pääasia että jonkun diagnoosin saisi - ja suoraan sanottuna sillä diagnoosillakaan ei minulle itselleni ole merkitystä - vaan sillä että saisi tämän pään toimimaan! Olen omasta mielestäni nyt siinä viimeisellä pysäkillä, tästä on kaksi tietä; joko minusta tulee jollain tavalla, jollain hoidolla, jollain interventiolla ns. "normaali" kansalainen tai sitten alistun siihen että en vaan pysty ja jään suosiolla 43- vuotiaana pois työelämästä ja lopetan yritystoiminnot koska tavallaan mitta alkaa olla täynnä kun tiedän että vika ei ole halussa tai tahdossa vaan vika on jossain muussa jota en vaan saa kontrolliin niin usein tai niin pitkäksi aikaa kun haluaisin. Pakko tämän on jotenkin lähteä purkautumaan. 

Toinen mikä mietityttää, on vanhempieni mahdollinen haastattelu koska olen ymmärtänyt että tällainen tulee jossain välissä. Olen ainoa lapsi ja he eivät varmasti muista tai edes ymmärrä kun olen ollut lapsena ylivilkas koska verokkia ei heillä ole, minä olen se ainoa "totuus" lapsen vilkkaudesta joka heillä on. Opettajani kyllä ymmärsivät aikanaan; "XXXXXX hiljaa", "XXXXXX, rauhoitu", "XXXXXX, viimeinen varoitus" olivat yleisimmät kommentit suuntaani ala-asteelta lukioon. Noh, tämmöistä pohdintaa tässä. Odotellaan nyt soittoa ja katsotaan miten asia etenee. 

Jos tästä ja edellisestä postista löytyy jotain kommentoitavaa olisi kiva kuulla kommenttia aiheeseen liittyen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon! :) Omana ongelmanani onkin aina ollut asioiden vähättely niin muille kuin itsellenikin. Pelkään myös todella paljon sitä häpeän tunnetta, joka tulee, jos menen ADHD-tutkimuksiin ja olenkin aivan väärässä. Tämän vuoksi avun hakeminen on minulle henkilökohtaisesti haastavaa. Vaikka olisinkin kotona suunnitellut asiat, jotka haluan sanoa, viimeistään vastaanotolla pääni tyhjenee ja päädyn vain sönköttämään jotain motivaation puutteesta, vaikka se on vain murto-osa ongelmistani :/

Sama

Ehdottomasti kannattaa kirjoittaa paperille ylös, minkälaisia ongelmia omassa elämässä on.

Itselleni oli yllätys, miten moneen asiaan ADHD vaikuttaa. Toiminnanohjaus oli sana, jonka olin kuullut, mutta en minä tiennyt mitä sillä tarkoitetaan. Kun netistä joltain sivulta luin, minkälaisia toiminnanohjauksen vaikeuksia ADHD-ihmisellä voi olla, sitten vasta ymmärsin, miksi omassakin elämässä on ollut niin vaikeaa. 

Kannattaa sinunkin lukea tästä tietoa, että pystyt paremmin hahmottamaan minkälaisia oireita omalla kohdallasi on. Ja voit kirjoittaa ylös jotain tilanteitakin, joissa ADHD sinulla on näkynyt. Unohtelu, myöhästely ja tavaroiden hukkaaminen on tietenkin yksi. Mutta toiminnanohjauksen ongelmat näkyvät siinäkin, että kun ryhtyy tekemään jotain asiaa X ja siinä puuhassa huomaa asian Y, niin alkaakin tekemään Y:tä ja siinä huomaa, että Z pitäisi tehdä ja alkaa tekemään sitä ja siinä meneekin koko loppupäivä. Eikä sen puuhan jälkeen välttämättä edes muista, että varsinaisesti oli tarkoituksena saada asia X hoidettua. 

Ne toiminnanohjauksen ongelmat näkyy myös siinä, miten aivot prosessoivat tietoa. Minä olen asperger-tutkimusten puitteissa suorittanut laaja-alaisia kognitiivisia testejä ja yksi testi oli sellainen, joka tehtävänantona kuulosti todella helpolta: Saat minuutin aikaa luetella eläimiä, jotka alkavat s-kirjaimella. Kuvittelin, että ongelmana on lähinnä se, kuinka nopeasti pystyy niitä luettelemaan, kyllähän minä nyt s-alkuisia eläimiä tiedän vaikka kuinka paljon! Mutta kun aika alkoi, sain lueteltua noin 12 eläintä ja sen jälkeen aivot löivät aivan tyhjää ja tunsin itseni aivan idiootiksi. Testin jälkeen psykologi selitti, että tämä on yksi missä ne toiminnan ohjauksen vaikeudet näkyvät. Aivot eivät osaa tällaisessa tehtävänannossa hakea sitä tietoa sieltä muistista. Ne eläimet on ehkä talletettu siellä aivoissa jonkinlaisiin kategorioihin, ja aivot eivät vain osaa hakea niitä sillä alkukirjaimella. 

12 on jo paljon. Sain kaksi: seepra ja simpanssi.

Sika

Sakemanni

Sooo..soooo....sormi!

Onkohan olemassa sormiapinaa?

Tehtävänanto unohtuu ja jää miettimään sormiapinan syvintä olemista

Sormieläin on puoliapina, myös nimeltään ai-ai. Madagaskarilta.

herra 43 kirjoitti:

...jatkuu:

Huolestuttaa sekin, että kävin psykiatrilla n. kuusi-seitsemän vuotta sitten kertomassa näistä asioista ja sain sieltä masennusdiagnoosin, joka mielestäni oli aivan väärä diagnoosi, mutta luotin ammattilaiseen ja ajattelin että unohdan nyt omat mielipiteeni ja mm. psykologian (kesken jääneet) opintoni ja sen kautta saadun ymmärryksen asioista ja teen niin kuin ammattilainen sanoo. Sain psykiatrilta jotain "rauhoittavaa" lääkitystä joka tosiaankin rauhoitti mm. puhettani ja jatkuvia maneereitani (viheltely, sormilla naputtelu jne.) mutta lääkitys teki kaikesta arkisesta tekemisestä entistäkin vaikeampaa kun koko maailmani hidastui ja koko maailma jotenkin latistui ja kaikesta tuli pirun tylsää ja tasapaksua. Ja sen päälle vielä visuaaliset ongelmat kun aivot olivat koko ajan sekunnin kymmenyksen jäljessä siitä mitä tapahtui. Noh se siitä, tein sitten oman päätökseni ja lopetin lääkityksen pitkän Pubmedin selaamisen ja Googletuksen tuloksena pienentämällä annosta kuukausien ajan täydestä annostuksesta nollaan, enkä virkkanut hoitavalle psykiatrille asiasta mitään enkä ole missään yhteydessä tähän toimijaan ollut sen jälkeen. Arvelin että omin päin tästä selvitään. No, selvittiin toki mutta mahtaako tästä "hiljaisesta kapinastani" tulla sanomista nyt jos ADHD-lääkehoitoa aletaan edes harkitsemaan? 

Enhän minä siis edes tiedä onko diagnoosini ADHD mutta kaikki merkit ovat kyllä linjassaan. Pääasia että jonkun diagnoosin saisi - ja suoraan sanottuna sillä diagnoosillakaan ei minulle itselleni ole merkitystä - vaan sillä että saisi tämän pään toimimaan! Olen omasta mielestäni nyt siinä viimeisellä pysäkillä, tästä on kaksi tietä; joko minusta tulee jollain tavalla, jollain hoidolla, jollain interventiolla ns. "normaali" kansalainen tai sitten alistun siihen että en vaan pysty ja jään suosiolla 43- vuotiaana pois työelämästä ja lopetan yritystoiminnot koska tavallaan mitta alkaa olla täynnä kun tiedän että vika ei ole halussa tai tahdossa vaan vika on jossain muussa jota en vaan saa kontrolliin niin usein tai niin pitkäksi aikaa kun haluaisin. Pakko tämän on jotenkin lähteä purkautumaan. 

Toinen mikä mietityttää, on vanhempieni mahdollinen haastattelu koska olen ymmärtänyt että tällainen tulee jossain välissä. Olen ainoa lapsi ja he eivät varmasti muista tai edes ymmärrä kun olen ollut lapsena ylivilkas koska verokkia ei heillä ole, minä olen se ainoa "totuus" lapsen vilkkaudesta joka heillä on. Opettajani kyllä ymmärsivät aikanaan; "XXXXXX hiljaa", "XXXXXX, rauhoitu", "XXXXXX, viimeinen varoitus" olivat yleisimmät kommentit suuntaani ala-asteelta lukioon. Noh, tämmöistä pohdintaa tässä. Odotellaan nyt soittoa ja katsotaan miten asia etenee. 

Jos tästä ja edellisestä postista löytyy jotain kommentoitavaa olisi kiva kuulla kommenttia aiheeseen liittyen.

Onneksi sulla on tekstissä kappalejaot ;)
Koetampa vastata..

Olen saanut AHDH-I diagnoosin aikuisiällä. Mulla on ongelmia nimenomaan kesken jääneiden töiden aloittamisessa eli lapsuudestani kuulin vetkuttelusta.
Toinen vahva oire oli, että kuljin itseni perässä usein, kun asioita jäi kesken.

Sain diagnoosin yksityiseltä. Olen myös ainoa lapsi. Koulussa kiltti, hiljainen, olen aina ollut iloinen ja hymyilevä sekä aika omissa ajatuksissani oleva, ellei aihe kiinnostanut. Kävin kouluni käytännössä lukematta läpi keskinkertaisesti, kielet tökki lukemisen puutteesta. Mulla oli 9/10 käyttäytyminen, koska kiltteydestä tyttöä 90-luvulla kannustettiin, ja mitään vakavaa murrosikääkään ei ollut.

Olen sisulla purrut itseni tradenomiksi saakka. Harrastuksia olen lopettanut kesken useita: musiikinteorian, kitaran ja trumpetti soiton, pesiksen, judon.. name it.
Työelämä meni niin kauan sujuvasti, kun olin asiakaspalvelussa. Yksi asiakas kerrallaan ja hänen asiansa. Vaihtaessani työtehtäviä taustaan toimeksiantoihin niin puutteelliset tehtävät jää selvitysten ajaksi kesken. Tämä toi esille ne haasteet.

Itse diagnoosia tehdessä minut todettiin klassiseksi ADD:ksi, koska ei ollut masennukseen tai muuhun liittyviä taustaoireita. Vanhempiani ei haastateltu. Kerroin vain historiastani. Tutkimukset kestivät itselläni teksteineen diagnoosiin noin 1,5 vuotta.

Olen sisäisesti hyvin levoton, mutta minulla ei ole yliaktiivisuutta nähtävissä kuin nousuhumalassa, jolloin yllytin vielä kolmekymppisenäkin muita juoksemaan.

Niin, mitä muuta? Olen muuttanut kymmeniä kertoja kaupungista toiseen, matkustellut ympäri maailmaa (toki niin on useimmat nuoret, mutta itse tein sen ilman suurempia matkasuunnitelmia ja maan kielitaitoa, koska itsesuojeluvaisto tuntui kehittyneen vasta huomattavasti ikäisiäni myöhemmin) ja kokenut koko elämäni alisuoriutumista, vaikka olen pisteen päässä mensasta 129 (keskihajonta 15). Itselleni tuo oli jotenkin tärkeää tajuta, että saattaisin olla paljon huonommassa elämäntilanteessa, jos ei hipoisi Mensan rajoja. Ei siitä muutoin ole hyötyä itselleni ollut kuin innokkuus lukea edelleen paljon aiheista jotka milloinkin kiinnostaa. Nyt luen väliin jääneen lukion kursseja pitääkseni ajatukseni tässä epidemia ja Ukrainan sodan aikana kohdennettuna johonkin yleishyödylliseen. Mulla on aina ollut tarve sottailla. Muistutan luonteeltani hyvin paljon Pasilan Pekka Routalempeä.

Diagnoosin johdosta sain lääkityksen. Se myös auttoi itseäni ymmärtämään todelliset syyt ja seuraukset. En koe tarvetta oikeuttaa käytöstäni diagnoosilla vaan päinvastoin tarttua oireisiin yksi kerrallaan, kuten esim. töiden organisointi, sosiaaliset taidot sekä kongnitiivisten taitojen tarkoituksenmukainen kehittäminen, mitkä ovat helpottaneet aikuiselämääni huomattavasti. Lääkitys antaa minulle rauhallisuutta ottaa tilanteisiin hetken aikaa, miettiä ja tarvittaessa pyytää hetki aikaa palaten myöhemmin asian uudestaan. Tämä taidot minulta puuttuivat täysin ja turhauduin silmin nähden keskeyttämisistä. Samoin treenaan paljon, mikä lisää keskittymiskykyä. Joskus jopa vatsa menee sekaisin, kun en aina tunnista vieläkään omia rahojani, kun Flow vie mennessään.

Toivottavasti tämä auttoi sinua. Diagnoosin aikana olin noin 35-vuotias ja nyt olen reilu 38.

Vierailija kirjoitti:

herra 43 kirjoitti:

...jatkuu:
Huolestuttaa sekin, että kävin psykiatrilla n. kuusi-seitsemän vuotta sitten kertomassa näistä asioista ja sain sieltä masennusdiagnoosin, joka mielestäni oli aivan väärä diagnoosi, mutta luotin ammattilaiseen ja ajattelin että unohdan nyt omat mielipiteeni ja mm. psykologian (kesken jääneet) opintoni ja sen kautta saadun ymmärryksen asioista ja teen niin kuin ammattilainen sanoo. Sain psykiatrilta jotain "rauhoittavaa" lääkitystä joka tosiaankin rauhoitti mm. puhettani ja jatkuvia maneereitani (viheltely, sormilla naputtelu jne.) mutta lääkitys teki kaikesta arkisesta tekemisestä entistäkin vaikeampaa kun koko maailmani hidastui ja koko maailma jotenkin latistui ja kaikesta tuli pirun tylsää ja tasapaksua. Ja sen päälle vielä visuaaliset ongelmat kun aivot olivat koko ajan sekunnin kymmenyksen jäljessä siitä mitä tapahtui. Noh se siitä, tein sitten oman päätökseni ja lopetin lääkityksen pitkän Pubmedin selaamisen ja Googletuksen tuloksena pienentämällä annosta kuukausien ajan täydestä annostuksesta nollaan, enkä virkkanut hoitavalle psykiatrille asiasta mitään enkä ole missään yhteydessä tähän toimijaan ollut sen jälkeen. Arvelin että omin päin tästä selvitään. No, selvittiin toki mutta mahtaako tästä "hiljaisesta kapinastani" tulla sanomista nyt jos ADHD-lääkehoitoa aletaan edes harkitsemaan? 
Enhän minä siis edes tiedä onko diagnoosini ADHD mutta kaikki merkit ovat kyllä linjassaan. Pääasia että jonkun diagnoosin saisi - ja suoraan sanottuna sillä diagnoosillakaan ei minulle itselleni ole merkitystä - vaan sillä että saisi tämän pään toimimaan! Olen omasta mielestäni nyt siinä viimeisellä pysäkillä, tästä on kaksi tietä; joko minusta tulee jollain tavalla, jollain hoidolla, jollain interventiolla ns. "normaali" kansalainen tai sitten alistun siihen että en vaan pysty ja jään suosiolla 43- vuotiaana pois työelämästä ja lopetan yritystoiminnot koska tavallaan mitta alkaa olla täynnä kun tiedän että vika ei ole halussa tai tahdossa vaan vika on jossain muussa jota en vaan saa kontrolliin niin usein tai niin pitkäksi aikaa kun haluaisin. Pakko tämän on jotenkin lähteä purkautumaan. 
Toinen mikä mietityttää, on vanhempieni mahdollinen haastattelu koska olen ymmärtänyt että tällainen tulee jossain välissä. Olen ainoa lapsi ja he eivät varmasti muista tai edes ymmärrä kun olen ollut lapsena ylivilkas koska verokkia ei heillä ole, minä olen se ainoa "totuus" lapsen vilkkaudesta joka heillä on. Opettajani kyllä ymmärsivät aikanaan; "XXXXXX hiljaa", "XXXXXX, rauhoitu", "XXXXXX, viimeinen varoitus" olivat yleisimmät kommentit suuntaani ala-asteelta lukioon. Noh, tämmöistä pohdintaa tässä. Odotellaan nyt soittoa ja katsotaan miten asia etenee. 
Jos tästä ja edellisestä postista löytyy jotain kommentoitavaa olisi kiva kuulla kommenttia aiheeseen liittyen.

Onneksi sulla on tekstissä kappalejaot ;)
Koetampa vastata..
Olen saanut AHDH-I diagnoosin aikuisiällä. Mulla on ongelmia nimenomaan kesken jääneiden töiden aloittamisessa eli lapsuudestani kuulin vetkuttelusta.
Toinen vahva oire oli, että kuljin itseni perässä usein, kun asioita jäi kesken.
Sain diagnoosin yksityiseltä. Olen myös ainoa lapsi. Koulussa kiltti, hiljainen, olen aina ollut iloinen ja hymyilevä sekä aika omissa ajatuksissani oleva, ellei aihe kiinnostanut. Kävin kouluni käytännössä lukematta läpi keskinkertaisesti, kielet tökki lukemisen puutteesta. Mulla oli 9/10 käyttäytyminen, koska kiltteydestä tyttöä 90-luvulla kannustettiin, ja mitään vakavaa murrosikääkään ei ollut.
Olen sisulla purrut itseni tradenomiksi saakka. Harrastuksia olen lopettanut kesken useita: musiikinteorian, kitaran ja trumpetti soiton, pesiksen, judon.. name it.
Työelämä meni niin kauan sujuvasti, kun olin asiakaspalvelussa. Yksi asiakas kerrallaan ja hänen asiansa. Vaihtaessani työtehtäviä taustaan toimeksiantoihin niin puutteelliset tehtävät jää selvitysten ajaksi kesken. Tämä toi esille ne haasteet.
Itse diagnoosia tehdessä minut todettiin klassiseksi ADD:ksi, koska ei ollut masennukseen tai muuhun liittyviä taustaoireita. Vanhempiani ei haastateltu. Kerroin vain historiastani. Tutkimukset kestivät itselläni teksteineen diagnoosiin noin 1,5 vuotta.
Olen sisäisesti hyvin levoton, mutta minulla ei ole yliaktiivisuutta nähtävissä kuin nousuhumalassa, jolloin yllytin vielä kolmekymppisenäkin muita juoksemaan.
Niin, mitä muuta? Olen muuttanut kymmeniä kertoja kaupungista toiseen, matkustellut ympäri maailmaa (toki niin on useimmat nuoret, mutta itse tein sen ilman suurempia matkasuunnitelmia ja maan kielitaitoa, koska itsesuojeluvaisto tuntui kehittyneen vasta huomattavasti ikäisiäni myöhemmin) ja kokenut koko elämäni alisuoriutumista, vaikka olen pisteen päässä mensasta 129 (keskihajonta 15). Itselleni tuo oli jotenkin tärkeää tajuta, että saattaisin olla paljon huonommassa elämäntilanteessa, jos ei hipoisi Mensan rajoja. Ei siitä muutoin ole hyötyä itselleni ollut kuin innokkuus lukea edelleen paljon aiheista jotka milloinkin kiinnostaa. Nyt luen väliin jääneen lukion kursseja pitääkseni ajatukseni tässä epidemia ja Ukrainan sodan aikana kohdennettuna johonkin yleishyödylliseen. Mulla on aina ollut tarve sottailla. Muistutan luonteeltani hyvin paljon Pasilan Pekka Routalempeä.
Diagnoosin johdosta sain lääkityksen. Se myös auttoi itseäni ymmärtämään todelliset syyt ja seuraukset. En koe tarvetta oikeuttaa käytöstäni diagnoosilla vaan päinvastoin tarttua oireisiin yksi kerrallaan, kuten esim. töiden organisointi, sosiaaliset taidot sekä kongnitiivisten taitojen tarkoituksenmukainen kehittäminen, mitkä ovat helpottaneet aikuiselämääni huomattavasti. Lääkitys antaa minulle rauhallisuutta ottaa tilanteisiin hetken aikaa, miettiä ja tarvittaessa pyytää hetki aikaa palaten myöhemmin asian uudestaan. Tämä taidot minulta puuttuivat täysin ja turhauduin silmin nähden keskeyttämisistä. Samoin treenaan paljon, mikä lisää keskittymiskykyä. Joskus jopa vatsa menee sekaisin, kun en aina tunnista vieläkään omia rahojani, kun Flow vie mennessään.
Toivottavasti tämä auttoi sinua. Diagnoosin aikana olin noin 35-vuotias ja nyt olen reilu 38.

..ja jatkaen vain vielä, että sulla on mielestäni enemmän oireita erityisesti yliaktiivisuudesta eli kansantajuisesti "vilkkaudesta" kuin itselläni.

En ihmettelisi kertomasi mukaan, että saisit ADHD diagnoosin. Kannattaa mennä pian jutulle, koska diagnoosin saaminen on hidasta verrattuna masennusdiagnoosin saamiseen, koska alussa poissuljetaan ensin mahdolliset mielenterveyshäiriöt. Samoin hoitosuhteeseen vaikuttaa tällä hetkellä ruuhkautunut hoitotilanne myös yksityisellä.

Elvanse käytössä 4 pv, ihan mieletön ero. Jaksan tehdä enemmän kuin yhden asian päivässä. Junassa istuminen ei ahdista. Olen energinen, ihan kuin huppu olisi nostettu pois päästä. Nyt vaan pelottaa, että jos kehittyy toleranssi tälle. Alkuannostus 30 mg. Lääkärin soittoaika kahden viikon päästä. 

Mulla on oikeasti tosi toiveikas olo. Haluaisin puhua tästä koko ajan kaikille. Jotenkin ihan käsittämätöntä että saan diagnoosin 50-vuotiaana. Että tää selviytysmistaistelu vois olla nyt ohi? En tajua!

Miten te muut olette keksineet mitä opiskelette tai teette työksi?

Kun se motivaatio on niin tärkeä että jaksaa mitään. Vaikea keksiä edes mihin sopii.

Loppuelämä työttömänä työkyvyttömänä?

Asiat ei suju, itsetunto romahtanut ja ajattelu negatiivista (eli realistista omaan tilanteeseen)

Tämä vaikuttaa jaksamiseen. Miten jaksaa ajaa omia asioita? Lääkkeisiin ei edes varaa ilman kokopäivätyötä.

Onks kellään tullut jäätävää sokerinhimoa Concertasta?

Onko muilla adhd-ihmisillä sellaisia oireita, että ei oikeastaan pysty suunnitella päivään kun yhden tekemisen/aktiviteetin tai muuten on äärettömän ylikuormittunut olo kokoajan?

En tiedä selitinkö huonosti mutta..

Itsellä nyt Elvanse 50mg lääkitys joka ei hirveästi tunnu auttavan muuhun kuin armottomaan jatkuvaan väsymykseen ja vähän siihen kuuluisaan keskittymisen parantumiseen (ei kuitenkaan paljoa).

Edelliseen vielä lisäyksenä että tämä ns. työmuisti on edelleen lähes yhtä olematon kun aina.

Ja toiminnanohjaus lähes samanlaista sähellystä kuin ennenkin, eli kaikkea pitäisi tehdä samaan aikaan.

F90.0 diagnoosilla ei saa sairauspäivärahaa vaikka ois kuinka kovat oireet ja lääkkeet,koska tuo on kehityshäiriö ei sairaus. (toki jos muita diagnooseja niin asia eri sitte)

Eli en  tiiä miten te-toimisto suhtautuu ,kai ne pistää kuntouttavaan kasaan linnunpönttöjä ?

Ai niin, vielä yksi vaihtoehto: liian vähäinen juominen tuntuu välillä nälkänä. Oikeasti onkin jano.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

herra 43 kirjoitti:

...jatkuu:

Huolestuttaa sekin, että kävin psykiatrilla n. kuusi-seitsemän vuotta sitten kertomassa näistä asioista ja sain sieltä masennusdiagnoosin, joka mielestäni oli aivan väärä diagnoosi, mutta luotin ammattilaiseen ja ajattelin että unohdan nyt omat mielipiteeni ja mm. psykologian (kesken jääneet) opintoni ja sen kautta saadun ymmärryksen asioista ja teen niin kuin ammattilainen sanoo. Sain psykiatrilta jotain "rauhoittavaa" lääkitystä joka tosiaankin rauhoitti mm. puhettani ja jatkuvia maneereitani (viheltely, sormilla naputtelu jne.) mutta lääkitys teki kaikesta arkisesta tekemisestä entistäkin vaikeampaa kun koko maailmani hidastui ja koko maailma jotenkin latistui ja kaikesta tuli pirun tylsää ja tasapaksua. Ja sen päälle vielä visuaaliset ongelmat kun aivot olivat koko ajan sekunnin kymmenyksen jäljessä siitä mitä tapahtui. Noh se siitä, tein sitten oman päätökseni ja lopetin lääkityksen pitkän Pubmedin selaamisen ja Googletuksen tuloksena pienentämällä annosta kuukausien ajan täydestä annostuksesta nollaan, enkä virkkanut hoitavalle psykiatrille asiasta mitään enkä ole missään yhteydessä tähän toimijaan ollut sen jälkeen. Arvelin että omin päin tästä selvitään. No, selvittiin toki mutta mahtaako tästä "hiljaisesta kapinastani" tulla sanomista nyt jos ADHD-lääkehoitoa aletaan edes harkitsemaan? 

Enhän minä siis edes tiedä onko diagnoosini ADHD mutta kaikki merkit ovat kyllä linjassaan. Pääasia että jonkun diagnoosin saisi - ja suoraan sanottuna sillä diagnoosillakaan ei minulle itselleni ole merkitystä - vaan sillä että saisi tämän pään toimimaan! Olen omasta mielestäni nyt siinä viimeisellä pysäkillä, tästä on kaksi tietä; joko minusta tulee jollain tavalla, jollain hoidolla, jollain interventiolla ns. "normaali" kansalainen tai sitten alistun siihen että en vaan pysty ja jään suosiolla 43- vuotiaana pois työelämästä ja lopetan yritystoiminnot koska tavallaan mitta alkaa olla täynnä kun tiedän että vika ei ole halussa tai tahdossa vaan vika on jossain muussa jota en vaan saa kontrolliin niin usein tai niin pitkäksi aikaa kun haluaisin. Pakko tämän on jotenkin lähteä purkautumaan. 

Toinen mikä mietityttää, on vanhempieni mahdollinen haastattelu koska olen ymmärtänyt että tällainen tulee jossain välissä. Olen ainoa lapsi ja he eivät varmasti muista tai edes ymmärrä kun olen ollut lapsena ylivilkas koska verokkia ei heillä ole, minä olen se ainoa "totuus" lapsen vilkkaudesta joka heillä on. Opettajani kyllä ymmärsivät aikanaan; "XXXXXX hiljaa", "XXXXXX, rauhoitu", "XXXXXX, viimeinen varoitus" olivat yleisimmät kommentit suuntaani ala-asteelta lukioon. Noh, tämmöistä pohdintaa tässä. Odotellaan nyt soittoa ja katsotaan miten asia etenee. 

Jos tästä ja edellisestä postista löytyy jotain kommentoitavaa olisi kiva kuulla kommenttia aiheeseen liittyen.

Onneksi sulla on tekstissä kappalejaot ;)

Koetampa vastata..

Olen saanut AHDH-I diagnoosin aikuisiällä. Mulla on ongelmia nimenomaan kesken jääneiden töiden aloittamisessa eli lapsuudestani kuulin vetkuttelusta.

Toinen vahva oire oli, että kuljin itseni perässä usein, kun asioita jäi kesken.

Sain diagnoosin yksityiseltä. Olen myös ainoa lapsi. Koulussa kiltti, hiljainen, olen aina ollut iloinen ja hymyilevä sekä aika omissa ajatuksissani oleva, ellei aihe kiinnostanut. Kävin kouluni käytännössä lukematta läpi keskinkertaisesti, kielet tökki lukemisen puutteesta. Mulla oli 9/10 käyttäytyminen, koska kiltteydestä tyttöä 90-luvulla kannustettiin, ja mitään vakavaa murrosikääkään ei ollut.

Olen sisulla purrut itseni tradenomiksi saakka. Harrastuksia olen lopettanut kesken useita: musiikinteorian, kitaran ja trumpetti soiton, pesiksen, judon.. name it.

Työelämä meni niin kauan sujuvasti, kun olin asiakaspalvelussa. Yksi asiakas kerrallaan ja hänen asiansa. Vaihtaessani työtehtäviä taustaan toimeksiantoihin niin puutteelliset tehtävät jää selvitysten ajaksi kesken. Tämä toi esille ne haasteet.

Itse diagnoosia tehdessä minut todettiin klassiseksi ADD:ksi, koska ei ollut masennukseen tai muuhun liittyviä taustaoireita. Vanhempiani ei haastateltu. Kerroin vain historiastani. Tutkimukset kestivät itselläni teksteineen diagnoosiin noin 1,5 vuotta.

Olen sisäisesti hyvin levoton, mutta minulla ei ole yliaktiivisuutta nähtävissä kuin nousuhumalassa, jolloin yllytin vielä kolmekymppisenäkin muita juoksemaan.

Niin, mitä muuta? Olen muuttanut kymmeniä kertoja kaupungista toiseen, matkustellut ympäri maailmaa (toki niin on useimmat nuoret, mutta itse tein sen ilman suurempia matkasuunnitelmia ja maan kielitaitoa, koska itsesuojeluvaisto tuntui kehittyneen vasta huomattavasti ikäisiäni myöhemmin) ja kokenut koko elämäni alisuoriutumista, vaikka olen pisteen päässä mensasta 129 (keskihajonta 15). Itselleni tuo oli jotenkin tärkeää tajuta, että saattaisin olla paljon huonommassa elämäntilanteessa, jos ei hipoisi Mensan rajoja. Ei siitä muutoin ole hyötyä itselleni ollut kuin innokkuus lukea edelleen paljon aiheista jotka milloinkin kiinnostaa. Nyt luen väliin jääneen lukion kursseja pitääkseni ajatukseni tässä epidemia ja Ukrainan sodan aikana kohdennettuna johonkin yleishyödylliseen. Mulla on aina ollut tarve sottailla. Muistutan luonteeltani hyvin paljon Pasilan Pekka Routalempeä.

Diagnoosin johdosta sain lääkityksen. Se myös auttoi itseäni ymmärtämään todelliset syyt ja seuraukset. En koe tarvetta oikeuttaa käytöstäni diagnoosilla vaan päinvastoin tarttua oireisiin yksi kerrallaan, kuten esim. töiden organisointi, sosiaaliset taidot sekä kongnitiivisten taitojen tarkoituksenmukainen kehittäminen, mitkä ovat helpottaneet aikuiselämääni huomattavasti. Lääkitys antaa minulle rauhallisuutta ottaa tilanteisiin hetken aikaa, miettiä ja tarvittaessa pyytää hetki aikaa palaten myöhemmin asian uudestaan. Tämä taidot minulta puuttuivat täysin ja turhauduin silmin nähden keskeyttämisistä. Samoin treenaan paljon, mikä lisää keskittymiskykyä. Joskus jopa vatsa menee sekaisin, kun en aina tunnista vieläkään omia rahojani, kun Flow vie mennessään.

Toivottavasti tämä auttoi sinua. Diagnoosin aikana olin noin 35-vuotias ja nyt olen reilu 38.

..ja jatkaen vain vielä, että sulla on mielestäni enemmän oireita erityisesti yliaktiivisuudesta eli kansantajuisesti "vilkkaudesta" kuin itselläni.

En ihmettelisi kertomasi mukaan, että saisit ADHD diagnoosin. Kannattaa mennä pian jutulle, koska diagnoosin saaminen on hidasta verrattuna masennusdiagnoosin saamiseen, koska alussa poissuljetaan ensin mahdolliset mielenterveyshäiriöt. Samoin hoitosuhteeseen vaikuttaa tällä hetkellä ruuhkautunut hoitotilanne myös yksityisellä.

Oireet sopivat osittain työuupumiseen, joten voi olla että saat molemmat diagnoosit.

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin vielä kerran ADD:n eri "oireista" ja että miten se ilmenee teillä. Tuosta ADHD:sta on paljon enemmän tietoa ja en ole paljon ADD kuvauksia mistään löytänyt. Itseni puolesta kysyn. En tarvitse edes mitään pitkää viestiä vaan jos joku edes, vaikka listaisi kokemiaan juttuja siihen liittyen. Kiitos jos joku viitsii. Samoin mietin itse sitä, että miten tutkimuksien käy jos vanhemmat eivät ole mukana tässä ja eivät edes myönnä minussa olevan mitään "vikaa". Miten sitten ne kaikki lapsuuden kuvaukset yms jos ne jäävät vain minun todistettavikseni. Voiko diagnoosia sitten edes saada tai eteneekö se tutkimus lainkaan jos ei ole "todistajia".

Minä taidan olla myös tällainen ADD-painotteinen tapaus. Olen päiväunelmoija, helposti vietän tuntikausia sohvalla vain katsoen maalausta tai maisemaa, uppoutuen ajatuksiini syvemmälle ja syvemmälle. Mieluiten en yleensä juurikaan tekisi paljon mitään. Asiat, mitkä muita ihmisiä tuntuvat kiinnostavan, eivät juuri kiinnosta minua. Pääasiassa rauhallinen elo ja luonto kiinnostavat, tai jotkut tv-ohjelmat välillä. Kyllä se spontaani elementtikin elämässä toki joskus on..

Pohdiskelen paljon hitaita filosofisia/abstrakteja asioita ja ihmettelen miksi ihmiset käyttäytyvät pääosin aika epäloogisesti, kun asiat voisi monesti päätellä jos vaan käyttäisi aivojaan. Sitten ihmiset mieluummin riitelevät ihan tyhmistä asioista. Haluavatkohan he riidellä vaan riitelyn takia vai miksi? Joskus seikkailen mielessäni muissa maailmoissa. Aistit on ehkä yliherkät, erityisesti kuulo. Ihmispaljous ei ole mukavaa ja käynkin esim. mieluiten yleensä yöllä kaupassa. (voi olisipa muitakin palveluja, jotka olisi auki 24h) En erityisen paljoa tykkää ihmisten kohtaamisesta, mutta muutama aika luottokaveri on, jotka eivät ole kuormittavia.

Ajelen myös yöllä autolla tyhjiä moottoriteitä musiikit kovalla ja se on mulle paljon mieluisampaa ja merkityksellisempää kuin vaikka kuuluisan artistin vip-keikka. En tiedä miksi näin on, vain on.

Toiminnanohjaus on huonoa, siksi esimerkiksi hankin paljon helppoja snack-ruokia kotiin koska tiedän että hienoista suunnitelmista huolimatta isoja ruokia ei usein valmisteta. Työelämässä olen saanut asemoitua itseni kohtalaisen toimivaan ruutuun. Parisuhteessahan tämä on näkynyt niin, että jotkut ex-tyttöystävät ovat olleet jatkuvasti tyytymättömiä kun olen "poissaoleva", minua ei kiinnosta liiallinen siivous eikä tapahtumien järjestäminen. Vain mukava rento elämä. Eivät hekään minun maailmaani tulleet, tai pyytäneet kertomaan siitä. Olen kohta nelikymppinen mies. Viime aikoina olen ajatellut, että taitaa olla aika hankala kombinaatio parisuhteeseen tällaiset aivot, joten en stressaa siitä enää ihan niin paljoa. Onpahan ainakin tullut kokeiltua.

Ja sitten editoin tätä tekstiä ainakin 10 kertaa, koska tulee aina uutta mieleen. :D

Vierailija kirjoitti:

Elvanse käytössä 4 pv, ihan mieletön ero. Jaksan tehdä enemmän kuin yhden asian päivässä. Junassa istuminen ei ahdista. Olen energinen, ihan kuin huppu olisi nostettu pois päästä. Nyt vaan pelottaa, että jos kehittyy toleranssi tälle. Alkuannostus 30 mg. Lääkärin soittoaika kahden viikon päästä. 

Mulla on oikeasti tosi toiveikas olo. Haluaisin puhua tästä koko ajan kaikille. Jotenkin ihan käsittämätöntä että saan diagnoosin 50-vuotiaana. Että tää selviytysmistaistelu vois olla nyt ohi? En tajua!

Ei pitäis yllättyä että piri toimii!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onks kellään tullut jäätävää sokerinhimoa Concertasta?

On ja Medikinet CR:stä myös. Tai siis voisin syödä ihan mitä vaan.

Epäilen, että itselläni liittyy siihen, kun lääkkeen pitoisuus alkaa laskea päivän mittaan, niin aivot eivät saa tarpeeksi dopamiinia ja sitten sitä yrittää perinteisin keinoin saada suklaasta ja karkista, jotta jaksaisi taas keskittyä. Tähän voisi auttaa isompi annos Concertaa. Tällä hetkellä annokseni on 27mg. Medikinet CR:ssä tämä syömishimo poistui, kun annos nousi 30mg:aan, mutta se taas aiheutti liikaa muita ongelmia.

Toinen vaihtoehto on, että lääke vie ruokahalun ja päivän mittaan ei ole tullut vain syötyä kunnolla ja lääkeaineen poistuttua sitten keho yrittää saada nopeasti energiaa sokerista. Itselläni tuskin on kyse tästä, koska syön normaalisti tai liikaa myös Concertan kanssa.

Jollain tavalla tämä tuntuu myös vaikuttavan verensokeriin. En ole siis mitannut, mutta välillä tuntuu kuin laskisi sen liian alhaiseksi. Ja sitten tietysti pitää saada sokeria.

Toinen vaihtoehto on Medikinet vie ruokahalun ja unohdat syödä aamupalan ja lounaan.

Itsellä ongelma korjaantui muuttamalla ruokailutottumuksia ja tarvittaessa 5mg lounaalla.

Niin, siis vastasin tuolle aiemmalle kysyjälle kokemuksiani Concertasta ja Medikinetistä. Itselläni ei valitettavasti hillitse nämä ruokahalua, että pääsisi unohtumaan syödä, vaan ihan päinvastoin. Mutta tosiaan se voisi sellaisissa tapauksissa aiheuttaa tuon sokerinhimon.