Aikuisiän ADHD

Miten te adhd-ihmiset rentoudutte? siis että aivotkin rentoutuu ?

Tuntuu että itse tarvin jotain riittävän hankalaa puuhaa että tavallaan rentoudun ja pystyn keskittymään yhteen asiaan(lääkityksestä huolimatta).

Se voi olla vaikka se ikean hyllyn kasaus, sen hetken olen ihan sen jutun pauloissa ja tavallaan lepään samalla.

Sain diagnoosi vuosi sitten ja työni jälki muuttui totaalisesti. Tekemisessä on jotakin järkeä, ei sinkoilua hommasta toiseen hirveällä kiirellä ja hutiloiden. Muisti on edelleen mikä on, mutta pientä parannusta siinäkin. Aikasokea olen edelleen, siihen ei auta edes lääkitys. Kaiken kaikkiaan, kaikissa asioissa harkintakyky on parantunut, kun ennen sitä ei toisinaan ollut ollenkaan. Hermot ovat yhtä lyhyet kuin ennenkin, mutta suodatin, mitä suusta pääsee ulos on hieman vahvempi, pahimmat sammakot ovat jääneet mahaan kurnuttamaan. Diagnosointi alkoi työterveyslääkäriltä josta sain lähetteen psykiatrille vakavan ahdistuksen ja uupumuksen vuoksi, olen suorittaja. Psykiatri alkoi epäilemään ADD:tä ja lähetti minut neuropsykiatrille arvioitavaksi joka on erikoistunut ADHD tapauksiin. Nepsy aloitti haastattelut, testit joita tuli paljon ja lisäksi labraan että suljetaan muut mahdollisuudet pois. Sen jälkeen vielä haastattelu jonka jälkeen diagnoosi ADHD ja aloitettiin lääkitys. 3kk jälkeen tsekkaus miten menee lääkityksen kanssa ja nyt lääkitys on jäänyt toistaiseksi olevaksi. Työterveyslääkärin vastaanotosta diagnoosin ja lääkityksen saamiseen meni noin 3kk.

Vierailija kirjoitti:

Miten te adhd-ihmiset rentoudutte? siis että aivotkin rentoutuu ?

Tuntuu että itse tarvin jotain riittävän hankalaa puuhaa että tavallaan rentoudun ja pystyn keskittymään yhteen asiaan(lääkityksestä huolimatta).

Se voi olla vaikka se ikean hyllyn kasaus, sen hetken olen ihan sen jutun pauloissa ja tavallaan lepään samalla.

Kuuntelen meditointi/hypnoosivideoita youtubesta. Se nollaa ja rauhoittaa aivot. Jonkun tekemiseen keskittyminen on myös hyvä, mutta hyvin hyvin harva asia kiinnostaa tai motivoi.

Menisin silti julkiselle puolelle. Siellä saa asianmukaiset testit ja selvitykset, paperit tilataan kouluista ja jopa synnytyslaitokselta mahdollisuuksien mukaan. Yksityisellä voi saada diagnoosin pelkän haastattelun perusteella ja se voi olla vääräkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te adhd-ihmiset rentoudutte? siis että aivotkin rentoutuu ?

Tuntuu että itse tarvin jotain riittävän hankalaa puuhaa että tavallaan rentoudun ja pystyn keskittymään yhteen asiaan(lääkityksestä huolimatta).

Se voi olla vaikka se ikean hyllyn kasaus, sen hetken olen ihan sen jutun pauloissa ja tavallaan lepään samalla.

Kuuntelen meditointi/hypnoosivideoita youtubesta. Se nollaa ja rauhoittaa aivot. Jonkun tekemiseen keskittyminen on myös hyvä, mutta hyvin hyvin harva asia kiinnostaa tai motivoi.

Olen yrittänyt tuollaisia videoita yms. Sitä vaan alkaa jo parin minuutin päästä pohtiin että millonkas se rauha ja seesteinen olo tulee,missä se viipyy,eikö sen  pitäs jo pikkuhiljaa alkaa oleen..

Kuinka monta käyntiä sulla oli, veikö useita tunteja kerrallaan?

Mä olin tänään rohkea ja vihdoin sanoin terkalle aikaa varatessa, että epäilen mm. unettomuuden taustalla olevan adhd:n. Unettomuusajan sain ja sitten mietitään lisää että mitä voisi tehdä.

Concertan aloituksen jälkeen meni muutama kuukausi ja aloin katumaan kaikkia isoja ratkaisuja mitä olen menneisyydessä tehnyt.

Eniten on kaduttanut kauan sitten tehty ero lapsen isästä. Olen katunut myös sitä miksi en kouluttautunut aikaisemmin. Ja monia muita isompia ja pienempiä asioita.

Lisäksi olen entistä itkuherkempi ja kyyneleitä valuu aivan vallattomasti kun se itku alkaa.

Johtuukohan tämä concertan sivuoireista vai siitä, kun ekaa kertaa elämässäni pysähdyn miettimään menneitä ratkaisujani.

Ennen en katunut yhtään mitään vaan ajattelin, että kaikella on tarkoituksensa ja tärkeintä elää hetkessä. Nyt tuntuu, että olin todella lapsellinen ja vastuuton.

Tuttua, kun pystyi hetkeksi pysähtymään ja oikeasti syvällisemmin pohtimaan asioita alkoi tuntua että koko elämä on mennyt päin p.... kaikki vanhat asiat alkoivat kaihertamaan ja kaduttamaan. Mutta, kun muistaa että silloin ei ole sillä hetkellä parempia ratkaisuja vain pystynyt tekemään eikä niitä jälkeenpäinkään tekemättömäksi saa sitä voikin pikkuhiljaa alkaa keskittyä enemmän tulevaan ja pohtia kuinka olla tekemättä samoja virheitä tulevaisuudessa. Ja on vain koitettava antaa itselleen anteeksi. Eli edelleenkin voisit koittaa miettiä että jostain syystä ne asiat ovat tapahtuneet ja on tärkeämpää elää tässä hetkessä eikä ainakaan menneessä...

Itkuisuus voi olla seurausta joko asioiden liiallisesta murehtimisesta mutta myös lääkkeen sivuvaikutus. Itsellä auttoi sivuvaikutuksiin että lääkkeen otti aamupalan jälkeen ja muutenkin huolehti että tuli syötyä kunnolla ja kun sitä osasi etukäteen jo varautua että lääkkeen vaikutuksen vähetessä voi mieliala laskea niin keksi jo etukäteen jotain muuta tekemistä ettei ainakaan täysin uppoutunut synkkiin mietteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Concertan aloituksen jälkeen meni muutama kuukausi ja aloin katumaan kaikkia isoja ratkaisuja mitä olen menneisyydessä tehnyt.

Eniten on kaduttanut kauan sitten tehty ero lapsen isästä. Olen katunut myös sitä miksi en kouluttautunut aikaisemmin. Ja monia muita isompia ja pienempiä asioita.

Lisäksi olen entistä itkuherkempi ja kyyneleitä valuu aivan vallattomasti kun se itku alkaa.

Johtuukohan tämä concertan sivuoireista vai siitä, kun ekaa kertaa elämässäni pysähdyn miettimään menneitä ratkaisujani.

Ennen en katunut yhtään mitään vaan ajattelin, että kaikella on tarkoituksensa ja tärkeintä elää hetkessä. Nyt tuntuu, että olin todella lapsellinen ja vastuuton.

Concertaan voi liittyä voimakkaita mielialavaihteluita.

Vierailija kirjoitti:

Concertan aloituksen jälkeen meni muutama kuukausi ja aloin katumaan kaikkia isoja ratkaisuja mitä olen menneisyydessä tehnyt.

Eniten on kaduttanut kauan sitten tehty ero lapsen isästä. Olen katunut myös sitä miksi en kouluttautunut aikaisemmin. Ja monia muita isompia ja pienempiä asioita.

Lisäksi olen entistä itkuherkempi ja kyyneleitä valuu aivan vallattomasti kun se itku alkaa.

Johtuukohan tämä concertan sivuoireista vai siitä, kun ekaa kertaa elämässäni pysähdyn miettimään menneitä ratkaisujani.

Ennen en katunut yhtään mitään vaan ajattelin, että kaikella on tarkoituksensa ja tärkeintä elää hetkessä. Nyt tuntuu, että olin todella lapsellinen ja vastuuton.

Sivuvaikutuksia. Lääke saa miettimään ja pysähtymään. Osa mielialanvaihteluista johtuu lääkkeestä ja osa syyllisyydestä. Yleensä ADHD:n kanssa suositellaan terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Nostan ketjua..

Miten te adhd ihmiset jaksatte toisten negatiivista palautetta koko ajan?

Aiemmin jaksoin . Nyt tuntuu etten jaksa enää. Taas oon saanut palautetta että puhun liikaa omista asioistani, en kysy muilta asioita (mielestäni kysyn mutta väärään aikaan vääriä asioita ), en kuuntele.. ystävät ei ryhmässä vastaa mihinkään mun viesteihin ja korostuu että mun jutut on turhia ja paskoja.. en vaan jaksa..

Tuntuu että pitäisi esittää ihan eri ihmistä niin ystävyyssuhteet onnistuu . Kiinnitän aina huomion väärään asiaan ensin ja ulkopuolisuus ahdistaa. En muista lasten nimiä tai syntymäpäiviä. Ei minua kyllä minnekään ystävien lapsiin liittyviin juttuihin kutsutakaan. Syytetään etten ole kiinnostunut heidän lapsista. Kai olen vain todella vammainen kun en ymmärrä miten se kiinnostus tulee osoittaa??

Pahinta että neurotyypillisten mittarilla olen paska ystävä.. olen niin täynnä tätä ymmärtämättömyyttä.

Kokeile olla hiljaa, antaa muiden puhua ja jos pitää sanoa jotain niin aina kysymys samasta aiheesta mistä keskustellaan.

Vierailija kirjoitti:

rarehanu kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään aikuisiän ADHD:tä.

Siinä mielessä ei olekaan, että ominaisuus on olemassa syntymästä kuolemaan saakka. Ilman diagnoosia tai sen kanssa.

Itselläni on aikuisiän ADHD-oireet, mutta syynä on vakava aivotärähdys. Oireita hoidetaan ihan samoilla lääkkeillä. Erona on että tiedän millainen elämä voi olla ilman oireita ja se että työmuisti hajosi.

Vierailija kirjoitti:

Concertan aloituksen jälkeen meni muutama kuukausi ja aloin katumaan kaikkia isoja ratkaisuja mitä olen menneisyydessä tehnyt.

Eniten on kaduttanut kauan sitten tehty ero lapsen isästä. Olen katunut myös sitä miksi en kouluttautunut aikaisemmin. Ja monia muita isompia ja pienempiä asioita.

Lisäksi olen entistä itkuherkempi ja kyyneleitä valuu aivan vallattomasti kun se itku alkaa.

Johtuukohan tämä concertan sivuoireista vai siitä, kun ekaa kertaa elämässäni pysähdyn miettimään menneitä ratkaisujani.

Ennen en katunut yhtään mitään vaan ajattelin, että kaikella on tarkoituksensa ja tärkeintä elää hetkessä. Nyt tuntuu, että olin todella lapsellinen ja vastuuton.

Voi olla molempia, sekä ymmärrettävää pohdintaa että lääkkeen aiheuttamaa mieliala-/ahdistusoiretta. Suosittelen, että hakeutuisit juttelemaan ammattilaisen kanssa.

Itselleni diagnoosi ja lääkitys toi ennemminkin ymmärrystä ja itsemyötätuntoa: en olekaan hirveä ja saamaton ihminen, vaan minulla on oikeasti ollut paljon vaikeampaa, kuin useimmilla! Olen sekoillut todella huolella nuorena ja vielä nuorella aikuisiällä, tunteenvaihtelut ovat olleet suuria ja kaikesta olen tuntenut syyllisyyttä. Enää en niin paljon ja lääke auttaa valtavasti.

Itselleni metyylifenidaatti ei sopinut yhtään, siitä tuli hirveitä ilta-ahdistuksia. Vaihdettii ensin Attentiniin ja sitten Elvanseen ja ne ovat sopineet todella hyvin.

Tsemppiä! Eihän se sinun syysi ole, että aivot toimivat kuten toimivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rarehanu kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään aikuisiän ADHD:tä.

Siinä mielessä ei olekaan, että ominaisuus on olemassa syntymästä kuolemaan saakka. Ilman diagnoosia tai sen kanssa.

Itselläni on aikuisiän ADHD-oireet, mutta syynä on vakava aivotärähdys. Oireita hoidetaan ihan samoilla lääkkeillä. Erona on että tiedän millainen elämä voi olla ilman oireita ja se että työmuisti hajosi.

Sitten kun käy vielä oikein hyvin, on ADHD ja sen takia runsasta alkon käyttöä, jolloin kaatuillaan kännissä päälleen. Itselläni näin, mutta en tiedä miten tärskyt ovat asiaan vaikuttaneet. Kognitiivinen suoritustaso kyllä edelleen erittäin hyvä. Lääkityksen myötä kaikki humaltumishalut katosivat, enkä käytä edes kofeiinia enää. Sokeri ainoa pahe.

Vierailija kirjoitti:

Nostan ketjua..

Miten te adhd ihmiset jaksatte toisten negatiivista palautetta koko ajan?

Aiemmin jaksoin . Nyt tuntuu etten jaksa enää. Taas oon saanut palautetta että puhun liikaa omista asioistani, en kysy muilta asioita (mielestäni kysyn mutta väärään aikaan vääriä asioita ), en kuuntele.. ystävät ei ryhmässä vastaa mihinkään mun viesteihin ja korostuu että mun jutut on turhia ja paskoja.. en vaan jaksa..

Tuntuu että pitäisi esittää ihan eri ihmistä niin ystävyyssuhteet onnistuu . Kiinnitän aina huomion väärään asiaan ensin ja ulkopuolisuus ahdistaa. En muista lasten nimiä tai syntymäpäiviä. Ei minua kyllä minnekään ystävien lapsiin liittyviin juttuihin kutsutakaan. Syytetään etten ole kiinnostunut heidän lapsista. Kai olen vain todella vammainen kun en ymmärrä miten se kiinnostus tulee osoittaa??

Pahinta että neurotyypillisten mittarilla olen paska ystävä.. olen niin täynnä tätä ymmärtämättömyyttä.

Onko sulla lääkitys olemassa? Itselläni se auttaa paljon, jaksan paremmin odottaa omaa vuoroani. Terapia kyllä ennen diagnoosia auttoi myös erittäin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän noi lääkkeet oikein aivoille tekevät?

Tekevät aivoille huomattavasti vähemmän haittaa kuin ilman lääkkeettä oleminen.

Miten?

Onko kellään tietoa kuinka pitkät jonot on tällä hetkellä? Otin yths viime syksynä yhteyttä eikä sieltä ole vieläkään kuulunut mitään :( Ouluun odotan siis aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Nostan ketjua..

Miten te adhd ihmiset jaksatte toisten negatiivista palautetta koko ajan?

Aiemmin jaksoin . Nyt tuntuu etten jaksa enää. Taas oon saanut palautetta että puhun liikaa omista asioistani, en kysy muilta asioita (mielestäni kysyn mutta väärään aikaan vääriä asioita ), en kuuntele.. ystävät ei ryhmässä vastaa mihinkään mun viesteihin ja korostuu että mun jutut on turhia ja paskoja.. en vaan jaksa..

Tuntuu että pitäisi esittää ihan eri ihmistä niin ystävyyssuhteet onnistuu . Kiinnitän aina huomion väärään asiaan ensin ja ulkopuolisuus ahdistaa. En muista lasten nimiä tai syntymäpäiviä. Ei minua kyllä minnekään ystävien lapsiin liittyviin juttuihin kutsutakaan. Syytetään etten ole kiinnostunut heidän lapsista. Kai olen vain todella vammainen kun en ymmärrä miten se kiinnostus tulee osoittaa??

Pahinta että neurotyypillisten mittarilla olen paska ystävä.. olen niin täynnä tätä ymmärtämättömyyttä.

Lähimmät ystävilläni on itselläänkin nepsy-piirteitä, joten he ymmärtävät. Työelämä on kaikkein hankalinta, koska vaikka kuinka yritän aina käyttäytyä "niin kuin pitää", niin silti aina tahtomattani (ja usein myös huomaamattani) mokaan taas jossain ja saan p*skaa niskaan. Jatkuva skarppaaminen kuormittaa, samoin myös se että ahdistun aivan kauheasti negatiivisesta palautteesta, koska haluaisin kyetä toimimaan oikein ja siihen aina pyrin.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään tietoa kuinka pitkät jonot on tällä hetkellä? Otin yths viime syksynä yhteyttä eikä sieltä ole vieläkään kuulunut mitään :( Ouluun odotan siis aikaa.

En tiedä miten yths:sän kautti menee, mutta julkisella puolella  kuulemma aika tukossa nyt psykiatriset tutkimukset, eli pulisen vuotta vähintään odotusta ennenkuin edes alkaa ne oiekat tutkimukset,siis lähettee saamisen jälkeen.

Toki tilanteet  muuttuu jatkuvasti,toivottavasti pääset nopeemmin.