Lue keskustelun säännöt.
Aikuisiän ADHD
Onko kokemuksia/ suosituksia aikuisiän ADHD:n diagnosoimisesta ja lääkäriä/ paikkaa suositella? Julkisen puolen hoitoketju kun tuntuu kestävän ainakin vuoden ennen kuin sieltä edes diagnoosia saa ulos
Kommentit (4213)
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän noi lääkkeet oikein aivoille tekevät?
Mitä luulette, kiinnostaisiko kertoa, vaikka tietäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan, ettei kertominen olisi taloudellisesti kannattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo elvanse+attentin yhdistelmä minuakin kiinnostais.
Minulla elvansen vaikutus aikalailla 8-10h,riippuen syömisistä.
Mutta mitä lääkärit tuosta ajattelee?
Mulla on tämä yhdistelmä käytössä. Lääkäri itse kysyi, tarvitsenko aamuun boostausta. Eli aamulla otan molemmat. Attentin vaikuttaa melkein heti ja Elvanse sitten tasaisesti loppupäivän. Huippukombo!
Hyvä myyntimies!
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän noi lääkkeet oikein aivoille tekevät?
Tekevät aivoille huomattavasti vähemmän haittaa kuin ilman lääkkeettä oleminen.
Sain diagnoosin mielenterveys puolelta julkiselta. 19 vuotiaana. Mulla on historiaa koulu ongelmista, erityisluokalla olemisesta, ei toisen asteen koulutusta. Mulla oli vaikeaa saada diagnoosia edes näillä tiedoilla joten jos sinulla ei ole mitään todisteita vaikeuksista voi olla vaikeaa saada diagnoosia ainakin julkiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa päästä tutkimuksiin, mutta jos on kunnon perusteet niin takuulla ne ottaa sinne vaikkei oiskaan dokumenttia lapsuudesta.
Moikka kaikille,
Jonkinlainen discord-server ollut jonkun aikaa pystys,
lisää porukkaa olisi kiva saada jakamaan mietteitä🙂
Tässä olisi linkkiä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te joilla elvanse,niin kauanko sen vaikutus kestää käytännössä?
Concertaa nyt ,mutta lääkäri puhui että voi tuota elvansea harkita .
Concertan vaikutus aika lyhyt minulla, jotain 6-7h. Ja pistää joskus ahdistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että miten eroaa koko elämän (lapsuudesta asti) ahdistus vs adhd ?
Eikö oireilut ole aika samanlaisia, vai onko ?
Adhd:ssa esim. ainaiset työmuistin ongelmat ja tunnereaktioiden impulsiivisuus, ne on ainaisia, vaikka olisi miten leppoisa ja stressitön elämäntilanne ja terveelliset elämäntavat 😣 Työmuistin ongelmien aiheuttamia lisäongelmia voi sentään edes vähän helpottaa käyttämällä loputtomia muistilistoja ja muistutustpimintoja ym., mutta se on vaan lievitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän noi lääkkeet oikein aivoille tekevät?
Tekevät aivoille huomattavasti vähemmän haittaa kuin ilman lääkkeettä oleminen.
Tuo on kyllä yksilöllistä!
Työskentelen luovalla alalla, ja itsekin adhd-tyyppinä pakko sanoa, että kukaan ei ole yhtä raskas kollega, kuin diagnosoimaton adhd-ihminen. 🤕
Sain oman diagnoosin yliopistossa ja suurin osa työelämästä on sujunut hyvässä hoito- ja terapiatasapainossa sopivalla lääkityksellä (tarpeen mukaan).
Hakeuduin tutkimuksiin, kun oli ihme konflikteja muiden kanssa ja hahmotushäiriö esti esim. gradun lähdeluettelon tekemisen.
Kävin tukiryhmässä ja terapiassa ja uskallan väittää, että osaan nykyisin määrittää omat voimavarani ja päällekkäinen sähläily on loppunut.
Kaksi vuotta opintojen ohalla kesti ”opetella” uusia toimintatapoja.
Olen kuitenkin huomannut nyt valmistuttuani, että ihan tosi selkeitä adhd-ihmisiä on tällä luovallq alalla paljon, ja heistä on työyhteisölle valtavaa kuormitusta.
Oma lähiesimieheni on kuusikymppinen nainen, jolla päihdeongelmaa ja miljoona rautaa tulessa, tekee kahta työtä ja kirjoittaa kirjaa, ja hän on esimiehenä tosi raskas.
Sählää, unohtelee, antaa järjettömiä käskyjä ja unohtaa sitten antaneensa ne, editoi toisten töitä ihan väärin. Koko ajan pitää olla silmät selässä, kun se on sählännyt jotain ja täytyy korjata jäljet.
On saanut useita burn outeja ylisuorittamisen takia.
Otin joskus puheeksi oman adhd:n ja esimies siihen, että hälläkin on varmasti se, mutta ei ole jaksanut hakea diagnoosia.
Jos tunnistaa tuo ongelman itsessään ja tajuaa kuormittavansa alaisia (esimieskyselyssä saa jatkuvasti samoista asioista moitteita), miksi ihmeessä ei hae apua?!
Ärsyttää, kun itse tehnyt niin paljon sopeutuakseen työyhteisöön, ja jotkut kokevat oikeudekseen kuormittaa muita vain siksi, että
”no kun oon tällanen adhd-tapaus”. Jos kerta tiedostaa sen, miksei tee mitään..?🤕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli testeissä hyvä työmuisti , mutta kaikessa muussa oli selvää adhdeen oireilua kuulemma.
Vai sattuiko vain sellaiset työmuistiin liittyvät jutut että ne sopi mulle, pikku kertomus ja numeroita.
Matikka sujuu hemmetin hyvin ja kaikki numerot pysyy päässä helposti..
Sopiva lääkitys,osaa paremmin keskittyä niin se työmuistikin toimii paremmin kun ei ajatukset sinkoile muualle. Toki muistia voi harjoittaa,huonoakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan ketjua..
Miten te adhd ihmiset jaksatte toisten negatiivista palautetta koko ajan?
Aiemmin jaksoin . Nyt tuntuu etten jaksa enää. Taas oon saanut palautetta että puhun liikaa omista asioistani, en kysy muilta asioita (mielestäni kysyn mutta väärään aikaan vääriä asioita ), en kuuntele.. ystävät ei ryhmässä vastaa mihinkään mun viesteihin ja korostuu että mun jutut on turhia ja paskoja.. en vaan jaksa..
Tuntuu että pitäisi esittää ihan eri ihmistä niin ystävyyssuhteet onnistuu . Kiinnitän aina huomion väärään asiaan ensin ja ulkopuolisuus ahdistaa. En muista lasten nimiä tai syntymäpäiviä. Ei minua kyllä minnekään ystävien lapsiin liittyviin juttuihin kutsutakaan. Syytetään etten ole kiinnostunut heidän lapsista. Kai olen vain todella vammainen kun en ymmärrä miten se kiinnostus tulee osoittaa??
Pahinta että neurotyypillisten mittarilla olen paska ystävä.. olen niin täynnä tätä ymmärtämättömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen luovalla alalla, ja itsekin adhd-tyyppinä pakko sanoa, että kukaan ei ole yhtä raskas kollega, kuin diagnosoimaton adhd-ihminen. 🤕
Sain oman diagnoosin yliopistossa ja suurin osa työelämästä on sujunut hyvässä hoito- ja terapiatasapainossa sopivalla lääkityksellä (tarpeen mukaan).
Hakeuduin tutkimuksiin, kun oli ihme konflikteja muiden kanssa ja hahmotushäiriö esti esim. gradun lähdeluettelon tekemisen.
Kävin tukiryhmässä ja terapiassa ja uskallan väittää, että osaan nykyisin määrittää omat voimavarani ja päällekkäinen sähläily on loppunut.
Kaksi vuotta opintojen ohalla kesti ”opetella” uusia toimintatapoja.
Olen kuitenkin huomannut nyt valmistuttuani, että ihan tosi selkeitä adhd-ihmisiä on tällä luovallq alalla paljon, ja heistä on työyhteisölle valtavaa kuormitusta.
Oma lähiesimieheni on kuusikymppinen nainen, jolla päihdeongelmaa ja miljoona rautaa tulessa, tekee kahta työtä ja kirjoittaa kirjaa, ja hän on esimiehenä tosi raskas.
Sählää, unohtelee, antaa järjettömiä käskyjä ja unohtaa sitten antaneensa ne, editoi toisten töitä ihan väärin. Koko ajan pitää olla silmät selässä, kun se on sählännyt jotain ja täytyy korjata jäljet.
On saanut useita burn outeja ylisuorittamisen takia.
Otin joskus puheeksi oman adhd:n ja esimies siihen, että hälläkin on varmasti se, mutta ei ole jaksanut hakea diagnoosia.
Jos tunnistaa tuo ongelman itsessään ja tajuaa kuormittavansa alaisia (esimieskyselyssä saa jatkuvasti samoista asioista moitteita), miksi ihmeessä ei hae apua?!
Ärsyttää, kun itse tehnyt niin paljon sopeutuakseen työyhteisöön, ja jotkut kokevat oikeudekseen kuormittaa muita vain siksi, että
”no kun oon tällanen adhd-tapaus”. Jos kerta tiedostaa sen, miksei tee mitään..?🤕
Ymmärrän ja tunnistan ilmiön, se on raskasta. Ja joskus musta tuntuu samalta kuin sinusta kun tapaan diagnosoimattomia tai diagnoosin saaneita lääkitsemättömiä adhd ihmisiä.
Kuitenkin joskus vaikka mulla on lääkitys, tukitoimet yms niin minä olen muille se ärsyttävä ja rasittava sähläävä adhd. Joskus vain niin se on. Lääke ei poista adhdta minusta.
Ymmärtävä läheistymistapa kaikkein paras minusta. Ei pomo voi itselleen mitään. Ja ei aina kaikki adhd diagnoosinkaan saaneet voi, vaikka olis miten lääkitys kunnossa yms . Minulla lääkitys auttoi moneen asiaan mutta ei parantanut esim sosiaalisten tilanteiden ja normien hahmottamisen vaikeuksia. Eihän se oikein sitä voi parantaakaan. Toivoisin ihmisiltä enemmän ymmärrystä kuin sen kuulemista että olen rasittava ja kuormittava sählä. Pomosi voi olla aivan mahdoton hakeutua tutkimuksiin , ei saa vain aikaisiksi. Ja vaikka saisi, liekö 60-vuotiaana aloitettaisiin esim enää lääkehoitoa . Alkoholi pahentaa adhd oireilua sitten selvinpäin vaikka päihtyneenä vähentää.. eli asialle ei ole oikein muuta tehtävissä kuin hyväksyä pomosi sellaisena kuin on. Ja antaa toki palautetta mutta ei hänestäkään mukavaa varmasti ole aina saada sitä samaa negatiivista palautetta. Itse alan nykyään tyyliin itkemään kun mulle sanotaan etten taaskaan kuunnellut /kiinnittänyt huomiota yms. Kun mä yritän niin saatanasti että miten voin enää enemmän yrittää. Kenen elämää mä oikein elän, minun vai muiden?
Vierailija kirjoitti:
Nostan ketjua..
Miten te adhd ihmiset jaksatte toisten negatiivista palautetta koko ajan?
Aiemmin jaksoin . Nyt tuntuu etten jaksa enää. Taas oon saanut palautetta että puhun liikaa omista asioistani, en kysy muilta asioita (mielestäni kysyn mutta väärään aikaan vääriä asioita ), en kuuntele.. ystävät ei ryhmässä vastaa mihinkään mun viesteihin ja korostuu että mun jutut on turhia ja paskoja.. en vaan jaksa..Tuntuu että pitäisi esittää ihan eri ihmistä niin ystävyyssuhteet onnistuu . Kiinnitän aina huomion väärään asiaan ensin ja ulkopuolisuus ahdistaa. En muista lasten nimiä tai syntymäpäiviä. Ei minua kyllä minnekään ystävien lapsiin liittyviin juttuihin kutsutakaan. Syytetään etten ole kiinnostunut heidän lapsista. Kai olen vain todella vammainen kun en ymmärrä miten se kiinnostus tulee osoittaa??
Pahinta että neurotyypillisten mittarilla olen paska ystävä.. olen niin täynnä tätä ymmärtämättömyyttä.
Mulla jo sosiaalinen ahdistuskin tuosta samasta ongelmasta ja mihinkään sopimattomuudesta. Nytkin tilanne että parilta taholta vaaditaan suorastaan että lopetan vaan oireiluni, no sehän on kiva ja helposti tehty varsinkin ilman dgtä ja sitä myötä hoitoakaan. Työelämässä en negaa enää jaksanutkaan normoilta joten hakeuduin työskentelemään yksin, ikuisesti ei jaksa sitä nillitystä jostain avonaisista kaapinovista jne. Tsemppiä silti meille! Ja hei minä olen ihan yrittänyt kertoa läheisille että minulla ei vaan pysy kovin iso ”pakka koossa” joten en tarkoituksella unohda synttäreitä ym, mutta se työmuisti…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen luovalla alalla, ja itsekin adhd-tyyppinä pakko sanoa, että kukaan ei ole yhtä raskas kollega, kuin diagnosoimaton adhd-ihminen. 🤕
Sain oman diagnoosin yliopistossa ja suurin osa työelämästä on sujunut hyvässä hoito- ja terapiatasapainossa sopivalla lääkityksellä (tarpeen mukaan).
Hakeuduin tutkimuksiin, kun oli ihme konflikteja muiden kanssa ja hahmotushäiriö esti esim. gradun lähdeluettelon tekemisen.
Kävin tukiryhmässä ja terapiassa ja uskallan väittää, että osaan nykyisin määrittää omat voimavarani ja päällekkäinen sähläily on loppunut.
Kaksi vuotta opintojen ohalla kesti ”opetella” uusia toimintatapoja.
Olen kuitenkin huomannut nyt valmistuttuani, että ihan tosi selkeitä adhd-ihmisiä on tällä luovallq alalla paljon, ja heistä on työyhteisölle valtavaa kuormitusta.
Oma lähiesimieheni on kuusikymppinen nainen, jolla päihdeongelmaa ja miljoona rautaa tulessa, tekee kahta työtä ja kirjoittaa kirjaa, ja hän on esimiehenä tosi raskas.
Sählää, unohtelee, antaa järjettömiä käskyjä ja unohtaa sitten antaneensa ne, editoi toisten töitä ihan väärin. Koko ajan pitää olla silmät selässä, kun se on sählännyt jotain ja täytyy korjata jäljet.
On saanut useita burn outeja ylisuorittamisen takia.
Otin joskus puheeksi oman adhd:n ja esimies siihen, että hälläkin on varmasti se, mutta ei ole jaksanut hakea diagnoosia.
Jos tunnistaa tuo ongelman itsessään ja tajuaa kuormittavansa alaisia (esimieskyselyssä saa jatkuvasti samoista asioista moitteita), miksi ihmeessä ei hae apua?!
Ärsyttää, kun itse tehnyt niin paljon sopeutuakseen työyhteisöön, ja jotkut kokevat oikeudekseen kuormittaa muita vain siksi, että
”no kun oon tällanen adhd-tapaus”. Jos kerta tiedostaa sen, miksei tee mitään..?🤕Ymmärrän ja tunnistan ilmiön, se on raskasta. Ja joskus musta tuntuu samalta kuin sinusta kun tapaan diagnosoimattomia tai diagnoosin saaneita lääkitsemättömiä adhd ihmisiä.
Kuitenkin joskus vaikka mulla on lääkitys, tukitoimet yms niin minä olen muille se ärsyttävä ja rasittava sähläävä adhd. Joskus vain niin se on. Lääke ei poista adhdta minusta.
Ymmärtävä läheistymistapa kaikkein paras minusta. Ei pomo voi itselleen mitään. Ja ei aina kaikki adhd diagnoosinkaan saaneet voi, vaikka olis miten lääkitys kunnossa yms . Minulla lääkitys auttoi moneen asiaan mutta ei parantanut esim sosiaalisten tilanteiden ja normien hahmottamisen vaikeuksia. Eihän se oikein sitä voi parantaakaan. Toivoisin ihmisiltä enemmän ymmärrystä kuin sen kuulemista että olen rasittava ja kuormittava sählä. Pomosi voi olla aivan mahdoton hakeutua tutkimuksiin , ei saa vain aikaisiksi. Ja vaikka saisi, liekö 60-vuotiaana aloitettaisiin esim enää lääkehoitoa . Alkoholi pahentaa adhd oireilua sitten selvinpäin vaikka päihtyneenä vähentää.. eli asialle ei ole oikein muuta tehtävissä kuin hyväksyä pomosi sellaisena kuin on. Ja antaa toki palautetta mutta ei hänestäkään mukavaa varmasti ole aina saada sitä samaa negatiivista palautetta. Itse alan nykyään tyyliin itkemään kun mulle sanotaan etten taaskaan kuunnellut /kiinnittänyt huomiota yms. Kun mä yritän niin saatanasti että miten voin enää enemmän yrittää. Kenen elämää mä oikein elän, minun vai muiden?
Kyllä, tarvittaisiin lempeyttä ja hyväksyntää jota muutkin saa osakseen. Ja monesti sen rasittavan ADHD työkaverin koko ura perustuu flowlle ja luovuudelle eikä siksi koe haluavansa lääkitystä vaikka se muille ehkä olisikin helpompaa
Vierailija kirjoitti:
Sopiva lääkitys,osaa paremmin keskittyä niin se työmuistikin toimii paremmin kun ei ajatukset sinkoile muualle. Toki muistia voi harjoittaa,huonoakin.
Minä olen vuosien varrella opetellut monia eri muistikikkoja ja tekniikoita, ja lisäksi jotkut kiinnostavat jutut tuntuu menevän suoraan pitkäkestoiseen muistiin, ja siksi luulinkin aina että mulla on hyvä muisti. Kun sitten kokeilin nikotiinia ekan kerran (purkan muodossa), mulle selvisi että mun työmuisti on surkea. En ollut tiennyt kun ei ollut kokemusta muusta. Oli ihan uskomatonta kun muisti alkoi pelittää ja ihan vaivattomasti. Asiat palautuu mieleen itsestään silloin kun niitä tarvitsee, ei tarvitse muistella erikseen, kerrata jatkuvasti sitä muistettavaa asiaa tai kehittää monimutkaisia muistisääntöjä. Energiaa säästyy valtavasti, ja aivoissa riittää kaistaa ajatella muita asioita siitä huolimatta että on myös muistettavia asioita. Huonon työmuistin kanssa voi siis oppia pärjäämään erilaisilla tekniikoilla, mutta ei se kyllä ole minun kokemukseni mukaan sama asia kuin se että muisti alkaa toimia paremmin.
Diagnoosia mulla ei vielä ole eikä siis varsinaista lääkitystäkään, tuon purkan voimalla pärjäilen, mutta kyllä jo se on helpottanut elämää merkittävästi. Siitä huolimatta että rajoitan sen käyttöä noin 2-4 kertaan viikossa, koska en haluaisi jäädä koukkuun.
Vierailija kirjoitti:
Nostan ketjua..
Miten te adhd ihmiset jaksatte toisten negatiivista palautetta koko ajan?
Aiemmin jaksoin . Nyt tuntuu etten jaksa enää. Taas oon saanut palautetta että puhun liikaa omista asioistani, en kysy muilta asioita (mielestäni kysyn mutta väärään aikaan vääriä asioita ), en kuuntele.. ystävät ei ryhmässä vastaa mihinkään mun viesteihin ja korostuu että mun jutut on turhia ja paskoja.. en vaan jaksa..Tuntuu että pitäisi esittää ihan eri ihmistä niin ystävyyssuhteet onnistuu . Kiinnitän aina huomion väärään asiaan ensin ja ulkopuolisuus ahdistaa. En muista lasten nimiä tai syntymäpäiviä. Ei minua kyllä minnekään ystävien lapsiin liittyviin juttuihin kutsutakaan. Syytetään etten ole kiinnostunut heidän lapsista. Kai olen vain todella vammainen kun en ymmärrä miten se kiinnostus tulee osoittaa??
Pahinta että neurotyypillisten mittarilla olen paska ystävä.. olen niin täynnä tätä ymmärtämättömyyttä.
Hauskaa noista lapsista puheen ollen. Siskoni sanoi, kun olin aina lahjat mukana menemässä hänen lasten synttäreille sekä muutenkin annoin arvokkaita lahjoja, niin sanoi että hanki omia lapsia,
Enpä uskalla enkä välitäkään niin hirveesti mennä tunkeutumaan sinne.
Mietin ketkä saavat testamenttini.taidan antaa vieraille, kun oma suku ei niin hirveästi välitä minusta.
Hyvä kysymys