Aikuisiän ADHD

Minulla aika samat kokemukset ketiapiinista, nukkumiseen siis.

Ei auttanut medikinetit yhtään seuraavana päivänä ja olo oli ärtynyt kokoajan.

Ja kokeilin useemman kerran  12,5-50mg annoksilla, aina sama homma.

Minulla ainakin väheni ahdistus ja masennus samantien kun alotettiin lääkitys.

Ja kun muu elämä parani muutenkin sitte niin väheni ne ahdistuksen ja masennuksen aiheet samaa tahtia.

Unettomuus jäi,   sen kanssa on vaan elettävä.

Sama homma huomattu täälläkin. En usko sinänsä liittyvän välttämättä tuohon dopamiiniin, mutta annos kuin annos niin kyllä mut pistää ihan pökkelöksi neuroleptit seuraavaksi päiväksi, ainakin aamu ja iltapäivä menee vähän hitaalla ja nimenomaan kiukkuisena. Hermot on kireällä ja kaikista vastoinkäymisistä lentää vähintään ärräpäitä jos ei tavaroita.

Jos pitäisi jotain järkevää saada aikaiseksi niin mieluummin olen vaikka nukkumatta kun se suorituskyky on suunnilleen sama. Jos edessä vapaapäivä niin sitten saatan ottaakin Ketipinoria kun se unettomuus ahdistaa kuitenkin vähän enemmän kuin aivojen toimimattomuus ja lyhyt pinna.

Itselläni nukahtamiseen toimii nykyään aivan loistavasti melatoniini 3mg ja 50-75mg Atarax. Toi melatoniini on tossa vähän viran puolesta enkä usko sillä olevan kauhean suurta vaikutusta, mutta Atarax tuntuu toimivan loistavasti, nukahdan 45min päästä eikä aamulla huomaa mitään sivuvaikutuksia.

Millaisia oireita lapsuudessa teillä on ollut, etenkin jos se H puuttuu siitä ADHD:sta eli ei ole varsinaista hyperaktiivisuutta vaan pikemminkin jumittamista/tarkkaamattomuutta? Mun on hirveän vaikea muistaa lapsuudesta oireita ja vanhemmilta en halua kysyä.

Aloin nyt 36-vuotiaana miettiä näitä mun keskittymisongelmia (kirjoitan tätäkin, kun pitäisi töitä tehdä), kun kaikki tuntuu kestävän niin julmetun kauan ja ajantajuni on surkea. Lähteminen kestää. Siirtyminen kestää. Mikä tahansa kestää ja kestää. Koko ajan päässä pyörii rulla, että mitä kaikkea pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta ehdin varmasti tekemään kaiken. Samalle päivälle ei saa olla kuin yksi meno, koska jotenkin lamaantuneena odotan vaan sitä. Yleensä kyllä ehdin kaikkialle, mutten osaa arvioida, paljonko aikaa mihinkin pitää varata ja olen aina ihan panikissa, etten myöhästyi tai unohda jotain. Käytän useaa kalenteria, muistilappuja jne. ja olen tehnyt näin lapsesta asti, joten varmasti jotenkin olen kompensoinut vähintäänkin huonoa ajantajuani.

Vaikeaa diagnosoinnista tekee varmasti se, että menestyin aina kouluissa n. 8 keskiarvolla. ja olen tehnyt yliopistotutkintojakin pari. Tosin saatoin sitten ala-asteella ollessa turhaantua ja alkaa itkeä ja rangaista itseäni eri keinoin, jos en osannut/tajunnut jotain tehtävää heti. Unohduin myös omiin kiinnostuksenkohteisiini tuntikausiksi, kuten kirjoittamaan/piirtämään jonnekin koulun komeroon. En tiedä voisiko sellainen sitten liittyä ADHD:hen.

Olisi kiva, jos joku opinnoissaan näennäisen menestynyt AD(H)D-oireinen osaisi kertoa esimerkkejä, millaisia ne oireet olivat lapsuudessa. Ehkä se virkistäisi minunkin muistiani.

Ai niin, luin tämän koko pitkän keskustelun kyllä. Kiitos kaikille kirjoittaneille! :)

t. lapsuuden oireista kysellyt

Kyllä voit olla jäljillä,mutta miten sinulla haittaa oireilu nyt aikuisena, pysyyko paketti kasassa kuitenkin ?

Kannattaa kilauttaa TK:hon ja pyytää että alustavat selvittelyt  alotettas.

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan päässä pyörii rulla, että mitä kaikkea pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta ehdin varmasti tekemään kaiken. Samalle päivälle ei saa olla kuin yksi meno, koska jotenkin lamaantuneena odotan vaan sitä. Yleensä kyllä ehdin kaikkialle, mutten osaa arvioida, paljonko aikaa mihinkin pitää varata ja olen aina ihan panikissa, etten myöhästyi tai unohda jotain

Jotenkin tuo osuu niin lähelle omaa arkikokemusta ja ongelmia että pelkkä lukeminenkin vääntää vatsasta. Varsinkin tuo miten yhdelle päivälle ei mahdu kuin yksi "iso juttu" on itselleni ollut aina helvetillinen ongelma.

Lapsuusjutuista: tyypillinen hieman pihalla oleva seiniin tuijottelija, ala-aste meni ok, siitä eteenpäin sitten luovutin ihan suosiolla. Yläasteajan olin muuten ihan hyväkäytöksinen mutta en nähnyt mitään syytä yrittää sen kummemmin, läksyt jätin aina tekemättä ja myöhemmin lintsasin koulusta ihan vain koska touhu tympi syvästi, pelkkä oikeiden kirjojen pakkaaminen valmiiksi reppuun vitutti ja tuntui vaikealta. Kaverit suunnittelivat tulevaisuuden opintoja ja uravalintojaan, itse en jotenkin tajunnut koko homman pointtia ja relevanssia joten koulun jälkeen tuli sitten otettua useampikin iso harha-askel mitkä tietysti edelleenkin vaikuttavat elämään.

Pari kertaa muutama opettaja yritti vähän luodata mikä mättää mutta eipä tuohon sen kummemmin muuten puututtu. Omaa vikaa tietysti vaikka nuori vielä olinkin, ei siinä mitään, mutta olisihan se ollut kiva jos joku olisi oikeasti yrittänyt ottaa tuossa vaiheessa koppia ja puuttunut touhuun.

17 vuotiaana yritin ensimmäisen kerran hakea ammattiapua mutta eihän siitä mitään tullut. En oikein tiennyt mikä on vialla tai osannut ongelmiani kuvailla eikä ammattilaisiakaan sen syvemmin ikinä kiinnostanut asiaa tutkia. Kyseltiin vain aina että mitä apua minä nyt sitten haluaisin. Niin mitä, sitähän en osannut silloin kertoa. Reilu parikymmentä vuotta myöhemmin kun lopulta löysin tarkan vastauksen tuohon kysymykseen huomasin että sitä ei oikeastaan haluta kuullakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia oireita lapsuudessa teillä on ollut, etenkin jos se H puuttuu siitä ADHD:sta eli ei ole varsinaista hyperaktiivisuutta vaan pikemminkin jumittamista/tarkkaamattomuutta? Mun on hirveän vaikea muistaa lapsuudesta oireita ja vanhemmilta en halua kysyä.

Aloin nyt 36-vuotiaana miettiä näitä mun keskittymisongelmia (kirjoitan tätäkin, kun pitäisi töitä tehdä), kun kaikki tuntuu kestävän niin julmetun kauan ja ajantajuni on surkea. Lähteminen kestää. Siirtyminen kestää. Mikä tahansa kestää ja kestää. Koko ajan päässä pyörii rulla, että mitä kaikkea pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta ehdin varmasti tekemään kaiken. Samalle päivälle ei saa olla kuin yksi meno, koska jotenkin lamaantuneena odotan vaan sitä. Yleensä kyllä ehdin kaikkialle, mutten osaa arvioida, paljonko aikaa mihinkin pitää varata ja olen aina ihan panikissa, etten myöhästyi tai unohda jotain. Käytän useaa kalenteria, muistilappuja jne. ja olen tehnyt näin lapsesta asti, joten varmasti jotenkin olen kompensoinut vähintäänkin huonoa ajantajuani.

Vaikeaa diagnosoinnista tekee varmasti se, että menestyin aina kouluissa n. 8 keskiarvolla. ja olen tehnyt yliopistotutkintojakin pari. Tosin saatoin sitten ala-asteella ollessa turhaantua ja alkaa itkeä ja rangaista itseäni eri keinoin, jos en osannut/tajunnut jotain tehtävää heti. Unohduin myös omiin kiinnostuksenkohteisiini tuntikausiksi, kuten kirjoittamaan/piirtämään jonnekin koulun komeroon. En tiedä voisiko sellainen sitten liittyä ADHD:hen.

Olisi kiva, jos joku opinnoissaan näennäisen menestynyt AD(H)D-oireinen osaisi kertoa esimerkkejä, millaisia ne oireet olivat lapsuudessa. Ehkä se virkistäisi minunkin muistiani.

En jaksa juuri nyt kuvailla sen laajemmin mutta lyhyesti sanottuna minulla meni koulu hyvin, pääsin yliopistoon aika helposti pääsykokeiden kautta ja valmistuin normaalissa ajassa maisteriksi. Diagnoosin sain aikuisiällä.

Jotain tälläisiä outoja ristiriitaisuuksia muistan ala-asteelta että matematiikan kokeesta tuli kutonen ja seuraavasta kokeesta ysipuol. Saatoin ajoittain olla huolimaton/sokea vaikka periaatteessa osasinkin. Iän myötä huolimattomuusvirheet vähenivät mutta siirtymät ja kaaoksen tunne aiheuttaa levottomuutta. Asiat mistä olen kiinnostunut aikaansaa flown.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä elvansen vaikutuksista kyselijä, minulla on vaan concerta eli en voi vastata siihen.

Mutta onko sinulla muita juttuja jotka puskee päälle niin rajusti että ei edes adhd laimene lääkkeillä taustalla?

Jotkut sanoneet että jos kunnon ahdistus tai masennus päällä nii ei silloin auta  adhd-lääkkeet yhtään..

Tietynlaiseen masennukseen johon liittyy aloitekyvyttömyyttä, saamattomuutta ja motivaation puutetta niin stimulantit voivat hetkellisesti auttaa, mutta eihän nuo mitään autuaaksi tekeviä lääkkeitä ole masennukseen tai varsinkaan ahdistukseen.

Päinvastoin, varsinkin ahdistusta hyvin helposti (ja tunnetusti) parantaa. Kuulostaa mun mielestä vähän jopa sanonko nistimenolta et ADHD-lääkkeiden pitäisi auttaa muunlaisiin psyykkisiin vaivoihin. "Masentaa, otan purkista piriä niin johan mieli kirkastuu!"

Tästä nyt ei ole ollenkaan kyse. Tuo henkilö kysyi, onko minulla masennusta tai ahdistusta, joka puskee päälle lääkkeestä huolimatta ja minä vastasin, että mitään sellaista ei ole. Päin vastoin, se oli se Concerta joka teki sen käsittämättömän ahdistuksen. Niitä kohtauksia alkoi tulla ihan muutaman päivän välein ja pahimmillaan se ahdistus kesti melkein koko päivän. Näitä ei ole tullut sen jälkeen kun lopetin Concertan. 

ADHD-tutkimuksiin kuuluu se, että kartoitetaan muut mahdolliset syyt, jotka voivat tätä oireilua aiheuttaa. Siinä seulotaan myös masennus ja ahdistus. Itselle oli aiemmin hieman epäselvää miltä ahdistus edes tuntuu ja epävarmasti vastasin, kun minulta kysyttiin onko sitä ollut. Kerroin, etten ole varma miltä se tuntuu enkä ole ihan varma onko minulla sellaista. Ja minulle kerrottiin, että huomaisin kyllä jos olisi ollut. Ja nyt kun Concerta sen ahdistuksen toi, niin ei sitä voinut olla huomaamatta! Ihan kauhea olo ja käsittämätön määrä itkua. Kaikki sympatia niiden puolella jotka tuollaisesta joutuvat kärsimään!

Väliaikaraporttia Elvanse-kokeilusta, onkohan tässä neljäs päivä menossa tätä 40mg annosta ja olen vihdoin huomaavinani aavistuksenomaista vaikutusta. Päähän putkahtelee impulsseja, että pitäisikö tehdä tätä tai tuota ja on sellainen olo että voisi ryhtyäkin. Vapaapäivä menossa ja yleensä vitkastelen suihkun kanssa. Mutta nyt on vähän sellainen olo, että voisi mennä suihkuun ja vähän puuhata kotitöitä ennen kuin pitää lähteä kampaajalle o_O  Olisipa ihanaa jos tämä alkaisi toimia!

Vierailija kirjoitti:

Millaisia oireita lapsuudessa teillä on ollut, etenkin jos se H puuttuu siitä ADHD:sta eli ei ole varsinaista hyperaktiivisuutta vaan pikemminkin jumittamista/tarkkaamattomuutta? Mun on hirveän vaikea muistaa lapsuudesta oireita ja vanhemmilta en halua kysyä.

Aloin nyt 36-vuotiaana miettiä näitä mun keskittymisongelmia (kirjoitan tätäkin, kun pitäisi töitä tehdä), kun kaikki tuntuu kestävän niin julmetun kauan ja ajantajuni on surkea. Lähteminen kestää. Siirtyminen kestää. Mikä tahansa kestää ja kestää. Koko ajan päässä pyörii rulla, että mitä kaikkea pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta ehdin varmasti tekemään kaiken. Samalle päivälle ei saa olla kuin yksi meno, koska jotenkin lamaantuneena odotan vaan sitä. Yleensä kyllä ehdin kaikkialle, mutten osaa arvioida, paljonko aikaa mihinkin pitää varata ja olen aina ihan panikissa, etten myöhästyi tai unohda jotain. Käytän useaa kalenteria, muistilappuja jne. ja olen tehnyt näin lapsesta asti, joten varmasti jotenkin olen kompensoinut vähintäänkin huonoa ajantajuani.

Vaikeaa diagnosoinnista tekee varmasti se, että menestyin aina kouluissa n. 8 keskiarvolla. ja olen tehnyt yliopistotutkintojakin pari. Tosin saatoin sitten ala-asteella ollessa turhaantua ja alkaa itkeä ja rangaista itseäni eri keinoin, jos en osannut/tajunnut jotain tehtävää heti. Unohduin myös omiin kiinnostuksenkohteisiini tuntikausiksi, kuten kirjoittamaan/piirtämään jonnekin koulun komeroon. En tiedä voisiko sellainen sitten liittyä ADHD:hen.

Olisi kiva, jos joku opinnoissaan näennäisen menestynyt AD(H)D-oireinen osaisi kertoa esimerkkejä, millaisia ne oireet olivat lapsuudessa. Ehkä se virkistäisi minunkin muistiani.

Minulla on kolmekymppisenä saatu ADD diagnoosi, ja lähes kaikki kuvailemasi oireet istuvat minuun.

Minulla on ollut myohästelytaipumus niin kauan kuin muistan. Aika vain jotenkin humahtaa ohitse, enkä jotenkin pysty sisäistämään kuinka kauan tiettyjen askareiden tekemiseen kuluu. Minun on ollut myös hyvin hankalaa siirtyä asiasta toiseen. Esim. jos pitäisi mennä suihkuun, saatan jäädä jumittamaan sohvalle.

Olen ollut kuvauksesta päätellen aivan samanlainen tuon ”päivälle ei saa olla kuin yksi meno”-periaatteen vuoksi. Siitä huolimatta, että kyseessä olisi vaikka joku tunnissa hoituva lääkärikäynti, se jotenkin sähköistää koko päivän, ja minun on vaikea orientoitua mihinkään muuhun.

Lapsena minua kutsuttiin jatkuvasti ”haaveilijaksi” kun saatoin vain olla ja möllöttää omissa ajatuksissani niin, etten oikein edes rekisteröinyt mitä ympärillä tapahtuu. Jostain syystä tätä pidettiin syvällisyyden merkkinä ja jonkinlaisena runotyttöytenä (anteeksi vain, mutta v***u mitä p***aa!). Sen ajateltiin olevan luonteenpiirre, josta minua kuitenkin soimattiin.

Koulussa olin erittäin kiinnostunut esimerkiksi lukemisesta/kirjallisuudesta sekä historiasta, psykologiasta ja taideaineista. Koulunkäyntiä kohtaan tuntemani kiinnostus oli kuitenkin ristiriidassa suoriutumiseni kanssa. Minun oli erittäin vaikea keskittyä koulutehtävien tekemiseen. Saatoin valmistautua kokeeseen, mutta pääni oli koehetkellä täysin tyhjä, enkä pysynyt keskittymään käsillä oleviin asioihin. Alisuoriuduin ja turhauduin.

Toisaalta, saatoin uppoutua esimerkiksi romaaniin niin, että minun oli sitten vaikea repäistä itseäni välillä irti ja tehdä jotain muuta.

Myöhemmin olen tajunnut, että jouduin tekemään paljon enemmän työtä kuin keskimäärin. Se oli uuvuttavaa, joten ei ihme, jos motivaatio oli usein hukassa. Oli kuin päässäni olisi ollut auki kymmeniä radio-ja televisiokanavia samaan aikaan, ja ääni olisi yrittänyt huutaa koulukirjojen sisältöä niiden yli.

Kävin AMK:n, josta selvisin lopulta kunniallisesti läpi, vaikkakin jälkikäteen ajateltuna oireiluni häiritsi sielläkin.

Nyt diagnoosin saatuani käytössäni on lääkitys, ja suoritan ylempää korkeakoulututkintoa. Haluan aloittaa elämäni ikäänkuin uudelta lehdeltä. Tunnen katkeruutta siitä, etten päässyt lapsena tai teininä tutkimuksiin, sillä elämäni voisi olla toisenlaista nyt. Suututtaa, että selkeät ADD:n oireet on pistetty luonteen piikkiin. Kovin hedelmällistä ajattelua tämä ei ole, mutten voi sille mitään.

Kannustan vahvasti hakeutumaan tutkimuksiin jos kokee että on pienintäkään viittausta siihen suuntaan, että oireiden taustalla voisi olla diagnoosi. Vastausten saaminen tuntuu järisyttävältä. Tsemppiä!

Tänään oli muuten Hesarissa hyvä artikkeli Jarno Jussilasta joka sai aikuisena ADHD-diagnoosin. Todella paljon tunnistettavia asioita.

Minulla elvanse joskus pistää väsymystä iltapäivällä, mutta menee ohi   kuitenki eikä tarvi nukkua.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia oireita lapsuudessa teillä on ollut, etenkin jos se H puuttuu siitä ADHD:sta eli ei ole varsinaista hyperaktiivisuutta vaan pikemminkin jumittamista/tarkkaamattomuutta? Mun on hirveän vaikea muistaa lapsuudesta oireita ja vanhemmilta en halua kysyä.

Aloin nyt 36-vuotiaana miettiä näitä mun keskittymisongelmia (kirjoitan tätäkin, kun pitäisi töitä tehdä), kun kaikki tuntuu kestävän niin julmetun kauan ja ajantajuni on surkea. Lähteminen kestää. Siirtyminen kestää. Mikä tahansa kestää ja kestää. Koko ajan päässä pyörii rulla, että mitä kaikkea pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta ehdin varmasti tekemään kaiken. Samalle päivälle ei saa olla kuin yksi meno, koska jotenkin lamaantuneena odotan vaan sitä. Yleensä kyllä ehdin kaikkialle, mutten osaa arvioida, paljonko aikaa mihinkin pitää varata ja olen aina ihan panikissa, etten myöhästyi tai unohda jotain. Käytän useaa kalenteria, muistilappuja jne. ja olen tehnyt näin lapsesta asti, joten varmasti jotenkin olen kompensoinut vähintäänkin huonoa ajantajuani.

Vaikeaa diagnosoinnista tekee varmasti se, että menestyin aina kouluissa n. 8 keskiarvolla. ja olen tehnyt yliopistotutkintojakin pari. Tosin saatoin sitten ala-asteella ollessa turhaantua ja alkaa itkeä ja rangaista itseäni eri keinoin, jos en osannut/tajunnut jotain tehtävää heti. Unohduin myös omiin kiinnostuksenkohteisiini tuntikausiksi, kuten kirjoittamaan/piirtämään jonnekin koulun komeroon. En tiedä voisiko sellainen sitten liittyä ADHD:hen.

Olisi kiva, jos joku opinnoissaan näennäisen menestynyt AD(H)D-oireinen osaisi kertoa esimerkkejä, millaisia ne oireet olivat lapsuudessa. Ehkä se virkistäisi minunkin muistiani.

Voi olla tai voi olla olematta. Sinänsä koulumenestys ei diagnoosia määritä tai ole määrittämättä, mutta usein hyvilläkin oppilailla on (suuria) haasteita. Itselläni sinänsä hyvät numerot, mutta kesken jätettyjä kouluja, vaihtuvia työpaikkoja jne. En tiedä oikeastaan ketään add/adhd:ta, jolla olisi ehjä työ/koulu-ura, jos on saanut diagnoosin ja apua vasta myöhemmin. Tokihan voit pyytää tutkimuksia, mutta valitettavasti resurssien vuoksi tie voi nosta pystyyn tuossa vaiheessa, kun olet kuitenkin onnistunut opiskelemaan useammankin yliopistotutkinnon ja olet töissä. En siis missään nimessä halua vähätellä kokemustasi, mutta mihin haluaisit kokeilla adhd-lääkettä? Ihmeitähän se ei sinänsä tee. 

Kiitos kaikille lapsuuden kokemuksista kirjoittaneille. Kiva (tai no kiva ja kiva), että saattaisin olla oikeilla jäljillä.

Tällä hetkellä suurin ongelmani on se, että työpäiväni (teen etätöitä kotona, olen tehnyt 9 v. ja kokemusta "normaalista" työstä ei juuri ole) venyvät yömyöhään. Aamulla käynnistyminen kestää tunteja, aloitan työt monesti vasta iltapäivällä ja päivän mittaan hairahdun sivuraiteille lukuisia kertoja. Jos vaikka laitan ruokaa tai ihan vain käyn vessassa, niin siinähän on kätevää samalla unohtua sitten vaikka pyyhkimään pölyt, järjestelemään jotain tavaroita tai ihan mitä tahansa mitä päähäni pälkähtää. Oikeastaan vasta joskus 20-21 aikaan aivoni jotenkin tuntuvat toimivan ja keskittyminenkin paranee hiukan. Tähän vaivaan lääkettä lähinnä kiinnostaisi kokeilla, että pystyisinkö keskittymään työhöni ilman harhautumista muihin asioihin. Harhaudun tosin vapaapäivinäkin ihan muissakin asioissa, mutta työtä tämä tällä hetkellä häiritsee eniten.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan vasta joskus 20-21 aikaan aivoni jotenkin tuntuvat toimivan ja keskittyminenkin paranee hiukan.

Myöhästynyt vuorokausirytmi on yleinen osa pakettia ja illasta tapahtuva piristyminen ja toimintakyvyn paraneminen kuuluu myös tuohon. Lisäksi yötä kohden ympäristön häiriötekijät yleensä luonnostaan vähenevät ja pahimmat ylimääräiset rästit ja stressaavat asiat ovat siltä erää poistuneet listalta kuormittamasta keskittymistä.

Lääkitys voi auttaa moniinkin juttuihin ja kuvailemasi ongelmat ovat sieltä stereotyyppisemmästä päästä joten voi hyvinkin kannattaa kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla tai voi olla olematta. Sinänsä koulumenestys ei diagnoosia määritä tai ole määrittämättä, mutta usein hyvilläkin oppilailla on (suuria) haasteita. Itselläni sinänsä hyvät numerot, mutta kesken jätettyjä kouluja, vaihtuvia työpaikkoja jne. En tiedä oikeastaan ketään add/adhd:ta, jolla olisi ehjä työ/koulu-ura, jos on saanut diagnoosin ja apua vasta myöhemmin. Tokihan voit pyytää tutkimuksia, mutta valitettavasti resurssien vuoksi tie voi nosta pystyyn tuossa vaiheessa, kun olet kuitenkin onnistunut opiskelemaan useammankin yliopistotutkinnon ja olet töissä. En siis missään nimessä halua vähätellä kokemustasi, mutta mihin haluaisit kokeilla adhd-lääkettä? Ihmeitähän se ei sinänsä tee. 

Kyllä minusta kannattaa hakea apua ja kokeilla lääkitystä. Kun on koko elämänsä elänyt itsensä kanssa ja oppinut pärjäämään, sitä ei tajuakaan miten monella tasolla ADHD vaikuttaa, ennen kuin saa kokeilla toimivaa lääkettä. ADHD:n kanssa eläminen väsyttää ja kuormittaa ihan eri tavalla. Itse kun pääsin lääkettä kokeilemaan, niin en ollut työpäivien jälkeen enää ollenkaan niin väsynyt kuin aiemmin. Samaten kotiaskareisiin tarttuminen alkoi vihdoin sujua ilman kauheaa alkupsyykkausta. Pään sisällä ihana rauha eikä ollut enää sitä kiireen tuntuakaan. Sitä ei tajua miten moni asia johtuu ADHD:stä, ennen kuin lääke tulee ja tasoittaa tilannetta. 

Monilla, joilla opiskelut ja työt ovat sujuneet normaalisti, takkuaa se arjen hallinta. Laskujen maksaminen tökkii ja koti on järkyttävä sikoläävä. Kyllä nuokin on ihan tärkeitä asioita saada kuntoon, vaikka töissä sujuisikin hyvin. 

Jos on ilman lääkkeitä saanut pari korkeakoulututkintoa kasaan, niin lääkkeillä voisi olla jo väitellyt! Se lääke voi auttaa suoriutumaan omalla tasolla.

Te jotka syötte tuota elvanse adulttia, kuinka pitkään vaikutus kestää?

Tuoteselosteen mukaan 14h,  concertasta kirjotetaan että 12  mutta harvalla kestää edes 10h .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan vasta joskus 20-21 aikaan aivoni jotenkin tuntuvat toimivan ja keskittyminenkin paranee hiukan.

Myöhästynyt vuorokausirytmi on yleinen osa pakettia ja illasta tapahtuva piristyminen ja toimintakyvyn paraneminen kuuluu myös tuohon. Lisäksi yötä kohden ympäristön häiriötekijät yleensä luonnostaan vähenevät ja pahimmat ylimääräiset rästit ja stressaavat asiat ovat siltä erää poistuneet listalta kuormittamasta keskittymistä.

Lääkitys voi auttaa moniinkin juttuihin ja kuvailemasi ongelmat ovat sieltä stereotyyppisemmästä päästä joten voi hyvinkin kannattaa kokeilla.

Olen aina ollut aktiivisimmillani illalla/yöllä. Lapsenakin valvoin aina salaa peiton alla jonkun lampun kanssa lukemassa kirjaa (kännyköitä ei vielä ollut), kun olisi pitänyt nukkua, koska oli niin kivaa olla ilman mitään häiriötekijöitä. Teen samaa edelleen välillä puhelimella, mikä ei ole kovin fiksua tietenkään unen kannalta, mutta jotenkin niin nautinnollista silti, kun on hämärää/pimeää ja hiljaista.

Ps. Yritin kirjoittaa viestin ensin nimimerkki-kohtaan ja sitten numerovarmistukseen ja ihmettelin, kun tekstiä ei tule enempää... että ilmeisesti jonkun sortin hahmotusongelmaakin löytyy. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä  jokaisella psyk.hoitsulla joka TK:ssa , pitäs olla tietoa adhd-jutuista riittävästi.  Kokeile päästä sellaisen kans  jutteleen aluksi.

Itselläni homma kaatui alkuun ADHD:en erikoistuneen hoitajan arvioon. Monet psykiatrit eivät ole asiasta sen paremmin perillä. Varsinkin jos impulsiivisuus tai ulkoinen rauhattomuus ei ole ilmeistä, olet naispuolinen tai mukana on esimerkiksi asperger-tyyppistä oireilua. Jonkin persoonallisuushäiriö tai vaikka kaksisuuntaisdiagnoosin heittäminen on tällöin helpoin vaihtoehto.

Itselläni näkyy kannassa pari pelkkään hoitajan tekemään kyselyyn perustuvaa mainintaa persoonallisuushäiriöstä. Myös rajatilahäiriödiagnoosia on psykiatrin ja psykologin toimesta aiemmin yritetty tyrkyttää vaikka useimmat vaatimukset siihen eivät täyty ja itse esitin vahvoja todisteita ADHD epäilyistäni.

ADHD spesialisti kirjoitti sitten heti reseptin lyhyen juttelun jälkeen. Täysin arpapeliä.

Aiemmalla 16 vuotiaalla vaikuttaa aika selvältä tapaukselta mutta hyvät kouluarvosanat saattavat asiaa tuntematonta häiritä ja ongelmaa aletaan käsitellä ahdistuksena.

Vanhan polven (yli 30-v.) psykologit, hoitajat, psykiatrit ovat valitettavasti ulkona kuin lumiukko. He eivät ole saaneet mitään tietoa koko asiasta. En usko, että yliopistossa edelleenkään opetetaan kovin syvällisesti,

Parasta olisi, jos terveydenhoidon asiantuntija voisi aina osoittaa perehtyneisyytensä aukottomasti.

Suomessa vain hyvin harvalla on riittävää osaamista ja kokemusta - ei riitä, että on neuropsykologi tai psyk.sairaanhoitaja

Totta joka sana. T.Lääkäri jolla adhd

Tämä on tosi harmillinen juttu. Sä saatat olla sen neuropsykologin eka adhd-asiakas. Kysykää omilta psykologeilta tarkemmin taustat! Saatat oikeasti tietää enemmän kuin hän ja sitten hän ”kuntouttaa” kovalla rahalla.