Aikuisiän ADHD

Kaikki elämänhallinnan ongelmat ja vastuttomuus laitetaan nykyään adhd:n piikkiin. :D Kasvakaa aikuiseksi.

Laitatko suhteellisen tarkat ohjeet miten se aikuiseksi kasvaminen suoritetaan?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki elämänhallinnan ongelmat ja vastuttomuus laitetaan nykyään adhd:n piikkiin. :D Kasvakaa aikuiseksi.

Hanki sä ammattitaitoa ja pätevyys tehdä diagnoosi :D

Kiitos kaikille vastanneille, tulipa hölmön hyvä mieli vastauksista :) Minulla itse asiassa on terkkariaika maanantaina, en vain yhtään tiedä, miten ottaisin asian esille. Oma äitini on ammatiltaan terveydenhoitaja, ja kun aikaisemmin kyselin häneltä, hän ei oikeastaan tiennyt ADHD:sta mitään. Lisäksi tyrmäsi täysin epäilyni, minähän olen niin fiksu ja rauhallinen. Siksi pelkään, että omankin kouluni terveydenhoitajan usko on, että ADHD:ta on vain ylivilkkailla pikkupojilla, ja yhdistää oireiluni johonkin muuhun. Itsekin ajattelin ennen niin, kunnes yllättäen somessa törmäsin ADHD-sisältöön. Yllätyin, kun tajusin, ettei se olekaan vain vihanhallintaongelmia ja häiriköintiä.

16-vuotias

Ala kirjottaan lapulle vaan, vaikka ranskalaisilla viivoilla, esim -haaveilu tunnilla,(jos on siis )

Menneet ja nykyset oirehtimiset,jos itse tunnistat

Presention of self in everydaylife (1959). Suosittelen kaikille addeille. Eikä se ole häpeä vaan kertomus oikeastaan siitä miten kaikki feikkaa jotta kaikki pitäisi kasvonsa.

Vierailija kirjoitti:

Presention of self in everydaylife (1959). Suosittelen kaikille addeille. Eikä se ole häpeä vaan kertomus oikeastaan siitä miten kaikki feikkaa jotta kaikki pitäisi kasvonsa.

”The presentation on self in everyday life” (1959) teoksessaan Goffman esittää sosiaalisen vuorovaikutuksen teatterina, jossa itsestä esitetään ja ylläpidetään haluttua vaikutelmaa muille. Keskeisenä pidetään vaikutelmanhallintaa ja roolissa pysymistä. Teoksessa Goffman muotoili myös minuuden teoriaa. Teoksessa minä nähdään manipuloivana oman edun tavoittelijana. Myöhemmin Goffman tarkensi minuuden käsitettään.”

Mielenkiintoista. Onko tämä alallaan arvostettu tiedemies vai huuhaata?

Wir alle spielen theater on sama teos saksaksi. Siltä ajalta jolloin ei tiedetty mikä on adhd ja siltikin he ovat joutuneet pärjäämään tässä teatterissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Presention of self in everydaylife (1959). Suosittelen kaikille addeille. Eikä se ole häpeä vaan kertomus oikeastaan siitä miten kaikki feikkaa jotta kaikki pitäisi kasvonsa.

”The presentation on self in everyday life” (1959) teoksessaan Goffman esittää sosiaalisen vuorovaikutuksen teatterina, jossa itsestä esitetään ja ylläpidetään haluttua vaikutelmaa muille. Keskeisenä pidetään vaikutelmanhallintaa ja roolissa pysymistä. Teoksessa Goffman muotoili myös minuuden teoriaa. Teoksessa minä nähdään manipuloivana oman edun tavoittelijana. Myöhemmin Goffman tarkensi minuuden käsitettään.”

Mielenkiintoista. Onko tämä alallaan arvostettu tiedemies vai huuhaata?

Sosiologian ja sosiaalipsykologian välille sijoittuva. Hyviä mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Presention of self in everydaylife (1959). Suosittelen kaikille addeille. Eikä se ole häpeä vaan kertomus oikeastaan siitä miten kaikki feikkaa jotta kaikki pitäisi kasvonsa.

”The presentation on self in everyday life” (1959) teoksessaan Goffman esittää sosiaalisen vuorovaikutuksen teatterina, jossa itsestä esitetään ja ylläpidetään haluttua vaikutelmaa muille. Keskeisenä pidetään vaikutelmanhallintaa ja roolissa pysymistä. Teoksessa Goffman muotoili myös minuuden teoriaa. Teoksessa minä nähdään manipuloivana oman edun tavoittelijana. Myöhemmin Goffman tarkensi minuuden käsitettään.”

Mielenkiintoista. Onko tämä alallaan arvostettu tiedemies vai huuhaata?

Goffman on sosiologian tunnettuja nimiä, ja myöhemminkin on häneltä omaksuttu "kasvojen säilyttäminen".

Kuitenkin ajattelen, että vaikka kaikki pitävät erilaisia rooleja sosiaalisissa suhteissa, on adhd monesti niiden vanki haluamattaan. Ennakkoluulot ja muiden suhtautuminen, ristiriidat pakottavat kompensointiin, tai sitten totaalisen normianarkismin kautta syrjäytymiseen.

Ns. neuronormaalit voivat ehkä valita roolejaan muista syistä, kuin itsensä tai erilaisuuden peittämiseksi. He eivät vedä roolia, jotta välttyisivät ennakkoluuloilta, vaan voivat valita vaikka työminän ja parisuhdeminän välillä ihan vaan tilanteeseen sopivasti. Adhd ei voi valita minkään välillä koska takkuilee kaikessa, ja energia keskittyy oikean minän peittämiseen roolileikittelyn sijaan. Ja se on kuormittava, pakottava prioriteetti. Ei esimerkiksi itsekorostusmielessä valittu rooli, vaan selviytymisen ehto. Etenkin jos ei tiedä ongelmien syytä ja ne integroituvat häpeäksi.

Tarkoitin vain sanoa, että erilaisuuden kokemusta ei pidä normalisoida tyyliin "kaikki pitävät naamioita ja kyseessä on normaali ilmiö (joka täytyy vain kestää)". Syy ja sitä kautta sävyero on huima.

Ootteko saanut lääkityksestä apua katkonaiseen työuraan? Siis että sopiva lääkitys olisi auttanut sitoutumaan työpaikkaan eikä olisi pakottavaa tarvetta vaihtaa vuoden välein?

Olisikohan tämä hyvä kirja adhd:nkin luettavaksi.

Mihaly Csikszentmihalyi

FLOW -ELÄMÄN VIRTA

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille vastanneille, tulipa hölmön hyvä mieli vastauksista :) Minulla itse asiassa on terkkariaika maanantaina, en vain yhtään tiedä, miten ottaisin asian esille. Oma äitini on ammatiltaan terveydenhoitaja, ja kun aikaisemmin kyselin häneltä, hän ei oikeastaan tiennyt ADHD:sta mitään. Lisäksi tyrmäsi täysin epäilyni, minähän olen niin fiksu ja rauhallinen. Siksi pelkään, että omankin kouluni terveydenhoitajan usko on, että ADHD:ta on vain ylivilkkailla pikkupojilla, ja yhdistää oireiluni johonkin muuhun. Itsekin ajattelin ennen niin, kunnes yllättäen somessa törmäsin ADHD-sisältöön. Yllätyin, kun tajusin, ettei se olekaan vain vihanhallintaongelmia ja häiriköintiä.

16-vuotias

Hei, tämä on oikeasti asia jota ei välttämättä näe itsessään. Eikä lapsessaan. Meilläkin tuo kuvio, että lapsi on aina ollut rauhallinen. Näin sanottiin meille jo synnytyssairaalassa, että onpa rauhallinen lapsi! Ja niin on ollutkin ja me vanhemmatkin ollaan. Ja kun sitä ylivilkkautta ei ollut ja lapsi on pärjännyt koulussa loistavasti (koska on ihna todella älykäs), niin eipä kukaan osannut huolestua että jotain ongelmaa voisi olla. ADHD jolta ylivilkkaus puuttuu ja ongelmat on enemmän tarkkaamattomuuden ja toiminnanohjauksen puolella, ei niinkään oireile päällepäin näkyvästi. Jotain pientä sähellystä voi olla, unohtelua tai kokeessa lukee tehtävän väärin ja tulee kiire. Mutta älykkyydellä pystyy kompensoimaan paljon ja nämä ei muodostu ongelmaksi asti, vaikka lapsi/nuori ei ikään kuin suoriudu omalla tasollaan. 

Ja kun on sen oman päänsä kanssa elänyt koko elämänsä eikä ole mitään vertailukohtaa siihen, miten neurotyypillisen aivot toimii, ei sitä välttämättä tajua miten erilainen on. 

Tämä vaiva on kuitenkin sellainen, että se uuvuttaa ihmisen. Ja aiheuttaa itsesyytöksiä, kun asiat ei suju. Tai kun ei saa aikaiseksi. Tulee syyllinen olo, kun toisille näyttää niin helpolta kaikki, he vain tekevät. Kun ei tiedosta, että ne samat asiat vaatii itseltä kauheaa ponnistelua, niin tuntee itsensä vain laiskaksi. Minä en sentään tyhmäksi luullut itseäni, kun olin käynyt Mensan testissä ja se sanoi että älykkäämpi kuin 97%. Mutta oli tuokin taakka, näin älykäs ja ei pystynyt opiskelemaan. 

Meidänkin lasta luultiin ensimmäisenä masentuneeksi, kun lukion aikaan haki apua. Ehkä siinä oli masennustakin, mutta se masennus voi tulla siitä kun asiat ei suju. (Ja hänellä sujui kuitenkin ihan ok, 3 x E ja 5 X L, molempina lukiovuosina matematiikan ja ohjelmoinnin kilpailuissa finaalissa.) Tai kun se jokapäiväinen ponnistelu uuvuttaa. 

Minulle vanhempana oli suuri ihmetys, kun alettiinkin epäillä nepsyongelmaa. Että meidänkö lapsi? No sitten luin mitä kaikkea siihen kuuluu ja moni asia sai selityksen. Ja tajusin myös, että itsellänikin taitaa olla tätä samaa. Mieskin olisi minusta diagnoosia vaille, miten voi olla että viisikymppinen vaativaa asiantuntijatyötä tekevä ihminen unohtaa säännöllisesti vetää vessan ja jättää juuston ja margariinin yöksi keittiön pöydälle!? Mutta hän porskuttaa töissä (vaikka opinnot jäi häneltäkin kesken) ja tienaa sikamaisesti, niin mitäs siitä jos ajatukset vähän harhailee. Hän selvästi douppaa kahvilla (pitkin päivää) ja pärjäilee sillä. Unirytmi hänelläkin mitä sattuu, joskus kun herään neljältä aamuvuoroon, joudun hätyyttämään miestä nukkumaa. Mutta IT-alalla on joustavat työajat, niin siellä ei tällainenkaan haittaa mitään o_O

Kirjoita terkalle ylös ne kaikki ongelmat mitä sinulla on, vaikka ranskalaisilla viivoilla niin että on helpompi hahmottaa. Voit myös netistä lukea jotain ADHD-juttuja missä kuvataan myös näitä toiminnanohjauksen ongelmia. Voit niistäkin kirjoittaa ylös mitä osuu omalle kohdalle. ADHD vaikuttaa todella moneen asiaan, eikä sitä itsekään hahmota ADHD:sta johtuvaksi ennen kuin lukee ja viisastuu, että aha!

You Mean I'm not Lazy, Stupid, or Crazy?!: The Classic Self-Help Book for Adults w/ Attention Deficit Disorder

Tätä kirjaa erä ADHD-opus suositteli. Nimi on ainakin aika puhutteleva.

Vierailija kirjoitti:

Todella hyvää vertaistukea tämä keskustelu, kiitos!

Olen itse 24-vuotias ja pari vuotta pohdiskellut ADD:n mahdollisuutta. Kouluja olen aloittanut ja jättänyt kesken neljästi , työsuhteet kestää max. vuoden kunnes kyllästyn ja vaihdan työpaikkaa. Elämä on aivan järkyttävää kamppailua joka päivä päänsisäisen kaaoksen takia. Kaikki jää joko viime tippaan tai kesken ja ihmissuhteissa on hankaluuksia oman haahuiluni takia.

Kannattaako mun edes yrittää lähteä selvittämään näitä asioita julkisella puolella, vai marssinko suosiolla suoraan yksityiselle? Yksityinen varmasti maksaa todella paljon, joten mitenköhän monta käyntiä tuo koko prosessi vie? Tehdäänkö jo ensimmäisellä käyntikerralla testejä? Ihanaa jos joku viitsii vastailla ja auttaa <3

Ei omaa kokemusta, mutta olen kuullut että julkisella kestää helposti 1-2 vuotta ennen kuin saa diagnoosin. Jos on nelikymppinen pitkäaikaistyötön vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja rahaa ei ole, niin onhan tuo julkinen vaihtoehto. Tuon ikäisellä se vuosi on paljon lyhyempi aika kuin parikymppisellä. Yksityisellä puolella homma hoitui noin puolessa vuodessa. Itselläni oli ensin 4-5 (en muista tarkkaan) tapaamista neuropsykiatrisen hoitajan kanssa, joka käsittääkseni tekee vain näitä nepsyalkuselvittelyjä ja myös tarjoaa nepsyvalmennusta. Jokainen tapaaminen oli 1,5h. Sitten kun nämä alustavat selvitykset oli tehty, oli neljä tapaamista lääkärin kanssa. Hän oli psykiatrian erikoislääkäri ja erikoistunut juuri nepsyongelmiin ja työskentelee niiden parissa nykyisin. Ilmeisesti näissä nepsyongelmissa riittää työsarkaa niin hyvin, että tämä työpari pystyy omistautumaan näille. Nämä lääkäritapaamiset oli 1h kerrallaan. Ja nykyisinhän nämä hoituu etäyhteydellä, eli omalta koneelta jutellaan videon välityksellä. En sitten tiedä miten noiden kaikkien kyselylomakkeiden täyttö, niitä piti psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla täyttää ihan julmetusti. 

Sitten oli joku verikoe ja huumeseula. En tiedä mitä kaikkea tuosta verikokeestakin katsottiin, mutta siitä tuli omat kustannukset myös, ja huumeseulasta tietenkin. 

En tiedä menisikö tuo prosessi nopeammin jos tajuaisi heti ensimmäisellä kerralla varata kaikki ajat. Minulle tuo puoli vuotta oli riittävän nopea ja auttaahan se siihenkin, ettei tule kaikki laskut samaan syssyyn. Ja nyt diagnoosin jälkeenkin tulee kuluja, kun etsitään sitä sopivaa lääkitystä ja välillä on lyhyt puhelu lääkärin kanssa. Mutta tässä vaiheessa helpottaa kulujen puolesta. Sitten kun saa lääkityksen kohdilleen, voi alkaa miettiä tarvitseeko vielä jotain nepsyvalmennusta vai olisiko lääkityksestä sen verran tukea, että voisi omatoimisesti vaikka jonkun oppaan kanssa opetella uusia toimintatapoja. 

Vierailija kirjoitti:

Meidänkin lasta luultiin ensimmäisenä masentuneeksi, kun lukion aikaan haki apua. Ehkä siinä oli masennustakin, mutta se masennus voi tulla siitä kun asiat ei suju. (Ja hänellä sujui kuitenkin ihan ok, 3 x E ja 5 X L, molempina lukiovuosina matematiikan ja ohjelmoinnin kilpailuissa finaalissa.) Tai kun se jokapäiväinen ponnistelu uuvuttaa. 

Ja sen verran nyt häiritsee tuo virhe että pakko korjata, oli kuitenkin 3 X L ja 5 x E. Koen samanlaista tarvetta korjata vaikka olisi joku turhanpäiväinen yksityiskohta jolla ei ole hyvän tarinan kannalta merkitystä. Jos on muistanut desimaalipilkun jälkeen tulevan numeron väärin ja kertonut vähän väärän luvun, niin pakko on jälkeenpäin tarkentaa se o_O

Mutta sinä reipas 16v, hae ja vaadi apua! Lukiossa opintojen vaikeusaste nousee todella reippaasti peruskouluun verrattuna ja yliopistossa/korkeakoulussa mennään jo ihan eri tasolla. Jos peruskoulussa koealue on 20 sivua (ei mitään käryä, lonkalta heitän), niin yliopistossa se voi olla 100-200 sivua. 

Ja BTW, tuo aamuyöhön kukkuminen tunnetaan nimellä viivästynyt unirytmi. Monet ADHD-ihmiset kärsivät siitäkin. 

Vierailija kirjoitti:

MIten nuo lääkkeet korvataan aikuisille, vai korvataanko ? 

Lääkkeistä saa normi kela-korvauksen eli suurin osa maksetaan itse (kuten kaikissa muissakin)

Nuo kirjavinkit hyviä adhd-ihmisille ,jos vaan kykenee lukemaan pitkää tekstiä .

Ainaki normi concertat (mf) korvataan aikuisille, mutta joissan vissiin pitää lekurin täytellä lappuja b-lausunto,jos ei muut toimi ja on jo varmuudella lapsuudessa alkaneet ongelmat, tai jotain sinnepäin.

Lisäyksenä,korjauksena,  käykää itse katsoon käypähoidon puolelta, ei ne ole ihan simppeli juttu jos aikuisena tulee dg. Riippuu papereista yms.

lääkekorvaukset siis, kävin itse kurkkaan ..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIten nuo lääkkeet korvataan aikuisille, vai korvataanko ? 

Lääkkeistä saa normi kela-korvauksen eli suurin osa maksetaan itse (kuten kaikissa muissakin)

Täälläkin on jo aiemmin nuristu aiheesta, mutta tiettyjen lääkkeiden (Strattera ja Elvanse kai ainakin) kohdalla liian vanhana diagnosoidun on käytännössä mahdotonta saada kela-korvausta.