Lue keskustelun säännöt.
"Pärjään" deittimarkkinoilla oikein hyvin, mutta parisuhdevaiheessa tulee ongelma
26.05.2019 |
Erosin pitkästä, onnellisesta suhteesta muutama vuosi sitten. Suhde päättyi tulevaisuuden haaveiden erilleen kasvamiseen, erityisesti perhesuunnitelmien osalta (päädyin siihen että en halua lapsia, kun en niitä luomumenetelmällä saanut useamman vuoden yrittämisellä).
Ensin jännitin, miten lähes nelikymppisenä kurppana pärjään nykymaailman deittiskenessä, mutta totesin sen pian olleen ihan turhaa panikointia. Sain Tinderissä pareiksi juuri ne miehet, joista olin eniten kiinnostunut, ja useat heistä osoittautuivat fiksuiksi ja mukaviksi. Kävin paljon treffeillä ja lopulta löytyi niin ihana mies, että aloitimme parisuhteen.
Olemme nyt kuitenkin nykyisenkin miehen kanssa eron partaalla. Huomaan, että tilanne on samantapainen kuin silloin, kun aiempi suhde päättyi. Siinä oli tuon lapsikysymyksen lisäksi tilanne, jossa mies ensin ehdotti ja sitten alkoi painostaa minua suostumaan avoimeen suhteeseen. Koin suurta turvattomuutta kun tällainen käytös alkoi, koska suhteen alussa oli sovittu yksiavioisuudesta ja puhuttu kummankin olevan vahvasti sen kannalla, ja tiedän että avoin suhde ei missään tapauksessa itselleni sovi (ja silloinen miehenikin tiesi sen hyvin). Aloin sitten itse reagoida ikävällä tavalla, tulkitsin melkein kaikkia miehen sanomisia ja tekemisiä kielteisesti pelon kautta, ja lopulta päätimme erota, jotta kumpikin saa mielenrauhan. Myöhemmin käsittelin asiaa mielessäni niin, että mies ehkä yritti löytää jotain sellaista suhteeseen, jonka saadessaan hän olisi pystynyt luopumaan perhehaaveestaan ja silti elämään minun kanssani onnellisena.
Nykyisen miehen kanssa on nyt käynyt samantapainen tilanne. Suhteen alussa, kun puhuimme arvoistamme, toiveistamme ja tavoitteistamme, mies oli tekemässä väitöskirjaa, mutta kertoi ettei loistelias yliopistoura ole hänelle tärkeä asia. Hän on varsinaiselta ammatiltaan taiteilija, ja palkkatyö hänellä on vain taiteen tekemisen rahoittamista varten. Nyt kun väitöskirja on tehty, hän onkin alkanut hakea työpaikkoja ulkomaisista yliopistoista. Olimme puhuneet, että ehkä jossain vaiheessa jos molemmille sopii, voisimme lähteä ulkomaillekin kokeilemaan työskentelyä. Mutta mies tietää että minulle tämä tulisi nyt erittäin huonoon aikaan ja työurani menisi siitä pahasti pilalle (olen kiinni projektissa joka jatkuu vielä pari vuotta ja josta kesken pois lähteminen olisi ammatillinen itsemurha). Kaukosuhde ei sovi meille ollenkaan, mikä on tullut jo todettua, ja nämä miehen hakemat työpaikat ovat todella kaukana, oikeastaan toisella puolella maailmaa.
Mies ei ole vielä paikkaa saanut, mutta ei myöskään suostu lopettamaan hakemuksien lähettämistä, koska kuulemma nyt on paras aika hakea kun väikkäri on tuore. Varmasti näin onkin, mutta tämä on ihan muuta kuin mistä mies tavatessamme puhui. Toisaalta en tietenkään halua olla miehen työpaikan saamisen tiellä, mutta toisaalta hänelle on Suomessakin tarjolla töitä ihan varmasti. Hän puhuu, että vaikka hän saisi täältä töitä, hän lähtee heti ulkomaille kun saa sieltä hyvän paikan, eli parhaimmillaankin tilanne on vain väliaikainen.
Tunnen oloni aika vakavastikin petetyksi.
Koska tällaista käy nyt jo toisen kerran, olen miettinyt mitä mahdan oikein itse tehdä väärin parisuhteissani. Otanko liian kirjaimellisesti miesten puheet suhteen alussa? Pitäisikö niihin suhtautua vain huulienheilutteluna? Miten sitten voi tietää, kenen kanssa kannattaa suhdetta alkaa rakentaa, jos ei toisen puheista voi ajatella että niihin voi luottaa? Olen miettinyt, olisiko minulla jonkinlaista läheisriippuvuutta? Tukeudunko liian pitkälle elämässäni toiseen ihmiseen?
Olisin iloinen kaikenlaisista ajatuksista aiheeseen liittyen.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Tässä kommentissasi ap itse asiassa paljastat itse suoraan vastauksen aloituksesi kysymyksiin.
Ensinnäkin kysyt aloituksessasi, että otatko liian todesta suhteen alussa miehen puheet tulevaisuuden uratoiveista tms. asioista. Tämän suhteesi ongelma ei liity siihen mitenkään. Tämän suhteesi ongelma on mies, joka on täysin keskeneräinen mitä tulee psyykkiseen ja emotionaaliseen kasvuun ja joka lisäksi harjoittaa jopa jonkinlaista henkistä väkivaltaa. Kerrot että hänellä (ilmeisesti yli nelikymppisellä miehellä) on kesken jääneitä aikuistumisprosesseja, tapa kohdella sinua myrkyllisesti, tapa purkaa sinuun omia ongelmiaan, tapa projisoida sinuun ikäviä asioita jotka ei liity sinuun mitenkään ja tarve saada sinun läsnäoloa niin intensiivisesti että et pysty elämään omaa elämääsi silloin.
Sinun ongelmasi on se, että teet parisuhteessa emotionaalista työtä molempien puolesta (eli hyväksyt, että mies ei tee emotionaalista työtä parisuhteessa ja alat paikkaamaan sitä itse) ja se, että panostat todella paljon aikuisen miehen kasvun tukemiseen (aikuisen miehen pitäisi olla jo kasvanut riittävästi tähän ikään mennessä eikä sinun tehtäväsi ole ollenkaan se, että alat tukemaan jonkun keski-ikäisen psyykkistä kasvua). Lisäksi olet hyväksynyt suhteen, joka ei ole tasa-arvoinen (näin itse kerrot tuossa yllä, ehkä et tietoisesti hyväksynyt mutta hyväksynyt jäämällä siihen).
Kannattaa ehkä miettiä miksi toimit noin? Ja kannattaa miettiä miksi edes haluaisit yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa, joka kohtelee sinua myrkyllisesti, on epäkypsä, vaatii sinulta valtavasti emotionaalisia uhrauksia ja joka ei halua tasa-arvoista parisuhdetta.
Kiitos tästä, oikeassa taidat olla.
Hyväksyin tämän suhteen siksi että miehellä oli niin hyvä asenne oman terapiatyöskentelynsä suhteen. Katsoin siis tilanteen jäävän väliaikaiseksi. Mutta onkohan siis niin, että tasapaino väistämättä jämähtää sellaiseksi, joka se suhteen alussa on, ja siis ainoa suhde johon kannattaa jäädä on sellainen, joka on tasapainossa alusta asti?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmetys-I kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.
On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.
Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstissäsi mietityttää se, että et puhu rakkaudesta mitään? Rakastatko tätä miestä? Entä mistä syystä kirjoitit, että miehen muuttuneet ura-ajatukset tai käyttäytyminen olisi sinusta johtuvaa? Millä perusteella olisit läheisriippuvainen? En ainakaan minä näe mitään sellaista tekstistäsi, enemmänkin hyvin järkiperäistä pohdintaa.
Viestistäsi tulee ajatus, että rakastuminen on osaltasi ohi tähän mieheen, nyt pohditte ehkä molemmat, että riittääkö rakkaus. Jos toista rakastaa, niin ne ratkaisut löytyvät hyvin helposti, ei ole taistelua "uhrauksista". Rakkaus on juuri sitä, että toiselle haluaa parasta. Jos tällaista halua ei ole, niin mun mielestä kyse ei ole rakkaudesta.
Kiitos kommentistasi.
Rakastan häntä hyvin paljon. Suhteemme alussa oli paljon hyvää, mutta osa tuosta hyvästä on nyt kadonnut jonnekin. Koin esimerkiksi miehen ymmärtävän minua poikkeuksellisen syvällisesti, mutta myöhemmin olen huomannut joutuvani toistuvasti selittämään itseäni, persoonaani, arvojani ja ominaisuuksiani jotta hän ei suhtautuisi minuun kielteisesti. Siis ikään kuin se ymmärrys olisi kadonnut, tai sitten sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan. On vaikeaa tietää tällä hetkellä, mikä on totta.
Mielestäni rakkauden viemänä ei myöskään voi ihan mihin tahansa suostua. Jos muuttaisin nyt hänen perässään maailmalle, menettäisin oman urani ja ansaintamahdollisuuteni (alallani pärjääminen on hyvin vaikeaa ja meneillään olevasta projektista kesken lähtemisestä seuraa niin suuria hankaluuksia että ei olisi toivoa työllistyä enää tällä alalla). Olisin siis taloudellisesti täysin miehen varassa, mikä on minulle sekä vieras että vaaralliseltakin tuntuva ajatus. Haluaisin voida suunnitella elämäämme siten, että tällaiset isot muutokset ovat kummallekin mahdollisia toteuttaa ja realistisia.
Haluan miehelleni parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta en oman tulevaisuuteni kustannuksella. Ajattelen niinkin, että hänelle parasta olisi tajuta oma tempoileva ja vastuutonkin tyylinsä (hän syyttää tilanteesta minua, vaikka on itse se osapuoli joka on alkanut toimia eri tavalla kuin sovimme), koska se tulee haittaamaan häntä myös uran kehittämisessä ja muussa elämässä. Toisaalta mietin, ajattelenko tätä liian mustavalkoisesti. Onhan olemassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat persoonaltaan kaoottisempia ja tempoilevampia kuin vaikka nyt itse olen, ja hekin voivat silti pärjätä elämässään itseään tyydyttävällä tavalla. Siis ehkä kysymys on enemmän minun ja miehen yhteensopimattomuudesta, kuin siitä että miehen tyyli olisi aidosti sillä lailla vahingollinen, että olisi hänelle yksiselitteisesti hyväksi pyrkiä siitä eroon.
ap
Ymmärrän hyvin uraan liittyviä valintoja ja ulkomaan komennuksia, koska olen nähnyt ja kokenut niitä itsekin. Vastasin syvemmän tason kysymyksillä, koska niillä on loppujen lopuksi enemmän merkitystä kuin uravalinnoilla. Toisen tukeminen on tosiaan välillä omasta urasta pois, se on realismia, ja näitä kysymyksiä käsittelevät kaikki vastaavanlaiset parit. Tosin ymmärsin, että tämä olisi vasta ensimmäinen komennus miehelläsi, joten ei voi varmasti tietää viihtyykö. Useammin kuitenkin käy niin, että Suomeen sopeutuminen on enää vaikeaa, jos on tottunut asumaan ja liikkumaan joustavasti maailmalla. Sun ajatus on ilmeisesti asua Suomessa, joten onhan siinä ristiriitaa.
Olet jumittunut ajatuksissasi mielestäni siihen, että mies on muuttanut puheitaan ja on tuuliviirimäinen. Ehkä onkin, mutta toisaalta tämä on hänen elämänsä ja mahdollisuutensa, joihin pitää aina tarttua. Teillä on kuitenkin jo ikää sen verran, ettei mahdollisuuksia ihan loputtomasti ole. Hän on opinnoissaan sen tajunnut ja tiedostanut, vaikka vasta rakastuneena halusi miellyttää ja itsekin uskoi haluavansa olla vain sinun kanssasi.
Mielestäni sun kannattaisi miettiä omia valintojasi enemmän kuin miehen, että onko tämän tyyppinen mies kuitenkaan sinulle sopiva. Jotkut elävät ihan mielellään eri maissa, suhde voi toimia niinkin, mutta sopiiko se sinulle. Ainakin se linja, että syytät ja syyllistät miestä ei tule toimimaan, siinä voitte molemmat huonosti. Aina suhteessa voi muuttaa mieltään ja urasuunnitelmatkin voivat äkillisesti muuttua.
Jotenkin viestistäsi saa sen käsityksen, että suhde on nyt vaiheessa, jossa näette toinen toisenne realistisemmin, jossa rakastuminen on ohi ja täytyy päättää rakastaako. Jos rakastaa, niin toista tukee, mutta erillään ja jopa eri maissa asuminen väliaikaisesti ei sovi kaikille pareille. Ei kai sitä päätöstä tarvitse tehdä heti, vaan katsoa miltä alkaa tuntua? Jos yhdessäolo alkaa olla vääntöä siitä millaista uraa saa tehdä, niin aika pitkälti katson sen olevan ohi.
Kyseessä ei ole komennus, vaan pysyvä ulkomaille muuttaminen. Olen alusta asti sanonut miehelle että tämä voisi sopia omiinkin suunnitelmiini jollain aikataululla. Hänelle on kuitenkin aivan selvää, että tällä hetkellä se ei vielä sovi. Eli ristiriitaa ei ole niinkään lopullisen tavoitteen osalta kuin siinä, millä tavalla tämä halutaan toteuttaa. Miehen tapa näyttäytyy minulle hyvin kaoottisena, jopa vastuuttomana. Hän on suhteemme aikana käyttäytynyt muutenkin niin kaoottisesti, että olen tässä vaiheessa hyvin uupunut siihen ja koen jo uhranneeni paljon (myös uramahdollisuuksia, joihin minulla ei ole ollut voimia venyä koska tilanne suhteessamme on ollut haastava). Olin hänen puheistaan ymmärtänyt, että syynä kaoottisuuteen on hänen opintoihinsa liittyvä elämäntilanne, ja sen loputtua tyyli muuttuisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä että muutosta ei ole tapahtumassa. Minua pelottaa että elämämme olisi hautaan asti tällaista. Minulle on selvää, että en kestä tällaista tilannetta pidempään vaan minulta menee terveys, jos tämä vielä kauan jatkuu.
Siksi en voi ajatella että uhraan urani ja muutan ulkomaille pysyvästi. Entä jos suhteen todellisuus onkin tätä, mitä se on tähänkin asti ollut, ja joudumme ennen pitkää eroamaan? Olisin silloin hyvin katkera siitä, että uhrasin oman urani, joka on juuri nyt sellaisessa vaiheessa että en tule koskaan enää pääsemään tähän takaisin, jos nyt luovutan.
Olet oikeassa, että miehen syyllistäminen ei ainakaan tilannetta paranna, ja siihen olen valitettavasti viime aikoina syyllistynyt.
ap
Tekstistäsi tulee koko ajan lisää informaatiota, joka vähän muuttaa kokonaiskuvaa, mutta tuo ensivaikutelma pitää, että kyse ei ehkä sittenkään ole enää toisiaan rakastavasta parista?
Kerrot turvattomuudesta molempien käytöksessä, turvattomuushan ilmenee vaatimisena ja riitoina. Sellaisia suhteita kannattelee usein menettämisen pelko ja riippuvuus, mitkä sekoitetaan rakkauteen. Sinä taas tunnistat hyvin viihtymättömyytesi tuollaisessa kuviossa, joten taustassasi ei ilmeisesti ole tekijöitä, jotka tukevat sitoutumista riippuvaiseen ja kaaottiseen suhteeseen.
Halusin ensisijaisesti pohtia, mitä itse teen väärin ja olisiko minulla sellaisia toistuvia, vahingollisia kaavoja joita minun kannattaisi pyrkiä muuttamaan. Siksi en niinkään keskittynyt kuvaamaan miehen ja suhteen ongelmia avauksessa.
Mutta joo, tunnen olevani hyvin kartalla siitä, minkälaisessa suhteessa olisin onnellinen. Koen vaikeutta sen suhteen, onko nykyisellä suhteella edellytyksiä koskaan muotoutua sellaiseksi. Ehkä olen ollut turhankin optimistinen tämän suhteen, ja olisi kannattanut luovuttaa jo siinä vaiheessa kun näitä isompia vaikeuksia alkoi ilmetä. Toisaalta mies oli niin oma-aloitteinen terapiansa suhteen ja alussa myös asenteeltaan hyvin nöyrä ja omia virheitään tunnistava, että halusin uskoa tämän voivan toimia.
Tällä hetkellä koen kyllä suurta turvattomuutta. Tuntuu siltä että minun pitää vaatimalla vaatia asioita, jotka yleensä parisuhteessa ovat itsestäänselviä (luottamus, kunnioitus, huomaavaisuus). Miehestä varmasti tuntuu myös samalta.
Eli harkitsen nyt sitten hänen kanssaan joko pariterapiaa tai eroa. Kiitos kovasti hyvistä kommenteistasi. Sain tästä jo ihan hyvin perspektiiviä. Kiitokset myös muille kommentoineille!
ap
Minusta olet hirmu hyvin kartalla ja näinhän suhteet menevät, että alkuun toista ei vielä niin hyvin voi tuntea. Rakastumisen hormonit voivat saada väheksymään suoranaisia vaaran merkkejäkin, mutta jos oma kiintymyssuhde ei ole turvaton, niin turvattomassa suhteessa ei viihdy eikä sitä sekoita rakkauteen.
Kun jo aloituksessasi oli niin paljon tekstiä edeltävästä suhteestasi, niin mielestäni se kannattaa selvittää terapiassa. Tuo painostus avoimeen suhteeseen oli varsin outo ja varmasti traumaattinen kokemus, samoin lapsettomuuden asiat. Jos et ole niitä selvittänyt, niin uskon niillä olleen merkitystä tämän suhteen valitsemiseen alun perin. Samaten lapsuudenperheen asiat vaikuttavat kunnes ne selvitetään.
Totta kai jos toisella tai molemmilla on turvaton kiintymyssuhde, voi terapia auttaa tätäkin suhdetta, mutta jos toisella on impulsiivinen ja turvattomuutta ruokkiva käyttäytyminen, niin puhutaan vuosien prosesseista varmasti. Onhan kyse ihan persoonallisuudenkin asioista. Jos jo nyt väsyttää, niin riittääkö rakkaus.
Kävin jonkin aikaa terapiassa tuon suhteen päätyttyä. Mielestäni sain sen hyvin purettua. Tunnistin asioita, jotka olivat siinä suhteessa minulle epämieluisia ja joita olin nyt vapaa tavoittelemaan uudessa suhteessa. Yksi näistä oli juuri toimiva seksuaalinen yhteys. Sen löysin uuden miehen kanssa, vaikka seksiin emme menneetkään heti tavattuamme. Toinen tällainen asia oli virtaava tunneyhteys, jollaista minulla ei entisen kumppanin kanssa oikein kunnolla ollut, tai se oli sellaista hyvin vähäeleistä. Ei se ollut minulle suuri ongelma ja olisin voinut olla onnellinen niin myös jatkossa, mutta tiedostin että nauttisin elämästä enemmän ihmisen kanssa, joka olisi empaattisempi ja tunnepuolella ilmaisevampi. Tällainenkin nykyinen mies on ilman muuta.
En oikein halua uskoa että alussa kokemani empatia ja välittäminen eivät olisi olleet aitoja. Enemmän meillä taitaa olla ongelmana isot persoonallisuuserot (tyyli, temperamentti, kognitiivisen ajattelun rakenteet), jotka johtavat jatkuviin väärinymmärryksiin empatiasta huolimatta. Nykyinen mies usein ajautuu olettamaan, että minun ajatteluni muodostuu samoin kuin hänen omansa, ja käsittää siksi helposti väärin puheitani. Kun korjaan väärinkäsityksiä, tämä ei johda pysyvään ymmärtämiseen. Se tuntuu kuluttavalta ja energiaa tuhlaavalta. En osaa sanoa minkä verran itselläni on samaa haastetta miehen suuntaan. Ilmeisesti ei kannata odottaa, että tällainen ongelma voisi enää korjaantua, kun olemme sen eteen pari vuotta aktiivisesti työskennelleet ja tulokset vaikuttavat laihoilta.
Lapsiasian olen myös mielestäni käsitellyt hyvin. Olen nyt täysin onnellinen lapsettomana ja pidän jopa onnenpotkuna sitä, että emme onnistuneet eksän kanssa lapsia saamaan. Käyn silloin tällöin hoitamassa hänen pientä vauvaansa ja nautin niistä hetkistä paljon, mutta olen myös hyvin helpottunut aina pois lähtiessäni, kun minun ei tarvitse kantaa toisesta ihmisestä vastuuta 24/7, vaan olen vapaa panostamaan elämän muihin osa-alueisiin. Minulle riittää hyvin tämä pienen ihmisen kasvamisen seuraaminen hieman sivummalta.
Huomaan ajattelevani, että jos vielä joskus parisuhteeseen lähden, minun kannattaisi olla paljon selvemmillä vesillä oman urani kanssa. Siihen liittyy paljon äärimmäisen rajoittavia puolia, joissa en voi juuri lainkaan joustaa jos haluan toivoa tulevaisuuden suhteen tällä alalla. Juuri siksi yritin tietoisesti päätyä yhteen miehen kanssa, joka voisi tässä asiassa joustaa ilman tunnetta siitä että hän joutuu uhraamaan jotain tärkeää. Kuten tässä ketjussa onkin jo puhuttu, se taisi olla epärealistista toiveajattelua.
ap
Hyvä että olet selvittänyt terapiassa. Tarkoitin juuri sitä, että kun edellisen suhteen karikoita haluaa välttää, niin monesti valitsee sitten seuraavassa kumppanissa niitä edellisestä puuttuneita asioita saaden kaupan päälle siihen toiseen äärimmäisyyteen kuuluvat asiat.
En tarkoita, että tämä mies olisi paha tai epäaito, vaan sitä, että tuo hänen käytöksensä on peräisin jo hyvin pitkältä ajalta, ei mitenkään sinuun liittyvää, onhan hän jo pitkälti keski-ikäinen mies. Siihen nähden hän minusta on varsin lapsellisen oloinen, ovatko urasuunnitelmatkaan niin kovin realistisia vai enemmän haihattelua? Olette molemmat jo siinä iässä, että molemmilla on menneisyyttä ja persoona ei enää sillä tavalla muutu kuin nuorempana.
Se on kuitenkin mielestäni enemmän mahdollisuus, koska jos vaikka nyt deittailisitkin jatkossa, niin näet miehen historiaa hänen urassaan, parisuhteissaan ja käytöksessään. Ne mielestäni kannattaa ottaa vakavasti huomioon jo tapailuvaiheessa. Jos yrittää saada sopimatonta toimimaan, siinä hukkaa vain molempien aikaa.
Tuo, että miehesi haluaa ensisijaisesti toiselle puolelle maapalloa töihin on vähän erikoista. Järkevänä uraratkaisuna sitä ei oikein voi pitää, koska uran aloittaminen muualla vaatii kovasti työtä ja onko "taiteilijamiehelläsi" todella siihen tahtoa. Miksei aloita ensin Suomessa? Onko kyse sittenkin siitä, että tämä on hänen keinonsa ratkoa teidän parisuhdeongelmaanne. Lähteä pakoon, kun tietää ettet sinä voi/halua nyt seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Tässä kommentissasi ap itse asiassa paljastat itse suoraan vastauksen aloituksesi kysymyksiin.
Ensinnäkin kysyt aloituksessasi, että otatko liian todesta suhteen alussa miehen puheet tulevaisuuden uratoiveista tms. asioista. Tämän suhteesi ongelma ei liity siihen mitenkään. Tämän suhteesi ongelma on mies, joka on täysin keskeneräinen mitä tulee psyykkiseen ja emotionaaliseen kasvuun ja joka lisäksi harjoittaa jopa jonkinlaista henkistä väkivaltaa. Kerrot että hänellä (ilmeisesti yli nelikymppisellä miehellä) on kesken jääneitä aikuistumisprosesseja, tapa kohdella sinua myrkyllisesti, tapa purkaa sinuun omia ongelmiaan, tapa projisoida sinuun ikäviä asioita jotka ei liity sinuun mitenkään ja tarve saada sinun läsnäoloa niin intensiivisesti että et pysty elämään omaa elämääsi silloin.
Sinun ongelmasi on se, että teet parisuhteessa emotionaalista työtä molempien puolesta (eli hyväksyt, että mies ei tee emotionaalista työtä parisuhteessa ja alat paikkaamaan sitä itse) ja se, että panostat todella paljon aikuisen miehen kasvun tukemiseen (aikuisen miehen pitäisi olla jo kasvanut riittävästi tähän ikään mennessä eikä sinun tehtäväsi ole ollenkaan se, että alat tukemaan jonkun keski-ikäisen psyykkistä kasvua). Lisäksi olet hyväksynyt suhteen, joka ei ole tasa-arvoinen (näin itse kerrot tuossa yllä, ehkä et tietoisesti hyväksynyt mutta hyväksynyt jäämällä siihen).
Kannattaa ehkä miettiä miksi toimit noin? Ja kannattaa miettiä miksi edes haluaisit yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa, joka kohtelee sinua myrkyllisesti, on epäkypsä, vaatii sinulta valtavasti emotionaalisia uhrauksia ja joka ei halua tasa-arvoista parisuhdetta.
Kiitos tästä, oikeassa taidat olla.
Hyväksyin tämän suhteen siksi että miehellä oli niin hyvä asenne oman terapiatyöskentelynsä suhteen. Katsoin siis tilanteen jäävän väliaikaiseksi. Mutta onkohan siis niin, että tasapaino väistämättä jämähtää sellaiseksi, joka se suhteen alussa on, ja siis ainoa suhde johon kannattaa jäädä on sellainen, joka on tasapainossa alusta asti?
ap
Eli otit kumppanin, jonka tiesit täysin keskenkasvuiseksi, mutta halusit uskoa hänen muuttuvan psyykkisesti ehyeksi ja kypsäksi, koska hän kävi terapiassa ja oli motivoitunut siihen hoitoonsa. Klassinen virhe: nainen ottaa miehen, joka ei ole toiveiden mukainen, mutta toivoo miehen muuttuvan.
Ei ne muutu. Ota vain sellainen mies, joka on valmiiksi riittävän hyvä ja sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että miehesi haluaa ensisijaisesti toiselle puolelle maapalloa töihin on vähän erikoista. Järkevänä uraratkaisuna sitä ei oikein voi pitää, koska uran aloittaminen muualla vaatii kovasti työtä ja onko "taiteilijamiehelläsi" todella siihen tahtoa. Miksei aloita ensin Suomessa? Onko kyse sittenkin siitä, että tämä on hänen keinonsa ratkoa teidän parisuhdeongelmaanne. Lähteä pakoon, kun tietää ettet sinä voi/halua nyt seurata.
Jeps, näin. Ja tulee mieleen, että onkohan mies jotenkin epävakaa? Siis tarkoitan epävakaa persoonallisuus.
Koska hän on terapiassa, niin hänellä täytyy olla joku diagnoosi. Tiedätkö ap mikä (tai mitkä) se hänen diagnoosi on? Luottaako hän sinuun niin paljon, että on näyttänyt sinulle ne lausunnot, joilla on hakenut terapiaa? Niistä voisi meinaan selvitä jotain mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Tässä kommentissasi ap itse asiassa paljastat itse suoraan vastauksen aloituksesi kysymyksiin.
Ensinnäkin kysyt aloituksessasi, että otatko liian todesta suhteen alussa miehen puheet tulevaisuuden uratoiveista tms. asioista. Tämän suhteesi ongelma ei liity siihen mitenkään. Tämän suhteesi ongelma on mies, joka on täysin keskeneräinen mitä tulee psyykkiseen ja emotionaaliseen kasvuun ja joka lisäksi harjoittaa jopa jonkinlaista henkistä väkivaltaa. Kerrot että hänellä (ilmeisesti yli nelikymppisellä miehellä) on kesken jääneitä aikuistumisprosesseja, tapa kohdella sinua myrkyllisesti, tapa purkaa sinuun omia ongelmiaan, tapa projisoida sinuun ikäviä asioita jotka ei liity sinuun mitenkään ja tarve saada sinun läsnäoloa niin intensiivisesti että et pysty elämään omaa elämääsi silloin.
Sinun ongelmasi on se, että teet parisuhteessa emotionaalista työtä molempien puolesta (eli hyväksyt, että mies ei tee emotionaalista työtä parisuhteessa ja alat paikkaamaan sitä itse) ja se, että panostat todella paljon aikuisen miehen kasvun tukemiseen (aikuisen miehen pitäisi olla jo kasvanut riittävästi tähän ikään mennessä eikä sinun tehtäväsi ole ollenkaan se, että alat tukemaan jonkun keski-ikäisen psyykkistä kasvua). Lisäksi olet hyväksynyt suhteen, joka ei ole tasa-arvoinen (näin itse kerrot tuossa yllä, ehkä et tietoisesti hyväksynyt mutta hyväksynyt jäämällä siihen).
Kannattaa ehkä miettiä miksi toimit noin? Ja kannattaa miettiä miksi edes haluaisit yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa, joka kohtelee sinua myrkyllisesti, on epäkypsä, vaatii sinulta valtavasti emotionaalisia uhrauksia ja joka ei halua tasa-arvoista parisuhdetta.
Kiitos tästä, oikeassa taidat olla.
Hyväksyin tämän suhteen siksi että miehellä oli niin hyvä asenne oman terapiatyöskentelynsä suhteen. Katsoin siis tilanteen jäävän väliaikaiseksi. Mutta onkohan siis niin, että tasapaino väistämättä jämähtää sellaiseksi, joka se suhteen alussa on, ja siis ainoa suhde johon kannattaa jäädä on sellainen, joka on tasapainossa alusta asti?
ap
Hyvä suhde on tasapainossa alusta asti ja menee smoothisti. Ja jos suhde on alussa huono niin siitä tulee koko ajan huonompi. Sulla on tosi positiivinen kuva terapian vaikutuksista :) Ei siellä nyt ihan toiseksi muututa kuitenkaan, vaan eikö suhde pitäisi alkaa siitä, että toisen hyväksyy sellaisena kuin hän on. Koska jatkossa niitä huonoja puolia tulee esille parhaassakin kumppanissa jonkun verran. Jos alussa jo huomaa toisen käytöksessä noinkin vaikeita piirteitä, niin en ainakaan itse jaksaisi uskoa niin suureen muutokseen, varsinkaan ilman mitään merkkiä sellaisesta. Hän on tottunut käyttäytymään noin ja pitää sitä oikeutettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmetys-I kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.
On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.
Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.
ap
Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.
Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.
Ap sinä vaikutat hyvältä ihmiseltä, mukavalta ja fiksulta ja empaattiselta naiselta, jolla on paljon oivalluskykyä ja riittää ymmärrystä vaikeillekin elämänkohtaloille ja joka tahtoo hyvää muille. Kovin täällä vain mietin, että miksi alat suhteeseen, jossa sinua kohdellaan huonosti. Etkö arvosta itseäsi? Etkö näe, että ansaitset paremman miehen kuin tuo nykyinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Urallaan menestynyt ihminen on onnellinen juuri siitä, että on mahdollisuus tehdä kaikkea sitä mitä siihen uraan ja asemaan liittyy. Minun mieheni on juuri sellainen. Olemme olleet työtovereita joten minä tiesin sen. Ylipäätään voi sanoa ettei ainakaan lapsiperheeseen mahdu kahta uraa. Minä siis mahdollistan mieheni uran nousun. Olen itsekin samalla alalla, mutta satsaan enemmän perheeseen. Meillä on kuitenkin samat toiveet ja päämäärät ja huumori ja sitä rakkautta. Antaa toisen matkustaa, ei kiinnosta roikkkua skypessä tai mesessä. Minulla on paljon muitakin sukulaisia joiden kanssa viestitän messsä yöllä (aikaerot 8h ). Enkä ole yhtään mustasukkainen miehestäni. En muuttaisi ulkomaille, enkä voisi jättää sukuani. Paluumuuttajat eivät ole kovin suosittuja Suomessa ?. Ehkä sinä kaipaisit jotain runoilijaa, joka olisi sinulle sellainen" kramkaninen", mutta rahaa heillä ei ole. Sinulla pitäisi olla koti-isä. Et ehkä sitä vaimomatskua miehelle ole, et ehkä halua kuulla sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että miehesi haluaa ensisijaisesti toiselle puolelle maapalloa töihin on vähän erikoista. Järkevänä uraratkaisuna sitä ei oikein voi pitää, koska uran aloittaminen muualla vaatii kovasti työtä ja onko "taiteilijamiehelläsi" todella siihen tahtoa. Miksei aloita ensin Suomessa? Onko kyse sittenkin siitä, että tämä on hänen keinonsa ratkoa teidän parisuhdeongelmaanne. Lähteä pakoon, kun tietää ettet sinä voi/halua nyt seurata.
Jeps, näin. Ja tulee mieleen, että onkohan mies jotenkin epävakaa? Siis tarkoitan epävakaa persoonallisuus.
Koska hän on terapiassa, niin hänellä täytyy olla joku diagnoosi. Tiedätkö ap mikä (tai mitkä) se hänen diagnoosi on? Luottaako hän sinuun niin paljon, että on näyttänyt sinulle ne lausunnot, joilla on hakenut terapiaa? Niistä voisi meinaan selvitä jotain mielenkiintoista.
Eihän terapiassa käyvällä suinkaan välttämättä diagnoosia ole. Siellä voi käydä ihan meistä jokainen pohtimassa elämäänsä.
Miehellä kuitenkin diagnoosi on: PTSD ja kompleksinen muoto siitä. Eli hänellä on erittäin vaikea tausta, ja siihen nähden hän on kuitenkin monella tavalla niin hienoksi ja hyväksi ihmiseksi kehittynyt, että halusin uskoa tämän poikkeuksellisen kehittymisen jatkuvan tulevaisuudessakin. Olin varmaankin aivan liian hyväuskoinen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että miehesi haluaa ensisijaisesti toiselle puolelle maapalloa töihin on vähän erikoista. Järkevänä uraratkaisuna sitä ei oikein voi pitää, koska uran aloittaminen muualla vaatii kovasti työtä ja onko "taiteilijamiehelläsi" todella siihen tahtoa. Miksei aloita ensin Suomessa? Onko kyse sittenkin siitä, että tämä on hänen keinonsa ratkoa teidän parisuhdeongelmaanne. Lähteä pakoon, kun tietää ettet sinä voi/halua nyt seurata.
Jeps, näin. Ja tulee mieleen, että onkohan mies jotenkin epävakaa? Siis tarkoitan epävakaa persoonallisuus.
Koska hän on terapiassa, niin hänellä täytyy olla joku diagnoosi. Tiedätkö ap mikä (tai mitkä) se hänen diagnoosi on? Luottaako hän sinuun niin paljon, että on näyttänyt sinulle ne lausunnot, joilla on hakenut terapiaa? Niistä voisi meinaan selvitä jotain mielenkiintoista.
Eihän terapiassa käyvällä suinkaan välttämättä diagnoosia ole. Siellä voi käydä ihan meistä jokainen pohtimassa elämäänsä.
Miehellä kuitenkin diagnoosi on: PTSD ja kompleksinen muoto siitä. Eli hänellä on erittäin vaikea tausta, ja siihen nähden hän on kuitenkin monella tavalla niin hienoksi ja hyväksi ihmiseksi kehittynyt, että halusin uskoa tämän poikkeuksellisen kehittymisen jatkuvan tulevaisuudessakin. Olin varmaankin aivan liian hyväuskoinen.
ap
Oletko yhtään perehtynyt siihen mikä on lapsuuden traumoista johtuvan vaikea-asteisen PTSD:n paranemisennuste?
Vierailija kirjoitti:
Ap sinä vaikutat hyvältä ihmiseltä, mukavalta ja fiksulta ja empaattiselta naiselta, jolla on paljon oivalluskykyä ja riittää ymmärrystä vaikeillekin elämänkohtaloille ja joka tahtoo hyvää muille. Kovin täällä vain mietin, että miksi alat suhteeseen, jossa sinua kohdellaan huonosti. Etkö arvosta itseäsi? Etkö näe, että ansaitset paremman miehen kuin tuo nykyinen?
Hyvä kysymys, jota jäin miettimään.
Yksi asia ainakin saattaa vaikuttaa tähän. Minulla on aspergerin oireyhtymä ja todennäköisesti myös ADD liitännäisenä. Tästä seuraa kaikenlaisia rajoitteita elämääni ja myös parisuhteisiini. Vaikka pidän ihmisistä, en kestä sosiaalisia tilanteita kovin usein. Minulla on toiminnanohjauksen haasteita, jotka vaikeuttavat arjessa selviytymistäni ja tekevät minusta hitaan ja tahmeasti toimivan monessa arkisessa tilanteessa. Minulla on myös aistiyliherkkyyksiä ja kärsin monenlaisissa aivan normaaleissa ympäristöissä. Joskus kun ylikuormitun, en pysty enää hallitsemaan itseäni vaan sulake palaa ja joko räjähdän silmille tai joudun poistumaan tilanteesta yhtäkkiä.
Kuvailin näitä piirteitäni nykyiselle miehelle suhteen alussa avoimesti, ja hän vakuutteli etteivät ne ole hänelle ongelma. Ehkä siksi olin tavanomaistakin motivoituneempi tarjoamaan hänelle ymmärrystä ja apua hänen omissa haasteissaan.
Nämä piirteeni myös epäilemättä vaikuttavat parisuhteemme vaikeuksiin, eli eivät vaikeudet pelkästään miehen vika ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että miehesi haluaa ensisijaisesti toiselle puolelle maapalloa töihin on vähän erikoista. Järkevänä uraratkaisuna sitä ei oikein voi pitää, koska uran aloittaminen muualla vaatii kovasti työtä ja onko "taiteilijamiehelläsi" todella siihen tahtoa. Miksei aloita ensin Suomessa? Onko kyse sittenkin siitä, että tämä on hänen keinonsa ratkoa teidän parisuhdeongelmaanne. Lähteä pakoon, kun tietää ettet sinä voi/halua nyt seurata.
Jeps, näin. Ja tulee mieleen, että onkohan mies jotenkin epävakaa? Siis tarkoitan epävakaa persoonallisuus.
Koska hän on terapiassa, niin hänellä täytyy olla joku diagnoosi. Tiedätkö ap mikä (tai mitkä) se hänen diagnoosi on? Luottaako hän sinuun niin paljon, että on näyttänyt sinulle ne lausunnot, joilla on hakenut terapiaa? Niistä voisi meinaan selvitä jotain mielenkiintoista.
Eihän terapiassa käyvällä suinkaan välttämättä diagnoosia ole. Siellä voi käydä ihan meistä jokainen pohtimassa elämäänsä.
Miehellä kuitenkin diagnoosi on: PTSD ja kompleksinen muoto siitä. Eli hänellä on erittäin vaikea tausta, ja siihen nähden hän on kuitenkin monella tavalla niin hienoksi ja hyväksi ihmiseksi kehittynyt, että halusin uskoa tämän poikkeuksellisen kehittymisen jatkuvan tulevaisuudessakin. Olin varmaankin aivan liian hyväuskoinen.
ap
Oletko yhtään perehtynyt siihen mikä on lapsuuden traumoista johtuvan vaikea-asteisen PTSD:n paranemisennuste?
En ole perehtynyt yleisellä tasolla, mutta miehen terapeutti pitää miehen ennustetta poikkeuksellisen hyvänä vertaisryhmään nähden.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetys-I kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.
On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.
Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.
ap
Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.
Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.
Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.
Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että miehesi haluaa ensisijaisesti toiselle puolelle maapalloa töihin on vähän erikoista. Järkevänä uraratkaisuna sitä ei oikein voi pitää, koska uran aloittaminen muualla vaatii kovasti työtä ja onko "taiteilijamiehelläsi" todella siihen tahtoa. Miksei aloita ensin Suomessa? Onko kyse sittenkin siitä, että tämä on hänen keinonsa ratkoa teidän parisuhdeongelmaanne. Lähteä pakoon, kun tietää ettet sinä voi/halua nyt seurata.
Jeps, näin. Ja tulee mieleen, että onkohan mies jotenkin epävakaa? Siis tarkoitan epävakaa persoonallisuus.
Koska hän on terapiassa, niin hänellä täytyy olla joku diagnoosi. Tiedätkö ap mikä (tai mitkä) se hänen diagnoosi on? Luottaako hän sinuun niin paljon, että on näyttänyt sinulle ne lausunnot, joilla on hakenut terapiaa? Niistä voisi meinaan selvitä jotain mielenkiintoista.
Eihän terapiassa käyvällä suinkaan välttämättä diagnoosia ole. Siellä voi käydä ihan meistä jokainen pohtimassa elämäänsä.
Miehellä kuitenkin diagnoosi on: PTSD ja kompleksinen muoto siitä. Eli hänellä on erittäin vaikea tausta, ja siihen nähden hän on kuitenkin monella tavalla niin hienoksi ja hyväksi ihmiseksi kehittynyt, että halusin uskoa tämän poikkeuksellisen kehittymisen jatkuvan tulevaisuudessakin. Olin varmaankin aivan liian hyväuskoinen.
ap
Oletko yhtään perehtynyt siihen mikä on lapsuuden traumoista johtuvan vaikea-asteisen PTSD:n paranemisennuste?
En ole perehtynyt yleisellä tasolla, mutta miehen terapeutti pitää miehen ennustetta poikkeuksellisen hyvänä vertaisryhmään nähden.
ap
Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita täyttä paranemista vaan voi tarkoittaa sitä, että suurin osa vertaisista ei parane ollenkaan ja henkilö x, jolla on parempi ennuste niin paranee jonkun verran mutta ei koskaan "normaalin" ihmisen veroiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetys-I kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.
On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.
Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.
ap
Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.
Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.
Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.
Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.
ap
Miksi juuri sinun pitäisi olla se pelastaja? Joka uhraa oman elämänsä ollakseen jollekin vaillinaiselle se turvallinen, jonka hän olisi ansainnut vanhempiensa olevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetys-I kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.
On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.
Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.
ap
Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.
Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.
Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.
Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.
ap
Miksi juuri sinun pitäisi olla se pelastaja? Joka uhraa oman elämänsä ollakseen jollekin vaillinaiselle se turvallinen, jonka hän olisi ansainnut vanhempiensa olevan?
Varmaan siksi kun nyt satun tässä olemaan. Näin kävi. Ehkä siksikin, että uskon pystyväni siihen paremmin kuin joku toinen pystyisi. Toisaalta, minulle on nyt kyllä selvästi tullut pystymisen raja vastaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetys-I kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.
Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.
Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.
ap
Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.
On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.
Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.
ap
Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.
Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.
Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.
Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.
ap
Elämässä se kuitenkin usein menee niin, että turvallisesti kiinnittyneet valitsevat turvallisen kumppanin, eivät epävakaata. Jos noinkin huonosti toimivaan suhteeseen jää, ei varmasti omaa turvallista kiintymyssuhdetta.
Traumatausta on kaikilla persoonallisuushäiriöisillä. Persoonallisuushäiriöt ovat erittäin vaikeita hoitaa ja missään nimessä parisuhde ei ole niiden hoitosuhde. Ajatuksesi on siinä vääristynyt, että kuvittelet voivasi parantaa rakkaudellasi vaikean kiintymyssuhdehäiriön, niin se ei vain mene.
Mielestäni ennemminkin sinä itse tässä tilanteessa tarvitsisit tukea ja hyvin vakaan ja turvallisesti kiinnittyneen kumppanin, kerroit itselläsikin olevan joitain neurologisperäisiä vaikeuksia. Jos ajattelet uraasi, niin turvallinen, vakaa ja omaa uraansa edistänyt mies edistää sinunkin uraasi. Minusta miehesi ei ollenkaan vaikuta uraorientoituneelta mieheltä, vaan nämä ongelmat ovat muusta peräisin.
Ap sinä analysoit ihan liikaa ja ymmärrät ihan liikaa ja hyväksyt ihan liikaa ikävää kohtelua.
Tuo mies ei vain ole kovin kelpoinen kypsään, tasavertaiseen ja molemmat huomioivaan parisuhteeseen.