Lue keskustelun säännöt.
"Pärjään" deittimarkkinoilla oikein hyvin, mutta parisuhdevaiheessa tulee ongelma
26.05.2019 |
Erosin pitkästä, onnellisesta suhteesta muutama vuosi sitten. Suhde päättyi tulevaisuuden haaveiden erilleen kasvamiseen, erityisesti perhesuunnitelmien osalta (päädyin siihen että en halua lapsia, kun en niitä luomumenetelmällä saanut useamman vuoden yrittämisellä).
Ensin jännitin, miten lähes nelikymppisenä kurppana pärjään nykymaailman deittiskenessä, mutta totesin sen pian olleen ihan turhaa panikointia. Sain Tinderissä pareiksi juuri ne miehet, joista olin eniten kiinnostunut, ja useat heistä osoittautuivat fiksuiksi ja mukaviksi. Kävin paljon treffeillä ja lopulta löytyi niin ihana mies, että aloitimme parisuhteen.
Olemme nyt kuitenkin nykyisenkin miehen kanssa eron partaalla. Huomaan, että tilanne on samantapainen kuin silloin, kun aiempi suhde päättyi. Siinä oli tuon lapsikysymyksen lisäksi tilanne, jossa mies ensin ehdotti ja sitten alkoi painostaa minua suostumaan avoimeen suhteeseen. Koin suurta turvattomuutta kun tällainen käytös alkoi, koska suhteen alussa oli sovittu yksiavioisuudesta ja puhuttu kummankin olevan vahvasti sen kannalla, ja tiedän että avoin suhde ei missään tapauksessa itselleni sovi (ja silloinen miehenikin tiesi sen hyvin). Aloin sitten itse reagoida ikävällä tavalla, tulkitsin melkein kaikkia miehen sanomisia ja tekemisiä kielteisesti pelon kautta, ja lopulta päätimme erota, jotta kumpikin saa mielenrauhan. Myöhemmin käsittelin asiaa mielessäni niin, että mies ehkä yritti löytää jotain sellaista suhteeseen, jonka saadessaan hän olisi pystynyt luopumaan perhehaaveestaan ja silti elämään minun kanssani onnellisena.
Nykyisen miehen kanssa on nyt käynyt samantapainen tilanne. Suhteen alussa, kun puhuimme arvoistamme, toiveistamme ja tavoitteistamme, mies oli tekemässä väitöskirjaa, mutta kertoi ettei loistelias yliopistoura ole hänelle tärkeä asia. Hän on varsinaiselta ammatiltaan taiteilija, ja palkkatyö hänellä on vain taiteen tekemisen rahoittamista varten. Nyt kun väitöskirja on tehty, hän onkin alkanut hakea työpaikkoja ulkomaisista yliopistoista. Olimme puhuneet, että ehkä jossain vaiheessa jos molemmille sopii, voisimme lähteä ulkomaillekin kokeilemaan työskentelyä. Mutta mies tietää että minulle tämä tulisi nyt erittäin huonoon aikaan ja työurani menisi siitä pahasti pilalle (olen kiinni projektissa joka jatkuu vielä pari vuotta ja josta kesken pois lähteminen olisi ammatillinen itsemurha). Kaukosuhde ei sovi meille ollenkaan, mikä on tullut jo todettua, ja nämä miehen hakemat työpaikat ovat todella kaukana, oikeastaan toisella puolella maailmaa.
Mies ei ole vielä paikkaa saanut, mutta ei myöskään suostu lopettamaan hakemuksien lähettämistä, koska kuulemma nyt on paras aika hakea kun väikkäri on tuore. Varmasti näin onkin, mutta tämä on ihan muuta kuin mistä mies tavatessamme puhui. Toisaalta en tietenkään halua olla miehen työpaikan saamisen tiellä, mutta toisaalta hänelle on Suomessakin tarjolla töitä ihan varmasti. Hän puhuu, että vaikka hän saisi täältä töitä, hän lähtee heti ulkomaille kun saa sieltä hyvän paikan, eli parhaimmillaankin tilanne on vain väliaikainen.
Tunnen oloni aika vakavastikin petetyksi.
Koska tällaista käy nyt jo toisen kerran, olen miettinyt mitä mahdan oikein itse tehdä väärin parisuhteissani. Otanko liian kirjaimellisesti miesten puheet suhteen alussa? Pitäisikö niihin suhtautua vain huulienheilutteluna? Miten sitten voi tietää, kenen kanssa kannattaa suhdetta alkaa rakentaa, jos ei toisen puheista voi ajatella että niihin voi luottaa? Olen miettinyt, olisiko minulla jonkinlaista läheisriippuvuutta? Tukeudunko liian pitkälle elämässäni toiseen ihmiseen?
Olisin iloinen kaikenlaisista ajatuksista aiheeseen liittyen.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama ongelma, tuntuu että miehet esittää alussa haluavansa samoja asioita jotta saisivat mitä haluavat, mutta sitten kuukausien päästä alan huomata muutosta mielipiteisiin ja käytökseen ja oon silleen että hetkonen, eihän tää oo yhtään sama ihminen ja tulee valehdeltu olo. Että en tiedä miten noita asioita pitäisi oikein lähestyä että saisi sopivan kumppanin.
Mutta ehkä toi sun mies ei vaan ajatellut ton muuton olevan kynnyskysymys, ehkä just ajatteli että tuut hänen mukaansa, vaikkakin itsekkäästi että jätät vaan kaiken taakse hänen takia(?) Jos susta tuntuu epämukavalta suhteessa ja ettei siitä loppujen lopuksi tule mitään niin ehkä sitten kannattaa antaa olla?
Surkuhupaisaa kyllä, sain häneltä juuri meilin jossa hän sanoo lähes sanasta sanaan juuri noin. Hän tosin esittää asian niin, että olisi halunnut meidän molempien tekevän noin. Mutta käytännössä hän itse ei kuitenkaan ole tekemässä näin vaan ihan päin vastoin..? 8o
Kuten sanottu, hänellä (ja myös minulla) on nyt niin rasittava ja vaikea elämäntilanne meneillään, että sekin voi selittää tällaisen rationaalisen ajattelun haihtumista. Mutta on toisaalta tosi vaikeaa luottaa että tämä menisi ohi, kun tiedän monta sellaistakin tarinaa jossa alku tuntuu ihanalta ja rakkaudentäyteiseltä, mutta sitten suhde muuttuu pysyvästi myrkylliseksi. Minulle ei ole koskaan käynyt noin, mutta sehän ei tarkoita ettei nyt olisi käymässä.
Tuohon alun kysymykseen, että miten sitä saisi sopivan kumppanin. Ehkä pitäisi vain kiinnittää enemmän huomiota siihen, että oltaisiin jo valmiiksi mahdollisimman paljon samoilla linjoilla ihan käytännön elämän tasolla, eikä vain puheissa. Eli jos toinen tekee väikkäriä, se pitäisi nähdä osoituksena siitä että ura on hänelle tärkeä, eikä laittaa kovin paljon painoarvoa vastakkaisille puheille.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta nyt aika jyrkästi kieltäydyt edes ajattelemasta etäsuhdetta. Jos kyse on parista vuodesta, en ymmärrä, miksi muuten hyvä suhde pitää sen takia heittää roskakoriin. Ei kai suhteesta mitään tulekaan, jos ei minkäänlaisia kompromisseja suostu tekemään.
Joka suhteeseen kuuluu hyvät ja huonot puolensa. On paljon suhteita, jotka toimii vaikka pari on eri puolilla maapalloa, mutta ei ilmeisimminkään sinun kohdallasi, kun tuo läheisyys ja seksi on niin tärkeässä roolissa. Miksi kumppanisi oikeasti mahtaa hakea juurikin niitä kaukaisimpia maita? Ehkä sinulla on aavistus siitäkin.
Taidat muuten olla aika spesiaali tapaus. Tekstisi analyyttisyys ja havaintojesi tarkkuus on pitkälti yli keskimääräisyyden. Taiteilijan "muusana" on paljon sinunkin vaikutustasi se, mitä on tapahtunut sen jälkeen kun ensin olette tulevaisuudestanne puhuneet. Puheita ei pitäisi koskaan ottaa betoniin valettuina totuuksina . Puheet vanhenee, kun elämä vie.
Eipä vaikuta, että suhteesi hyvinkin todennäköinen loppuminen sinulle olisi mikään ylipääsemätön katastrofi. Sinulla kun on jo deittitekstitkin valmiina ja selvästi olet henkisesti valmistautunut uuteen vaiheeseen! "Nelikymppinen kurppa" onkin tainnut huomata olevansa todellisuudessa prinsessa, joka hurmaa puoli maailmaa! Onnea ja menestystä!
Vierailija kirjoitti:
Tekstissäsi mietityttää se, että et puhu rakkaudesta mitään? Rakastatko tätä miestä? Entä mistä syystä kirjoitit, että miehen muuttuneet ura-ajatukset tai käyttäytyminen olisi sinusta johtuvaa? Millä perusteella olisit läheisriippuvainen? En ainakaan minä näe mitään sellaista tekstistäsi, enemmänkin hyvin järkiperäistä pohdintaa.
Viestistäsi tulee ajatus, että rakastuminen on osaltasi ohi tähän mieheen, nyt pohditte ehkä molemmat, että riittääkö rakkaus. Jos toista rakastaa, niin ne ratkaisut löytyvät hyvin helposti, ei ole taistelua "uhrauksista". Rakkaus on juuri sitä, että toiselle haluaa parasta. Jos tällaista halua ei ole, niin mun mielestä kyse ei ole rakkaudesta.
Kiitos kommentistasi.
Rakastan häntä hyvin paljon. Suhteemme alussa oli paljon hyvää, mutta osa tuosta hyvästä on nyt kadonnut jonnekin. Koin esimerkiksi miehen ymmärtävän minua poikkeuksellisen syvällisesti, mutta myöhemmin olen huomannut joutuvani toistuvasti selittämään itseäni, persoonaani, arvojani ja ominaisuuksiani jotta hän ei suhtautuisi minuun kielteisesti. Siis ikään kuin se ymmärrys olisi kadonnut, tai sitten sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan. On vaikeaa tietää tällä hetkellä, mikä on totta.
Mielestäni rakkauden viemänä ei myöskään voi ihan mihin tahansa suostua. Jos muuttaisin nyt hänen perässään maailmalle, menettäisin oman urani ja ansaintamahdollisuuteni (alallani pärjääminen on hyvin vaikeaa ja meneillään olevasta projektista kesken lähtemisestä seuraa niin suuria hankaluuksia että ei olisi toivoa työllistyä enää tällä alalla). Olisin siis taloudellisesti täysin miehen varassa, mikä on minulle sekä vieras että vaaralliseltakin tuntuva ajatus. Haluaisin voida suunnitella elämäämme siten, että tällaiset isot muutokset ovat kummallekin mahdollisia toteuttaa ja realistisia.
Haluan miehelleni parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta en oman tulevaisuuteni kustannuksella. Ajattelen niinkin, että hänelle parasta olisi tajuta oma tempoileva ja vastuutonkin tyylinsä (hän syyttää tilanteesta minua, vaikka on itse se osapuoli joka on alkanut toimia eri tavalla kuin sovimme), koska se tulee haittaamaan häntä myös uran kehittämisessä ja muussa elämässä. Toisaalta mietin, ajattelenko tätä liian mustavalkoisesti. Onhan olemassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat persoonaltaan kaoottisempia ja tempoilevampia kuin vaikka nyt itse olen, ja hekin voivat silti pärjätä elämässään itseään tyydyttävällä tavalla. Siis ehkä kysymys on enemmän minun ja miehen yhteensopimattomuudesta, kuin siitä että miehen tyyli olisi aidosti sillä lailla vahingollinen, että olisi hänelle yksiselitteisesti hyväksi pyrkiä siitä eroon.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta nyt aika jyrkästi kieltäydyt edes ajattelemasta etäsuhdetta. Jos kyse on parista vuodesta, en ymmärrä, miksi muuten hyvä suhde pitää sen takia heittää roskakoriin. Ei kai suhteesta mitään tulekaan, jos ei minkäänlaisia kompromisseja suostu tekemään.
Olemme kokeilleet etäsuhdetta ja se on erityisesti miehelle erittäin raskasta ja stressaavaa. Se johtaa tilanteeseen jossa mies lähes vainoaa minua, ja itse koen että en voi tehdä mitään muuta kuin olla Skype-yhteydessä tai puhelimen päässä hänen kanssaan. Myös ollessani töissä. Se ei vain kerta kaikkiaan toiminut ollenkaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joka suhteeseen kuuluu hyvät ja huonot puolensa. On paljon suhteita, jotka toimii vaikka pari on eri puolilla maapalloa, mutta ei ilmeisimminkään sinun kohdallasi, kun tuo läheisyys ja seksi on niin tärkeässä roolissa. Miksi kumppanisi oikeasti mahtaa hakea juurikin niitä kaukaisimpia maita? Ehkä sinulla on aavistus siitäkin.
Taidat muuten olla aika spesiaali tapaus. Tekstisi analyyttisyys ja havaintojesi tarkkuus on pitkälti yli keskimääräisyyden. Taiteilijan "muusana" on paljon sinunkin vaikutustasi se, mitä on tapahtunut sen jälkeen kun ensin olette tulevaisuudestanne puhuneet. Puheita ei pitäisi koskaan ottaa betoniin valettuina totuuksina . Puheet vanhenee, kun elämä vie.
Eipä vaikuta, että suhteesi hyvinkin todennäköinen loppuminen sinulle olisi mikään ylipääsemätön katastrofi. Sinulla kun on jo deittitekstitkin valmiina ja selvästi olet henkisesti valmistautunut uuteen vaiheeseen! "Nelikymppinen kurppa" onkin tainnut huomata olevansa todellisuudessa prinsessa, joka hurmaa puoli maailmaa! Onnea ja menestystä!
Voi kiitos kauniista sanoistasi.
Ei suhteen päättyminen ole minulle katastrofi, vaikka olenkin tätä miestä rakastanut ehkä enemmän kuin ketään aiempaa kumppaniani. Toisaalta olen vahvasti sitoutuvaa ja pitkäjänteisesti elämään suhtautuvaa tyyppiä, enkä halua erota ellen ole ensin varmistunut siitä, ettei kerta kaikkiaan mitään muuta ole tehtävissä. Juuri nyt välimme ovat kyllä niin myrkylliset, että rakentava keskustelu ei onnistu ollenkaan. Aiemmissa suhteissani ei ole taidettu missään vaiheessa mennä näin pahaan riitelyyn (ei edes erotessa!).
Minulla ei ole kiirettä edetä uusiin suhteisiin. Voisin ajatella laittavani suhteen tauolle ja kokeilla kohtaamista uudestaan joskus myöhemmin, ellei elämä ole jo vienyt meitä liian kauas toisistamme. Toisaalta tällaisen ehdottaminen voisi olla toiselle osapuolelle julmempaa kuin selkeä ero. Ja jos tässä on kysymys siitä, että persoonallisuutemme eivät vain sovi yhteen, niin uusi yritys vain pitkittäisi väistämätöntä. En oikein osaa nyt heti sanoa, mikä olisi paras mahdollinen ratkaisu tilanteeseen. Pariterapiaan mies ei ole ainakaan tähän mennessä ollut suostuvainen (selittää tätä kiireellä ja sillä, että oma terapia vie voimia, minkä ymmärrän hyvin).
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se hassua että monikin nainen järkisyistä haluaa A-tyyppisen miehen, mutta päätyy seurustelemaan B-tyyppisen miehen kanssa.
Yleensä A-tyyppi on luotettava, rehellinen, tasainen. Sellainen jonka kanssa parisuhde toimisi.
Yleensä B-tyyppi on pelimies tai uraohjus.
Voisiko olla että logiikkasi kertoo A-tyypin olevan hyvä valinta, mutta liskonaivosi suosivat B-tyyppiä joka menestyy niin resurssien kuin naisseurankin hankkimisessa?Ehkäpä et ole ollut itse työelämässä, kun ovat niin kaukaa haettuja ajatuksesi. Uraa tekevät juuri luotettavat, rehelliset ja tasaiset, ellet sitten tarkoita uralla jotain viihdejulkkista.
Kirjoittaja varmaankin tarkoitti sitä, että B-tyypin miehet ( uraohjukset) laittavat lopulta oman työnsä parisuhteen edelle, joten hän ei ole luotettava tai tasainen parisuhdemielessä. Toki tällainen mies antaa kaikkensa työssä ja on solidaarinen työyhteisössä, sehän on selvä. Parisuhteessa tällainen mies on useimmiten sellainen, joka tekee jatkvasti ylitöitä ( ja hommia myös vapaalla kotona), suunnitella kaiken vapaa-aikansa työkuvioiden pohjalta ja on valmis perumaan yhteisiä suunnitelmia, jos työhommat painaa päälle. Tämän takia esimerkiksi väikkäriä tekevä apulaisprofessori yliopistolla voi kuulostaa aluksi hienolta titteliltä, mutta hyvin pian nainen huomaa, että miehen työhön kuuluu luentojen pitämistä, seminaareissa istumista, matkustelua, apurahojen hakemista ja oman tutkimuksensa tekemistä niin ei siinä jää parisuhteelle paljon ylimääräistä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstissäsi mietityttää se, että et puhu rakkaudesta mitään? Rakastatko tätä miestä? Entä mistä syystä kirjoitit, että miehen muuttuneet ura-ajatukset tai käyttäytyminen olisi sinusta johtuvaa? Millä perusteella olisit läheisriippuvainen? En ainakaan minä näe mitään sellaista tekstistäsi, enemmänkin hyvin järkiperäistä pohdintaa.
Viestistäsi tulee ajatus, että rakastuminen on osaltasi ohi tähän mieheen, nyt pohditte ehkä molemmat, että riittääkö rakkaus. Jos toista rakastaa, niin ne ratkaisut löytyvät hyvin helposti, ei ole taistelua "uhrauksista". Rakkaus on juuri sitä, että toiselle haluaa parasta. Jos tällaista halua ei ole, niin mun mielestä kyse ei ole rakkaudesta.
Kiitos kommentistasi.
Rakastan häntä hyvin paljon. Suhteemme alussa oli paljon hyvää, mutta osa tuosta hyvästä on nyt kadonnut jonnekin. Koin esimerkiksi miehen ymmärtävän minua poikkeuksellisen syvällisesti, mutta myöhemmin olen huomannut joutuvani toistuvasti selittämään itseäni, persoonaani, arvojani ja ominaisuuksiani jotta hän ei suhtautuisi minuun kielteisesti. Siis ikään kuin se ymmärrys olisi kadonnut, tai sitten sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan. On vaikeaa tietää tällä hetkellä, mikä on totta.
Mielestäni rakkauden viemänä ei myöskään voi ihan mihin tahansa suostua. Jos muuttaisin nyt hänen perässään maailmalle, menettäisin oman urani ja ansaintamahdollisuuteni (alallani pärjääminen on hyvin vaikeaa ja meneillään olevasta projektista kesken lähtemisestä seuraa niin suuria hankaluuksia että ei olisi toivoa työllistyä enää tällä alalla). Olisin siis taloudellisesti täysin miehen varassa, mikä on minulle sekä vieras että vaaralliseltakin tuntuva ajatus. Haluaisin voida suunnitella elämäämme siten, että tällaiset isot muutokset ovat kummallekin mahdollisia toteuttaa ja realistisia.
Haluan miehelleni parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta en oman tulevaisuuteni kustannuksella. Ajattelen niinkin, että hänelle parasta olisi tajuta oma tempoileva ja vastuutonkin tyylinsä (hän syyttää tilanteesta minua, vaikka on itse se osapuoli joka on alkanut toimia eri tavalla kuin sovimme), koska se tulee haittaamaan häntä myös uran kehittämisessä ja muussa elämässä. Toisaalta mietin, ajattelenko tätä liian mustavalkoisesti. Onhan olemassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat persoonaltaan kaoottisempia ja tempoilevampia kuin vaikka nyt itse olen, ja hekin voivat silti pärjätä elämässään itseään tyydyttävällä tavalla. Siis ehkä kysymys on enemmän minun ja miehen yhteensopimattomuudesta, kuin siitä että miehen tyyli olisi aidosti sillä lailla vahingollinen, että olisi hänelle yksiselitteisesti hyväksi pyrkiä siitä eroon.
ap
Ymmärrän hyvin uraan liittyviä valintoja ja ulkomaan komennuksia, koska olen nähnyt ja kokenut niitä itsekin. Vastasin syvemmän tason kysymyksillä, koska niillä on loppujen lopuksi enemmän merkitystä kuin uravalinnoilla. Toisen tukeminen on tosiaan välillä omasta urasta pois, se on realismia, ja näitä kysymyksiä käsittelevät kaikki vastaavanlaiset parit. Tosin ymmärsin, että tämä olisi vasta ensimmäinen komennus miehelläsi, joten ei voi varmasti tietää viihtyykö. Useammin kuitenkin käy niin, että Suomeen sopeutuminen on enää vaikeaa, jos on tottunut asumaan ja liikkumaan joustavasti maailmalla. Sun ajatus on ilmeisesti asua Suomessa, joten onhan siinä ristiriitaa.
Olet jumittunut ajatuksissasi mielestäni siihen, että mies on muuttanut puheitaan ja on tuuliviirimäinen. Ehkä onkin, mutta toisaalta tämä on hänen elämänsä ja mahdollisuutensa, joihin pitää aina tarttua. Teillä on kuitenkin jo ikää sen verran, ettei mahdollisuuksia ihan loputtomasti ole. Hän on opinnoissaan sen tajunnut ja tiedostanut, vaikka vasta rakastuneena halusi miellyttää ja itsekin uskoi haluavansa olla vain sinun kanssasi.
Mielestäni sun kannattaisi miettiä omia valintojasi enemmän kuin miehen, että onko tämän tyyppinen mies kuitenkaan sinulle sopiva. Jotkut elävät ihan mielellään eri maissa, suhde voi toimia niinkin, mutta sopiiko se sinulle. Ainakin se linja, että syytät ja syyllistät miestä ei tule toimimaan, siinä voitte molemmat huonosti. Aina suhteessa voi muuttaa mieltään ja urasuunnitelmatkin voivat äkillisesti muuttua.
Jotenkin viestistäsi saa sen käsityksen, että suhde on nyt vaiheessa, jossa näette toinen toisenne realistisemmin, jossa rakastuminen on ohi ja täytyy päättää rakastaako. Jos rakastaa, niin toista tukee, mutta erillään ja jopa eri maissa asuminen väliaikaisesti ei sovi kaikille pareille. Ei kai sitä päätöstä tarvitse tehdä heti, vaan katsoa miltä alkaa tuntua? Jos yhdessäolo alkaa olla vääntöä siitä millaista uraa saa tehdä, niin aika pitkälti katson sen olevan ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se hassua että monikin nainen järkisyistä haluaa A-tyyppisen miehen, mutta päätyy seurustelemaan B-tyyppisen miehen kanssa.
Yleensä A-tyyppi on luotettava, rehellinen, tasainen. Sellainen jonka kanssa parisuhde toimisi.
Yleensä B-tyyppi on pelimies tai uraohjus.
Voisiko olla että logiikkasi kertoo A-tyypin olevan hyvä valinta, mutta liskonaivosi suosivat B-tyyppiä joka menestyy niin resurssien kuin naisseurankin hankkimisessa?Ehkäpä et ole ollut itse työelämässä, kun ovat niin kaukaa haettuja ajatuksesi. Uraa tekevät juuri luotettavat, rehelliset ja tasaiset, ellet sitten tarkoita uralla jotain viihdejulkkista.
Kirjoittaja varmaankin tarkoitti sitä, että B-tyypin miehet ( uraohjukset) laittavat lopulta oman työnsä parisuhteen edelle, joten hän ei ole luotettava tai tasainen parisuhdemielessä. Toki tällainen mies antaa kaikkensa työssä ja on solidaarinen työyhteisössä, sehän on selvä. Parisuhteessa tällainen mies on useimmiten sellainen, joka tekee jatkvasti ylitöitä ( ja hommia myös vapaalla kotona), suunnitella kaiken vapaa-aikansa työkuvioiden pohjalta ja on valmis perumaan yhteisiä suunnitelmia, jos työhommat painaa päälle. Tämän takia esimerkiksi väikkäriä tekevä apulaisprofessori yliopistolla voi kuulostaa aluksi hienolta titteliltä, mutta hyvin pian nainen huomaa, että miehen työhön kuuluu luentojen pitämistä, seminaareissa istumista, matkustelua, apurahojen hakemista ja oman tutkimuksensa tekemistä niin ei siinä jää parisuhteelle paljon ylimääräistä aikaa.
Urallaan hyvin menestyvät ihmiset rakastavat työtään ja haluavat tehdä sitä täysillä, joten eivät ollenkaan sovi yhteen sellaisten kanssa, jotka eivät sitä ymmärrä. En näe mitään syytä asettaa sitä piirrettä vastakkain, että se merkitsisi kaiken muun pyyhkiytymistä elämästä joko - tai -tyyppisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se hassua että monikin nainen järkisyistä haluaa A-tyyppisen miehen, mutta päätyy seurustelemaan B-tyyppisen miehen kanssa.
Yleensä A-tyyppi on luotettava, rehellinen, tasainen. Sellainen jonka kanssa parisuhde toimisi.
Yleensä B-tyyppi on pelimies tai uraohjus.
Voisiko olla että logiikkasi kertoo A-tyypin olevan hyvä valinta, mutta liskonaivosi suosivat B-tyyppiä joka menestyy niin resurssien kuin naisseurankin hankkimisessa?Ehkäpä et ole ollut itse työelämässä, kun ovat niin kaukaa haettuja ajatuksesi. Uraa tekevät juuri luotettavat, rehelliset ja tasaiset, ellet sitten tarkoita uralla jotain viihdejulkkista.
Kirjoittaja varmaankin tarkoitti sitä, että B-tyypin miehet ( uraohjukset) laittavat lopulta oman työnsä parisuhteen edelle, joten hän ei ole luotettava tai tasainen parisuhdemielessä. Toki tällainen mies antaa kaikkensa työssä ja on solidaarinen työyhteisössä, sehän on selvä. Parisuhteessa tällainen mies on useimmiten sellainen, joka tekee jatkvasti ylitöitä ( ja hommia myös vapaalla kotona), suunnitella kaiken vapaa-aikansa työkuvioiden pohjalta ja on valmis perumaan yhteisiä suunnitelmia, jos työhommat painaa päälle. Tämän takia esimerkiksi väikkäriä tekevä apulaisprofessori yliopistolla voi kuulostaa aluksi hienolta titteliltä, mutta hyvin pian nainen huomaa, että miehen työhön kuuluu luentojen pitämistä, seminaareissa istumista, matkustelua, apurahojen hakemista ja oman tutkimuksensa tekemistä niin ei siinä jää parisuhteelle paljon ylimääräistä aikaa.
Minulle mikään noista mainituista ei ole ongelma, mutta toiselle puolelle maailmaa muuttaminen minulle sopimattomalla aikataululla on (ja sekin itse asiassa on ongelma vain siksi, että mies käyttäytyy niin vaikeasti kun olemme toisistamme erossa - aiemmissa suhteissa olen ihan ilman ongelmia viihtynyt keskenäni sen aikaa kun mies on ollut työmatkoilla, koska miehen käytös on pysynyt samanlaisena myös matkojen aikana).
Ongelmallista on myös se, että kun tästä seuraa konflikti, tilanteesta syytetään minua. Koen että jos tässä tilanteessa taivun, osoitan vain miehelle että minua voi kohdella tällä tavalla jatkossakin. Se merkitsisi siinä määrin rajoittavaa, onnetonta tulevaisuutta, että edes taivaallinen seksi ei taida tilannetta pelastaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nyt aika jyrkästi kieltäydyt edes ajattelemasta etäsuhdetta. Jos kyse on parista vuodesta, en ymmärrä, miksi muuten hyvä suhde pitää sen takia heittää roskakoriin. Ei kai suhteesta mitään tulekaan, jos ei minkäänlaisia kompromisseja suostu tekemään.
Olemme kokeilleet etäsuhdetta ja se on erityisesti miehelle erittäin raskasta ja stressaavaa. Se johtaa tilanteeseen jossa mies lähes vainoaa minua, ja itse koen että en voi tehdä mitään muuta kuin olla Skype-yhteydessä tai puhelimen päässä hänen kanssaan. Myös ollessani töissä. Se ei vain kerta kaikkiaan toiminut ollenkaan.
ap
Oho, tämä kuulostaa nyt vähän oudolta. Ja tällaisen vainoajan kanssa siis kuitenkin haluat parisuhteen? Ymmärrän, että se voi olla raskasta, olen itsekin etäsuhteessa. En vain ymmärrä, miksi eroaminen menee tämän vaihtoehdon edelle. Jos minun pitäisi valita vaihdanko miestä tai olenko sinkku vai olenko nykyisestä miehestäni erossa kaksi vuotta ja sitten olemme loppuelämän yhdessä, ei tulisi mieleenikään ottaa toista miestä vain siksi, että pitää saada olla yhdessä nyt heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se hassua että monikin nainen järkisyistä haluaa A-tyyppisen miehen, mutta päätyy seurustelemaan B-tyyppisen miehen kanssa.
Yleensä A-tyyppi on luotettava, rehellinen, tasainen. Sellainen jonka kanssa parisuhde toimisi.
Yleensä B-tyyppi on pelimies tai uraohjus.
Voisiko olla että logiikkasi kertoo A-tyypin olevan hyvä valinta, mutta liskonaivosi suosivat B-tyyppiä joka menestyy niin resurssien kuin naisseurankin hankkimisessa?Ehkäpä et ole ollut itse työelämässä, kun ovat niin kaukaa haettuja ajatuksesi. Uraa tekevät juuri luotettavat, rehelliset ja tasaiset, ellet sitten tarkoita uralla jotain viihdejulkkista.
Kirjoittaja varmaankin tarkoitti sitä, että B-tyypin miehet ( uraohjukset) laittavat lopulta oman työnsä parisuhteen edelle, joten hän ei ole luotettava tai tasainen parisuhdemielessä. Toki tällainen mies antaa kaikkensa työssä ja on solidaarinen työyhteisössä, sehän on selvä. Parisuhteessa tällainen mies on useimmiten sellainen, joka tekee jatkvasti ylitöitä ( ja hommia myös vapaalla kotona), suunnitella kaiken vapaa-aikansa työkuvioiden pohjalta ja on valmis perumaan yhteisiä suunnitelmia, jos työhommat painaa päälle. Tämän takia esimerkiksi väikkäriä tekevä apulaisprofessori yliopistolla voi kuulostaa aluksi hienolta titteliltä, mutta hyvin pian nainen huomaa, että miehen työhön kuuluu luentojen pitämistä, seminaareissa istumista, matkustelua, apurahojen hakemista ja oman tutkimuksensa tekemistä niin ei siinä jää parisuhteelle paljon ylimääräistä aikaa.
Minulle mikään noista mainituista ei ole ongelma, mutta toiselle puolelle maailmaa muuttaminen minulle sopimattomalla aikataululla on (ja sekin itse asiassa on ongelma vain siksi, että mies käyttäytyy niin vaikeasti kun olemme toisistamme erossa - aiemmissa suhteissa olen ihan ilman ongelmia viihtynyt keskenäni sen aikaa kun mies on ollut työmatkoilla, koska miehen käytös on pysynyt samanlaisena myös matkojen aikana).
Ongelmallista on myös se, että kun tästä seuraa konflikti, tilanteesta syytetään minua. Koen että jos tässä tilanteessa taivun, osoitan vain miehelle että minua voi kohdella tällä tavalla jatkossakin. Se merkitsisi siinä määrin rajoittavaa, onnetonta tulevaisuutta, että edes taivaallinen seksi ei taida tilannetta pelastaa.
ap
Jotkut urat ovat sellaisia, että niitä ei voi Suomessa tehdä, vaan on pakko tehdä ainakin osittain ulkomailla. Onko miehesi ura sellainen? Jos mietit rakkaudella, niin onko oikein vaatia miestä hylkäämään uransa, luuletko että hän tulisi katumaan sitä?
Tuo tuollainen takertuva käytös on turvattomuutta, niin kuin sekin, että pyrit saamaan miehen jäämään Suomeen. Pariterapiassa voisi käsitellä sitä, jos vielä molemmat haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstissäsi mietityttää se, että et puhu rakkaudesta mitään? Rakastatko tätä miestä? Entä mistä syystä kirjoitit, että miehen muuttuneet ura-ajatukset tai käyttäytyminen olisi sinusta johtuvaa? Millä perusteella olisit läheisriippuvainen? En ainakaan minä näe mitään sellaista tekstistäsi, enemmänkin hyvin järkiperäistä pohdintaa.
Viestistäsi tulee ajatus, että rakastuminen on osaltasi ohi tähän mieheen, nyt pohditte ehkä molemmat, että riittääkö rakkaus. Jos toista rakastaa, niin ne ratkaisut löytyvät hyvin helposti, ei ole taistelua "uhrauksista". Rakkaus on juuri sitä, että toiselle haluaa parasta. Jos tällaista halua ei ole, niin mun mielestä kyse ei ole rakkaudesta.
Kiitos kommentistasi.
Rakastan häntä hyvin paljon. Suhteemme alussa oli paljon hyvää, mutta osa tuosta hyvästä on nyt kadonnut jonnekin. Koin esimerkiksi miehen ymmärtävän minua poikkeuksellisen syvällisesti, mutta myöhemmin olen huomannut joutuvani toistuvasti selittämään itseäni, persoonaani, arvojani ja ominaisuuksiani jotta hän ei suhtautuisi minuun kielteisesti. Siis ikään kuin se ymmärrys olisi kadonnut, tai sitten sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan. On vaikeaa tietää tällä hetkellä, mikä on totta.
Mielestäni rakkauden viemänä ei myöskään voi ihan mihin tahansa suostua. Jos muuttaisin nyt hänen perässään maailmalle, menettäisin oman urani ja ansaintamahdollisuuteni (alallani pärjääminen on hyvin vaikeaa ja meneillään olevasta projektista kesken lähtemisestä seuraa niin suuria hankaluuksia että ei olisi toivoa työllistyä enää tällä alalla). Olisin siis taloudellisesti täysin miehen varassa, mikä on minulle sekä vieras että vaaralliseltakin tuntuva ajatus. Haluaisin voida suunnitella elämäämme siten, että tällaiset isot muutokset ovat kummallekin mahdollisia toteuttaa ja realistisia.
Haluan miehelleni parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta en oman tulevaisuuteni kustannuksella. Ajattelen niinkin, että hänelle parasta olisi tajuta oma tempoileva ja vastuutonkin tyylinsä (hän syyttää tilanteesta minua, vaikka on itse se osapuoli joka on alkanut toimia eri tavalla kuin sovimme), koska se tulee haittaamaan häntä myös uran kehittämisessä ja muussa elämässä. Toisaalta mietin, ajattelenko tätä liian mustavalkoisesti. Onhan olemassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat persoonaltaan kaoottisempia ja tempoilevampia kuin vaikka nyt itse olen, ja hekin voivat silti pärjätä elämässään itseään tyydyttävällä tavalla. Siis ehkä kysymys on enemmän minun ja miehen yhteensopimattomuudesta, kuin siitä että miehen tyyli olisi aidosti sillä lailla vahingollinen, että olisi hänelle yksiselitteisesti hyväksi pyrkiä siitä eroon.
ap
Ymmärrän hyvin uraan liittyviä valintoja ja ulkomaan komennuksia, koska olen nähnyt ja kokenut niitä itsekin. Vastasin syvemmän tason kysymyksillä, koska niillä on loppujen lopuksi enemmän merkitystä kuin uravalinnoilla. Toisen tukeminen on tosiaan välillä omasta urasta pois, se on realismia, ja näitä kysymyksiä käsittelevät kaikki vastaavanlaiset parit. Tosin ymmärsin, että tämä olisi vasta ensimmäinen komennus miehelläsi, joten ei voi varmasti tietää viihtyykö. Useammin kuitenkin käy niin, että Suomeen sopeutuminen on enää vaikeaa, jos on tottunut asumaan ja liikkumaan joustavasti maailmalla. Sun ajatus on ilmeisesti asua Suomessa, joten onhan siinä ristiriitaa.
Olet jumittunut ajatuksissasi mielestäni siihen, että mies on muuttanut puheitaan ja on tuuliviirimäinen. Ehkä onkin, mutta toisaalta tämä on hänen elämänsä ja mahdollisuutensa, joihin pitää aina tarttua. Teillä on kuitenkin jo ikää sen verran, ettei mahdollisuuksia ihan loputtomasti ole. Hän on opinnoissaan sen tajunnut ja tiedostanut, vaikka vasta rakastuneena halusi miellyttää ja itsekin uskoi haluavansa olla vain sinun kanssasi.
Mielestäni sun kannattaisi miettiä omia valintojasi enemmän kuin miehen, että onko tämän tyyppinen mies kuitenkaan sinulle sopiva. Jotkut elävät ihan mielellään eri maissa, suhde voi toimia niinkin, mutta sopiiko se sinulle. Ainakin se linja, että syytät ja syyllistät miestä ei tule toimimaan, siinä voitte molemmat huonosti. Aina suhteessa voi muuttaa mieltään ja urasuunnitelmatkin voivat äkillisesti muuttua.
Jotenkin viestistäsi saa sen käsityksen, että suhde on nyt vaiheessa, jossa näette toinen toisenne realistisemmin, jossa rakastuminen on ohi ja täytyy päättää rakastaako. Jos rakastaa, niin toista tukee, mutta erillään ja jopa eri maissa asuminen väliaikaisesti ei sovi kaikille pareille. Ei kai sitä päätöstä tarvitse tehdä heti, vaan katsoa miltä alkaa tuntua? Jos yhdessäolo alkaa olla vääntöä siitä millaista uraa saa tehdä, niin aika pitkälti katson sen olevan ohi.
Kyseessä ei ole komennus, vaan pysyvä ulkomaille muuttaminen. Olen alusta asti sanonut miehelle että tämä voisi sopia omiinkin suunnitelmiini jollain aikataululla. Hänelle on kuitenkin aivan selvää, että tällä hetkellä se ei vielä sovi. Eli ristiriitaa ei ole niinkään lopullisen tavoitteen osalta kuin siinä, millä tavalla tämä halutaan toteuttaa. Miehen tapa näyttäytyy minulle hyvin kaoottisena, jopa vastuuttomana. Hän on suhteemme aikana käyttäytynyt muutenkin niin kaoottisesti, että olen tässä vaiheessa hyvin uupunut siihen ja koen jo uhranneeni paljon (myös uramahdollisuuksia, joihin minulla ei ole ollut voimia venyä koska tilanne suhteessamme on ollut haastava). Olin hänen puheistaan ymmärtänyt, että syynä kaoottisuuteen on hänen opintoihinsa liittyvä elämäntilanne, ja sen loputtua tyyli muuttuisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä että muutosta ei ole tapahtumassa. Minua pelottaa että elämämme olisi hautaan asti tällaista. Minulle on selvää, että en kestä tällaista tilannetta pidempään vaan minulta menee terveys, jos tämä vielä kauan jatkuu.
Siksi en voi ajatella että uhraan urani ja muutan ulkomaille pysyvästi. Entä jos suhteen todellisuus onkin tätä, mitä se on tähänkin asti ollut, ja joudumme ennen pitkää eroamaan? Olisin silloin hyvin katkera siitä, että uhrasin oman urani, joka on juuri nyt sellaisessa vaiheessa että en tule koskaan enää pääsemään tähän takaisin, jos nyt luovutan.
Olet oikeassa, että miehen syyllistäminen ei ainakaan tilannetta paranna, ja siihen olen valitettavasti viime aikoina syyllistynyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nyt aika jyrkästi kieltäydyt edes ajattelemasta etäsuhdetta. Jos kyse on parista vuodesta, en ymmärrä, miksi muuten hyvä suhde pitää sen takia heittää roskakoriin. Ei kai suhteesta mitään tulekaan, jos ei minkäänlaisia kompromisseja suostu tekemään.
Olemme kokeilleet etäsuhdetta ja se on erityisesti miehelle erittäin raskasta ja stressaavaa. Se johtaa tilanteeseen jossa mies lähes vainoaa minua, ja itse koen että en voi tehdä mitään muuta kuin olla Skype-yhteydessä tai puhelimen päässä hänen kanssaan. Myös ollessani töissä. Se ei vain kerta kaikkiaan toiminut ollenkaan.
ap
Oho, tämä kuulostaa nyt vähän oudolta. Ja tällaisen vainoajan kanssa siis kuitenkin haluat parisuhteen? Ymmärrän, että se voi olla raskasta, olen itsekin etäsuhteessa. En vain ymmärrä, miksi eroaminen menee tämän vaihtoehdon edelle. Jos minun pitäisi valita vaihdanko miestä tai olenko sinkku vai olenko nykyisestä miehestäni erossa kaksi vuotta ja sitten olemme loppuelämän yhdessä, ei tulisi mieleenikään ottaa toista miestä vain siksi, että pitää saada olla yhdessä nyt heti.
Mies ei ole "vainoaja" silloin, kun olemme yhdessä. Päin vastoin. Nuo piirteet tulevat esiin erossa ollessa ja ovat kyllä aidosti rajoittavia ja vahingollisia. Niiden vuoksi en voi ajatella pitkää kaukosuhdetta hänen kanssaan. Niihin on omat syynsä miehen taustassa. Mies käy terapiassa käsittelemässä asioitaan, ja on auttanut minuakin ymmärtämään syitä tuohon käytökseen. Ihailen häntä siitä että hän tekee parhaansa parantuakseen noista haavoista ja haluan auttaa siinä, sen verran kuin voin.
Tilanne tuntuu minusta epäreilulta juuri siksi, että on pääasiassa miehestä johtuvaa, että emme voi elää eri maissa. Ja kuitenkin mies tekee suunnitelmia omalla aikataulullaan, ottamatta huomioon sitä miten minä voisin elämääni pilaamatta päästä lähtemään hänen mukaansa. Minusta tuntuu, että mies pakottaa minua sellaiseen, mihin en pysty. Vaihtoehtoja on liian vähän, ja ne ovat minun kannaltani huonoja.
ap
Jos miehen identiteetti tulee taiteilijuuden kautta, eihän siinä ole tasaista menoa odotettavissa. Ap taas tuntuu muuten järki-ihmiseltä paitsi seksin puolella hän on ilmeisen vapautunut. Aika vahvoja jännitteitä on siis odotettavissa. Varmaan mies ottaa nyt (liian?) kovasti paineita siitä, että riittäisi ap:lle vaikkei välttämättä tätä suoraan tiedosta tai myönnä.
Kyllä tuo kuulostaa siltä, että itsekin tiedät miten toimia. Tyyppi vaikuttaa tasapainottomalta ja suosittelen että jatkat deittailua ja panostat omaan uraasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se hassua että monikin nainen järkisyistä haluaa A-tyyppisen miehen, mutta päätyy seurustelemaan B-tyyppisen miehen kanssa.
Yleensä A-tyyppi on luotettava, rehellinen, tasainen. Sellainen jonka kanssa parisuhde toimisi.
Yleensä B-tyyppi on pelimies tai uraohjus.
Voisiko olla että logiikkasi kertoo A-tyypin olevan hyvä valinta, mutta liskonaivosi suosivat B-tyyppiä joka menestyy niin resurssien kuin naisseurankin hankkimisessa?Ehkäpä et ole ollut itse työelämässä, kun ovat niin kaukaa haettuja ajatuksesi. Uraa tekevät juuri luotettavat, rehelliset ja tasaiset, ellet sitten tarkoita uralla jotain viihdejulkkista.
Kirjoittaja varmaankin tarkoitti sitä, että B-tyypin miehet ( uraohjukset) laittavat lopulta oman työnsä parisuhteen edelle, joten hän ei ole luotettava tai tasainen parisuhdemielessä. Toki tällainen mies antaa kaikkensa työssä ja on solidaarinen työyhteisössä, sehän on selvä. Parisuhteessa tällainen mies on useimmiten sellainen, joka tekee jatkvasti ylitöitä ( ja hommia myös vapaalla kotona), suunnitella kaiken vapaa-aikansa työkuvioiden pohjalta ja on valmis perumaan yhteisiä suunnitelmia, jos työhommat painaa päälle. Tämän takia esimerkiksi väikkäriä tekevä apulaisprofessori yliopistolla voi kuulostaa aluksi hienolta titteliltä, mutta hyvin pian nainen huomaa, että miehen työhön kuuluu luentojen pitämistä, seminaareissa istumista, matkustelua, apurahojen hakemista ja oman tutkimuksensa tekemistä niin ei siinä jää parisuhteelle paljon ylimääräistä aikaa.
Minulle mikään noista mainituista ei ole ongelma, mutta toiselle puolelle maailmaa muuttaminen minulle sopimattomalla aikataululla on (ja sekin itse asiassa on ongelma vain siksi, että mies käyttäytyy niin vaikeasti kun olemme toisistamme erossa - aiemmissa suhteissa olen ihan ilman ongelmia viihtynyt keskenäni sen aikaa kun mies on ollut työmatkoilla, koska miehen käytös on pysynyt samanlaisena myös matkojen aikana).
Ongelmallista on myös se, että kun tästä seuraa konflikti, tilanteesta syytetään minua. Koen että jos tässä tilanteessa taivun, osoitan vain miehelle että minua voi kohdella tällä tavalla jatkossakin. Se merkitsisi siinä määrin rajoittavaa, onnetonta tulevaisuutta, että edes taivaallinen seksi ei taida tilannetta pelastaa.
ap
Jotkut urat ovat sellaisia, että niitä ei voi Suomessa tehdä, vaan on pakko tehdä ainakin osittain ulkomailla. Onko miehesi ura sellainen? Jos mietit rakkaudella, niin onko oikein vaatia miestä hylkäämään uransa, luuletko että hän tulisi katumaan sitä?
Tuo tuollainen takertuva käytös on turvattomuutta, niin kuin sekin, että pyrit saamaan miehen jäämään Suomeen. Pariterapiassa voisi käsitellä sitä, jos vielä molemmat haluatte.
Miehen pääasiallinen työ/ura on taidealalla. Sitä voi tehdä missä tahansa maassa. Nämä työt, joita hän on nyt hakemassa, olisivat taiteellisen työn rahoittamista varten. Sellaisen työn hän pystyy saamaan Suomestakin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstissäsi mietityttää se, että et puhu rakkaudesta mitään? Rakastatko tätä miestä? Entä mistä syystä kirjoitit, että miehen muuttuneet ura-ajatukset tai käyttäytyminen olisi sinusta johtuvaa? Millä perusteella olisit läheisriippuvainen? En ainakaan minä näe mitään sellaista tekstistäsi, enemmänkin hyvin järkiperäistä pohdintaa.
Viestistäsi tulee ajatus, että rakastuminen on osaltasi ohi tähän mieheen, nyt pohditte ehkä molemmat, että riittääkö rakkaus. Jos toista rakastaa, niin ne ratkaisut löytyvät hyvin helposti, ei ole taistelua "uhrauksista". Rakkaus on juuri sitä, että toiselle haluaa parasta. Jos tällaista halua ei ole, niin mun mielestä kyse ei ole rakkaudesta.
Kiitos kommentistasi.
Rakastan häntä hyvin paljon. Suhteemme alussa oli paljon hyvää, mutta osa tuosta hyvästä on nyt kadonnut jonnekin. Koin esimerkiksi miehen ymmärtävän minua poikkeuksellisen syvällisesti, mutta myöhemmin olen huomannut joutuvani toistuvasti selittämään itseäni, persoonaani, arvojani ja ominaisuuksiani jotta hän ei suhtautuisi minuun kielteisesti. Siis ikään kuin se ymmärrys olisi kadonnut, tai sitten sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan. On vaikeaa tietää tällä hetkellä, mikä on totta.
Mielestäni rakkauden viemänä ei myöskään voi ihan mihin tahansa suostua. Jos muuttaisin nyt hänen perässään maailmalle, menettäisin oman urani ja ansaintamahdollisuuteni (alallani pärjääminen on hyvin vaikeaa ja meneillään olevasta projektista kesken lähtemisestä seuraa niin suuria hankaluuksia että ei olisi toivoa työllistyä enää tällä alalla). Olisin siis taloudellisesti täysin miehen varassa, mikä on minulle sekä vieras että vaaralliseltakin tuntuva ajatus. Haluaisin voida suunnitella elämäämme siten, että tällaiset isot muutokset ovat kummallekin mahdollisia toteuttaa ja realistisia.
Haluan miehelleni parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta en oman tulevaisuuteni kustannuksella. Ajattelen niinkin, että hänelle parasta olisi tajuta oma tempoileva ja vastuutonkin tyylinsä (hän syyttää tilanteesta minua, vaikka on itse se osapuoli joka on alkanut toimia eri tavalla kuin sovimme), koska se tulee haittaamaan häntä myös uran kehittämisessä ja muussa elämässä. Toisaalta mietin, ajattelenko tätä liian mustavalkoisesti. Onhan olemassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat persoonaltaan kaoottisempia ja tempoilevampia kuin vaikka nyt itse olen, ja hekin voivat silti pärjätä elämässään itseään tyydyttävällä tavalla. Siis ehkä kysymys on enemmän minun ja miehen yhteensopimattomuudesta, kuin siitä että miehen tyyli olisi aidosti sillä lailla vahingollinen, että olisi hänelle yksiselitteisesti hyväksi pyrkiä siitä eroon.
ap
Ymmärrän hyvin uraan liittyviä valintoja ja ulkomaan komennuksia, koska olen nähnyt ja kokenut niitä itsekin. Vastasin syvemmän tason kysymyksillä, koska niillä on loppujen lopuksi enemmän merkitystä kuin uravalinnoilla. Toisen tukeminen on tosiaan välillä omasta urasta pois, se on realismia, ja näitä kysymyksiä käsittelevät kaikki vastaavanlaiset parit. Tosin ymmärsin, että tämä olisi vasta ensimmäinen komennus miehelläsi, joten ei voi varmasti tietää viihtyykö. Useammin kuitenkin käy niin, että Suomeen sopeutuminen on enää vaikeaa, jos on tottunut asumaan ja liikkumaan joustavasti maailmalla. Sun ajatus on ilmeisesti asua Suomessa, joten onhan siinä ristiriitaa.
Olet jumittunut ajatuksissasi mielestäni siihen, että mies on muuttanut puheitaan ja on tuuliviirimäinen. Ehkä onkin, mutta toisaalta tämä on hänen elämänsä ja mahdollisuutensa, joihin pitää aina tarttua. Teillä on kuitenkin jo ikää sen verran, ettei mahdollisuuksia ihan loputtomasti ole. Hän on opinnoissaan sen tajunnut ja tiedostanut, vaikka vasta rakastuneena halusi miellyttää ja itsekin uskoi haluavansa olla vain sinun kanssasi.
Mielestäni sun kannattaisi miettiä omia valintojasi enemmän kuin miehen, että onko tämän tyyppinen mies kuitenkaan sinulle sopiva. Jotkut elävät ihan mielellään eri maissa, suhde voi toimia niinkin, mutta sopiiko se sinulle. Ainakin se linja, että syytät ja syyllistät miestä ei tule toimimaan, siinä voitte molemmat huonosti. Aina suhteessa voi muuttaa mieltään ja urasuunnitelmatkin voivat äkillisesti muuttua.
Jotenkin viestistäsi saa sen käsityksen, että suhde on nyt vaiheessa, jossa näette toinen toisenne realistisemmin, jossa rakastuminen on ohi ja täytyy päättää rakastaako. Jos rakastaa, niin toista tukee, mutta erillään ja jopa eri maissa asuminen väliaikaisesti ei sovi kaikille pareille. Ei kai sitä päätöstä tarvitse tehdä heti, vaan katsoa miltä alkaa tuntua? Jos yhdessäolo alkaa olla vääntöä siitä millaista uraa saa tehdä, niin aika pitkälti katson sen olevan ohi.
Kyseessä ei ole komennus, vaan pysyvä ulkomaille muuttaminen. Olen alusta asti sanonut miehelle että tämä voisi sopia omiinkin suunnitelmiini jollain aikataululla. Hänelle on kuitenkin aivan selvää, että tällä hetkellä se ei vielä sovi. Eli ristiriitaa ei ole niinkään lopullisen tavoitteen osalta kuin siinä, millä tavalla tämä halutaan toteuttaa. Miehen tapa näyttäytyy minulle hyvin kaoottisena, jopa vastuuttomana. Hän on suhteemme aikana käyttäytynyt muutenkin niin kaoottisesti, että olen tässä vaiheessa hyvin uupunut siihen ja koen jo uhranneeni paljon (myös uramahdollisuuksia, joihin minulla ei ole ollut voimia venyä koska tilanne suhteessamme on ollut haastava). Olin hänen puheistaan ymmärtänyt, että syynä kaoottisuuteen on hänen opintoihinsa liittyvä elämäntilanne, ja sen loputtua tyyli muuttuisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä että muutosta ei ole tapahtumassa. Minua pelottaa että elämämme olisi hautaan asti tällaista. Minulle on selvää, että en kestä tällaista tilannetta pidempään vaan minulta menee terveys, jos tämä vielä kauan jatkuu.
Siksi en voi ajatella että uhraan urani ja muutan ulkomaille pysyvästi. Entä jos suhteen todellisuus onkin tätä, mitä se on tähänkin asti ollut, ja joudumme ennen pitkää eroamaan? Olisin silloin hyvin katkera siitä, että uhrasin oman urani, joka on juuri nyt sellaisessa vaiheessa että en tule koskaan enää pääsemään tähän takaisin, jos nyt luovutan.
Olet oikeassa, että miehen syyllistäminen ei ainakaan tilannetta paranna, ja siihen olen valitettavasti viime aikoina syyllistynyt.
ap
Tekstistäsi tulee koko ajan lisää informaatiota, joka vähän muuttaa kokonaiskuvaa, mutta tuo ensivaikutelma pitää, että kyse ei ehkä sittenkään ole enää toisiaan rakastavasta parista?
Kerrot turvattomuudesta molempien käytöksessä, turvattomuushan ilmenee vaatimisena ja riitoina. Sellaisia suhteita kannattelee usein menettämisen pelko ja riippuvuus, mitkä sekoitetaan rakkauteen. Sinä taas tunnistat hyvin viihtymättömyytesi tuollaisessa kuviossa, joten taustassasi ei ilmeisesti ole tekijöitä, jotka tukevat sitoutumista riippuvaiseen ja kaaottiseen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2019/may/25/women-happier-with…
Aika luovasti tulkittu tuokin toimittajalta. Siinähän sanotaan vieläpä yhdessä kohtaa aivan päinvastaista. Naiset ovat onnellisempia puolison seurassa, mutta lapset ja puoliso mm. lyhentävät elinikää.
Ehkäpä et ole ollut itse työelämässä, kun ovat niin kaukaa haettuja ajatuksesi. Uraa tekevät juuri luotettavat, rehelliset ja tasaiset, ellet sitten tarkoita uralla jotain viihdejulkkista.