"Pärjään" deittimarkkinoilla oikein hyvin, mutta parisuhdevaiheessa tulee ongelma

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Aloituksen tarina kuulostaa aika tutulta. Olen itse sellainen nainen, joka tietää tarkkaan millaista elämää haluaa elää, mistä pitää, mistä ei pidä, millaisia valintoja ei olisi elämässään valmis tekemään, koska ne tekisivät onnettomaksi. En esimerkiksi koskaan halua asua ulkomailla, en halua luopua omasta urastani (jota voi tehdä vain Suomessa), haluan perheen, en halua uusperhettä jne. Mieluummin olen sinkku kuin parisuhteessa, jossa joutuisin elämään elämää, joka ei ole yhtään itseni näköistä ja jossa joutuisin tekemään valintoja, jotka veisivät onnellisuuteni (esim. etäsuhde, muutto ulkomaille). 

Kun olin sinkku, niin kerroin tapailun alussa miehille avoimesti ja suoraan näitä asioita, että tällainen ihminen olen ja tällaista elämää tahdon elää ja tällaista elämää olen etsimässä. Ajatukseni oli, että jos miehellä itsellään on erilaiset toiveet tai ei tykkää minun elämän haaveista, niin tapailua ei kannata jatkaa. Että ns. toisella kierroksella kannattaa laittaa avoimesti kortit pöytään ja aloittaa vakavampi suhde vain, jos molemmat haluaa samoja asioita elämältä. Niinä sinkkuvuosina kävi niin, että tapasin muutamankin miehen, jolla oli samanlaiset tavoitteet elämässä, ihastuttiin ja alettiin seurustelemaan (toki tapasin niitäkin, jotka eivät halunneet samoja asioita, mutta niiden kanssa juttu ei tietenkään jatkunut). Kolme kertaa kuitenkin jouduin tilanteeseen, missä noin vuoden seurustelun jälkeen mies alkoi avautumaan siitä, että ei oikeasti ehkä haluakaan niitä asioita, joita oli sanonut haluavansa vaan oikeasti haaveilee muunlaisesta elämästä, ja toivoo, että minä voin muuttaa omia haaveitani. Tenttasin näiltä pitkään, että mistä on kyse, miksi on puhunut ihan muuta kuin mitä oikeasti haluaa. Ja jokainen tunnusti, että saadakseen minut suhteeseen kanssaan, koska olin tehnyt niin selväksi, että en ryhdy suhteeseen, jossa mies haluaa eri asioita kuin minä. Niin saadakseen minut piti "vähän värittää totuutta". Idealla, että kyllä minä sitten teen kompromisseja. No en tee tärkeimpien elämän tavoitteideni kanssa. Eroonhan nuo seurustelut sitten päätyivät, tuohon tunnustukseen.

Nyt minulla on perhe miehen kanssa, joka ei muuttanut tarinaansa ja joka oikeasti halusi juuri niitä asioita kuin minäkin. Mitä tein erilailla itse hänen kanssaan? En kertonut hänelle aluksi mitään siitä mitä minä haluan. Annoin hänen vain kertoa mitä hän haluaa elämältään ilman, että hän tiesi mitään minun toiveista. Joten eipä osannut valehdella saadakseen minut kun ei osannut arvata mitä voisi valehdella. No onneksi hän ei muutenkaan valehtele vaan rehellinen mies on.

Vihaan tuota kun miehet valehtelee alussa saadakseen jotain ja sitten MINUN pitäisi muuttaa suunnitelmia, voi luoja.

Mutta kiitos tästä kommentista, hyvin valaiseva!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin ehdin kerran treffata miestä, joka teki väikkärinsä valmiiksi ja on nyt jossain Floridassa. Ehkä sun ap, kannattais katsella vähemmän uraohjuksia? Sulla on selvästi hyvin korkeat tavoitteet ja vaateet seurustelukumppanille, eli laske rimaa ja ota joku tavallinen?

Sehän minulla olikin tähtäimessä, että mies ei olisi uraohjus, ja juuri siksi tämän miehen kanssa aloin tapailla tiiviimmin ja lopulta rakastuin vakavasti. Hän kun kertoi todella painokkaasti ettei välitä mistään urakehityksestä, koska kyseessä on hänen kakkosammattinsa. Kyseenalaistin tätä vielä useamman kerran ja kävimme pitkiä keskusteluja aiheesta ja kanta pysyi vankkumattomana.

ap

Hän on saattanut ihan aidosti ollut sitä mieltä alussa, mutta ihmiset muuttuvat. Kiinnostuksen kohteet ja painotukset muuttuu. Väitöskirjan tekeminen on varmasti vaatinut mieheltäsi paljon ja silloin hän on joutunut muuttumaan. Minusta sinun ongelmasi on se, että sinä taidat olla jähmeä ja tykkäät siitä, että asiat pysyy paikallaan. Tai no ongelma se on, jos sen kokee ongelmaksi ja sen kanssa törmää realiteetteihin.

Sinulla on minun mielestäni moniakin vaihtoehtoja tuossa. Sinä voit luopua urastasi tai voit luopua miehestä, voit myös kokeilla etänä jatkaa, vaikka sen nyt tyrmäätkin. Myös mies voi luopua sinusta tai urahaaveistaan. Kumpikin haluaisi jatkaa suhdetta ja tehdä työtään, joten jotain on pakko valita ja jostain on luovuttava.

Vapaus on ihan hyvä vaihtoehto. Koskaan ei kuitenkaan siitäkään tiedä miten menee. Ei voi taata onnea, mutta saattaa olla, että se onkin paras asia ikinä. Tai sitten pahin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekstissäsi mietityttää se, että et puhu rakkaudesta mitään? Rakastatko tätä miestä? Entä mistä syystä kirjoitit, että miehen muuttuneet ura-ajatukset tai käyttäytyminen olisi sinusta johtuvaa? Millä perusteella olisit läheisriippuvainen? En ainakaan minä näe mitään sellaista tekstistäsi, enemmänkin hyvin järkiperäistä pohdintaa.

Viestistäsi tulee ajatus, että rakastuminen on osaltasi ohi tähän mieheen, nyt pohditte ehkä molemmat, että riittääkö rakkaus. Jos toista rakastaa, niin ne ratkaisut löytyvät hyvin helposti, ei ole taistelua "uhrauksista". Rakkaus on juuri sitä, että toiselle haluaa parasta. Jos tällaista halua ei ole, niin mun mielestä kyse ei ole rakkaudesta.

Kiitos kommentistasi.

Rakastan häntä hyvin paljon. Suhteemme alussa oli paljon hyvää, mutta osa tuosta hyvästä on nyt kadonnut jonnekin. Koin esimerkiksi miehen ymmärtävän minua poikkeuksellisen syvällisesti, mutta myöhemmin olen huomannut joutuvani toistuvasti selittämään itseäni, persoonaani, arvojani ja ominaisuuksiani jotta hän ei suhtautuisi minuun kielteisesti. Siis ikään kuin se ymmärrys olisi kadonnut, tai sitten sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan. On vaikeaa tietää tällä hetkellä, mikä on totta. 

Mielestäni rakkauden viemänä ei myöskään voi ihan mihin tahansa suostua. Jos muuttaisin nyt hänen perässään maailmalle, menettäisin oman urani ja ansaintamahdollisuuteni (alallani pärjääminen on hyvin vaikeaa ja meneillään olevasta projektista kesken lähtemisestä seuraa niin suuria hankaluuksia että ei olisi toivoa työllistyä enää tällä alalla). Olisin siis taloudellisesti täysin miehen varassa, mikä on minulle sekä vieras että vaaralliseltakin tuntuva ajatus. Haluaisin voida suunnitella elämäämme siten, että tällaiset isot muutokset ovat kummallekin mahdollisia toteuttaa ja realistisia.

Haluan miehelleni parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta en oman tulevaisuuteni kustannuksella. Ajattelen niinkin, että hänelle parasta olisi tajuta oma tempoileva ja vastuutonkin tyylinsä (hän syyttää tilanteesta minua, vaikka on itse se osapuoli joka on alkanut toimia eri tavalla kuin sovimme), koska se tulee haittaamaan häntä myös uran kehittämisessä ja muussa elämässä. Toisaalta mietin, ajattelenko tätä liian mustavalkoisesti. Onhan olemassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat persoonaltaan kaoottisempia ja tempoilevampia kuin vaikka nyt itse olen, ja hekin voivat silti pärjätä elämässään itseään tyydyttävällä tavalla. Siis ehkä kysymys on enemmän minun ja miehen yhteensopimattomuudesta, kuin siitä että miehen tyyli olisi aidosti sillä lailla vahingollinen, että olisi hänelle yksiselitteisesti hyväksi pyrkiä siitä eroon.

ap

Ymmärrän hyvin uraan liittyviä valintoja ja ulkomaan komennuksia, koska olen nähnyt ja kokenut niitä itsekin. Vastasin syvemmän tason kysymyksillä, koska niillä on loppujen lopuksi enemmän merkitystä kuin uravalinnoilla. Toisen tukeminen on tosiaan välillä omasta urasta pois, se on realismia, ja näitä kysymyksiä käsittelevät kaikki vastaavanlaiset parit. Tosin ymmärsin, että tämä olisi vasta ensimmäinen komennus miehelläsi, joten ei voi varmasti tietää viihtyykö. Useammin kuitenkin käy niin, että Suomeen sopeutuminen on enää vaikeaa, jos on tottunut asumaan ja liikkumaan joustavasti maailmalla. Sun ajatus on ilmeisesti asua Suomessa, joten onhan siinä ristiriitaa. 

Olet jumittunut ajatuksissasi mielestäni siihen, että mies on muuttanut puheitaan ja on tuuliviirimäinen. Ehkä onkin, mutta toisaalta tämä on hänen elämänsä ja mahdollisuutensa, joihin pitää aina tarttua. Teillä on kuitenkin jo ikää sen verran, ettei mahdollisuuksia ihan loputtomasti ole. Hän on opinnoissaan sen tajunnut ja tiedostanut, vaikka vasta rakastuneena halusi miellyttää ja itsekin uskoi haluavansa olla vain sinun kanssasi. 

Mielestäni sun kannattaisi miettiä omia valintojasi enemmän kuin miehen, että onko tämän tyyppinen mies kuitenkaan sinulle sopiva. Jotkut elävät ihan mielellään eri maissa, suhde voi toimia niinkin, mutta sopiiko se sinulle. Ainakin se linja, että syytät ja syyllistät miestä ei tule toimimaan, siinä voitte molemmat huonosti. Aina suhteessa voi muuttaa mieltään ja urasuunnitelmatkin voivat äkillisesti muuttua.

Jotenkin viestistäsi saa sen käsityksen, että suhde on nyt vaiheessa, jossa näette toinen toisenne realistisemmin, jossa rakastuminen on ohi ja täytyy päättää rakastaako. Jos rakastaa, niin toista tukee, mutta erillään ja jopa eri maissa asuminen väliaikaisesti ei sovi kaikille pareille. Ei kai sitä päätöstä tarvitse tehdä heti, vaan katsoa miltä alkaa tuntua? Jos yhdessäolo alkaa olla vääntöä siitä millaista uraa saa tehdä, niin aika pitkälti katson sen olevan ohi.

Kyseessä ei ole komennus, vaan pysyvä ulkomaille muuttaminen. Olen alusta asti sanonut miehelle että tämä voisi sopia omiinkin suunnitelmiini jollain aikataululla. Hänelle on kuitenkin aivan selvää, että tällä hetkellä se ei vielä sovi. Eli ristiriitaa ei ole niinkään lopullisen tavoitteen osalta kuin siinä, millä tavalla tämä halutaan toteuttaa. Miehen tapa näyttäytyy minulle hyvin kaoottisena, jopa vastuuttomana. Hän on suhteemme aikana käyttäytynyt muutenkin niin kaoottisesti, että olen tässä vaiheessa hyvin uupunut siihen ja koen jo uhranneeni paljon (myös uramahdollisuuksia, joihin minulla ei ole ollut voimia venyä koska tilanne suhteessamme on ollut haastava). Olin hänen puheistaan ymmärtänyt, että syynä kaoottisuuteen on hänen opintoihinsa liittyvä elämäntilanne, ja sen loputtua tyyli muuttuisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä että muutosta ei ole tapahtumassa. Minua pelottaa että elämämme olisi hautaan asti tällaista. Minulle on selvää, että en kestä tällaista tilannetta pidempään vaan minulta menee terveys, jos tämä vielä kauan jatkuu.

Siksi en voi ajatella että uhraan urani ja muutan ulkomaille pysyvästi. Entä jos suhteen todellisuus onkin tätä, mitä se on tähänkin asti ollut, ja joudumme ennen pitkää eroamaan? Olisin silloin hyvin katkera siitä, että uhrasin oman urani, joka on juuri nyt sellaisessa vaiheessa että en tule koskaan enää pääsemään tähän takaisin, jos nyt luovutan.

Olet oikeassa, että miehen syyllistäminen ei ainakaan tilannetta paranna, ja siihen olen valitettavasti viime aikoina syyllistynyt.

ap

Tuli väärinkäsitys, jos ajattelit mun suosittelevan oman urasi uhraamista. Ensimmäisessä viestissänikin painotin vain sitä, että oikeasti rakastunut ei kokisi uhraavansa mitään, vaan kaikki menee smoothisti, mutta ilmeisesti teillä ei ole koskaan sellaista suhdetta ollutkaan.

Olisiko tässä käynyt niin, että edellisen suhteesi takia olet ollut vähän heikoilla ja rakastunut intensiiviseen ja hyvään kuuntelijaan, jolta sait paljon huomiota ja ymmärrystä, mutta samalla jäi huomaamatta hänen persoonallisuutensa hankalammat puolet. Hän osasi myötäillä sinua, mutta ymmärsikö kuitenkaan ihan niin kuin luulit.

Ura-ajatuksistasi mietin, että monesti on vähän epärealistista odottaa, että voisit toteuttaa omaa uraasi toisella puolella maailmaan aivan yhtäkkiä, jos urasi on vähänkin vaativampi. Riippuu toki maasta ja ammatistasi, mutta onko tuo ajatus, että asuisitte yhdessä ulkomailla sitten kuitenkaan loppuun asti harkittu. Urasuunnittelu on pitkäjänteistä puuhaa, on monesti vaikeaa, jos molemmilla on vaativa ura. Niiden yhteensovittamiseen tarvitaan molemmilta suuri määrä rakkautta ja pitkäjänteisyyttä. 

Tuota lihavoimaani asiaa mieskin minulle tolkuttaa. En tiedä mitä minun pitäisi siitä ajatella. Siis että jos olisin oikeasti mieheen rakastunut, en kokisi uhrauksiksi niitä menetyksiä, joita olen tähän mennessä suhteessamme kohdannut, enkä uhraukseksi ulkomaille lähtemistä urani kustannuksella? Ehkä minun pitää sitten miettiä tätä asiaa tarkemmin. Voiko olla, että olen vain kuvitellut rakastuneeni tähän mieheen?

Tuo mitä sanot myötäilystä jne., saattaa olla ihan totta. Ehkä vain halusin uskoa tulevani aidosti ymmärretyksi, vaikka niin ei tosiasiassa ollutkaan.

ap

Ei, ei, ei. Tuo on selvää manipulointia.

Toki on totta että rakastuneena lähdetään suinpäin vaikka minne, mutta miksi hän haluaa että sinä uhraisit kaiken omalla kustannuksellasi hänen takiaan? Miksei hän uhraa mitään sinun takiasi? Mitä sitten kun olet uhrannut kaiken hänen takiaan? Olet onneton ja hän pitää sinua itsestäänselvyytenä? Ei tollanen suhde oo terve. Nyt vaikuttaa siltä että mies vaatii sinua tekemään kaikkea mutta itse ei tee mitään ja vielä syyllistää siitä sinua.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Aloituksen tarina kuulostaa aika tutulta. Olen itse sellainen nainen, joka tietää tarkkaan millaista elämää haluaa elää, mistä pitää, mistä ei pidä, millaisia valintoja ei olisi elämässään valmis tekemään, koska ne tekisivät onnettomaksi. En esimerkiksi koskaan halua asua ulkomailla, en halua luopua omasta urastani (jota voi tehdä vain Suomessa), haluan perheen, en halua uusperhettä jne. Mieluummin olen sinkku kuin parisuhteessa, jossa joutuisin elämään elämää, joka ei ole yhtään itseni näköistä ja jossa joutuisin tekemään valintoja, jotka veisivät onnellisuuteni (esim. etäsuhde, muutto ulkomaille). 

Kun olin sinkku, niin kerroin tapailun alussa miehille avoimesti ja suoraan näitä asioita, että tällainen ihminen olen ja tällaista elämää tahdon elää ja tällaista elämää olen etsimässä. Ajatukseni oli, että jos miehellä itsellään on erilaiset toiveet tai ei tykkää minun elämän haaveista, niin tapailua ei kannata jatkaa. Että ns. toisella kierroksella kannattaa laittaa avoimesti kortit pöytään ja aloittaa vakavampi suhde vain, jos molemmat haluaa samoja asioita elämältä. Niinä sinkkuvuosina kävi niin, että tapasin muutamankin miehen, jolla oli samanlaiset tavoitteet elämässä, ihastuttiin ja alettiin seurustelemaan (toki tapasin niitäkin, jotka eivät halunneet samoja asioita, mutta niiden kanssa juttu ei tietenkään jatkunut). Kolme kertaa kuitenkin jouduin tilanteeseen, missä noin vuoden seurustelun jälkeen mies alkoi avautumaan siitä, että ei oikeasti ehkä haluakaan niitä asioita, joita oli sanonut haluavansa vaan oikeasti haaveilee muunlaisesta elämästä, ja toivoo, että minä voin muuttaa omia haaveitani. Tenttasin näiltä pitkään, että mistä on kyse, miksi on puhunut ihan muuta kuin mitä oikeasti haluaa. Ja jokainen tunnusti, että saadakseen minut suhteeseen kanssaan, koska olin tehnyt niin selväksi, että en ryhdy suhteeseen, jossa mies haluaa eri asioita kuin minä. Niin saadakseen minut piti "vähän värittää totuutta". Idealla, että kyllä minä sitten teen kompromisseja. No en tee tärkeimpien elämän tavoitteideni kanssa. Eroonhan nuo seurustelut sitten päätyivät, tuohon tunnustukseen.

Nyt minulla on perhe miehen kanssa, joka ei muuttanut tarinaansa ja joka oikeasti halusi juuri niitä asioita kuin minäkin. Mitä tein erilailla itse hänen kanssaan? En kertonut hänelle aluksi mitään siitä mitä minä haluan. Annoin hänen vain kertoa mitä hän haluaa elämältään ilman, että hän tiesi mitään minun toiveista. Joten eipä osannut valehdella saadakseen minut kun ei osannut arvata mitä voisi valehdella. No onneksi hän ei muutenkaan valehtele vaan rehellinen mies on.

Kiitos tästä kommentista, se olikin jäänyt minulta huomaamatta. Kiva lukea, että joku on pariutunut onnistuneesti! :)

Miten se käytännössä sujui, kun tapailit miestä jolle et kertonut itsestäsi mitään? Kuulostaa sinänsä hyvältä idealta toimia noin, mutta itselleni tuntuu oudolta ajatella tällaista käytännössä. Yleensä vuodatan heti ensitreffeillä ummet ja lammet itsestäni (kuuntelen toki vastavuoroisesti myös kun mies kertoo itsestään). Ihmettelikö mies sitä että et ollut itsestäsi avoin? Jos minä olisin treffeillä miehen kanssa joka ei kerro itsestään, niin ne treffit helposti viimeisiksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetys-I kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.

Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.

Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.

ap

Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.

On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.

Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.

ap

Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.

Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.

Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.

Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.

ap

Elämässä se kuitenkin usein menee niin, että turvallisesti kiinnittyneet valitsevat turvallisen kumppanin, eivät epävakaata. Jos noinkin huonosti toimivaan suhteeseen jää, ei varmasti omaa turvallista kiintymyssuhdetta.

Traumatausta on kaikilla persoonallisuushäiriöisillä. Persoonallisuushäiriöt ovat erittäin vaikeita hoitaa ja missään nimessä parisuhde ei ole niiden hoitosuhde. Ajatuksesi on siinä vääristynyt, että kuvittelet voivasi parantaa rakkaudellasi vaikean kiintymyssuhdehäiriön, niin se ei vain mene.

Mielestäni ennemminkin sinä itse tässä tilanteessa tarvitsisit tukea ja hyvin vakaan ja turvallisesti kiinnittyneen kumppanin, kerroit itselläsikin olevan joitain neurologisperäisiä vaikeuksia. Jos ajattelet uraasi, niin turvallinen, vakaa ja omaa uraansa edistänyt mies edistää sinunkin uraasi. Minusta miehesi ei ollenkaan vaikuta uraorientoituneelta mieheltä, vaan nämä ongelmat ovat muusta peräisin.

Kiitos tästä kommentista. Kyllä miehelläni on ihan hyvin edennyt kansainvälinen ura sillä taidealalla, joka on se hänen tärkein ammattinsa. Mutta nyt hän on siis haluamassa edistää uraa myös kakkostyössään, jonka tarkoituksena piti olla lähinnä rahan hankkiminen ykkösuraa varten.

Voi tosiaan olla, kuten jossain toisessa vastauksessa luki, että minun ongelmani on liika fiksoituminen menneeseen asiaintilaan. Pitäisi tajuta päästää irti siitä, mitä on puhuttu silloin ja katsoa tilannetta sellaisena kuin se on nyt. Ja varmaan on totta tuokin että minä tarvitsisin tukea. Taidan yrittää budjetoida menoni uudestaan niin, että olisi varaa jatkaa terapiaa, vaikka se onkin hyvin vaikeaa tällä hetkellä kun rahani ovat todella vähissä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Aloituksen tarina kuulostaa aika tutulta. Olen itse sellainen nainen, joka tietää tarkkaan millaista elämää haluaa elää, mistä pitää, mistä ei pidä, millaisia valintoja ei olisi elämässään valmis tekemään, koska ne tekisivät onnettomaksi. En esimerkiksi koskaan halua asua ulkomailla, en halua luopua omasta urastani (jota voi tehdä vain Suomessa), haluan perheen, en halua uusperhettä jne. Mieluummin olen sinkku kuin parisuhteessa, jossa joutuisin elämään elämää, joka ei ole yhtään itseni näköistä ja jossa joutuisin tekemään valintoja, jotka veisivät onnellisuuteni (esim. etäsuhde, muutto ulkomaille). 

Kun olin sinkku, niin kerroin tapailun alussa miehille avoimesti ja suoraan näitä asioita, että tällainen ihminen olen ja tällaista elämää tahdon elää ja tällaista elämää olen etsimässä. Ajatukseni oli, että jos miehellä itsellään on erilaiset toiveet tai ei tykkää minun elämän haaveista, niin tapailua ei kannata jatkaa. Että ns. toisella kierroksella kannattaa laittaa avoimesti kortit pöytään ja aloittaa vakavampi suhde vain, jos molemmat haluaa samoja asioita elämältä. Niinä sinkkuvuosina kävi niin, että tapasin muutamankin miehen, jolla oli samanlaiset tavoitteet elämässä, ihastuttiin ja alettiin seurustelemaan (toki tapasin niitäkin, jotka eivät halunneet samoja asioita, mutta niiden kanssa juttu ei tietenkään jatkunut). Kolme kertaa kuitenkin jouduin tilanteeseen, missä noin vuoden seurustelun jälkeen mies alkoi avautumaan siitä, että ei oikeasti ehkä haluakaan niitä asioita, joita oli sanonut haluavansa vaan oikeasti haaveilee muunlaisesta elämästä, ja toivoo, että minä voin muuttaa omia haaveitani. Tenttasin näiltä pitkään, että mistä on kyse, miksi on puhunut ihan muuta kuin mitä oikeasti haluaa. Ja jokainen tunnusti, että saadakseen minut suhteeseen kanssaan, koska olin tehnyt niin selväksi, että en ryhdy suhteeseen, jossa mies haluaa eri asioita kuin minä. Niin saadakseen minut piti "vähän värittää totuutta". Idealla, että kyllä minä sitten teen kompromisseja. No en tee tärkeimpien elämän tavoitteideni kanssa. Eroonhan nuo seurustelut sitten päätyivät, tuohon tunnustukseen.

Nyt minulla on perhe miehen kanssa, joka ei muuttanut tarinaansa ja joka oikeasti halusi juuri niitä asioita kuin minäkin. Mitä tein erilailla itse hänen kanssaan? En kertonut hänelle aluksi mitään siitä mitä minä haluan. Annoin hänen vain kertoa mitä hän haluaa elämältään ilman, että hän tiesi mitään minun toiveista. Joten eipä osannut valehdella saadakseen minut kun ei osannut arvata mitä voisi valehdella. No onneksi hän ei muutenkaan valehtele vaan rehellinen mies on.

Kiitos tästä kommentista, se olikin jäänyt minulta huomaamatta. Kiva lukea, että joku on pariutunut onnistuneesti! :)

Miten se käytännössä sujui, kun tapailit miestä jolle et kertonut itsestäsi mitään? Kuulostaa sinänsä hyvältä idealta toimia noin, mutta itselleni tuntuu oudolta ajatella tällaista käytännössä. Yleensä vuodatan heti ensitreffeillä ummet ja lammet itsestäni (kuuntelen toki vastavuoroisesti myös kun mies kertoo itsestään). Ihmettelikö mies sitä että et ollut itsestäsi avoin? Jos minä olisin treffeillä miehen kanssa joka ei kerro itsestään, niin ne treffit helposti viimeisiksi.

ap

Siis kerroin tietenkin heti vastaukseksi kun mies oli ensin kertonut itsestään. Esim jos mies sanoi, että olen aina haaveillut kahdesta lapsesta (ennen kuin minä olin sanonut hänelle sanaakaan omista lapsiajatuksistani), niin vastasin hänelle toki heti, että niin minäkin olen mutta minulle riittäisi yksikin. Eli annoin vain miehen ottaa puheeksi nuo asiat ennen kuin minä kerroin hänelle mitä itse niistä ajattelen. 

Kaksi ongelmaista ja kompleksisista ihmistä yhdessä ei kuulosta pitkä päälle toimivalta yhdistelmältä. Ei pelkkä rakkaus kaikkea paranna.

Sinun velvollisuutesi ei ole pohtia miehesi ongelmia, ei uhreja, ei rakastamisia.   Sinun pitää hoitaa lempeästi itseäsi ja huolehtia omasta jaksamisestasi.  Teillä on hyvin myrkyllinen suhde etkö itse pelkää  että romahdat . Jätä tuo suhde ilman draamaa.

ÄLä alistu stalkkaamiseen. Älä skypetä, älä mesetä. Laita puhelin yöksi äänettömälle,  ettei se kilise. Olet varmaan mukava ja lämmin ihminen, juuri sellaiset naiset saavat noita rikkinäisiä riippakiviä taakakseen. Hanki uusia ilosia ystäviä, joiden kanssa voit höpöttää ja nauraa makeasti.  Vieraat miehet Tinderistä eivät ole useimmiten mitään rentoa seuraa. Toivon kaikkea hauskaa kesäksi, älä muuta ulkomaille kenenkään mieleksi. Pidä tosiaan huoli siitä omasta työstäsi. Voisit vaikka vapaaehtois järjestöstä saada uusia ystäviä ilman parisuhdevaatimuksia. Onnea matkaan.  Olen se numero 72.

Olen lukenut tämän koko ketjun, todella hyviä vastauksia monilta kirjoittajilta.  Ei paljon lisättävää muuta kuin tuen ilmaisua APlle ja muille vastaavissa tilanteissa olleille. Kuitenkin sen verran huomauttaisin, että jos APn mies näkee ainoana mahdollisuutena yhdessä ulkomaille muuton = muut ratkaisut ovat huonoja sekä kertovat siitä, että AP ei rakasta tarpeeksi, voi melkein vannoa, että vaatimukset eivät jää tähän.  Seuraavaksi tulee jotain muuta, mikä on miehen onnellisuuden kannalta aivan välttämätöntä ja taas on APn aika todistaa olevansa valmis vaatimuksiin - jos rakastaa.

En varmaan ymmärrä miehen vakavia psyykkisiä ongelmia, mutta siitä olen samaa mieltä kuin monet muut, että ei parisuhde ole niiden parannuspaikka. Sellainen asetelma on hyvin myrkyllinen, sillä eihän parisuhde ole tasavertainen noinkaan = kyllähän siinä APkin asettuu ikään kuin yläpuolelle, hoivaajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetys-I kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.

Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.

Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.

ap

Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.

On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.

Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.

ap

Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.

Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.

Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.

Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.

ap

Elämässä se kuitenkin usein menee niin, että turvallisesti kiinnittyneet valitsevat turvallisen kumppanin, eivät epävakaata. Jos noinkin huonosti toimivaan suhteeseen jää, ei varmasti omaa turvallista kiintymyssuhdetta.

Traumatausta on kaikilla persoonallisuushäiriöisillä. Persoonallisuushäiriöt ovat erittäin vaikeita hoitaa ja missään nimessä parisuhde ei ole niiden hoitosuhde. Ajatuksesi on siinä vääristynyt, että kuvittelet voivasi parantaa rakkaudellasi vaikean kiintymyssuhdehäiriön, niin se ei vain mene.

Mielestäni ennemminkin sinä itse tässä tilanteessa tarvitsisit tukea ja hyvin vakaan ja turvallisesti kiinnittyneen kumppanin, kerroit itselläsikin olevan joitain neurologisperäisiä vaikeuksia. Jos ajattelet uraasi, niin turvallinen, vakaa ja omaa uraansa edistänyt mies edistää sinunkin uraasi. Minusta miehesi ei ollenkaan vaikuta uraorientoituneelta mieheltä, vaan nämä ongelmat ovat muusta peräisin.

Kiitos tästä kommentista. Kyllä miehelläni on ihan hyvin edennyt kansainvälinen ura sillä taidealalla, joka on se hänen tärkein ammattinsa. Mutta nyt hän on siis haluamassa edistää uraa myös kakkostyössään, jonka tarkoituksena piti olla lähinnä rahan hankkiminen ykkösuraa varten.

Voi tosiaan olla, kuten jossain toisessa vastauksessa luki, että minun ongelmani on liika fiksoituminen menneeseen asiaintilaan. Pitäisi tajuta päästää irti siitä, mitä on puhuttu silloin ja katsoa tilannetta sellaisena kuin se on nyt. Ja varmaan on totta tuokin että minä tarvitsisin tukea. Taidan yrittää budjetoida menoni uudestaan niin, että olisi varaa jatkaa terapiaa, vaikka se onkin hyvin vaikeaa tällä hetkellä kun rahani ovat todella vähissä.

ap

Ajatusten selkiyttämiseen riittää varmaan yksi tai kaksikin kertaa, jos se käy entiselle terapeutillesi. Hän luultavasti löytää olennaiset kohdat nopeasti. Ja toivottavasti näistä vieraidenkin näkökulmista oli apua. 

Taideala on varmaan vähän erilainen ala kuin muut alat, ajatellen uraorientoituneita ihmisiä noin yleisesti. En tiedä kuinka paljon tunnet tällaisia ihmisiä, minä tunnen paljon. Kyllä heidän käytöksensä on hyvin loogista ja ennustettavaa, seuraavat siirrot suunnitellaan hyvinkin tarkkaan toisin kuin tällä miesystävälläsi. Vaikuttaa siltä, että ihailet ja arvostat tätä miesystävääsi edelleenkin paljon, hänen lapsekkaasta käyttäytymisestään huolimatta. Näin kun siitä olet kertonut, niin vaikutelma on, että hän yrittää nujertaa sinua ja manipuloida vetoamalla vaikeaan lapsuuteen ja tuen tarpeeseen. Onko tämä tällainen tyyli sinulle tuttua aiemmista suhteistasi?

Kuulostat hyväntahtoiselta ja järkevältä naiselta. Pidä kiinni järjestäsi, kun tunteet keulivat tämän ilmeisesti karismaattisen miehen eduksi. Anna hänen muuttaa ja tehdä omat ratkaisunsa ja anna ajan näyttää, mihin suuntaan vaaka kallistuu. Älä ohjaa ja puutu hänen elämäänsä äläkä missään nimessä muuta ulkomaille tai yhteen. Jotenkin myöskään tuo rahoituksen hankkiminen toisella ammatilla "menestyneelle" toiselle taideuralle ei myöskään kuulosta hyvältä. Ettei vain kävisi lopulta niin, että sinä päädyt rahoittamaan hänen taideuraansa. Ota vähän takapakkia, kaikki ei ole välttämättä ole sitä miltä se näyttää. Voit nauttia hänen hyvistä puolistaankin paremmin, jos otat takapakkia.

Sanoisin vielä, että usein ne ihmiset, jotka ovat turvattomia ja takertuvia sekä mustasukkaisia, ovat itse taipuvaisia uskottomuuteen, projisoivat omat ajatuksensa kumppaniin. Jos kovin tässä kärvistelet ja kärsit, niin sitten harmittaa, jos mies sieltä ulkomailta löytääkin nopeasti uuden naissuhteen ja olet kärsinyt turhaan. Hänhän tuntuu olevan nopea liikkeissään ja päätöksissään. Take it easy :)

Sinulle voisi tehdä hyvää laittaa elämäsi kasaan ensin yksin, ja vasta sitten etsiä mukaan parisuhde. Oman kihlattuni viisaat sanat parisuhteesta: toinen henkilö ei ole koko elämä, vaan vain lisä siihen. Lisä jota ilman et kuitenkaan halua elää". Uusien parisuhteiden kohdalla etenkin tuo on alku huumassa helppo unohtaa, mutta jossain vaiheessa on hyvä kuitenkin palata takaisin. Minusta olet onnistunut tekemään niin, sillä et ole suostunut menemään miesten toiveiden mukaan, vaan olet itse tiedostanut mitkä asiat sinulle ovat tärkeitä, ja toiminut niiden pohjalta. Jos mies ei osaa näitä kunnioittaa, on ero ihan ymmärrettävää. Ehkä sinun pitää noiden alku keskusteluiden aikana pistää miehelle myös selväksi, että jos jotain alkaa kriittisesti muuttumaan, et pelkää lopettaa suhdetta siihen paikkaan. Tässä nyt siis tuo ensimmäisen lauseeni tärkeys. Osaat elää myös yksin ilman parisuhdetta, vaikka se onkin ihana lisä elämälle.

Muutokset ovat osa elämää ja niin voi käydä jokaiselle, mutta tässä tapauksessa jokaisella on myös oikeus olla itsekäs. Mielummin sinkku kuin huonossa parisuhteessa. :)

Luinko väärin vai oliko todella niin, että suhde on kestänyt noin pari vuotta? Iän tuomalla kyynisyydellä sanoisin, että se on kovin vähän. Ei ole mitenkään ihmeellistä, että suhteen alkuhuumassa ollaan vähän parempaa ihmistä = enemmän semmoista, jonka ajattelee toisen haluavan ja sitten suhteen myötä omat, oikeat halut alkavatkin nousemaan.

Kyse ei siis ole valehtelusta, eikä välttämättä edes ailahtelusta, vaan siitä, että huumassa on helppo alkaa peilaamaan toisen haluja uskoen ne omiksi.

Mutta se, että tätä sitten käsitellään toista syytellen, riidellen ja myrkyllisin ottein, onkin toinen juttu. Kertoo siitä, että tämä ihminen ei ole lainkaan valmis kohtaamaan itseään ja toiveitaan. Vähän megalomaaniselta jopa tuntuu, että ajattelee olevansa alansa huippu molemmilla urillaan, niin taiteellisella kuin kakkosuralla.

Nyt voi hyvinkin käydä sitenkin, että hakemuksia lähetetään, mutta valituksi ei tulla. Saako Ap tämänkin sitten niskaansa, kääntyykö asia siihen, että koska mies ei saanut tarpeeksi tukea, näin kävi.

Voiko Ap voittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Aloituksen tarina kuulostaa aika tutulta. Olen itse sellainen nainen, joka tietää tarkkaan millaista elämää haluaa elää, mistä pitää, mistä ei pidä, millaisia valintoja ei olisi elämässään valmis tekemään, koska ne tekisivät onnettomaksi. En esimerkiksi koskaan halua asua ulkomailla, en halua luopua omasta urastani (jota voi tehdä vain Suomessa), haluan perheen, en halua uusperhettä jne. Mieluummin olen sinkku kuin parisuhteessa, jossa joutuisin elämään elämää, joka ei ole yhtään itseni näköistä ja jossa joutuisin tekemään valintoja, jotka veisivät onnellisuuteni (esim. etäsuhde, muutto ulkomaille). 

Kun olin sinkku, niin kerroin tapailun alussa miehille avoimesti ja suoraan näitä asioita, että tällainen ihminen olen ja tällaista elämää tahdon elää ja tällaista elämää olen etsimässä. Ajatukseni oli, että jos miehellä itsellään on erilaiset toiveet tai ei tykkää minun elämän haaveista, niin tapailua ei kannata jatkaa. Että ns. toisella kierroksella kannattaa laittaa avoimesti kortit pöytään ja aloittaa vakavampi suhde vain, jos molemmat haluaa samoja asioita elämältä. Niinä sinkkuvuosina kävi niin, että tapasin muutamankin miehen, jolla oli samanlaiset tavoitteet elämässä, ihastuttiin ja alettiin seurustelemaan (toki tapasin niitäkin, jotka eivät halunneet samoja asioita, mutta niiden kanssa juttu ei tietenkään jatkunut). Kolme kertaa kuitenkin jouduin tilanteeseen, missä noin vuoden seurustelun jälkeen mies alkoi avautumaan siitä, että ei oikeasti ehkä haluakaan niitä asioita, joita oli sanonut haluavansa vaan oikeasti haaveilee muunlaisesta elämästä, ja toivoo, että minä voin muuttaa omia haaveitani. Tenttasin näiltä pitkään, että mistä on kyse, miksi on puhunut ihan muuta kuin mitä oikeasti haluaa. Ja jokainen tunnusti, että saadakseen minut suhteeseen kanssaan, koska olin tehnyt niin selväksi, että en ryhdy suhteeseen, jossa mies haluaa eri asioita kuin minä. Niin saadakseen minut piti "vähän värittää totuutta". Idealla, että kyllä minä sitten teen kompromisseja. No en tee tärkeimpien elämän tavoitteideni kanssa. Eroonhan nuo seurustelut sitten päätyivät, tuohon tunnustukseen.

Nyt minulla on perhe miehen kanssa, joka ei muuttanut tarinaansa ja joka oikeasti halusi juuri niitä asioita kuin minäkin. Mitä tein erilailla itse hänen kanssaan? En kertonut hänelle aluksi mitään siitä mitä minä haluan. Annoin hänen vain kertoa mitä hän haluaa elämältään ilman, että hän tiesi mitään minun toiveista. Joten eipä osannut valehdella saadakseen minut kun ei osannut arvata mitä voisi valehdella. No onneksi hän ei muutenkaan valehtele vaan rehellinen mies on.

Kiitos tästä kommentista, se olikin jäänyt minulta huomaamatta. Kiva lukea, että joku on pariutunut onnistuneesti! :)

Miten se käytännössä sujui, kun tapailit miestä jolle et kertonut itsestäsi mitään? Kuulostaa sinänsä hyvältä idealta toimia noin, mutta itselleni tuntuu oudolta ajatella tällaista käytännössä. Yleensä vuodatan heti ensitreffeillä ummet ja lammet itsestäni (kuuntelen toki vastavuoroisesti myös kun mies kertoo itsestään). Ihmettelikö mies sitä että et ollut itsestäsi avoin? Jos minä olisin treffeillä miehen kanssa joka ei kerro itsestään, niin ne treffit helposti viimeisiksi.

ap

Siis kerroin tietenkin heti vastaukseksi kun mies oli ensin kertonut itsestään. Esim jos mies sanoi, että olen aina haaveillut kahdesta lapsesta (ennen kuin minä olin sanonut hänelle sanaakaan omista lapsiajatuksistani), niin vastasin hänelle toki heti, että niin minäkin olen mutta minulle riittäisi yksikin. Eli annoin vain miehen ottaa puheeksi nuo asiat ennen kuin minä kerroin hänelle mitä itse niistä ajattelen. 

Aivan, totta kai.

Itselleni tämä ei ole noin helppo tehtävä, koska minulla on toimintarajoitteita, joista haluan kertoa uudelle tuttavuudelle mahdollisimman pian, jotta en turhaan luo itsestäni paikkansapitämättömiä mielikuvia. Kun kerroin näistä esimerkkejä tälle nykyiselle miehelle, hän oli aivan ylitsevuotavan hyväksyväinen ja sanoi, että hänen kanssaan en tulisi koskaan kokemaan näitä asioita ongelmaksi. No, täysin toisin kävi. 

ap

Ap, älä yleistä kaikkia miehiä ja parisuhteita samanlaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Sinun velvollisuutesi ei ole pohtia miehesi ongelmia, ei uhreja, ei rakastamisia.   Sinun pitää hoitaa lempeästi itseäsi ja huolehtia omasta jaksamisestasi.  Teillä on hyvin myrkyllinen suhde etkö itse pelkää  että romahdat . Jätä tuo suhde ilman draamaa.

ÄLä alistu stalkkaamiseen. Älä skypetä, älä mesetä. Laita puhelin yöksi äänettömälle,  ettei se kilise. Olet varmaan mukava ja lämmin ihminen, juuri sellaiset naiset saavat noita rikkinäisiä riippakiviä taakakseen. Hanki uusia ilosia ystäviä, joiden kanssa voit höpöttää ja nauraa makeasti.  Vieraat miehet Tinderistä eivät ole useimmiten mitään rentoa seuraa. Toivon kaikkea hauskaa kesäksi, älä muuta ulkomaille kenenkään mieleksi. Pidä tosiaan huoli siitä omasta työstäsi. Voisit vaikka vapaaehtois järjestöstä saada uusia ystäviä ilman parisuhdevaatimuksia. Onnea matkaan.  Olen se numero 72.

Pidän puhelinta aina äänettömällä, koska sen pirinä häiritsee työskentelyäni päivisin. Soitan ja viestittelen takaisin sitten, kun minulle tulee sopiva suvantovaihe työssä. Tämä on yksi monista asioista, jotka ovat tuntuneet miehelle hyvin vaikeilta. Kuulemma minuun ei pysty luottamaan, kun en ole välittömästi tavoitettavissa. Ymmärrettävää, hänen tilansa huomioiden, mutta minulle ei silti ole mahdollista muuttaa tätä käytäntöä ilman että pilaan työtehoni.

Olen pyrkinyt kyllä pitämään kiinni rajoistani niin hyvin kuin mahdollista, ja toisaalta myös menemään niiden yli hallitusti, jotta näkisin onko minun mahdollista kehittyä joissakin asioissa ainakin jonkin verran. Mutta ei tämä ole riittänyt miehelle. Minä voin kuitenkin tehdä vain sen verran kuin voin tehdä. En enempää.

Onneksi tulin tälle palstalle ja onneksi minulla on myös ystäviä, jotka sanovat aika lailla samaa kuin ihmiset täällä: suhde kannattaa lopettaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä yleistä kaikkia miehiä ja parisuhteita samanlaisiksi.

En toki yleistä. Minullahan on itsellänikin pääasiassa kokemusta aivan toisenlaisista suhteista kuin tämä nykyinen. Mietin vain, että jos vielä kohtaan tällaisen miehen joka sanoo yhtä ja kohta mielipide muuttuukin toiseksi, niin mikä olisi paras keino välttää joutumasta sellaisen kanssa parisuhteeseen. Ehkä parasta on vain pyrkiä varmistamaan aiempaa paremmin, että olen varmalla pohjalla itseni kanssa eikä minulla ole ylikorostunutta tarvetta saada toiselta ihmiseltä jotain. Ja sitten vain luottaa, että elämä kantaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sinulle voisi tehdä hyvää laittaa elämäsi kasaan ensin yksin, ja vasta sitten etsiä mukaan parisuhde. Oman kihlattuni viisaat sanat parisuhteesta: toinen henkilö ei ole koko elämä, vaan vain lisä siihen. Lisä jota ilman et kuitenkaan halua elää". Uusien parisuhteiden kohdalla etenkin tuo on alku huumassa helppo unohtaa, mutta jossain vaiheessa on hyvä kuitenkin palata takaisin. Minusta olet onnistunut tekemään niin, sillä et ole suostunut menemään miesten toiveiden mukaan, vaan olet itse tiedostanut mitkä asiat sinulle ovat tärkeitä, ja toiminut niiden pohjalta. Jos mies ei osaa näitä kunnioittaa, on ero ihan ymmärrettävää. Ehkä sinun pitää noiden alku keskusteluiden aikana pistää miehelle myös selväksi, että jos jotain alkaa kriittisesti muuttumaan, et pelkää lopettaa suhdetta siihen paikkaan. Tässä nyt siis tuo ensimmäisen lauseeni tärkeys. Osaat elää myös yksin ilman parisuhdetta, vaikka se onkin ihana lisä elämälle.

Muutokset ovat osa elämää ja niin voi käydä jokaiselle, mutta tässä tapauksessa jokaisella on myös oikeus olla itsekäs. Mielummin sinkku kuin huonossa parisuhteessa. :)

Ihanan järkevä ja hyvin asioita suhteuttava kommentti. Kiitos!

Kylläpä tällä palstalla onkin nyt saanut poikkeuksellisen hyviä vastauksia. Olen ihan yllättynyt. Haluan vielä yhteisesti kiittää aivan jokaista kommentoijaa. Olette todella pystyneet auttamaan minua nousemaan jaloilleni tässä tilanteessa. Ihailen ja rakastan tätä miestä paljon, mutta meidän ei ole hyvä jatkaa yhdessä.

ap

Hyvä ketju.

Suhteen alussa ihminen yrittää olla parhaimmillaan. Kun hän on myöhemmin erilainen, ei se tarkoita että hän olisi muuttunut, hän on vain palannut omaksi itsekseen.

Myös naiset huonoissa suhteissa jäävät odottamaan, että se alun ihana mies palaisi.

Ei hän palaa, se mies on aitona juuri sellainen kuin hän on nykyään.

Kiltit naiset jäävät takertuvien ja jopa kontrolloivien miesten loukkuun.

Usein auttaa laittaa tunne sivuun, ja olla kylmän looginen.

Miten toimii ihminen joka oikeasti rakastaa tpista, onko tämä rakastavaa käytöstä?

Useasti ei, joten joku ei olekaan totta, eli miehen vakuuttelu rakastamisesta.

Paraneeko tilanne kun teen mitä hän haluaa?

No, paraniko se viimeksi tai edellisellä kerralla. Ei. Miksi se paranisi nytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetys-I kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset vaatii sitoutumista, mutta eivät ole valmiita tekemään mitään uhrauksia sen eteen. Kaikella on hintansa, omapäisyydelläsi sinä kommunikoit miehelle, ettei hän ole uhrauksien arvoinen ja näin ollen mies ei luota sitoutuneisuuteesi, koska se on jäänyt vain puheeksi myös omalta kohdaltasi.

Ei ole jäänyt vain puheeksi. Tosin tekemäni uhraukset saattavat olla sellaisia, joiden olemassaoloa mies ei ole pystynyt omasta näkökulmastaan havaitsemaan. Olen jättänyt paljon työjuttuja väliin voidakseni osallistua pitkiin keskusteluihin, joissa mies käyttäytyy myrkyllisesti (käyden läpi aikaisemmin kesken jääneitä aikuistumisprosessejaan ja käyttäen minua kaikenlaisten epärakentavien tunteiden ilmaisemisen kohteena, jotka liittyvät enemmän miehen menneisyyteen kuin meidän suhteeseemme ja minuun) ja minä rakentavasti. Olen panostanut todella kovasti hänen kasvunsa tukemiseen tekemällä emotionaalista työtä meidän molempien puolesta, silloin kun hän ei ole siihen pystynyt. Olen luopunut tärkeästä uraan liittyvästä hankkeesta siksi, että mies tarvitsi läsnäoloani ja osallistumistani parisuhdetyöskentelyyn niin intensiivisesti, että en olisi selviytynyt tuosta hankkeesta kunniallisesti jos olisin siihen mukaan lähtenyt.

Luultavasti mies ei pysty näkemään näitä tekemiäni uhrauksia, koska suhteemme ei ole ollut tasaväkinen. Ehkä olen tehnyt siinä virheen, että olen jäänyt tällaiseen suhteeseen "pelastamaan" toista. Tuo kommenttisi kuulostaa kyllä ihan samalta, mitä mieskin minulle puhuu. Minua se loukkaa, koska se saa minusta tuntumaan että tekemiäni uhrauksia ei arvosteta, tai edes havaita.

ap

Eikö tämä ole sinusta koskaan tuntunut mitenkään oudolta tai suhteelta jossa toinen on se suhdetta hallitseva ja toinen vain sivuosan esittäjä? Jos nyt jotain "kaavaa" etsitään niin ehkä olet ihmisenä liikaakin toisia ymmärtävä etkä osaa asettaa riittävästi rajoja suhteessa. Minkään suhteen ei ole esim. tarkoitus olla mikään ilmainen terapia.

On tuntunut pahalta ja oudolta, ja olen miehelle siitä useasti maininnut. Mies on myös parantanut käytöstään paljon, mutta silti epätasapainoa edelleen on. Nyt hänellä on tainnut tulla mitta täyteen, koska nykyään hän vain loukkaantuu jos kehtaan mainita jostain asiasta, jossa kaipaan muutosta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämään miehen puolta asiassa. Hän on varmasti väsynyt ja ylikuormittunut kaikkeen yrittämiseen ja reagoi siksi kielteisesti.

Taisin tosiaan vähän edellisessäkin suhteessa olla yliymmärtävä, mutta siinä tästä ei tullut yhtä pahaa ongelmaa koska mies oli monella tavalla vakaa ja vastuullinen tapaus.

ap

Sinä vaadit miestä olemaan henkisesti aikuinen. Hän ei osaa eikä pysty, ja siksi turhautuu vaatimukseesi. Ja loukkaantuu, koska ei kelpaa sinulle epäkypsänä.

Sinun itsesi vuoksi toivon, että hän ei todellakaan kelpaa sinulle epäkypsänä. Mieti tarkkaan, mieti nyt todella, että osaako tämä mies koskaan olla henkisesti kypsä aikuinen. Moni ei osaa vaikka sinä kuinka sitä toivoisit. Ovat saaneet liian huonot eväät lapsuudessa. Terapia ei pysty ihmeisiin eikä taikatemppuihin eikä se muuta lehmää hevoseksi. Se vain parantaa ihmisen oloa ja vointia siedettävämmäksi kuin aiemmin.

Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.

Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.

ap

Itse olen oppinut tunnistamaan tämän tunteen ja reaktion itsessäni läheisriippuvuudeksi.

Ajatus että eroaisin, on niin ahdistava, että teen mitä tahansa päästäkseni siitä takaisin. Valehtelen itselleni ihan mitä vaan.

Se ei ratkaise ongelmaa, ne tulevat takaisin uudelleen ja uudelleen, kunnes ongelma on niin paha että minun on lähdettävä selviytyäkseni.

Ei pidä päästää sitä niin pitkälle, koska olen käynyt romahduksen rajalla ennen kuin myönsin, että mieheni ei muutu, ja että hän on itse asiassa alkoholisti, ollut jo tavatessamme.

Näin hyvin voi päättäväisesti katsoa toiseen suuntaan, kun mies toistuvasti näyttää todellisen luontonsa, ja itse yhtä sitkeästi päättää uskoa itse luomaansa ihannemieheen.

Olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa ap:n kanssa. Jopa niin pitkälle, että minulla on itselläni add-oireita ja seurustelen taidealalla työskentelevän miehen kanssa. Olen n. itse nelikympinen ja mies minua hiukan vanhempi.

Mies on mustasukkainen, impulsiivinen, rajoittava ja kontrolloiva mutta pohjimmiltaan hyväntahtoinen. Pärjään hänen kanssaan olemalla itse joustava mutta omat voimavarani oman elämäni pyörittämiseen ovat aivan nollassa. TRunnistan itsessäni läheisriippuvuutta kokiessani miehen jättämisen mahdottomaksi. Siitä huilimatta, että hänen kanssaan oleminen tuhoaa minut itseni.

Koen ymmärtäväni miestä mutten koe hänen ymmärtävän minua. Koen voivani auttaa häntä ja hän kokee minun läsnäoloni tekevän hänestä tasapainoisemman. Hänellä on kanssani turvallinen olo. Minä taas koen seurassani olevan henkilön pikkupojaksi, joka ei voi auttaa minua missään. Koen olevamme valovuosien päässä toisistamme mitä tulee todelliseen henkiseen yhteyteen. Koen silloin aivan, kuten ap hienosti kuvaili:

Kun mietin tätä, ja hakeudun ajatuksissani kohti kieltävää vastausta, kehoni jäykistyy ja minulle tulee kylmä. Ajatus tuntuu sellaiselta, jota en pysty ollenkaan ajattelemaan.

Sitten seuraavaksi tulee ajatus, että miten voin hylätä ihmisen, joka yrittää kaikkensa selviytyä, ja on onnistunut paremmin kuin kenties kukaan vastaavista lähtökohdista tuleva ihminen. Jos joku ihminen ansaitsee turvallisen parisuhteen vakaan kumppanin kanssa, se on hän. Sitten tulee itkukohtaus, tuntuu ihan täysin lohduttomalta.