Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sängynpohjalle masentuneet
02.02.2023 |
Miten pääsitte taas ylös ja arkeen kiinni? Vai onko täällä sellaisia?
Kommentit (20)
Onko se ihan taivaasta tipahtanut masennus vai liittyykö siihen jotain muuta esim huonot ihmissuhteet, kiusaamista, burn out, liiat vaatimukset ympäristöltä, eroa, kuolemaa tms menetyksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ryhdistäytymällä.
Antautumalla sille masennukselle sen tarvitsemaksi ajaksi ja lisäksi viettämällä toipilasajan.
Makasin niin kauan että rupesi vi...ttaa. Oli pakko lähtee. Meni kyllä aika kauan.
Käyttäjä41616 kirjoitti:
Makasin niin kauan että rupesi vi...ttaa. Oli pakko lähtee. Meni kyllä aika kauan.
Kauanko on aika kauan päivissä, viikoissa, kuukausissa tai vuosissa?
Mun naapuri makaa aina puolille päivin, ja lähtee ulos iltapäiväviideltä aikaisintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaljaostoksilla kävin.
Ruokakin alkoi maistumaan heti muutaman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap nukahti?
Join teetä ja siivosin keittiötä. Pyykkivuori on valtava. Siitä kun selviän, niin hyvä on.
Se tapahtui pikkuhiljaa terapian avulla. Meni pari vuotta hukkaan elämästä, mutta kukaan ei päätä masentua, tärkeää on olla armollinen itselleen. Ei ole olemassa mitään tiettyä aikarajaa, jossa kaikki ihmiset parantuvat masennuksesta, moni arvostettu filosofi (esim. Nietzsche) on ollut masentunut koko elämänsä ja "saavutti" silti paljon (ottamatta kantaa hänen näkemyksiinsä ollenkaan, tämä ajatus/tieto jollain tasolla lohdutti minua masennukseni aikoina), eikä masentuminen katso tulotasoa, ulkonäköä tai sosioekonomista asemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylös, ulos ja lenkille. Sillä siitä lorvitarrista pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Ylös, ulos ja lenkille. Sillä siitä lorvitarrista pääsee.
Ei pysty eikä kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tapahtui pikkuhiljaa terapian avulla. Meni pari vuotta hukkaan elämästä, mutta kukaan ei päätä masentua, tärkeää on olla armollinen itselleen. Ei ole olemassa mitään tiettyä aikarajaa, jossa kaikki ihmiset parantuvat masennuksesta, moni arvostettu filosofi (esim. Nietzsche) on ollut masentunut koko elämänsä ja "saavutti" silti paljon (ottamatta kantaa hänen näkemyksiinsä ollenkaan, tämä ajatus/tieto jollain tasolla lohdutti minua masennukseni aikoina), eikä masentuminen katso tulotasoa, ulkonäköä tai sosioekonomista asemaa.
Jos vaan pystyy, kannattaa ajatella, että sairasvuodet eivät ole hukkaan mennyttä elämää, muuten voi alkaa turhaan ahdistaa. Omasta elämästäni karkeasti 10 vuotta on ollut helppoa ja 40 vuotta erilaisissa perhehelveteissä, itsen tai läheisten sairastassa, traumoista toipuessa ja pari sängynpohjajaksoa. Silti elämäni on ihan hyvä ja olen tyytyväinen ihminen.
Mielisairaalassa olin muutaman kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapahtui pikkuhiljaa terapian avulla. Meni pari vuotta hukkaan elämästä, mutta kukaan ei päätä masentua, tärkeää on olla armollinen itselleen. Ei ole olemassa mitään tiettyä aikarajaa, jossa kaikki ihmiset parantuvat masennuksesta, moni arvostettu filosofi (esim. Nietzsche) on ollut masentunut koko elämänsä ja "saavutti" silti paljon (ottamatta kantaa hänen näkemyksiinsä ollenkaan, tämä ajatus/tieto jollain tasolla lohdutti minua masennukseni aikoina), eikä masentuminen katso tulotasoa, ulkonäköä tai sosioekonomista asemaa.
Jos vaan pystyy, kannattaa ajatella, että sairasvuodet eivät ole hukkaan mennyttä elämää, muuten voi alkaa turhaan ahdistaa. Omasta elämästäni karkeasti 10 vuotta on ollut helppoa ja 40 vuotta erilaisissa perhehelveteissä, itsen tai läheisten sairastassa, traumoista toipuessa ja pari sängynpohjajaksoa. Silti elämäni on ihan hyvä ja olen tyytyväinen ihminen.
Kiitos tästä kommentista, vaikken olekaan AP vaan tuon Nietzsche-kommentin kirjoittaja. Itsellä myös paljon traumoja lapsuudesta ja masennus liittyi niihin. Nykyään minunkin elämäni on ihan hyvä, ja osaan arvostaa pienimpiäkin asioita ja onnistumisia, jotka terveille ihmisille (ehkä) ovat itsestäänselvyyksiä.
Mulla teini-iästä alkanut kaamosmasennus tai kaksisuuntainen jossa vaan niitä ajoittaisia masennuskausia.
Aina lokakuussa uuvun ja sitä kestää maaliskuuhun saakka. Sydäntalvella on viikkoja jolloin en pistä edes nenääni ulos ovesta. En pese hampaita päiviin tai käy suihkussa. Valvon kaksi vuorokautta tuijottaen kattoon/lueskellen uutisia, istuen sohvannurkassa jumissa kylmä kahvikuppi kädessä ja sitten simahdan ja nukun parikymmentä tuntia putkeen. Unohdan usein syödä ja sitten kun muistan syödä syön ihan kaiken mitä talosta löytyy.
Talvisin tämä huusholli on yleensä ihan sikolätti (no ei sentään ihan tasoa ne Auri Kanasen siivoamat...)
Sutten tammikuun lopulla alkaa vähän helpottaa. Usein tammikuussa hoidan loppuvuoden rästilaskuja, vastaamattomia sposteja, varailen lääkäriajat, kyselen läheisiltä kuulumisia ja alan saamaan kiinni vuorokausirytmistä.
Helmikuussa usein suunnittelen remontointia ja jatkan kesken jääneitä käsitöitä ja muita projekteja.
Maaliskuussa usein palaan joko osa-aikatöihin tai opintojen pariin ja kesäajan yritän saada kiinni muita opinnoissa.
Talvella elämäni seisahtuu kokonaan. Se on paitsi raskasta käydä aina läpi uudelleen (joka syksyyn mennessä se paha, lamaantunut olo aina unohtuu ja haalin syksyisin itselleni ihan älyttömästi kaikkea puuhaa ja menemistä kun yhtäkkiä lokakuussa se seinä tuleekin vastaan jaksamisessa) niin tää aiheuttaa myös ihan hirveitä taloudellisia haasteita ja sairaspäivärahojenhakemisruljanssin kanssa stressaaminen ja parin kuukauden tulottomuus aina käsittelyvaiheessa on ihan persiistä.
Haluaisin että elämä olisi edes suhtkoht tasaista eikä aina vaan tätä samaa karusellia.
Mut vastauksena kysymykseen aika ja lääkitys auttavat. Ehkä tukiverkko ja terapiakin auttaisivat tai lyhentäisivät toistuvia masennuksia, mutta ei ole tilanteessani sellaiseen mahdollisuutta.
Tsemppiä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapahtui pikkuhiljaa terapian avulla. Meni pari vuotta hukkaan elämästä, mutta kukaan ei päätä masentua, tärkeää on olla armollinen itselleen. Ei ole olemassa mitään tiettyä aikarajaa, jossa kaikki ihmiset parantuvat masennuksesta, moni arvostettu filosofi (esim. Nietzsche) on ollut masentunut koko elämänsä ja "saavutti" silti paljon (ottamatta kantaa hänen näkemyksiinsä ollenkaan, tämä ajatus/tieto jollain tasolla lohdutti minua masennukseni aikoina), eikä masentuminen katso tulotasoa, ulkonäköä tai sosioekonomista asemaa.
Jos vaan pystyy, kannattaa ajatella, että sairasvuodet eivät ole hukkaan mennyttä elämää, muuten voi alkaa turhaan ahdistaa. Omasta elämästäni karkeasti 10 vuotta on ollut helppoa ja 40 vuotta erilaisissa perhehelveteissä, itsen tai läheisten sairastassa, traumoista toipuessa ja pari sängynpohjajaksoa. Silti elämäni on ihan hyvä ja olen tyytyväinen ihminen.
Kiitos tästä kommentista, vaikken olekaan AP vaan tuon Nietzsche-kommentin kirjoittaja. Itsellä myös paljon traumoja lapsuudesta ja masennus liittyi niihin. Nykyään minunkin elämäni on ihan hyvä, ja osaan arvostaa pienimpiäkin asioita ja onnistumisia, jotka terveille ihmisille (ehkä) ovat itsestäänselvyyksiä.
Haluan vielä täsmentää, että tuo kymmenen vuotta ei ole nyt elämäni viimeisimmät kymmenen helppoa vuotta vaan raskaus alkoi uudelleen ja raskaat kymmenen vuotta taas takana. Toivottavasti tämä tästä taas muuttuu helpommaksi. Silti haluan ajatella, että elämäni on hyvää ja arvokasta ja iloitsen pienistä arjen asioista, vaikka elämäni ei vertaannu toisiin niin että pärjäisin vertailussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapahtui pikkuhiljaa terapian avulla. Meni pari vuotta hukkaan elämästä, mutta kukaan ei päätä masentua, tärkeää on olla armollinen itselleen. Ei ole olemassa mitään tiettyä aikarajaa, jossa kaikki ihmiset parantuvat masennuksesta, moni arvostettu filosofi (esim. Nietzsche) on ollut masentunut koko elämänsä ja "saavutti" silti paljon (ottamatta kantaa hänen näkemyksiinsä ollenkaan, tämä ajatus/tieto jollain tasolla lohdutti minua masennukseni aikoina), eikä masentuminen katso tulotasoa, ulkonäköä tai sosioekonomista asemaa.
Jos vaan pystyy, kannattaa ajatella, että sairasvuodet eivät ole hukkaan mennyttä elämää, muuten voi alkaa turhaan ahdistaa. Omasta elämästäni karkeasti 10 vuotta on ollut helppoa ja 40 vuotta erilaisissa perhehelveteissä, itsen tai läheisten sairastassa, traumoista toipuessa ja pari sängynpohjajaksoa. Silti elämäni on ihan hyvä ja olen tyytyväinen ihminen.
Kiitos tästä kommentista, vaikken olekaan AP vaan tuon Nietzsche-kommentin kirjoittaja. Itsellä myös paljon traumoja lapsuudesta ja masennus liittyi niihin. Nykyään minunkin elämäni on ihan hyvä, ja osaan arvostaa pienimpiäkin asioita ja onnistumisia, jotka terveille ihmisille (ehkä) ovat itsestäänselvyyksiä.
Haluan vielä täsmentää, että tuo kymmenen vuotta ei ole nyt elämäni viimeisimmät kymmenen helppoa vuotta vaan raskaus alkoi uudelleen ja raskaat kymmenen vuotta taas takana. Toivottavasti tämä tästä taas muuttuu helpommaksi. Silti haluan ajatella, että elämäni on hyvää ja arvokasta ja iloitsen pienistä arjen asioista, vaikka elämäni ei vertaannu toisiin niin että pärjäisin vertailussa.
Voimia myös sinulle.
-sama
Komppaan muita, tilanteen hyväksyminen on tärkeää. Vastaan taisteleminen, ryhdistäytyminen tai itsensä ruoskiminen eivät auta. Pikkuhiljaa terapian avulla itsekin päässyt ylös vaikka pahimpina aikoina normaali elämä tuntui mahdottomalta utopialta.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan muita, tilanteen hyväksyminen on tärkeää. Vastaan taisteleminen, ryhdistäytyminen tai itsensä ruoskiminen eivät auta. Pikkuhiljaa terapian avulla itsekin päässyt ylös vaikka pahimpina aikoina normaali elämä tuntui mahdottomalta utopialta.
Antautuminen on ainoa keino, ainakin itselleni. Kaikki sinnittely, ryhdistely, toksinen jaksaminen ja positiivisuus vain pitkittävät tilannetta ja syövät ne vähätkin voimat.
Sen sijaan rauhassa pohjalle ja siellä tarvittava hetki ja sieltä uudellensyntyneenä ylös.
Alue: Aihe vapaa
Ryhdistäytymällä.